Paluu arkeen

Tänään sitten jatkuu normaali arki pitkän nelipäiväisen Kiitospäivän viikonlopun jälkeen. Sitä vois ajatella että tuollainen miniloma virkistäisi ja antaisi lisäpuhtia seuraavalle viikolle, mutta kyllä näin maanantaiaamuna ainakin lähinnä vaan kaikki tökkii vastaan. Ehkä se energia tulee tästä vielä, toivotaan ainakin. Kyse on varmastikin vaan siitä, että arkeen palaaminen ylimääräisten vapaapäivien jälkeen ottaa vaan pienen hetken aikaa. Oon mä silti kyllä edelleen sitä mieltä, että nelipäiväinen viikonloppu voitais ottaa ihan pysyväksi rytmiksi. Tai edes nelipäiväinen työviikko, kelpais sekin näin alkuun...

Surkea peli

Käytiin tänään pitkästä aikaa katsomassa sitä käsimunaa ihan livenä... ;) Parasta antia oli se, kun tällä kertaa oltiin lippujen kanssa saatu kupongit joilla irtosi pari slaissia pizzaa ja limppari kumpaisellekin, joten lounaskin tuli kätevästi nautittua siinä pelin alkua odotellessa. Ja koska tuo oli siis sitä parasta antia, ei liene vaikea päätellä että Indianapolis Colts on edelleen, yhdentoista pelin jälkeen, vailla tappioita, ja Texansien playoff saumat mennyttä.

Positiivista oli se, että Texansit pelasi aivan älyttömän hyvän ensimmäisen puolikkaan ja olikin reippaassa johdossa kun mentiin tauolle. Mutta sit jotain tapahtui, ja kotiyleisö sai seurata kuinka Coltsit tuli takaa ja pieksi meidät ihan suohon. Hitto. Mut ei voi mitään, ja onhan Indianapolis oikeasti ihan älyttömän vakuuttava tiimi, eikä vähiten pelinrakentajansa Peyton Manningin ansiosta. Ei sitä miestä ihan suotta hehkuteta, mä voin ihan hyvillä mielin sit Superbowlin aikaan hurrata sille...

Opittiinpa sekin, että Colts-fanit ei ole järin mukavaa kansaa. Ilmeisesti tappioton kausi on noussut melko pahasti päähän, koska se huutelun määrä oli aikamoista. Olipa katsomossa pelin aikana ihan tappelukin, tosin sen verran oli ihmisiä välissä etten ihan nähnyt miten homma eteni. Sen näin kun riitapukarit saateltiin ulos, yksi Texans-fani verissä päin ja yksi Colts-fani käsiraudoissa, plus molempien kavereita sit vähän rauhallisemmissa merkeissä. Kurjaa kun ei osata hävitä kunnialla, mutta on kyllä kurjaa sekin, ettei toiset osaa voittaa reilusti.

Tuhoutuneet lenkkarit

Just eilen pääsin sanomasta kuinka vähän me Villen kanssa shoppaillaan, ja heti tänään oltiin monta tuntia kaupoilla. Toisaalta, sanoin myös että hankinnat tehdään tarpeeseen, ja kukaan tuskin voi kiistää etteikö nyt olisi ollut tarve. Villen lenkkarit nimittäin näyttivät eilisen kuntosalivierailun jälkeen tältä.
Onhan noi aika räjähtäneen näköiset muutenkin, mutta tuo irronnut pohja oli viimeinen niitti, eli suunta urheiluliikkeeseen uusia kenkiä metsästämään. Meille sattui ihan tosi hyvä myyjä, joka oli paljon kiinnostuneempi löytämään juuri Villelle sopivat kengät kuin myymään jotain mahdollisimman kallista. Niinpä mukaan tarttui sitten laatupopot jotka olivat mukavassa alennuksessa, kun jäljellä oli vain hajakokoja joista yksi sattui sopimaan Villelle loistavasti. Eiks oo vähän paremman näköiset kuin nuo vanhat?
Muuten ostokset keskittyi suurimmalti osalti puuttuvien joululahjojen hankintaan, hyvällä menestyksellä. Ne on meinaan kaikki nyt ostettu! Ja on vielä marraskuu!! En mä yleensäkään ole niitä, jotka aatonaattona juoksee paniikissa kaupasta toiseen, mutta että kaikki lahjat marraskuussa, tähän en oo minäkään aikaisemmin kyennyt.
Vietin vauhdikasta lauantai-iltaa paketoimallakin jo suunnilleen puolet lahjuksista, mutta sitten loppui tuo ihana nauha kesken. Niin sit mä kirjoitin meidän joulukortit valmiiksi. Mitä muutakaan sitä olis tuossa tilanteessa tehnyt..?
Sitä mä en kyllä tiedä miten nättejä nuo paketit enää sitten on, kun niitä on roudattu täyteen ahdetuissa matkalaukuissa reilut puoli vuorokautta maapallon toiselle puolelle. Mutta eipä sille sitten mitään voi, voin ottaa niistä vaikka paljon kuvia etukäteen ja esitellä kaikille, että tuolta sen kuuluisi näyttää...

