Paris, Texas

Äänestystyriminen / Äänestysonnistuminen

2012-01-28T18:54:00.000-06:00

Kun ollaan täällä olon aikana seurattu jo kaksien vaalien viuhuvan ohi ilman realistista mahdollisuutta äänestää, kävi näiden presidentinvaalien kanssa pieni kämminpoikanen. Luotin nimittäin kokolailla vankasti siihen, että homma menee jälleen samalla kaavalla: lähin äänestyspaikka viiden tunnin ajomatkan päässä ja auki ainoastaan yhtenä arkipäivänä. Ja kun vihdoin sain aikaiseksi varmistaa oletuksen paikkansapitävyyden, huomasin että Houstonissa oli kerrankin oma äänestyspiste. Joka oli vielä kaiken huipuksi auki kahtena peräkkäisenä päivänä. Joista jälkimmäinen oli kaksi päivää sitten. Samperin samperi, siinä meni meidän vaikutusmahdollisuudet pressanvaalien ekalla kierroksella. Päätettiin samalla sekunnilla että kakkoskierrosta ei kyllä missata!

Toisen kierroksen äänestyspäivät olivat Houstonissa tämän viikon torstai ja perjantai, me valittiin näistä se ensimmäinen. Lähdettiin töistä vielä tuntia aikaisemminkin että varmasti ehdittiin ajoissa kuudelta sulkeutuvaan äänestyspisteeseen, jonka tarkasta sijainnista ei ollut täyttä varmuutta. Tai oli meillä siis osoite tietenkin, mutta ei tietoa että mikä paikka siitä kyseisestä osoitteesta löytyy, Suomen konsulaattia kun ei Houstonissa ole. Mutta arvaatteko mikä on? No Neste Oilin toimistot!

Ulkomailla äänestäminen ainakin Nesteen toimistoilta tarkoitusta varten lainatussa konferenssihuoneessa meni aika pitkälti tutun kaavan mukaan, mitä nyt äänestyskoppina toimi huoneen pitkän pöydän toinen pääty, joka oli sermeillä suojattu. New Yorkissa sijaitsevasta pääkonsulaatista paikalle lähetetty virkailija leimasi ihan sellaisen perinteisen äänestyslipun, joka itse suljettiin kuoreen, ja sitten vielä isompaan kuoreen, ihan kuten Suomessakin ennakkoäänestettäessä. Nyt vaan oli Nesteen 17. kerroksen ikkunoista vähän erilaiset näköalat kuin mitä suomalaisissa posteissa keskimäärin...

Juteltiin hetkinen vaalivirkailijan kanssa niitä näitä mm. ulkomailla äänestämisestä, kun ei paikalla ollut muita (yksi henkilö oli juuri poistumassa kun me käveltiin sisään, muuten ei nähty muita äänestäjiä). Kerroimme aikaisemmista kokemuksista johtuvasta ensimmäisen kierroksen missaamisesta ja keskusteltiin siitä, miten ihan kaikkia vaaleja varten ei valitettavasti koeta kannattavaksi lähettää New Yorkista asti virkailijaa Houstoniin, vaikkei kyseessä pelkkä rahakysymys toki olekaan. Saimme myös kuulla, että presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella Houstonissa äänesti noin nelisenkymmentä suomalaista. Ja kakkoskierroksella siis ainakin me, vihdoinkin ulkomailla äänestämisen kokemusta rikkaampina.

Houston Texans 13, Baltimore Ravens 20

2012-01-22T13:41:00.000-06:00

Texansien matka kohti Super Bowlia katkesi sitten viikko sitten, kun joukkue hävisi Baltimore Ravensille. Päivittämättömyys ei ole kuitenkaan johtunut siitä, että olisi kestänyt viikon päästä surusta yli.* Päinvastoin, me ollaan ihan tosi ylpeitä tästä aivan huikeasta kaudesta. Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen joukkue selvisi playoff-peleihin ensimmäistä kertaa ikinä ja ylsi vielä yhteen playoff-voittoonkin. Eikä se viime viikon pelikään kaukana ollut, me oltiin mukana kahinassa täysiä taistellen loppuun asti, rutistus ei vaan ihan riittänyt. Hetken se tietysti harmitti koska uskoa riitti, mutta ei sitä oikeasti voi olla kovin pettynyt. Go Texans, ensi kaudella uudestaan!

Vaan jalkapallo jatkuu vielä, tänään vuorossa konferenssifinaalit, joiden voittajat ottavat kahden viikon päästä toisistaan mittaa Super Bowlissa. Ja täällä voi muuten vielä käydä katsomassa ihan mahtavan koostevideon Texansien kauden parhaista paloista.

*Oikeasti päivittämättömyys on johtunut siitä, että me ollaan viime aikoina vietetty kaikki vapaa-aika katsomalla Taisteluplaneetta Galacticaa, niin ei oo vaan ehtinyt muuta...

Paikallisuutisia

2012-01-11T21:38:00.001-06:00

Lehteä lukiessa silmään osui pitkästä aikaa sen verran outo tarina, että on kerrassaan pakko levittää juttua eteenpäin. Yhdessä täkäläisessä koulussa jäi syksyllä kaksi oppilasta kiinni, kun ne oli rahdannut aseen mukanaan tunnille. Paikalliseen tapaan rangaistuksena oli sitten koulusta erottaminen ja turvallisuutta päätettiin lisäksi parantaa asentamalla kouluun metallinpaljastimet. Meidän näkövinkkelistä ehkä vähän yliampuvaa mutta menköönsä. Varotoimenpiteistä huolimatta tällä viikolla jäi kuitenkin taas yksi oppilas kiinni aseen kanssa. Ja kuinkas tämä on mahdollista? No kun niitä metallinpaljastimia on vain pääovilla, ja sielläkin henkilökuntaa asiaa valvomassa vain koulun aamulla auetessa. Että jos myöhästyy koulusta niin varoittimet saa huutaa ihan omia aikojaan kenenkään piittaamatta. Uusimman tapauksen yllyttäminä valvojia aiotaan nyt kuulemma pitää ihan kello kymmeneen asti. Jos ei vielä tullut turvallinen olo niin ei hätää. Päättäjillä on meinaan loistava varasuunnitelma takataskussa. Aikovat kieltää tavallisten koululaukkujen käytön kokonaan ja ostavat kaikille oppilaille uudet läpinäkyvät reput tilalle. Nyt ei aseen piilottaminen enää onnistu ja maassa on kaikki hyvin. Että silleen...

Houston Texans 31, Cincinnati Bengals 10

2012-01-07T19:53:00.000-06:00

Jos olen joskus aikaisemmin erehtynyt kuvittelemaan että stadionilla on ollut kova meteli, olen ollut väärässä. Tänään siellä oli kova meteli. Ensi viikolla katsotaan miten meidän pojat pärjää Baltimore Ravensin kotiyleisön edessä. Kaksi voittoa Super Bowliin...

Kausikertaus

2012-01-07T13:18:00.001-06:00

Lisäys: Koska lauantain Chroniclen playoff-liitteen kausikertaus muistutti useammastakin eilen tätä kirjoittaessani unohtuneesta jutusta, päivittelin vähän tietoja. Jos nyt ylipäänsä kukaan jaksoi/jaksaa tätä kaikkea lukea...

Tänä viikonloppuna alkavat jalkapallon playoff-pelit ja Houston Texans on ekaa kertaa ikinä mukana rähinöissä. Uskomatonta sinänsä, koska pojilla on takanaan aivan naurettava kausi. Haluatteko kuulla pienen kertauksen? Ei se mitään, tarjoan sen silti.

Kausi alkoi kolmella voitokkaalla ja yhdellä tappiollisella preseason-pelillä, joiden ehdottomasti merkittävin yksityiskohta oli se, että kolmannessa niistä meidän joukkueen ylivoimaisesti paras running back (Wikipedia tiesi kertoa, että kyseisen pelipaikan suomenkielinen termi on keskushyökkääjä. En ehkä kykene käyttämään sitä...) loukkasi itsensä, eikä kyennyt pelaamaan varsinaisen kauden avauspelissä. Ei se mitään, Indianapolis Colts kaatui silti reilusti (34-7). Kauden kakkospelissä kaveri pääsi jälleen kentälle, loukkasi itsensä uudelleen ja katseli sivusta kun joukkue onnistui silti voittamaan Miami Dolphinsit (23-13). Kolmospeli jäikin sitten taas väliin ja New Orleans Saints veti meitä pataan (40-33).

Neljännestä pelistä eteenpäin meidän running backit ovat pysyneet enemmän tai vähemmän tolpillaan, hyvä niin. Juoksupeli onkin ollut koko kauden meidän vahvinta alaa, koska ykköskaverin lisäksi meidän kakkoskeskushyökkääjä (ei hitto..) on sen verran pätevä tyyppi, että yhdessä ne ovat vastustajien puolustusten suurin kauhu. Mikä on ollut erityisen positiivista, sillä pelissä numero neljä menetimme loukkaantumisen vuoksi ylivoimaisesti parhaan wide receiverimme (Se on sitten näköjään laitahyökkääjä...). Onnistuimme silti päihittämään Pittsburgh Steelersit (17-10). Loukkaantunut tähtilaitahyökkääjämme oli lopulta toipilaana sivussa seuraavat kuusi peliä, joka on huomattava määrä, kun muistetaan että peruskaudella pelejä on ylipäänsä vain 16.

Sitten pelattiin Oakland Raiderseja vastaan, otettiin turpiin (25-20), ja koettiin seuraava loukkaantumistakaisku, kun yksi meidän puolustuksen parhaista pelaajista siirtyi sivuun koko loppukaudeksi. Viikkoa myöhemmin hävittiin Baltimore Ravenseille (29-14), mutta ei se mitään, ~~koska kaikki pelaajat käveli sentään tällä kertaa omin jaloin kentältä pois~~. Paitsi yksi meidän takapuolustajista (siis safety oikeesti), joka joutui loukkaantumisen vuoksi sivuun loppukaudeksi. En tiedä oliko se kaikista näistä vastoinkäymisistä johtuva sisuuntuminen vai mikä, mutta yhtäkkiä Texansit olivat ihan erinäköinen joukkue. Joukkue, jossa jokainen loukkaantuneen pelaajan tilalle nostettu varamies pelasi ihan uudella tasolla. Voitimme Tennessee Titansit (41-7), mutta menetimme yhden takapuolustajan seuraavaksi kolmeksi peliksi. Voitimme Jacksonville Jaguarsit (24-14), mutta menetimme jälleen yhden puolustajan koko loppukaudeksi. Voitimme Cleveland Brownsit (30-12), vihdoinkin ilman merkittäviä loukkaantumisia. Kaikesta huolimatta Texansit olivat voitokkaita ja meidän puolustuksemme oli yksi koko liigan parhaista. Toivo alkoi nousta. Kunnes viikolla kymmenen, kun voitimme Tampa Bay Buccaneersit (37-9), pelinrakentajamme loukkaantui vailla toivoa palata kentälle enää tällä kaudella.

Huokaistuaan syvään joukkue totesi että ei voi mitään, kakkosmiestä kehiin vaan. Koko kauden harjoitettu Next Man Up -filosofia oli todellisessa testissä. Onneksi seuraava viikko oli taukoviikko, joten oli hyvin aikaa valmistautua. Ja meidän laitahyökkääjämmekin (en ehkä kestä..) oli jälleen pelikunnossa, se on niin hyvä pelaaja että se ottaa kiinni vähän huonommatkin heitot. Kaikki näytti hyvältä, Texansit olivat valmiit uuteen taistoon Jacksonville Jaguarseja vastaan. Ja sitten, pelin toisella neljänneksellä, meidän kakkospelinrakentajamme mursi solisluunsa.

Kentälle asteli meidän kolmospelinrakentaja, joka pelaa ensimmäistä kauttaan, ja jonka tehtävä hyökkäyskuvioita suunnitellessa oli tähän asti ollut lähinnä hakea ykkös- ja kakkospelinrakentajille kahvia. Ja me voitimme Jacksonville Jaguarsit (20-13). Sitten me voitimme Atlanta Falconsit (17-10), eikä kukaan enää tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun se meidän ykköslaitahyökkääjämme loukkaantui pelissä uudelleen. Viikkoa myöhemmin tein molempia, kun voitimme Cincinnati Bengalsit (20-19) ja varmistimme oman divisioonamme voiton ja pääsymme playoff-peleihin, vaikka kautta oli vielä kolme peliä jäljellä. Tiesittekö muuten, että punter on suomeksi lentopotkun potkaisija? Sellainen meiltä loukkaantui tässä pelissä ja joutui sivuun koko loppukaudeksi.

Varsinainen kausi päättyi harmillisesti kolmen pelin tappioputkeen, kun hävisimme ensin Carolina Pantherseille (28-13) ja menetimme yhden tärkeän pelaajan hyökkäyslinjasta. Sitten hävisimme Indianapolis Coltseille (19-6), onneksi ilman merkittäviä loukkaantumisia, ja viime sunnuntaina hävisimme vielä Tennessee Titanseille (23-22). Viimeinen näistä peleistä tosin käytännössä lahjoitettiin pois, sillä mahdollisuus taukoviikkoon oli jo menetetty, eikä pelillä ollut minkään valtakunnan merkitystä, joten valmennusjohto päätti pelin viimeisillä sekunneilla riskeerata. Texansit olisivat voineet pakottaa ottelun jatkoajalle, mutta valitsivat sen sijaan riskialttiimman kahden pisteen yrityksen, joka epäonnistui. Voitto tai tappio, peli haluttiin päättää varsinaisella peliajalla, jottei yhdellekään pelaajalle enää vahingossakaan kävisi mitään. Etenkään sen jälkeen, kun se meidän kolmospelinrakentajamme oli loukkaantunut heti pelin alkuminuuteilla (yllättikö tämä enää ketään..?).

Kaiken tämän jälkeen tuntuu jokseenkin käsittämättömältä, että me olemme mukana playoffeissa. Tästä eteenpäin jokainen matsi on voitettava, aiemmilla peleillä ei ole mitään merkitystä. Ykköslaitahyökkääjä on pelikuntoinen, kuten on kuulemamme mukaan myös meidän kolmospelinrakentaja. Houston Texansit ovat kolmen voiton päässä Super Bowlista, mutta jos tulee kerrankin turpiin, pelit loppuvat siihen. ~~Huomenna~~ Tänään vastassa on revanssiaan varmasti innolla odottava Cincinnati Bengals ja meillä on liput peliin. Tästä se alkaa.

Rankka paluu töihin

2012-01-05T22:09:00.001-06:00

Tiiättekö mikä on paras tapa suorittaa pehmeä lasku töihin talviloman jälkeen? Antakaa kun kerron. Paras tapa on hyödyntää IEW:n aikana tehtyjä ylityötunteja ja varmistaa, että muutenkin maanantaivapaan jälkeen jo lähtökohtaisesti nelipäiväinen työviikko kutistuu kahteen ja puoleen päivään. Sen jälkeen ilmoittaudutaan vapaaehtoiseksi lähtemään mukaan opiskelijoille tiistaina järjestetylle puolen päivän retkelle NASAan, ja tehdään siitä se puolikas työpäivä, jotta voidaan jäädä suoraan ”töistä” hengailemaan NASAan vielä pitemmäksi aikaa kylässä olevien vieraiden kanssa. Koko homma huipentuu pitkään viikonloppuun, kun kahden kokonaisen työpäivän jälkeen nautitaan vielä perjantaivapaasta.

Ja jos joku ei heti hokannut niin kyllä, sain palkkaa siitä että vietin aikaa NASAssa. Mulla on ehkä maailman paras työpaikka (heti NASAn jälkeen).

Vuosi uusi

2011-12-31T19:03:00.000-06:00

Takana on ihan mahtava loma Seattlessa ja todella tuskallinen kotimatka keskiviikkona. Raportoin lisää kunhan ehdin käymään läpi kaikki ne miljoona valokuvaa jotka taas vaihteeksi reissussa nappailin. Sitä en osaa sanoa koska tämä tapahtuu, sillä Villen sisko perheineen saapui torstaina Houstoniin. Eli meillä on vähän niinkun vieraita, vaikka he toki hotellissa majailevatkin.
Vuotta vaihdetaan kuitenkin Villen kanssa ihan kahdestaan, kotosalla. Jääkaapissa on kuohuviinipullo ja juustokakkua, mitä muuta sitä muka ees tarttis?

Hyvää Uutta Vuotta!!

Joulukuun kootut

2011-12-22T23:59:00.000-06:00

Ei oo nähtävästi tää joulukuu ollut yhtään parempi blogin kannalta kuin marraskuukaan. Voisinkin kerrankin tehdä uudenvuodenlupauksen, eli että yrittäisin jaksaa päivittää blogia täysistä työpäivistä huolimatta. Otetaanko pikakertauksena jotta miten sitä onkaan joulukuuta vietetty?
Saatiin Marketalta ja Sepolta joulukalenteri, jonka luukkuja ollaan ahkerasti availtu joka aamu. Mä saan avata parittomina päivinä ja Ville sit parillisina.
Postiluukkuun on ilmestynyt kaikenlaisia muitakin kivoja lähetyksiä, joiden määrästä päätellen me ollaan oltu ihan hurjan kilttejä tänä vuonna. Kaikki paketoidut jutut ollaan tietysti jätetty rauhaan odottamaan aattoa.
Joulukoristeita meillä on melko vähänlaisesti, kun ollaan lähdössä muualle jouluksi, mutta jotain sentään. Joulukuun rouvien lounaalla askarreltiin lumihiutaleita (vähänkö se oli kivaa, en oo tehnyt niitä vuosikausiin!) ja Marketan ja Sepon joulupaketista paljastui joulukello, joka pääsi roikkumaan ulko-oveen. Ja ei, se ei ollut paketoitu, niin ei voitu tietää saiko avata vai ei. Loppuosa tulkittiin joululahjaksi, joten laitettiin takaisin kuoreen ja avataan sitten yllättyneinä uudelleen myöhemmin.
Meillä oli viime maanantaina toimiston pikkujoulut, pistettiin pulju kiinni ja sulkeuduttiin syömään hyvää ruokaa ja pelaamaan White Elephant -lahjanvaihtopeliä. Kas näin se toimii: Jokainen tuo pienen paketin (meillä oli ehdottomana hintarajana kymmenen dollaria) ja paketit kerätään yhteen paikkaan, jonka jälkeen jokainen osallistuja saa numerolapun. Se jonka lapussa on ykkönen, saa valita yhden paketin ja avata sen. Se jonka lapussa on numero kaksi, saa joko varastaa ykkösen avaaman lahjan tai valita pakettien joukosta uuden lahjan avattavaksi. Numero kolmonen saa varastaa kumman tahansa aiemmin avatun lahjan, tai valita uuden, ja näin jatketaan eteenpäin. Jos jonkun lahja varastetaan, saa kyseinen henkilö uuden vuoron, jolla joko varastaa lahjan (samaa, juuri varastettua lahjaa ei kuitenkaan saa heti napata takaisin), tai valita uuden paketin. Kun paketti on kolmannella omistajallaan, eli varastettu kahdesti, se julistetaan "kuolleeksi," eli sitä ei saa enää varastaa. Minä sain itselleni mielettömän upean kolmiulotteisen pöllöpalapelin, ja kun sanon "sain," tarkoitan että häikäilemättömästi varastin sen työkaverilta.
Kotiin päädyin lopulta kahden lahjan kanssa, kun erinäisten käänteiden seurauksena sain pomolle Valkoisen Elefantin päätteeksi jääneen pienen kirjahyllynkin. Pomo ei sitä nimittäin tarvinnut, joten kun omalla vuorollani pohtiessani minkä lahjan varastaisin satuin mainitsemaan että pieni kirjahylly on kyllä hankintalistalla, tyrkättiin se päivän lopuksi minulle mukaan. Maksuksi lupasin jemmata työpöydän laatikkoon 75 senttiä sitä hetkeä varten, kun pomon Dr. Pepper -himo käy liian kovaksi, eikä omasta takaa löydy juoma-automaattiin sopivaa valuuttaa. Jos ette vielä ole vakuuttuneita siitä että mulla on ehkä maailman paras pomo, kerrottakoon vielä että koko meidän toimisto sai joulukuussa yhden iltapäivän vapaaksi jouluostoksia tai muita -valmisteluja varten. Ainoa ehto oli se, ettei kaikki saanut mennä samaan aikaan, vaan piti varmistaa että toimistolla on vähintään minimimiehitys.
Koska mun silmälaseja ei näöntarkistuksen seurauksena tarvinnut päivittää lainkaan, piti uusiin linsseihin korvamerkityille rahoille keksiä uusi kohde. Ostin siis kokonaan uudet silmälasit. En vanhojen tilalle, vaan niiden rinnalle, varapariksi ja myös ihan asustesyistä. Jos kerta laukkua, kenkiä ja koruja vaihdetaan fiilikseen ja tilanteen mukaan, miksei silmälasejakin voisi nyt ainakin kahdet olla. Ville puolestaan pitäytyi vanhoissa kehyksissä ja sai vaan tuliterät uusilla vahvuuksilla varustetut linssit sekä silmä- että aurinkolaseihinsa.
Kunnostauduttiin pitkästä aikaa palapelienkin kanssa ja väsättiin kasaan ehkä maailman hienoin palapeli ikinä. Löydettiin tää Petun kanssa Kennedy Space Centeristä ja ostettiin molemmat omat. Huhu kertoo että Petun kappale on vielä noin tuhannessa palasessa, kun taas meidän on odottanut kehyksissä jo useamman viikon sitä hetkeä, kun joku jaksaa nakutella naulan seinään.
OISS järjestää talviloman tietämissä paljon ohjelmaa kansainvälisten opiskelijoiden iloksi, kun kaikilla ei ole mahdollisuutta joka lomalla lentää kotiin. Kun kävi ilmi että yksi ohjelmanumeroista on lätkämatsi, päätettiin Villen kanssa tarttua tilaisuuteen ja mennä mukaan. Ei olla nimittäin vielä kertaakaan käyty täällä katsomassa jääkiekkoa, vaikka tarkoitus on ollut alusta asti. No nyt käytiin, vaikka rehellisyyden nimissä kyseessä oli ihan tosi huono jääkiekko. Texas Stars vastaan paikallinen Houston Aeros päättyi kotijoukkueen 4-1 voittoon, ja olihan pelissä ihan hauskaa, mutta laatulätkä oli kyllä tästä showsta kaukana...
Ylivoimaisesti hupaisinta matsissa oli se, kun Aerosin ensimmäisen maalin jälkeen katsomosta alettiin viskoa jäälle pehmonalleja. Ville tiesi kertoa että kyseessä on vuosittainen tempaus, jolla kerätään jouluksi nalleja lasten hyväntekeväisyyteen. Melko hauska veto, tosin jäin itse miettimään että mitä sitten olisi tapahtunut, jos Aerosit olisi jäänyt pelissä nollille?
Tällä viikolla oli vuorossa OISS:n talvitapahtumista toinen, kun koko toimiston väki lähti opiskelijoiden kanssa Bayou Wildlife Parkiin. Homma oli valtaisa menestys, jonka lisäksi tuli havaittua että kesän kuumimmat helteet ei ehkä ollut ihan paras vierailuajankohta. Eläimet olivat nimittäin tällä kertaa ihan tosi paljon aktiivisempia, kamelitkin tunki käytännössä vaunuun sisään ruokakipon perässä.
Sit vielä sellainen juttu, että Red Hot Chili Peppers, eli ehkä maailman ensteks paras bändi ikinä, julkaisi tänä vuonna vaihteeksi uuden levyn. Ja uuden levyn kiertue saapuu maaliskuussa Houstoniin ja meillä on liput! Ja niin, me muuten lähdetään jouluksi Seattleen, heti kun perjantain puolikas työpäivä päättyy. Ricen presidentti on reilu kaveri ja pistää nimittäin puljun kiinni jo puoliltapäivin, jotta porukka pääsee kotiin. Että hyvät joulut vaan kaikille!

Sit vielä sellainen ihan pikkujuttu, että Houston Texansit on varmistanut pääsyn playoffeihin, ekaa kertaa ikinä! Asia ansaitsee paremmalla ajalla ihan oman jutun.

