Tänään saatiin ensimmäistä kertaa sanomalehti, ja siitä innostuneina luettiinkin sitten varmaan joka sana. Ja koska sunnuntainumero oli aika jykevää tekoa, lehden ääressä vierähti muutamakin tunti. Mutta mihinkäs sitä vapaapäivänä olisi ollut kiire, joten ei haitannut yhtään.
Suoraan aamukahvin ja -lehden äärestä suunnattiinkin sitten (siinä suhteellisen myöhään iltapäivällä) leffaan, kuten sunnuntaisin on ollut tapana. Leffan jälkeen päätettiin että kunnon laiskottelupäivänä ei tarvitse laittaa ruokaa, vaan testattiin lähettyvillä olevan kiinalaisen ravintolan laatutaso. Paikassa ei ole kuin pari hassua pöytäpaikkaa, ja tarkoitus onkin ensisijaisesti ottaa ruoka mukaan. Ja olikin sitten muuten ihan törkeän hyvää se ruoka, joten sieltä haetaan kyllä toistekin. Tai jos oikein laiskottaa, tilataan kotiinkuljetus...
Hyvin ootte esittäneet hattuveikkauksia, mutta vieläkin saa arvailla. Jännätään nyt vielä jonkin aikaa.
sunnuntai 31. toukokuuta 2009
lauantai 30. toukokuuta 2009
Luonnon helmassa
Miksei voitaisi ottaa tätä nelipäiväistä työviikkoa ihan pysyväksi standardiksi? Johtuen viime maanantain vapaasta, vain neljän työpäivän jälkeen oli jo uudestaan vapaapäivä. Ihanuutta! Ja koska sääennustus oli vihdoinkin meidän puolella, ulkoilupäivä kutsui.
Vuonna 1986 avaruussukkula Challenger tuhoutui 73 sekuntia laukaisun jälkeen, ja kaikki 7 miehistön jäsentä menettivät henkensä. Tämän tragedian muistolle on Houstonissa omistettu iso puisto, josta löytyy tämä muistomerkki.
Puistosta löytyy myös Äiti Maa -luonnonveistos, jota varten paikalle on rahdattu hirmuiset määrät maa-ainesta. Sitä on sitten muotoillut (ainakin esittelykyltin mukaan) sekä luonto että taiteilija. Me ei nyt ihan tajuttu sen erinomaisuutta, mutta hyvällä mielikuvituksella voisi ajatella että siinä olisi ihmishahmo (pää vasemmalla, jalat oikealla). Ehkä se ylhäältä katsottuna aukeaisi paremmin...
Oli tosi ihanaa päästä luontoon vähän kävelemään, ja kunnon turistina näpsin kuvia vähän sieltä sun täältä. Eli tällaista oli:
Oltiin ajateltu levittäytyä johonkin vähän loikoilemaan, mutta valitettavasti tuo pupu ei ollut ainoa eläinkunnan edustaja, vaan myös sitä itikkapuolta oli ihan kiitettävästi. Heti jos vähänkin pysähtyi, oli nilkat täynnä pieniä verenhimoisiä ärsyttävyyksiä, joten jouduimme pakenemaan paikalta. Ja suuntaamaan seuraavaksi apteekkiin ostamaan jotain ainetta joka rauhoittaa paukamilla olevia koipia...
Päädyttiin sitten uudemman kerran Kemah Boardwalkille, jossa syötiin taas hassua jäätelöä. Tajuttiin myös, ettei jatkuva seikkailu auringonpaahteessa ole hirmu fiksua ilman suojavarusteita (tällä kertaa aurinkorasva pääsi ihan iholle asti!), joten sijoitettiin hellehattuihin. Just sopivan pöljän näköiset että niitä viitsii käyttää...
Veikkauksia otetaan virallisesti vastaan kommenttiboksissa: kumpi on kumman uusi hattu?
Nyt hirmu kivan päivän jälkeen on hurja nälkä, mutta onneksi siihen on ihan paras ratkaisu: tortilloja! Tehtiin eilen, ja koska meillä on aina paljon kaikkia täytteitä, niitä riittää vielä tänäänkin. Nam.
Vuonna 1986 avaruussukkula Challenger tuhoutui 73 sekuntia laukaisun jälkeen, ja kaikki 7 miehistön jäsentä menettivät henkensä. Tämän tragedian muistolle on Houstonissa omistettu iso puisto, josta löytyy tämä muistomerkki.
Puistosta löytyy myös Äiti Maa -luonnonveistos, jota varten paikalle on rahdattu hirmuiset määrät maa-ainesta. Sitä on sitten muotoillut (ainakin esittelykyltin mukaan) sekä luonto että taiteilija. Me ei nyt ihan tajuttu sen erinomaisuutta, mutta hyvällä mielikuvituksella voisi ajatella että siinä olisi ihmishahmo (pää vasemmalla, jalat oikealla). Ehkä se ylhäältä katsottuna aukeaisi paremmin...
Oli tosi ihanaa päästä luontoon vähän kävelemään, ja kunnon turistina näpsin kuvia vähän sieltä sun täältä. Eli tällaista oli:
Oltiin ajateltu levittäytyä johonkin vähän loikoilemaan, mutta valitettavasti tuo pupu ei ollut ainoa eläinkunnan edustaja, vaan myös sitä itikkapuolta oli ihan kiitettävästi. Heti jos vähänkin pysähtyi, oli nilkat täynnä pieniä verenhimoisiä ärsyttävyyksiä, joten jouduimme pakenemaan paikalta. Ja suuntaamaan seuraavaksi apteekkiin ostamaan jotain ainetta joka rauhoittaa paukamilla olevia koipia...Päädyttiin sitten uudemman kerran Kemah Boardwalkille, jossa syötiin taas hassua jäätelöä. Tajuttiin myös, ettei jatkuva seikkailu auringonpaahteessa ole hirmu fiksua ilman suojavarusteita (tällä kertaa aurinkorasva pääsi ihan iholle asti!), joten sijoitettiin hellehattuihin. Just sopivan pöljän näköiset että niitä viitsii käyttää...
Veikkauksia otetaan virallisesti vastaan kommenttiboksissa: kumpi on kumman uusi hattu?Nyt hirmu kivan päivän jälkeen on hurja nälkä, mutta onneksi siihen on ihan paras ratkaisu: tortilloja! Tehtiin eilen, ja koska meillä on aina paljon kaikkia täytteitä, niitä riittää vielä tänäänkin. Nam.
perjantai 29. toukokuuta 2009
Sakot
Kuten moni varmaan tietääkin, paikalliset liikennesäännöt sallivat oikealle kääntymisen punaisen valon palaessa, jos ei sitä erikseen kielletä. Tämä on nerokasta. Miksei meillä saa? Ensimmäisen viikon aikana tuli joskus seistyä valoissa odottamassa, kunnes hetken päästä tajuaa että hei, tästähän saa mennä. Mutta nyt, nyt siihen on tottunut. Vuodessa se varmaan iskostuu selkärankaan niin, että Suomessa on taas ongelmia. Mä pystyn jo niin kuvittelemaan kun poliisit pysäyttää meitsin:
"Huomasiko rouva kääntyneensä punaisia päin, ja vielä ilman vilkkua?"
"Joo. Niin?"
"Niin että käännyitte punaisia päin."
"Nii-in. Onko mulla joku lamppu pimeänä, vai miksi konstaapeli pysäytti?"
Mä otan niin monet sakot vielä, ettei tosikaan...
"Huomasiko rouva kääntyneensä punaisia päin, ja vielä ilman vilkkua?"
"Joo. Niin?"
"Niin että käännyitte punaisia päin."
"Nii-in. Onko mulla joku lamppu pimeänä, vai miksi konstaapeli pysäytti?"
Mä otan niin monet sakot vielä, ettei tosikaan...
torstai 28. toukokuuta 2009
Kanada
Käytiin pienellä iltakävelyllä. Odotettiin että aurinko oli mennyt mailleen, ja lämpötila hieman laskenut, mutta silti pienikin käpyttely oli aika tuskastuttava kokemus. Sitä aina sanotaan ettei amerikkalaiset kävele koskaan minnekään, mutta joillain alueilla siihen on kyllä ihan syynsä. Kun lämpötila on mitä on, ja ilman kosteuskin huomattava, ei käveleminen olekaan enää ihan niin miellyttävää. Kyllä ilmastoitu auto on vaan poikaa...
Mutta kuumuudesta ja tukaluudesta huolimatta oli kuitenkin ihan kiva iltakävely. Ja hirmu produktiivinen, koska taas päästiin vetämään pari viivaa rekisterikilpilistalla. Bongattiin myös ihan ensimmäinen Ontario, mutta tultiin siihen tulokseen että näissä tämän maankin kilvissä on riittävästi haastetta, ja siirrytään Kanadaan vasta sitten kun lista on täydellinen.
Mutta kuumuudesta ja tukaluudesta huolimatta oli kuitenkin ihan kiva iltakävely. Ja hirmu produktiivinen, koska taas päästiin vetämään pari viivaa rekisterikilpilistalla. Bongattiin myös ihan ensimmäinen Ontario, mutta tultiin siihen tulokseen että näissä tämän maankin kilvissä on riittävästi haastetta, ja siirrytään Kanadaan vasta sitten kun lista on täydellinen.
Äänestää vai eikö äänestää?
Minä oon aina ollut sitä mieltä että äänestäminen ei ole pelkästään oikeus, vaan myös velvollisuus. Siksipä perehdyinkin jokin aika sitten siihen, miten ulkomailta äänestäminen ennakkoon onnistuisi eurovaaleissa. Meitä lähin äänestyspaikka olisi ollut Irvingissä, Dallasin lähellä, ja siellä olisi voinut käydä piirtämässä numeron lappuun. Ongelma oli siinä, että äänestyspäivä oli eilen keskiviikkona, ja Dallasiin viiden tunnin ajomatka suuntaansa. Epäilemättä Ville olisi saanut vapaata töistä, kyllä nämä sen verran pistää demokratialle painoa, mutta yli 10 tuntia autossa (vaikkakin ilmastoidussa) ei houkutellut. Asiaa olisi voinut toki harkita jos äänestyspäivä olisi sattunut viikonlopulle, koska sitten olisi voinut käyttää pari päivää Dallasissa vierailuun, mutta nyt jäi kyllä nämä vaalit väliin meiltä. Ei voi mitään.
keskiviikko 27. toukokuuta 2009
Lehtitilaus
Odotellessani Villen ilmoittavan kaipaavansa kyytiä töistä kotiin, ovikello soi. Hetkellisesti ajattelin josko se olisi Ville, joka olisikin tullut bussilla kotiin yllättääkseen minut, mutta hylkäsin ajatuksen varsin nopeasti, koska mies on liian mukavuudenhaluinen sellaiseen... Ovisilmä paljasti että oven takana seisoi täysin tuntematon kaveri, ja koska en ole erityisen pelokas tai arka, avasin uteliaana oven.
Kaveri kertoi nimekseen Sean, ja selitti olevansa lehdenjakaja. Heillä on meneillään tarjouskampanja kaikille talon asukkaille, johon varsin nopean harkinnan jälkeen päätin tarttua. Ensi sunnuntaista lähtien meidän oven eteen kannetaan Houston Chronicle kolme kertaa viikossa, huikeaan yhden dollarin viikkohintaan. Samaan kauppaan sain vielä oikeudet elektroniseen versioon, jotta voin lukea lehden netissä myös niinä neljänä puuttuvana päivänä. Sopimus on nyt tehty kolmeksi kuukaudeksi (yhteensä siis $12 kaikki humanistiystäväni...), jonka jälkeen Sean soittelee josko haluamme jatkaa tilausta.
Ville oli kovasti mielissään kun kerroin päivän yllätyksestäni. Ja pakko sanoa että on kiva saada taas nauttia aamiaista lehden parissa, vaikka sitten vain kolme kertaa viikossa. Siinä yksi rutiini jota on ollut kovasti ikävä.
Kaveri kertoi nimekseen Sean, ja selitti olevansa lehdenjakaja. Heillä on meneillään tarjouskampanja kaikille talon asukkaille, johon varsin nopean harkinnan jälkeen päätin tarttua. Ensi sunnuntaista lähtien meidän oven eteen kannetaan Houston Chronicle kolme kertaa viikossa, huikeaan yhden dollarin viikkohintaan. Samaan kauppaan sain vielä oikeudet elektroniseen versioon, jotta voin lukea lehden netissä myös niinä neljänä puuttuvana päivänä. Sopimus on nyt tehty kolmeksi kuukaudeksi (yhteensä siis $12 kaikki humanistiystäväni...), jonka jälkeen Sean soittelee josko haluamme jatkaa tilausta.
Ville oli kovasti mielissään kun kerroin päivän yllätyksestäni. Ja pakko sanoa että on kiva saada taas nauttia aamiaista lehden parissa, vaikka sitten vain kolme kertaa viikossa. Siinä yksi rutiini jota on ollut kovasti ikävä.
Autoja
Texasissa ihmiset rakastaa isoja autoja. Pickupeja ja maastureita, niitä täällä on ihan pilvin pimein. Ja 99% niistä näyttää siltä ettei ne ole ikinä olleet lähelläkään hiekkateitä, tai ettei niitten lavalla olisi koskaan kuljetettu mitään. Eikä mielikuva ole vain meidän: ruuvaillessaan meidän kilpiä paikoilleen Steve naureskeli juurikin samaa asiaa. Useammin kuin kerran on tullut mieleen Autot-leffan citymaasturi, joka hädissään huutaa "I've never been off road!", kun sitä komennetaan maastoon. Mutta julkistettakoon nyt kuvamateriaalia joka virallisesti todistaa että kyllä joku joskus kuljettaakin jotain lavalla!
Siellä se meni moottoritiellä korvat heiluen. Ja muuten, millaisia autoja kuvassa näkyy? En mä huijaa.