Musta perjantai

Kiitospäivän jälkeinen perjantai tunnetaan täällä nimellä Black Friday, joka merkkaa jouluostoskauden virallista alkua. Vuoden suurimpana shoppailupäivänä lähes liike kuin liike tarjoaa huikeita alennuksia, pitäen myös oviaan auki paljon normaaleja aukioloaikoja mittavammin. Monet kaupat aukeavat jo aamuyön tunteina, kun parhaat toivottavat asiakkaita tervetulleiksi vuorokauden ympäri, keskiyöstä keskiyöhön.
Me ei sorruttu ylenpalttiseen kaupoissa pyörimiseen, kun ei isossa tungoksessa ole erityisen kivaakaan. Tyydyttiin siis tekemään etukäteen suunnitellut tehokkaat täsmäiskut kolmeen kohteeseen, joiden jälkeen kotona oltiin jo taas yhden aikaan. Mitään ylimääräistäkään ei tullut ostettua, vaan ainoastaan juuri ne asiat mitä mentiin hakemaankin. Hyvin tehokasta.
Suomessahan tänään toitotetaan (tai toitotettiin lähinnä, aikaero nääs...) Älä osta mitään -päivää. Oli pakko ihan tutkia että onko sattumaa päivän osuminen tähän mustaan perjantaihin, eikä muuten ole. No, en minä ainakaan tunne tippaakaan huonoa omatuntoa siitä, että ostin jo kauan kaipaamani ja tarvitsemani farkut tänään puolet halvemmalla kuin mitä ne olisi maksanut huomenna. Vaikka kuinka olisi Älä osta mitään -päivä. Pidän oikeastaan muutenkin paljon enemmän Osta ihan hirmu halvalla -päivästä... Vai osaisko joku perustella mulle ketä se olisi mitenkään auttanut, että olisin mennyt kauppaan vasta huomenna ja tosiaan maksanut tuplasti enemmän ostoksistani?
Muutenkin tämä Älä osta mitään -päivä tuntuu mun mielestä melko keinotekoiselta ajatukselta. Eikö kuitenkin olisi parempi yrittää saada aikaan jotain vähän pysyvämpiä ja kestävämpiä muutoksia? Että sitä omaa kuluttamistaan ja ostamistaan miettisi vähän jatkuvasti, eikä niin että yhtenä päivänä ollaan niin kovin ekologisia ja hyviä ihmisiä, mutta huomenna taas kannetaan kotiin halpisrättejä joista menee saumat vinoon ekassa pesussa? Sori nyt kauheasti, mutta mä en oikein lämpene tällaisille tempauksille, joilla ei mun nähdäkseni ole juuri mitään käytännön arvoa tai vaikutusta.
Mehän ei Villen kanssa mitenkään erityisen paljoa yleensäkään shoppailla, kyllä hankinnat liki poikkeuksetta tulee ihan tarpeeseen ja käyttöön. Pyritään myös hankkimaan laadukasta ja kestävää, jonka lisäksi me kierrätetään ja ollaan muutenkin suurimman osan aikaa ihan kunnon kansalaisia (omaa autoa en pyydä anteeksi, en edes sitten kun ollaan Suomessa taas). Mutta jos jonkun mielestä nää asiat painaa vaakakupissa vähemmän kuin se, että ei toteltu Älä osta mitään -päivän käskyä, se on aika pitkälti voi voi...
Kuvat lainattu täältä, täältä, täältä ja täältä.

