Meidän vappu on ollut mitä turhauttavin. Autovakuutus aiheuttaa harmaita hiuksia, ja ollaan jouduttu jumittamaan koko päivä hotellilla puhelimen ja hotellin faksin äärellä. Sit kun viimeinkin näytti siltä että kaikki olisi kunnossa, kello olikin niin paljon ettei uutta sopimusta sovituilla muutoksilla ehditty enää tekemään, joten huomiselle siirtyy. Mikä nyt sinänsä haittaa, kun ei me sitä autoakaan vielä saatais, mutta huomenna alkaa virallisesti meidän vuokrasopimus ja sekin pitäisi käydä hoitamassa loppuun. Hyvä alku on muuttunut tuhansiksi langoiksi jotka pitäisi saada solmittua yhteen, joten kiirettä taitaa pitää loppuviikko.
Mutta on meillä hyviäkin uutisia, nimittäin nyt vihdoinkin myös minun uusi puhelinnumero on toiminnassa, just kuten pitääkin. Ongelmat johtui siitä, että minun uusi numero oli valittu turvavarmistukseen, joten he eivät voineet sitä tavalliseen tapaan avata. Ja sit kun me vihdoinkin päästiin puhumaan sellaisen ihmisen kanssa joka sen tarkistuksen pystyi hoitamaan, sen piti saada yhteys meidän pankkiin. Hienoa, tällä aikaerollahan tuo ei ole ongelma eikä mikään... Lopulta tilanne eteni siihen, että he armollisesti suostuivat avaamaan tämän kerran myös minun numeron, koska pankkiin ei nyt tunnuta millään saavan yhteyttä (ylläri...), mutta ensi kerralla kun saldoa lisätään niin ehdottomasti pitää suorittaa varmennus loppuun. Pitänee vissiin laskeskella joku kellonaika kun toimii edes jotenkin kaikille osapuolille.
Mut toivottavasti vappu Suomessa on sentään sujunut hyvin. Varmasti on ollut hauskempaa kuin meillä. Vaan kyllä tää tästä, huomenna viimeistään pitäisi ratketa taas aika monen asian.
torstai 30. huhtikuuta 2009
keskiviikko 29. huhtikuuta 2009
Sähköä sittenkin
Ollakseen maa jossa ei ole sosiaaliturvaa, täällä kyllä pistetään kovasti painoa sosiaaliturvatunnukselle. Tänään tapeltiin sähkösopimuksesta. Ongelmiin on kuitenkin toistaiseksi aina löytynyt joku ratkaisu, yleensä takuumaksun muodossa. Onneksi sähköyhtiö ei sentään vaatinut tonnia, vaan pienempi summakin riitti. Meillä tulee siis olemaan uudessa kämpässä myös sähköt, vaikka joku väittikin ettei täällä ole sellaista lainkaan... ;)
Ensimmäinen asia mikä saatiin hoidettua ongelmitta alusta loppuun, oli ennakkoon epävarmuutta turhaan aiheuttanut paikallisen pankkitilin avaus. Nyt meilläkin on ultramodernit shekkivihot, koska sehän on nyky-yhteiskunnassa ylivoimaisesti järkevin tapa hoitaa rahaliikenne. Mutta eipähän ehkä tarvitsekaan elää koko vuotta viiden luottokortin voimin velkarahoilla.
Tänään vahvistettiin ensimmäinen paikallinen sikatautikuolema Houstonissa, meksikolainen lapsi, joka ilmeisesti kuitenkin oli saanut tartunnan jo ennen saapumistaan kaupunkiin. Uutisissa näytettiin myös kun paikallinen kaupunginhallituksen jäsen totesi että nyt on kyllä toimittu kyseenalaisesti, kun potilas ei ole ollut edes amerikkalainen, ja silti se on päästetty sairaalaan ja riskeerattu taudin leviäminen muiden potilaiden keskuudessa. Tosi kiva. Meillä ei siis oikeasti ole saumaakaan jos sattuu käymään huono tuuri...
Illan kakkosuutinen olikin sitten 12-vuotias tyttö joka ampui isiä päähän. On tää hieno maa.