Siellä se meni moottoritiellä korvat heiluen. Ja muuten, millaisia autoja kuvassa näkyy? En mä huijaa.
tiistai 26. toukokuuta 2009
Väittelyä amerikkalaisittain
Täälläpäin maailmaa tohtoritkin valmistuu aina lukukauden päätteeksi. Niinpä minulla onkin ollut oiva tilaisuus tutustua paikalliseen väitöstraditioon jo kahdesti. Aika tavalla meininki poikkeaa suomalaisesta käytännöstä, jossa yksi vastaväittäjä hiillostaa kokelasta useamman tunnin. Täällä kysymyksiä esittävä kaarti koostuu väitöstyön ohjausryhmästä sekä yleisöstä, ja tilaisuudesta puhutaankin suullisena tenttinä.
Tilaisuuden tarkka kulku riippuu oppiaineesta, mutta suurin piirtein samaa kaavaa ainakin minun näkemäni väitökset noudatti. Kaikki alkaa sillä, että yleisö saa hakea buffetista pientä purtavaa ja kylmiä juomia; ihan kuin elokuviin olisi menossa. Itse tilaisuudessa väittelijä pitää ensin varsin kattavan luennon (30-45 min) omasta tutkimusaiheestaan ja tuloksistaan, jonka jälkeen onkin heti kysymysten vuoro. Ensimmäisessä väitöksessä (kemia) kysymyksiä sai esittää ensin yleisö, jonka jälkeen professorit esittivät omat kysymyksensä suljettujen ovien takana. Minulle ei siis koskaan selvinnyt pääsikö väittelijä läpi vai ei. Pidetään peukkuja!
Tänään oli sitten vuorossa meidän oman tutkimusryhmäläisen väitös. Tilaisuus poikkesi edellisestä sen verran, että kysymyksiä esittivät ensin professorit ja vasta sitten oli yleisön vuoro (tällä kertaa kukaan ei tosin avannut suutaan). Sitten yleisö + itse väittelijä ajettiin ulos, ja ohjausryhmä jäi hetkeksi pohtimaan kantaansa. Väittelijä pyydettiin sitten tuomiolle muiden jännätessä käytävällä. Hetken päästä ovi raottui uudelleen ja väittelijä hihkaisi päässeensä läpi. Tässä nimenomaisessa tapauksessa tuore tohtori ei tosin kauaa saa laakereillaan levätä. Hän tekee meinaan tuplatutkintoa ja jatkaa syksyllä lääketieteen opintoja.
Täytyy sanoa, että itse taidan pitää enemmän suomalaisesta väitöstraditiosta, joka on selvästi juhlallisempi ja kaavamaisempi kuin täkäläinen systeemi. Täällä kun tilaisuuden pukukoodikin oli korkeintaan "siisti arkiasu", eikä kavereita tai perheenjäseniä (vaimoa/miestä lukuun ottamatta) juurikaan tilaisuuksissa näkynyt.
Tilaisuuden tarkka kulku riippuu oppiaineesta, mutta suurin piirtein samaa kaavaa ainakin minun näkemäni väitökset noudatti. Kaikki alkaa sillä, että yleisö saa hakea buffetista pientä purtavaa ja kylmiä juomia; ihan kuin elokuviin olisi menossa. Itse tilaisuudessa väittelijä pitää ensin varsin kattavan luennon (30-45 min) omasta tutkimusaiheestaan ja tuloksistaan, jonka jälkeen onkin heti kysymysten vuoro. Ensimmäisessä väitöksessä (kemia) kysymyksiä sai esittää ensin yleisö, jonka jälkeen professorit esittivät omat kysymyksensä suljettujen ovien takana. Minulle ei siis koskaan selvinnyt pääsikö väittelijä läpi vai ei. Pidetään peukkuja!
Tänään oli sitten vuorossa meidän oman tutkimusryhmäläisen väitös. Tilaisuus poikkesi edellisestä sen verran, että kysymyksiä esittivät ensin professorit ja vasta sitten oli yleisön vuoro (tällä kertaa kukaan ei tosin avannut suutaan). Sitten yleisö + itse väittelijä ajettiin ulos, ja ohjausryhmä jäi hetkeksi pohtimaan kantaansa. Väittelijä pyydettiin sitten tuomiolle muiden jännätessä käytävällä. Hetken päästä ovi raottui uudelleen ja väittelijä hihkaisi päässeensä läpi. Tässä nimenomaisessa tapauksessa tuore tohtori ei tosin kauaa saa laakereillaan levätä. Hän tekee meinaan tuplatutkintoa ja jatkaa syksyllä lääketieteen opintoja.
Täytyy sanoa, että itse taidan pitää enemmän suomalaisesta väitöstraditiosta, joka on selvästi juhlallisempi ja kaavamaisempi kuin täkäläinen systeemi. Täällä kun tilaisuuden pukukoodikin oli korkeintaan "siisti arkiasu", eikä kavereita tai perheenjäseniä (vaimoa/miestä lukuun ottamatta) juurikaan tilaisuuksissa näkynyt.
Kuukausi
Eilen tuli vähän kuin vahingossa kuukausi täyteen meidän Jenkki-eloa. Ja on muuten ollut aika tavallisen vauhdikas kuukausi, mutta eiköhän tuo elämä ala tästä eteenpäin rauhoittua entisestään. Hirmu hyvin ollaan kyllä saatu kaikki asiat kuntoon, vaikka itse kehunkin. Miettikää nyt, ihan tyhjästä lähdettiin liikkeelle, ja nyt meillä on (kalustettu) koti, auto, pankkitili, puhelimet, ja vaikka mitä muuta.
Kiireistä ensimmäistä kuukautta on varmaan kiittäminen siitä ettei ole vielä näkynyt merkkejä koti-ikävästä. Ei tässä ole ehtinyt sellaisia miettiä. Saas nähdä miltä alkaa tuntumaan nyt kiireen hellittäessä. Toisaalta hirmu kivasti on moni pitänyt yhteyttä, toivottavasti jaksatte myös alun jälkeen kirjoitella kuulumisia sähköpostiin jne. Hauskaa sinänsä, tuntuu siltä että joidenkin ihmisten kanssa sitä on melkein enemmän yhteyksissä nyt kuin Turussa asuessa... Ja ne joista ei kuulu mitään vois pikku hiljaa ryhdistäytyä siellä! Moderni teknologia kun on ihmeellistä, ja ne sähköpostit ylittää merenkin ihan tuosta vaan.
Kiireistä ensimmäistä kuukautta on varmaan kiittäminen siitä ettei ole vielä näkynyt merkkejä koti-ikävästä. Ei tässä ole ehtinyt sellaisia miettiä. Saas nähdä miltä alkaa tuntumaan nyt kiireen hellittäessä. Toisaalta hirmu kivasti on moni pitänyt yhteyttä, toivottavasti jaksatte myös alun jälkeen kirjoitella kuulumisia sähköpostiin jne. Hauskaa sinänsä, tuntuu siltä että joidenkin ihmisten kanssa sitä on melkein enemmän yhteyksissä nyt kuin Turussa asuessa... Ja ne joista ei kuulu mitään vois pikku hiljaa ryhdistäytyä siellä! Moderni teknologia kun on ihmeellistä, ja ne sähköpostit ylittää merenkin ihan tuosta vaan.
maanantai 25. toukokuuta 2009
Memorial Day
Tänään vietetään Memorial Dayta kaikkien sodassa kuolleiden amerikkalaisten muistoksi, mikä meille tarkoitti ylimääräistä vapaapäivää. Hyväksyttiin sääennustuksen kolmas sade- ja ukkospäivä hyläten ulkoilusuunnitelmat, ja päätettiin mennä vierailemaan luonnontieteellisessä museossa. Valitettavasti näytti siltä että noin puoli Houstonia oli päätynyt samaan suuntaan, sillä aivan joka kolo Hermann Parkissa oli täynnä autoja ja puisto tulvi liikennettä ohjaavia poliiseja.
Suunnitelma muuttui siis lennossa, ja puolivahingossa löysimme tiemme Houstonin Museum of Fine Artsiin. Onnekas sattuma, sillä museo oli varsin hieno ja mieluusti vietimme siellä päivää. Tosin mieluummin olisin viettänyt siellä sitä uhattua sadepäivää, sillä tänään ei ole muuten tullut sitten tipan tippaa. Täydellinen ulkoilusää juuri silloin kun me lannistuneesti päätettiin mennä museoon. Onneksi pientä lohtua tarjosi virkistävä hetki uima-altaalla. Oma allas on kyllä ihan parasta.
Suunnitelma muuttui siis lennossa, ja puolivahingossa löysimme tiemme Houstonin Museum of Fine Artsiin. Onnekas sattuma, sillä museo oli varsin hieno ja mieluusti vietimme siellä päivää. Tosin mieluummin olisin viettänyt siellä sitä uhattua sadepäivää, sillä tänään ei ole muuten tullut sitten tipan tippaa. Täydellinen ulkoilusää juuri silloin kun me lannistuneesti päätettiin mennä museoon. Onneksi pientä lohtua tarjosi virkistävä hetki uima-altaalla. Oma allas on kyllä ihan parasta.
sunnuntai 24. toukokuuta 2009
Elä pitkään ja menesty
Leffaanhan me sitten päädyttiin sadekuuroja karkuun, ja nyt on nähtynä uusi Star Trek. Silläkin uhalla että kaikki fanit suuttuu, me ihan pidettiin. Se oli viihdyttävä ja ajoittain hauska. Mä lämpenin yllättävän paljon nuoren Spockin roolisuoritukselle, eikä se nuori kapteenikaan nyt ihan surkea ollut. Paitsi. Ettei. Se. Osannut. Artikuloida. Oikein.
Myönnetään että taisin olla ohjaajan ihanne yleisö. En ole lainkaan Trek-fani, mitä nyt Next Generationia on tullut joskus katsottua. Tiedän kuitenkin kaverien ansiosta sen verran, että onnistuin innostumaan kun hahmoja esiteltiin, ja sain harvinaislaatuisia kiksejä NCC-1701 tekstistä aluksen kyljessä. (Tää on Mama täysin sun syytä!) Riittävä tietomäärä siihen että ilahduin pikkujutuista, mutta sopiva kiinnostuksen puute, ettei juuri mikään häirinnyt. Sorry.
Mutta mutta. Meidän vieressä istui perhe, joka oli lähtenyt elokuviin oikein isolla edustuksella. Kotimatka menikin sitten siihen kun ihmeteltiin, miten kukaan tuo 6-vuotiaan katsomaan tuollaista elokuvaa. Tai no, en minä tarkalleen tiedä minkä ikäinen typy oli kyseessä, mutta jotain tuota ikäluokkaa kumminkin. Minähän oon katsonut vaikka mitä jo pienenäkin, ja ainoa asia mikä on isommin aiheuttanut painajaisia oli se kun ne V:ssä söi rottia. Ja sit äiti sanoi ettei sitä saa enää katsoa.
Joka tapauksessa, pentu kiipesi isin syliin jo Transformersin jatko-osan trailerin aikana, kun niin pelotti. Eikä varsinainen leffakaan mennyt juuri paremmin. Iso osa vietetiin naama isin kainaloon haudattuna, ja välillä typy kyseli henkensä heittävien hahmojen kohtalon perään. En usko että kauheasti nautti elokuvakokemuksestaan. Meidän nautintoa ainakin vähensi, eikä pelkästään siksi etten arvosta "Onko tuo tekoverta vai oikeaa?" -kysymyksiä elokuvan aikana. Ollaanko me vaan liian tiukkoja? Jos meillä joskus sattuukin olemaan jälkikasvua, niin ei niitä kyllä viedä noin pienenä katsomaan tuollaista. Ei ainakaan elokuvateatteriin, jossa kokemus on paljon kokonaisvaltaisempi, ja vähemmän kontrolloitavissa, kuin kotona. Ehkä meistä tulee sitten natsi-vanhempia...
Myönnetään että taisin olla ohjaajan ihanne yleisö. En ole lainkaan Trek-fani, mitä nyt Next Generationia on tullut joskus katsottua. Tiedän kuitenkin kaverien ansiosta sen verran, että onnistuin innostumaan kun hahmoja esiteltiin, ja sain harvinaislaatuisia kiksejä NCC-1701 tekstistä aluksen kyljessä. (Tää on Mama täysin sun syytä!) Riittävä tietomäärä siihen että ilahduin pikkujutuista, mutta sopiva kiinnostuksen puute, ettei juuri mikään häirinnyt. Sorry.
Mutta mutta. Meidän vieressä istui perhe, joka oli lähtenyt elokuviin oikein isolla edustuksella. Kotimatka menikin sitten siihen kun ihmeteltiin, miten kukaan tuo 6-vuotiaan katsomaan tuollaista elokuvaa. Tai no, en minä tarkalleen tiedä minkä ikäinen typy oli kyseessä, mutta jotain tuota ikäluokkaa kumminkin. Minähän oon katsonut vaikka mitä jo pienenäkin, ja ainoa asia mikä on isommin aiheuttanut painajaisia oli se kun ne V:ssä söi rottia. Ja sit äiti sanoi ettei sitä saa enää katsoa.
Joka tapauksessa, pentu kiipesi isin syliin jo Transformersin jatko-osan trailerin aikana, kun niin pelotti. Eikä varsinainen leffakaan mennyt juuri paremmin. Iso osa vietetiin naama isin kainaloon haudattuna, ja välillä typy kyseli henkensä heittävien hahmojen kohtalon perään. En usko että kauheasti nautti elokuvakokemuksestaan. Meidän nautintoa ainakin vähensi, eikä pelkästään siksi etten arvosta "Onko tuo tekoverta vai oikeaa?" -kysymyksiä elokuvan aikana. Ollaanko me vaan liian tiukkoja? Jos meillä joskus sattuukin olemaan jälkikasvua, niin ei niitä kyllä viedä noin pienenä katsomaan tuollaista. Ei ainakaan elokuvateatteriin, jossa kokemus on paljon kokonaisvaltaisempi, ja vähemmän kontrolloitavissa, kuin kotona. Ehkä meistä tulee sitten natsi-vanhempia...