Jatkoa edelliseen

2011-12-03T23:59:00.001-06:00

Mihinkäs sitä viimeksi oikein jäätiinkään? Ai niin, piti kertomani siitä syystä, miksi töissä on ollut niin harvinaisen kova kiire. Tuossa parisen viikkoa sitten oli nimittäin International Education Week (IEW), johon me otettiin varaslähtö jo edeltävänä lauantaina potkaisemalla tapahtumat käyntiin pingisturnauksella. Eli ensimmäinen niistä kahdesta peräkkäisestä kuuden päivän työviikosta johtui siitä, että olin parin työkaverin kanssa katsomassa kun opiskelijat otti toisistaan mittaa pöytätenniksen jalossa urheilulajissa. Ja voin muuten kertoa, että turnauksen taso oli huikea. Neljännesfinaaleissa pallot sai jo melkoista kyytiä ja mitalipelit oli molemmat ihan uskomattomat. Kolmen kärki sai mitalit ja kaikki neljä finaaleihin yltänyttä pienet tavarapalkinnot, ihan ansaitusti. Hauska päivä ja tosi menestyksekäs aloitus meidän IEW:lle.
Jaa että mikä ihmeen International Education Week? Kyseessä on sisäministeriön ja opetusministeriön yhdessä sponsoroima, jo kahdennentoista kerran järjestettävä maa(ilma)nlaajuinen viikko, jolloin keskitytään kansainvälisen koulutus- ja oppilasvaihdon hyötyihin ja riemuihin. Ricen yliopisto osallistuu tietenkin myös ja hyvin luonnollisesti pääasiallisesti OISS:n johdolla. Ja IEW:n koordinointi sattuu kuulumaan minun työnkuvaani. Toki koko meidän tiimi teki paljon hommia kaikkien meidän järjestämien tapahtumien eteen ja jokaisella tapahtumalla oli päävastuuhenkilö, mutta minä olin silti loppupeleissä vastuussa kaikesta. Eli oli vähän kiire, oli vähän tekemistä ja oli vähän rankkaa. Mutta oli myös ihan tosi palkitsevaa ja hauskaa! Ja tuntui hyvältä huomata, kuinka kaikki työkaverit seisoi mun takana ja kuinka kaikki luotti mun kykyihin hoitaa homma kotiin, vaikka olin aloittanut työt vasta paria kuukautta aiemmin. Pingisturnauksen jälkeisenä maanantaina sain pomolta jopa kukkia hienosti alkaneen IEW:n kunniaksi.
Maanantai olikin viikon ainoa päivä kun meillä ei ollut mitään tapahtumaa. Tiistaina vuorossa oli yhdessä Ricen Graduate Student Associationin (GSA) kanssa järjestetty kansainvälinen kahvitunti. GSA järjestää näitä kahvitunteja kerran kuussa, ja kun yhden ajankohta osui yksiin IEW:n kanssa, me tartuimme tilaisuuteen sponsoroida tapahtuma. Keskiviikkona vuorossa oli Ricen kansainvälisten opiskelijajärjestöjen presidenteille vuosittain järjestettävä kiitoslounas. OISS vie aina IEW:n kunniaksi nämä kv-klubien presidentit Faculty Clubille lounaalle kiitoksena siitä työstä, mitä nämä opiskelijajärjestöt kansainvälisten opiskelijoiden eteen tekevät. Torstaina puolestaan vietimme varhaista Kiitospäivää ja söimme opiskelijoiden kanssa perinteisen kiitospäivän lounaan. Yksi kampuksen ravintoloista osallistui IEW:hen tarjoilemalla viikon ajan lounasta eri maista, ja torstaiksi pyysimme heitä kokkaamaan kiitospäivälle tyypillisiä ruokia. OISS osti etukäteen reilut 100 lounasta ja jakoi liput ilmaiseen ateriaan 101 opiskelijalle.
Perjantaina oli vuorossa International Education Reception, jonka tarkoitus oli päättää International Education Week ja julkistaa meidän IEW essee kilpailun voittajat. Tämä kilpailu oli mun mielestä koko IEW:n ihan paras juttu tänä vuonna. Me pyysimme opiskelijoita kirjoittamaan essee aiheesta kulttuurisesta sopeutumisesta ja siitä, mitä on olla kansainvälinen opiskelija Ricessa, ja saimme yli 40 tekstiä. Osasimme toki odottaa etukäteen isoa lukua, sillä meidän pomo oli päättänyt panostaa ihan todenteolla: ykköspalkinto oli huikeat $750 (kakkossijasta sai $500 ja kolmossijastakin $250). Tuomareita meillä oli viisi ja minä sain kunnian olla toinen OISS:n edustajista, kolmen muun ollessa varsin merkittäviäkin tyyppejä ympäri kampusta. Ja ne esseet oli suurimmaksi osaksi muuten ihan tosi hyviä, mutta onneksi kärki erottui joukosta yllättävänkin selkeästi. Päädyimme lopulta kolmen parhaan lisäksi antamaan erikoismaininnan vielä kolmelle seuraavallekin esseelle.
Vaikka perjantain Reception olikin meidän virallinen IEW:n päätösjuhla, oli yksi tapahtuma vielä jäljellä. OISS on nimittäin jo vuodesta 2005 lähtien järjestänyt IEW Mini Soccer World Cupin, joka pelattiin tänä vuonna viikon päätteeksi lauantaina. Turnauksessa pelaa neljä joukkuetta, Afrikka, Aasia, Amerikat ja Eurooppa, ja voitosta taistellaan tiukasti. OISS:llä on superhieno pokaali, jonka kylkeen voittajajoukkue saa aina nimellään ja voittovuodella varustetun laatan, jotta jälkipolvetkin näkevät mikä maanosa on milloinkin kruunattu Ricen jalkapallomestariksi. Tänä vuonna voittoon ylti Amerikat, Afrikan jäädessä täpärästi hopealle. Eurooppa, jonka joukkueessa Villekin pelasi, selvisi hienosti kolmossijalle ja Aasia piti tänä vuonna perää. Päivä oli superhauska ja pelaajilla tuntui olevan aidosti kivaa, itse olin lähinnä onnellinen siitä että IEW oli päättynyt ja kaikki oli mennyt hyvin. Sunnuntaina makasinkin sitten koko päivän raatona sohvalla ja yritin toipua ihan mahtavasta mutta myös mahtavan väsyttävästä viikosta. Texansitkaan ei pelannut kun niillä oli väliviikko, niin ei tarvinnut edes erityisemmin keskittyä niihin jalkapallopeleihin mitä telkkarista tuli. Harvinaisen tarpeeseen tullut tekemättömyyden päivä, sanoisin.
Ei töissä heti rauhoittunut IEW:n jälkeenkään, oli meinaan aika paljon kaikenlaisia pieniä jälkijuttuja jotka piti hoitaa. Mutta huomattavasti rauhallisemmin se seuraava viikko jo meni, eikä vähiten siksi, että kyseessä oli vajaa, vain kolmipäiväinen rupeama. Torstaina nimittäin vietettiin sitä oikeaa Kiitospäivää, jonka kunniaksi saatiin lupa laittaa toimisto kiinni keskiviikkonakin jo kahdelta. Eli oikeasti työviikko oli vain kaksi ja puolipäiväinen, voitaisko ottaa tavaksi, kiitos? Kiitospäivää meidät oltiin Villen kanssa kutsuttu viettämään mun pomon luokse, ja oli ihan tosi hauskaa. Meillä oli varsin monikulttuuriset bileet kun paikalla oli pomon perheen ja meidän lisäksi yksi kiinalainen, yksi marokkolainen ja kaksi irakilaista vierasta. Hyvää ruokaa ja mielenkiintoisia keskusteluja, mitä muuta sitä Kiitospäiväänsä kaipaisi? Loput kolme vapaapäivää otettiin niin rennosti kuin ikinä pystyttiin, ainoa mainitsemisen arvoinen fakta taitaa olla se, että Texansit voittivat viime sunnuntain pelin Jacksonville Jaguarseja vastaan 20-13.
Tällä viikolla on elämä töissä taas normalisoitunut. Tämä aika vuodesta on meille melko kiireistä, mutta ei yhtään samanlaista hulinaa kuin IEW:n aikaan. Viikolla ei tehty juuri mitään sen kummempaa, mutta tänään ollaan sitten menty senkin edestä. Ensin päivällä pyörittiin hetki Galleriassa, kun molemmat kävi silmälääkärissä. Villellä muuttui linssit pikkuisen, minulla ne pysyi samana lääkärin väläytellessä, että seuraavaksi todennäköisesti lähtee vahvuudet iän myötä alaspäin. Arvatkaa tuliko vähän vanha olo..? Illalla kiiruhdettiin downtowniin katsomaan taas yksi Cirque du Soleil -esitys, Dralion. En ole vieläkään nähnyt yhtään Cirque du Soleil -esitystä josta en olisi pitänyt, ja alan vähitellen epäillä ettei sellaista ole olemassakaan. Tässä vielä Dralionin traileri kaikille kiinnostuneille.

Ps. Kuvituksena toimi meidän saalis Ricen kampuksella perjantaina järjestetyistä kirjamyyjäisistä.

Kuulumisia kertarysäyksellä

2011-11-27T23:36:00.000-06:00

Blogi on nähtävästi kokenut näin marraskuussa melkoisen välikuoleman, haluatteko kuulla kootut ~~tekosyyt~~ selitykset? Töissä on ainakin ollut varsin kiireistä, ja kun on ensin viettänyt koko päivän yrittäen olla mahdollisimman produktiivinen tietokoneen äärellä, ei kotona enää oikein tahdo riittää motivaatio minkäänlaiseen hyödylliseen tietokonepuuhasteluun. Ylimääräistä ohjelmaakin on ollut jonkin verran, kuten myös kaksi peräkkäistä kuuden päivän työviikkoa, ja kun aikaiset aamuherätykset saavat vielä iltaisin yleensä pilkkimään jo viimeistään kymmenen aikoihin, niin on jotenkin tämä blogiin panostaminen jäänyt. Nyt on kuitenkin saatu pitkän, nelipäiväisen viikonlopun ansiosta lepäillä sen verran, että joskohan sitä jaksaisi raportoida mitä kaikkea on ehditty viimeaikoina puuhaamaan.
Viimeksi juteltiin Halloweenista, jolloin kurpitsankaiverruksen lisäksi juhlittiin myös Villen synttäreitä. Lahjapaketeista löytyi mm. kirja, palapeli, Alfred Hitchcockin varhaisia elokuvia, sekä lompakko Marketalta ja Sepolta. Minäkin sain jotain pientä ja kivaa samana päivänä, kun yksi työkaveri tuli takaisin kahden viikon reissulta Saksasta ja toi tuliaisena berliiniläisten jalankulkuliikennevalojen vihreän tyypin kuvalla varustetun muistivihon ja kynsiviilan. Olenko muistanut koskaan mainita että mulla on ihan huippuja työkavereita?
Saman viikon perjantaina mulla oli vapaapäivä, hyvityksenä aikaisemmin mainitussa kurpitsankaiverrustapahtumassa ja yhdessä iltakokouksessa sisään tehdyistä tunneista. Villen oli alun perin tarkoitus tehdä lyhyt päivä, mutta puolivälissä viikkoa mies ilmoitti ottavansa myös koko päivän vapaaksi, ja järjestävänsä yllätyksen mun etukäteissyntymäpäivälahjaksi. Kun perjantaista siis tavallaan tuli jo melkein synttäripäivä, sovittiin että se olisi sopiva ajankohta yhteisten pakettien avaamiseen. Kivojen lahjusten joukossa mm. dvd’itä, Angry Birds -pehmoja ja -keittokirja Petulta, sekä lahjakortti Morton’sille, jossa ollaan aikaisemminkin herkuteltu, Ollilta ja Riittalta.
Kahdentoista aikaan hypättiin sitten autoon ja lähdettiin ajamaan minulle vielä tuntemattomaan kohteeseen. Pikkuinen aavistus minulla tämän synttäriyllätyksen luonteesta kyllä oli, joten en sit kuitenkaan ihan hirmuisesti yllättynyt, kun saavuttiin paikkaan jossa oli paljon hevosia. Ville on nimittäin luvannut jo vuonna 2007 vievänsä minut jossain vaiheessa ratsastamaan ja nyt vain reilut 4 vuotta myöhemmin tuo lupaus täytettiin!
Ville oli varannut meille tunnin mittaisen maastoratsastuksen, johon päästiin ihan kahdestaan. Yksityisen lenkin olisi voinut varmistaa etukäteen lisämaksulla, mutta koska olimme liikkeellä arkena keskellä päivää, ei meidän kierrokselle ollut muita tulijoita. Ensin saatiin hyvin pikainen näin ohjaat hevosta -opastus ja sitten mentiin. Todellisuudessahan nuo hepat oli niin hyvin koulutettuja, että ne seurasivat opasta ja tämän ratsua ihan ilman minkäänlaista panostusta meidän puolelta. Tottumattomalle tunti oli just hyvä aika ratsastella menemään kivoja metsäpolkuja, ja kun hintakaan ei ollut paha, niin sitä vois joskus mennä uudestaankin.
Viikko päättyi tutusti jalkapallopelissä, jossa Texansit voitti Cleveland Brownsit 30-12. Rentouttavan pitkän ja Texansien voiton ansiosta menestyksekkään viikonlopun jälkeen oli hyvä mennä maanantaiaamuna töihin, jossa heti yhdeksältä minua odotti arviointi molempien esimiesteni kanssa. Pomo oli jo torstaina todennut ettei ole syytä hermoilla, mutta kyllä se vähän jännitti silti. Ei olisi tarvinnut, lopputuloksena oli nimittäin niin kehuvia ja ylistäviä kommentteja että melkein nolotti.

Tiistaina tuntui etten saanut töissä mitään hyödyllistä aikaan. Meillä päivitetään toimistossa tietokoneita ja tiistaina oli minun vuoroni saada uusi kone. Vietin siis koko aamupäivän lähinnä hengaillen meidän IT-henkilön kanssa, näpytellen salasanani koneeseen aina tarvittaessa ja yrittäen aina välillä autella työkavereita erilaisissa tietokonetta kaipaamattomissa jutuissa. Kun tietokone tuli kuntoon, olikin jo aika siirtyä pitkän kaavan mukaiselle lounaalle. OISS isännöi yhdessä Norjan konsulaatin kanssa keskustelutilaisuuden kaikille Houstonissa olevien eurooppalaisten konsulaattien edustajille, ja OISS:n toisena oikeana eurooppalaisena sain luonnollisesti osallistua. Nyt siis minäkin pääsin vihdoinkin Faculty Clubille syömään. Ja jouduin puhumaan ruotsia Norjan konsulin kanssa...

Keskiviikkona käytiin pitkästä aikaa yhdellä luennolla, kun astronautti ja Rice-alumni Shannon Walker jutteli lennostaan kansainväliselle avaruusasemalle ja missioon kuuluneesta harjoittelujaksosta. Me ollaan kerran aikaisemminkin oltu samaan luentosarjaan kuuluvalla luennolla ja olen yhä vaan vaikuttunut siitä, mitä kaikkea Rice yhteisölleen tarjoaakaan. Walkerin luento oli ihan älyttömän mielenkiintoinen tällaiselle vannoutuneelle NASA-fanille, etenkin koska hän lensi ISS:lle venäläisellä Soyuzilla NASA:n shuttlen sijaan. Opin siis paljon uutta, eikä haitannut yhtään että ilta venyi aika pitkäksi.
Torstaina kiiruhdettiin töiden jälkeen äkkiä kotiin syömään ja jatkettiin lähes saman tien oopperaan katsomaan ainoa Beethovenin koskaan säveltämä ooppera, Fidelio. Muuten tämä kyseinen teos ei olisi kiinnostanut lippujen hankintaan asti, mutta kun pääroolissa esiintyi Karita Mattila, oli se ihan pakko mennä katsomaan. Karita oli uskomattoman hyvä, mutta valitettavasti ooppera itsessään oli ihan hirvittävän huono. Mutta ei se mitään, sujuipahan ainakin kotimatka rattoisasti kun naurettiin juonen typeryydelle ja muisteltiin huonoimpia kohtia.
Perjantaina oli mun vuoro juhlia sitä varsinaista syntymäpäivää, enkä etukäteisylläristä huolimatta jäänyt kokonaan ilman paketteja. Ville oli ostanut hurjan söpön kilpikonnariipuksen ja Marketan ja Sepon paketista paljastui meikkipussukka ja kosmetiikkaa. Työkaverit järjestivät toimiston tapojen mukaan mulle yllätyssynttärit ja lahjoivat vielä lisää (kuvaa paketin sisällöstä luvassa myöhemmin...), jonka lisäksi sain houkuteltua noin puolet porukasta vielä yhteiselle lounaallekin. Ei siis hassumpi synttäripäivä. Ja koska kotonaolo oli tällä kyseisellä viikolla ihan yliarvostettua, lähdettiin illalla vielä vuosittaisiin Nutcracker Market -joulumyyjäisiin. Arvottiin pitkään että jaksaako mennä vaiko ei, kun torstaista sunnuntaihin järjestetty tapahtuma osui tänä vuonna vähän huonoon viikkoon. Torstaina oltiin oopperassa, lauantaina oli koko päiväksi ohjelmaa ja sunnuntaina luonnollisesti jalkapalloa, josta ei oltu valmiita luopumaan vaikka kyse vieraspelistä olikin. Jäljelle jäi siis perjantai töiden jälkeen. Onneksi sain selville, että viimeiselle kolmelle tunnille myytiin lippuja puoleen hintaan, joten hieman lyhyestä ajasta maksaminen ei harmittanut enää niin paljoa. Ja hyvin ehdittiin kiertämään kaikki mitä haluttiinkin, eli onneksi mentiin!

Lauantain koko päivän ohjelmasta lisää vähän myöhemmin, kun se liittyy seuraavaksi raportointivuorossa olevaan viikkoon. Toivottavasti saan kerrottua mistä oikein oli kyse ilman toista neljän viikon päivitystaukoa... Nyt on kuitenkin pakko mennä nukkumaan, että jaksaa huomenna taas herätä epäinhimillisen aikaisin ja aloittaa uusi, toivottavasti hieman rennompi työviikko. Lopuksi vielä ilouutisena jaettakoon, että se vieraspeli Tampa Bay Buccaneerseja vastaan, josta emme olleet Nutcracker Marketin vuoksi valmiita luopumaan, päättyi Texansien murskavoittoon 37-9!

Kurpitsalyhty

2011-10-31T06:30:00.001-05:00

Osallistuttiin muutama viikko sitten minun töiden puolesta kurpitsankaiverrustapahtumaan, jossa Ville oppi kurpitsankaiverruksen salat. Kun mies sitten puolestaan opetti minulle miten homma tapahtuu, näpsin sen verran kuvia että voimme nyt Halloweenin kunniaksi julkaista pienimuotoisen kurpitsankaiverrusoppaan.
Ensimmäiseksi tarvitset kurpitsan. Ammattilaisille riittää sen lisäksi veitsi ja oma mielikuvitus, mutta me ostettiin kaupasta näppärä kurpitsankaiverruspaketti, jossa on muutama hyödyllinen työkalu ja mallikuvia, jos ei oma mielikuvitus tai piirtämis-/kaiverrustaidot ihan vielä riitä luovempaan toteutukseen.
Ekaksi leikataan kurpitsan yläosaan aukko. Koska irtileikattava osa toimii myöhemmin kurpitsalyhdyn kantena, on kaikista kätevintä leikata vähän sisäänpäin vinottain. Aukon kannattaa olla sen verran iso, että käsi mahtuu suhteellisen helposti sisään. Jos nimittäin myöhemmin käsi jää jumiin (todistin tätäkin näkyä silloin muutama viikko sitten...), eikä sitä saa irti aukkoa suurentamatta, ei se kansipala enää sovi paikalleen.
Seuraavaksi kurpitsa siivotaan sisältä tyhjäksi. Fiksut ja keittiössä näppärät ihmiset ottavat talteen ne osat jotka voi hyödyntää leivonnassa tai kokkauksessa, me muut vaan tunnetaan huonoa omaatuntoa siitä, ettei olla niin fiksuja ja keittiössä näppäriä... Mitä tarkemmin sisäseinät saa kaavittua puhtaiksi, sitä pitempään kurpitsalyhty säilyy hyvänä alkamatta pilaantua.
Kurpitsankaiverruspaketin mallikuvista valikoimme toteutukseen hienon viikatemieskuvan, joka seuraavaksi teipattiin kiinni kurpitsan kylkeen. Kyllä ne paketin mukana tulevat työkalutkin on ihan tosi kätevät, mutta nämä mallikuvat ovat ehdottomasti se suurin syy, miksi paketin ostoon päädyimme. Vapaalla kädellä kun oltais ehkä just ja just selvitty harvahampaisesta naamasta jolla on kolmion malliset silmäaukot ja nenä, ja nekin todennäköisesti hyvin typerästi vinossa.
Seuraavaksi mallikuvan rajat käydään läpi tuollaisen piikikkään rullan avulla. Eipä siitä sen enempää, tärkeintä on muistaa painaa sen verran voimakkaasti, että kurpitsan pintaan jää jälki.
Se jälki näyttää sitten suurin piirtein tältä. Tarkoitus ei todellakaan ole vielä saada kuvan rajoja läpi asti, vaan saada aikaan katkoviiva, jota pitkin on sitten helpompi lähteä veistelemään.
Seuraavaksi tartutaan hieman terävämpään työkaluun, jolla sahataan katkoviivojen kohdat ihan läpi asti. Kurpitsankaiverruspaketista löytyy pienet sahat kahdessa eri koossa: isommat kohdat voi vedellä huolettomasti sillä isommalla sahanterällä, kun taas pienempi soveltuu tiukkoihin käännöksiin ja pikkutarkkuutta vaativiin yksityiskohtiin.
Kun kaikki rajat on käyty läpi ja irronneet palaset poistettu, on kuvio jo varsin hyvällä mallilla. Rajoja kannattaa vielä vähän siistiä, jotta lopputulos olisi mahdollisimman hieno ja tyylikäs.
Sitten vaan kynttilä sisään ja ihastelemaan omaa tuotostaan. Jos ei halua riskeerata oikean tulen kanssa, voi käyttää sellaista paristoilla toimivaa mukatuikkua, tai kuulemma myös sellaiset pimeässä hohtavat tikut joita koktaileihin joskus laitetaan toimivat aika hyvin. Meillä ei ollut kauheasti vaihtoehtoja niin laitettiin ihan oikea kynttilä, mutta huomattiin että kurpitsalyhdyn kansi alkoi hetken päästä vähän tummua ja kärventyä, joten se piti ottaa pois. Turvallisuus ennen kaikkea, eli oikeaa kynttilää käyttäessä kurpitsalyhtyä ei tietenkään saa jättää valvomatta. Mutta vähänkö meidän viikatemiehestä tuli ihan tosi hieno!

Hauskaa Halloweenia!!

Battle Red

2011-10-30T21:49:00.000-05:00

Kahden vähän heikommin sujuneen pelin jälkeen Texansit ovat vaihteeksi kunnostautuneet ja pelanneet varsin menestyksekästä jalkapalloa. Viime sunnuntaina arkkivihollisemme, Tennessee Titansit, ottivat turpaan 41-7, kun taas tänään saimme nauttia kotipelistä Jacksonville Jaguarseja vastaan ja 24-14 loppulukemista, mikä tarkoittaa että Texansit on tällä hetkellä 5-3 ja pitää hallussaan divisioonansa kärkipaikkaa.
Joka kaudella yksi kotipeleistä on Battle Red -päivä, jolloin pojat pelaavat punaisissa paidoissa ja fanejakin kehotetaan sonnustautumaan punaisiin. Katsomon punaisuutta varmistellaan jakamalla portilla Battle Red -paitoja, jollaiset me saatiin viime kaudellakin. Tänä vuonna ei kuitenkaan tarvinnut turvautua ilmaisvaatteeseen, kun oltiin varauduttu etukäteen ja käyty ostamassa molemmille varta vasten ihan uudet pelaajapaidat. Villen paidan selässä lukee Foster ja itse päätin osoittaa vähän rakkautta myös puolustukselle Ryans-paidan avulla, kun varastoistani löytyy jo molempien suosikkihyökkääjieni, eli Johnsonin ja Fosterin nimillä varustetut paidat.
Hukkaan ei portilla jaettu Battle Red -paita kuitenkaan mennyt, kun tarvitsihan Andrekin luonnollisesti jotain punaista ylleen. Valitettavasti yksi koko sopii kaikille ei ihan pitänyt paikkaansa pienikokoisen karhun kohdalla, kasvunvaraa kun on vähän joka suunnassa. Voitte vaan kuvitella kuinka paljon hymyjä jättikokoiseen paitaansa sonnustautunut Andre muuten sai päivän mittaan osakseen...