Ensimmäinen asia mikä saatiin hoidettua ongelmitta alusta loppuun, oli ennakkoon epävarmuutta turhaan aiheuttanut paikallisen pankkitilin avaus. Nyt meilläkin on ultramodernit shekkivihot, koska sehän on nyky-yhteiskunnassa ylivoimaisesti järkevin tapa hoitaa rahaliikenne. Mutta eipähän ehkä tarvitsekaan elää koko vuotta viiden luottokortin voimin velkarahoilla.
Tänään vahvistettiin ensimmäinen paikallinen sikatautikuolema Houstonissa, meksikolainen lapsi, joka ilmeisesti kuitenkin oli saanut tartunnan jo ennen saapumistaan kaupunkiin. Uutisissa näytettiin myös kun paikallinen kaupunginhallituksen jäsen totesi että nyt on kyllä toimittu kyseenalaisesti, kun potilas ei ole ollut edes amerikkalainen, ja silti se on päästetty sairaalaan ja riskeerattu taudin leviäminen muiden potilaiden keskuudessa. Tosi kiva. Meillä ei siis oikeasti ole saumaakaan jos sattuu käymään huono tuuri...
Illan kakkosuutinen olikin sitten 12-vuotias tyttö joka ampui isiä päähän. On tää hieno maa.
Aargh!
Miksi Villen puhelimen sai toimimaan 15 minuutissa, ja minun ei vaan onnistu vieläkään?!? Ville turhautui totaalisesti, joten sitten kun minä yritin soittaa, meidät valittiin satunnaiseen turvavarmistukseen, mikä tarkoittaa sitä että nyt Villen pitää vastailla johonkin kysymyksiin että sen luottokortti on oikeasti sen. Ja koska pojan puhelimessa pitää saada yhteys meidän pankkiin, onnea vaan, Suomessahan onkin mukavasti keskiyö.
Voiko turhautumiseen kuolla?
Voiko turhautumiseen kuolla?
tiistai 28. huhtikuuta 2009
3, 4, ihan sama numerohan se on...
Täähän menee pelottavan hyvin, meillä oli jo toinen hyvä päivä putkeen. Eilisestä kaatosateesta selvittiin ilman suurempia ongelmia, tosin pari liittymää oli suljettu moottoritiellä kun ne tulvi vettä. Mutta me improvisoitiin (tähdättiin alunperin juurikin sellaiseen suljettuun liittymään), kun ei tää suunnistaminen sit ollutkaan sen alun jälkeen niin mahdotonta.
Varmistettiin kämppä, se on meidän toukokuun 1. päivästä lähtien. Hotellihan on meillä maanantaihin asti, joten meillä on reilusti muuttoaikaa. Tehtiin myös oikein lupaavia alustavia neuvotteluja huonekaluista, joten ehkä me jopa saadaan se sänky. Hylätään ne hengityssuojaimet sit kuitenkin vielä toistaiseksi...
Päivän haastavimmaksi osaksi paljastui puhelinliittymät, jotka on nyt kuitenkin lopulta menestyksekkäästi avattu (Tai Villen on, mun avausprosessi on ilmeisesti vielä kesken, vaikkei sen pitänyt kestää näin kauaa...), numeroita jaellaan sähköpostitse kaikille halukkaille. Tai no, ei ehkä ihan kaikille, mutta kuitenkin. Suomalaiset numerot ei nyt siis tällä hetkellä toimi, mutta kyllä niistä varmaan tekstiviestejä aina satunnaisen epäsäännöllisesti tarkistellaan.
Paikallisen sosiaaliturvatunnuksen puute on osoittautunut ihan tosi isoksi haasteeksi vähän joka puolella. Onneksi nää on täällä kovasti palvelualttiita, ja haluaa oikeasti myydä asioita niitä haluaville asiakkaille, joten ongelmia pyritään tosissaan ratkaisemaan. Meidän liittymät on nyt prepaid-mallia, koska varsinaisen liittymän olisi lopulta kyllä sittenkin saanut auki ilman sitä numerosarjaa, mutta tästä ilosta olisi saanut latoa tiskiin tonnin verran taaloja takausmaksuna. Rahathan olisi vuoden päätteeksi saanut takaisin, mut hei, nää prepaidit on oikeasti ihan tosi jees. Eikä maksanut likikään tonnia.
at&t:n pojat oli muutenkin varsin hauskoja (vaikka ne antoikin meille väärät numerot, mikä hippasen hankaloitti saldojen lataamista ennenkuin ongelma selvisi), ja ihasteli mun puhelintakin (E51) kovasti, valittaen samalla kuinka kaikki Nokian mallit tulee tänne tosi myöhään. Vissiin, kun ei tuo meikäläisen luuri sitä Nokian ihan uusinta ja kauneinta edusta, vaikka varsin mainio onkin. Korvaukseksi hyvästä palvelusta me opetettiin niille miten Nokia oikeasti lausutaan, mutta en mä usko että ne oppi.