Ukkostaa
Ihan epäreilua. Koko viikon on paistanut aurinko kirkkaalta taivaalta, ja nyt kun olisi pitkä vapaa viikonloppu ja paljon hauskoja ulkoilusuunnitelmia, täällä riehuu joka päivä ukkonen. Pitänee keksiä jotain muuta, ainahan voi mennä perinteen mukaisesti sunnuntaileffaan.
lauantai 23. toukokuuta 2009
Kilvet
Ajeltiin tänään vanhoille kotikulmille (siis sinne hotellin seuduille) käymään Clear Lake Volkswagenissa, koska meidän ikiomat tuliterät rekisterikilvet oli saapuneet. Juteltiin siinä sitten hetken aikaa mukavia Steven ruuvaillessa samalla lätkät paikalleen. On kyllä mukava kaveri. Ja on muuten kyllä hienot kilvet.
Kuva ei nyt ole kovin imarteleva, kun unohdin tyystin napata sellaisen päiväsaikaan. Ei saa antaa salamaheijastuksen häiritä. Näistä jää superhauskat muistot sitten aikanaan, kunhan auto siirtyy Suomen rekisteriin.
Tarkoitus oli jatkaa päivää ulkoilemalla, mutta musta taivas ja satunnaiset ukkoskuurot muuttivat suunnitelmia. Päädyttiin sitten viettämään aikaa enemmän sisätila-aktiviteettien parissa, eli shoppailemalla ahkerasti. ;) Päivän oleellisimpana hankintana mainittakoon täytettävä vieraspatja, joka vastannee vaativimmankin vieraan tarpeita. Taas yksi lisäsyy miksi meille kannattaa tulla kylään!
Kuva ei nyt ole kovin imarteleva, kun unohdin tyystin napata sellaisen päiväsaikaan. Ei saa antaa salamaheijastuksen häiritä. Näistä jää superhauskat muistot sitten aikanaan, kunhan auto siirtyy Suomen rekisteriin.Tarkoitus oli jatkaa päivää ulkoilemalla, mutta musta taivas ja satunnaiset ukkoskuurot muuttivat suunnitelmia. Päädyttiin sitten viettämään aikaa enemmän sisätila-aktiviteettien parissa, eli shoppailemalla ahkerasti. ;) Päivän oleellisimpana hankintana mainittakoon täytettävä vieraspatja, joka vastannee vaativimmankin vieraan tarpeita. Taas yksi lisäsyy miksi meille kannattaa tulla kylään!
perjantai 22. toukokuuta 2009
Kilpamainontaa
Muistan aikojen takaisen Fairyn astianpesuainemainoksen, jossa Fairy oli niin kovin riittoisaa, että puhtaaksi saatuja lautasia riitti silmänkantamattomiin. Vertailukohtana joku epämääräinen puteli jonka kylkeä varusti iso X, ja jonka taakse ei yhtä monta lautasta päässyt. Merkki X nimettiin johtavaksi kilpailijaksi, mutta ei vahingossakaan kerrottu mistä merkistä on kyse. Eikä muuten tule mieleen yhtään suomalaista mainosta, jossa kilpailija olisi ääneen mainittu. Johtuuko sitten siitä, että sellainen olisi epäeettiseksi miellettävää negatiivista mainontaa, vai uskosta että kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta? Jos mainoksen tarkoitus on lisätä nimitunnistusta, onko kilpailijan mainitseminen mainosta myös kilpailijalle?
Tottumattoman korvaan ottikin isosti kun kävi ilmi että täällä tuollainen mainonta ei ole pelkästään hyväksyttävää, vaan myös suhteellisen yleistä. Ruokakaupat ovat mainossodassa ("Minä kävin ennen vain kaupassa X. Ystäväni kuitenkin kertoi miten kauppa Y on niin paljon edullisempi, ja houkutteli minutkin kokeilemaan. Ja miten paljon rahaa minä kaupassa Y säästänkään, vaikka otin huomioon jopa kaupan X kanta-asiakaskortilla saamani alennukset. Tästä lähtien minäkin käyn vain kaupassa Y. Ja tämän X:n kortin voikin siis heittää roskiin!"), Kia Spectra vertaa itseään surutta Toyota Corollaan, ja puhelinoperaattorit kertovat vuorotellen olevansa ylivertaisempia kuin *lisää jonkun toisen operaattorin nimi*. Pisteenä i:n päällä on Applen hulvaton mainoskampanja, jossa Mac ja PC ottavat mittaa toisistaan, tehden samalla pilkkaa kaikista PC:n huonoista puolista.
Ehkä se sitten toimii, en minä tiedä. Kai nuo tietävät mitä tekevät. Minä tiedän vain sen, jos nimitunnistuksesta puhutaan, että minä muistan sekä kaupat X että Y nimeltä. Ja että tällaiseen mainontaan tottumattomana hieman vierastan sitä, enkä siis haluaisi mennä kauppaan Y. Joskaan en myöskään kauppaan X. Mutta onneksi ei tarvitse, sillä meillä on lähellä kauppa Z, ja se sopii oikein hyvin meille.
Tottumattoman korvaan ottikin isosti kun kävi ilmi että täällä tuollainen mainonta ei ole pelkästään hyväksyttävää, vaan myös suhteellisen yleistä. Ruokakaupat ovat mainossodassa ("Minä kävin ennen vain kaupassa X. Ystäväni kuitenkin kertoi miten kauppa Y on niin paljon edullisempi, ja houkutteli minutkin kokeilemaan. Ja miten paljon rahaa minä kaupassa Y säästänkään, vaikka otin huomioon jopa kaupan X kanta-asiakaskortilla saamani alennukset. Tästä lähtien minäkin käyn vain kaupassa Y. Ja tämän X:n kortin voikin siis heittää roskiin!"), Kia Spectra vertaa itseään surutta Toyota Corollaan, ja puhelinoperaattorit kertovat vuorotellen olevansa ylivertaisempia kuin *lisää jonkun toisen operaattorin nimi*. Pisteenä i:n päällä on Applen hulvaton mainoskampanja, jossa Mac ja PC ottavat mittaa toisistaan, tehden samalla pilkkaa kaikista PC:n huonoista puolista.
Ehkä se sitten toimii, en minä tiedä. Kai nuo tietävät mitä tekevät. Minä tiedän vain sen, jos nimitunnistuksesta puhutaan, että minä muistan sekä kaupat X että Y nimeltä. Ja että tällaiseen mainontaan tottumattomana hieman vierastan sitä, enkä siis haluaisi mennä kauppaan Y. Joskaan en myöskään kauppaan X. Mutta onneksi ei tarvitse, sillä meillä on lähellä kauppa Z, ja se sopii oikein hyvin meille.
torstai 21. toukokuuta 2009
Domino's
Kun Ville töistä tultuaan ilmoitti himoitsevansa Domino's Pizzaa, ei mua tarvinnut kovasti houkutella. Voi elämä että niitten Memphis BBQ Chicken Pizza on herkkua. Tilauksenkin sai kätevästi tehtyä netissä. Kotiinkuljetukseen ei sentään sorruttu, vaan Ville kävi nappaamassa uunituoreet pizzat kauppareissulla. Suosittelen maistamaan.
Vihdoinkin labraan
Projektit on nyt sitten valittu, eikä ainakaan vielä kaduta. Pääpaino on ruston kasvattamisella (kun Suomessa tutkin vain luuta), ja mukaan tulee entistä enemmän prosessi/materiaalitekniikkaa. Eli parhaani mukaan yritän oppia uutta hyödyntäen kuitenkin nykyistä osaamistani. Eilen olin ensimmäistä päivää labrassa, mikä tuntui oikein mukavalta vaihtelulta. Ensimmäinen työviikko kun meni pelkästään läppärin vieressä istuessa. Tulevaisuus sitten näyttää, miltä se arkinen pakerrus tutkimuksen parissa oikeasti tuntuu.
Pienistä ennakkopeloista poiketen täällä tuntuu olevan varsin kohtuulliset (ja joustavat) työajat. Ihmiset tulee aamuisin töihin kahdeksan ja kymmenen välillä, ja viipyvät töissä n. kahdeksan tuntia. Professorit (en siis minä!) tekeekin ylitöitä sitten vähän eri tahtiin...
Pienistä ennakkopeloista poiketen täällä tuntuu olevan varsin kohtuulliset (ja joustavat) työajat. Ihmiset tulee aamuisin töihin kahdeksan ja kymmenen välillä, ja viipyvät töissä n. kahdeksan tuntia. Professorit (en siis minä!) tekeekin ylitöitä sitten vähän eri tahtiin...
keskiviikko 20. toukokuuta 2009
American Idol
Vääryys! Huutava vääryys! Olisi pitänyt äänestää useampaan kertaan. Tosin ääniä annettiin noin sata miljoonaa, niin en mä usko että se olisi vaikuttanut... Meidän suosikki ei sitten voittanut, mutta eiköhän siitäkin vielä kuulla. Jos ei malta odottaa että finaali esitetään myös Suomessa, voittajan voi luntata American Idolin kotisivuilta.
Oli muuten taas melkoinen finaalishow pistetty pystyyn. Väkisinkin hymyilyttää kun vertaa kotimaiseen Idolsiin, missä tuloslähetykset on pikaisia kympin uutisten jälkeen esitettäviä pätkiä, joissa yritetään epätoivoisen keinotekoisesti luoda jännitystä. Mutta toisaalta en mä usko että esim. Kiss suostuisi esiintymään Suomen Idolsin finaalissa. :)
Oli muuten taas melkoinen finaalishow pistetty pystyyn. Väkisinkin hymyilyttää kun vertaa kotimaiseen Idolsiin, missä tuloslähetykset on pikaisia kympin uutisten jälkeen esitettäviä pätkiä, joissa yritetään epätoivoisen keinotekoisesti luoda jännitystä. Mutta toisaalta en mä usko että esim. Kiss suostuisi esiintymään Suomen Idolsin finaalissa. :)
Muovipusseja
Meidän lähiruokakaupassa on jännä kassasysteemi, jossa ei ole sitä hihnaa ollenkaan. Asiakas kun on nähnyt jo riittävästi vaivaa kerätessään tavarat kärryyn tai koriin, ei sitä sovi sen enempää rasittaa. Kassan tehtävä on vetää kärry viereensä (tai vaihtoehtoisesti korille on oma taso) ja ottaa tavarat sieltä. Myös kassapöytää ei käytännössä ole, lähinnä sellainen pieni kuten Lidlissä. Mutta tämäpä ei haittaa mitään, eikä asiakkaalle tule lainkaan kiire, koska pöydän päässä odottaa pakkaaja joka kyllä pitää huolen että tavarat katoaa vikkelästi pieneltä pöydältä. Ja paikalliseen tapaan, tavarat pakataan miljoonaan eri muovipussiin, jotka laitetaan takaisin alkuperäiseen ostoskärryyn joka on tapahtuman aikana matkustanut kassahenkilön takaa pakkaajalle.
Pusseja tarvitaan, luulen, se miljoona siksi, että ne on onnettoman pieniä, eikä kestä juuri mitään. Tai en tiedä vaikka kestäisikin, kun niitä ei koskaan pakata täyteen. Roskapusseina kun nuo tuntuvat pärjäävän ihan kohtuullisesti. Meillä alkoi kuitenkin roskapussivarasto vaikuttaa jo aika massiiviselta, niin ostettiin lähikaupasta kangaskassi. Nyt me otetaan se aina mukaan (tai ainakin aina kun muistetaan), ja yritetään osaltamme estää muovipussien maailmanvalloitus. Tai ainakin meidän kämpän valloitus, jos ei muuta... Siihen mä muuten olen aina vetänyt rajan, kun ne kysyy haluanko maitoni tai veteni pussiin. Juu ei kiitos tarvitse, siinä gallonan pönikässä on ihan tosi kätevä kantokahva.
Yleensä me käydään kaupassa yhdessä, ja tuntuu hieman hölmöltä seistä tumput suorina vieressä kun joku pakkaa sun tavaroita. Ehkä mä en vaan osaa vielä toimia ihan näin totaalisessa palveluyhteiskunnassa. Toivottavasti en vuoden mittaan totu liian hyvin, tai muuten seison jonain päivänä lähi-Siwassa kärttyisenä miettimässä että miksei palvelu pelaa. Tavarat kassiin niin kuin olis jo.
Pusseja tarvitaan, luulen, se miljoona siksi, että ne on onnettoman pieniä, eikä kestä juuri mitään. Tai en tiedä vaikka kestäisikin, kun niitä ei koskaan pakata täyteen. Roskapusseina kun nuo tuntuvat pärjäävän ihan kohtuullisesti. Meillä alkoi kuitenkin roskapussivarasto vaikuttaa jo aika massiiviselta, niin ostettiin lähikaupasta kangaskassi. Nyt me otetaan se aina mukaan (tai ainakin aina kun muistetaan), ja yritetään osaltamme estää muovipussien maailmanvalloitus. Tai ainakin meidän kämpän valloitus, jos ei muuta... Siihen mä muuten olen aina vetänyt rajan, kun ne kysyy haluanko maitoni tai veteni pussiin. Juu ei kiitos tarvitse, siinä gallonan pönikässä on ihan tosi kätevä kantokahva.
Yleensä me käydään kaupassa yhdessä, ja tuntuu hieman hölmöltä seistä tumput suorina vieressä kun joku pakkaa sun tavaroita. Ehkä mä en vaan osaa vielä toimia ihan näin totaalisessa palveluyhteiskunnassa. Toivottavasti en vuoden mittaan totu liian hyvin, tai muuten seison jonain päivänä lähi-Siwassa kärttyisenä miettimässä että miksei palvelu pelaa. Tavarat kassiin niin kuin olis jo.
tiistai 19. toukokuuta 2009
Tunnustus
American Idol on jo useamman vuoden ajan ollut yksi meidän ihan suosikkeja mitä tulee television viihdeohjelmiin. Hakkaa sen kotimaisen version ihan 100-0, vähän joka tasolla. Tänään tuli televiissiosta American Idolin finaali, ja tunnustetaan nyt ihan virallisesti että joo, me äänestettiin. Molemmat. Huomenna tuloslähetys. Jännittää jo.