Kiitospäivä

Tänään vietetään Yhdysvalloissa Thanksgivingiä, eli Kiitospäivää. Juhlan ajankohtana on aina marraskuun neljäs torstai, mikä tarkoittaa samalla nelipäiväistä viikonloppua perjantain jäädessä myös vapaapäiväksi. Kelpaa meille, kolme päivää töitä ja neljä päivää vapaata vois olla vaikka ihan vakituinenkin juttu.

Villen pomolla on tapana kutsua työntekijänsä luokseen Kiitospäivän lounaalle, joten saatiin ihana tilaisuus päästä nauttimaan tästä perinteisestä amerikkalaisesta juhlasta. Oleellisinta kaikessa on ruoka, jota on paljon! Kaikki varmaan tietää että ateria keskittyy kalkkunan ympärille, mutta pelkillä lisukkeillakin olisi mahdollista ahtaa itsensä niin ähkyyn, ettei tosikaan. Meille myös kerrottiin että syömisen saa lopettaa vasta kun romahtaa uupuneena lautasensa ylle, joten voitte kuvitella että meillä on nyt melko täysi olo... Onneksi ateria oli paitsi runsas ja riittoisa, myös erittäin makoisa ja herkullinen.
Isäntäväkenä toimivat siis Villen pomo vaimoineen, kera kahden 6 (ja puoli, se puolikas on tärkeä!) -vuotiaan lapsensa kanssa. Perheen tytär olikin taiteillut kaikille hyvää Kiitospäivää toivottavat kortit, jotka löytyivät ruokapöydästä lautasten päältä. (Korteissa on luonnollisesti kuva kalkkunasta, jos joku ei muka tunnistanut.) Meidän kortit menee jääkaapin oveen, kuten tenaville jo luvattiinkin.
Vieraita oli parhaimmillaan meidän lisäksi 7, joten pöydän ääressä riitti tungosta ja tunnelmaa. Osan ihmisistä olin tavannut ennenkin, ja sekä vanhat että uudet tuttavuudet olivat kaikki oikein mukavia. Etenkin kiittelin isäntäväen avokätisyyttä kun tällaisen kutsun meillekin heittivät, koska oli aivan mahtavaa päästä osallistumaan oikeaoppiseen Kiitospäivän ateriaan. Ja nyt me siirrytään oikeaoppisesti vaakatasoon lepuuttamaan täysiä vatsoja, koska mainitsinko jo että ruokaa oli valtavasti? Siis oikeasti, jälkiruokapiirakoitakin oli kolmea eri laatua!

Seitsemän kuukautta

Mä olen vähän ihastunut Houstoniin. Tai oikeastaan aika paljonkin. Mulle käy hirmu helposti niin että ihastun paikkoihin missä pääsen käymään, joten sinänsä ei ole lainkaan yllättävää että oon ihastunut myös Houstoniin. Tämä on juurikin sellainen kaupunki jossa voisin hyvinkin kuvitella asuvani pysyvämminkin, jos siihen olisi pätevä syy. Ei kyllä ole, ja kyllä me ollaan tulossa vuoden jälkeen kotiin, mutta mulle jää ehdottomasti mitä parhaimmat muistot Houstonista. Täällä on oikeasti aika mahtavaa.

Houstoniin ihastuminen ei siis yllätä, mutta se vähän yllättää ettei koti-ikävä ole päässyt iskemään missään vaiheessa. Hyvähän se siis on, ettei täällä tarvi ikävissään kärvistellä, mutta olisin mä kuvitellut että sellaisia tunteita olis kumminkin ilmennyt. Toisaalta koti-ikävän puutteeseen on varmasti vaikuttanut se, että yhteyttä Suomeen on tullut pidettyä suhteellisen tiiviisti ja meillä on noita vieraitakin käynyt ihan kivasti. Ja tietenkin se, että Houston on tosiaan osoittautunut ihan hirmu kivaksi paikaksi olla ja asua.