Varmistettiin kämppä, se on meidän toukokuun 1. päivästä lähtien. Hotellihan on meillä maanantaihin asti, joten meillä on reilusti muuttoaikaa. Tehtiin myös oikein lupaavia alustavia neuvotteluja huonekaluista, joten ehkä me jopa saadaan se sänky. Hylätään ne hengityssuojaimet sit kuitenkin vielä toistaiseksi...
Päivän haastavimmaksi osaksi paljastui puhelinliittymät, jotka on nyt kuitenkin lopulta menestyksekkäästi avattu (Tai Villen on, mun avausprosessi on ilmeisesti vielä kesken, vaikkei sen pitänyt kestää näin kauaa...), numeroita jaellaan sähköpostitse kaikille halukkaille. Tai no, ei ehkä ihan kaikille, mutta kuitenkin. Suomalaiset numerot ei nyt siis tällä hetkellä toimi, mutta kyllä niistä varmaan tekstiviestejä aina satunnaisen epäsäännöllisesti tarkistellaan.
Paikallisen sosiaaliturvatunnuksen puute on osoittautunut ihan tosi isoksi haasteeksi vähän joka puolella. Onneksi nää on täällä kovasti palvelualttiita, ja haluaa oikeasti myydä asioita niitä haluaville asiakkaille, joten ongelmia pyritään tosissaan ratkaisemaan. Meidän liittymät on nyt prepaid-mallia, koska varsinaisen liittymän olisi lopulta kyllä sittenkin saanut auki ilman sitä numerosarjaa, mutta tästä ilosta olisi saanut latoa tiskiin tonnin verran taaloja takausmaksuna. Rahathan olisi vuoden päätteeksi saanut takaisin, mut hei, nää prepaidit on oikeasti ihan tosi jees. Eikä maksanut likikään tonnia.
at&t:n pojat oli muutenkin varsin hauskoja (vaikka ne antoikin meille väärät numerot, mikä hippasen hankaloitti saldojen lataamista ennenkuin ongelma selvisi), ja ihasteli mun puhelintakin (E51) kovasti, valittaen samalla kuinka kaikki Nokian mallit tulee tänne tosi myöhään. Vissiin, kun ei tuo meikäläisen luuri sitä Nokian ihan uusinta ja kauneinta edusta, vaikka varsin mainio onkin. Korvaukseksi hyvästä palvelusta me opetettiin niille miten Nokia oikeasti lausutaan, mutta en mä usko että ne oppi.
Röh röh
Hei kaverit hei, pitäiskö tästä sikataudista nyt oikeasti alkaa huolestua?!? Täällä ei uutisissa suunnilleen mistään muusta enää puhutakaan, niin mietittiin vaan, että onko tämän päivän ykkösprojekti sittenkin sängyn sijaan hengityssuojaimet?
maanantai 27. huhtikuuta 2009
Hyvä päivä
Jos joku on joskus Houstonissa Volkswagenia vailla, niin Clear Lake Volkswagenin Steve Dyer on ehkä maailman huipuin automyyjä. En ole kyllä ikinä Suomessa autoa ollut ostamassa, mutta en usko että palvelu voisi olla lähimainkaan samassa luokassa. Ostettiin sitten auto.
Tai no, varattiin vasta, kun rahojen siirtely ottaa aikansa, ja ensin pitää hommata vakuutuskin. Mutta Dyerin Steve oli kyllä mies paikallaan, selvittäen kymmeniä asioita mitä pitää ottaa huomioon jos haluaa ulkomaalaisena ostaa auton. Meinasi homma kaatua moneen kertaan, kun aina oli joku ongelma, mutta kaikkiin löytyi lopulta ratkaisu. Lupasipa mies vielä että hänelle sopii soittaa, joko työ- tai henkilökohtaiseen numeroon, oli sitten mitä kysyttävää tahansa, vaikkei autoon liittyisikään, jos esimerkiksi haluaisi tietää jotain lähiseudun ruokapaikkoja. Ja nyt ei tarvi kenenkään tulla kertomaan että Jenkkien peruskohteliaisuutta, millä ne ei tarkoita mitään. Steve tarkoitti. Se on huippukaveri.
