Lahjuksia

Tämä paketti saapui kyllä jo eilen, mutta silloin piti hellästi ja rakastavasti vähän pilkata Villeä niin oli pakko säästää tästä kirjoittaminen tähän päivään... Eli isot kiitokset Rauni ja Mauri, lahjukset saapuivat perille!

Siskon tenavat olivat kunnostautuneet taiteilemalla paketin mukaan vähän kuvitusta, mikä oli hurjan kiva juttu. (Se raketti oli Emppu varsin onnistunut, mennään sitten yhdessä katsomaan lokakuussa niitä aitoja.) Paketista paljastui myös herkkuja.
Salmiakkia ja hapankorppuja, ihana yhdistelmä! Ja uskokaa tai älkää, niin molemmat ilahdutti yhtä paljon, vaikka julkisesti olenkin huudellut pelkästään salmiakin perään...

Hajamielinen tohtori, osa 2

Joinain päivinä Ville ajaa itse itsensä töihin, ja tänään oli sellainen päivä. Siinä varttia yli viisi poika soittaa, ja hetken ajattelen että mahtaako tiedustella tarvitaanko kaupasta kotimatkalla jotain, mutta ei. Minimaalisen ärtyneeseen sävyyn tuo kysyy että enkö ole saanut sen sähköpostia. Enpä ole ollut koneen ääressä hetkeen, niin en ole, mitäs siinä? No sitä siinä, että herran saisi hakea kotiin, vartti sitten jo lähetti viestin. Vähän siinä nieleksin ja pidättelin naurua, kunnes sain kysytyksi että milläs pitäisi tulla hakemaan. Kyllä se sitten itsekin vähän hymähteli kun vihdoin muisti että oli ihan omalla autolla liikkeellä. Kotiin päästyään meidän oma pikku tohelo tunnusti että oli vielä kaiken kukkuraksi hypännyt väärään bussiin, ja melkein päätynyt opiskelija-asuntoloille parkkipaikan sijaan...

Anopeista asiaa

Täällä tosi-tv:n luvatussa maassa pyörii jos jonkinlaista reality-sarjaa. Yksi kiinnitti huomioni tuossa päivä muutama sitten, ja sen nimi on Hitched or Ditched. Kaikessa älyttömyydessään sarjan idea on se, että seurustelevat pariskunnat jotka eivät osaa päättää pitäisikö heidän sitoutua pysyvästi pakotetaan tuo valinta tekemään. Heille järjestetään heidän unelmiensa häät, ja alttarilla sitten joko sanotaan tahdon tai heippa. Katsoin puolihuolimattomasti yhtä jaksoa, enkä kyllä toista halua nähdä...

Mutta miksi se yksi jakso sitten kiinnitti huomion? No, sulhasen äiti oli, sanotaanko nyt kauniisti, aivan totaalinen sekopää. Hän ilmoitti välittömästi hääsuunnitelmista kuullessaan että ei käy, tuo naikkonen ei tähän perheeseen tule, ja miten ikinä hänen ihana poikansa voi mennä naimisiin sellaisen naisen kanssa joka häntä vihaa. Morsian sen sijaan ilmaisi joka käänteessä halunsa yrittää korjata anoppikokelaan kanssa tulehtuneet välit, mutta turhaan. Uhattuaan ties millä, äiti sai lopulta tahtonsa läpi ja mies hylkäsi morsionsa alttarille, joskin olen taipuvainen uskomaan että se oli morsiamen kannalta vain ja ainoastaan positiivinen asia.

Näin jälleen törmättyämme malliesimerkkiin legendaarisesta hirviöanopista, haluammekin Villen kanssa ilmaista vilpittömän ja rajattoman kiitollisuutemme siitä, että meille on kyllä anoppilotto molemmille tarjonnut ihan täysosumaa. Te ootte hei oikeasti ihan tosi huippuja!

Laiska päivä

Joskus sitä ei vaan jaksa tehdä yhtikäs mitään. Elokuvatarjonta ei innostanut, shoppailla ei jaksa, ja eilisen jälkeinen punotus johti yksimieliseen päätökseen siitä, ettei uima-altaalla loikoilu ehkä ole tänään maailman paras idea. Kaiken lisäksi ensi viikonlopuksi on suunnitelmissa paljon hauskaa ohjelmaa, joten päätettiin viettää tämä päivä täydellisen rentoilun merkeissä. Suurimmaksi saavutukseksi jäikin ihan tosi maistuva chili con carne. Ja onneksi oli tosi maistuvaa, koska sitä tuli myös ihan tosi paljon. Eipä tarvitse huomenna miettiä mitä ruokaa laitettaisiin.

Ylpeys

Eilen oli tosiaan mitä mukavin päivä. Ensin lekoteltiin auringossa uima-altaalla lukemassa muutamia ylläripaketista paljastuneita lehtiä, ja saatiinkin taas muutama tunti kulumaan oikein miellyttävästi. Ja jos Ville on hieman hidas oppimaan puhelimen mukana kuljettamisen tärkeyttä, on minun taas joskus vaikea muistaa että mukana kyllä kulkevan aurinkorasvan teho paranee selkeästi jos se pääsee iholle asti. Onneksi punotus oli illallakin varsin maltillista, ja meidän tosi hyvän hoitorasvan avulla aamulla kadonnut jo lähes kokonaan...

Eilen oli myös seksuaalivähemmistöjen Houston Pride tapahtuma, johon kuului koko päivän kestänyt festivaali, ja illalla paraati, jota mekin sitten lähdettiin seuraamaan. En ole ikinä Suomen (tai minkään muunkaan maan) Pride tapahtumia nähnyt, mutta täällä ainakin oli tunnelma katossa, ja juhlariemu tarttui vähän varautuneempaankin suomalaiseen.
Paraatikulkue oli varsin näyttävä, ja sen ohimarssi kestikin likemmäs kaksi tuntia.
Meidät yllätti se miten paljon järjestöjä ja yrityksiä oli mukana, omat paraatiyksikkönsä kulkueeseen oli lähettänyt mm. muutama pankki, kauppakeskus, useampi kirkollinen yhdistys, ja joitakin poliittisia organisaatioita (demokraatteja joo, republikaaneja ei). Myös moni yksittäinen poliittinen henkilö edusti vaalimainoksineen. Villen työpaikan, Rice Universityn edustus menee tässä.
Ihmiset olivat joka puolella niin iloisia ja hyväntuulisia, koko suvaitsevaisuuden ilmapiiri oli lähes käsinkosketeltava. Miksei aina voi olla niin? Kotiin tultiin joulukuusen näköisinä, koska paraatikulkue heitteli yleisölle helminauhoja. Minä olin hyvä koppaamaan, Ville ei niinkään, mutta kyllä sillekin niitä sentään kertyi.
Ja kaikki tämä tosiaan niin konservatiivisessa ja republikaanivoittoisessa Texasissa. Vaan toisaalta, vaikka osavaltio ei mm. homojen avioliittoja tunnustakaan, kerrottiin eilisessä lehdessä yllättävä tilasto vuoden 2000 väestölaskennasta. Niistä viidestä kaupungista joissa asuu eniten homoperheitä joilla on lapsia, kolme sijaitsee Texasissa. San Antonio jopa listan ykkösenä, ja meidän oma Houstonkin hienosti neljäntenä. En olisi muuten etukäteen uskonut.

Pikahuikkaus

Meillä on ollut ihan hurjan hauska päivä, mutta nyt väsyttää, joten palaan asiaan huomenissa. Huikkaan vaan, ettei tarvitse huolestua, elossa ollaan edelleen. Kerron huomenna mitä kivaa tehtiin siis tänään. :)

Passi ja syntymätodistus

Käsi ylös hei kaikki jotka tietää missä oma syntymätodistus on? Minä tiiän, kun äiti on joskus aikanaan jemmannut sen mun vauvakirjan väliin, mutta en usko että kovin moni muu tietää? Ville ainakin sanoi ettei hänellä ole pienintäkään aavistusta omastaan. Vaan eipä se Suomessa olekaan niin kovin oleellinen, mutta täällä se on hyvinkin tärkeä. Syntymätodistus on nimittäin se virallinen dokumentti, jolla kaikki muut viralliset henkilöllisyystodistukset helpoimmin irtoaa. Ja jos haluaa passin, se on pakollinen.