Ei sylipalloa, vaan...

Meidän eilisen ohjelma aikataulutettiin tiukasti sen mukaan, että illalla voidaan sitten heittäytyä rauhassa sohvalle katsomaan Maanantai-illan jalkapallo-ottelua, jossa veriviholliset Tennessee Titans ja meidän oma Houston Texans ottaa yhteen. Jos sanon, etten pettymykseltäni voinut pelistä raportoida enää illalla, pystytte varmaan päättelemään kuinka siinä sitten kävi... Viime sekunnilla Texansien potkaisija Kris Brown tempaisi vasemmalta ohi yrityksen, joka onnistuessaan olisi tasoittanut pelin ja vienyt ottelun jatkoajalle. Loppulukemat siis riipaisevat 17-20 ja ketutus valtaisa. Etenkin kun tämä oli ihan suora toisinto edellisestä pelistä Indianapolis Coltseja vastaan kahden viikon takaa. Silloinkin Brownilla oli mahdollisuus tuupata peli jatkoajalle viimeisen sekunnin potkumaalilla, ja silloinkin liigan varmimpiin potkaisijoihin kuuluva Brown hutaisi yrityksensä vasemmalta ohi. Hiton hitto, mää sanon.
Erityisen tuskallista oli se, että vastassa olivat juuri Titansit, joukkueiden välillä kun ei liiemmin helliä tunteita ole. Tämä verivihollisuus johtuu pitkälti ilmeisesti siitä, että Tennessee Titans oli ennen Houston Oilers, reilusti yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Vuonna 1997 joukkueen omistaja kuitenkin siirsi jenginsä Tennesseehen ja kaksi vuotta myöhemmin Tennessee Oilerseista tuli Tennessee Titans. Houston oli ilman omaa NFL-joukkuetta vuoteen 2002, jolloin Texansit liittyivät mukaan ja siitä lähtien kättä on väännetty erityisen raivokkaasti juurikin Titansien kanssa. Eilisen pelissä tilannetta kärjisti vielä entisestään se, että Titansien pelinrakentaja Vince Young on kotoisin Houstonista, ja ollut täällä aivan mielettömän suuri tähti yliopistojalkapallon puolella. Tunteet siis kävivät melko kuumina... Eikä sitä auttanut se, että Titansit tulivat kaupunkiin hervottoman suunsoiton saattelemina, luvaten ja vannoen että he eivät vain ja ainoastaan voita peliä, vaan murskaavat samalla Texansien kaikki haaveet ja unelmat pääsystä playoffeihin.
No, sitähän nämä kaksi perättäistä tappiota nyt tarkoittavat, että Texanseilla on kymmenen pelin jälkeen viisi voittoa ja viisi tappiota, ja ennen eilistä peliä vahvasti voimissaan olleet haaveet joukkueen ensimmäisestä playoff kaudesta alkavat vaikuttaa melkoiselta toiveajattelulta. Sitä toivoa toki on aina, mutta sitten pitää voittaa kaikki tulevat pelit, eikä siltikään ole takeita mistään, vaan asiat riippuu pitkälti myös muiden joukkueiden edesottamuksista. Mutta pidetään nyt vielä peukkuja, jooko, että me päästään osallistumaan joukkueen historian ensimmäiseen playoff riemuun. Aloitetaan vaikka voittamalla ne kirotut, tähän mennessä kaikki omat pelinsä voittaneet Coltsit ensi sunnuntaina, kun superstara Peyton Manningin (se on Coltsien pelinrakentaja...) joukkue tulee vastavierailulle Houstoniin.
Näin vakavan asian jälkeen kaivataan luonnollisesti loppukevennystä, joten jaan nyt kuvan johon törmäsin ja joka tipautti kyllä aika tehokkaasti. Tää on siskokulta ihan sulle nyt, että tiedät vastaisuudessa ettei kyseessä olekaan sylipallo... ;)
Kuvat lainattu täältä, täältä, täältä ja täältä.