Patella luksaatio
Vanha tuttu vihollinen nosti eilen päätään kun sain jotenkin polveni muljahtamaan varsin ikävästi. Onneksi pahimman kivun vähän hellitettyä huomasin, ettei käynyt ihan niin pahasti kuin pelkäsin. Voidaan siis ehkä puhua lievästä sijoiltaanmenosta, kun pikaisesti vain käväisi pois paikaltaan... Sen verran kuitenkin ketutti ettei ihan kauheasti huvittanut eilen mitään kirjoitella, mutta olkoon tänään uusi päivä. Tosin vuodelevon puolelle menee kun vähän juimii kävellä, mutta lohduttaudun sillä ettei käynyt likimainkaan niin pahasti kuin joskus ennen. Polvi on esimerkiksi ihan normaalin kokoinen kolminkertaisen sijaan. Että kyllä tää tästä taas, on se aina ennenkin helpottanut.
(Työ)turvallisuus ennen kaikkea
Onhan se hyvä, että esimies pitää huolta labran työturvallisuudesta. Jotenkin vaan tulee mieleen (Jenkeissä kun ollaan), että onkohan hän oikeasti enemmän huolissaan työntekijöidensä hyvinvoinnista vai mahdollisesta vahingonkorvausvelvollisuudesta. Tässä pari esimerkkiä. Kaikkien projektilaisten tulee hankkia hepatiitti A ja B -rokotus ihan riippumatta siitä, käsitteleekö ihmisperäisiä biologisia näytteitä vai ei. Kaikkien tulee myös käydä radioaktiivisten aineiden käsittelyyn oikeuttava kurssi, vaikka oikeasti ainoastaan yksi tutkija suunnittelee tulevaisuudessa ehkä käyttävänsä ko. kemikaaleja. Ja sokerina pohjalla suoraan turvallisuusohjeistuksen kalvosulkeisista: myrkyllisiä tai räjähdysalttiita kemikaaleja ei saa kuljettaa omalla autolla! Ja juuri kun olin aikonut...
Vastaavia turvallisuusohjeistuksia löytyy toki myös siviilielämästä. Muuttaessamme asuntoomme jokaisessa sälekaihtimessa roikkui lappu, jossa kuvan ja tekstin avulla varoitettiin, että naruihin voi kuristua. Ja television suojamuovissa kiellettiin erikseen laittamasta pussia (1) omaan tai (2) lapsen päähän.
Vastaavia turvallisuusohjeistuksia löytyy toki myös siviilielämästä. Muuttaessamme asuntoomme jokaisessa sälekaihtimessa roikkui lappu, jossa kuvan ja tekstin avulla varoitettiin, että naruihin voi kuristua. Ja television suojamuovissa kiellettiin erikseen laittamasta pussia (1) omaan tai (2) lapsen päähän.
sunnuntai 17. toukokuuta 2009
Enkelit ja demonit
Tässähän alkaa suhteellisuudentaju mennä lämpötilojen suhteen. Oltiin alustavasti pohdittu josko tänään vietettäisiin loikoilupäivää uima-altaalla, mutta pilvien peittämä aurinko ja vain 20-25 lämpöastetta saivat toteamaan ettei ole hyvä poolipäivä. Olishan sitä saattanut just siellä pärjätä, mutta jäi testaamatta kun päätettiin lähteä leffaan sen sijaan. Jo toinen leffasunnuntai peräkkäin, täähän näyttää jo melkein perinteeltä...
Käytiin katsomassa uusi Angels & Demons, kun Da Vinci koodi tuli katsottua telkkarista yksi ilta. Pakko sanoa, että tästä uudemmasta ihan jopa tykkäsin, mahtaako johtua siitä etten ole erehtynyt lukemaan kyseistä kirjaa. Da Vinci koodista mä en isommin välitä kummassakaan muodossaan, tosin leffana se upposi vähän paremmin, varmaan siksi kun paljon oli jätetty pois mitä kirjassa oli...
Käytiin katsomassa uusi Angels & Demons, kun Da Vinci koodi tuli katsottua telkkarista yksi ilta. Pakko sanoa, että tästä uudemmasta ihan jopa tykkäsin, mahtaako johtua siitä etten ole erehtynyt lukemaan kyseistä kirjaa. Da Vinci koodista mä en isommin välitä kummassakaan muodossaan, tosin leffana se upposi vähän paremmin, varmaan siksi kun paljon oli jätetty pois mitä kirjassa oli...
Lauantai
Ihmeteltiin maailmaa eilen suuressa Galleria-ostoskeskuksessa. Turnauskestävyys ei riittänyt kuin yhden pienen osan kiertelyyn, mutta eiköhän me sinne vielä palata useampaan kertaan. Shoppailukin oli varsin menestyksekästä, sillä uusien kesäsandaalien lisäksi löydettiin myös synttärilahja eräälle kesäkuussa vuosia täyttävälle sukulaispojalle, joten pakettia on lupa odottaa. :)
Nää suuren maailman ostoskeskukset poikkeaa ihan vähän siitä mihin on kotona Myllyä tai Ideaparkia kiertäessä tottunut. Gallerian pohjakerroksesta löytyy nimittäin mm. luistinrata. Minä tykkäsin pienenä luistelemisesta ihan hirveästi ja onkin ollut monta kertaa puhetta, että olisi kiva käydä kokeilemassa vieläkö sitä pysyy pystyssä. Suurista suunnitelmista huolimatta ei kuitenkaan koskaan saatu aikaiseksi, niin ehkä nyt olisi hyvä tilaisuus.
Ilta menikin sitten lokoisasti sohvalla leffaa tuijotellessa. Joskus mikään ei vaan pysty kilpailemaan koti-illan kanssa.
Nää suuren maailman ostoskeskukset poikkeaa ihan vähän siitä mihin on kotona Myllyä tai Ideaparkia kiertäessä tottunut. Gallerian pohjakerroksesta löytyy nimittäin mm. luistinrata. Minä tykkäsin pienenä luistelemisesta ihan hirveästi ja onkin ollut monta kertaa puhetta, että olisi kiva käydä kokeilemassa vieläkö sitä pysyy pystyssä. Suurista suunnitelmista huolimatta ei kuitenkaan koskaan saatu aikaiseksi, niin ehkä nyt olisi hyvä tilaisuus.
Ilta menikin sitten lokoisasti sohvalla leffaa tuijotellessa. Joskus mikään ei vaan pysty kilpailemaan koti-illan kanssa.
perjantai 15. toukokuuta 2009
Rigoletto
Lähellä Ricen yliopiston kampusaluetta, ja siispä myös kohtuullisen lähellä meidän kotia, sijaitsee Hermann Park. Tästä puistosta löytyy mm. Houstonin eläintarha ja luonnonhistoriallinen museo, mutta myös ulkoilmateatteri. Siellä me vietettiin perjantai-iltaa.
Turkulaisena sitä on joskus tullut todettua kuinka mukavaa on, että löytyy vielä pieniä ilmaisia iloja, kuten Föri. Tämä paikallinen Miller teatteri on myös ilmainen, joten ihan vaan paikalle saapumalla pääsee seuraamaan konsertteja, teatterikappaleita, musikaaleja, balettia, tai - kuten tänään - Houstonin Grand Operaa, joka esitti ohjelmistoonsa kuuluvan Verdin Rigoletton. Eikä muuten ollenkaan huonosti esittänytkään.
Teatterista löytyy useamman sadan hengen katsomo, johon on mahdollista varata paikkalippuja. Katsomon takana nousee nurmirinne, jonne loput yleisöstä saa vapaasti sijoittautua peittoineen ja eväskoreineen. Sieltä oli Houstonin pimenevässä illassa aika komea seurata tähtitaivaan alla, kun oopperan kaverit pisti parastaan. Tänne mennään ihan varppina uudestaankin.
Turkulaisena sitä on joskus tullut todettua kuinka mukavaa on, että löytyy vielä pieniä ilmaisia iloja, kuten Föri. Tämä paikallinen Miller teatteri on myös ilmainen, joten ihan vaan paikalle saapumalla pääsee seuraamaan konsertteja, teatterikappaleita, musikaaleja, balettia, tai - kuten tänään - Houstonin Grand Operaa, joka esitti ohjelmistoonsa kuuluvan Verdin Rigoletton. Eikä muuten ollenkaan huonosti esittänytkään.
Teatterista löytyy useamman sadan hengen katsomo, johon on mahdollista varata paikkalippuja. Katsomon takana nousee nurmirinne, jonne loput yleisöstä saa vapaasti sijoittautua peittoineen ja eväskoreineen. Sieltä oli Houstonin pimenevässä illassa aika komea seurata tähtitaivaan alla, kun oopperan kaverit pisti parastaan. Tänne mennään ihan varppina uudestaankin.
Riemukasta
Mun rakkauteni kuivaajaan syvenee kerta kerralta. Arvatkaas kenellä on iso pino puhdasta, kuivaa ja lämmintä pyykkiä? (Onko se enää pyykkiä kun se on puhdasta? Vai onko ne sit ihan vaan vaatteita taas?)
PS. Pakko jakaa vielä linkkivinkki kaikille jotka osaa amerikkaa ja kaipaa positiivista luettavaa. Pirtein ja optimistisin nettisivu pitkiin aikoihin. Varoitetaan kumminkin, että asenne saattaa tarttua... :)
PS. Pakko jakaa vielä linkkivinkki kaikille jotka osaa amerikkaa ja kaipaa positiivista luettavaa. Pirtein ja optimistisin nettisivu pitkiin aikoihin. Varoitetaan kumminkin, että asenne saattaa tarttua... :)
torstai 14. toukokuuta 2009
Töissä ja vähän muuallakin
Epäonnisen eilisaamun jälkeen pääsin kuin pääsinkin lähes kommelluksitta bussilla kotiin. Sen tosin opin, että risteyksessä vasemmalle kääntyvä bussi ei täällä koskaan pysähdy tien oikeassa laidassa olevalle pysäkille. Johtunee siitä kun kaistoja menee yhteen suuntaan keskimäärin kolme tai neljä, ja pysäkiltä vasemmalle lähtevä bussi tukkisi liikenteen varsin tehokkaasti. Tänään sitten uudella innolla pyrkimään bussilla töihin ja onnistuihan se. Osasin jopa vaihtaa bussista siihen Houstonin ainoaan ratikkaan.
Päivän kohokohta oli se etukäteen mainostamani vierailu uuden työpaikan rakennustyömaalle. Hienoltahan siellä näytti, vaikka rakennus olikin vielä pahasti kesken. Uudet tilat on kuulemma suunnilleen nykyisten kokoiset, mutta kaikki samassa kerroksessa (6.) vierekkäin. Toimistoista tulee olemaan hienot näköalat vihreän kampuksen yli. Nyt ei ollut omaa kameraa mukana, mutta ehkä sitten muuton jälkeen voin laittaa joitain kuvia tännekin.
Tehtiin tänään myös ensimmäinen tutustumiskäynti asuinpaikkamme omaan kuntosaliin. Eiköhän sinne toisemmankin kerran uskalla mennä, varsinkin kun ilmastointi oli kunnossa.
Päivän kohokohta oli se etukäteen mainostamani vierailu uuden työpaikan rakennustyömaalle. Hienoltahan siellä näytti, vaikka rakennus olikin vielä pahasti kesken. Uudet tilat on kuulemma suunnilleen nykyisten kokoiset, mutta kaikki samassa kerroksessa (6.) vierekkäin. Toimistoista tulee olemaan hienot näköalat vihreän kampuksen yli. Nyt ei ollut omaa kameraa mukana, mutta ehkä sitten muuton jälkeen voin laittaa joitain kuvia tännekin.
Tehtiin tänään myös ensimmäinen tutustumiskäynti asuinpaikkamme omaan kuntosaliin. Eiköhän sinne toisemmankin kerran uskalla mennä, varsinkin kun ilmastointi oli kunnossa.
Liikenteessä
Siinä vaiheessa kun autojen määrä liikenteessä ylittää reilusti ja moninkertaisesti sen mihin Turussa on tottunut, arvostaa kummasti paikallisten taitoa tehdä liikenteestä mahdollisimman sujuvaa. Vaikka pakko myöntää, kun on aina uskollisesti noudattanut sääntöä siitä, miten nopein auto kulkee aina vasenta kaistaa, sitä hämmensi aluksi kun muut pyyhälsi ohi ihan miltä puolelta sattuu. Ohi mennään sitä kaistaa jolle mahtuu, ja melkoisia pujottelusuorituksia on tullut nähtyä. Ja tunnustetaan, myös toteutettua... Vapauttavaa, kun siihen tottuu.
Kaistaa saa siis vaihtaa omasta nopeudesta riippumatta, jos tilaa vaan löytyy. Ja hirmu hyvin sitä löytyy. Jos ei muuten, niin kuono vaan rohkeasti väliin, ei kukaan halua autoonsa lommoja. Paikalliset myös ymmärtää, tottuneina runsaampaan autojen määrään, että joskus on ruuhkaa ja silloinkin sitä haluaa päästä siihen liittymään mihin tähtää, vaikka sitten kolmen kaistan yli.
Muistanette varmaan sen mainoksen, missä miehet jutteli kuinka "Mitä se kenellekään kuuluu mihin mä olen menossa?" ja jotta "Rikkihän se vilkku menee jos koko ajan renklaa, ja millä käytät rikkinäistä?" Niinpä. Joskus tuntuu että minä oon ainut kun vilkuttaa risteyksissä tai kaistaa vaihtaessa. Vaikka en minä ole, onneksi, mutta jos en nyt reilussa vähemmistössä, niin en kyllä enemmistössäkään. Moottoritiellä on hurjan kiva ajaa, eikä se pujottelukaan häiritse, mutta piru vie kun jos voisit vilkulla vähän edes näyttää ennen siirtymistä siihen puolen auton mentävään koloon minun eessä. Tietäisin väistää.
Me on alettu epäillä että sillon kun nää vilkuttaa, kyseessä on puhdas vahinko. Koska hyvin usein se vilkku sitten jää päälle, ja sit voikin jännittää seuraavan pari mailia että kääntyykö tuo nyt jonnekin, vai mitä se meinaa. Ville jo epäili, että se on varmaan näitten mielestä joku outo vipu se vilkku, jota voi sitten aikansa kuluksi vekslailla, että on käsillä jotain tekemistä. Mitään tekemistä sillä ei ole sen kanssa, mihin se auto aikoo seuraavaksi mennä.