Asia on ollut esillä viime aikoina, koska monilta kotona syntyneiltä passi on evätty. Kotisynnytyksessä paikalla kun on yleensä vain kätilö (lääkärin sijaan), eivätkä viranomaiset pidä kätilön kirjoittamaa syntymätodistusta aina automaattisesti validina ja luotettavana. Ongelma korostuu täällä etelässä, missä epäilykset laittomista maahanmuuttajista heräävät herkemmin, ja osa kätilöistä on jäänyt kiinni valheellisten syntymätodistusten kirjoittamisesta. Tämä on kuitenkin suuri haitta niille laillisille kansalaisille joiden vanhemmat ovat valinneet kotisynnytyksen, ja jotka nyt eivät saa passia. Lukuisten valitusten jälkeen ratkaisu on kuitenkin ilmeisesti löytymässä ja tulevaisuudessa passihakemukset hyväksytään toivottavasti nopeammin.

Sitä on aina jotenkin pitänyt Suomen väestörekisteriä niin itsestäänselvänä ja normaalina juttuna, että on vaikea välillä muistaa ettei näillä ole ihan oikeasti mitään käsitystä kuinka monta asukasta tai kansalaista maassa on. Ensi vuonna lasketaan taas, mutta se vastaako saatu numero todellisuutta kuinka tarkasti onkin ihan eri juttu...

Sata(a)

Tänään tuli pitkästä aikaa vettä taivaalta. Ja kunnon ukkosmyrskyn saattelemana tulikin, vaikutti jyrisevän ihan kohdalla. Noin puolen tunnin jälkeen sade kuitenkin lakkasi aivan yhtä yllättäen kuin alkoikin, joten kuivuuteen tämä ei isommin auttanut. Olisin kyllä suonut myrskyn jatkuvan vaikka koko illan, mun mielestä ukkonen on aina ollut enemmän ihastuttava kuin pelottava ilmiö. Sade on ihanaa niin kauan kun ei ole pakko olla ulkona.Otsikon mitä nokkelin sanaleikki viittaa myös siihen, että me ollaan oltu aivan superahkeria blogin päivittäjiä tämän ensimmäisen kahden kuukauden aikana. Tämä on nimittäin kirjoitus numero 100! Päätettiin juhlistaa sekä sadatta blogipostausta että kahden kuukauden täyttymistä tekemällä extrahyvää ruokaa ja ostamalla pullo punaviiniä. Tänään nää herkuttelee.

Kaksi kuukautta

Tänään tulee täyteen kaksi kuukautta siitä kun me siirrettiin itsemme tälle puolen merta. Edelleen vaan tuntuu siltä että aika kuluu hurjaa vauhtia, vaikka samalla on myös joskus sellainen olo että mehän ollaan oltu täällä jo vaikka kuinka kauan. Arki on tasoittunut melkoisesti ja Villen työt hyvässä vauhdissa. Viikonloppuisin havahdutaan vielä usein siihen että ollaan "turistivaiheessa" kun halutaan edelleen kiertää nähtävyyksiä, mutta tämähän ei ole mitenkään huono juttu. Pitääkin keksiä jotain hauskaa tulevalle viikonlopulle, joka onkin jo ihan kohta edessä. Hyvin siis pärjäillään, edelleen ilman suurempaa koti-ikävää.

Liian kuuma

Kuulin huhuja että siellä Suomessakin saatte vihdoinkin nauttia helteestä, hieno homma. Täällä suunnalla alkaa mennä jo vähän liian pitkälle, on meinaan mahdollista että on liian kuuma. Eilen rikkoutui Houstonin kesäkuun lämpöennätys, ja kesää verrataan jo nyt ennätystuskaisaan hellekesään vuonna 1980.

Lämpötilat eivät vielä itsessään riittäisi huolestuttamaan päättäjiä, mutta myös kuivuuslukemat ovat ennätyksellisellä tasolla. Vuoden ensimmäisen puolikkaan sadelukemat ovat alempana kuin pitkään aikaan, ja tänä vuonna onkin vettä tullut oikein kunnolla ainoastaan huhtikuussa, mistä mekin ehdittiin saamaan osamme. Vedenkulutuksen tarkkailu on jo aloitettu, ja jos tilanne ei pian parane, sulkevat esimerkiksi autopesulat ovensa kokonaan. Myös maastopalojen riski on noussut varsin huomattavaksi, joten itsenäisyyspäivän lähestyessä on asetettu rajoituksia yksityishenkilöiden mahdollisuuksille ampua ilotulitteita, jotka täällä juhlallisuuksiin perinteisesti kuuluvat.

Ja nyt ollaan vasta kesäkuussa, kun Houstonin kesä on yleensä terävimmillään vasta heinäkuun puolella. Voi olla aika vähissä ulkoilut jos tästä mennään vielä paljon pahemmaksi. Että iloitkaa kovasti niistä maltillisista hellepäivistä, täällä kun lähestytään jo sitä pistettä ettei ilman ilmastointia ole elämää ollenkaan...

Unikeot

On siinä rajalla kehtaanko edes tunnustaa miten pieleen meni meidän tämän päivän toimintasuunnitelma sen jälkeen kun hain Villen töistä kotiin.

Suunnitelma: Mennään hetkeksi pitkäkseen vaihtamaan päivän kuulumiset, koska on kiva tietää miten esim. Villen työt sujuvat. Suunnataan kuntosalille ja sen jälkeen tehdään jotain hyvää ruokaa.

Toteutus: Mennään hetkeksi pitkäkseen vaihtamaan päivän kuulumiset, koska on kiva tietää miten esim. Villen työt sujuvat. Herätään kaksi ja puoli tuntia myöhemmin. Jossain oli vissiin piiloutunutta univelkaa... Tässä vaiheessa oli jo sen verran nälkä, ja rehellisesti sanottuna myös aika pöllämystynyt olo, joten turvauduimme Domino's Pizzan apuun.

Ei siis mennyt päivä ihan putkeen, mutta liittyi tähän myös hauska sattuma. Jos näin ei olisi käynyt, me ei nyt tiedettäisi että meitä lähimmässä Domino's Pizzassa on töissä kaveri joka on asunut Ruotsissa parikymmentä vuotta sitten. Ilmeisesti nimi tilauksessa oli kiinnittänyt huomion, koska tyyppi tiedusteli Villen pizzaa noutaessa onko hän kenties Suomesta. Villen myöntäessä, kävi ilmi että mies puhuu edelleen jonkin verran ruotsia, ja jopa suomea. Hauskaa!

Tankki täyteen

Bensan hinta nousee ja kansa protestoi. Lehdessä kerrotaan kuinka tämä oli ennakoitavissa, koska hintoja nostetaan kuulemma aina kesää kohden, perheiden valmistautuessa kesälomamatkoihin sun muihin. Minä en vaan pysty osallistumaan kauhisteluun, en sitten millään.

Bensagallonan hinta on jossain parin ja puolen dollarin paikkeilla. Gallona litroiksi käännettynä on hippasen alle 3.8. Matemaattisen yhtälön sijaan voin kertoa että käytiin eilen tankkaamassa auto. Varoitusvalo oli jo ehtinyt syttyä, ja täyteen laitettiin. Rahaa meni sellaiset 25 eurovaluuttaa. Kaikki on niin suhteellista, myös näköjään bensan kallis hinta...

Hajamielinen tohtori

Ville on kyllä joissain asioissa (tai no, ainakin yhdessä tietyssä) aivan toivoton, ja hidas oppimaan. Meidän seurustelun alkuaikoina tuo lähti viikon lomamatkalle etelään, ja lupasi pitää yhteyttä ja lähettää muutaman viestin nyt ainakin. Viikon puolivälin jälkeen lähestyin itse poikaa varovaisella tekstiviestillä kun ei mitään ollut kuulunut, mutta viestiin ei koskaan tullut vastausta. Ehdin muuten jo ajatella että se siitä sitten, ei kaveri ollutkaan kiinnostunut enää. Loman jälkeen kävi kuitenkin ilmi että Ville oli unohtanut puhelimensa keittiön pöydälle. Ja oli se edelleen kiinnostunut.

Meillä on muodostunut täällä sellainen rutiini, että Ville ilmoittaa sähköpostitse kun kaipailee kyytiä töistä kotiin ja minä soittelen sitten kun oon lähdössä liikkeelle. Yleensä käyn nappaamassa postin matkalla, se kun jaetaan niin myöhään iltapäivästä ettei sitä juuri aikaisemmin voisikaan hakea. Tänäänkin sitten tuli sähköposti että herran saisi noutaa kotiin ja minäpä lähdin liikkeelle. Ensimmäisen kerran soitin samalla kun kaivoin postia meidän lokerosta. Toisen kerran kun starttasin autoa. Kolmannenkin kerran ehdin soittaa ennen kuin olin edes poistunut meidän asuntokompleksin pihasta... Yhteensä puheluita kertyi yli kymmenen (ja koko ajan hermostuneempia tekstiviestejäkin kolme), eikä mies vastaa.