Paketteja ja partureita

2011-10-29T23:53:00.000-05:00

Nyt kun meidän molempien synttärit lähestyy taas kovaa vauhtia, ilmestyy postiluukkuun näköjään vähän väliä erilaisia paketteja. Viime viikonloppuna saapui Marketan Villelle lähettämä paketti, jonka päällä luki sen verran isolla päivämäärä jolloin se on tarkoitettu avattavan, ettei Ville voinut mitenkään esittää ettei olisi sitä huomannut, vaikka mieli kuulemma vähän tekikin. Loppuviikosta saapui Petun paketti, jossa oli useampi lahjapaperiin kääritty juttu. Pakettivuoren väliin oli sujautettu viesti, jossa kehotettiin harkitsemaan avaamisajankohtaa, koska yhteisten lahjojen lisäksi molempien ikiomatkin paketit ilmeisesti sisältävät jotain samankaltaista. Niinpä jälkimmäisen synttärisankarin (eli minun) yllätyksen pilaamisen välttämiseksi käydään parhaillaan tiukkoja neuvotteluja siitä, milloin Petun lähettämät paketit oikein avataan.

Äidin postittama laatikko saapui alkuviikosta, mutta koska sen päälle ei kukaan ollut hoksannut kirjoittaa mitään päivämääriä tai avauskieltoja, revimme ja raastoimme sen luonnollisesti auki noin puolessa sekunnissa. Eihän me mitenkään oltais ikinä voitu arvata, että sisältö on tarkoitettu synttärilahjaksi. Ja koska sisältö oli myös jäänyt tyystin vaille lahjapaperointia, olemme jo nauttineet ensimmäisen useammasta salmiakkipussista hyvällä omallatunnolla. (Myös muut syötäväksi tarkoitetut herkut saivat osakseen huomattavaa arvostusta, vaikkei niitä sentään ihan vielä ole kaikkia syötykään.) Varsinainen synttärilahjaosuus taisi kuitenkin olla tämä hupaisa Viivi ja Wagner -pussilakanasetti, joka odottaa seuraavaa pesutupakeikkaa, jotta voimme ottaa sen käyttöön. Paitsi minun jättityynyni ei kyllä mahdu standardikokoiseen tyynyliinaan, mutta eiköhän me jotain keksitä.
Tänään illalla käytiin pitkästä aikaa oopperassa ja nähtiin se Sevillan parturi, jonka ”jatko-osa,” Figaron häät, käytiin katsomassa viime keväänä. Varsin hulvaton esitys tämäkin, ja itse pidin siitä vielä enemmän kuin Figaron häistä. Vähän meitä ihmetytti, miksi Houston Grand Opera päätti esittää nämä produktiot tässä ”väärässä” järjestyksessä, mutta eipä noista kumpikaan siitä mitenkään kärsinyt. Meneillään on muuten varsin kiinnostava oopperakausi, meillä on jo liput ensi kuulle yhteen toiseen oopperaan, ja vuodenvaihteen jälkeen esityksessä on vähintään yksi ihan pakollinen teos. Mutta niistä lisää sitten myöhemmin.

Vitonen

2011-10-22T22:59:00.000-05:00

Maailmassa on hyvin harvoja asioita, jotka saavat joka arkiaamu kuudelta heräämään joutuvan huomattavan aamu-unisen ihmisen nousemaan noin luonnottomaan aikaan myös viikonloppuna. Kuka olisi ikinä uskonut, että viime sunnuntaina sellainen asia oli viiden kilsan aamulenkki...
Texansit järjestivät Reliant Parkin alueella vuosittaisen Running of the Bulls 5k -tapahtuman, johon me päätettiin yllytyshulluina ilmoittautua. Aamukahdeksan starttiaika ja siitä johtuva kello kuuden herätys muuttuivat ihan kohtuullisiksi uhrauksiksi siinä vaiheessa, kun kuulimme juoksureitin päättyvän Reliant Stadiumin sisälle ja että vitosen maaliviivalle juostaan Texansien Bull Tunnelin läpi. Sen saman Bull Tunnelin, josta pelaajat tulevat kentälle joka kotipelissä.
Tapahtuma oli ihan hurjan hauska ja vitosestakin selvittiin ennakko-odotuksia menestyksekkäämmin. Stadionilla järkätyissä loppubileissä oli ruokatarjoilun lisäksi paljon muuta viihdykettä, ja ihan oikeille juoksijoille jaettiin palkinnot Texansien maskotin, Toron toimesta.
Kaikki osallistujat saivat lahjapussit muistoksi osallistumisesta. Tässä paidassa kelpaa käydä Ricen kuntosalilla, jonka jäseniksi onnistuttiin vihdoinkin liittymään muutamaa viikkoa aikaisemmin.
Texansit pärjäsivätkin sitten iltapäivällä omassa koitoksessaan vähän heikommin, kun hävisivät vieraissa Baltimore Ravenseille 14-29, mutta sitä ei onneksi tarvitse käsitellä yhtään sen enempää.

Rice Day

2011-10-12T22:34:00.000-05:00

Ricen yliopisto on perustettu aikanaan lokakuun 12. päivä, joten tänään oli Rice Day, eli vähän kuin synttärit. Kampuksella oli paljon tapahtumia, tärkeimpänä kaikista presidentti Leebronin town hall -kokoontuminen, johon mekin mentiin koko toimiston voimin paikalle. Kaikkia oli etukäteen kehotettu pukeutumaan siniseen ja/tai harmaaseen, Ricen väreihin, ja itsellä kun harmaa on hyvin hanskassa mutta sininen puuttuu vaatekaapista lähes tyystin, päätin askarrella eilen illalla sen toisen helmisormuksen muuten harmaan kokonaisuuteni väripilkuksi.
Kokoontuminen oli ihan tosi mielenkiintoinen, kun presidentti Leebron kertoi kaikenlaisia faktoja Ricen nykytilanteesta ja miten tilanne on vuosien varrella muuttunut. Juuri tällaiset tilaisuudet korostavat kampuksen laajuista yhteisöllisyyden tunnetta, kun koko sali istui ovella jaetut Ricen väriset helminauhat kaulassa.
Olen jo pitkään ihastellut Ricen pöllöpinssejä, joita me jaellaan mm. delegaatioille ja vastaaville. Aamulla sitten tuli toimistolla puhetta ettei minulla ole yhtään Rice-pinssiä, joten sain ihan ikioman pöllön. Kokoontumisessa sain sitten heti perään vielä toisen, hieman erilaisen yksilön. Tämä jälkimmäinen oli nimittäin juhlavuosikappale.
Rice täytti tänään 99 vuotta ja juhlallisuudet käynnistivät samalla yliopiston sadannen juhlavuoden. Koko homma huipentuu vuoden päästä mahtaviin 100-vuotisjuhliin, joten lahjukset jatkuivat vielä tilaisuuden päätteeksi jaetuilla t-paidoilla, joita ei muualta sitten saakaan ja josta tilaisuuden missannut Ville on pienesti kateellinen.
Juhlavuosikampanjaan kuuluu yksi mielettömän hieno video, jonka ehdottomasti haluan jakaa. Katkelmat ovat Ricen ensimmäisen presidentin Edgar Odell Lovettin Ricen virallisissa avajaisjuhlassa pitämästä puheesta, kun taas pianisti puolestaan on luonnollisesti opiskellut Ricen kuuluisassa Shepherd Schoolin musiikkiohjelmassa. Vaikkei kieltä ymmärtäisikään, kannattaa video silti katsoa läpi vaikka ihan vaan upean musiikin ja historiallisten valokuvien vuoksi.

Aika mahtavaan paikkaan saadaan Villen kanssa mennä joka aamu töihin.

Pieniä kauniita esineitä

2011-10-09T21:41:00.000-05:00

Viime viikonlopun futispeli meni mitä mainioimmin. Texansit ottivat mittaa viime kauden Super Bowl -finalisteista, Pittsburgh Steelerseista, ja voittivat tiukan pelin lopulta lukemin 17-10. Tämän viikonlopun peli menikin sitten vähän surkeammin, kun Oakland Raiderseilta tuli pataan 25-20. Loppuun asti voitettavissa ollut peli kaatui viimeisillä sekunneilla sattuneeseen epäonnistumiseen ja meillä oli edessä kirvelevän tappion jälkeinen kotimatka kaatosateessa. Ainahan olisi voinut kulkea julkisilla, mutta harmitti niin vietävästi, että sama se oli siinä vaiheessa vaikka kastuikin vielä kaiken muun lisäksi. Sateenvarjo auttoi tilannetta kaulasta ylöspäin, mutta kengät ja sukat olikin sitten jo ihan litimärät... Kotona lohdutti loppuviikosta ihan yllättäen saatu paketti kotiSuomesta, kun äiti oli pistänyt matkaan vähän luettavaa, pari suklaalevyä ja ihan hillittömän kokoisen pussin salmiakkia! Herkut auttaa kummasti epäonnisen futispelin jälkeiseen ketutukseen.
Meillä vierailee töissä säännöllisesti korkea-arvoisia delegaatioita eri puolilta maailmaa ja viime viikolla sellainen saapui Shanghain yliopistosta. Näiden delegaation edustajat tuovat usein pieniä lahjoja meidän toimiston johtajalle, joka puolestaan on sitä mieltä, ettei hän niitä yksin ansaitse, vaan osa kunniasta ja lahjuksista kuuluu koko meidän tiimille. Lahjat siirtyvät siis usein häneltä eteenpäin ja toinen viime viikon paketeista päätyi minulle. Kyseinen muistitikku on vielä toistaiseksi tyhjillään, mutta se on todella hieno ja pidän siitä kovasti.
Viime tiistaina oli syksyn ensimmäinen rouvalounas, johon osallistuin tällä kertaa hieman eri roolissa kuin aikaisemmin. Päivän aktiviteettina oli ilmaisen lounaan ja yleisen seurustelun lisäksi helmipunontaa, kun meille opetettiin miten taiteillaan sormus. Pikkutarkka näpertäminen oli yllättävän hauskaa puuhaa ja askartelinkin sormukseni loppuun vielä samana iltana. Olen ihan yllättynyt siitä, miten onnistunut siitä tuli. Minulla on ainekset vielä toiseen, eriväriseen sormukseen, katsotaan koska jaksan puuhastella pienten helmien kanssa vähän lisää.
Tällä viikolla sain ihan ikioman Ricen yliopiston luottokortin, josta Ville on virallisesti kateellinen. Sellaiseen ei kuitenkaan ihan oikeasti ole mitään syytä, sillä jouduin siitä ilosta istumaan kahdessa eri perehdytyksessä, joissa meille tähdennettiin noin kymmeneen kertaan mitä kaikkea kortilla saa ja ennen kaikkea mitä sillä ei saa tehdä. Itse olen ehtinyt jo ostamaan kortillani sekä lippuja jääkiekko-otteluun että Halloween-kurpitsoja. Täysin asiallisia ja hyväksyttäviä hankintoja ilmiselvästi kumpainenkin.

Aika hyvä viikko

2011-09-25T22:37:00.000-05:00

Kerran viikossa päivittäjä täällä hei! Mitäs kaikkea tällä kuluneella viikolla on sitten tapahtunut... Tiistaina oli työpäivän päätteeksi OISS:n allasbileet Ricen liikuntakeskuksen uima-altaalla. Homman tarkoitus oli viettää mukava alkuilta työporukan ja kaikkien perheiden kesken. Itse olin tavannut useammankin työkaverin puolisot jossain yhteydessä jo aikaisemmin ja nyt tutustuin niihin loppuihinkin, hirmu kivoja ihmisiä jokainen. Ruoka oli mielettömän hyvää ja sitä oli varmasti riittävästi, ja kaikilla oli kiva ilta. Tällaisia tapahtumia pitää ehdottomasti järjestää vielä lisää.
Loppuviikosta postiluukussa odotteli paketti Marketalta (Kiitos!). Koirateema jatkui kortin lisäksi myös hauskoissa pehmokoiramagneeteissa, jotka koristavat parhaillaan jääkaapin ovea. Nelijalkaisten lisäksi paketissa oli muumikalenteri, jonka omin itselleni kun Ville ilmoitti ettei hän käytä paperikalenteria. Itse taas olen just niin vanhanaikainen, että pidän paperikalenteria parhaana vaihtoehtona. Sellainen on kuitenkin tältä vuodelta puuttunut, kun unohdin aikanaan ostaa, enkä ole sittemmin saanut aikaiseksi niin olen pärjäillyt puhelimen kalenterin kanssa, mutta nyt olen viikonlopun aikana siirtänyt kaiken tähän uuteen ja olen varsin tyytyväinen. Sit paketissa oli vielä pussi salmiakkia, mutta se katosi noin minuutissa, koska meidän edellisistä salmiakeista oli vaikka kuinka monta viikkoa...
Eilen käytiin leffassa katsomassa Contagion, joka oli varsin pätevä tautiepidemiaelokuva. Paitsi että sen jälkeen on lievästi vainoharhainen olo. Mihinkään ei halua julkisilla paikoilla koskea ja sitä harkitsee vakavasti pakkaavansa käsilaukkuun huomattavan varaston käsidesipulloja niitä hetkiä varten, kun kädet on pakko ottaa pois taskusta... Illalla päätettiin kuitenkin uhmata ympäröivän maailman pöpöjä ja lähdettiin vielä ulos syömään niiden tänään sinne Austiniin suunnanneiden kavereiden kanssa. Hirmu kiva että saatiin vielä yksi yhteinen illallinen sopimaan aikatauluihin, vaikka toki me kyllä aiotaan mennä jossain vaiheessa Austiniin kyläilemäänkin.
Tänään ollaankin sit sunnuntaiperinteen mukaisesti katseltu lähinnä jalkapalloa. Texansit otti turpiin New Orleans Saintseilta (33-40), mikä oli varsin harmillista, mutta ainakin pojat pelasi suurimman osan aikaa tappiosta huolimatta suhteellisen hyvin. Ongelmaksi muodostui heikko viimeistely: ihan liian monta kertaa jouduttiin tyytymään potkumaaleihin kun ihan oikeasti olisi pitänyt tehdä touchdown. Noh, viikon päästä pelataan kotona taas, toivottavasti sitten sujuu paremmin. Huomenna alkaisi sit uusi työviikko. Mitäköhän sitä oikein pitäisi tehdä, että motivoituisi kirjoittelemaan kuulumisia myös työpäivien päätteeksi..? Vaan kaipa edes näin kerran viikossakin on tyhjää parempi.

Viimeisen viikon aikana...

2011-09-18T21:51:00.000-05:00

...Olemme tulleet viime viikonloppuna yhtä aikaa kipeiksi, kun tarkoitus oli mennä katsomaan Rice Owlsien kauden ensimmäistä kotipeliä. Epäilemme jonkinlaista ruokamyrkytystä, jonka aiheuttamaa harmitusta ei lainkaan lieventänyt se, että Owlsit voittivat pelin blokkaamalla viime sekunneilla vastustajan lähes varman potkumaalin ja netistä jälkeenpäin katsotun videon mukaan koko stadioni räjähti. Olis muuten ollut aika tavallisen hienoa olla paikalla.

Ricen kampuksella on myös ihan oikeita, siivekkäitä pöllöjä.

...Olemme vähät välittäneet lauantain vatsavaivoista seuranneesta hieman huterasta olosta ja suunnanneet siitä huolimatta sunnuntaina Texansien kauden avauspeliin, jossa Indianapolis Colts kaatui selkein lukemin 34-7 ja hyvin mennyt peli sai unohtamaan oman kurjan olon.

Vissiin syyhytti koipea...

...Olemme viettäneet Austiniin muuttavien kavereiden läksiäisiä, joissa oli oikein mukavaa, vaikka takana oli taudin jälkeen hieman heikon olon vallassa suoritettu työviikko. Perjantai-illan jaksamista kuitenkin onneksi edesauttoi se, että pääsimme luistamaan töistä jo puolenpäivän aikaan, kun sain takaisin yhdessä edellisen viikon iltatapahtumassa sisään tehtyjä työtunteja.

Koko kampuksen väki käy aina vuorotellen niitä ihastelemassa kun ne ilmestyvät näköpiiriin, koska ne on ihan hillittömän suloisia.

...Olemme viettäneet tämän sunnuntain nautinnollisen laiskasti lähinnä jalkapalloa katsellen, sekä iloinneet hurjasti Texansien 23-13 voitosta Miami Dolphinseista ja siitä seuranneesta 2-0 tilastosta. Kyllä tää tästä taas.

Päättymättömät tarinat

2011-09-17T22:49:00.001-05:00

Pari viikkoa sitten, viimeisenä jalkapallottomana viikonloppuna, päätin etsiä katsottavaksi Päättymättömän tarinan, joka oli ollut mielessäni kyseisen kirjan lukemisesta lähtien. Kun vielä kävi ilmi, ettei Ville ollut koskaan nähnyt yhtä lapsuuteni ihanimmista elokuvista, oli päivän ohjelma selvä. Virittelin leffan näkyviin ja asetuimme tuijottamaan Atreyun, Falkorin ja Bastianin seikkailuja. Ja tiiättekö, kyllä se vaan oli ihana edelleen! Vaikka ymmärrän nyt toki kritisoijia kirjan luettuani hieman entistä paremmin. Silti, huippuelokuva, pakko varmaan hankkia jossain vaiheessa ihan ikiomaksi.
Villekin tykkäsi, joten tästä innostuneina päätimme jatkaa suoraan Päättymätön tarina kakkoseen, josta en itsekään muistanut juuri muuta kuin sen, etten pitänyt siitä läheskään yhtä paljoa kuin ykkösosasta. Enkä pitänyt nytkään, vaikka kirjan lukeminen avasikin tämän elokuvajatko-osan merkitystä hieman lisää. Valitettavasti kakkosessa vaan on niin paljon hassattua potentiaalia, etten isommin osaa lämmetä niille hyvillekään puolille. Kyllähän tuon nyt katselee, mutta verrattuna siihen kuinka paljon ensimmäinen Päättymätön tarina minua sykähdyttää, jää Päättymätön tarina II valitettavan vaisuksi. Ihana Atreyukin on kakkosessa ihan väärä.
Tässä vaiheessa meillä oli jo ihan putki päällä, joten todettiin että eiköhän samoin tein lyödä kehiin Päättymätön tarina III, joka oli minullekin täysin tuntematon tekele. Olin jollain tasolla tietoinen, että toinenkin jatko-osa on tehty, mutta sen sisällöstä minulla ei ollut harmainta hajuakaan. Ja toivon sydämeni pohjasta, että ei olisi vieläkään. Päättymätön tarina kolmonen on nimittäin mahdollisesti yksi kertakaikkisen surkeimmista elokuvista, mitä kumpikaan meistä Villen kanssa on koskaan joutunut katsomaan. Sanon joutunut, koska ei tällaisen teemapäivän päätteeksi vain voinut jättää sitä kesken, vaikka jo hyvin alkuvaiheessa oli varmaa, että tästä ei seuraa yhtään mitään hyvää. Ja tehdään nyt heti kärkeen selväksi, että toisin kuin kahdella ensimmäisellä osalla, kolmosella ei ole enää mitään tekemistä Michael Enden kirjan kanssa.
Tiiättekö kun joskus elokuva on niin huono, että se on oikeastaan jo aika hauska? Päättymätön tarina III oli vielä monta, niin kovin monta pykälää huonompi. Niin huono, ettei enää edes naurattanut, ei sitten yhtään. Kaikki aiemmista elokuvista tutut asiat olivat pikkuisen pielessä koko ajan, hahmotkin vaikuttivat siltä, kuin joku kauan sitten elokuvat nähnyt henkilö olisi ne pikaisesti kuvaillut ja sitten toteutus tapahtui vähän sinnepäin, ennemmin kuin että joku kolmosen tekijöistä olisi oikeasti vaivautunut itse katsomaan kaksi edellistä osaa. Kaikki oli jotenkin kummallista, ja kun siihen vielä yhdistyi aiempien osien lainalaisuuksia röyhkeästi rikkova ja muutenkin läpeensä surkea juoni, oli lopputulos jotain niin järkyttävää, etten oikein vieläkään ole päässyt siitä täysin yli. Lienee siis jokseenkin tarpeetonta sanoa, että Päättymätön tarina kolmosta me emme suosittele, muuta kuin välttämään kaikin keinoin...

Leffajulisteet lainattu täältä, täältä ja täältä.

Uusia tuulahduksia

2011-09-09T21:25:00.005-05:00

Uusi lukuvuosi on juuri alkanut ja Ricen kampuskin on kesän hiljaiselon jälkeen taas täynnä opiskelijoita. Väkeä on nyt ennätysmäärä, kun sisäänottoja on nostettu. Ja entistä suurempi osa on myös ulkomailta. Myös meidän labra on saanut lisäeloa, kun kaksi uutta postdoc-tutkijaa aloitti työt pari viikkoa sitten. Toinen on kiinalaista syntyperää ja toinen on venäjältä. Kansainvälistä menoa siis. Kolmanteen paikkaan haastateltiin hakijoita juuri tällä viikolla. Saa nähdä kuka siihen tulee valituksi.

Paras uudistus on kuitenkin se, että meidän rakennukseen avattiin vihdoin kahden vuoden odotuksen jälkeen kahvila. Enää ei siis tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, jos kahvihammasta kolottaa. Ja saa sieltä pientä lounastakin pahimpaan nälkäänsä.

Apollo 18

2011-09-05T22:28:00.000-05:00

Tänään vietettävä Labor Day tarjosi pehmeän laskun töihin päättämällä ekan viikon pitkään viikonloppuun. Eikä siinä vielä kaikki, koska maanantaipyhän ansiosta työviikko numero kaksi on puolestaan vain neljän päivän mittainen. Ei hassumpaa. Tänään mentiin ylimääräisen vapaapäivän kunniaksi pitkästä aikaa elokuviin, katsomaan Apollo 18. Scifi-kauhupätkässä lainataan mm. Blair Witch Projectista tuttua formaattia ja esitetään koko tarina mystisten, löydettyjen tallenteiden kautta, vähän niin kuin dokumenttimaisesti. Ja tarinahan on se, että virallisesti viimeisen kuulennon, Apollo 17 jälkeen NASA lähetti puolustusministeriön käskystä matkaan vielä yhden, salaisen lennon, jonka kohtalo paljastaa sen, miksi kuuhun ei olla sittemmin palattu.
Myönnän heti kärkeen, että olen täysin kykenemätön suhtautumaan tällaiseen elokuvaan millään lailla neutraalisti, koska minulle voi myydä lähes mitä tahansa missä on edes joku NASA-yhteys. Ei siis varmasti yllätä ketään, jos totean että kyseinen leffa ei ollut lainkaan hassumpi. Vaikka osa käänteistä onkin nähty tämän genren elokuvissa noin miljoonaan kertaan, onnistui Apollo 18 käsittelemään niitä sen verran uudella tavalla, että me Villen kanssa viihdyimme erinomaisesti. Netin keskustelupalstoilla teos tuntuu saavan aika paljon kuraa niskaan, mutta en ihan ymmärrä kaikkia haukkujien argumentteja. Elokuvaa syytetään mm. liiallisesta hitaudesta ja jännityksen kasvattamisesta turhan pitkään ilman kunnollista kliimaksia, mutta itse pidin nimenomaan tavasta jolla tunnelmaa luotiin, kuten myös siitä selittelemättömyydestä, joka niin monille tuntuu olevan ongelma.
Jos nyt oikein ryhdytään analysoimaan, löytyy tarinasta toki erinäisiä epäloogisuuksia, mutta enpä vielä ole törmännyt yhteenkään edes kaukaisesti tämän tyylilajin elokuvaan, jossa sellaisia ei olisi. Rajansa toki kaikella, mutta minusta tietty willing suspension of disbelief, eli epäuskottavien asioiden hyväksyminen nyt vain kuuluu asiaan, jos aikoo mennä katsomaan tällaisia elokuvia. Jos siis vaatii täydellistä realismia ja kaikkien tuntemiemme fysiikan lakien noudattamista, ei kannata katsoa Apollo kahdeksaatoista. Eikä kyllä sen puoleen juuri mitään muutakaan scifi-elokuvaa. Tähtien sodatkin olisi huomattavasti tylsempää katsottavaa jos pidettäis ehdottomasti kiinni siitä tosiasiasta, ettei avaruudessa ole ääntä...