Loiva oppimiskäyrä

Kiertävä esitysvuoro osui taas tänään minun kohdalleni, ja sain esitelmöidä viimeaikaisista saavutuksistani. Aiheena oli siis lähinnä tuo uuden koelaitteiston (=bioreaktori) suunnittelu. Edellisellä kerrallahan olin hyvissä ajoin liikkeellä ja aloin tehdä esitystä jo sunnuntai-iltana. Sirpan kanssa kuitenkin pohdittiin, että viime hetken stressitilassa saa parasta jälkeä aikaan:) Leikkaa ja liimaa menetelmää apuna käyttäen, ja luottaen siihen että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, esitys tulikin tehtyä tänä aamuna pikavauhtia. Tehokasta työskentelyä, vaikka itse sanonkin. Sitäpaitsi mä en sentään paennut toisen esitysvuorolaisen lailla kolmeksi viikoksi Kiinaan ihan vaan välttääkseni esitelmän pidon. Tällä oppimiskäyrällä sekin saattaa tosin vielä olla edessä;)

Lainkuuliainen kansalainen

Käytiin tänään elokuvissa katsomassa Law Abiding Citizen, joka osoittautui odotettua paremmaksi leffaksi. Ei me mitään ihan huonoa epäiltykään kun kerran katsomaan lähdettiin, mutta positiivinen yllätys koettiin silti. Ajoittain massoja miellyttäväksi aivottomaksi toimintaräimeeksi naamioitunut Law Abiding Citizen oli toki myös sitä, mutta ampui myös ajoittain erittäin osuvia nuolia kohti paikallista oikeusjärjestelmää. Hyvin mielenkiintoista, ollen samalla varsin viihdyttävää. Ei huono ollenkaan.

Leffan jälkeen kuitenkin eniten puhututti ihan ulkoinen juttu, nimittäin kaksi naista jotka olivat saapuneet rainaa katsomaan pienen, korkeintaan 3-vuotiaan pikkuprinsessan kanssa. Ihmettelin aikanaan tätä pentujen mukaan rahtaamista jo Star Trekin yhteydessä, mutta nyt ihmettelen kyllä vielä vähän enemmän. En välttämättä kannata ikärajojen fanaattista tuijottamista ja uskon että lapsen vanhemmat ovat parhaat ihmiset määrittämään mitä kukin pentu pystyy tai ei pysty katsomaan, mutta kyllä nyt joku roti sentään pitäisi kai olla. Nyt puhutaan kuitenkin elokuvasta, jossa porukkaa kuolee kohtuullisen tiuhaan, eikä aina niin kovin siistein tavoin. Ja vaikka joku baby bio on ajatuksena varsin hyvä (siis näytöksiä joihin voi ottaa vauvan mukaan, kun salissa on koko ajan himmeä valaistus ja äänet hiljaisemmalla kuin yleensä) kun ei sylivauva vielä elokuvasta mitään ymmärrä, ei ajatus mun mielestä päde enää tuon ikäiseen tenavaan.

Niin sitä vaan mietittiin, että jos sen pennun on puskenut maailmaan, pitää olla valmis tekemään jotain uhrauksia. Tietenkin äidillä on oikeus päästä välillä tuulettumaan, mutta hankkisi nyt edes sen lapsenvahdin, ettei sitä mukulaa tarvi viedä katsomaan kun jengiä lahdataan ja autoja räjäytellään. Vai onko joku oikeasti sitä mieltä että noin voi tietenkin ihan hyvin toimia?

Loppukevennyksenä kerrottakoon, että vain pienellä kohulla ensi-iltansa saanutta uutta Twilight-leffaa New Moonia esitetään myös meidän vakioteatterissa. Ensi-iltaviikolla yleisö voi päivittäin valita 27 (!) näytöksestä, rainaa kun pyöritetään aina tasalta ja puolelta alkavin esityksin klo 10 ja klo 23 välillä. Älytöntä, sanon, samalla harmitellen sitä että kerrankin kun ei tarttis yhtään sovittaa leffaan menoa omaan aikatauluun kun aina sattuis sopiva näytös, on kyse leffasta joka ei vois vähempää kiinnostaa...