Vilkuista vielä, kuka ikinä keksi punaiset vilkut oli kyllä aika toope. Ilmiö näyttäisi olevan amerikkalainen, koska kyllä meidän saksalainen muru vilkuttaa ihan perinteisillä oransseilla, ja niin tuntuu vilkkuvan kaikki muutkin eurooppalaiset biilit. Mutta nää paikalliset siis harrastaa punaisia vilkkuja. Mikä järki? Jarruttaako toi vai vilkuttaako se? Ai se jarruttaa ja vilkuttaa, sepä kiva. Kaipa tuohonkin vuodessa tottuu.
Kaistaa saa siis vaihtaa omasta nopeudesta riippumatta, jos tilaa vaan löytyy. Ja hirmu hyvin sitä löytyy. Jos ei muuten, niin kuono vaan rohkeasti väliin, ei kukaan halua autoonsa lommoja. Paikalliset myös ymmärtää, tottuneina runsaampaan autojen määrään, että joskus on ruuhkaa ja silloinkin sitä haluaa päästä siihen liittymään mihin tähtää, vaikka sitten kolmen kaistan yli.
Muistanette varmaan sen mainoksen, missä miehet jutteli kuinka "Mitä se kenellekään kuuluu mihin mä olen menossa?" ja jotta "Rikkihän se vilkku menee jos koko ajan renklaa, ja millä käytät rikkinäistä?" Niinpä. Joskus tuntuu että minä oon ainut kun vilkuttaa risteyksissä tai kaistaa vaihtaessa. Vaikka en minä ole, onneksi, mutta jos en nyt reilussa vähemmistössä, niin en kyllä enemmistössäkään. Moottoritiellä on hurjan kiva ajaa, eikä se pujottelukaan häiritse, mutta piru vie kun jos voisit vilkulla vähän edes näyttää ennen siirtymistä siihen puolen auton mentävään koloon minun eessä. Tietäisin väistää.
Me on alettu epäillä että sillon kun nää vilkuttaa, kyseessä on puhdas vahinko. Koska hyvin usein se vilkku sitten jää päälle, ja sit voikin jännittää seuraavan pari mailia että kääntyykö tuo nyt jonnekin, vai mitä se meinaa. Ville jo epäili, että se on varmaan näitten mielestä joku outo vipu se vilkku, jota voi sitten aikansa kuluksi vekslailla, että on käsillä jotain tekemistä. Mitään tekemistä sillä ei ole sen kanssa, mihin se auto aikoo seuraavaksi mennä.
Vilkuista vielä, kuka ikinä keksi punaiset vilkut oli kyllä aika toope. Ilmiö näyttäisi olevan amerikkalainen, koska kyllä meidän saksalainen muru vilkuttaa ihan perinteisillä oransseilla, ja niin tuntuu vilkkuvan kaikki muutkin eurooppalaiset biilit. Mutta nää paikalliset siis harrastaa punaisia vilkkuja. Mikä järki? Jarruttaako toi vai vilkuttaako se? Ai se jarruttaa ja vilkuttaa, sepä kiva. Kaipa tuohonkin vuodessa tottuu.
keskiviikko 13. toukokuuta 2009
Bussilla töihin
Ostin eilen etäluettavan bussikortin (Qcard) ajatuksena mennä tänään bussilla töihin. Helpommin sanottu kuin tehty. Netistä katsoin että bussi 8 menee ihan meidän vierestä suoraan yliopiston kulmalle 15 - 30 minuutin välein. Yllätys oli siis suuri, kun pysäkin kyltissä oli vain numero 4, eikä 8:sta tietoakaan. Vieras maa, vieraat tavat. Ehkä kaikki bussit ei pysähdy kaikilla pysäkeillä. Jalkaa toisen eteen ja pian jo näkyykin seuraava pysäkki. Mutta ei numeroa 8. Tässä kohtaa numero 4 sitten porhaltaakin ohitseni suunnilleen oikeaan ilmansuuntaan ja minä jään ihmettelemään, että olisiko pitänyt sittenkin hypätä kyytiin...
Netti oli kertonut myös, että parin korttelin päästä kulkee parikin bussilinjaa yliopistoa kohti, mutta bussia täytyy vaihtaa kerran. Jalkaa taas toisen eteen vajaan 30 asteen helteessä (mikä lie etiäinen oli onneksi käskenyt ottaa vesipullon mukaan) ja jo siintää edessä oikein komea bussikatos. Valitettavasti vain tämä pysäkki oli pelkästään jotain pikalinjaa varten, ja sain katsella haikailemani bussi 2:n perävaloja sen porhaltaessa ohi. Kaikki bussit ei tosiaankaan pysähdy kaikilla pysäkeillä!
Lähialueen kartta oli kuitenkin hyvin muistissa ja päätinkin kävellä vielä yhden korttelin eteenpäin, jolloin vältän sen pakollisen bussin vaihdon. Pysäkillä istui yksi mies omaa bussiaan odottamassa, mutta hän ei vuorostaan tiennyt minun bussini (27) aikatauluista mitään. Itse muistelin, että seuraava tulisi noin 20 min päästä. En viitsinyt jäädä sitä kuitenkaan odottamaan vaan jatkoin patikointia eteenpäin. Ko. bussin sitten ajaessa ohitseni harmitustani laimensi havainto siitä, että matkaa yliopiston parkkipaikalle olikin enää muutama sata metriä..
Ja koska ko. parkkialue ei ole ihan työpaikan vieressä, hyppäsin sopivasti kohdalle osuneeseen kampusalueen omaan paikallisbussiin. Että pääsin kuin pääsinkin bussilla töihin (tosin hikisenä ja kolme varttia aiottua myöhemmin).
Netti oli kertonut myös, että parin korttelin päästä kulkee parikin bussilinjaa yliopistoa kohti, mutta bussia täytyy vaihtaa kerran. Jalkaa taas toisen eteen vajaan 30 asteen helteessä (mikä lie etiäinen oli onneksi käskenyt ottaa vesipullon mukaan) ja jo siintää edessä oikein komea bussikatos. Valitettavasti vain tämä pysäkki oli pelkästään jotain pikalinjaa varten, ja sain katsella haikailemani bussi 2:n perävaloja sen porhaltaessa ohi. Kaikki bussit ei tosiaankaan pysähdy kaikilla pysäkeillä!
Lähialueen kartta oli kuitenkin hyvin muistissa ja päätinkin kävellä vielä yhden korttelin eteenpäin, jolloin vältän sen pakollisen bussin vaihdon. Pysäkillä istui yksi mies omaa bussiaan odottamassa, mutta hän ei vuorostaan tiennyt minun bussini (27) aikatauluista mitään. Itse muistelin, että seuraava tulisi noin 20 min päästä. En viitsinyt jäädä sitä kuitenkaan odottamaan vaan jatkoin patikointia eteenpäin. Ko. bussin sitten ajaessa ohitseni harmitustani laimensi havainto siitä, että matkaa yliopiston parkkipaikalle olikin enää muutama sata metriä..
Ja koska ko. parkkialue ei ole ihan työpaikan vieressä, hyppäsin sopivasti kohdalle osuneeseen kampusalueen omaan paikallisbussiin. Että pääsin kuin pääsinkin bussilla töihin (tosin hikisenä ja kolme varttia aiottua myöhemmin).
Avoimet ovet
Katsotaas sitten tätä meidän kämppää. Periamerikkalaiseen tyyliin mitään tuulikaappia tai eteistä meiltä ei löydy, vaan ulko-ovesta tullaan suoraan ruokailutilaan, ja vasemmalla (tästä kuvasta katsottuna oikealla) on ovi keittiöön. Keittiötä ja kylppäreitä lukuunottamatta koko asunnossa on kokolattiamatto, joka ei herätä suurta innostusta, mutta eiköhän sen kanssa vuosi pärjätä.
Huonekaluja ostaessa valikoitiin sekä ruokapöytä että kaksi olohuoneen pöytää samasta sarjasta, ja nyt mä yritän kovasti miettiä miten ne voisi pakata autoon ja tuoda aikanaan kotiin. Hurjan hyvän näköiset ovat. Olohuoneesta löytyy myös sohva ja nojatuoli, sekä tv-taso ja se (ei Sony) telkkari. Olohuoneessa ei ole kattolamppua, niin ostettiin Ikeasta jalkalamppu nurkkaan, ja pöytälamppu sohvan ja tuolin välissä olevalle pöydälle. Niillä pärjää hienosti.
Kotona on totuttu vähän isompaan keittiöön, mutta kyllä täälläkin saa ruokaa laitettua (Makaronilaatikosta tuli ihan tosi hyvää!). Liesi on tosiaan sähköllä toimiva, mikä on kiva juttu. Me mitään kaasua osattaiskaan käyttää.
Makuuhuoneita kämpässä on kaksi, joista isompi valikoitiin itsellemme ja pienemmästä tehtiin työhuone. Tänne on sijoitettu käytettynä ostettu tietokonepöytä, joka on varsin jännittävän näköinen häkkyrä. Mutta ajaa asiansa. Olohuoneen sohva on vuodesohva, mutta ajateltiin hankkia tänne vielä työpöydän kaveriksi joku patjaratkaisu, että vierailla olisi mahdollisuus myös ikiomaan oveen...
Isommassa makuuhuoneessa on siis meidän sänky ja lipasto, jotka yhdessä sohvan, nojatuolin ja pöytien kanssa hankittiin firmasta, joka myös vuokraa kalusteita. Vuokratut kalusteet päätyy heillä sitten myyntiin, huomattavilla alennuksilla. Ostettiin sitten juurikin tällaisia käytettyjä kalusteita, kun tuli paljon edullisemmaksi kuin vuokraus koko vuodeksi. Katotaan sit vuoden päästä jos näitä saisi kaupattua eteenpäin.
Kylpyhuoneita on kaksi, ihan samanlaisia molemmat, toistensa peilikuvat vaan. Miten sitä ikinä kotona enää pärjääkään, kun pitää odottaa omaa vuoroa vessaan tai suihkuun? Säilytystilaa on tosi runsaasti, joka puolella. Vieras/työhuoneessa on pieni vaatehuone, johon on tosi jännästi kaksi ovea. Voi mennä toisesta sisään ja toisesta ulos... Makuuhuoneessa on sitten jo reilusti isompi vaatehuone. 
Tällaista siis täällä meillä. Kuka haluaa tulla kylään?
Huonekaluja ostaessa valikoitiin sekä ruokapöytä että kaksi olohuoneen pöytää samasta sarjasta, ja nyt mä yritän kovasti miettiä miten ne voisi pakata autoon ja tuoda aikanaan kotiin. Hurjan hyvän näköiset ovat. Olohuoneesta löytyy myös sohva ja nojatuoli, sekä tv-taso ja se (ei Sony) telkkari. Olohuoneessa ei ole kattolamppua, niin ostettiin Ikeasta jalkalamppu nurkkaan, ja pöytälamppu sohvan ja tuolin välissä olevalle pöydälle. Niillä pärjää hienosti.
Kotona on totuttu vähän isompaan keittiöön, mutta kyllä täälläkin saa ruokaa laitettua (Makaronilaatikosta tuli ihan tosi hyvää!). Liesi on tosiaan sähköllä toimiva, mikä on kiva juttu. Me mitään kaasua osattaiskaan käyttää.
Makuuhuoneita kämpässä on kaksi, joista isompi valikoitiin itsellemme ja pienemmästä tehtiin työhuone. Tänne on sijoitettu käytettynä ostettu tietokonepöytä, joka on varsin jännittävän näköinen häkkyrä. Mutta ajaa asiansa. Olohuoneen sohva on vuodesohva, mutta ajateltiin hankkia tänne vielä työpöydän kaveriksi joku patjaratkaisu, että vierailla olisi mahdollisuus myös ikiomaan oveen...
Isommassa makuuhuoneessa on siis meidän sänky ja lipasto, jotka yhdessä sohvan, nojatuolin ja pöytien kanssa hankittiin firmasta, joka myös vuokraa kalusteita. Vuokratut kalusteet päätyy heillä sitten myyntiin, huomattavilla alennuksilla. Ostettiin sitten juurikin tällaisia käytettyjä kalusteita, kun tuli paljon edullisemmaksi kuin vuokraus koko vuodeksi. Katotaan sit vuoden päästä jos näitä saisi kaupattua eteenpäin.
Kylpyhuoneita on kaksi, ihan samanlaisia molemmat, toistensa peilikuvat vaan. Miten sitä ikinä kotona enää pärjääkään, kun pitää odottaa omaa vuoroa vessaan tai suihkuun? Säilytystilaa on tosi runsaasti, joka puolella. Vieras/työhuoneessa on pieni vaatehuone, johon on tosi jännästi kaksi ovea. Voi mennä toisesta sisään ja toisesta ulos... Makuuhuoneessa on sitten jo reilusti isompi vaatehuone. 
Tällaista siis täällä meillä. Kuka haluaa tulla kylään?
tiistai 12. toukokuuta 2009
Jonotusnumero
Kolmas kerta toden sanoo. Villen työpäivän jälkeen tuttu suunta kohti Department of Public Safetyä ja jonotus sai lisää jatkoa. Ensin tiskille jossa täti katsoi meidän paperit läpi ja käski seuraavaan jonoon, josta pääsi tiskille jossa seuraava täti katsoi meidän paperit läpi ja antoi jonotuslapun. Sitten odotettiin omaa vuoroa. Näin pitkälle me ei oltu ennen päästykään.
Meidän numeron ilmestyttyä taululle, päästiin tiskille jossa setä katsoi meidän paperit läpi, mutta ei käskenyt meitä enää minnekään muualle. Vihdoinkin! Kopiot kaikista papereista, digitaaliset sormenjäljet molemmista peukaloista, rahat pois ja pikaisesti räppästy valokuva. ID-kortit tulee postissa kotiin 6-8 viikon päästä, kun heillä on kuulemma menossa joku uudistus järjestelmissä, niin kestää vähän kauemmin. Aivan sama, kunhan ei tarvi mennä enää takaisin.