Kyllähän sitä ihmisen järki sanoo, että jos toinen on muutama minuutti sitten lähettänyt sähköpostia että kotiin tekisi mieli, ei sille ole voinut ehtiä tapahtua mitään. Mutta toisaalta, viime viikolla kampusalueen portille päättyi takaa-ajokohtaus poliisin kanssa, kun karkuri pamautti päin strategisesti pysäköityä kampuspoliisin autoa. Ja loppuviikosta kerrottiin lehdessä tapauksesta jossa kampusta ympäröivällä kävelytiellä viaton ohikulkija sai luodista, kun poliisi ei osunutkaan pelkästään siihen pahikseen jota yritti pysäyttää. Minä nyt huolestun joskus, eikä tällaisten uutisten ympäröimänä asia ainakaan helpotu.

Luonnollisesti Ville oli ihan kunnossa. Oli vaan unohtanut puhelimen kotiin. Eikä sille tullut mieleenkään missään päivän mittaan vaihdetussa sähköpostiviestissä kertoa asiasta. Voisko joku kertoa miten sen oppimiskäyrää saisi muokattua jyrkemmäksi?

Maanantaipalavereita

Maanantai on meidän labrassa aina palaveripäivä. Joka viikko kaksi henkilöä esittelee lyhyesti viimeaikaisia tuloksiaan ja tulevaisuuden suunnitelmiaan koko tutkimusryhmän edessä. Tarkoituksena luonnollisestikin on pitää ryhmän sisäistä tiedonkulkua yllä ja herättää keskustelua/kommentteja tutkimuksen saralta. Näin minäkin olen lyhyessä ajassa päässyt aika hyvin kärryille siitä, mitä kaikkea ryhmämme oikein puuhastelee. Oma vuoroni on jo heinäkuun puolivälissä, joten täytynee esitellä enemmän niitä suunnitelmia ja vähemmän tuloksia;-)

Edellisten lisäksi on sitten joka toinen viikko projektikohtainen palaveri proffan kanssa. Näissä tapaamisissa on tarkoitus paneutua enemmän tutkimuksen yksityiskohtiin ja konkreettisiin ongelmiin. Muutaman hyvän vinkin olenkin ko. palavereista jo saanut.

Kaikenkaikkiaan meidän ryhmässä on lähes 20 tutkijaa, joista 2/3 väitöskirjan tekijöitä ja 1/3 jo väitelleitä. Yhteishenki on hyvä, eikä kuppikuntaisuutta tunnu esiintyvän. Osittain tämä on varmaan proffankin ansiota, joka korostaa tutkijoiden yhteistyötä eikä suinkaan "kilpailuta" heitä keskenään.

Hyvä työ

Romanttinen komedia on vaikea laji, koska sen luonteeseen kuuluu täydellinen ennalta-arvattavuus. Olkoon lähtötilanne mikä hyvänsä, päähenkilöt rakastuvat elokuvan kuluessa ja päätyvät varmuudella yhteen. Siksi onkin mitä tärkeintä että komediaosuus sentään toimii kun yllätyksellisyydellä ei voi yleisöä viihdyttää. Parin väliviikon jälkeen palasimme sunnuntaileffaperinteeseen kohtuu onnistuneen ja hauskan romanttisen komedian parissa. The Proposal ei ollut ihan huono, mutta kyllä me enemmän silti edelleen ollaan toiminta-, draama- ja scifi-elokuvien ystäviä, noin pääsääntöisesti.

Päivän hyvä työ tehtiin kuitenkin jo ennen elokuvaa. Kierrätykseen vietävää tavaraa oli nurkkiin kertynyt sen verran, että päätettiin viedä ne samalla matkalla oikeaan paikkaansa, joka sattuu olemaan sopivasti samalla suunnalla elokuvateatterin kanssa. Varsinainen kierrätys tapahtui vasta kotimatkalla leffan jälkeen, mutta mepä onnistuttiin levittämään hyvää ekosanomaa jo tavaroita autoon pakatessa. Joku naapureista nimittäin pysähtyi kysymään että ollaanko me kenties menossa niitä kierrättämään jonnekin, ja myönteisen vastauksen saatuaan tiedusteli että missäs sellainen sitten on oikein mahdollista, kun hän ei ole tällaista tietoa mistään onnistunut löytämään. Joten me sitten kierrätysekspertteinä annettiin naiselle ajo-ohjeet, ja kerrottiin vielä pyykkituvan seinältä löytyvästä kartasta, jos ei kerralla jäänyt ohjeistus mieleen. Kyllä siis osa paikallisistakin haluaa olla ekologisesti tunnollisia. Tästä kertoi myös se että paikan piha oli tällä kertaa täynnä kierrättäjien autoja kun me saavuttiin paikalle.

Isänpäivä

Täällä vietetään isänpäivää ihan väärään aikaan vuodesta, eli tänään. Kierosta ajankohdasta huolimatta oikein hauskaa ja mukavaa Jenkki-isänpäivää kuitenkin!

Surkeita shoppaajia

Palattiin tänään takaisin Galleria-ostoskeskukseen ja kierrettiin läpi parikin isompaa liikettä, eli Macy's ja Nordstrom. Mukaan ei kuitenkaan tarttunut sitten yhtikäs mitään, vaikka Ville oikein tarkoituksella etsiskeli itselleen työkäyttöön sopivia kenkiä sekä kevyitä helteiden kanssa yhteensopivia pitkiä housuja. Pitänee siis palata asiaan paremman motivaation kera. Shoppailusta ja sen tuloksettomuudesta turhautuneina vietettiin loppupäivä tutusti uima-altaalla. Mitäpäs sitä muutakaan vapaapäivänä jaksaisi...

Erilainen juhannus

Eilen pakattiin piknik-kamat kassiin ja suunnattiin katsastamaan paikallinen Juneteenth tapahtuma. Etukäteen oli pienoinen varaus että suhtautuuko afroamerikkalainen väestö juhlaan niin omistavasti, ettei valkoisia vieraita katsota kovin positiivisesti, mutta tämä pelon poikanen oli kyllä täysin turha. Vaikka paikalla olijoista valkoisia olikin ehkä noin alle 1%, ei kukaan katsonut nenänvartta pitkin, vaan tunnelma oli iloinen ja lämmin, kaikilla hyvä mieli.

Tapahtumassa esiintyi kolme eri musiikkiryhmää, jotka olivat kaikki erinomaisen viihdyttäviä. Ensimmäisen soulmusiikkia esittäneen laulajattaren ollessa vuorossa tunnelma oli vielä varsin rauhaisa, mutta kahden seuraavan hieman vauhdikkaampaan musiikkiin keskittyneen orkesterin esiintyessä osa yleisöstä riehaantui tanssimaankin. Ja kyllähän se pisti jalkaa itselläkin vähän vipattamaan, hyvä musiikki ja iloinen tunnelma.

Pieni tuulenvire esti kuumuutta yltymästä painostavaksi missään vaiheessa, ja auringon laskettua lämpötilakin laski sen verran että olo oli varsin miellyttävä. Kerrankaan ei ollut tippaakaan liian lämmin, mutta viileäkään ei päässyt kesähepeneistä huolimatta hiipimään. Kotiinlähdön koittaessa auton lämpömittari kuitenkin paljasti karun totuuden, lämpötila oli edelleen 30 astetta! Mitä meille on tapahtunut? Me ei enää ikinä selvitä Suomen talvesta, jos 30 astetta on just hyvä...

Pistetään vielä loppuun pieni maistiainen siitä miltä meidän mielestä illan parhaat esiintyjät kuulosti. Tämä pätkä ei kyllä ole eiliseltä, mutta kumminkin. Kyllä juhannusaattoa ihan mielellään vietti näinkin.

Juneteenth

Vaikka täällä ei juhannusta tunnetakaan, on tänään silti juhlapäivä. Juneteenth on juhla sen kunniaksi, että kesäkuun 19. 1865 Texasin orjat kuulivat olevansa vapaita. Alunperin päivää vietettiin varsin paikallisesti, mutta se on vuosien varrella yleistynyt orjuuden lakkauttamisen muistopäiväksi, ja nyt sitä viettää reilusti yli puolet osavaltioista.

Millerin ulkoilmateatterissa järjestetään tänään juhlan kunniaksi konsertti jossa esitellään afroamerikkalaisen musiikin perinteitä, ja mekin ajateltiin suunnistaa illemmalla katsastamaan juhlallisuudet. Toimikoon samalla vähän kuin varajuhannuksena meille, koska varmasti on hauska ilta tiedossa.