Kuvat lainattu täältä ja täältä.

Livemusiikkia

2011-09-05T11:08:00.000-05:00

Viikko sitten maanantaina päästiin hyötymään onnekkaista ystävistä, kun yksi kaveri oli voittanut lippuja paikallisen radiokanavan järjestämälle klubikeikalle. Ensimmäinen työpäivä pitkästä aikaa päättyi siis livemusiikkiin, kun lavalle nousi ensin houstonilainen Pale ja sen jälkeen illan pääesiintyjä, brittiläinen Scars on 45.
Pale ei sen kummemmin sykähdyttänyt, jos ei sen enempää ärsyttänytkään, mutta Scars on 45 osoittautui ihan kelvolliseksi poppooksi, jota kuunteli ihan ilokseen. Tsekatkaa itse, tässä yhtyeen tähän mennessä suurin hitti.

Töissä taas

2011-09-04T21:26:00.000-05:00

Blogin viimeaikainen päivityshiljaisuus johtuu hyvin pitkälti henkilökohtaisen laiskuuteni lisäksi siitä, että palasin viime maanantaina töihin. Kauan odotettu työlupa ilmestyi postiluukkuun reilu viikko sitten lauantaina, joten maanantaina otin suunnan kohti kampusta ja jaoin ilosanoman työkavereiden kanssa. Pomo soitteli HR:n ihmisille ja kysyi, että kuinka pian saatte paperit valmiiksi. Ja kymmenisen minuuttia myöhemmin istuinkin jo allekirjoittamassa virallisia dokumentteja. Siitä sitten takaisin OISS:n toimistolle ja tein työpäivän loppuun, jonka jälkeen olenkin ollut joka päivä töissä täydet tunnit.

Torstaina livistin kesken päivän uudemman kerran HR:n puolelle sopimaan benefits-asioista, joihin olen nyt kokopäiväisenä työntekijänä oikeutettu. Tarkoittaa siis sitä, että minulla on Ricen kautta mm. hyvin edullinen sairausvakuutus ja hammashoito, ja maksavatpa nuo minulle palkan päälle vielä eläkekertymääkin. Tähän asti on menty suomalaisilla matkavakuutuksilla, mikä tarkoitti sitä, että vahingon käydessä homma olisi onnistunut, mutta ennaltaehkäisevä hoito, eli vaikkapa nyt hammaslääkärikäynnit, ei sen piiriin kuulunut. Ja koska ilman vakuutusta sellainen on ihan järkyttävän kallista, ei ole tullut käytyä. Nytpä tulee, koska vaikkei se vieläkään ilmaista ole, hoitaa Rice kustannuksista vähintään kolme neljäsosaa, joten oma osuus on ihan inhimillisissä lukemissa.

Reilun viikon päästä on vielä uusien työntekijöiden orientaatio johon minun pitää osallistua, mutta muuten saankin sitten keskittyä siihen varsinaiseen työntekoon. Tämä eka viikko on mennyt osittain vähän eksyksissä, kun tuntuu että olen kahden kuukauden aikana unohtanut ihan tosi paljon sellaista, jonka kyllä vielä kesäkuussa osasin. Siihen lisäksi oikeasti uutta asiaa, niin totuttelussa menee kyllä hetki. Nautin silti joka hetkestä, koska tykkään sekä työstäni että työkavereistani ihan älyttömästi. Ja kunhan totun taas aamuherätyksiin ja työpäivien mukanaan tuomaan rytmiin, niin eiköhän blogiinkin jotain sisältöä saada vähän viimeaikaista tiuhemmin. Nytkin on mielessä muutama juttu, joista ehdottomasti haluan jossain vaiheessa vielä ehtiä kertomaan, katsotaan koska onnistuu...

Sohvaperunoiden uusi koti

2011-08-27T22:20:00.004-05:00

Viime syyskuussa tilaamamme uudet täytteet sohvatyynyihin eivät pärjänneet enää taistelussa vuodesohvan hieman epäkuntoiselle mekanismille, joten kyllästyttyämme istumaan kuopassa kun oikeasti halusimme istua sohvalla, päätimme sijoittaa kokonaan uuteen sohvaan. Kierrettyämme viime viikonloppuna muutamassa huonekaluliikkeessä, valitsimme uudeksi löhöilylinnakkeeksemme IKEAn Tidafors-sohvan. Koska tiistaille oli varattu matonpesu, päätimme ottaa siitä täyden hyödyn, eli kannoimme vanhan sohvan pihalle maanantai-iltana ja siirsimme uuden sohvan kotiinkuljetusta eteenpäin seuraavaan tarjolla olevaan ajankohtaan, eli täksi perjantaiksi, jotta saataisiin pestyä matto myös sohvanurkkauksesta. Sohvan korvikkeeksi näiden muutaman välipäivän ajaksi täytimme olohuoneen lattialle ilmapatjan ja vietimme lokoisaa leirielämää.
Väri nyt ei ole mun suurin suosikki, mutta ihan kohtuullisesti se tähän kämppään sopii. Mikä tahansa muu verhoilu olisi sitä paitsi heti nostanut hintaa sadalla taalalla, joten tultiin hyvin vauhdikkaasti siihen tulokseen että ruskea on ihan kiva. Eilen tosiaan IKEAn kaverit kävivät kantamassa uuden sohvan sisään, luonnollisesti kyseiselle ketjulle tyypillisesti osissa. Mutta ihan hyvännäköisesti me onnistuttiin pistämään sohva kasaan, eikä se ole ainakaan vielä romahtanut... Päinvastoin, kuten Andre demonstroi, sohvalta oli oikein mukava tänään katsella miten Texansit voittivat kolmannenkin preseason-pelinsä, kun loppuluvut San Francisco 49ersia vastaan olivat 30-7.

Matonpesun riskit ja vaarat

2011-08-25T20:11:00.000-05:00

Jouduin lähtemään tiistaina evakkoon aamupäivän ajaksi, kun oltiin varattu uuden vuokrasopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä meille luvattu ilmainen kokolattiamatonpesu. Seikkailin ympäriinsä, mutta ylivoimaisesti suurimman osan ajasta kulutin lähiostarin kirjakaupassa. Borders-ketju on sulkemassa konkurssin vuoksi kaikki liikkeensä, joten varastot myydään alennushinnoin pois. Ja missä on hyllymetreittäin alennuskirjoja, siellä olen myös minä, jopa tuntikausia. Osoitin kuitenkin kerrassaan uskomatonta itsehillintää ja ostin vain sellaisia teoksia, joita olisin vähintään harkinnut vakavasti myös normaalihintaisina.
The Books of Magic oli vakava puute mun muuten varsin kattavassa Neilin kirjoittamien sarjakuvien kokoelmassa.
No hei, Neil on mun heikkous...
Tämä ei ole Neilin tekemä, vaikka mieheen tavallaan liittyykin. Yhden Sandmanin kuvittajan, Jill Thompsonin, pikku-Endless kirja oli yksinkertaisesti pakko-ostos kun osui silmiin.
Luettuani taannoin Cormac McCarthyn The Road -kirjan, vaikutuin niin paljon, että olen siitä asti halunnut lukea myös kirjailijan muun tuotannon. Seuraavana vuorossa siis All the Pretty Horses.
Kuorrutuksena kakun päällä Michael Enden The Neverending Story. Minä rakastin pienenä tähän kirjaan perustuvaa Päättymätön tarina -elokuvaa ja muistan haaveilleeni kirjan lukemisesta siitä asti. Jotenkin se on kuitenkin vuosien varrella unohtunut, kunnes bongasin sen tiistaina hyllystä ja nappasin välittömästi tiukkaan otteeseen. Nyt olen kirjan puolivälissä ja palan halusta saada se loppuun, jonka jälkeen on pakko etsiä kyseinen leffa jostain käsiini ja katsoa uudelleen.

Rakastaako joku muu Päättymätöntä tarinaa?

Vapaaehtoistelua ja eläinvauvoja

2011-08-23T21:43:00.001-05:00

Uudet kansainväliset opiskelijat saapuivat Riceen toissaviikon lopulla ja koko OISS oli hetken ihan kaaoksessa. Oli varmistettava, että jokainen uusi tyyppi sai vaadittavan immigraatioperehdytyksen, kirjattiin järjestelmään ja osallistui oikeaan orientaatioon. Perustutkinto-opiskelijoille suunnattu ohjelma oli toissaviikonloppuna, kun taas jatko-opiskelijoiden omat perehdytykset olivat vuorossa viime viikon alussa. Kaikki saivat hurjasti uutta tietoa omista immigraatiostatuksistaan, käytännön asioiden hoitamisesta vieraassa maassa, sekä opiskelusta noin ylipäätään. Ja tämän kaiken kuunneltuaan ja mahdollisesti osittain jopa sisäistettyään, heille alkoi yliopiston kaikille uusille opiskelijoille suunnatut omat orientaatiot, joissa tietoa tuli varmasti vielä toinen mokoma lisää.

Ilman työlupaa en valitettavasti voinut itse olla OISS:n projektissa apuna lainkaan niin intensiivisesti kuin mitä kaikki toivoivat, mutta ilmoittauduin silti halukkaaksi auttamaan vapaaehtoisten joukossa. Olinkin mukana menossa lähes joka päivä, autellen sen minkä voin, pitäen samalla huolen siitä etten vahingossakaan tee mitään mikä saattaisi aiheuttaa vaikeuksia itselleni tai OISS:lle. Arvatkaa huviksenne onko turhauttavaa kun ei saa esimerkiksi vastata tiettyihin kysymyksiin joihin hyvin tietäisi vastauksen, vaan joutuu ohjaamaan kysymyksenesittäjän jo muutenkin kiireisen työkaverin puheille...

Luonnontieteellisessä museossa on esihistoriallisen Megalodon-hain leuat. Kokovertailussa tuo valkohain hammaskalusto näyttää suhteellisen vaatimattomalta.

Hurjan kiireisistä parista viikosta selviämisen kunniaksi OISS vei ison porukan opiskelijoita, sekä uusia että vanhoja, Luonnontieteellisen museon IMAX-teatteriin katsomaan elokuvaa Born to Be Wild, johon minä sain kaikkien muiden vapaaehtoisten tavoin ilmaisen lipun. Ville kävi ostamassa itselleen myös tiketin ja niin suuntasimme muiden mukana sunnuntaina museolle perehtymään suloisiin eläinvauvoihin. Ihan mielettömän viehättävässä ja hurmaavassa elokuvassa kerrotaan vuorotellen kahdesta eläinorpokodista - Keniassa hoidetaan norsuja ja Borneossa orankivauvoja - ja niistä uskomattomista naisista jotka ne olivat perustaneet. Kummankin paikan tarkoitus on kasvattaa jostain syystä orvoiksi jääneet eläimet siten, että ne isompina kykenevät selviytymään luonnossa, kuten niiden kuuluukin. Ihana elokuva, katsokaa ihmeessä jos tulee tilaisuus.

Kojetaulu loistaa

2011-08-22T21:12:00.005-05:00

Meillä on vähän paha tapa pitää autosta huolta vasta, kun joku merkkivalo syttyy. Viime viikolla pissapojan merkkivalo pärähti päälle, mutta ei me nyt sen kanssa niin jaksettu kiirehtiä. Eilen sen rinnalle vuorostaan ilmestyi bensatankin varoitusvalo. No onneksi sen jälkeen voi kuitenkin ajella vielä kevyesti parikymmentä mailia (kokeiltu on). Kahden valon palaessa ei kuitenkaan pokka enää pitänyt, niin kaivoin sitten aamulla lasinpesunestepönikän esiin ja täytin pissapojan ennen töihin lähtöä. Ja kas kummaa, kojetaulussa loisti edelleen kaksi valoa. Bensavalo oli näet saanut seurakseen rengaspainevalon. Hetken vielä emmin, että josko sitten illalla kotiin tullessa käväisisin huoltsikan kautta. Liikennevaloista lähtiessä edellä oleva auto kuitenkin kurvasi bensatankille, niin päätin sitten ottaa mallia ja hoitaa asiat kuntoon saman tein. Nyt meitä muistuttaa enää jakoavaimen kuva aina autoa käynnistettäessä, että seuraava määräaikaishuolto lähestyy. Ehkä huoltopojat sitten vaihtaa öljyt ennen kuin seuraava valo syttyy kojetauluun...

Jalkapallon paluu ja alusvaatemallin seikkailut

2011-08-21T21:54:00.004-05:00

Texansit pelaa futista taas, aloittivat preseason-pelinsä aika rankalla viikolla, kun tempaisivat molemmat kotipelinsä vain muutaman päivän välein, maanantaina (New York Jets kaatui luvuin 20-16) ja lauantaina (voitettiin New Orleans Saintsit 27-14). Ja vaikka preseason-pelejä ei varsinaisesti lasketa, eikä niistä kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, on stadionilla kuitenkin aina huomattavasti mukavampaa istua kun voitetaan, ja lupaahan se nyt edes pienesti hyvää että peli kulkee tässä vaiheessa noinkin mukavasti. Vielä kaksi harjoitusmielessä pelattavaa matsia vieraissa ja sitten alkaa ihan oikeat rytinät, toivottavasti tulee hyvä kausi! Andre otettiin luonnollisesti peleihin mukaan ja puettiin pitkästä aikaa peliasuun. On meinaan karhuherralla ollut viime aikoina vähän vähemmän päällä kotosalla ollessaan.
Käväistiin viime keväänä Petun ollessa kylässä Build-a-Bearissa hankkimassa Petun nallelle vähän lisää asusteita. Ja kun sitten bongasin hyllystä nalleboksereita, oli ihan pakko itsekin ostaa Andrelle tuliaisena pöksyt. Illemmalla kotona esiteltiin päivän saldoa Villelle, joka tutki hämmentyneenä uusia vaatteita ja kysyi sitten ihan vilpittömän tosissaan että mitä järkeä on ostaa alusvaatteita, kun eihän niitä kukaan edes näe? Niin. No. Mitä tuohonkin nyt sitten sanoisi. Itsehän olen kokenut kyseiset asusteet varsin mukaviksi käytössä, vaikken niitä tosiaan hirmuisesti julkisesti esittelekään, mutta ehkä Villellä on sitten eri näkemys asiasta. Päätin kuitenkin ihan tämän lausunnon kunniaksi antaa Andren hengailla kausien välisen tauon rennosti boksereissa. Että olis sit järkevä ostos, kun on ollut vähän aikaa nähtävillä...

Lisäkoulutusta

2011-08-18T21:36:00.005-05:00

Selvästikään en saanut viime viikolla vielä luennoista tarpeekseni. Tällä viikolla meinaan jatkoin opiskelua osallistumalla parina päivänä opettajakoulutukseen. Työpajassa eteen läjäytettiin mojova pino luettavaa, kuunneltiin alan asiantuntijoita ja tehtiin kaikenlaisia interaktiivisia harjoituksia. Pätevyyteni taitaakin hipoa jo OKL:stä valmistuneiden tasoa. Tosin en ole opettaja vaan oppimisen edesauttaja:=)

Ulkomaanmatkailua Suomeen

2011-08-14T17:03:00.000-05:00

Katsotaan nyt ihan tosi paljon jälkikäteen vielä muutama kuva meidän Suomen lomalta. Tai ei se aina niin lomalta tuntunut, kun me käytettiin huomattava osa kahdesta viikosta käymällä läpi ja siirtelemällä meidän omaisuutta, mutta ehti olla paljon hauskaakin. Kiitos vielä kaikille kivoille ihmisille jotka oli halukkaita viettämään aikaa meidän kanssa, ja anteeksi että monien kanssa se aika jäi niin kovin vähäiseksi.
Yksi päivä pyörittiin Linnanmäen laitteissa, edellisestä vierailusta olikin vierähtänyt jo useampi vuosi. Meillä oli ihan tosi hauskaa, toivottavasti niin oli myös kaikilla muilla mukana olleilla.
Pari päivää vietettiin maalaismaisemissa ja juhlittiin siinä sivussa yhdet 4-vuotissynttäritkin!
Luonto-otuksia päästiin tarkkailemaan myös äidin ja isän luona, niillä on takapihalla varsinainen eläintarha etenkin aina iltahämärän aikoihin.
Erityisesti kovaäänisesti tuhisevat siilit on mun mielestä ihan hillittömän suloisia eläimiä. Niitä tosiaan liikkuu tuolla pihalla hurja liuta, kun meidän äippä antaa niille sapuskaa. Pähkinät on ihan erityisen herkkua, joten sainpa päähäni kokeilla että kuinka lähelle ne sitä saadakseen uskaltavat tulla. Aika lähelle, kuten Villekin sitten oman esimerkkini innoittamana vähän myöhemmin todisti...
Aika rohkea piikkipallo!

Ahkeraa istumista

2011-08-12T22:54:00.003-05:00

Minä taas täällä pitkästä aikaa. Töissä on parhaillaan menossa vuotuinen kudosteknologiaseminaari, joten tällä viikolla onkin sitten istuttu luennoilla aamusta iltaan. Ja valitettavasti sinne täytyy raahautua vielä huomennakin. Ei saa ees viikonloppua rauhassa viettää:( Seminaarin hyviin puoliin kuuluu mm. se että pääsee lounaalle oikein Faculty Clubille. Kyllä nyt kelpaa. Istumalihaksia verrytelläkseni aloitin myös yhden uuden koesarjan justiinsa. Onpahan ainakin joku tekosyy lintsata luennoista ne kaikkein tylsimmät...

Tilaajalahjaksi päiväpeitto

2011-08-07T12:01:00.000-05:00

Ei se kyllä oikeasti ole päiväpeitto. Eikä se kyllä oikeastaan ole varsinaisesti tilaajalahjakaan. Mutta kun alkuviikosta FedExin lähetti kiikutti meidän kausikortit ja niiden mukana täysin odottamattoman kausikorttilaislahjan, totesimme heti että tää on niin hemmetin hieno, että se ansaitsee päästä esille. Eikä meillä ole päiväpeittoa.

Autokoululaiset

2011-08-05T23:05:00.001-05:00

Jos me oltais fiksuja ihmisiä, me oltais hankittu texasilaiset ajokortit heti silloin, kun alunperin saavuttiin Houstoniin. Jos me ei oltais idiootteja, me oltais hankittu ne viimeistään silloin, kun päätettiin jäädä toiseksikin vuodeksi. Jotain siellä korvien välissä on sentään vielä toimintakunnossa, koska tällä viikolla me vihdoinkin päätettiin ryhdistäytyä ja hoitaa homma kuntoon. Mentiin maanantaina hakemukset ojossa oikeaan paikkaan ja ilmoitettiin että ajokortit olis kivat. Aikamme jonotettuamme päästiin tiskille, jossa paperit katsottiin läpi, veloitettiin koemaksu (25 taalaa), näppästiin pikainen kuva (josta luonnollisesti tuli hirvittävä) ja ilmoitettiin että tuolla seinällä on muutama tietokone, sinne vaan tekemään teoriakoetta. 30 kysymystä, joista 70% pitää vastata oikein. Ei ollut vaikea, jonka lisäksi kone vielä kertoi joka vastauksen jälkeen että menikö nappiin, niin ei tarvinnut edes jännittää. Menestyksekkään teoriaosuuden jälkeen palattiin tiskille, jossa varattiin aika inssiajoon. Se oli sitten molemmilla tänään.

Asiaan täysin liittymättömästi, työkaveri kävi Kiinassa ja toi tuliaisena silkkihuivin. Harmi etten oikein osaa sellaista käyttää, sataprosenttinen silkki nimittäin tuntuu aika mukavalta.

Minä kävin suhaamassa katuja aamupäivällä, kun taas Villen aika oli vasta iltapäivän puolella. Homma alkoi taskuparkilla ja sitten huristeltiin lähikatuja noin kymmenen minuutin ajan. Villen ajon ajan notkuin pihalla odottamassa ja viihdytin itseäni tarkkailemalla ihmisten taskuparkkiyrityksiä. Yksi typy venklasi ensin aikansa ja peruutti sitten ruudun takaosassa olevaan muovitolppaan, eikä ilmeisesti edes huomannut asiaa ennen kuin tolppa oli jo sileänä. Kävi vähän sääliksi, kun se oli tietenkin sitten siinä ja parempi onni ensi kerralla. Meillä meni selkeästi paremmin ja nyt odotellaan varsinaisia kortteja tilapäisten ajolupien kanssa. Enpä aikanaan ajokorttia suorittaessa olisi uskonut että tässä iässä joutuisin vielä uudestaan inssiä ajamaan, mutta ainakin niistä on jokainen (mulla kolme, Villellä kaksi) mennyt ykkösellä läpi.

Jännän väriset ruusut on hyvin menneiden ajokokeiden johdosta, ihan itse ostettiin.

Ulkoruokinnassa

2011-08-05T12:55:00.000-05:00

Kotona kokkaaminen on ihan yliarvostettua, sitä pystyy hyvin välttelemään ihan pienellä suunnittelulla useammankin päivän. Keskiviikkona esimerkiksi mentiin ulos syömään yhden kaveripariskunnan kanssa, ja seuraavaa kertaa pitää suunnitella varsin nopeasti. Aikovat nimittäin ruojat muuttaa syksymmällä Austiniin ja meillä on vielä vaikka kuinka monta ravintolaa kokeilematta sitä ennen.

Eilen kävin nauttimassa ilmaisen lounaan OISS:llä, kun keskusteltiin lähestyvästä uusien opiskelijoiden orientaatiosta ja siitä, miten voisin osallistua ja olla avuksi vaikkei se kirottu työlupa ole vieläkään saapunut. Listauduin sitten vapaaehtoisrinkiin ja puuhailen sitä kautta kaikkea hauskaa, kunhan muistan etten saa missään nimessä tehdä mitään sellaista, mikä tulee kuulumaan palkalliseen työnkuvaani.

Illalla vielä päätettiin Villen kanssa että tässä jaksa mitään ruokaa väsätä, kun lähikiinalainenkin on olemassa ja meillä on sitä paitsi Civ hirmu pahasti kesken (sen takia on jäänyt Suomen reissun raporttikin pahasti vaiheeseen...). Päätöksen hyviin puoliin kuuluu ehdottomasti se, ettei ruokaa tarvii laittaa vielä tänäänkään, kun me tilataan aina riittävästi herkkuja kahden päivän tarpeiksi.

Oliskohan viikonloppuna kivampaa tehdä jotain maittavaa kotiruokaa ja hengailla vaan ihan rauhassa täällä omissa nurkissa, vai jaksaiskohan sitä lähteä vapaapäivien kunniaks vaikka oikein ulos syömään..?

Tallinnassa

2011-08-02T23:07:00.000-05:00

Käväistiin tosiaan heti Suomessa vietetyn loman aluksi Tallinnassa hoitamassa Villen viisumin uusinta kuntoon. Haastattelu oli kuulemma jälleen pelkkä muodollisuus, mutta asiakaspalvelun erinomaisuus kävi ilmi siinä vaiheessa, kun suurlähetystöstä soitettiin iltapäivällä hyvissä ajoin ennen paluulautan lähtöä, että passi on viisumeineen valmis noudettavaksi. Loisto homma, jonka ansiosta säästyimme suhteellisen hintavan postituksen vaivalta. Loput päivästä vietettiin keskustassa ja vanhassa kaupungissa kuljeskellen sekä puistonpenkeillä laiskotellen ja lämpimästä päivästä nauttien. Ei hassumpi päiväretki.