Juhlistettiin riemukasta päätöstä jonotukselle tekemällä makaronilaatikkoa. Parasta kotinostalgiaruokaa ikinä!
Meidän numeron ilmestyttyä taululle, päästiin tiskille jossa setä katsoi meidän paperit läpi, mutta ei käskenyt meitä enää minnekään muualle. Vihdoinkin! Kopiot kaikista papereista, digitaaliset sormenjäljet molemmista peukaloista, rahat pois ja pikaisesti räppästy valokuva. ID-kortit tulee postissa kotiin 6-8 viikon päästä, kun heillä on kuulemma menossa joku uudistus järjestelmissä, niin kestää vähän kauemmin. Aivan sama, kunhan ei tarvi mennä enää takaisin.
Juhlistettiin riemukasta päätöstä jonotukselle tekemällä makaronilaatikkoa. Parasta kotinostalgiaruokaa ikinä!
Drawl, y'all
Lähestulkoon joka kerta kun ollaan tähän mennessä oltu hoitamassa jotain vähän isompaa asiaa (auto, pankkitili, puhelimet, huonekalut...), paikalliset kommentoi mun aksenttia. Tilannetta lähestytään paikasta riippuen vähän eri tavoin, mutta taustalla ajatus on aina sama. Tuttuja lauseita:
"Ai sä olet Suomesta? (Villelle) Mistäs sä sitten olet? (mulle)"
"Ai Suomesta, sä oot varmaan viettänyt paljon aikaa Jenkeissä."
"Suomesta? Mä ajattelin että sä olisit kasvanut täällä?"
"Sun eka kerta Jenkeissä? Miten se on mahdollista?"
Jos tätä jatkuu vielä paljon, tässähän saattaa kihahtaa ihan päähän. Sit musta tuleekin ihan egoistinen idiootti ("Miten niin tulee?" ei ole nyt se vastaus jota haetaan...). Toki mun mielestä on varsin imartelevaa kun paikalliset tuntuu olevan sitä mieltä että kuulostan suht autenttiselta, mutta sit hei kaverit jos tää Texasin aksentti alkaa tarttumaan niin saa huomauttaa. Vaikka sit sillä kuuluisalla kakkosnelosella. Vähän kun on turhan leveää mun makuun, joku roti sentään.
"Ai sä olet Suomesta? (Villelle) Mistäs sä sitten olet? (mulle)"
"Ai Suomesta, sä oot varmaan viettänyt paljon aikaa Jenkeissä."
"Suomesta? Mä ajattelin että sä olisit kasvanut täällä?"
"Sun eka kerta Jenkeissä? Miten se on mahdollista?"
Jos tätä jatkuu vielä paljon, tässähän saattaa kihahtaa ihan päähän. Sit musta tuleekin ihan egoistinen idiootti ("Miten niin tulee?" ei ole nyt se vastaus jota haetaan...). Toki mun mielestä on varsin imartelevaa kun paikalliset tuntuu olevan sitä mieltä että kuulostan suht autenttiselta, mutta sit hei kaverit jos tää Texasin aksentti alkaa tarttumaan niin saa huomauttaa. Vaikka sit sillä kuuluisalla kakkosnelosella. Vähän kun on turhan leveää mun makuun, joku roti sentään.
maanantai 11. toukokuuta 2009
Pehmeä lasku töihin
Työt alkoi sitten tänään. Sain nimeni postilokerikon reunaan ja avaimen huoneeseen, jossa mulla on oma kirjoituspöydän pätkä kahden muun post-doc tutkijan välissä. Nettiinkin pääsen langattoman yhteyden avulla, vaikkei konettani olekaan kampukselle rekisteröity. Heinäkuun lopulla koko laitos muuttaa sitten uusiin, vielä rakenteilla oleviin, tiloihin. Torstaina menemme tutustumaan työmaahan, joten aiheesta lisää silloin.
Nyt pitäisi vielä päättää, mitä sitä aikoo seuraavan vuoden ajan tehdä. Vaihtoehtoja on vähän liiaksikin. Rahoitus kun on omasta takaa, niin paikallinen pomo antoi vapaat kädet valita, mihin projektiin/projekteihin haluan osallistua. Pitäisikö sitä keskittyä omiin vahvuusalueisiinsa vai lähteä rohkeasti uusille urille? Lupasin vastauksen tämän viikon aikana.
Tämä oli sitten ensimmäinen mun ihan oma postaus tähän blogiin. Äidinkään ei tarvitse enää pelätä, josko olen halvaantunut tai jotain. Elossa ollaan, ja kun kerran alkuun on päästy niin eiköhän munkin jorinoita nähdä vielä rutkasti lisää.
Nyt pitäisi vielä päättää, mitä sitä aikoo seuraavan vuoden ajan tehdä. Vaihtoehtoja on vähän liiaksikin. Rahoitus kun on omasta takaa, niin paikallinen pomo antoi vapaat kädet valita, mihin projektiin/projekteihin haluan osallistua. Pitäisikö sitä keskittyä omiin vahvuusalueisiinsa vai lähteä rohkeasti uusille urille? Lupasin vastauksen tämän viikon aikana.
Tämä oli sitten ensimmäinen mun ihan oma postaus tähän blogiin. Äidinkään ei tarvitse enää pelätä, josko olen halvaantunut tai jotain. Elossa ollaan, ja kun kerran alkuun on päästy niin eiköhän munkin jorinoita nähdä vielä rutkasti lisää.
Jonon ohi
Ville luisti töistä ajoissa, jotta ehdittiin takaisin Department of Public Safetyyn hakemaan niitä ID-kortteja. Hakemukset täytettyinä, Ricen kutsukirje mukana, luikittiin ison jonon ohi pienempään jonoon. Pari minuuttia myöhemmin oltiin luukulla, jossa mukava virkailija katsoi meidän papereita ja sanoi ettei nää nyt mihinkään kelpaa. Jaa häh? No kun tässä teidän kirjeessä sanotaan että Villelle on tarjottu Ricesta paikkaa, mutta nyt tarvitaan sellainen jossa sanotaan että hän on ottanut paikan vastaan ja juu, on kyllä meillä täällä töissä. Aha. Ja eikun huomenna uudestaan.
Jono
Tänään se arki kai sitten alkaa, kun Ville suuntasi töihin. Saa itse alkaa raportoimaan ainakin työjuttunsa, niin pääsee senkin tunnukset vihdoinkin käyttöön...
Otettiin heti aikaisin aamusta, ennen töitä, suunnaksi Department of Public Safety, tavoitteena hommata Texas ID -kortit, jotka jäi viime viikolla kokonaan väliin. Puolen tunnin jonotuksen jälkeen päästiin vihdoinkin tiskille, vain kuullaksemme että meillä ei olekaan kaikki tarvittava mukana. He haluaa nähdä sen kirjeen jonka Ville on saanut Ricen yliopistosta, että Ville on oikeasti kutsuttu sinne töihin. No eihän me sellaista oltu tajuttu tietenkään ottaa. Turhauttavinta kaikesta oli se, että ennen lähtöä vielä mietittiin että tarviikohan mukaan vielä muuta, ja tultiin siihen tulokseen että ei. Mukava virkailija antoi meille kaikki hakemukset kuitenkin valmiiksi mukaan, joten kun mennään uudelleen ei tarvitse seistä enää jonossa. Ainakaan samassa jonossa kuin tänään, eikä toivottavasti yhtä pitkään.
Otettiin heti aikaisin aamusta, ennen töitä, suunnaksi Department of Public Safety, tavoitteena hommata Texas ID -kortit, jotka jäi viime viikolla kokonaan väliin. Puolen tunnin jonotuksen jälkeen päästiin vihdoinkin tiskille, vain kuullaksemme että meillä ei olekaan kaikki tarvittava mukana. He haluaa nähdä sen kirjeen jonka Ville on saanut Ricen yliopistosta, että Ville on oikeasti kutsuttu sinne töihin. No eihän me sellaista oltu tajuttu tietenkään ottaa. Turhauttavinta kaikesta oli se, että ennen lähtöä vielä mietittiin että tarviikohan mukaan vielä muuta, ja tultiin siihen tulokseen että ei. Mukava virkailija antoi meille kaikki hakemukset kuitenkin valmiiksi mukaan, joten kun mennään uudelleen ei tarvitse seistä enää jonossa. Ainakaan samassa jonossa kuin tänään, eikä toivottavasti yhtä pitkään.
sunnuntai 10. toukokuuta 2009
Shnikt
Etsittiin tänään lähin elokuvateatteri ja nautittiin hyvin ilmastoidusta salista, sekä äärettömän mukavista penkeistä. Elokuvasta en sitten taidakaan sanoa enempää kuin että on mahdotonta täysin inhota elokuvaa jossa on Wolverine ja sen kynnet (ääni!), joista olen tunnetusti ennenkin mennyt hieman sekaisin. Yksi paikallinen kulttuurielämys on kuitenkin jälleen plakkarissa, joten lasketaan päivä menestykseksi. Etenkin kun päivän saldo oli myös kuusi (!) uutta ylivetoa checklistiltä.
Elokuvan jälkeen onkin loppupäivä mennyt kotosalla nautiskellen viimeisestä kunnon vapaapäivästä, kun Villen työthän alkaa huomenna. Ja tältä näyttää kotona (ulkona siis, varsinainen kämppä esitellään kyllä, kunhan joku jaksaa ottaa edustavia valokuvia...).
Alue on siis aidattu, mutta portti on täysin epäloogisesti auki, eli sinänsä kuka tahansa pääsee kyllä halutessaan sisään. Ei sillä että olisi turvaton olo, ollaan vaan huvittuneina naurettu kerran jos toisenkin sitä kuinka kortti jolla portin saa auki on hirmu tarpeen, kun sitä tarvitsee ehkä kerran kymmenestä. Aitojen sisältä löytyy jo paljon kehutut viisi uima-allasta ja kuntosali, johon tosin ei olla vielä ehditty tutustumaan.
Oikein miellyttävä ympäristö kodille siis, eikä ainakaan ensimmäisen viikon aikana ole ilmennyt mitään valitettavaa. Uima-altaille saa muuten viedä kaksi vierasta per asukas (vinks vinks), mutta silloin saattaa törmätä tällaisiin:
Elokuvan jälkeen onkin loppupäivä mennyt kotosalla nautiskellen viimeisestä kunnon vapaapäivästä, kun Villen työthän alkaa huomenna. Ja tältä näyttää kotona (ulkona siis, varsinainen kämppä esitellään kyllä, kunhan joku jaksaa ottaa edustavia valokuvia...).
Alue on siis aidattu, mutta portti on täysin epäloogisesti auki, eli sinänsä kuka tahansa pääsee kyllä halutessaan sisään. Ei sillä että olisi turvaton olo, ollaan vaan huvittuneina naurettu kerran jos toisenkin sitä kuinka kortti jolla portin saa auki on hirmu tarpeen, kun sitä tarvitsee ehkä kerran kymmenestä. Aitojen sisältä löytyy jo paljon kehutut viisi uima-allasta ja kuntosali, johon tosin ei olla vielä ehditty tutustumaan.
Oikein miellyttävä ympäristö kodille siis, eikä ainakaan ensimmäisen viikon aikana ole ilmennyt mitään valitettavaa. Uima-altaille saa muuten viedä kaksi vierasta per asukas (vinks vinks), mutta silloin saattaa törmätä tällaisiin:
Rabbit
Piti vielä noista autoista sen verran sanomani, että ennakkoon netistä tutkituista tiedoista poiketen, kyllä nää sittenkin myy myös VW Golfia. Nää vaan kutsuu sitä nimellä Rabbit. Aikovat kuulemma vaihtaa nimen takaisin Golfiksi pikapuoliin, kun ei ole oikein saavutettu sitä imagoa kun on haettu. Vaikea kuvitella, eikö kaikki kuitenkin haaveile omasta pupu-autosta?
Vaihtelu on kumminkin hyvästä, niin ei me sitten edes harkittu uutta Golfia, kun löydettiin meidän Jetta-muru. Eikä me ehkä voitais ajaa autolla jonka takapuolessa lukee Rabbit... Sen sijaan meidän Jettan takapuolessa lukee jotain jonka unohdin tyystin mainita kun autoa mainostin. Vähän on eri lukema kuin edellisen auton 1.4.
Vaihtelu on kumminkin hyvästä, niin ei me sitten edes harkittu uutta Golfia, kun löydettiin meidän Jetta-muru. Eikä me ehkä voitais ajaa autolla jonka takapuolessa lukee Rabbit... Sen sijaan meidän Jettan takapuolessa lukee jotain jonka unohdin tyystin mainita kun autoa mainostin. Vähän on eri lukema kuin edellisen auton 1.4.
lauantai 9. toukokuuta 2009
Checklist
Meillä on uusi harrastus. Me ollaan rekisterikilpibongareita. Tää kaikki alkoi varsin viattomasti, kun meidän vuokra-auto oli Louisianan rekisterissä. Ja Louisianan kilpi on erilainen kuin Texasin kilpi. Ja jotenkin se eteni siihen että aina kun nähtiin uuden osavaltion kilvet, piti niistä mainita. Ja lopulta me tehtiin lista, tavoitteena bongata kaikki 51 kilpeä (Washington D.C. on bonus, joka me ollaankin jo bongattu!), vaikkakin Alaska ja Hawaiji me luovutetaan suosiolla. Sit vuoden päästä meidän listasta näkee että mihin päin maata on vielä reissattava ennen paluuta Suomeen...
Lista löytyy nyt myös sivupalkista, joten meidän menestystä voi seurata lähes reaaliajassa. Pitäkää peukkuja!
Lista löytyy nyt myös sivupalkista, joten meidän menestystä voi seurata lähes reaaliajassa. Pitäkää peukkuja!
Vapaapäivä
Täydellisen epäitsekkäästi me uhrattiin tänään vapaapäivä siihen että etsittiin lisää kohteita mihin tulevat vieraat voidaan opastaa. Suunnaksi siis Galveston, saari Meksikonlahdella, vajaan tunnin ajomatkan päässä Houstonista. Galveston otti viime syksyn hurrikaani Ikeltä aika pahoja iskuja, mutta hyvin ovat saaneet taas asiat hanskaan. Varsin hurmaava paikka siis, jonne varmasti mennään vuoden aikana vielä uudelleen. Jos ei muuten niin kunnon rantsupäivää viettämään.