Auton lisäksi me hommattiin tänään kämppä. Ihan vain pikkuisen produktiivinen päivä siis. Tai no, kämppäkin on vasta anomusvaiheessa, ja toimiston täti soittaa meille huomenna, mutta siinä ei pitäisi olla ongelmia. Sitten onkin loppuviikko aikaa shoppailla huonekaluja. Sänky nyt ainakin olisi kiva, joten Ikea, täältä tullaan.
Kotimatkalla päästiin sitten nauttimaan ison maailman liikenneruuhkastakin. Se on kyllä kumma, miten esimerkiksi nyt vaikka Turussa on koko homma heti ihan sekaisin, kun jossain risteyksessä on valot pois päältä, mutta täällä asiat lutviutuu ja liikenne sujuu vaikka autoja on aika tosi moninkertainen määrä. Toki se on vähän hitaampaa se eteneminen, mutta nää osaa esimerkiksi sen vetoketju-periaatteenkin mitä parhaimmin, kun Turussa ei lainkaan.
Mitä se muuten kertoo minusta, ettei Houstonissa ajaminen ole ahdistanut mua lainkaan ensimmäisen minuutin jälkeen? Ei hajuakaan siitä mihin olen menossa, tai vaikka olisikin, niin ei ainakaan siitä miten sinne pääsee, mutta ei se mitään, koska autoa mä osaan ainakin ajaa, niin tilanne ei voi olla täysin huono. Koen eksyneenäkin olevani kohtuullisen hyvin kontrollissa niin kauan kun on ratti edessä. Ja Ville on ihan huippu navigoimaan, sillä on luonnostaan tosi hyvä suuntavaisto, kun mun on ihan nolla. Joten eiköhän se sitten ole ihan toimiva diili että minä ajan ja se suunnistaa.
Mutta joo, eiköhän tästä voisi vetäytyä katselemaan hurjana riehuvaa ukkosta. Sataa aivan kaatamalla, ja salamoi taivas kirkkaana. Sähkötkin pätkii. Ai niin, ja koko Houstonin alueella on tulvavaroitus. Ja tornadovaroitus, kun tuulet voi yltyä vielä entisestään. Että näillä mennään.
Tai no, varattiin vasta, kun rahojen siirtely ottaa aikansa, ja ensin pitää hommata vakuutuskin. Mutta Dyerin Steve oli kyllä mies paikallaan, selvittäen kymmeniä asioita mitä pitää ottaa huomioon jos haluaa ulkomaalaisena ostaa auton. Meinasi homma kaatua moneen kertaan, kun aina oli joku ongelma, mutta kaikkiin löytyi lopulta ratkaisu. Lupasipa mies vielä että hänelle sopii soittaa, joko työ- tai henkilökohtaiseen numeroon, oli sitten mitä kysyttävää tahansa, vaikkei autoon liittyisikään, jos esimerkiksi haluaisi tietää jotain lähiseudun ruokapaikkoja. Ja nyt ei tarvi kenenkään tulla kertomaan että Jenkkien peruskohteliaisuutta, millä ne ei tarkoita mitään. Steve tarkoitti. Se on huippukaveri.
Auton lisäksi me hommattiin tänään kämppä. Ihan vain pikkuisen produktiivinen päivä siis. Tai no, kämppäkin on vasta anomusvaiheessa, ja toimiston täti soittaa meille huomenna, mutta siinä ei pitäisi olla ongelmia. Sitten onkin loppuviikko aikaa shoppailla huonekaluja. Sänky nyt ainakin olisi kiva, joten Ikea, täältä tullaan.
Kotimatkalla päästiin sitten nauttimaan ison maailman liikenneruuhkastakin. Se on kyllä kumma, miten esimerkiksi nyt vaikka Turussa on koko homma heti ihan sekaisin, kun jossain risteyksessä on valot pois päältä, mutta täällä asiat lutviutuu ja liikenne sujuu vaikka autoja on aika tosi moninkertainen määrä. Toki se on vähän hitaampaa se eteneminen, mutta nää osaa esimerkiksi sen vetoketju-periaatteenkin mitä parhaimmin, kun Turussa ei lainkaan.