Keskikesän juhla

Hirmuisen hyvää juhannusta kaikille! Me ollaan sinnikkäästi yritetty lähettää täältä se kymmenisen astetta sinne että kaikilla olisi tosi unelmakelit, mutta se ei nyt tunnu millään onnistuvan. Luonteen heikkoutta varmaan. Täällähän ei juhannusta vietetä, mutta eiköhän me keksitä jotain hauskaa sen kunniaksi kuitenkin. Pitäkää nyt varmuuden vuoksi silti hauskaa meidänkin puolesta... :)

Poliittista uutisointia

Niin mukavaa kuin onkin, että lehtitilaukseeni kuuluu puuttuvien päivien lehdistä elektroninen versio, mikään ei voita ihan oikeaa perinteistä sanomalehteä ja aamukahvia. Netissä lehti tulee selattua varsin pintapuolisesti läpi, mutta paperisen version parissa saa aikaa kulumaan nautinnollisen paljon.

Houston Chronicle on kyllä ilahduttavan poliittisesti puolueettoman oloinen aviisi, vaikka ilmestyykin varsin konservatiivisessa ja republikaanivoittoisessa osavaltiossa. Muutenkin on pakko tunnustaa, että jos en Yhdysvaltojen poliittisesta jakaumasta maantieteellisesti mitään tietäisi, en olisi vielä mistään huomannut että asun republikaaneja yleisesti äänestävässä paikassa. Olen esimerkiksi nähnyt yhden rekisterikilven jossa auton omistaja tunnustautuu republikaaniksi, mutta jo ainakin kolme tai neljä puskuritarraa joissa kannatetaan Obamaa '08.

Mutta lehdestä vielä, puolueeton journalismi ei todellakaan tarkoita Chroniclen tapauksessa sitä että poliittiset aiheet vaiettaisiin. Päinvastoin, he usein julkaisevat rinnakkain sekä konservatiivikirjoittajan että liberaalimmin ajattelevan kolumnistin tekstit, tarjoten lukijoilleen aidosti jotain ajateltavaa. Olikin mitä piristävintä huomata, ettei edes paikallisen lehden ollessa kyseessä tarvitse lukea pelkästään yksipuolisia näkemyksiä. Menisin jopa niin pitkälle, että väittäisin Chroniclen olevan varsin liberaalimyönteinen julkaisu.

Rusinoita pullassa

Tiedättehän te sen sanonnan, että joku poimii rusinat pullasta? Meillä on Villen kanssa vähän erimielisyyksiä tästä kyseisestä sanonnasta. Minä oon aina koko ikäni kuvitellut, että se tarkoittaa ihan muuta kun mitä se ilmeisesti tarkoittaa. Ville nimittäin väittää, että poimia rusinat pullasta tarkoittaa sitä että haluaa vaan jostain asiasta parhaat puolet. Mutta mitä sitten jos rusinat pullassa on ihan tosi pahoja? Minä ainakin poimin ne siksi, että sitten voi syödä hyvää pullaa jota ei ole pilattu rusinoilla. Eli poimia rusinat pullasta = tehdä jostain parempaa.

Ostettiin tänään kaupasta jälkiruuan virkaa toimittamaan pala porkkanakakkua. Ja arvatkaa mitä siihen oli tungettu? No rusinoita. Ja paljon. Hyi yök, en syö. Ville saa paljon porkkanakakkua, minä meen hakemaan jäätelöä.

Erheitä enemmänkin

Kerroin eilen lentoyhtiö Continentalin töpeksinnästä. Tänään lehti paljasti, ettei kyse ollutkaan ainutlaatuisesta mokasta, vaan sama juttu oli tapahtunut jo edellisenä päivänä! Eli kun eilen raportoimani 10-vuotias oli joutunut väärälle lennolle viime sunnuntaina, jo lauantaina vastaava virhe oli sattunut täällä Houstonissa. Ja jälleen lentoyhtiönä Continental.

Lauantaina lentänyt tyttö oli 8-vuotias, matkalla isänsä luo Charlotteen, North Carolinaan. Hän päätyi kuitenkin väärän koneen mukana Fayettevilleen, Arkansasiin. Aivan kuten sunnuntainkin tapauksessa, virhe johtui siitä että kaksi konetta oli lähdössä samaan aikaan samalta portilta. Tarpeetonta kai sanoa, että Continental ottaa tästä nyt aika paljon kuraa niskaan...

Ylläripaketti

Tänään tuli postissa mitä mukavin yllätys, siitä iso kiitos Olli ja Riitta!! Paketti piti sisällään muutamia lehtiä, joista yksi pääsikin jo heti tositoimiin uima-altaan reunalle, kun käytiin pikaisesti loikoilemassa ja uimassa töiden jälkeen. Paketista löytyi myös Suomesta muistuttavaa Muumi-tavaraa. Kalenteri pääsi makuuhuoneen seinälle.Ja tämä puolestaan koristaa jo keittiötä.Herkkujakaan ei ihanat lähettäjät unohtaneet. Kortti sai paikan jääkaapin ovesta, ja karkit jemmattiin kaapin herkkuhyllylle. Toinen karkkipusseista tosin saa tänään kunnian toimia jälkiruokana...Koko paketti oli vielä suojattu kuplamuovilla, mikä odotetusti sai jälleen aikaan riemukkaan reaktion. Tällaisia paketteja saa ilman muuta lähettää koska tahansa lisää!

Erehdys

Lentoyhtiö Continental on pikkuisen tyrinyt, ja asiaa selvitellään nyt kovasti. He nimittäin lähettivät yksinään matkustaneen 10-vuotiaan tytön väärään kaupunkiin. Kyseisen lentoyhtiön palveluhinnaston mukaan jos lapsi matkustaa yksin suoralla lennolla, veloitetaan lapsen holhoamisesta $75 (välilaskun myötä hinta nousee sataan dollariin), ja tämän summan oli isä pulittanutkin, lähettäessään tyttärensä Bostonista Clevelandiin vierailulle isovanhempien luo. Tyttö oli kuitenkin lyöty väärään koneeseen ja päätyi Newarkiin. Syy virheeseen oli ilmeisesti se, että Bostonissa sekä Clevelandin että Newarkin koneet oli lähdössä suunnilleen samaan aikaan ja vieläpä samalta portilta. Varsin inhimillinen erehdys siis...

Kansainvälistä toimintaa

Osallistuin tänään ensimmäisen kerran yliopiston ulkomaalaisille opiskelijoille ja tutkijoille suunnattuun kesätoimintaan. Tarkemmin sanottuna ohjelmassa oli tutustumiskäynti kampuksen urheilukeskukseen. Jostain kumman syystä olin ainoa asiasta kiinnostunut, ja niinpä minä ja yksi kansainvälisen toimiston virkailija mentiin sitten kahdestaan kiertokäynnille. Perjantain keskustelutapaamisissa virvokkeiden äärellä on kuulemma runsaampi osanotto, ja meidätkin toivotettiin tervetulleeksi.

Urheilukeskuksesta löytyi niin kuntosalia, koripallokenttää kuin uima-allastakin. Tuo viimeinen vaikutti houkuttelevimmalta, kun punttisali löytyy omasta asuntokompleksistakin. Ja me on käyty siellä sen ekan tutustumiskerran jälkeen jo monta kertaa:) Meidän uima-allas sen sijaan on sellainen kymmenisen metriä pitkä ja reilun metrin syvä. Hyvä siis virvoitteluun, muttei niinkään kuntouintiin.

Kampukselle rakennetaan parhaillaan uutta ja entistä ehompaa kuntokeskusta, joka aukeaa syyslukukauden alkaessa. Täytynee osallistua silloin uudelle tutustumiskäynnille, jos sellainen järjestetään.

Flag Day

Eilen oli kärkitossupäivän lisäksi myös Flag Day, eli lippupäivä. Kuten nimikin kertoo, päivän tarkoitus on kunnioittaa paikallista tähtilippua, ja sen käyttöönottoa vuonna 1777. Lippupäivänä kuuluisi liputtaa, mutta meidän oli lipun puutteessa keksittävä jotain muuta. Eikö se riitä, että käytettiin meidän lippulasinalusia?

Kärkitossuja

Jäi tälläkin viikolla sunnuntaileffa väliin kun otettiin sen sijaan suunnaksi Houstonin ydinkeskusta, downtown. Sieltä löytyy melkein kaikki Houstonin harvoista pilvenpiirtäjistä alueen ollessa pääsääntöisesti liiketiloja täynnä. Mutta liiketilojen keskellä sijaitsee teatterialue, ja Wortham Center, joka on sekä Houston Grand Operan että Houston Balletin koti. Grand Opera on nähty jo, eli tänään käytiin katsomassa balettia, tarkemmin sanottuna iki-ihana suosikkiklassikko Joutsenlampi.