Paluumatkalla pysähdyttiin vielä Kemah Boardwalkille. Kuulostipa muuten määrätietoiselta. Oikeasti me suunnattiin sinne, eksyttiin, korjattiin suuntaa, ajettiin ohi, tehtiin u-käännos, ja sitten pysähdyttiin Kemah Boardwalkille. Sekin valikoitui vieraiden viihdytyskohteeksi, vai mitä sanotte esimerkiksi tästä?
Päivän keskilämpötila huiteli reilusti yli 30 asteessa, parhaimmillaan jopa yli 35, auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta. Kuumana kesäpäivänä on luonnollisesti pakko saada jäätelöä, mutta ikinä ennen ei sitä ole minulle myyty tässä muodossa. Voiko joku selittää? Hyvää se oli kumminkin...
Fiksuina ihmisinä me oltiin varauduttu ja otettin aurinkorasva mukaan. Siellä se matkusti koko päivän hyvin ilmastoidun auton hanskalokerossa, ollen siis varsin tehokkaasti avuksi... Onneksi kotona pääsi liottamaan palanutta kroppaa uima-altaalla.
Paluumatkalla pysähdyttiin vielä Kemah Boardwalkille. Kuulostipa muuten määrätietoiselta. Oikeasti me suunnattiin sinne, eksyttiin, korjattiin suuntaa, ajettiin ohi, tehtiin u-käännos, ja sitten pysähdyttiin Kemah Boardwalkille. Sekin valikoitui vieraiden viihdytyskohteeksi, vai mitä sanotte esimerkiksi tästä?
Päivän keskilämpötila huiteli reilusti yli 30 asteessa, parhaimmillaan jopa yli 35, auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta. Kuumana kesäpäivänä on luonnollisesti pakko saada jäätelöä, mutta ikinä ennen ei sitä ole minulle myyty tässä muodossa. Voiko joku selittää? Hyvää se oli kumminkin...
Fiksuina ihmisinä me oltiin varauduttu ja otettin aurinkorasva mukaan. Siellä se matkusti koko päivän hyvin ilmastoidun auton hanskalokerossa, ollen siis varsin tehokkaasti avuksi... Onneksi kotona pääsi liottamaan palanutta kroppaa uima-altaalla.
perjantai 8. toukokuuta 2009
65 mailia
Maanantaina, hotellihuoneen luovuttamisen jälkeen, suunnaksi otettiin Clear Lake Volkswagen, ja nyt se on meidän. Uusi muru, jota rakkaudella hoivataan ja hellitään. Kulkee kuin unelma, ei voisi enempää toivoa. Tää on rakkautta.
2009 Jetta SportWagen, automaattivaihteistolla. Olisi löytynyt manuaalikappaleitakin, mutta paikalliseen tyyliin päätettiin antautua automaatin pauloihin. Henkilökohtainen vastustus kyseisiä vekottimia kohtaan kun laantui tehokkaasti taannoin erään avo-Mersun ratissa... Pakko lisäksi tunnustaa että täkäläisessä ruuhkaliikenteessä on enemmän kuin kätevää ettei tarvitse välittää vaihteista.
Tilapäiset lätkät on voimassa 25. päivään asti, sitten saadaankin tuliterät ja aidot Texas-kilvet. Hupaisaa.
Nää tosiaan lähti Jenkkeihin ja osti saksalaisen auton. Mutkun ei missään näkynyt niitä Cadillaceja joissa olis ollut ne sarvet konepellillä, eikä mulle olis kelvannut mikään muu...
Otsikon lukema on muuten juurikin se, mitä matkamittarissa luki kun auto meidän omistukseen siirtyi. Tuostakin varmaan viidesosa oli meidän koeajosta... Sittemmin lukema on jo ehtinyt hieman kasvaa, mutta voi pojat mitä luksusta upouusi auto onkaan. Eikä ne muuten huijaa kun ne puhuu siitä tuoksusta.
2009 Jetta SportWagen, automaattivaihteistolla. Olisi löytynyt manuaalikappaleitakin, mutta paikalliseen tyyliin päätettiin antautua automaatin pauloihin. Henkilökohtainen vastustus kyseisiä vekottimia kohtaan kun laantui tehokkaasti taannoin erään avo-Mersun ratissa... Pakko lisäksi tunnustaa että täkäläisessä ruuhkaliikenteessä on enemmän kuin kätevää ettei tarvitse välittää vaihteista.
Tilapäiset lätkät on voimassa 25. päivään asti, sitten saadaankin tuliterät ja aidot Texas-kilvet. Hupaisaa.
Nää tosiaan lähti Jenkkeihin ja osti saksalaisen auton. Mutkun ei missään näkynyt niitä Cadillaceja joissa olis ollut ne sarvet konepellillä, eikä mulle olis kelvannut mikään muu...Otsikon lukema on muuten juurikin se, mitä matkamittarissa luki kun auto meidän omistukseen siirtyi. Tuostakin varmaan viidesosa oli meidän koeajosta... Sittemmin lukema on jo ehtinyt hieman kasvaa, mutta voi pojat mitä luksusta upouusi auto onkaan. Eikä ne muuten huijaa kun ne puhuu siitä tuoksusta.
torstai 7. toukokuuta 2009
Hiljaisuuden aikana
Netti! Onko syytä huolestua jos huomaa että on niin modernin teknologia-ajan lapsi, että kolme päivää ilman nettiä ja telkkaria sai kiipeilemään pitkin seiniä? Onneksi oli paljon puuhaa, sitten maanantain hotellista luopumisen jälkeen me ollaan mm.
- Sisustettu kotia, ja nyt aletaan olla aikas tyytyväisiä. Kaiken tarpeellisen hankkiminen on vaatinut esimerkiksi suhteellisen surulliset kolme (!) visiittiä paikalliseen Ikeaan, kun aina vaan muistui mieleen jotain mitä unohtui. Myös Walmartia on hyödynnetty uudemman kerran. Paljon hyödyllistä pikkutavaraa hyvin edulliseen hintaan, siitä me tykätään.
- Hillitty koti-ikävää syömällä ensimmäisellä Ikea-keikalla lihapullia. Mä meen sinne aina tulevaisuudessakin kun epätoivo iskee...
- Ostettu telkkari! Oli muuten ihan täpärästi valikoimaa Best Buy -liikkeessä. Tuijotin silmät suurina sitä 67 tuumasta, missä sellaista muka pystyy enää edes katsomaan? Jos mä laittaisin sen tonne käytävän toiseen päähän hissin oven eteen, niin sit ehkä katsomisetäisyys olisi meidän kämpän ovelta ihan kohtuullinen... Me päädyttiin kuitenkin sit tuollaiseen 32:een. Merkki on joku Best Buyn oma, Insignia, jonka sai samaan hintaan kuin parempimerkkisen pienemmän töllöttimen. Oikeastihan mä olisin luonnollisesti halunnut sen Sonyn, mutta eiköhän tuolla vuosi pärjätä.
- Vierailtu Radio Shackissa, jossa kiva poika myi meille lisää adaptereita pistorasioihin. Kysyin niitä Best Buystakin, mutta siellä tyttö katsoi mua oudosti ja sanoi, että heillä on vaan sellaisia jotka kääntää jenkkilaitteet sopimaan eurooppalaisiin pistorasioihin. Miksi ihmeessä heillä olisi muunlaisia? Juu, ei mikskään, mutta Radio Shackissapa oli!
- Käytetty menestyksekkäästi pyykkitupaa. Kaikki vaatteet mitkä meni masiinaan sisään tuli käyttökelpoisina myös ulos. Ja nyt mä olen rakastunut kuivausrumpuun. Tää oli ihan uusi kokemus, että pyykkipäivän päätteeksi ei joka paikka tulvinut kuivumassa olevia vaatteita, vaan niitä voi halutessaan vaikka heti käyttää taas. Sitä paitsi ne vaatteet oli ihanan lämpimiä.
- Tutustuttu pooliin. Täällä on vaatimattomasti viisi uima-allasta, joista yksi on lämmitetty. Tosi hyödyllinen ominaisuus, kun onkin vaan hiukka vajaat 30 astetta lämmintä, eihän sitä muuten tarkenisi uimaan mennäkään...
- Löydetty lähin postitoimisto, josta voidaan sitten lähettää juttuja Suomeen. Yritin ostaa postimerkkejä valmiiksi varastoon, mutta postin täti kertoi että postimaksut nousee ensi maanantaina, eikä heillä ole vielä uusia merkkejä. Ja itse asiassa ne uudet merkit julkaistaankin vasta joskus kesäkuussa. Sit kun aattelin, että voisin käyttää niitä vanhoja ja pistää aina jonkun pienen merkin lisäksi, täti kertoi ettei niitä saa enää tilattua, kun se postimaksu nousee. Tätä päiviteltiin yhteistuumin hetki. Täti tykkäs musta kun kerroin että olen ollut Suomessa postissa töissä, ja ymmärrän hyvin turhautumisen.
maanantai 4. toukokuuta 2009
Radiohiljaisuus
Hyvästi hotellin netti. Palataan asiaan torstaina oman netin voimin. Sit meillä onkin monen päivän edestä raportoitavaa...
sunnuntai 3. toukokuuta 2009
Synttärisankari
On nää paikalliset kyllä vekkuleita. Käytiin nyt illalla syömässä hotellin lähettyvillä olevassa meksikolaisessa ravintolassa. Ruoka oli erittäin hyvää ja sitä oli enemmän kuin riittävästi, asiakkaita sen sijaan oikeinkin harvakseltaan. Meidän lisäksi vain kolmessa muussa pöydässä oli ihmisiä.
Yhdessä pöydässä istui kaksi nuorta miestä, joista toinen yllättäen nousi seisomaan ja taputti käsiään, pyytäen samalla kaikkien huomiota. Sen saatuaan hän kertoi kuinka hänen kaverillaan on tänään synttärit, ja kaikkien on nyt aivan kerrassaan välttämätöntä laulaa onnittelulaulu. No mehän sitten laulettiin, ja kaikilla oli kovasti hauskaa.
Mutta ei siinä vielä kaikki. Noin viisi, ehkä kymmenen minuuttia myöhemmin nousi läheisessä pöydässä istuvista kahdesta naisesta toinen, ja lähti kävelemään kohti vessoja. Tai näin minä oletin, kiinnittämättä sen enempää huomiota asiaan. Vaan ei, leidi ei ollutkaan menossa vessaan, vaan käveli suoraan synttärisankarin pöytään, tarttui poikaa kasvoista, ja muiskautti onnittelupusun suoraan suulle, aiheuttaen ympäristössä mitä suurinta hilpeyttä. Hauska ilta siis.
Yhdessä pöydässä istui kaksi nuorta miestä, joista toinen yllättäen nousi seisomaan ja taputti käsiään, pyytäen samalla kaikkien huomiota. Sen saatuaan hän kertoi kuinka hänen kaverillaan on tänään synttärit, ja kaikkien on nyt aivan kerrassaan välttämätöntä laulaa onnittelulaulu. No mehän sitten laulettiin, ja kaikilla oli kovasti hauskaa.
Mutta ei siinä vielä kaikki. Noin viisi, ehkä kymmenen minuuttia myöhemmin nousi läheisessä pöydässä istuvista kahdesta naisesta toinen, ja lähti kävelemään kohti vessoja. Tai näin minä oletin, kiinnittämättä sen enempää huomiota asiaan. Vaan ei, leidi ei ollutkaan menossa vessaan, vaan käveli suoraan synttärisankarin pöytään, tarttui poikaa kasvoista, ja muiskautti onnittelupusun suoraan suulle, aiheuttaen ympäristössä mitä suurinta hilpeyttä. Hauska ilta siis.
NASA
Onko vähän maailman paras paikka?!? Myönnetään, ensin yritettiin väärään paikkaan, kun seurattiin Space Center -kylttejä, ja melkein päädyttiin sinne varsinaiseen Space Centeriin. Ihme, ettei vartijat päästäneet sisään, vaikka oltiin liputkin ostettu jo alehintaan valmiiksi hotellilta. Mutta sitten löydettiin oikea paikka, ja nyt mä oon täysin hullaantunut.
Ihan ylivoimaisesti parasta antia - mikä ei siis tarkoita etteikö kaikki muukin olisi ollut mahtavaa - oli opastettu kierros sinne varsinaiseen Space Centeriin. (Hahaa, päästiinhän me sinne sittenkin!) Sanat eivät riitä kertomaan, joten laitetaan kuvia. Jos on edes pienesti yhtä paljon aiheesta innoissaan kuin minä, ymmärtää kyllä (tää on Petu sulle!)...
Paljon nähtiin, paljon jäi näkemättä. Säästeltiin ihan tarkoituksella, koska ihastuttiin niin paljon että ostettiin vuoden jäsenyydet. Tämähän tarkoittaa sitä, että kaikki vierailevat tähdet raahataan myös ihailemaan rakettijuttuja, halusitte tai ette...
Ihan ylivoimaisesti parasta antia - mikä ei siis tarkoita etteikö kaikki muukin olisi ollut mahtavaa - oli opastettu kierros sinne varsinaiseen Space Centeriin. (Hahaa, päästiinhän me sinne sittenkin!) Sanat eivät riitä kertomaan, joten laitetaan kuvia. Jos on edes pienesti yhtä paljon aiheesta innoissaan kuin minä, ymmärtää kyllä (tää on Petu sulle!)...
Paljon nähtiin, paljon jäi näkemättä. Säästeltiin ihan tarkoituksella, koska ihastuttiin niin paljon että ostettiin vuoden jäsenyydet. Tämähän tarkoittaa sitä, että kaikki vierailevat tähdet raahataan myös ihailemaan rakettijuttuja, halusitte tai ette...