Joulukuusi

Vietettiin tänään muutama tunti Gallerian ostoskeskuksessa tarkoituksena päästä vetämään lisää viivoja yli meidän hankittavien joululahjojen listasta. Melko hyvin taas tarttui mukaan paketteihin täytettä, ja mun tekis niin kovasti mieli esitellä meidän löytöjä, mutta eihän se sovi. Siispä esittelenkin Gallerian luistinradan keskelle pystytettyjä joulukuusia menneiltä vuosilta. Tää ensimmäinen on ollut siellä vuonna 2005.
Siellähän oli siis tosiaan tämän vuoden kuusi jo kattoa hipomassa, mutta eihän mulla siitä tietenkään mitään kuvaa ole. Yhtä suuria ne on kumminkin näköjään ollut aina, eli siis ihan valtavia. Ja aika näyttäviä. Tämä jälkimmäinen on vuoden 2006 kuusi.
Kaikkea sitä. Ei Hansan keskusaukiolla vaan ole mun tietääkseni koskaan tuollaista ollut... Mutta Tuomiokirkon kuusi on kyllä joka vuosi ollut sitäkin komeampi, ja hieman hillitymmin koristeltu.
Kuvat lainattu täältä ja täältä.

Sadepäivän yllätys

Tänään on satanut ihan koko päivän. Yleensä se ei haittaa, kun minä yleensä tykkään sateesta. Jopa rasittavuuteen asti, olen nimittäin ainakin kerran raahannut Ville-raukan yöaikaan ulos porttikongiin katselemaan ja haistelemaan kaatosadetta. Mutta tänään oli vaan ihan mälsää kun satoi, eikä auringosta näkynyt vilaustakaan. Siksipä olikin erityisen mukavaa saada postissa yllätys.
Marketta ja Seppo olivat lähettäneet molemmille omat pienet joulukalenterikortit. Tuo ylempi on Villen ja alempi minun. Nää on kivat, kiitos!

Konserttikuvia

Ville sai työkaveriltaan hurjan määrän valokuvia sieltä Tähtien Sota -konsertista missä mekin oltiin, ja koska meidän päivässä ei ole yhtään mitään raportoitavaa, saatte nyt tekin nauttia muutamasta. Olkaa hyvä.

Oppaita avio-onneen

Eilinen pelipaketti ei ollutkaan koko totuus. Mama ja Petu ovat heittäytyneet kovin anteliaiksi, kun tänään postilaatikosta löytyi vielä toinen paketti. Tällä kertaa sieltä kuoriutui selkeästi laadukasta kirjallisuutta.
Villen teoksen mukana saapui viesti Jos ei näillä ohjeilla pärjää, ni sit ongelma on asenteessa... Kyseessä siis 19 vinkkiä avio-onneen. Minun kirjani puolestaan oli Laura Doylen The Surrendered Wife, jonka ohessa tämä viesti: Kun sä oot jo valmiiks niin nöyrä ja hiljanen, ni tällä saat hiottua tossunaluskäyttäytymisen huippuunsa... Nii-i.
Mä en kyllä ole ihan varma miten pitäisi suhtautua siihen, että Villen ohjeita on 19 kappaletta ja mun 280 sivun verran. Eikä mulla ole edes tällaisia vetäviä kuvia mun oppaassa.
Ollaan joskus kauan sitten Villen kanssa nähty telkkarista dokumentti, jossa esiteltiin muutama aviopari joiden naispuoliskot seurasivat jonkin tällaisen kirjan ohjeita. Ja epäilenpä vahvasti että se kirja oli juurikin tämä Laura Doylen opus. Olen siitä asti ihan vilpittömästi halunnut tämän kirjan vilkaista läpi, en siksi että allekirjoittaisin sen sanoman, vaan koska dokumentti oli mieleenpainuva ja naiset tuntuivat suhtautuvan kyseiseen kirjaan hyvin vakavasti. Varsin osuva lahja siis, perehdyn tähän oikeasti mielelläni.
Vielä en kyllä ole ehtinyt katsoa kuin sisällysluettelon läpi ja heti löysin tulevan suosikkilukuni. Se on tietenkin luku 13, Hylkää myytti tasa-arvoisuudesta. Ehkä mä vielä opin ymmärtämään kirjailija Doylen näkökulman (tai sitten taas, ehkäpä en), mutta toistaiseksi olen kuitenkin sitä mieltä ettei tuo ole se ajatusmalli jonka avulla haluaisin avioliittoani kehittää...