Mitä se muuten kertoo minusta, ettei Houstonissa ajaminen ole ahdistanut mua lainkaan ensimmäisen minuutin jälkeen? Ei hajuakaan siitä mihin olen menossa, tai vaikka olisikin, niin ei ainakaan siitä miten sinne pääsee, mutta ei se mitään, koska autoa mä osaan ainakin ajaa, niin tilanne ei voi olla täysin huono. Koen eksyneenäkin olevani kohtuullisen hyvin kontrollissa niin kauan kun on ratti edessä. Ja Ville on ihan huippu navigoimaan, sillä on luonnostaan tosi hyvä suuntavaisto, kun mun on ihan nolla. Joten eiköhän se sitten ole ihan toimiva diili että minä ajan ja se suunnistaa.
Mutta joo, eiköhän tästä voisi vetäytyä katselemaan hurjana riehuvaa ukkosta. Sataa aivan kaatamalla, ja salamoi taivas kirkkaana. Sähkötkin pätkii. Ai niin, ja koko Houstonin alueella on tulvavaroitus. Ja tornadovaroitus, kun tuulet voi yltyä vielä entisestään. Että näillä mennään.
"Enemmän jännitystä kuin 10 tunnin lennon jälkeen kaipaisi"
Hirmu fiksu teko: printtaa netistä ajo-ohjeet lentokentältä hotellille. Havaitse logistinen virhe kun tajuat, ettet ennakkotiedoista poiketen saakaan autoa lentokentältä, vaan vuokra-autokeskuksesta, jonne on bussikuljetus.
Hirmu typerä teko: vastaa kieltävästi kun vuokra-autokeskuksen virkailija kysyy haluatko navigaattorin. Onhan meillä ne ajo-ohjeet, ja monta karttaakin...
Tässä on meidän vuokrabeibe
Karttoja tutkimalla onnistuttiin sitten selvittämään että miten päästään sellaiselle tielle joka löytyy meidän ajo-ohjeista, ja eikun menoksi. Moottoritiellä oli hippasen kylmää kyytiä kun valtavia maastureita ja muita jättiautoja paahtaa ohi molemmin puolin. Chevy Malibu tuntui melko pieneltä, eikä se ole mikään pieni auto...
Mutta niihin ajo-ohjeisiin. Meidän hotellin osoite on E. Nasa Road 1 (numero 900jotain, en jaksa tarkistaa). Jostain syystä ajo-ohjeissa kuitenkin kehotettiin etsimään W. Nasa Road 1. Samalta seudulta löytyy myös Nasa Road 1, Nasa Bypass, Nasa Parkway, E. Nasa Parkway ja W. Nasa Parkway. Puhumattakaan siitä, että Nasa Road 1:lle oli useita opasteita, joista kaikki oli eri suuntaan. Lopulta me oltiin aivan ilmiömäisen eksyksissä, kysyttiin apua yhdeltä huoltoasemalta, ja alettiin jo varautumaan siihen vaihtoehtoon että nukutaan autossa ja tullaan ryöstetyiksi.
Hotelli löytyi lopulta rehellisesti sanoen melko vahingossa. E. Nasa Road 1:n opaste näytti ramppiin ylös vasemmalle, ja Ville oli väärällä kaistalla päästäkseen sinne. Ehti siinä pääsemään ruma sana, kun taas missattiin joku liittymä, mutta sitten, ihmeitten ihme, bongasin meidän hotellin kyltin heti rampin jälkeen oikealta. Kun ne sanoo että meidän hotellin osoite on E. Nasa Road 1, ne tarkoittaa E. Nasa Parkwayta. Mutta ei se mitään, kyllähän me se tiedettiin koko ajan...