Sittenkin

2011-07-29T09:05:00.004-05:00

Ainoa huono puoli meidän päätöksessä jäädä Houstoniin vielä kolmanneksi vuodeksi oli se, että jätettiin tietenkin ne Texansien kausikortit uusimatta. Ahdisti jo valmiiksi ajatella kaikkia niitä tulevia sunnuntaipäiviä, kun ihan vieressä pelataan futista ja me joudutaan tuijottamaan tapahtumia televisiosta. Typerät loppuunmyydyt kausikortit, mietin ja murjotin.

NFL:ssä on kuitenkin ollut pieni tilanne päällä, pelaajayhdistyksen ja omistajien erimielisyyksien vuoksi. Pahimmillaan näytti jo siltä, ettei tulevaa kautta ehkä pelattaisikaan, kunnes tällä viikolla tyypit saivat asiat neuvoteltua kaikkia edes suunnilleen tyydyttävällä tavalla ja kauden alkaminen varmistui. Ja Texansit löivät ne loppuunmyydyiksi luulemani mutta todellisuudessa jossain kiven alla piilotellut loput kausikortit myyntiin.

Ja meillä on taas lippuja peleihin!! Ei valitettavasti ihan samoille paikoille kuin viime kaudella (buu), mutta ihan kelvolliset kuitenkin. Ja mikä parasta, ensimmäinen preseason-peli on jo reilun kahden viikon päästä. Tästä tulee sittenkin ihan huippuvuosi!

San Francisco, osa 3: Alcatraz

2011-07-27T11:29:00.000-05:00

Selvittiin takaisin Houstonin jo lauantaina, mutta koska Suomen reissun kuvat ovat vieläkin kamerassa, heitellään nyt Suomi-raporttia odotellessa ilmoille viimeinen osa San Franciscon matkajutuista. Ja sehän käsittelee tietenkin eniten odottamaani kohdetta, Alcatrazia!
Mulla ei oikein riitä sanat kertomaan kuinka hieno kyseinen paikka mielestäni oli. Ehdottomasti siis vierailun arvoinen, jos päädytte joskus lähimaille. Liput kannattaa ostaa etukäteen, jotta pääsee lautalle haluamaansa aikaan, sen jälkeen saarella saakin pyöriä ihan just niin pitkään kuin haluaa, aukioloajat huomioonottaen. Kun on saanut Alcatrazista tarpeekseen (tai kun aika tai energia loppuu kesken), sen kun hyppää vaan tasaisin väliajoin edestakaisin seilaavaan lauttaan ja huristelee takaisin mantereelle.
Pääsylipun hintaan kuului audiokierros, jonka johdolla vankilarakennusta sitten kierrettiin. Yleensä en isommin perusta audiokierroksista, mutta tämä oli älyttömän onnistunut ja hyvin toteutettu. Tarinoimaan oli saatu niin entisiä vartijoita kuin vankejakin, ja heidän kertomuksensa avasivat vankilan historiaa ja yksityiskohtia ihan tosi mielenkiintoisella tavalla, jonka lisäksi siirtyminen kohdasta toiseen oli ohjeistettu niin selkeästi, ettei meillä ollut pienimpiäkään vaikeuksia pysyä mukana.
Alcatrazissa on varsin jännä tunnelma ja mielettömän kaunista. Minuun kun vetoaa sekä rakennusten rähjäinen ja ränsistynyt estetiikka, että niitä ympäröivän loppusaaren karuus ja upeina loistavien laitettujen puutarhojen kauneus. Kaikesta tästä muodostuu kiehtovia vastakohtia, ja kun niihin vielä lisää sen uskomattoman historian mukanaan tuoman fiiliksen, minä olin ainakin ihan myyty.
Alcatrazin saari sijaitsee alle kahden ja puolen kilometrin päässä San Franciscosta, joten on helppo ymmärtää miksi vangit kokivat Alcatrazin aivan erityisen julmana paikkana. Kaupunki oli selvästi nähtävissä ihan pienen matkan päässä, jonka lisäksi tyynenä päivänä liikenteen melu kantautui kuulemma saarelle tuskallisen selvänä muistutuksena vapaudesta, joka oli samaan aikaan niin lähellä mutta niin kaukana.
Uskomattoman upea paikka, joka vastasi kaikkia (huomattavan korkeita) ennakko-odotuksia. Vierailusta seurasi muuten suunnaton halu katsoa kaikki mieleen juolahtavat Alcatraziin liittyvät elokuvat, mukaan lukien ihan tosi huono The Rock - Paluu helvettiin, joka tulikin sopivasti televisiosta heti reissua seuraavalla viikolla. Keksispä joku kanava näyttää lähiaikoina myös oikeasti hyvän klassikon, Pako Alcatrazista, niin ei itse tarttis nähdä etsimisen vaivaa...

San Francisco, osa 2: Golden Gate Bridge ja Park

2011-07-07T22:58:00.000-05:00

Sunnuntaina suuntasimme tekemään lähempää tuttavuutta Golden Gate Bridgen kanssa. Ja olihan se melkoisen komea ilmestys, ei käy kieltäminen. Sillalle oli sitten pakko päästä myös kävelemään, tallustelimme aina puoliväliin asti katselemaan maisemia. Jos se olisi perjantaina jäänyt epäselväksi, olisi sillalta viimeistään käynyt ilmi kuinka lähellä kaupunkia Alcatrazin saari oikeastaan sijaitseekaan. Ja pääsimmepä todistamaan yhtä julkikosintaakin, kun eräs herrasmies oli valinnut kuuluisan sillan sopivaksi paikaksi polvistua rakkaansa eteen. Tuleva morsio vastasi myöntävästi ja kaikki ohikulkijat taputtivat tuoreelle kihlaparille. Sillan ei muuten alunperin pitänyt jäädä punaiseksi, kertoi meidän opaskirja, vaan kyseessä oli jonkinlainen ruosteenestopohjamaali. Sitten päättävät tahot huomasivat, että oikeastaanhan punainen väri näyttää varsin mainiolta, ja hyvä niin. Ei se tylsän harmaana olisi yhtään niin hieno.

San Francisco

Alcatraz!! (Ja veneilijöitä)

Sillan jälkeen siirryimme tutustumaan Golden Gate Parkiin, joka todellisuudessa sijaitsee nimestään huolimatta kohtuullisen bussimatkan päässä itse Golden Gate Bridgesta. Puiston parasta antia oli japanilainen puutarha, sekä pieni järvi (vai olisiko se ennemminkin lampi..?), johon olisi päässyt leikkimään polkuveneen kanssa, jos olisi ollut seikkailuhenkisempi.

Puistossa bongattiin tuollainen pieni nappisilmäinen söpöläinen, joka kaivoi kovin ahkerasti koloa.

Myöhemmin kiertelimme vielä keskusta-alueella ja suoritimme mm. sen jo mainitun huvin vuoksi Nob Hillille kipuamisen. Kivoja päiviä kaikki, mutta kyllä paras päivä oli se vielä toistaiseksi raportointia odottava perjantai, jolloin toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja kävin Alcatrazissa (kuvat karsittu noin sataan, kyllä tästä vielä jossain vaiheessa hyvä tulee...)!

San Francisco, osa 1: Kaupunki ja päiväretki

2011-07-07T12:20:00.000-05:00

Nyt kun seuraava lomamatka on edessä jo huomenna, pitäis varmaan yrittää saada vihdoinkin raportoitua sitä edellistä. Eli siis, San Francisco, osa yksi.
San Francisco nousi kertaheitolla yhdeksi suosikkikaupungeistani, tunnelmansa ja kauneutensa vuoksi. Olisin viihtynyt vaikka kuinka pitkään. Ja nyt ymmärrän miksi niin monet takaa-ajokohtauksia sisältävät elokuvat sijoittuvat San Franciscoon. Ne mäet ovat huikeita! Ensimmäisenä iltana kiipesimme Nob Hillin päälle ihastelemaan Grace-katedraalia ja ilmoitin Villelle etten enää koskaan yritä kivuta näitä kirottuja mäkiä jalkaisin. Seuraavana päivänä käytyämme Alcatrazissa (siitä lisää seuraavassa osassa, 400 kuvan karsiminen julkaisukelpoiseen määrään on vielä hieman kesken..) kiipesimme mäkeä puolivahingossa, ja viimeisinä päivinä kipusimme Nob Hillille uudelleen ihan vaan huvin vuoksi. Sen täytyy olla jotain mitä ne laittavat veteen.

Grace Cathedral

Kuvat eivät tee katujen jyrkkyysasteelle oikeutta...

Tosiaan, saavuimme kaupunkiin torstaina ja käytimme ensimmäisen illan yleiseen maleksimiseen sekä Grace-katedraalin ja maisemien ihastelemiseen. Perjantaina suuntasimme Fisherman's Wharfiin, koska sieltä lähti lautta Alcatraziin. Ajelimme paikalle cable carilla, joka on virallisesti maailman siistein julkisen liikenteen muoto. Alcatrazissa menikin suurin osa päivästä, ja vaikka sen jälkeen vielä kiertelimmekin paikkoja sekä jalkaisin että cable carilla, olo oli niin nuutunut, että arvostimme ihan erityisen paljon sitä, että hotellihuoneessamme oli poreamme (!), jossa oli uskomattoman nautinnollista rentoutua pitkän ja raskaan päivän jälkeen.

Cable carin "ulkolankulla" roikkuminen on maailman siistein tapa matkustaa!

China Townin portti

China Townia

Lauantaina vuokrasimme auton ja lähdimme huristamaan pitkin meren rantaa (ei kirjaimellisesti, oikeasti me ajettiin valtatietä joka suurimman osan matkasta kulki hyvin lähellä meren rantaa). Maisemat oli huikeita ja pari kertaa oli ihan pakko pysähtyä räpsimään kuvia ja kokeilemaan kuinka kylmää Sen Toisen Ison Meren vesi on. Varsin kylmää, muuten, ainakin silloin.

Meidän menopeli

Päiväretken kohteena oli Roaring Camp Railroads, jonka Ville oli bongannut netistä, ja jonne halusimme mennä katsomaan valtavia punapuumetsiä. Tällaisia laiskoja ihmisiä varten alueella kulkee vanha historiallinen höyryjuna, jonka kyydissä pääsee metsän keskelle liki tunnin ajaksi ihailemaan ihan mieletöntä puuestetiikkaa. Kyllä me juna-ajelun päätteeksi vähän vielä käveltiinkin siellä metsässä, mutta junassa oli vielä paljon kivampaa.
Memorial Dayn kunniaksi alueen valtasivat koko viikonlopuksi joukko civil war reenactoreita, siis tyyppejä jotka pukeutuvat asianmukaisesti ja esittävät taisteluita sisällissodan ajalta. Oltiin molemmat kuultu tällaisesta ilmiöstä ja oli ihan tosi hauskaa nähdä esityksiä ihan livenä, mutta ei me kyllä oikein tajuta tätä juttua. Eniten kiusaantunutta hymyilyä aiheutti juna-ajelun keskivaiheilla nähty Bear Mountainin taistelu, joka nyt vaan oli toteutukseltaan kovin kökkö ja suhteellisen nolo. Osaako joku kertoa mikä tässä ihmisiä viehättää, kun meiltä homma meni kyllä aika totaalisesti ohi, vaikka edelleen kokemusta kovasti arvostankin? (Ja ei, tämä ei ole yhtään samanlainen kuin Tammelan klassinen Hakkapeliittatapahtuma, vaikka Ville yritti jotain sellaista vihjailla. Hakkapeliittatapahtuma on oikeasti hieno ja siisti, kun tämä civil war reenactment -homma taas, noh, ei ole...)
Ounastelen että luvassa ovat vielä San Francisco, osat kaksi ja kolme, lähinnä siksi että Alcatraz ansaitsee tosiaan ihan oman raporttinsa (eikä vähiten sen vuoksi, etten todennäköisesti onnistu karsimaan kuvia riittävästi jotta samaan voisi laittaa mitään muuta…). Mutta enpäs kerrokaan mitä se toinen vielä puuttuva osa käsittelee, että säilyy edes joku jännitys (vaikka epäilen ettei sen arvaaminen ehkä ole kovin haastavaa, jos tietää mitään San Franciscon kuuluisista, turisteja mahdollisesti kiinnostavista maamerkeistä!).

Laiskuruuden huonot puolet

2011-07-05T12:19:00.000-05:00

No ainakin yksi huono puoli on tämä häpeällisen pitkäksi venynyt ajanjakso, jolloin kukaan ei koskenut blogiin. Yritetään siis käydä hyvin epämääräisellä sekasotkulla läpi mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua tämän suunnittelemattoman blogitauon aikana.

Saguaro-vauvat kasvattaa pikkupiikkejä. Kiva että saan seurata niitä vielä vuoden verran.

Käytiin molemmat lyhentämässä hiuksia kesän kunniaksi. Kampaamon ilmastointi oli rikki, joten kokemus oli tavallisuudesta poiketen rentouttavan ja miellyttävän sijaan tukala ja äärimmäisen epämukava. Allekirjoitettiin uusi vuokrasopimus tulevaksi vuodeksi. Olen edelleen kovin iloinen että toimiston väki onnistui sopimaan asian niin, että saamme jäädä tähän samaan asuntoon. Ei olisi millään jaksanut nähdä muuttamisen vaivaa vain päätyäkseen toiselle puolelle pihaa.

Meidän vuokrasopimus. Ihan siltä varalta että joku kuvitteli meidän aikanaan liioitelleen kun puhuttiin 700 allekirjoituksesta...

Hankittiin uudet lentoliput Suomen lomaa varten. Älkää kiltit houstonilaiset murtovarkaat nyt käyttäkö tilaisuutta hyväksenne kun kerron, että olemme Euroopan puolella tulevasta lauantaista kaksi viikkoa eteenpäin. Ollaan tehty paljon töitä, aina viime torstaihin asti. Sitten työlupani umpeutui ja olen pakotettu lomailemaan ilman sen kummempia velvollisuuksia siihen asti, kunnes saan uuden työluvan. Vaikka joutenolo ihan mukavaa onkin, toivon silti että uusi kortti odottaa minua kun tulemme Suomesta takaisin.

Työkaveri toi tuliaisia kesälomareissultaan.

Vaikken saakaan tehdä töitä, kävin silti työpaikalla heti seuraavana päivänä tervehtimässä yhtä työkaveria, joka palasi kesälomalta. Aikanaan hänen lomansa alkaessa olimme siinä käsityksessä, että emme ehkä näkisi enää ikinä, joten olin luvannut piipahtaa paikalla moikkaamassa vielä viimeistä kertaa. Niinhän ei nyt käynytkään, mutta kävin silti vaihtamassa kuulumiset ja kertaamassa viimeaikojen kummalliset käänteet ihan kasvotusten.

Olin saanut samalta työkaverilta jo aiemmin perinteiset korealaiset kirjanmerkit itselleni ja Villelle, sekä pienen pussukan.

Olen ravannut kenkäsairaalassa aivan liian usein. Lempisandaaleistani napsahti yksi remmi irti ja vein kengän korjattavaksi tiistaina. Samalla lupasivat vähän fiksailla kenkien kärkiä, joita yritän nähtävästi aktiivisesti tuhota potkimalla asioita, noutaa saa torstaina. Kiidin paikalle töiden jälkeen, mutta kenkiä ei löytynyt mistään. Sanoivat, että joskus asiat viivästyvät ja kengät eivät ole vielä palautuneet sieltä, mihin ikinä ne lähetetäänkin joskus korjattavaksi, mutta seuraavana päivänä pitäisi sitten viimeistään saapua. Palasimme paikalle lauantaina, jolloin Villen haukankatse bongasi poponi hyllyn päältä. Maanantaina laitoin sandaalit töihin jalkaan, mutta jo päivän puolivälissä se pirun remmi napsahti irti uudelleen. Tästä ärsyyntyneenä tein sen ainoan tehtävissä olevan asian, eli kävin ostamassa uudet sandaalit.

Niissä on röyhelökukkia ja ne on silti minusta hienot!

Kiikutin myös suosikkisandaalini takaisin liikkeeseen tiistaina ja kovasti pahoitteleva asiakaspalvelija huomasi, että remmiä ei ole koskaan liimattu uudelleen. Se on vain ujutettu takaisin pohjan väliin, mutta eihän se sillä tavalla mitään kestä. Sanoi että torstaina saisi tulla hakemaan, eikä todellakaan maksa mitään. Nyt kengät on kotona ja toivon kovasti että niillä kärsii kävellä. Ovat edelleen kuitenkin ihan tosi mukavat ja ihan erityisen hyvät töissä.

Bongattiin kampuksella lounastauolla kirkkaanvihreä gekko.

Koettiin myös viisumistressiä, kun Villen viisumi vanheni kesäkuun lopussa. Tehtiin netissä hakemus uusintaa varten ja ryhdyttiin sen jälkeen katsomaan sopivaa aikaa viisumihaastatteluun, johon Helsingin suurlähetystön sivujen mukaan oli silloin keskimäärin kahden vuorokauden odotusaika. Ja mitä vielä, ensimmäinen vapaa ajankohta olisi irronnut vasta kolme päivää sen jälkeen, kun meidän on tarkoitus palata Houstoniin. Hetkellisen paniikin jälkeen siirryimme nopeasti pohtimaan ratkaisua. Suomen loman peruminen ei houkuttanut kumpaakaan, eikä vähiten siksi, ettemme varsinaisesti halua tukea lentoyhtiöitä lahjoittamalla niille toistuvasti rahaa lipuista, joita emme sitten käytäkään.

Satunnaisten gekkojen lisäksi kampus on täynnä oravia. Eräänä päivänä katsoimme Villen kanssa, että onpas tuolla oravalla kummalliset korvat...

Kirjoitimme sähköpostia suurlähetystöön selittäen tilanteemme ja pyytäen aikaisempaa haastatteluaikaa. Sellaisen saimmekin, jälkimmäisen lomaviikon keskiviikolle. No ihan tosi kiva ja avuliasta sinänsä, mutta kun viisumin käsittelyaika on 24-48 tuntia, niin on enemmän kuin mahdollista ettei Ville ehtisi saamaan passiaan postitse takaisin ennen lauantaista lentoamme. Yritimme vielä uuden sähköpostin avulla vedota asiasta päättävään tahoon, mutta turhaan. Keskiviikko oli heidän viimeinen tarjouksensa. Hitot siis Helsingistä, meidän kahden viikon Suomen lomaamme kuuluu nyt reissu Tallinnaan, jonka suurlähetystöllä on huomattavasti armeliaampi aikataulu.

Mutta se olikin aivan hirmuisen söpö pikkuinen pupu!

Eilen vietettiin paikallista itsenäisyyspäivää kivassa seurassa. Päivällä yksi työkaverini halusi miehensä kanssa tutustuttaa meidät vietnamilaiseen ruokaan, joten suuntasimme lounaalle kivaan pieneen ravintolaan, jossa he tilasivat pöydän täyteen toinen toistaan herkullisempia annoksia. Valitettavasti lihapullat Ikeassa ei ehkä ihan kelpaa vastapalveluksena, joten lienee syytä keksiä jotain parempaa. Illalla suuntasimme Millerin ulkoilmateatteriin OISS:n porukan kera viettämään aikaa ja ihailemaan ilotulituksia. Tällä kertaa en edes yrittänyt kuvata raketteja, aikaisemmista heinäkuun neljänsien ilotteluista löytyy kuvamateriaalia täältä ja täältä.

Laiskuruuden hyvät puolet

2011-06-19T22:20:00.004-05:00

Tänä viikonloppuna onnistuttiin minun työlupauusintahakemuksen lisäksi varmistamaan, että saadaan jäädä tähän meidän asuntoon myös tulevaksi vuodeksi. Mehän olimme jo ehtineet ilmoittaa muuttavamme pois heti itsenäisyyspäivän jälkeen, ja kämppä oli jo luvattu eteenpäin uusille asukkaille. Toimistolla kuitenkin ymmärrettiin kiperä tilanteemme ja ongelmaan etsittiin ratkaisu. Tulevat asukkaat nimittäin päätettiin siirtää toiseen identtisen pohjapiirustuksen asuntoon, joita onneksi sattui myös olemaan vapaana. Niinpä meidän ei tarvitse nähdä muuttamisen vaivaa vain päätyäksemme ihan samanlaiseen asuntoon pihan toisella puolella. Erinomaista.
Mitään muita suurempia huolia meillä ei sitten jäämisen suhteen olekaan, sillä kerrankin vitkuttelusta ja asioiden lykkäämisestä on pelkästään hyötyä. Mitään sopimuksia ei ole nimittäin ehditty irtisanoa paria lehtitilausta lukuun ottamatta, ja ne nyt on helppo uusia jos niin halutaan. Tästä kaikesta (ja erityisesti asunto-ongelman järjestymisestä) ilahtuneena palkitsimme itsemme tänään elvyttelemällä sunnuntaista elokuvaperinnettä ja käytiin katsomassa Super 8. Aimo annos nostalgiatunnelmaa scifillä höystettynä osui molempien tykkäyshermoon, joten meidän viikonloppu on ollut yllättävistä ja nopeista käänteistä huolimatta varsin menestyksekäs.

Kuva lainattu täältä.

Miten tässä näin kävi

2011-06-18T22:46:00.006-05:00

En tiedä muistaako kukaan, mutta ihan alunperin minun piti mennä töihin Ricen kansainvälisten asioiden toimistoon, OISS:ään, kesäkuuksi, yhden työntekijän kesälomansijaiseksi. Päädyin kuitenkin aloittamaan jo huhtikuun loppupuolella, kun pari työntekijää oli lopettamassa. Toinen näistä lopetti kokoaikaisena toukokuun viimeinen päivä, mutta jatkaa osa-aikaisena aina elokuulle asti, jolloin hän jää äitiyslomalle ja keskittyy sen jälkeen opintojensa valmiiksi saattamiseen. Hyvin yllättävästi ja erittäin imartelevasti tätä nimenomaista paikkaa tarjottiin minulle kun olin ollut töissä kaksi viikkoa.

Asiasta keskusteltiin kotona jonkun verran, etenkin kun Villen proffa oli myös tehnyt selväksi, että pitäisi Villen mielellään Ricessa vielä pidempäänkin. Päätimme kuitenkin pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja palata kotiin heinäkuun lopussa. OISS:n paikka pistettiin hakuun, useampi hakija haastateltiin ja paikkaan valittiin toinen henkilö. Taustatutkimuksen ja aikaisemman työpaikkansa irtisanomisajan jälkeen tämän henkilön oli määrä aloittaa OISS:ssä tämän viikon torstaina.

Alkuviikolla Villen proffa vetosi Villeen vielä kerran ja yritti houkutella miestä jäämään, kun Ville oli kuullut kolmesta Suomesta hakemastaan työpaikasta ettei ollut tullut valituksi. Proffa oli kehottanut harkitsemaan vielä vakavasti ja keskustelemaan asiasta minun kanssani. Kotona Ville miettikin puolivakavasti, että pitäisikö sitä sittenkin jäädä, kun ei Suomesta tunnu paikkaa irtoavan. Minä ilmoitin että nyt on vähän myöhäistä, kun minulla ei enää ole mahdollisuutta jäädä OISS:ään.

Keskiviikkona Villen proffa kysyi vielä kerran meidän päätöstä ja Ville sanoi että kyllä me palataan Suomeen. Tästä paria tuntia myöhemmin OISS:n uusi työntekijä soitti ja ilmoitti ettei olekaan tulossa seuraavana päivänä töihin, eikä itse asiassa ota koko paikkaa vastaan lainkaan. Seuraavaksi paikkaa tarjottiin minulle uudestaan, tällä kertaa koko toimiston väen vuorotellen houkutellessa minua jäämään.

Päivän päätteeksi minä ja Ville olimme ehtineet keskustella asiasta ensin OISS:n pomon kanssa (hän esitti meille faktoja numeroiden muodossa: kaksi työtarjousta täällä vastaan kolme hylkäystä Suomesta...) ja sitten vielä kotona keskenämme, päätyen siihen, että jos Villen proffan edellisen päivän tarjous on vielä torstaina pöydällä, niin me jäämme. Kertoessani tästä torstaiaamuna töissä, hymyili pomo leveästi ja ilmoitti sähköpostitelleensa Villen proffan kanssa asiasta (!) ja tietävänsä tämän ilahtuvan kovasti kuullessaan Villen suostuvan jäämään.