Meidän paikat oli parvella suht ylhäällä, mutta kyllä sieltä vielä aivan erinomaisesti näki. Korkeanpaikankammoisille suosittelen permantopaikkoja, sillä katsomo nousee niin jyrkästi että itseäkin vähän hirvitti. Mutta onneksi itse esitys oli sen verran valloittava, ettei ehtinyt pelkäämään. Olivat toteuttaneet mm. alku- ja loppukohtaukset niin taianomaisen kauniisti etten muista koska viimeksi olisin ollut aivan yhtä haltioissani.

Täydellinen vapaapäivä

Kun lämpötila pysyttelee koko päivän siinä reilussa kolmessaviidessä asteessa, on uima-altaan reuna maailman paras paikka. Aurinkorasvaa iholle, uikkarit niskaan, pari lehteä luettavaksi, ja me oltiin valmiita päivän koitokseen. Meille harvinaislaatuista älykkyyttä osoittaen valittiin pari aurinkotuolia altaan puolivarjoiselta reunalta, ja kestettiinkin tällä strategialla huomattavasti muita yrittäjiä kauemmin. Yksi kaveri kokeili kunnioitettavan pitkään sitä ainoaa keinoa jolla suorassa auringossa selvisi hetkeäkään, ja käväisi muutaman minuutin välein kastautumassa altaassa, mutta lopulta hänenkin kunto loppui. Joko näin, tai sitten kaikilla muilla oli muutakin lauantaiohjelmaa kuin uima-altaalla loikoilu.

Käväisin itsekin jossain välissä aurinkoisella puolella kokeilemassa miltä se todellinen paahde tuntuisi, mutta eihän siellä juuri kymmentä minuuttia kauempaa kestänyt. Harmillisesti tajuttiin vasta paljon myöhemmin että asunnosta olisi löytynyt lämpömittari, jonka olisi voinut napata mukaan. Varjossa olleen auton lämpömittari kuitenkin nousi tuohon aiemmin mainittuun yli 35 asteeseen, joten auringossa asteita oli varmasti jo yli neljänkymmenen. Visiitti uima-altaassa viilensi mukavasti, jonka jälkeen loikoilua olikin taas kiva jatkaa varjoisammalla puolella.

Lehtien parissa aika meni oikein rattoisasti, mutta siinä neljän tunnin kohdalla alkoi jo vähän nälkä kaihertamaan. Uima-altaalla loikoilu on kuitenkin yllättävän rankkaa hommaa, joten päätettiin olla rasittamatta itseämme kokkailulla, vaan käännyttiin herkullisen lähikiinalaisen puoleen. Loppupäivä menikin sitten laiskotellessa ja päivän rankasta uima-altailusta toipuessa, on se kyllä yllättävän väsyttävää puuhaa...

Säätietoja

Siskokulta kyseli lämpötilojen perään, niin voinkin tässä heti raportoida että eilen näin ensimmäistä kertaa auton lämpömittarin heittävän näyttöön kolminumeroisen luvun, asteiden kivutessa tasan sataan (se on siinä hippasen alle 38 sillä tutummalla asteikolla). Lehdessä kerrottiin oliko se nyt torstaina, että kesästä odotetaan hieman keskivertoa kuumempaa ja aika reilusti keskivertoa kuivempaa (tarkoittaa vähäsateista, ilmankosteusprosentti on kyllä kova). Kuumimmat kesäkuukaudet täällä on heinä-, elo- ja syyskuu, joten tästä suunta lienee vain ylöspäin.

Sääennustetta tutkiessa kävi selväksi, ettei lämpötila juuri päiväsaikaan tule kasilla alkamaan (90 astetta äffää on 32 astetta ceetä), eikä sen odoteta ainakaan seuraavan viikon aikana laskevan auringon ollessa ylhäällä edes alle 95 asteen (35 tutumpaa astetta). Lämmintä siis riittää, uskaltaisin jopa väittää että pikkasen liikaa. Kun tähän lisätään ilmankosteus joka on huomattavasti suurempi kuin mihin on tottunut, alkaa ulkoilmassa ahdistaa suhteellisen nopeasti. Mutta onneksi tällaisia päiviä voi hyvin viettää vaikka uima-altaan reunalla. Viileähkö vesi kun helpottaa pahempaakin ahdistusta aikas mukavasti. Arvatkaas mihin me siis suunnataan seuraavaksi!

Huvitetaan työkavereita

Kerran jo aiemmin kirjoittelin että millainen meininki paikallisissa kaupoissa on, mutta voisin nyt kertoilla vähän lisää juttuja jotka saattaa etenkin entisiä työkavereita kiinnostaa tai huvittaa. (Lukeeko teistä kukaan meidän jorinoita? Pistäkää kaverit vaikka sähköpostia tai jotain...)

Meidän lähikaupan hedelmä- ja vihannesosaston viileätiskeissä on sellaiset sumuttimet, jotka säännöllisin väliajoin sumuttaa kosteutta vihannesten päälle. Aika veikeetä, ja pysyy vissiin parempina näillä helteillä. Ja onhan se kostea kurkku siellä aika mehukkaan ja houkuttelevan näköinen. Asiakkaan ei tarvitse nähdä sellaistakaan ylimääräistä vaivaa että joutuisi hedelmiä punnitsemaan, vaan kassa sitten lyö oikean koodin koneeseen. Ja monilla jutuilla on ihan kappalehinta, eli kesäkurpitsa maksaa sen mitä maksaa, riippumatta siitä minkä kokoinen yksilö on kyseessä.

Postissa jokaiselle maalle on oma ulkomaankoodi. Eli kun kotoisessa Suomessa saa laittaa kohdepostinumeron kohdalle yhden kaikille ulkomaan paketeille yhteisen koodin, pitää täällä hallita hirmu liuta numeroita. Kävin eilen lähettämässä yhden synttärilahjapaketin Suomen suuntaan, ja ennenkin minua palvellut postitäti oli ylpeä muistaessaan koodin ulkoa. Ovat kolminumeroisia, ja ellen nyt ole päivässä onnistunut sitä unohtamaan, niin Suomen numerosarja on 165.

Loppukevennyksenä mainittakoon, että eräällä Rhode Islandin osavaltiossa sijaitsevalla paikkakunnalla on laitonta myydä sunnuntaisin samalle asiakkaalle yhtä aikaa sekä hammasharja että hammastahnaa. Semmosta tällä kertaa...

Digiuudistus

Tänään pimeni monen telkkari aikaisin aamulla, siinä kuuden ja seitsemän välillä. Ottivat nimittäin täälläkin vihdoin oppia Suomesta, ja siirtyivät digiaikaan. Ja aivan kuten Suomessa, suuri osa väestöstä ei valtaisasta informaation määrästä huolimatta ollut millään lailla varautunut muutokseen...

Meillä sen sijaan voi telkun töllötys jatkua aivan kuten ennenkin, koska muutos vaikuttaa ainoastaan antennitalouksiin. Kaapelin ja satelliitin välityksellä lähetykset kun ovat olleet digitaalisia jo pitkään. Antennitalouksille on markkinoitu useita eri vaihtoehtoja, ja onpa valtiokin tukenut hommaa jakamalla kuponkeja joilla oman konvertteriboksin saa käydä noutamassa veloituksessa. Eilisessä lehdessä tosin kerrottiin kuinka hirmu moni on ollut noutamatta, ja nyt parutaan kun kuponki on mennyt vanhaksi. Että ei nää sen paremmin osannut hoitaa kuin meilläkään, ainakaan kaikki.

Yksi asia missä nää kuitenkin oli ihan tosi ja hirmu paljon fiksumpia on tää koko teräväpiirtosysteemi. Onko nyt ihan oikeasti vielä joku joka ei ole sitä mieltä, että Suomessa olisi pitänyt siirtyä digiaikaan ja HD-lähetyksiin samalla rysäyksellä? Mikä järki oli siinä ideassa että ensin toinen, ja sit kun ihmiset vihdoinkin lakkaa valittamasta (joskus tulevaisuudessa siis) niin kerrotaan että siirrytään taas, ja ei ne teidän laitteet nyt enää toimi. Tai ainakaan näytä sitä parasta mahdollista kuvaa. Älytöntä, mää sanon. Täällähän on HD-lähetykset kulkenut rinnalla jo vuosikaudet, ja se on ihan jokaisen oma päätös haluaako katsella hyvää vai ihan tosi hyvää kuvaa. Me muuten, tunnustetaan nyt, katsotaan vain hyvää kuvaa. HD-kanavista joutuu maksamaan kuitenkin kohtuullisen paljon kovempaa kuukausimaksua, niin valittiin se yhdeksi säästökohteeksi. Se vaan harmittais sit aikanaan kotona liikaa jos olis vuoden saanut nauttia ja sit pitäis palata takaisin tavis-kuvaan...