Sunnuntai
Kerrassaan loistavan ensimmäisen viikon jälkeen nää palkitsi itsensä laiskotteluaamulla ja nukkui pitkään, missaten samalla hotellin aamiaisen. Joten nyt nää menee etsimään jostain jotain syötävää, ja sit seikkailemaan NASA Space Centeriin. Jee!
lauantai 2. toukokuuta 2009
Walmart
Käytiin tänään ensimmäistä kertaa ikinä paljon parjatussakin Walmartissa. Eikä kyllä tasan varmasti jää viimeiseksi, sen verran arvoa dollarille saatiin, kun shoppailtiin vähän perustarvikkeita. Koska tärkein asia tuntuu nyt olevan se meidän uusi sänky, niin lähdetään siitä. Sänky sai peiton ja pari tyynyä, sekä punaiset lakanat. Ja on nyt sitten egyptiläistä puuvillaa, vaikken mä oikein käsitäkään että miten ne on nyt sit niin paljon paremmat.
Ostettiin myös pyyhkeitä ja pesuaineita, laseja ja aterimia. Lautasiakin oli tarkoitus hankkia, mutta ainoat siedettävät oli mun mielestä ihan hienot ja Villen mielestä ei, niin me katsellaan vielä. Iso ostoskärryllinen tavaraa kun lopulta raahattiin kassalle, niin Ikeastakin olisi tullut isompi lasku. Eli kyllä kannatti.
Walmartissa meille oikein pakattiin kaikki pusseihin valmiiksi. Jokainen tavara omaan pussiin. Tai no, ei ihan, kun pari pyyhettä ainakin meni (varmaan vahingossa) samaan, ja sit yhdestä tuli ihan jo superpussi, kun sinne meni kaksi shampoota, hoitoaine, ja vielä saippuakin. Hammastahna pitikin sit jo pakata erikseen.
Ps. Rob Zombien uudelleenlämmittämä Halloween oli meidän railakkaan lauantai-illan viihdyke, ja kyllä tuli Carpenteria ikävä. Jokseenkin susi, ainoa mikä toimi oli musiikki, ja sekin täysin ilman omaa ansiota kun varastivat häpeilemättä alkuperäisen.
Ostettiin myös pyyhkeitä ja pesuaineita, laseja ja aterimia. Lautasiakin oli tarkoitus hankkia, mutta ainoat siedettävät oli mun mielestä ihan hienot ja Villen mielestä ei, niin me katsellaan vielä. Iso ostoskärryllinen tavaraa kun lopulta raahattiin kassalle, niin Ikeastakin olisi tullut isompi lasku. Eli kyllä kannatti.
Walmartissa meille oikein pakattiin kaikki pusseihin valmiiksi. Jokainen tavara omaan pussiin. Tai no, ei ihan, kun pari pyyhettä ainakin meni (varmaan vahingossa) samaan, ja sit yhdestä tuli ihan jo superpussi, kun sinne meni kaksi shampoota, hoitoaine, ja vielä saippuakin. Hammastahna pitikin sit jo pakata erikseen.
Ps. Rob Zombien uudelleenlämmittämä Halloween oli meidän railakkaan lauantai-illan viihdyke, ja kyllä tuli Carpenteria ikävä. Jokseenkin susi, ainoa mikä toimi oli musiikki, ja sekin täysin ilman omaa ansiota kun varastivat häpeilemättä alkuperäisen.
Sänky
Eilen supertehokkaasti puolessa tunnissa valikoidut huonekalut toimitettiin tänään, joten nyt on se sänky, josta olenkin jo ehtinyt olla useampaan kertaan huolissani. Nyt voidaankin alkaa huolehtimaan siitä että saadaan siihen lakanat ja vaikka tyynyjä...
Ennen niin kovin tyhjä asunto alkaa kummasti näyttää kodilta, kun sinne sijoittelee muutamia kalusteita. Sängyn lisäksi sohva tekee paljon, ja sohvan kanssa diiliin kuulunut ylimukava löhötuoli on vaan silkkaa luksusta. Vielä pitää hankkia kaikenlaista pientä, mutta ne meneekin sitten jo omassa autossa kun kaikki iso on kannettu valmiiksi sisään kahden ison miehen toimesta. Että kiitti vaan kavereille jotka 30 asteen helteessä hikoili.
Alakerran ilmoitustaululta me bongattiin yhden pois muuttavan tytön jättämä lappu, missä hän listasi myytävänä olevaa tavaraa. Soitin sitten hänelle, ja nyt meillä on käytetty mikroaaltouuni ja tietokonepöytä, jotka irtosi yhteensä aivan pilkkahintaan. Eikä ilman mikroa voi sitäpaitsi elää. Valmiiksi varustelutasoonhan kuuluu tiskikone ja uuni, jossa on sähköliesi. Toimiston täti tätä eilen pahoitteli, kun se ei sitten toimi jos tornadon takia menee sähköt, ja kaasuliesi olisi kyllä paljon parempi. Totta toki, mutta meille kaasuliesiin täysin tottumattomille lienee tuo sähköversio kuitenkin paljon turvallisempi...
Uusien huonekalujen ja mikron lisäksi tehtiin sopimus kaapelista ja nettiyhteydestä, josta jo ennakkoon varoitettakoon sen verran, että yhteyskatkos tulee kestämään maanantaista (jolloin lähdetään hotellin ilmaisesta verkosta) torstaihin (jolloin oma netti tullaan kytkemään päälle).
Ja sit vielä, meidän uusi sohva on vuodesohva, joten tervetuloa kylään, ei tarvi edes nukkua lattialla!
Ennen niin kovin tyhjä asunto alkaa kummasti näyttää kodilta, kun sinne sijoittelee muutamia kalusteita. Sängyn lisäksi sohva tekee paljon, ja sohvan kanssa diiliin kuulunut ylimukava löhötuoli on vaan silkkaa luksusta. Vielä pitää hankkia kaikenlaista pientä, mutta ne meneekin sitten jo omassa autossa kun kaikki iso on kannettu valmiiksi sisään kahden ison miehen toimesta. Että kiitti vaan kavereille jotka 30 asteen helteessä hikoili.
Alakerran ilmoitustaululta me bongattiin yhden pois muuttavan tytön jättämä lappu, missä hän listasi myytävänä olevaa tavaraa. Soitin sitten hänelle, ja nyt meillä on käytetty mikroaaltouuni ja tietokonepöytä, jotka irtosi yhteensä aivan pilkkahintaan. Eikä ilman mikroa voi sitäpaitsi elää. Valmiiksi varustelutasoonhan kuuluu tiskikone ja uuni, jossa on sähköliesi. Toimiston täti tätä eilen pahoitteli, kun se ei sitten toimi jos tornadon takia menee sähköt, ja kaasuliesi olisi kyllä paljon parempi. Totta toki, mutta meille kaasuliesiin täysin tottumattomille lienee tuo sähköversio kuitenkin paljon turvallisempi...
Uusien huonekalujen ja mikron lisäksi tehtiin sopimus kaapelista ja nettiyhteydestä, josta jo ennakkoon varoitettakoon sen verran, että yhteyskatkos tulee kestämään maanantaista (jolloin lähdetään hotellin ilmaisesta verkosta) torstaihin (jolloin oma netti tullaan kytkemään päälle).
Ja sit vielä, meidän uusi sohva on vuodesohva, joten tervetuloa kylään, ei tarvi edes nukkua lattialla!
perjantai 1. toukokuuta 2009
Vastuutonta
Tähän varsin produktiiviseen päivään kuului myös ensivisiitti Ricen yliopistoon, jossa ollaan nyt virallisesti kirjoilla. Kansainvälisten asioiden toimistossa meitä jututti oikein mukava nainen, joka otti asiakseen useampaan otteeseen mairealla äänellä tiedottaa kuinka iloisia ja ylpeitä he ovat että me ollaan nyt täällä. Ehkä mä olen kyyninen, mutta vaikutti vähän epäaidolta, etenkin kun se äänensävy tosiaan muuttui aina ratkaisevasti maireammaksi tämän lauseen tullessa vuoroon. Muutoin hän nimittäin kyllä puhui ihan kuin normaalit ihmiset...
Minäkin sain sitten Ricen henkilökortin, ja olen täten oikeutettu käyttämään esim. kirjastoa ja kuntosalia. Ja koska olen Villen vastuulla, niin on myös kaikki tuho mitä onnistun korttini kanssa tekemään. Esimerkiksi kaikki mahdolliset kirjastomaksut, parkkisakot, tai muut vastaavat on kokonaan Villen syytä, eikä mun ollenkaan. Kätevää.
Ricen oma kampuspoliisiasema oli se paikka josta nämä kortit sai, ja meille niin tyypilliseen tapaan heidän koneet kaatui heti kun me saavuttiin paikalle. Tai no, ei oikeasti ihan heti, Villen kortti saatiin hienosti ulos. Sitten kun piti ottaa minusta kuva, niin eihän se onnistunutkaan heti, vaan odoteltiin. Mutta sitten toimiston täti kehui minun korviksia näteiksi (vinks vinks, Petu, arvaa mitkä..), ja tuli hyvä mieli. Ja toimihan se konekin lopulta.
Kortit iloisesti kourassa katseltiin Villen kanssa kuinka maailma (siis minä) onkaan muuttunut kymmenessä vuodessa. Poliisiaseman täditkin halusi nähdä, ja ihmetteli sitten kuinka minun annetaan edelleen kantaa tuota samaa korttia ilman että kukaan vaatii tuoreempaa kuvaa. Ja nyt kaikki saa sitten pysyä ihan hiljaa siitä että minun opiskelijakortti on myönnetty melkein kymmenen vuotta sitten, ja on edelleen voimassa...
Myös lukuvuositarrojen määrästä on täysin tarpeetonta keskustella.
Mut hei, enkö olekin ollut tosi söpö?
Minäkin sain sitten Ricen henkilökortin, ja olen täten oikeutettu käyttämään esim. kirjastoa ja kuntosalia. Ja koska olen Villen vastuulla, niin on myös kaikki tuho mitä onnistun korttini kanssa tekemään. Esimerkiksi kaikki mahdolliset kirjastomaksut, parkkisakot, tai muut vastaavat on kokonaan Villen syytä, eikä mun ollenkaan. Kätevää.
Ricen oma kampuspoliisiasema oli se paikka josta nämä kortit sai, ja meille niin tyypilliseen tapaan heidän koneet kaatui heti kun me saavuttiin paikalle. Tai no, ei oikeasti ihan heti, Villen kortti saatiin hienosti ulos. Sitten kun piti ottaa minusta kuva, niin eihän se onnistunutkaan heti, vaan odoteltiin. Mutta sitten toimiston täti kehui minun korviksia näteiksi (vinks vinks, Petu, arvaa mitkä..), ja tuli hyvä mieli. Ja toimihan se konekin lopulta.
Kortit iloisesti kourassa katseltiin Villen kanssa kuinka maailma (siis minä) onkaan muuttunut kymmenessä vuodessa. Poliisiaseman täditkin halusi nähdä, ja ihmetteli sitten kuinka minun annetaan edelleen kantaa tuota samaa korttia ilman että kukaan vaatii tuoreempaa kuvaa. Ja nyt kaikki saa sitten pysyä ihan hiljaa siitä että minun opiskelijakortti on myönnetty melkein kymmenen vuotta sitten, ja on edelleen voimassa...
Myös lukuvuositarrojen määrästä on täysin tarpeetonta keskustella.Mut hei, enkö olekin ollut tosi söpö?
700 allekirjoitusta myöhemmin...
Meillä on koti! Ja kodin avaimet ja postilaatikon avaimet ja kortti jolla saa portin auki. Ihanaa että yksi näinkin tärkeä asia on nyt hoidettu ihan loppuun asti valmiiksi, eikä voi (en ainakaan usko) mennä mitenkään enää pieleen. Kodissa tulee huomisesta eteenpäin olemaan myös kalusteita, mutta siitä lisää myöhemmin.
Kodin saaminen oli helppoa, koska vuokra-asuntojahan täällä riittää. Asuntoja olisi ollut hetikin vapaana, mutta kun meillä on tämä hotelli, niin oli varaa jopa valita millaisen pohjaratkaisun haluaa. Ja meidän valinta oli kahden makuuhuoneen koti, joka on juurikin laitettu ihan uusiksi.
Kodin vuokrasopimuksen allekirjoittaminen puolestaan ei ollut helppoa. Ensin allekirjoitettiin vuokrasopimus. Ei siinä mitään, oliko tää sit tässä? Ei tietenkään, mehän olemme oikeudenkäyntien luvatussa maassa. Joten me olemme tänään allekirjoittaneet erikseen dokumentit joissa myönnämme ymmärtävämme mm.
Voi elämä sentään.
Kodin saaminen oli helppoa, koska vuokra-asuntojahan täällä riittää. Asuntoja olisi ollut hetikin vapaana, mutta kun meillä on tämä hotelli, niin oli varaa jopa valita millaisen pohjaratkaisun haluaa. Ja meidän valinta oli kahden makuuhuoneen koti, joka on juurikin laitettu ihan uusiksi.
Kodin vuokrasopimuksen allekirjoittaminen puolestaan ei ollut helppoa. Ensin allekirjoitettiin vuokrasopimus. Ei siinä mitään, oliko tää sit tässä? Ei tietenkään, mehän olemme oikeudenkäyntien luvatussa maassa. Joten me olemme tänään allekirjoittaneet erikseen dokumentit joissa myönnämme ymmärtävämme mm.
- että kuntosalilla tai uima-altailla ollaan omalla vastuulla, ja jos hukkuu tai kompastuu juoksumatolla, ei asuntoyhtiötä saa haastaa oikeuteen
- että seinien maalauksessa on joskus käytetty lyijymaalia, joten jos lapsi syö maalilastuja ja sairastuu, ei asuntoyhtiötä saa haastaa oikeuteen
- että asunnon rakennuksessa on käytetty asbestia, joka paljastuu jos lyö nyrkin kokonaan seinän läpi (ei pelkästään seinää rikki, vaan ihan läpi asti), ja jos näin tekee ja sairastuu, ei asuntoyhtiötä saa haastaa oikeuteen
- että tiskipöydän alla on vaahtosammutin, ja että sitä pitää käyttää samalla kun soittaa 911
Voi elämä sentään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