Loppu tapahtuikin vielä vauhdikkaammin. Ville vahvisti vuoden jatkon proffansa kanssa ja OISS:n henkilökunta ryhtyi ajamaan paikan antamista suoraan minulle ilman, että se pitää laittaa uudelleen hakuun tässä välissä. Viestit lensivät OISS:n ja Villen laitoksen välillä ja paperit saatiin käsiteltyä ennätysnopeasti. Oli hieman epätodellinen olo kun laitoksen dokumentit saapuivat OISS:ään perjantaina (skannattuina kopioina, kun alkuperäisten kulku postitse kestää kauemmin), ja koko toimiston porukka keskeytti muut hommansa hoitaakseen Villen paperit kuntoon välittömästi. Villen puolestahan aikaa olisi ollut kuun loppuun asti, kiire johtui puhtaasti minusta ja siitä, että pääsin hakemaan työluvalleni jatkoa mahdollisimman nopeasti. Se kun ei onnistunut ilman että Villen jatkopaperit ovat valmiit, mutta OISS:n ripeän toiminnan vuoksi sain hakemukseni postiin tänään.

Melkoisen nopeasti kaikki siis tapahtui, kun se oikeasti lähti etenemään. Vielä keskiviikkona aamupäivällä olimme vakaasti sitä mieltä, että palaamme Suomeen heinäkuun lopussa. Ja perjantaina Villellä oli uusi sopimus vuoden verran eteenpäin, ja minulla työluvan uusiminen vireillä. Toimistolla kutsuivat sitä kohtaloksi, kun OISS:n paikkaan valittu tyyppi perui tulonsa viime metreillä. No kohtalosta en tiedä mitään, mutta nyt kun pää on hiljalleen lakannut pyörimästä, vaikuttaa päätös lopulta aika mukavalta.

Ilmoitusasia

2011-06-16T22:09:00.002-05:00

Hei te kaikki, jotka olette tehneet erilaisia tilauksia meidän mukana tuotavaksi: Tulkaa ite hakeen, me jäädään vielä tänne.

Ps. Tämä ei sitten ollut mikään vitsi. Sori äiti.

Eläinpuistossa

2011-06-15T22:42:00.002-05:00

Aktiiviviikonloppu jatkui sunnuntaina, kun kävimme katsastamassa Bayou Wildlife Parkin. Luonnonsuojelutarkoituksessa perustettu puisto toimii pääasiassa safarihenkisesti, kun hintaan sisältyvä tram-ajelu kierrättää matkustajat eläinten joukossa. Halukkaat voivat myös ostaa ämpärillisen ruokaa, jota herkuille persot puiston asukkaat sitten parveilevat kerjäämään. Eläimiä saa siis ihastella hyvin lähietäisyydeltä, jolloin niiden upeus pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Lapsille ja lapsenmielisille löytyy myös vähän tutummilla eläimillä täytetty petting zoo, jossa viihdyimmekin hyvän tovin.

Tämä söpöliini vietti päivää auringossa lepäillen.

Siivekkäät ystävämme kiiruhtivat paikalle juoksujalkaa, kun oli herkkuja tiedossa.

"Noh, missä mun herkut on?!?"

Tämä vähän isompi siivekäskin sai oman osansa.

Ville tarjoaa sapuskaa korkkiruuvisarvipäälle.

Laamat eivät olleet nälkäisiä, vaan laiskoja...

Texas Longhornit on risteytetty tällaisista watuseista. Tämä kaveri ei oikein tajunnut sarviensa kokoa ja kolisteli niitä jatkuvasti vaunujen pystyrautoihin herkkuja kerjätessään.

Tarjoilut maistuivat niin hyvin, että oli pakko lipoa vähän huulia välillä.

Hienoja sarvipäitä.

Beefalo, lehmän ja buffalon risteytys.

"Mitä tuijotat?"

Seepravauva!!

Ja hieman aikuisempi mestariposeeraaja.

Kameli on aika ylvään oloinen eläin.

Silloinkin kun sillä on vähän huonompi karvapäivä...

Ehkä maailman liikuttavin aasi, muistuttaa minusta vähän Ihaata.

Sarvikaveri.

Nämä kaverit vilvoittelivat vedessä hellettä paossa.

Ei oo hassummat sarvet tälläkään tyypillä.

Kirahvejakin! (Niitä ei saanut ruokkia herkuilla.)

Kun kippo tuli tyhjäksi, yritti tämä söpöliini syödä minun shortsit...

"Miten niin ruoka on loppu?!"

Lisää pakattavaa...

2011-06-11T22:05:00.002-05:00

Kun on kolmisen viikkoa aikaa siihen hetkeen, kun pitää pakata koko kämpästä löytyvä omaisuus autoon, suunnilleen tyhmintä mitä voi tehdä on lähteä shoppailemaan. Arvaako kukaan mitä me siis tehtiin tänään..? Enpä koskaan ole itseäni kovin fiksuksi väittänytkään, mutta sitä kyllä sen sijaan väitän, että vielä tyhmempää olisi olla hyödyntämättä vielä viimeisiä kertoja kaikkia niitä valikoimia ja alennushintoja, joita tämä kaupunki tarjoaa. Kävimme siis tänään kiertämässä läpi kaupungin ison Outlet-kompleksin.

Itse etsin ja menestyksekkäästi myös ostin työkelpoisia vaatteita, kun taas Ville sovitteli sitkeästi mutta lopulta turhaan lukuisia pikkutakkeja. Homma pysyi varsin hyvin hallinnassa siihen asti, kunnes erehdyimme kävelemään sisään liikkeeseen jonka oven yläpuolella luki Levi’s. Ulos selviydyimme nimittäin yhteensä seitsemien uusien farkkujen kanssa. Mutta kyllä kannatti, nyt ei nimittäin tarvitse lähteä farkkuostoksille ihan lähitulevaisuudessa ja laskun loppusummakin oli määrästä huolimatta varsin kohtuullinen.

Produktiivisen ostosreissun päätteeksi kävimme vielä katsastamassa X-Men: First Class -leffan, joten meidän lauantai oli ainakin varsin aktiivinen ja mukava. San Francisco -kuvien läpikäyminen on sen sijaan vielä vähän puolitiessä, tosin olen saanut ne karsittua jo alle puoleen. Julkaisukelpoiseen määrään on silti vielä hieman matkaa, kun pelkästään Alcatrazista kuvia oli alun perin lähes 400... Kyllä ne raportit vielä joskus tulee, uskokaa pois.

Laatuaikaa?

2011-06-07T19:59:00.002-05:00

Villelle tarjoutui eilen mahdollisuus omaan laatuaikaan, kun lähdin tyttöjen leffailtaan katsomaan komedian nimeltä Bridesmaids (hauska leffa, kiva ilta). Arvatkaa mihin villi ja vallaton mieheni vapaa-aikansa käytti?

No ensin se luki päivän lehden kannesta kanteen, kun ei ollut aamulla ehtinyt. Ja sitten se teki töitä siihen asti että tulin kotiin. Meillä on tuon miehen kanssa selvästi kovin eriäväiset käsitykset omasta laatuajasta...

Epcot

2011-06-04T16:22:00.000-05:00

Meidän Orlandon reissusta alkaa olla jo vähän aikaa, mutta tarinaa riittää edelleen. Tällä kertaa on mun vuoro kertoilla matkasta vähän kongressin näkökulmasta. Andyn ja Petun suunnatessa Kennedy Space Centeriin mä vaihdoin hotellia Disney Worldin aitojen sisäpuolelle. Kongressin pitopaikaksi oli valittu varsin hulppea Contemporary Resort, joka piti sisällään hotellin lisäksi erillisen kongressikeskuksen. Hotellin erikoisuuksiin kuului talon läpi kulkeva monorail, jolla voi liikkua alueen hotellista ja teemapuistosta toiseen.
Joulukuussa sain jakaa huoneen Andyn kanssa (kivaa ja romanttista), tällä kertaa huonekaveri oli meidän tutkimusryhmän apulaisproffa (ihan ok, romantiikka oli tästä kaukana). Huoneessa ei kyllä paljon ehtinyt viettää aikaa kun luennoilla piti istua aamusta iltaan, ja sitten piti vielä ehtiä vähän sosiaalisia verkostojakin virittelemään. Ja uima-altaalle en ehtinyt ollenkaan. Ekana iltana oli perinteiset avajaisseremoniat ruoka- ja juomatarjoiluineen ja viimeisenä iltana vastaavat kekkerit oli järjestetty Epcotissa. Enkä mä kokonaan Andyä ja Petuakaan unohtanut, kun me mentiin tässä välissä yhdessä Magic Kingdomia ihastelemaan. Mahdoinko olla yhtenäkään iltana ennen puolta yötä hotellilla.
Tuo Epcot on Disney Worldin neljästä teemapuistosta se "isosta golfpallostaan" kuuluisa. Oikeasti kyseessä on Spaceship Earth -rakennus, jonka sisällä kulkee ihmiskunnan historiasta kertova vaunuajelu. Tämä oli autojen testiradan lisäksi yksi harvoista laitteista joihin puistossa ehdin. Alkuilta kun meni ruokaillessa, komeaa valoshowta katsoessa ja sitten puistoa vaan ympäriinsä kiertäessä. Epcot on pinta-alaltaan yli tuplasti Magic Kingdomin kokoinen, ja suurin osa sen nähtävyyksistä on rakennettu kehäksi keskellä olevan järven ympärille. Paikassa saisi helposti kulumaan koko päivän, tai vaikka kaksikin, mutta itse jouduin tyytymään muutamaan hassuun tuntiin. Kiva oli kuitenkin puistoon tutustua edes näin pikaisesti. Mukana olleella pokkarilla ei pimeän tullen tahtonut enää saada kunnon kuvia aikaan, mutta alla muutama otos malliksi.

Tarina karkeasta virhearviosta

2011-06-02T21:47:00.000-05:00

Mahtavaa: meidän loma San Franciscossa.
Vähemmän mahtavaa: mun blogiahkeruus viime päivinä.
Ahkeraa: töissä, jossa ollaan menty tämä viikko vajaamiehityksellä.
Laiskaa: kotona, kiireisten työpäivien jälkeen.

Lupasin ajat sitten raportoida yhdestä Petun kanssa tehdyn road tripin huippujutusta, joten eiköhän nyt olis korkea aika. Voisin tehdä myös samalla uuden lupauksen, ettei San Francisco -raporttien aikaansaaminen tule kestämään yhtä kauaa. Kunhan joku vaan ehtisi käymään läpi kaikki kahdeksansataa valokuvaa jotka tuli reissussa räpsittyä...
Mutta asiaan. Ajaessamme aikanaan Houstonista Orlandoon, kulki reittimme Mississippin osavaltion eteläosan poikki. Matkan varrella havahduimme tienvarsikylttiin jossa luki Stennis Space Center. Tämä johti aika välittömästi päätökseen vierailla kyseisessä paikassa paluumatkalla. Asiaan suhtauduttiin vähän naureskellen ja Floridassa hieman etukäteen jopa pilkattiin kämäNASAksi ristimäämme Stennis Space Centeriä.
Pilkka osui kuitenkin ihan tosi rankasti omaan nilkkaan. Näin jälkikäteen en edes ymmärrä miten saatoimmekin sortua sellaiseen ylimielisyyteen, kun kyllähän meidän olisi pitänyt tietää, ettei kämäNASA ole mitenkään mahdollinen käsite. NASA ei voi koskaan olla kämä, ei mitenkään. Tätä opetusta emme unohda!
Homma toimi siten, että suuntasimme erääseen Mississippin osavaltion vierailijakeskukseen, jossa ilmoittauduimme ulkomaalaisilta vierailijoilta vaaditut passit ojossa Stennis-kierrokselle, kiinnitimme ehdottomasti koko ajan mukana pidettävät vierailijalätkät rinnuksiin ja jäimme odottamaan bussia joka tasaisin väliajoin kävi hakemassa ihmisiä kiertoajelulle.
Stenniksessä testataan NASAn rakettimoottorit, ja noin puolen tunnin mittainen opastettu kiertoajelu esitteli juuri näitä rakettimoottorien testipaikkoja ja muita laitoksia, jonka jälkeen meidät jätettiin Stenniksen viralliseen vierailijakeskukseen. Alun perin vitsailimme että sen kiertämiseen riittänee toiset puoli tuntia, mutta kuten todettu, kyseessä oli häpeällinen aliarviointi. Lopulta meille tuli jopa vähän kiire, kun ryntäsimme viimeiseen mahdolliseen bussiin takaisin lähtöpisteeseen.
Suosikkini opastetulla kiertoajelulla kuulluista tarinoista tulee tässä: Stennis Space Centeriä ympäröi yli 50000 hehtaarin kokoinen autio puskurialue, turvallisuussyistä. Testialueella on äänitorvi, joka vastaa yhdestä Saturn V:n moottorista lähtevää ääntä. Apollo-ohjelman aikana kun Saturn V:n moottoreita testattiin, olosuhteita kokeiltiin ensin kyseisen äänitorven ja puskurialueella olevien sensorien avulla. Siitä miten sensorit reagoivat yhden moottorin pitämään ääneen voitiin päätellä, onko kyseisenä päivänä mahdollista testata kaikkia viittä Saturn V:n moottoria kerralla. Yleisesti ottaen kirkkaana päivänä homma kävi hyvin, mutta pilvisinä päivinä ääni heijastui ja kaikui niin voimakkaana, että koko setin käynnistäminen kerralla olisi aiheuttanut lähialueilla maanjäristyksen. Huikeaa!
Tarinan opetus: älä ikinä aliarvioi NASAa!!

Hups

2011-05-26T14:11:00.003-05:00

Taisin kokonaan unohtaa mainita asiasta etukäteen, mutta me lähdettiin tänään aamulla reissuun. Terveisiä siis täältä San Diegon lentokentältä, odotamme parhaillaan että pääsemme jatkolennolle kohti piiitkän viikonlopun lopullista kohdetta, eli San Franciscoa. Tämä ja huominen on anottu töistä vapaaksi kun Villellä oli vielä lomapäiviä jäljellä, maanantaina ei olis muutenkaan tarvinnut mennä raatamaan, kun on Memorial Day. Eli kunhan päästään tiistaiksi takaisin kotiin ja töihin, niin kaikki on hyvin.

Perhosia, kiviä ja maailmanlopun enteitä

2011-05-22T23:28:00.004-05:00

Vietettiin viikonloppua mm. luonnontieteellisessä museossa tuhlaamassa muutama ilmaislippu joita oli kertynyt. Aloitettiin vierailu planetaariosta, jossa käytiin katsomassa 2012: Mayan Prophecies. Ihan vaan että tiedetään mitä odottaa siltä seuraavalta maailmanlopulta, kun ei se tämänkertainen sit ilmeisesti oikein toteutunutkaan...
Seuraavaksi mentiin ihastelemaan perhostaloa, joka on yksi suosikkipaikoistani Houstonissa. Halusin siis ehdottomasti päästä kiertämään sen läpi vielä kerran (aikaisemmista käynneistäkin olen laittanut kuvia), eikä se tuottanut pettymystä edelleenkään. Upea, taianomainen paikka, jota tulen ikävöimään kun jätämme Houstonin taaksemme.
Museokierroksen päätteeksi tutkimme vielä kertaalleen päänäyttelytilat. Rakastan erityisesti mineraalinäyttelyä, josta löytyy upeita kiviä joka lähtöön. Minusta on ihan mieletöntä että maailmassa on kaikkea tällaista.

Testikuvia

2011-05-18T22:06:00.000-05:00

Käytiin lauantaina kiertelemässä jo tutuksi tulleessa Brazos Bend State Parkissa testailemassa uutta objektiivia. Itse olin ainakin varsin tyytyväinen testituloksiin.
Puistossa sijaitsee myös luonnontieteelliselle museolle kuuluva observatorio, joka on auki aina lauantai-iltaisin. Meidän on ollut jo pitkään tarkoitus vierailla siellä, joten tällä kertaa suunnittelimme päiväohjelman siten, että se onnistui. Saimme kurkistella mm. kuuta, Saturnusta sekä Otavan paria tähteä usean erikokoisen teleskoopin läpi. Aika huikeaa.

Jumaliste!

2011-05-15T15:48:00.000-05:00

Niin sitä pitää!!

Ärjyleijona lainattu täältä.

Taidepiipahdus

2011-05-15T10:28:00.000-05:00

Washingtonin National Galleryssa tehdään kunnostustöitä, joiden vuoksi osa museosta on suljettu. Suljettujen osien teokset on jaettu rempan ajaksi muihin museoihin ympäri maata, ja meidän oma Museum of Fine Arts pisti saamistaan maalauksista pystyyn impressionismi-erikoisnäyttelyn. Sinne siis, eikä vähiten sen vuoksi, että suursuosikkini Claude Monet’han lukeutuu juuri impressionistien joukkoon.

Suuntasimme paikan päälle torstaina, koska silloin museo on auki pitempään ja visiitti onnistui kätevästi työpäivän jälkeen. Kerran viikossa, tänä pidennetyn aukiolon päivänä, museon perusnäyttelyosat ovat ilmaisia, mutta erikoisnäyttelyistä pitää toki silloinkin maksaa erikseen. Me saimme lipuistamme mukavan alennuksen, kun tajusimme vilauttaa Ricen ID-korttejamme yhden työkaverini vinkattua asiasta aiemmin päivällä. Itse näyttely oli pienehkö, mutta vaikuttava, ehdottomasti vierailun arvoinen. Nyt ei enää harmita se, että jäi aikanaan National Galleryssa silloin jo suljettuna ollut impressionismiosasto väliin.

Laajennusosa

2011-05-11T21:35:00.000-05:00

Käytiin maanantaina pitkästä aikaa ulkona syömässä, haluatteko arvata missä laaturavintolassa? No IKEAssa tietenkin, lihapullien kutsu on kaikunut korviimme jo pitkään ja maanantaina vihdoin päätimme vastata. Ja me tosiaan kävimme siellä vain ja ainoastaan syömässä, osastojen läpi kiidimme jokaista mahdollista oikopolkua hyödyntäen, eikä yhtään mitään uutta tarttunut kassalle kannettavaksi. IKEAsta siis...
Samalla reissulla käytiin nimittäin vihdoinkin ostamassa jo pitkään harkinnassa ollut uusi objektiivi meidän järkkäriin. Ensimmäinen vuosi ollaan pärjätty alkuperäisellä setillä, mutta nyt oli aika kasvattaa mahdollisuuksia zoom-putkella. Vielä en ole ehtinyt uuden kaverin kanssa sen enempää tutustumaan, mutta tarkoitus olisi keksiä viikonlopulle jotain sellaista ohjelmaa, jossa se pääsisi tositoimiin.

Drive-in

2011-05-10T22:15:00.001-05:00

Käytiin lauantaina elämämme ensimmäistä kertaa elokuvissa drive-in-teatterissa. Siis sellaisessa missä pistetään auto parkkiin ja sitten katsellaan leffa sieltä autosta käsin. Sen verran kivaa oli, että illan päätteeksi todettiin kuinka harmillista on ettei olla keksitty mennä aikaisemmin, koska kahden vuoden mittaan oltais ehditty nauttimaan tästä elämyksestä vaikka kuinka monta kertaa.
Showboat drive-inissa on kaksi isoa screenia, sijoitettuna suuren kentän vastakkaisille laidoille. Portilla ilmoitetaan kumman screenin leffatarjonnasta haluaa nauttia (kummallakin esitetään aina kaksi elokuvaa) ja sitten auto ajetaan sen oikean eteen. Parkkialue on tehty sillä tavalla fiksuksi että auton eturenkaat saa ajettua pienen penkereen päälle, jolloin nokka luonnollisesti nousee hieman ylemmäs ja näkyvyys screenille paranee. Äänet viritetään kuulumaan autoradion kautta ja sitten onkin valmista. Leffojen välillä on pieni tauko, joten on mahdollista poistua jo ensimmäisen elokuvan jälkeen, tai tulla vasta jälkimmäistä varten, lippujen hinta on tästä riippumatta aina 5 dollaria henkeä kohden. Eli siis ihan älyttömän edullista, kun sillä rahalla saa parhaimmillaan katsoa kaksi elokuvaa, kuten me luonnollisesti tehtiin.
Omia eväitä ei saa ottaa mukaan, koska ihmisten toivotaan ostavan ruokansa ja leffaherkkunsa heiltä. Näillä tuotoilla mahdollistetaan drive-inin toiminta ja alhaisena pysyvät lippuhinnat, joten napattiin oikein mielellämme parkkialueiden välissä sijaitsevasta myyntipisteestä ensin hodarit ja sitten elokuvaa varten vähän karkkia. Rauhalliseen ruokailuun oli hyvin aikaa, sillä vaikka elokuvien esittäminen alkoikin vasta pimeän tultua, piti paikalle suunnata jo heti porttien auettua, jotta saatiin auto hyvälle paikalle.

Huomatkaa Petun tuliaisena tuoma lepakko, joka viihtyy varsin mainiosti meidän autossa.

Mitä me sitten katsottiin? Ensimmäisenä Thor, joka oli aika tavallisen onneton elokuva. Mutta pakkohan nuo kaikki Marvel-leffat on vilkaista läpi, joten ratkaisu oli oikeastaan varsin toimiva: drive-inin ainutlaatuinen fiilis ja uuden elämyksen ilo korvasivat suhteellisen hyvin elokuvan hivenen heikkoa laatua. Kakkosleffa oli Red Riding Hood, uusi kauhu-/jännäritulkinta klassikkosatu Punahilkasta, joka yllätti meidät molemmat positiivisesti. Ja niin teki kokonaisuutena myös tämä drive-in, joka on katsomiskokemuksena ihan kilpailukykyinen elokuvateatteriympäristön kanssa. En minä ehkä mitään dialogipainotteista draamaa menisi drive-iniin katsomaan, mutta toiminnallisempia viihde-elokuvia heidän valikoimastaan enemmän löytyykin. Kuten sanottu, harmi ettei keksitty tätä aikaisemmin, nyt kun saattaa tehdä tiukkaa ehtiä paikalle edes toistamiseen.

Ps. Jos joku ihmetteli miksi kuvissa olevista autoista osa on väärinpäin, voin kertoa että pickupin lavalle laitetulta patjalta elokuvan katsominen näytti erinomaisen mukavalta.

Työnteko haittaa harrastuksia

2011-05-08T22:58:00.002-05:00

Kylläpä yhdeksästä viiteen kestävä työaika nappaakin suuren osan päivästä, jos olisin ollut koko täällä viettämämme ajan kokoaikatöissä, olisi blogissa huomattavasti vähemmän sisältöä... Ensimmäisellä viikolla en osannut riittävästi ollakseni erityisen kiireinen, joten onnistuin kirjoittelemaan jotain pari kertaa jopa työpäivien aikana, mutta tällä kuluneella viikolla tilanne oli jo toinen, eikä joutoaikaa juuri jäänyt. Ja kun ikuisesti aamu-uninen on joutunut säännöllisten aikaisten herätysten uhriksi, iskee väsymys iltavirkun mielenrauhaa syvästi järkyttävän varhain.

Ensi viikolla yritän parantaa tapani (pakkohan tähän on vähitellen tottuakin, eiks vaan?), koska Petun kanssa tehdyltä road tripiltakin on raportoimatta vielä yksi aika mahtava juttu, jonka lisäksi haluan ehdottomasti kertoa tämän viikonloppumme periamerikkalaisesta elämyksestä. Töistä käsin se ei valitettavasti varmaankaan onnistu, kun silloin kai pitäisi oikeasti tehdä niitä töitä, mutta lupaan yrittää vastaisuudessa pysytellä iltaisin hereillä sen verran, että saisin päivityksiä aikaan.