Teeveestä tuttu

Elokuvien suurkuluttajina on ihan hauskaa että telkkarista tulee paljon leffoja, vaikkei laadusta olekaan aina takeita. Tänään meitä viihdytti Eragon, joka kyllä oli tavallisen keskinkertainen hömpötys. Vaan mitäpä elokuvaa ei Jeremy Irons ja lohikäärmeet (!) onnistuisi edes jossain määrin pelastamaan.

Paikallisena erikoisuutena kanavat pyörittävät samaa elokuvaa toistuvasti muutaman viikon ajan. Joskus uusi esitys alkaa jopa välittömästi edellisen päätyttyä. Kätevää silloin kun ohjelmistoon tulee joku leffa jonka kovasti haluaisi nähdä, mutta ei ole kuitenkaan valmis muokkaamaan omaa aikatauluaan sen mukaan. Kyllä se varmasti tulee parin päivän sisällä uudelleen, paremmin sopivana ajankohtana. Yllättävän vähän siis on ollut kotona odottavaa tallentavaa digiboksia ikävä.

Ekoparannus

Käytiin eilen katsastamassa että millainen paikka se oikein on missä mekin voitais taas kierrättää. Ja vaikka sinne onkin pikkuisen matkaa, niin ihan näppärä systeemi siellä oli. Pihaan ajetaan yhdestä risteyksestä ja pois toisesta, niin että tehdään lenkki kierrätyslavojen edestä. Ja lavoja löytyy sitten joka lähtöön. Saa viedä kirkkaat ja värilliset lasit, tölkit, muovit (myös ne pullot!) sekä niin paperit kuin pahvitkin. Hommasta saisi tehokkaamman vain jos lavojen ja ajoväylän väliin ei olisi laitettu ihan turhanpäiväistä jalkakäytävää, koska sitten ei tarttisi nousta autosta lainkaan. Senkun heittelisi ikkunasta jutut oikeisiin paikkoihin. ;)

Eiköhän me aleta tuolla käymään. Nyt kun vaan keksittäis järkeviä säilytysratkaisuja kaikelle kierrätettävälle täällä kotona, ettei ihan silmille pääse hyppimään.

Kolikkoja taskussa

Tuntuu olevan aika yleinen ilmiö maailmalla, että pienimmistä kolikoista ei juurikaan välitetä. Täällä arvoltaan pienin kolikko on 1 sentti, mutta maksettaessa summa usein pyöristetään niin ettei ko. kolikoita käytetä. Toisaalta aika monessa paikassa on pieni kulho, johon voi "ylimääräiset" sentin kolikkonsa heittää. Vastavuoroisesti kulhosta voi myös tarvittaessa ottaa pari kolikkoa, jos omasta taskusta ei satu löytymään.

Itselläni on edelleen pienoisia ongelmia täkäläisten kolikoiden kanssa, niiden arvo ja koko kun ei aina täsmää. Useamman kerran olen erehtynyt luulemaan kooltaan pienintä kymmenen sentin (dime) kolikkoa yhdeksi sentiksi. Joku toinen voisi nämä kolikot tosin erottaa jo värin perusteella, sentti kun on ainoa erivärinen kolikko. Lisää ongelmia minulle tuottaa se, että näillä on tutun 20 sentin "tilalla" 25 senttinen. Laskuoppi menee siis uusiksi. Onneksi Tarja on parempi kolikoiden kanssa, joten hän usein omii taskunpohjalleni käyttämättöminä kertyvät pikkukolikot. Toisaalta taitaa niitä ongelmia olla paikallisillakin. Lähimmästä ruokakaupasta kun löytyy automaatti, jolla kolikot voi kätevästi vaihtaa seteleiksi. Yleensähän homma toimii päinvastoin, ja seteleitä yritetään saada rikki vaihtorahan toivossa.

Poks poks

Melkein yhtä kivaa kuin se että tilatut kolikot saapui eilen oli se, että ne oli pakattu kuplamuoviin! Tässä linkkivinkki kaikille joilla ei ole omaa kuplamuovia.

Rahantuloa ei voi estää

Yksi meidän ihan suosikki mitä tulee matkamuistoihin, on ottaa talteen yhdet kappaleet vierailukohteen kaikista kolikoista. Euroalueella tätä iloa ei enää oikein ole, mutta kokoelmiin kuuluu jo esim. mallikappaleet niin jeneistä (Japani) kuin korunoistakin (Tsekki). Kolikot säilötään huolellisesti valokuva-albumiin yhdessä niitten matkakuvien kanssa, jotka on tuomittu riittävän hyviksi teettää.

Vuonna 1999 aloitettiin uusien neljännesdollarien sarja, tarkoituksena tehdä oma kolikko jokaiselle osavaltiolle. Kolikoiden "etupuoli" on sama kuin perinteisissä neljännesdollareissa, mutta "takapuolella" on jokaiselle osavaltiolle valittu oma ainutlaatuinen kuva ja teksti. Nämä osavaltioiden kolikot julkaistiin viiden kolikon vuositahdilla, siinä järjestyksessä kun osavaltiot ovat aikanaan liittyneet unioniin. Ja viime vuonna sarja tuli sitten täyteen ja viimeisetkin osavaltiokolikot kiertoon.

Ajateltiin sitten, kun kyllä näistä paikallisistakin kolikoista pitää matkamuistot aikanaan saada, että etsitään käsiimme ikioman Texasin osavaltion neljännesdollari, kun eihän me niitä kaikkia millään jakseta keräillä. Mutta sitten huomasin eräänä kauniina päivänä postin mukana jaetun mainoksen firmalta, joka myy keräilykolikoita. Ja jolla valmiin sarjan kunniaksi oli tarjous nimenomaan osavaltioiden neljännesdollareista. Kaikki 50 kerralla valmiina, ja tarjoushintaan sai vielä kansionkin kolikoille. Hetki me asiasta neuvoteltiin ja päätettiin sitten tarttua tilaisuuteen. Ja tänään ne tuli!Iltapuhteena askarreltiin kolikot kansioon paikalleen, ja siinä ne nyt on kaikki 50. Kuinka hauska muisto tämäkin tulee vielä olemaan. Toimii kätevästi myös hätävarana, jos tulee yllättävä rahapula...

Bang bang

Amerikkalainen aselainsäädäntö jaksaa ihmetyttää eurooppalaisia, ja kyllä siitä puhutaan ihan jatkuvasti täälläkin. Eilisestä lehdestä luin hieman hämmästellen että lainsäädäntöä ollaan pehmentämässä. Voiko tästä vielä pehmentää?

Tänä keväänä 30 päivän ajanjaksolla 57 ihmistä kuoli joukkoammuskeluissa ympäri maata. Vuosittain reilusti yli 10000 ihmistä ammutaan, ja Jenkit onkin ihan kärkimaita mitä tulee aseista johtuviin kuolintapauksiin. NRA:n (siis tää aseintoilijoiden klubi, jossa Charlton Hestonkin vaikutti) edustajaa siteraataan artikkelissa sanomassa, että rikoksia voi tapahtua missä tahansa, ja pahan ihmisen jolla on ase voi pysäyttää ainoastaan hyvä ihminen jolla on ase. Tästä mentaliteetista johtuen:

• Vasta hyväksytyn lain mukaan aseet on sallittuja kansallispuistoissa
• Montanassa vuokraisännät tai hotellien omistajat eivät saa enää kieltää aseita tiloissaan
• Texasissa hyväksyttäneen laki jonka mukaan aseet on sallittuja baareissa (Siis missä tarjoillaan myös alkoholia, hyvä yhdistelmä...)
• South Carolinassa keskustellaan laista jonka mukaan aseet olisivat sallittuja koulujen alueilla

Täällä oli hiljattain käsittelyssä laki, joka olisi mahdollistanut piilotetun aseen kantamisen esimerkiksi yliopistokampuksilla. Siis mm. siellä missä Ville on päivittäin töissä. Tämä laki ei kuitenkaan mennyt läpi.

En mä lähtökohtaisesti vastusta ampumaharrastusta. Vois olla jopa tosi kiva joskus itsekin kokeilla, jossain ampumaradalla jonkun oikeasti osaavan ihmisen vähän avustaessa. Mutta joku järki hei sentään.

Allasbileet

Sunnuntain sanomalehti on valtava paketti, ja sen lukemiseen saa uppoamaan monta nautinnollista tuntia. Tällaiset kiireettömät aamut on ihania, eikä haittaa yhtään että nukuttiin pommiin. Tai voiko niin edes sanoa, kun ei ollut herätystä päälläkään?