Ja koska elämässä ei voi ikinä olla liikaa jännitystä, hotellin vastaanottovirkailija ilmoitti että kyllä hän näkee meidän varauksen, mutta se on peruttu. Kiva. Yli kymmenen tuntia lentokoneessa ja kolme tuntia eksyksissä tunnin matkalla, minä nukun teidän aulassa, yrittäkääkin estää. Todellisuudessa varaus pitikin olla peruttu, koska meidän matkatoimiston täti löysi halvemman hinnan jonkun toisen yhteistyökumppanin kautta. Eli piti löytyä varaus, sen peruutus, ja uusi varaus. Ei uutta varausta.
Respan täti oli kyllä oikein tosi mukava, ja ymmärsi meidän lievää väsymystä, kello kun oli tässä vaiheessa meidän mielestä noin 6 aamulla (24 tuntia siitä kun oltiin lähdetty liikkeelle). Hän sitten penkoi mapista paperiversioita, kun kerran koneelta ei löytynyt, ja siellähän meidän uusi varauskin sitten oli. Naputeltuaan konetta hetken hän ilmoitti, ettei ollut löytänyt varausta koska se oli kirjattu väärälle nimelle. Arvaatteko? Ville! Tässä vaiheessa en oikein osannut enää sanoa muuta kuin että suomalaiset nimet on joo vähän vaikeita...
Hotelli on muuten varsin miellyttävä, huonekin oikein kiva, ja aamiaisella saa vohveleita.
Hirmu typerä teko: vastaa kieltävästi kun vuokra-autokeskuksen virkailija kysyy haluatko navigaattorin. Onhan meillä ne ajo-ohjeet, ja monta karttaakin...
Tässä on meidän vuokrabeibe
Karttoja tutkimalla onnistuttiin sitten selvittämään että miten päästään sellaiselle tielle joka löytyy meidän ajo-ohjeista, ja eikun menoksi. Moottoritiellä oli hippasen kylmää kyytiä kun valtavia maastureita ja muita jättiautoja paahtaa ohi molemmin puolin. Chevy Malibu tuntui melko pieneltä, eikä se ole mikään pieni auto...
Mutta niihin ajo-ohjeisiin. Meidän hotellin osoite on E. Nasa Road 1 (numero 900jotain, en jaksa tarkistaa). Jostain syystä ajo-ohjeissa kuitenkin kehotettiin etsimään W. Nasa Road 1. Samalta seudulta löytyy myös Nasa Road 1, Nasa Bypass, Nasa Parkway, E. Nasa Parkway ja W. Nasa Parkway. Puhumattakaan siitä, että Nasa Road 1:lle oli useita opasteita, joista kaikki oli eri suuntaan. Lopulta me oltiin aivan ilmiömäisen eksyksissä, kysyttiin apua yhdeltä huoltoasemalta, ja alettiin jo varautumaan siihen vaihtoehtoon että nukutaan autossa ja tullaan ryöstetyiksi.
Hotelli löytyi lopulta rehellisesti sanoen melko vahingossa. E. Nasa Road 1:n opaste näytti ramppiin ylös vasemmalle, ja Ville oli väärällä kaistalla päästäkseen sinne. Ehti siinä pääsemään ruma sana, kun taas missattiin joku liittymä, mutta sitten, ihmeitten ihme, bongasin meidän hotellin kyltin heti rampin jälkeen oikealta. Kun ne sanoo että meidän hotellin osoite on E. Nasa Road 1, ne tarkoittaa E. Nasa Parkwayta. Mutta ei se mitään, kyllähän me se tiedettiin koko ajan...
Ja koska elämässä ei voi ikinä olla liikaa jännitystä, hotellin vastaanottovirkailija ilmoitti että kyllä hän näkee meidän varauksen, mutta se on peruttu. Kiva. Yli kymmenen tuntia lentokoneessa ja kolme tuntia eksyksissä tunnin matkalla, minä nukun teidän aulassa, yrittäkääkin estää. Todellisuudessa varaus pitikin olla peruttu, koska meidän matkatoimiston täti löysi halvemman hinnan jonkun toisen yhteistyökumppanin kautta. Eli piti löytyä varaus, sen peruutus, ja uusi varaus. Ei uutta varausta.
Respan täti oli kyllä oikein tosi mukava, ja ymmärsi meidän lievää väsymystä, kello kun oli tässä vaiheessa meidän mielestä noin 6 aamulla (24 tuntia siitä kun oltiin lähdetty liikkeelle). Hän sitten penkoi mapista paperiversioita, kun kerran koneelta ei löytynyt, ja siellähän meidän uusi varauskin sitten oli. Naputeltuaan konetta hetken hän ilmoitti, ettei ollut löytänyt varausta koska se oli kirjattu väärälle nimelle. Arvaatteko? Ville! Tässä vaiheessa en oikein osannut enää sanoa muuta kuin että suomalaiset nimet on joo vähän vaikeita...