Väki vaihtoon

2011-05-04T22:06:00.004-05:00

Meidän labran kokoonpano vaihtuu aika tasaiseen tahtiin ihmisten saadessa tutkintonsa valmiiksi tai siirtyessä teollisuuden palvelukseen ja onpahan muutama jäänyt äitiyslomallekin. Ylihuomenna mennään koko porukalla lounaalle oikein kampuksen ulkopuolelle, kun vietetään yhtä aikaa taas yksiä läksiäisiä ja tuoreimman vaihto-opiskelijan tervetuliaisia. Meiltä on parhaillaan yksi väikkärin tekijä Intiassa ja toinen Japanissa, ja vastaavasti meillä on lainassa yksi Hollantilainen ja nyt tuoreimpana Intialainen jatko-opiskelija.

Tässä alkaa niin sanotusti kuulua jo kalustoon. Ensi viikosta alkaen olen meinaan labran pisimpään palvellut postdoc-tutkija seuraavat pari kuukautta, kunnes on puolestaan mun vuoro luovuttaa paikka seuraavalle.

Disney-päivä

2011-05-02T22:07:00.000-05:00

Viimeinen Orlando-päivä oli varattu Disney-asioille, joten suuntasimme rauhallisen aamun jälkeen ensin Downtown Disney -alueelle pyörimään ja vähän shoppailemaan. Maailman suurin Disney-kauppa sai Petun vähän sekaisin, joten aikaa vierähti tovi jos toinenkin. Mikä ei haitannut yhtään, sillä meidän liput Magic Kingdomiin olivat voimassa vasta kello neljästä eteenpäin. Kyseessä oli Villen kautta saatu kongressietu, joten osa-aikaliput irtosivat selkeällä alennuksella. Lopulta päivämme ostososuus venyi niin pitkäksi, että onnistuimme poimimaan kuudelta kongressistaan vapautuneen Villen suoraan matkaan mukaan, alun perin sovitun puistossa tapaamisen sijaan.
Vietimme Magic Kingdomin taianomaisessa maailmassa koko illan, aina puolenyön sulkemisaikaan asti. Ehdimme kiertämään muutaman laitteenkin, mutta pääasiassa keskityimme vaan kuljeskelemaan ympäriinsä ja makustelemaan paikan tunnelmaa. Tällä kertaa katsoimme koko ilotulitusesityksen ja sitä edeltävän upean linnan seinään heijastetun valoshow’n ihan paraatipaikalta keskusaukiolta, ei lainkaan huono vaihtoehto sekään. Kolmannen varsin ohjelmarikkaan Orlandossa vietetyn päivän päätteeksi jalat olivat armottoman kipeät ja olo melko väsynyt, mutta jokainen kokemusrikas päivä oli kyllä pienen epämukavuuden arvoinen.

Uusia kirjoja, paljon kirjoja

2011-05-01T21:42:00.000-05:00

Ensimmäinen kokonainen työviikko päättyi varsin mukavalla mielellä. Alan vähitellen hahmottamaan myös isompia kokonaisuuksia, vaikka omat hommani ovatkin pääasiassa pieniä yksittäisiä juttuja, enkä joudu enää ihan joka asiaa varmistamaan muilta, vaan osaan ihan itse. Kaikki työkaverit ovat hurjan mukavia ja tunnelma on kiireestä ja ajottaisesta kaaoksesta huolimatta pääsääntöisesti varsin rento. Viihdyn siis mainiosti, toivottavasti tulevat kaksi kuukautta sujuvat yhtä hyvin.
Perjantaina kiiruhdettiin töiden jälkeen kirjakauppaan. Meidän Barnes&Noblen jäsenyys nimittäin umpeutui tuossa kuun vaihteessa ja halusimme hyödyntää alennukset vielä viimeisen kerran. Mukaan tarttui H.P. Lovecraftin koko tuotanto yksissä kansissa, sekä vähän täydennystä NASA-aiheisten kirjojen kokoelmaani, eli Mercury-astronauttien itsensä kirjoittama We Seven. Myös kolmas hankinta sivusi samaa aihepiiriä, mutta siltä aidan vähemmän tutulta puolelta. Valitsimme nimittäin ostoskoriin Yuri Gagarinista kertovan teoksen, jossa kuulemma valotetaan jonkin verran myös Neuvostoliiton avaruusohjelmaa. Varmasti mielenkiintoinen opus.
Lauantainakin shoppailtiin, tällä kertaa vaatekaupassa. Havahduin viikon mittaan nimittäin varastoni puutteellisuuteen työkelpoisten vaatteiden osalta, kun valitettavasti kotipäivinä eniten käyttämäni, maailman mukavimmat ja vain vähän rikkinäiset farkkushortsit eivät oikein kelpaa. Siispä kävimme etsimässä lisää asiallisia vaatteita, erinomaisen hyvällä menestyksellä. Villelle oli puolestaan haussa uusi pikkutakki sekä muutamat farkut, mutta menestys oli valitettavasti sinnikkäästä sovittelusta huolimatta heikompaa, eikä mies ostanut mitään. Etsinnät siis jatkukoon, onneksi näillä ostoksilla ei ole yhtä kiire kuin minun työvaatteillani.

Miten EI kannata järjestää iltaa oopperassa

2011-04-28T14:18:00.002-05:00

Havaitaan edellisenä päivänä, että toisella on oopperapäivänä työprojekti, joka tulee olemaan kaoottinen ja venymään pitkään.

Pakataan em. kohdan vuoksi mukaan siisti kauluspaita, jonka voi vaihtaa töistä lähtiessä, ja muistetaan laittaa aamulla jalkaan paremmat kengät.

Ollaan niin kiireisiä koko työpäivän ajan, että lounaan virkaa toimittaa automaatista äkkiä ostettu suklaapatukka.

Mutta ei se mitään, sillä toinen on päässyt töistä, rynnännyt kotiin vaihtamaan vaatteet ja korjaamaan vähän naamaa ja tukkaa, sekä syömään välipalabanaanin. Hyvän vaimon malliesimerkkinä hän ehtii myös pakkaamaan mukaan pitemmän työpäivän tehneelle kumppanilleen eväät, jotka voi syödä autossa.

Eväät koostuvat yhdestä banaanista sekä pussista salmiakkikarkkeja. Ja toisesta suklaapatukasta, jonka työn raskaan raataja oli viimetöikseen napannut automaatista mukaan, ja joka syötiin puoliksi.

Huristellaan oopperaan, jossa ehditään juuri ennen näytöksen alkua hörppimään yksi tölkillinen Spritea taltuttamaan nälältä se terä, joka ruhtinaallisten eväiden jälkeen oli vielä jäljellä.

Nautitaan hulvattoman hauskasta Figaron häät -oopperasta, vaikka ollaankin yhä sitä mieltä että ihan oikeat oopperat ovat traagisia ja niissä kuolee paljon ihmisiä. Ollaan kaikin puolin tyytyväisiä oopperakokemukseen, vaikka onkin väsy, vähän kylmä ja enenevässä määrin ihan tosi kova nälkä.

Vietetään kotimatka yrittäen muistaa, että jos syö loput salmiakit nälkäänsä, tulee tosi huono olo.

Todetaan kotona että puoli kahdentoista aikaan on ehkä vähän turhan myöhäistä lämmittää loput eilisestä ateriasta, joten tyydytään pariin voileipään.

Ei sit mennyt ihan putkeen, mutta mistäs sitä olisi voinut etukäteen tietää lippuja hankkiessa, että tämä kyseinen päivä osoittautuu vielä ihan tosi huonoksi oopperapäiväksi. Onneksi esitys oli kuitenkin erinomainen ja pidimme siitä kovasti, siitä huolimatta ettei kumpikaan meistä ole nähnyt Sevillan parturia, jonka ”jatko-osasta” siis on kyse.

Ps. Kohtaa 7 me kyllä itse asiassa suositellaan, oopperasta kannattaa nauttia vaikka olisikin väsy, kylmä ja nälkä. Mutta aina parempi jos ei olis...

KSC♥

2011-04-26T12:26:00.000-05:00

Koko road tripin odotetuin päivä oli varmasti keskiviikko, kun lähdimme Petun kanssa Kennedy Space Centeriin. Itsehän piipahdin siellä jo joulukuussa, mutta odotin silti innolla uutta visiittiä, koska viimeksi jäi vaivaamaan kun en saanut jakaa intoiluani kenenkään kanssa. Ja Petu on kyllä ihan maailman paras NASA-intoilun jakaja, ei meidän faniuden astetta kukaan muu oikein ymmärtäisikään...

Tällä kertaa oli itsestään selvää, että panostimme kattavampaan kiertoajeluun, vaikka siitä pitikin maksaa vähän ekstraa. Mutta oli kyllä joka pennin arvoista, sen verran mielenkiintoisia paikkoja meille esiteltiin. Tällä kertaa laukaisualustalla seisoo Endeavour (sitä seuraavassa kuvassa laukaisualusta tyhjillään), jonka pitäisi lähteä matkaan tulevana perjantaina. Kattavampi kiertoajelu vie huomattavasti lähemmäs laukaisualustaa sekä myös pysähtyy VAB:n pihassa, mahdollistaen bussin ikkunasta pikaisesti räpsittyjä kuvia paremmat otokset.
Koko päivä siellä meni, eikä oikein olis riittänytkään. Toisaalta haluaisin selittää kaikesta mahdollisimman paljon, toisaalta tuntuu että jos aloitan, ei tekstille tule loppua koskaan. Ehkä siis parasta vaan tyytyä näihin kuviin. Kaikelle kun ei aina riitä sanoja.

Kaksi vuotta

2011-04-25T22:16:00.003-05:00

Tänään tuli täyteen päivälleen kaksi vuotta siitä, kun alun perin saavuimme Houstoniin. Ja on kyllä ollut aika huikeat kaksi vuotta, kertaakaan ei olla kaduttu että lähdettiin. Näitä kokemuksia ja mahdollisuuksia emme haluaisi vaihtaa pois.
Vuosipäivän kunniaksi korkattiin shampanjapullo, jonka Olli ja Riitta meille toivat. Samalla kilistimme hyvin sujuneelle ensimmäiselle työpäivälleni, koska päätimme ettei niitä yksittäisiä lyhyitä tuurauksia lasketa. Ulkomaille matkustamisen vuosipäivä ja melkein-mutta-ei-oikeastaan ensimmäinen työpäivä; jos sinulla ei ole hyvää syytä juoda shampanjaa, keksi sellainen.

Universal Studios

2011-04-25T14:20:00.001-05:00

Saavuttiin Orlandoon maanantai-iltana ja Villen kongressi alkoi vasta keskiviikkona, joten meillä oli kokonainen päivä kun saatiin kaikki kolme tehdä yhdessä jotain kivaa. Kohteeksi valikoitui Universal Studios, ja valinta osoittautui kerrassaan erinomaiseksi.
Teemapuistoja Universalilla on kaksi, mutta me jätettiin Universal’s Islands of Adventure kokonaan väliin. Tultiin siihen tulokseen, ettei aika kuitenkaan riittäisi molempien läpikoluamiseen, joten parasta vain keskittyä toiseen kokonaisvaltaisesti ja säästää siinä sivussa edes hieman rahaa jo valmiiksi kalliiden pääsylippujen kanssa.
Päätös oli loistava, sillä pelkästään yhdessä puistossa sai kulumaan helposti koko päivän, eikä ihan kaikkialle edes ehditty. Kaikkien ykköstoiveet ehdittiin kuitenkin toteuttamaan, sekä kiertämään vielä monta muuta paikkaa ja laitetta, joten mitään ei jäänyt hampaankoloon. Päinvastoin, juuri tyytyväisempinä ei oltaisi voitu puistosta illan tullen poistua.
Ensimmäinen ”laite” oli Twister-elokuvaan perustuva hurrikaanikoettelemus, jossa jouduimme hurjan tornadon keskelle. Hauskaa ja jännittävää.
Seuraavaksi vuorossa villi seikkailu pyramidissa, jossa jouduimme ilkeän muumion vainottaviksi ja onnistuimme pakenemaan hyvin täpärästi.
Pääsimme myös tutustumaan katastrofielokuvan tekoon. Osa rooleista täytettiin yleisön jäsenillä, mutta ketään meistä ei tullut valituksi. Onneksi sentään koko yleisö sai osoittaa näyttelijänkykynsä suuressa loppukohtauksessa metroasemalla.
Meillä oli ihan mielettömän hyvä onni sen(kin) suhteen, ettei paikka ollut ihan tupaten täynnä. Pisin jono oli juuri tähän katastrofielokuvakokemukseen, eikä sekään odotusaika ollut kuin puolisen tuntia.
Itse odotin ehkä eniten vierailua Amity Villageen ja mahdollisuutta pieneen jokiajeluun jonka he turisteille tarjosivat...
Yksi tällainen hurjimus melkein hyökkäsi paattimme kimppuun, mutta onnistuimme jälleen pakenemaan, juuri ja juuri.
Osallistuimme myös MIB-organisaation koulutustilaisuuteen, mutta siitä en muista muuta kuin vaan sellaisen kirkkaan valonvälähdyksen, jonka jälkeen olimme jälleen ulkosalla.
Simpsonien kanssa kävi hauskasti, kun olimme kaikki etukäteen sitä mieltä, että mennään jos sattuu sopivasti, mutta erityisen suurta mielenkiintoa juuri sitä laitetta kohtaan ei oikein löytynyt. Ja sitten se osoittautui yhdeksi ehdottomasti hauskimmista elämyksistä. Onneksi siis mentiin.
Juostuamme ympäri puistoa monta tuntia kaipasimme jaloille lepotaukoa, joten päätimme mennä katsomaan rock-konserttia.
Beetlejuice oli saanut kasaan kunnon poppoon kauhuelokuvista tuttuja hahmoja, jotka pistivät pystyyn melkoisen show’n.
Menossa mukana Frankenstein morsiamineen, Wolfman, sekä kreivi Dracula.
Päivä ei olisi voinut juuri paremmin mennä. Ilma oli aurinkoinen ja lämmin, ihmisten määrä tosiaan varsin maltillinen ja ehdimme kiertämään suunnilleen kaikki paikat jotka haluttiinkin kiertää. Unohtamatta matkamuistoshoppailua, jolle on aina jäätävä aikaa.
Puistojen alueella on valtava määrä ravintoloita, joten koska pitkän päivän jälkeen nälkäkin hieman vaivasi, päätimme jäädä saman tien syömään. Valitsimme ruokapaikaksi Hard Rock Cafeen, koska Petu ei ollut koskaan sellaisessa käynyt. Ja koska siellä on hyvää ruokaa.
Mahtava ensimmäinen päivä Orlandossa! Jonka jäljiltä oli sen verran uupunut olo, että hotellille päästyämme energia riitti lähinnä nukkumiseen. Mutta hyvä niin, akkujen lataaminen tulevia päiviä varten olikin ehdottoman tärkeää.

Mitä tapahtui Alabamassa

2011-04-24T15:04:00.002-05:00

Ennen kuin alan purkamaan kaikkia miljoonaa valokuvaa road tripin eri kohteista, ajattelin vähän selventää että mitä siellä Mobilessa oikein tapahtui, ihan siltä varalta että jotakuta jäi vaivaamaan...

Meidän huone oli rakennuksen toisessa päädyssä, hyvin lähellä toimistoa. Toisesta päästä rakennusta kuului ensin kova pamaus, jota ounastelimme laukaukseksi (tämän vahvisti myöhemmin toinen vieras, jonka huone oli huomattavasti lähempänä toimintaa). Lähes välittömästi sen jälkeen parkkipaikan poikki kiisi auto, aikomuksenaan poistua pihasta. Valitettavasti pihaan oli samaan aikaan kääntymässä toinen auto, johon kaahailija risteyksessä törmäsi, mutta jatkoi kolarista välittämättä matkaansa. Alle minuutin sisällä tästä perään ampaisi poliisiauto valot vilkkuen ja sireenit soiden. Olemme lähes varmoja että poliisit oli kutsuttu paikalle siis jo ennen laukausta, miten muuten he olisivat voineet olla niin nopeita.

Parissa minuutissa parkkipaikalle alkoi saapua poliisiautoja, pari ensimmäistä sireenit päällä, loput silleen vaatimattomammin. Yhteensä autoja saapui vajaa kymmenen (muistaakseni yhdeksän ajoi pihaan, mutta koska yksi lähti varsin nopeasti, lopullinen lukumäärä samaan aikaan paikalla olevista poliisiautoista taisi olla kahdeksan), ja yhden auton kyydissä näimme alkuperäisen kaaharin.

Seuraavaksi huomasimme respan tädin tulevan meitä kohti, oli ilmeisesti menossa jututtamaan poliiseja. Meidät ohittaessaan hän mutisi jotain hemmetin punaniskoista jotka vetää kännit ja aiheuttaa harmeja. Muutaman minuutin kuluttua hän palasi ja kertoi, että pariskunta oli tosiaan vähän ryypännyt, kehittänyt riidan ja sitten toinen oli päättänyt lähteä tilanteesta kännipäissään auton kanssa. Kukaan ei kuitenkaan ollut onneksi loukkaantunut ja nainen pahoitteli kovasti että meidän iltamme oli niin tapahtumarikas. Ei se mitään, oikeastaan aika viihdyttävää kun ei kerran kehenkään sattunut, eikä osuttu ihan toiminnan keskipisteeseen.

Että sellaista. Sitä me vaan mietittiin että onneksi ajoitus meni niin kuin meni. Jos olisivat alkaneet rähinänsä nimittäin tuntia aikaisemmin, se olisi hyvin voinut olla meidän auto joka oli juuri kääntymässä pihaan ja saanut känniääliön kylkeensä.

Lisää kenkiä

2011-04-23T19:45:00.000-05:00

Lupasin esitellä mitä seurasi siitä, kun me Petun kanssa pääsimme ilman valvontaa Conversen Outlet-liikkeeseen. Kenkiähän siitä seurasi, tietenkin. Petun tavoite oli ostaa Houstonista mukaansa useampi pari Conversen tennareita, mielellään sellaisia joita ei Suomen valikoimista löydy. Vaaleanpunaiset ja mustat nahkaiset yksilöt onkin jo esitelty, maanantaina matkalaukkuun mahdutettavia pareja löytyi kahdet lisää.
Tällaisia glitter-kenkiä olen itsekin ostanut jopa kaksi paria. Toiset annoimme Iitulle toissavuonna joululahjaksi ja toiset hankin ihan omassa koossa. Nyt myös Petu omistaa samiskengät.
Nämä harmaat kaunokaiset ovat pikavilkaisulla hieman tavanomaisemmat, mutta kimallereunaiset nauhat ja etenkin ulospäin taittuva tuplaläppä tekevät niistä ainutlaatuiset. Sisävuori on satiinia, joka tuo jännää luksusfiilistä tennareihin.
Minäkin sorruin. Ennen kaikkea siksi, että meillä oli alennuskuponki jolla sai 20 taalaa alennusta jos ostosten yhteishinnaksi tuli vähintään $75, ja kenkien kustantaessa 25 dollaria per pari (!) tarvittiin kolmannet kengät alennuksen kerryttämiseen. Ja koska Petu ilmoitti että kyseiset kengät ovat aivan liian hienot jäämään liikkeeseen: toisen meistä on ne ostettava, eikä hänen laukkuihinsa mahdu enää viidettä paria. Alennuksen saamiseksi Petu maksoi kassalla koko satsin ja kun ulkosalla yritin tarjota omista uutukaisistani rahaa, ilmoitti hän että kengät ovat kiitoslahja lomasta. Kiitos!! (Vaikka olenkin yhä sitä mieltä, että lahjus oli täysin tarpeeton. Ei sinun kanssa ajan viettäminen niin kovin kurjaa ollut...)
Opetin Petun loman aikana käyttämään varvastossuja ja kaksi paria hankittiin lopulta kotiinkin. Ensimmäiset löytyi Guessin Outlet-liikkeestä, mutta vielä siinsi haaveissa jotain näyttävämpää ja kimaltavampaa.
Tuommoiset pienet läpsyt, eihän ne edes paina mitään, ihan hyvin voin ostaa vielä toisetkin... Mutta on ne kyllä hienot, pakko myöntää.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

2011-04-22T23:31:00.000-05:00

Mielettömän hauskan reilun kahden viikon jälkeen Petu on kuulemma selvinnyt ehjänä takaisin kotiSuomeen, joten kerrataanpas nyt sen kunniaksi viimeisten päivien tapahtumia. Keskiviikkona lähdettiin liikkeelle luonnontieteellisen museon perhostalosta, jonka halusin ehdottomasti esitellä, sen verran paljon pidän siitä itse. Eikä pettynyt Petukaan, joka oli kanssani samaa mieltä paikan kauneudesta ja upeudesta.
Perhostalon lisäksi ehdittiin piipahtamaan downtownissa, sekä vielä kerran Galleriassa varmistamassa, että ostoslistalta sai vetää viimeisetkin kohdat yli. Kotiin palattiin sen verran hyvissä ajoin ettei pakkaaminen venyisi liian myöhäiseksi, ja tehokkaalla yhteistyöllä saatiinkin laukut matkustuskuntoon ihan ennätysajassa. Ongelmaksi jäi niiden paino, joka ylitti sekä ruumaan menevän että käsimatkatavarana kulkevan laukun osalta lentoyhtiön sallimat rajat, mutta koska asialle ei enää siinä vaiheessa voinut mitään, päätimme murehtia asiasta vasta sitten jos siitä tulisi todellinen ongelma.
Ja tulihan siitä, tosin rahalla ratkaistava sellainen. Lentokentällä virkailija totesi että sadalla dollarilla saa ylipainoisenkin laukun koneeseen, tai sitten voi pulittaa 55 taalaa kokonaan ylimääräisestä laukusta. Kaukaa viisaina olimme varautuneet tällaiseen vaihtoehtoon ja matkassa mukana oli liikenevä kangaskassi, johon siirsimme sen verran tavaraa, että matkalaukun paino laski sallittuihin lukemiin. Sitten rahat tiskiin ja kaksi laukkua ruumaan, jonka jälkeen pohdimme että alle 40 euron sijoitus oli silti varsin kohtuullinen, etenkin kun ottaa huomioon kuinka edullisia löytöjä Petu reissulla teki.
Hyvästien jälkeen opastin Petun turvatarkastusjonoon ja lähdin itse kohti Ricen kampusta, sovittuun tapaamiseen kansainvälisten asioiden toimistolla. Siellä kuulin että kaksi heidän työntekijöistään on lähdössä pois, ja tämä yhdistettynä alkavaan kesälomakauteen ja muuhun yleiseen kaaokseen tarkoittaa sitä, että minulle olisi töitä tarjolla aikaisemmin sovitun kesäkuun lisäksi ihan välittömästi. Sanoivat että voisin aloittaa vaikka jo tänään, mutta päädyimme kuitenkin sopimaan ensi maanantaista, kun kotona oli kuitenkin kaikenlaista hommaa vähän rästissä. Olen siis näillä näkymin koko loppuajan enemmän tai vähemmän kokoaikaisesti Ricen kansainvälisten asioiden toimistolla hommissa, työaika ainakin kesäkuun alkuun asti noin 35 tuntia viikossa.
Alkava työrupeama tarkoittaa sitä, että meidän pitää Villen kanssa aloittaa entistä tarkempi suunnittelu siitä, mitä vielä halutaan tehdä, nähdä ja kokea ennen Houstonista poistumista. Taitaa tulla kiire kun kaikki pitää mahduttaa viikonloppuihin, mutta eiköhän me onnistuta nauttimaan viimeisestä kahdesta kuukaudesta ihan täysipainoisesti siitä huolimatta. Itse arvostan myös mahdollisuutta päästä kokeilemaan arkista työelämää hieman kuukautta pitemmän ajanjakson verran. Eikä ne palkkashekitkään erityisemmin harmita.
Loppuun vielä suurkiitokset Petulle mielettömän kivasta lomasta ja erinomaisesta seurasta, meillä oli ainakin ihan tosi hauskaa! Ja ottaisimme muuten varsin mieluusti vastaan vieraskirjoituksen blogia varten, jos vaan joku sattuisi tällä kertaa sellaisen saamaan aikaan...