Iltapäivällä alkoikin sitten tapahtua vähän enemmän. Villen työkaveri täytti vuosia, ja meidätkin oli kutsuttu synttäreitä juhlimaan. Päivänsankari asuu miehensä kanssa saman kadun varrella, eri yhtiön omistamassa asuntokompleksissa, joten päätimme kapinallisesti kävellä juhlapaikalle. Autolla matka olisikin ollut paljon pitempi, vaikkakin toki myös huomattavasti ilmastoidumpi...

Juhlia varten oli varattu yksi paikan uima-altaista, ja vaikka omat uikkarit jätettiinkin kotiin, ei vesipyssysodalta täysin vältytty. Onneksi kuumana päivänä ei niin kauheasti haittaa vaikka välillä vähän roiskuukin vettä päälle, kun vaatteet myös kuivuivat nopeasti. Vieraat saivat myös mahat täyteen hodareita ja hamppareita, ja kylmälaukuista sai hakea olutta tai limpparia niin paljon kuin huvitti. Loistotarjoilut siis.

Ville esitteli minua työkavereilleen, ja kaikki oli kauhean mukavia. Nää osaa täällä jutustelun jalon taidon, joten paljon tuli höpöteltyä uusien ihmisten kanssa. Suomesta kyseltiin kovasti, mutta (valitettavasti) mitään huvittavia harhakäsityksiä ei ilmennyt. Jääkarhujakaan ei mainittu lainkaan... Lahjaksi vietiin juhlakalulle lahjakortti elokuviin. Siitä kun on tullut meidän sunnuntaiperinne, ja tänä sunnuntaina tuo jäi juhlien takia väliin. Onhan siinä ihan selvä logiikka, miettikää nyt.

Leijonia ja tiikereitä ja karhuja

Valittiin päivän vierailukohteeksi Houstonin eläintarha, joka sijaitsee samassa puistossa aiemmin mainitun ulkoilmateatterin kanssa. Lämmin ja aurinkoinen päivä oli mitä parhain kauniissa ympäristössä kiertelyyn, ja olihan siellä varsin herttaisia elukoitakin.Ja myös niitä vähemmän herttaisia...Me ilmeisesti hullaannutaan aina kovasti meidän kohdevalintoihin, koska aivan kuten NASAn kanssa, päädyttiin hankkimaan vuoden jäsenyys. Ja aivan kuten NASAn kanssa, säästettiin vähän katsomista myös tuleville vierailukerroille. Kun kauniilla ilmalla tekee mieli ulkoilla, sen voi hyvin tehdä ympäristössä missä saa samalla katsella eläimiä. Ja kun kuumuus käy liian tukalaksi, löytyy katsottavaa myös sisätiloista.Huomatkaa myös kuvan yläreunasta löytyvä maailman laiskin jyrsijä...Osuttiin sopivasti seuraamaan myös näytöstä, jossa merileijonat esittelivät osaamistaan. Tässä pieni pätkä liukasliikkeisten kaverien menosta.

Huonoa huumoria

Joitakin vuosia sitten olin aika pahasti koukussa WWE:n SmackDowniin. Vapaapainia siis. Eipäs naureta siellä, seurasin sarjaa aktiivisesti mm. koska kirjoitin siitä muutamankin esseen mediatutkimuksen kursseille. (Jätän nyt mainitsematta että seurasin jo kauan ennen esseitä, jotka olivat enemmän seuraus kuin syy...) Koska silloisessa vanhassa kämpässäni ei näkynyt Sub joka ohjelmaa Suomessa esitti, vierailinkin ahkerasti erään kaverin luona ohjelmaa tapittamassa (Kiitti vaan kovasti, tiedät kyllä kuka olet!). Mutta sitten juonikuviot alkoi ärsyttämään, kun esim. Undertaker muka kuoli, mutta kävi silti mätkimässä vastustajia haudan takaa, ja koko hommasta meni vähän maku.

Tosi addiktio ei kuitenkaan parane koskaan. Siispä aina välillä huomaan istuvani sohvalla maanantai- (Raw) tai perjantai-iltaisin (SmackDown) tuijottamassa kun isot rumat kaverit uhoaa toisilleen. En kuitenkaan ole asiasta kovin huolissani, koska ihan joka jaksoa ei sentään tarvitse nähdä. Mutta on ollut hauska saada tilaisuus seurata molempia WWE:n sarjoja, koska juoni etenee molemmissa ja Suomessa näytettiin tosiaan vain toista. Suomen jaksot olivat myös huomattavasti lyhennettyjä versioita, joista esim. WWE:n Divat oli kokonaan karsittu pois.

Tämä sairaus, tunnustan, on vain ja ainoastaan minun, eikä Ville ymmärrä sitä lainkaan. Joskus se seuraa hetken vieressä ja kommentoi kuinka typerältä koko touhu vaikuttaa. No just, siinähän se hupi onkin! Niin huonoa viihdettä, että on jo oikeastaan taas tosi hauskaa. Ja aivan ilmiömäisen suosittua täällä päin maailmaa. Siksipä sarjaan kuuluvat oleellisesti maksulliset erikoislähetykset säännöllisin väliajoin, mutta niihin en ole vielä sortunut. Vaikka ylihuomisen Extreme Rules hieman kyllä houkuttaisi...

Saako olla donitsi?

Tipahdin melkein tuolilta kun luin päivän lehdestä että tänään on kansallinen donitsipäivä. Mikä?! Pakkohan siihen oli perehtyä ja toden totta, kesäkuun ensimmäinen perjantai on täällä kansallinen donitsipäivä. Perinne on alkanut jo vuonna 1938 Chicagon pelastusarmeijan toimesta, tarkoituksena kerätä rahaa vähäosaisten auttamista varten laman aikana. Samalla muistettiin pelastusarmeijalaisia, jotka ensimmäisessä maailmansodassa pitivät huolen että etulinjan sotilaat saivat itsetehtyjä donitseja. Tosi kuin vesi, sopii tarkistaa jos ette usko.

Päivän kunniaksi moni normaalisti donitseja kauppaava liike jakaa niitä ilmaiseksi. Koska hei, tänään on sentään kansallinen donitsipäivä! Sovitaanko että donitsien sijaan me saadaan syödä hyvillä mielin eiliseltä jääneet kakkupalan jämät pois..?

Leffailta

Tätä iltaa oli odotettu useampi päivä. SciFi-kanavan suht ahkerina kuluttajina huomattiin että sieltähän tulee torstaina pari leffaa jotka houkutti kovasti, ja sovittiin että pidetään kunnon leffailta herkkujen kera. Siispä heti työpäivän päätteeksi huristin noutamaan Villeä ja kaupan kautta äkkiä kotiin. Paikallisista pitkistä mainoskatkoista on joskus kovasti hyötyä, kun pitää ehtiä hoitamaan kaikki ruoka-asiat ilman että missaa mitään oleellista elokuvista.

Hyvin varautuneet herkuttelijat piti huolen siitä että aiemmin tällä viikolla tehtyä makaronilaatikkoa riitti vielä tänään, ja hyvän ruuan jälkeen saikin siirtyä herkkujen puoleen. Kaupasta spontaanisti mukaan tarttunut suklaakakkupala oli syntisen hyvää, vaikkakin ilmeisesti harvinaislaatuista turpoavaa mallia. Ville ainakin valitteli että syötyään vain noin pesäpallon kokoisen palan, mahassa oli kuitenkin hetkeä myöhemmin ainakin jalkapallon verran kakkua. Jännä juttu. Myös sipsihimo on tullut varsin tehokkaasti tyydytettyä, ja seuraavaan herkkupäivään saa luvan olla hetki aikaa.

Ekoterroristit

Vielä Suomessa me oltiin hirmu ahkeria ja tunnollisia kierrättäjiä. Enää me ei olla. Silloin kun me allekirjoitettiin vuokrasopimus tästä meidän asunnosta ja meille näytettiin roskikset, me kysyttiin että kierrätetäänkö täällä mitään. Ei kuulemma. Ilmeisesti nää on yrittänyt saada sellaista mahdollisuutta, mutta käytännössä toistaiseksi ei ole mahdollista saada niin monenlaista keräysastiaa, eikä varmaan liene ihan ilmaista niitten tyhjennyspalvelutkaan. Joten huonosta omatunnosta kärsien mekin olemme joutuneet viskaamaan samaan roskikseen niin mainoslehdet kuin tyhjät muovi- ja lasipullotkin.

Lähikaupan aulassa on keräysastia jonne voisi viedä muovia. Mutta valitettavasti he eivät voi ottaa vastaan muovipulloja, vaan ainoastaan muovikasseja. Ihan hyvä sekin, koska muovikasseja varmasti paikallisella systeemillä jokaisen nurkkiin kertyy, mutta me käytetään ne roskapusseina pois. Ja edelleen ne muovipullot joissa vesi, mehu ja limppari ostetaan, menee kierrättämättöminä roskikseen.

