Ärsyttäviä ihmisiä

Minä oon jo jonkun aikaa viettänyt päiviäni Ricen kampuksen kirjastossa. Tällä itsekurilla (tai sen puutteella) ei kotona juurikaan saa mitään aikaan, joten neljän seinän sisältä poistuminen isompien seinien sisään ja huomattavasti korkeammalla olevan katon alle on osoittautunut työtahtia tehostavaksi liikkeeksi. Kirjastossa on ihan mahtavat yleiset tilat, josta löytyy lukuisa määrä ihanan isoja pöytiä; niihin mahtuu levittämään kaikki muistiinpanot sun muut ilman mitään ongelmia. Ja vaikka lukukausi onkin jo alkanut, pöytiä riittää mainiosti, eikä koskaan ole liian täyttä. Tehokkuuden parantumisen lisäksi systeemissä houkuttelee mahdollisuus yhteisiin lounaisiin Villen kanssa. Ei siis valittamista. Paitsi tänään, kun kaikki ärsyttävät ihmiset parveilivat samana päivänä ulos koloistaan ja kokoontuivat minun lähelläni kirjastossa...

Ensin aamupäivällä sain yllättäen seuraa pöytääni. Istuskelin kaikessa rauhassa kulmapöydässä, joka on muodostunut suosikikseni ja olen aina iloinen jos se on vielä vapaana kun saavun paikalle, kun heppu käveli paikalle ja sanaakaan sanomatta istui alas ja levitti tavaransa toiselle puolelle pöytää. Ok, kuten sanottu pöydät on isoja, mutta olisi sitä kai voinut edes kysyä että sopiiko siihen tulla. Ja muutenkin, lähellä oli myös vapaita pöytiä, eikö olisi ollut kivampi mennä sellaiseen, kun pojalla kuitenkin oli melko paljon tavaraa mitä levitellä? Asia ei kuitenkaan häirinnyt minua mitenkään valtavasti, enemmän ihmetytti, kunnes paljastui ettei kaverin tarkoitus selvästikään ollut saada mitään aikaan. Oli sillä kannettava tietokone siinä auki ja kyllä se vähän sillä jotain tekikin, yhteensä korkeintaan viiden minuutin ajan. Muu aika meni levottomaan hyörimiseen ja pyörimiseen, äänekkääseen huokailuun ja kiivaaseen tekstiviestittelyyn (värinähälytys ei muuten ole sama kuin äänetön, vaan kuuluu kyllä ihan kivasti, etenkin aivan koko ajan väristessään). Tämä jo vähän ärsytti, mutta ei yhtä paljon kuin ne pari puhelua. Onneksi tyyppi kuitenkin tajusi aina hetken puhuttuaan lähteä jatkamaan juttua jonnekin muualle, vain palatakseen hetken päästä takaisin pyörimään.

Kaverilla oli mukana myös sellaiset omituiset varvassukkamaiset kengät, missä on siis joka varpaalle oma kolo. No niitähän piti sitten sovitella pariinkin otteeseen ja käpytellä hyllyjen välissä testaamassa. Ja sitten niitä piti vähän säädellä paremmaksi kiristelemällä ja löysentelemällä tarranauhoja. Sekin ääni muuttuu yllättävän rasittavaksi kun se toistuu neljännenkymmenennen kerran kolmen minuutin sisään. Lopulta kaveri sai taas yhden tekstiviestin, yritti soittaa jonnekin, ja kun kukaan ei vastannut, keräsi ärtyneen näköisenä kamppeensa ja poistui paikalta. Tervemenoa, toivottavasti ei kohdata enää!

Lounastaukoon asti olikin sen jälkeen kaikki hyvin, mutta sieltä palatessa oli suosikkipöytä jo viety. Olisin tietty voinut minäkin tunkea varattuun pöytään, mutta kun oli vapaitakin, niin menin mieluummin sellaiseen. Ei olis ehkä kannattanut, koska takaoikealla olevassa pöydässä oli mutisija. Tiiättekö miten jotkut ei osaa lukea liikuttamatta huuliaan? Tää tyyppi luki ääneen, tai silleen kuiskaten. Jos pitää veikata, epäilen että se suunnitteli jotain puhetta tai esitelmää, koska aina välillä se hiljeni ja kirjoitti koneellaan kiivaasti, ja sit taas nojasi taaksepäin ja jatkoi kuiskaten lukemista. Se kuuluu yllättävän hyvin kun on muuten hiljaista, vaikka mulla oli kuulokkeissa musiikkiakin taustahälyä peittämässä.

Vielä mutisijaa paremmin kuului muuten ihan viereisessä pöydässä istuvan hepun hyräily! Onneksi se hyräili aina välillä vaan, mutta kyllä se vähän hämmensi. Se ei kuitenkaan viihtynyt siinä kovin kauaa ja mutisijakin lähti jossain vaiheessa pois. Mutta sit myöhään iltapäivällä, kun meidänkin kotiinlähdön aika lähestyi, tajusin että hyräilijä oli jossain vaiheessa palannut siihen viereiseen pöytään. En ollut edes huomannut että se oli sama heppu, kun tällä kertaa se ei hyräillyt. Paitsi sitten kun se oli vissiin lopullisesti lähdössä, niin se hyräili taas koko sen ajan mitä tavaroiden pakkaaminen kesti. Ja kun se oli aikaisemmin hyräillyt silleen hiljakseen, ettei kauemmissa pöydissä varmaan edes kuultu, nyt se hyräili ihan täyteen ääneen jotain ponnekasta marssimusiikkia.

Voisko joku kertoa mistä näitä tyyppejä oikein tulee? Mä yritin esittää että kyse on jostain perjantai-levottomuudesta, mutta Ville oli vankasti sitä mieltä että poikkeus oli tämä, eikä viikottainen ilmiö. Ehkä, mutta jos tää toistuu niin mä en enää perjantaisin uskalla lähellekään kirjastoa. Eikä siinä kai muuten nyt niin mitään, mutta miksi ne kaikki halusi just mun viereen? Oonko mä friikki-magneetti?