NASA-asioita

2011-04-20T08:58:00.000-05:00

Maanantaina tehtiin valtaisa virhe ja ajeltiin Houstonin laitamilla sijaitsevaan valtavaan Outlet-kompleksiin, josta löytyisi vaikka mitä ihanaa sellaisille ihmisille, joiden matkatavaroiden painorajaa ja matkabudjettia olisi vielä jäljellä... Valitettavasti Petulla ei ole enää liiemmälti kumpaakaan, mutta silti saatoimme kuluttaa vähän taaloja Conversen liikkeessä (todistusaineistoa kuvamuodossa myöhemmin).
Eilen Petu kävi jättämässä viimeiset jäähyväiset NASAlle varsin haikein mielin (vaikka meillä onkin tekeillä erittäin lupaava 5-vuotissuunnitelma, joka hieman hillitsee luopumisen tuskaa). Mukaan saattoi tarttua vielä muutama ihan pieni matkamuisto, mutta tuo ylläoleva paita on minun ostos. Aivan pakkohankinta, kun on kerran moneen kertaan todettu että NASA on ♥
Ville sai pienenä tuliaisena sukkulakynän, joka on kyllä niin käsittämättömän hieno että taidan muiluttaa sen yhteiskäyttöön, sekä sukkulatikkarin, jonka saa pitää ihan kokonaan itse. Illalla lähdettiin vielä nautiskelemaan hyvästä ateriasta ja herkullisista margaritoista osittain vähän meidän hääpäivänkin kunniaksi. Lasillisten äärellä pohdiskeltiin että mitäs sitä tänään sitten tehtäis, kun on Petun viimeinen kokonainen päivä Houstonissa, mutta vaihtoehtoja tuntui olevan aivan liikaa käytettävissä olevaan aikaan suhteutettuna. Katsotaan, kyllä mä uskoisin että tästäkin päivästä vielä hyvä tulee.

Ihan liikaa idiootteja

2011-04-18T08:58:00.003-05:00

Seurattiin me eilen kaiken joutenolon keskellä myös Suomen vaalivalvojaisia Yle Areenan välityksellä, sellaisen pienen epäuskon ja pöyristyksen vallassa. Normaalisti olen sitä mieltä että äänestämättä jättäneillä ei ole valitusoikeutta, mutta koska meillä oli vähän poikkeuksellisen hankalat olosuhteet valitamme silti. Ja harkitsemme josko sitä sittenkin olisi syytä lykätä kotiinpaluuta vielä vuodella, tai neljällä... Myönnän toki että idiootteja löytyy ihan joka maasta, mutta onko niitä pakko olla noin hemmetin paljon?!?

Kotona jälleen

2011-04-17T18:27:00.003-05:00

Päästiin eilen illalla ehjinä takaisin kotiin Houstoniin, kaikkien jännittävien seikkailujen jälkeen. Me Petun kanssa huristelimme auton kanssa samaa reittiä kuin mennessäkin, kun taas Ville viipyi Orlandossa yhden yön pitempään ja kulki kotimatkansa lentokoneella. Perillä olimme kuitenkin enemmän tai vähemmän samaan aikaan.

Tänään olemme viettäneet harvinaisen autuasta kotipäivää vailla mitään sen kummempaa ohjelmaa. Tulee muuten tarpeeseen, kuten päättelimme jo siitä että ilman herätystä jokainen kiskoi unta palloon viime yönä noin 12 tunnin verran...

Sweet Home Alabama

2011-04-16T00:25:00.003-05:00

Kun viimeksi meni suunnitelmat uusiksi, päätettiin nyt sit kotimatkalla pysähtyä yöksi Mobileen. Noin puolitoista tuntia sitten meidän hotellissa oli pieni ammuskelutapaus ja pihalla kymmenen poliisiautoa, jonka lisäksi äsken ilmoitettiin että 60 mailin päässä annettiin juuri tornadovaroitus. Että hyvin menee...

Ps. Meillä on oikeasti kaikki hyvin, eli terveisiä Petun äidille (ja muillekin), että ei tarvii hermoilla. :)

Ihan tosi pikaiset...

2011-04-15T10:19:00.002-05:00

Nasa on ♥ täällä Floridassakin, totesimme keskiviikkona kun piipahdimme Kennedy Space Centerissä. Eikä ihan huono ollut Disney Worldin Magic Kingdomkaan, jossa vietimme iltaa eilen. Tänään alkaa kotimatka kohti Houstonia, siis minun ja Petun osalta, Villen kongressi jatkuu vielä tovin.

Jalat huutaa armoa ja unen määräkin on jäänyt ehkä aavistuksen vähäiseksi, mutta on kyllä ollut niin hiton kiva reissu ettei mitään rajaa. Tarkempia raportteja ja kuvaräjähdyksiä taatusti luvassa vielä myöhemmin.

Pikaiset

2011-04-12T21:34:00.000-05:00

Päästiin eilen perille, ei ajettu edes pahasti harhaan majapaikkaa etsiessä. Myös muut eiliset ja tämänpäiväiset siirtymät sujuivat erinomaisesti, ounastelen kaiken tämän hyvän suunnistuksen kostautuvan massiivisena eksymisenä kotimatkalla...

Hotelli on varsin miellyttävä, paitsi että nettiyhteys ei toimi meidän huoneessa, vaan pitää mennä aina aulaan. Siis parempia raportteja luvassa todennäköisesti vasta Houstonista käsin. Hotellin sijainti tosin on niin uskomattoman loistava, etten harvinaislaatuisesti edes suuremmin välitä netin puutteesta.

Tänään riehuttiin koko päivä Universal Studioilla. Sää suosi ja muita ihmisiä oli liikkeellä maltillisesti. Lopputuloksena ihan tosi kiva päivä, kuvia sun muita sepustuksia sit joskus myöhemmin.

Tien päällä

2011-04-10T21:56:00.000-05:00

Road trip: Houston, Texas -> Orlando, Florida.

Aikataulu: Lähtö Houstonista sunnuntaiaamuna, perillä Orlandossa maanantai-iltaan mennessä.

Suunnitelma: Ensimmäisen ajopäivän tähtäyspiste Mobile, Alabama, jossa yöpyminen.

Toteutus: Saatettiin vähän innostua, tuli sitten kevyt viiden osavaltion päivä. Terveisiä Crestview'sta, Floridasta...

Pika

2011-04-10T09:05:00.004-05:00

Ei me pelkästään vaan shoppailla, jos niin luulitte. Eilen esimerkiksi oli ulkoilupäivä, kun käytiin näyttämässä Petullekin alligaattoreita.

Tänään alkaa sitten loman ylivoimaisesti odotetuin osuus, nää lähtee nimittäin road tripille Floridan suuntaan. Hehkutusraportteja luvassa aina kun aika antaa myöden.

Kenkiä

2011-04-09T12:39:00.000-05:00

Esitellään nyt myös Petun uudet nahkaiset Converset, ettei niille tule paha mieli.
Kenkäostokset jatkuivat eilen, me mentiin molemmat ehkä vähän sekaisin (taas).
Petu osti itselleen ihan tosi kivat punaiset sandaalit, joita sovittaessaan toisteli että nää on ihan taivaalliset jalassa. Mun mielestä tuollainen lause on välittömästi ostopäätös, joten popot lähti mukaan.
Mun hankinta oli ehkä asteen vähemmän mukavuuslähtöinen. Eikä niissä ollut punaista kuin laatikko.
Mutta on nämäkin taivaalliset ~~jalassa~~!

Hyvien asioiden päivä

2011-04-08T09:59:00.000-05:00

NASA on ♥
Ostin pari uutta mukia, kun sattuivat kivasti sopimaan yhteen meidän jo olemassa olevien kanssa. Ei sille mitään voi, kahvi maistuu niin paljon paremmalta NASA-mukista. Petu osti samanlaisen, sekä muutaman t-paidan, mutta pääasiallinen NASA-aiheinen shoppailu saa odottaa seuraavaa visiittiä. NASAssa kun itsestään selvästi käydään enemmän kuin kerran.
Kotimatkalla pysähdyttiin vielä yhdessä ostoskeskuksessa ja kasvatettiin molempien Converse-kokoelmia nahkaisilla versioilla (kuvassa minun uutukaiset). Myös vaatteiden suhteen Petu iski kultasuoneen, joten päivä laskettiin kaikin puolin menestykseksi.

Eilen

2011-04-07T08:38:00.004-05:00

Eilen olisi ollut meitä lähimmän ennakkoäänestyspaikan äänestyspäivä. Valitettavasti väliin jäi, koska koimme velvollisuuden täyttämisen vaativan tälläkin kertaa kohtuutonta vaivannäköä: viisi tuntia ajoa suuntaansa, arkipäivänä, ilman mahdollisuutta tehdä hommasta parin päivän reissua. Jos vaan meitä lähin ennakkoäänestyspaikka olis vähän lähempänä, tai päivä olis ollut viikonloppuna, mutta ei.

Eilen Petu pääsi näkemään millaista on Ricen rouvien lounaalla. Kokemus ei kuulemma ollut ihan kamala, etenkin kun sanoin että voidaan lähteä pois ennen pienissä ryhmissä toteutettavia small talk -harjoituksia...

Eilen Petu otti hirmu monta kuvaa kauniista kampuksesta ja osti hienon Rice University t-paidan.

Eilen suunnattiin myös Galleriaan, jossa minä kävin väännättämässä silmälasini suoraksi ja törmäsimme asiaan jota emme uskoneet olevan olemassakaan: kenkäkauppaan, jossa kumpikaan meistä ei koskaan ikinä milloinkaan halua asioida.

Eilen oli Villen nimipäivä. Äidin kanssa juonittelu johti siihen, että työpäivänsä päätteeksi mies sai kimpun tulppaaneja ja iki-ihanan 9-elokuvan. Me Petun kanssa tuplasimme leffalahjukset Spiritillä.
Tänään me mennään NASAan!

Haiku

2011-04-06T08:29:00.002-05:00

shoppailtiin eilen
Petu sai monet housut
minä kaks paitaa

Petun Converset
on vaaleanpunaiset
ja tosi hienot

Meidän viikko

2011-04-04T10:05:00.000-05:00

Olo oli eilen jo huomattavasti parempi, toivottavasti tauti on ihan oikeasti hellittämässä otettaan. Olisi nimittäin tosi kivaa olla täydessä terässä, kun tänään saapuu seuraava vieras. Petu viipyy meidän ilona kaksi ja puoli viikkoa ja pahaa pelkään että blogin parissa vietetyt hetket jäävät sinä(kin) aikana suhteellisen vähäisiksi. Yritän kuitenkin parhaani mukaan saada aikaan jotain edes suunnilleen päivittäin, jos ei muuten niin sit silleen twitterhenkisesti. Tiedättehän, noin 140 merkkiä kerrallaan... Sitä ennen kuitenkin aivan megalomaaninen lukupaketti kuluneesta viikosta, kuvituksena räpsyjä Brazos Bendista.
Siirrytään ajassa siis vähän yli viikon verran taaksepäin, eli lauantai-iltaan, jolloin Olli ja Riitta saapuivat Houstoniin. Meillä on ollut pienimuotoisena perinteenä ruokkia vieraita ensimmäisenä iltana pizzalla, mutta tämänkertaisten vieraiden lento ensinnäkin laskeutui vasta iltaseitsemän aikoihin, jonka lisäksi heillä meni liki kaksi tuntia maahantulotarkastuksen jonossa, joten kotiin päästyämme iltapalaksi maistui vähän kevyemmät vaihtoehdot. Tai no, kevyttä ja kevyttä, me iskettiin pöytään viinirypäleitä, keksejä ja juustoja, joiden kaveriksi korkattiin vielä pari viinipulloa. Vaan hyvin maistui kaikille.
Sunnuntaina suunnattiin katsomaan Cirque du Soleil’n OVO-esitystä, jossa uppouduttiin hyönteisten maailmaan. Esitys oli jälleen kerran henkeäsalpaavan uskomaton, ja vahvisti entisestään ainakin omaa Cirque du Soleil -faniuttani. Riitta oli meistä ainoana ihan ensikertalainen, mutta ilmeisesti hänkin piti näkemästään kovasti. Päättelin siitä, että meiltä San Diegoon jatkamassa olleet vieraat varasivat välittömästi kotiin päästyämme liput siellä esitettävään Cirque du Soleil -esitykseen...
Leuat lattiassa ihastellun sirkuksen jälkeen ennätimme sunnuntaina vielä vähän ostoksille. Toivelistalta löytyi uusi käsimatkatavarakokoinen matkalaukku, mutta varsin kunnioitettavan valikoiman edessä silmät karkasivat vilkuilemaan myös ihan kunnollisen kokoisia yksilöitä korvaamaan matkassa olevaa, hieman vaurioitunutta matkalaukkua. Pitkällisen pohdinnan ja vertailun käydessä hankalaksi, lupasimme että vieraat pääsevät samaan liikkeeseen vielä uudemmankin kerran, joten lopullista valintaa jäätiin vielä harkitsemaan. Tästä huolimatta päivän ostossaldo jäi plussan puolelle, sillä matkaan tarttui myös toivelistalta löytynyt uusi matto kylpyhuoneeseen.
Maanantaina lähdettiin seikkailemaan Brazos Bend State Parkiin, jossa elää luonnonvaraisia alligaattoreita ja satoja erilaisia lintulajeja. Menomatkalla uhkailin, että jos en näe yhtäkään matelijaa niin saan kiukkukohtauksen, mutta tätä uhkausta ei todellakaan tarvinnut toteuttaa. Sen lisäksi että näimme kymmeniä alligaattoreita kävellessämme ympäri puistoa, pääsimme vielä silittämään yhtä poikasta piipahtaessamme vierailijakeskuksessa. Huippua!
Olli ja Riitta jo kertoivatkin siitä yhdestä yksilöstä, joka päätti ylittää polun juuri meidän kohdallamme. Siinä me seisoimme, reunassa, Ollin kanssa kuvaamassa vedessä hengailevaa alligaattoria, kun tajusimme että sehän on tulossa rantaan. Taka-askelin vetäydyimme hieman kauemmas ajatellen, että edellisten vastaavien kohtaamisten tapaan tämäkin kaveri jää paikalleen, kun huomaa meidän poistuvan. Vaan mitä vielä, tyyppi lähti könyämään pengertä ylös ja me otimme muutaman taka-askeleen lisää. Siinä vaiheessa arvelutti jo ihan oikeasti, kunnes älysimme että ei se olekaan meistä erityisen kiinnostunut, vaan suuntaa suoraan polun poikki kohti toisella puolella olevaa järveä. Päätin kuitenkin kasvattaa välimatkaa edelleen, toki koko ajan kameraa sarjatulella räpsyttäen. Ollin itsesuojeluvaisto sen sijaan näyttää puuttuvan tyystin, koska mies oli oikeasti ihan todella lähellä alligaattoria. Me muut vain totesimme että jos se nappaa kiinni, niin muista sitten heittää se kamera kuitenkin meille. Voisi saada vuoden luontokuvaajapalkinnon siitä alligaattorin avoin kita -kuvasta.
Polkua ylittänyt alligaattori ei kuitenkaan ollut minun ja Villen päivän pelottavin kohtaaminen. Päätimme nimittäin yhden piknik-alueen kohdalla suunnata rannassa olevalle laiturille katsomaan josko sieltä saisi hienoja kuvia. Rannasta suoraan järvelle lähtevän laiturin päässä oli iso levennys penkkeineen ja varoituskyltteineen, jonka tekstistä Ville etenkin oli varsin kiinnostunut. Huomasimme aivan laiturin kupeessa rantavedessä lekottelevan matelijan vasta siinä vaiheessa kun miehen toinen jalka oli jo laiturilla (puiston ohjeissa kehotetaan muuten pitämään noin kymmenen metrin etäisyys alligaattoreihin, voin kertoa että aina se ei ole mahdollista). Tiesittekö te että alligaattori murisee? Ensin se murisi meille vain vähän, mutta kun emme tajunneet perääntyä välittömästi, tuli seuraava murina jo kunnolla keskivartalosta. Tavallisen pelottava ääni muuten, ja tässä vaiheessa koimmekin kerrassaan erinomaiseksi ideaksi peruuttaa paikalta suhteellisen reipasta tahtia.
Ville on muuten pähkähullu, se päätti tuon edellisen kohtaamisen seurauksena testata jotain hemmetin alligaattorikuiskaaja-taitojaan ja murisi itse yhdelle rantavedessä tyytyväisenä makoilevalle yksilölle. Siitä seurauksena tämä kyseinen alligaattori lähti aika välittömästi kiipeämään maihin meitä kohti, eli jälleen pakitettiin karkuun. Ja sovittiin että vastaisuudessa alligaattoreille ei murista, jookoskookos. (Ei tainnut mennä jakeluun, koska tätä oikolukiessaan miehen kommentti oli että musta alligaattoreille on hyvä jutella vähän.)
Kunnon ulkoilupäivän päätteeksi suuntasimme downtowniin tuhlaamaan Villen synttärilahjaksi saama ravintolalahjakortti, joka oli meiltä vielä vallan käyttämättä. Vaan mikäs sen mukavampaa kuin pistää koko summa kerralla sileäksi hyvässä seurassa, nautiskellen mielettömän herkullisesta ateriasta pitkän kaavan mukaan. Rehellisyyden nimissä lienee tunnustettava, että hieman hulppeasta viinivalinnasta ja ruokien valinnassa hinnoista välittämättömästä asenteesta johtuen lahjakortit eivät aivan riittäneet koko laskun kattamiseen, mutta lienemme kaikki yksimielisiä siitä että kokemus oli rahanmenon arvoinen.
Tiistaina Olli ja Riitta halusivat päästä katselemaan miten lähiseudun kauniit omakotitaloalueet olivat ehtineet muuttua sitten edellisen vierailun, joten he päättivät kävellä aamukahville Rice Villageen. Ville kävi heidät sieltä poimimassa ja kuljettamassa matkalaukkuostoksille, kyydittyään minut ensin kampukselle aiemmin sovittuun tapaamiseen kansainvälisten asioiden toimistolle. Ennen kuin kerron tästä lisää, lienee pakko mainita että kun myöhemmin iltapäivällä kohtasimme jälleen Ricen kampuksen kahvilassa, oli auton takaluukkuun ilmestynyt yhteensopivien käsimatkatavaralaukun ja ison matkalaukun lisäksi samasta sarjasta myös näppärän kokoinen kassi, joka soveltuu erinomaisesti sellaisiin yhden yön reissuihin. Niinhän ne sanoo että nälkä kasvaa syödessä, mutta paikallisen hintatason huomioon ottaen olimme kaikki sitä mieltä, että ostokset olivat varsin hyvät ja kannattavat.
Mutta tosiaan, minun tapaamiseni oli kansainvälisten asioiden toimiston henkilöstövastaavan kanssa ja koski sitä, että minä tuuraan yhtä heidän työntekijöistään hänen koko kesälomansa ajan, käytännössä harjoitteluaikoineen siis olen koko kesäkuun töissä. Aivan erinomainen uutinen ja olen ihan mielettömän ylpeä siitä, että juuri minua kysyttiin sijaiseksi. Olen siis ilmeisesti tehnyt ainakin jotakin oikein niinä parina kertana, kun olen siellä ollut. Olen kuulemma hoitanut myös siihen yhteen projektiin liittyviä asioita kerrassaan erinomaisesti, joten nimeni oli heti tullut esiin kun kesälomasijaisuuksia pohdittiin. Arvatkaa vaan tuliko vähän hyvä mieli!
Tapaamiseni jälkeen hoitelin vähän niitä nimenomaisia projektiasioita eteenpäin, odotellessani shoppailuhirmuja takaisin kampukselle. Matka jatkui ensin Ricen taidegalleriaan katsomaan todella kaunista ja mielenkiintoista installaatiota valoista ja varjoista, ja sen jälkeen suuntasimme tekemään tupatarkastuksen Villen työtiloihin. Loppuillan suunnitelmat rauhallisesta koti-illasta pakkauksen parissa kaatuivat siihen, että koko meidän asuinkompleksista oli vedet poikki jonkun kaupungin korjausoperaation vuoksi. Kokkaaminen ilman vettä on varsin hankalaa, joten veimme vieraat nautiskelemaan meksikolaisesta ateriasta ja hälvensimme pakkausstressiä muutamalla margaritalla. Ei huono vaihtoehto sekään.
Keskiviikkona olikin jo aika hyvästellä vieraat ja toivottaa hyvää loman loppuosaa San Diegossa. Oli ihan hurjan kivaa, harmi että visiitti oli vähän lyhyenpuoleinen. Lentokentältä suuntasimme sitten molemmat kampukselle, Ville meni töihin ja minä notkuin kirjastossa evakossa, koska olimme tilanneet aamupäiväksi kokolattiamatoillemme pesupalvelun. Mukavasti se aika meni sielläkin, puuhailin työprojektin parissa ja surffailin netissä. Enpä minä sen kummempia olisi kotonakaan varmaan tehnyt... Keskiviikkona myös minun kirottu flunssani alkoi oikein kunnolla painamaan päälle, joten ilta meni varsin rauhallisissa merkeissä, kotosalla ihan kahdestaan.
Torstaina lepäilin kipeänä kotona, keräten mahdollisimman paljon voimia seuraavaa päivää varten. Olin nimittäin luvannut mennä koko päiväksi kansainvälisten asioiden toimistolle tuuraamaan, eli lähinnä taas vastailemaan puhelimeen, kun kampuksella oli iso tapahtuma johon kaikkien toimiston ihmisten piti osallistua. Ajatus yksinolosta hieman jännitti, mutta onneksi kävi ilmi, että yksi toimistolla usein auttava opiskelija oli suurimman osan ajasta minun seuranani. Ja siitä ihan ypöyksin viettämästäni ajastakin selvisin ihan kunnialla. Tylsääkään ei ehtinyt tulla vaikka olikin aika hiljainen päivä, koska viimeistelin projektiin liittyviä asioita (vielä ihan pientä viilausta jää ensi viikolle, mutta muuten se on valmis nyt!). Kaiken kaikkiaan varsin kiva päivä.
Lauantai ei ollut ihan niin kiva, kun innolla odottamani suunnitelmat menivät ihan mönkään sen vuoksi, kun olin kipeänä. Yliopistokoripallon valtaisa finaalitapahtuma Final Four pelataan nimittäin tänä vuonna Houstonissa ja kaupunki on ihan sekaisin (juuri kun pääsimme rodeoruuhkista...). Joka puolella on tapahtumaa vaikka muille jakaa, kuten nyt vaikkapa downtownin Discovery Green -puistossa, jossa järjestettiin viikonloppuna ilmaiskonsertteja ennen jättiscreeneiltä näytettäviä pelejä. Meidän piti mennä kaverien kanssa paikalle lauantaina, jolloin esiintymisvuorossa olivat Panic! At the Disco ja Kings of Leon, mutta valitettavasti olo oli sen verran kurja, että jouduin perumaan jutun. Supermälsää.
Konserttien lisäksi missasin myös Villen pomon järjestämät illalliset, koska olo oli aika vetämätön, enkä todellakaan olisi muutenkaan halunnut mennä tartuttamaan ihmisiä. Ville meni siis yksin nauttimaan herkullisista kreikkalaisista tarjoiluista joita siellä aina on, minun tuijottaessani kotisohvalla katastrofielokuvamaratonia (teemana meteoriitit ja asteroidit, jotka leffasta riippuen olivat joko matkalla kohti Maata, tai osuivat kuuhun..). Suurta lohtua tarjosi se, kun Ville kotiin palattuaan ojensi minulle lähetetyn herkullisen jälkiruokaleivonnaisen. Eivät kuulemma olleet päästäneet miestä poistumaan ilman sellaista. Aika reilua, etenkin kun ne nimenomaiset herkut on ihan älyttömän hyviä.
Sunnuntaikin meni varsin rauhallisissa merkeissä, tulevaa vierasta jo vähän odotellessa. Saatiin me sentään täytettyä veroilmoitukset, ettei ihan hyödyttömäksi mennyt. Olokin oli tosiaan jo merkittävästi parempi, pidetään peukkuja ettei tule nyt mitään taantumaa taudin osalta. Sitten ollaankin jo tässä päivässä, kun pidän lähinnä silmällä lentoseurantaa ja suunnittelen lentokentälle lähtöä. Että sellaista kaikkea jännittävää (ja vähemmän jännittävää) on mahtunut meidän viikkoon, mitäs teille kuuluu?