Hotelli on muuten varsin miellyttävä, huonekin oikein kiva, ja aamiaisella saa vohveleita.
sunnuntai 26. huhtikuuta 2009
Perillä
Lähes tunnin jonotuksen jälkeen päästiin maahantuloviranomaisen tiskille ja saatiin noin miljoona leimaa kaikkiin mahdollisiin papereihin. Yksi niistä me tarvitaan ehdottomasti sitten kun poistutaan maasta, ja jos sen hukkaa niin on kuulemma ihan tosi pahassa pulassa. Japanissakin me aikanaan saatiin sellaiset, mutta ne nidottiin passiin kiinni. Paikalliset ei ilmeisesti halua tuhlata niittejä, vaan luottaa siihen että postimerkin kokoinen irtolappu on vaikea hukata. Paree siis pitää tallessa...
Jonotuksen pituuden vuoksi matkalaukkuja ei enää tarvinnutkaan odottaa. Ensimmäiset kolme liukui hihnaa pitkin noin minuutti sen jälkeen kun me päästiin paikalle. Mutta se neljäs (joo, neljäs), missä ihmeessä? Hetken aikaa siinä odoteltiin, eikä hihnalla kulje laukun laukkua. Epäileviä katseita ympärille, joo, on täällä muitakin odottajia. Ja hei, mitäs tuolla toisella puolella? Joku ystävällinen nainen on nostanut hirmu läjän laukkuja hihnan viereen pois pyörimästä.Käypäs Ville katsomassa ettei meidän kadonnut lammas vaan ole siellä. Arvatkaa oliko? Olis ketuttanut jos oltais odotettu kauemmin. Minen kyllä käsitä miten se nainen luuli ketään auttavansa. Päivän hyvä teko: vieressä laukku(j)a odotellut italialainen pariskunta löysi omansa samasta läjästä huomattuaan että me haettiin sieltä yksi.
Jonotuksen pituuden vuoksi matkalaukkuja ei enää tarvinnutkaan odottaa. Ensimmäiset kolme liukui hihnaa pitkin noin minuutti sen jälkeen kun me päästiin paikalle. Mutta se neljäs (joo, neljäs), missä ihmeessä? Hetken aikaa siinä odoteltiin, eikä hihnalla kulje laukun laukkua. Epäileviä katseita ympärille, joo, on täällä muitakin odottajia. Ja hei, mitäs tuolla toisella puolella? Joku ystävällinen nainen on nostanut hirmu läjän laukkuja hihnan viereen pois pyörimästä.Käypäs Ville katsomassa ettei meidän kadonnut lammas vaan ole siellä. Arvatkaa oliko? Olis ketuttanut jos oltais odotettu kauemmin. Minen kyllä käsitä miten se nainen luuli ketään auttavansa. Päivän hyvä teko: vieressä laukku(j)a odotellut italialainen pariskunta löysi omansa samasta läjästä huomattuaan että me haettiin sieltä yksi.
Matkalla
Yli kymmenen tunnin lentomatkalla onnea on
- huomata että viimeinenkin bussi terminaalista koneelle on saapunut ja reunimmainen paikka sinun ja kanssamatkustajasi kolmen penkin rivistä on edelleen tyhjänä
- olla lyhyt, koska kun haluaa nukkua, voi edellisessä kohdassa mainitusta syystä tehdä niin vaakatasossa, kanssamatkustajan syliä tyynynä käyttäen
- British Airwaysin huomattavan suuri elokuvavalikoima
- tyhjäksi jääneen paikan ylimääräiset kuulokkeet kun huomaat, että omasi ovat rikki, ja etenkin...
- ylimääräisen paikan toimiva näyttö, kun kanssamatkustajasi huomaa että hänen näyttönsä boottaa noin viiden minuutin välein (huonoinkin elokuva muuttuu vielä huonommaksi...)
- saada aterian päätteeksi ei yhtä, vaan kaksi suklaapitoista jälkiruokaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