Alan pikkuhiljaa saamaan tarpeekseni tästä turhautumisen tunteesta, ja etenkin kun meille nyt kannetaan sanomalehti kolmena päivänä viikossa (torstai, perjantai ja sunnuntai, jos kiinnostaa tietää) olisi kiva, jos voisi toimia vähän vastuullisemmin. Bongasinkin tänään pyykkituvan seinältä ilmoituksen kierrätyspisteestä, jonne voisi viedä ainakin lasit, metallit ja paperit (muovista en nyt ole ihan varma koskeeko taas vaan niitä kirottuja muovipusseja). Sinne on toki matkaakin jonkin verran, mutta ehkä se olisi vaivan arvoista. Eikä siellä tarvitse päivittäin ravata, kai tästä asunnosta joku kolo löytyy minne voisi kerätä kierrätettävää tavaraa, ja aina välillä käydä viemässä iso lasti. Tulisi itsellekin ehkä parempi mieli.

Mutta ei me ihan toivottomia olla tähän astikaan oltu. Meidän sähkö on meinaan ekologista tuulisähköä. Hippasen kalliimpaa kuin vähemmän luontoystävälliset vaihtoehdot, mutta siitäkin tuli parempi mieli. Ja jos me vielä ihan oikeasti saatais aikaiseksi kierrättää, niin tää maahan pelastuis alta aikayksikön...

Mun hattu on mun hattu

Olipas meidän veikkaajat yksimielisiä. Mutta myös pääsääntöisesti oikeassa! Ollaanko me noin ennalta-arvattavia? Mutta joo, valkoinen hattu on minun, ja ilmastoidumpi versio Villen. Vaikka ehkä on pakko vielä mennä ostamaan valkoinen hattu Villellekin, koska se kuvia otettaessa protestoi kovasti, että miten niin meidän isä on ainoa jonka mielestä valkoinen hattu voisi olla hänen. Mahtoiko siis tulla kade mieli, kun näki kuinka paljon hienompi mun hattu onkaan..?

Rokotuksia ja tuloksia

Hepatiittirokotus on nyt sitten hankittu. Tai siis melkein. Kun eihän täällä mikään ensimmäisellä yrittämällä valmiiksi tule. Yritin alunperin hankkia rokotuksen kampuksen terveysasemalta (vähän sama kuin YTHS). Toimistotäti kuitenkin ystävällisesti ilmoitti etteivät he hoida post doc -tutkijoita, ja kehotti menemään yksityiselle klinikalle. Tänään mentiin sitten ko. paikkaan. Eikä tarvinnut edes jonottaa. Hepatiitti A + B -rokote osoittautuikin olevan kolmen pistoksen sarja, joten oikeastaan rokotus tulee valmiiksi vasta joulun tietämillä. Mutta sittenpähän on suoja noin kymmeneksi vuodeksi. Kaupanpäällisiksi sain vielä amerikkalaisen rokotuskortin, jonka voin sitten aikanaan tuoda matkamuistona Suomeen.

Muutoin työt ovat lähteneet pikkuhiljaa käyntiin, ja eilen sain kunnian ensimmäisen kerran raportoida tekemisiäni pomolle. Ei se kovin pahasti kieroon katsonut, eli kai sitä sitten jotain on saatu jo aikaankin. Ainakin olen oppinut jo yhden uuden labratekniikan, jonka optimoinnissa lähiajat mukavasti kuluvatkin...

Labratyöskentelyä tuntuu välillä hidastavan, kun en löydä mistään mitään. Osittain johtuu varmasti siitä, että labra on minulle ennestään tuntematon ja on jakautunut useaan huoneeseen ja kahteen kerrokseen. Uskallan kuitenkin väittää että meillä Turussa labrat ovat siistimmät ja paremmin hoidetut. Täällä on nyt kuitenkin alettu valmistautumaan muuttoon pitämällä useita labran siivouspäiviä, joissa vanhentuneita reagensseja, laitteita jne. hävitetään. Eiköhän uusissa tiloissa sitten tule olemaan entistä organisoidumpaa (ainakin alkuun).

Rocky Road

Se joka keksi laittaa minivaahtokarkkeja suklaajäätelöön oli nero.Ps. Oikea vastaus koskien hellehattuja luvassa huomenna, vielä siis aikaa veikkauksille!

Hurrikaaneja

Kesäkuun myötä alkoi myös virallinen hurrikaanikausi joka jatkuu aina marraskuun loppuun asti, elokuun lopun ja syyskuun ollessa potentiaalisinta hurrikaaniaikaa. Eilisessä lehdessä olikin monta juttua siitä, miten hurrikaaneihin tulisi varautua ja mitä sitten tehdään jos sellainen iskee. Tästä kaudesta ennustetaan kuitenkin hieman helpompaa kuin edellisestä, jolloin esiintyi 16 nimettyä hurrikaania. Näistä Ike oli tuhoisin ja jälkiä korjaillaan edelleen, melkein vuotta myöhemmin. Tämän vuoden ennuste on korkeintaan 14 nimettyä hurrikaania.

Hurrikaanit luokitellaan 5-portaisella asteikolla, joka ei ilmeisestikään kerro tavalliselle tallaajalle mitään hyödyllistä. Ike nimittäin oli luokkaa 2. Tosin nyt luokitteluperusteita ollaan ilmeisesti rukkaamassa, suuresti koska Ikeä ei otettu vakavasti ajoissa, johtuen sen alhaisesta luokituksesta. Saas nähdä millaisia myrskyjä nähdään tänä vuonna. Tosin yhdyn yleiseen toiveeseen että päästäisiin helpommalla kuin vuosi sitten.

Kaikki nämä artikkelit luettuamme alkoi hermostuneisuustaso olla aika korkealla. Siksipä olikin huojentavaa huomata, että emme taida asua kovin riskialttiilla alueella. Lehdessä oli nimittäin ohjeet kaikkien riskialueiden evakuointikohteista ja -reiteistä, ja meidän postinumeroalue on ilmeisesti riittävän kaukana merestä, koska meidän ei oleteta tarvitsevan evakuointia. Hieno homma.

Sinänsä tuhoisat hurrikaanit ovat viime vuosina lisääntyneet. Ennen Ikeä huomattavaa tuhoa tekivät Katrina New Orleansissa ja Rita Texasin ja Louisianan rajalla, molemmat vuonna 2005. "Vanhoina hyvinä aikoina" näin tuhoisten myrskyjen väli saattoi olla useampi kymmenen vuotta, ja nyt se on kutistunut kolmeen. Toivottavasti on ainakin sen kolme Ikestä eteenpäinkin, ettei käy kalpaten.

En muuten jaksanut tutkia mitään tilastoja sen tarkemmin, vaan kaikki perustuu siihen mitä eilisestä lehdestä ja vanhoista uutisista muistan. Korjatkaa vapaasti, jos joku meni ihan pieleen...

Eka shekki ikinä

Meidän vuokra pitää maksaa joka kuun 1. - 3. päivä, joten kilttinä ja tunnollisena vuokralaisena kiikutin maksun toimistoon heti tänään. Samalla maksoin elämäni ensimmäistä kertaa jotain shekillä. Siis sellaisella shekillä jonka olin omin käsin kirjoittanut ikiomasta shekkivihosta. Varsin modernia rahaliikennettä nää harrastaa täällä. Näyttää kyllä siltä, että vuokra on ainoa kulu johon meidän shekkivihkoa tullaan lainkaan käyttämään, joten on se pienesti ihan hauskaakin kirjoitella shekkejä kerran kuussa.

Mitä tulee rahaliikenteeseen muuten, olen ymmärtänyt että netissä tapahtuvat maksut ovat aika uusi ilmiö näille. Moni taho sitä kuitenkin nykyisin mainostaa suositeltuna vaihtoehtona, ylistäen sen turvallisuutta. Kelpaa meille, ja esimerkiksi sähkö- ja kaapelilaskut maksetaankin netissä. Mitä tulee maksukortteihin, nämä ei hallitse siruteknologiaa. Sirun puutteesta huolimatta kortistaan ei tarvitse juuri koskaan päästää irti kun maksun aika koittaa, vaan maksupäätteet toimivat niin että asiakas itse vetää oman korttinsa laitteesta läpi. Pitää vaan olla tarkkana ja katsoa miten päin magneettiviivan kuuluu olla, niin hyvin sujuu. Koodejakaan ei kysellä, vaan maksutapahtuma kuitataan allekirjoituksella, tosin maksupäätteeseen elektronisesti perinteisemmän paperiversion sijaan. Kaikenlaista jännää.