Lottovaras

Saanko kertoa taas yhden tarinan? Kerron kumminkin.

Olipa kerran mies, joka tykkäsi lotota. Kutsutaan häntä vaikka herra Lottoajaksi. Eräänä kauniina toukokuun päivänä hän meni kahden kupongin kanssa kauppaan ja pyysi kassaa tarkistamaan mahdolliset voitot. Kassahenkilö teki työtä käskettyä ja kertoi herra Lottoajan voittaneen kaksi dollaria. Noin kuukautta myöhemmin tämä kyseinen kassahenkilö, kutsutaan häntä vaikka herra Kassaksi, kiikutti voittokupongin paikallisen Veikkausvastineen toimistoon ja julistettiin voittajaksi. Potti verojen jälkeen $750000.
Herra Kassan työ"kaverit" suhtautuivat voittoon epäilevästi ja raportoivatkin epäilyistään paikalliselle Veikkausvastineelle. Kävi ilmi, että herra Kassa oli kuukautta aikaisemmin röyhkeästi huiputtanut herra Lottoajaa ja jättänyt kertomatta että kupongissa oli iso voitto, vain jotta hän voisi itse napata rahat.
750000 dollarin voittorahoista on tällä hetkellä onnistuttu paikallistamaan hieman alle puolet ja syyttäjä aikoo esittää että tuomari myöntää rahojen siirtämisen herra Lottoajalle, joka on jo todistettu kupongin oikeaksi, alkuperäiseksi omistajaksi. Yli puolet rahoista kuitenkin puuttuu ja herra Lottoaja on, ymmärrettävästi, hieman katkera. Hän onkin yhdessä asianajajansa kanssa sitä mieltä, että paikallisen Veikkausvastineen tulisi maksaa hänelle puuttuva summa, jos rahoja ei herra Kassan salakätköistä koskaan löydetä. Paikallinen Veikkausvastine ei halua kommentoida asiaa niin kauan kuin herra Kassan oikeuskäsittely on kesken.
Mahtaa herra Lottoajaa harmittaa. Herra Kassa on muuten karussa. Eikä tasan varmasti halua törmätä retkillään herra Lottoajaan...
Kuvat lainattu täältä, täältä ja täältä.

Tämä tietää lisää peli-iltoja

Synttärilahjoja sitten riittää aina vaan, tänään postilaatikossa odotti yhteinen paketti joka piti sisällään pari uutta peliä. Mahtavaa, koska oltiinkin jo mietitty että Monopolille olis kiva saada vähän vaihtelua. Kiitti siis kovasti, Mama ja Petu!
Ensimmäisenä testiin pääsi Monty Python Fluxx -korttipeli, joka oli aivan hulvattoman hauska. Ounasteltiin yksissä tuumin että isommalla peliporukalla se on varmasti vielä hauskempi, joten varokaa vaan, tää tulee joululomalle mukaan!
Toinen peli olikin meille tavallaan entuudestaan tuttu, nimittäin Menolippu-pelin alkuperäinen, Pohjois-Amerikkaan sijoittuva versio. Meiltä löytyy jo kotoa pelin Eurooppa-painos, jota on pelattu hyvin paljon. Aivan huippu peli, josta löytyy nykyisellään myös Pohjoismaat kattava, hieman simppelimpi versio. Suosittelemme tutustumaan.
Amerikkalaisversio riemastutti, koska siitä löytyy tietenkin myös meidän oma Houston. Sinne piti tietenkin heti ekassa pelissä rakentaa rautatie, vaikkei se ollut edes mun reittien varrella. Tuo rata ei siis tosiaan jatku Dallasista enää pidemmälle...

Iloisia uutisia!

Meidän aamua piristi valtaisasti uutinen siitä, että maailmaan on eilen syntynyt uusi tyyppi. 4440 grammaa ja 54 senttiä, siitä se lähtee.

Miljoonasti onnea kaverit!!

Kuva lainattu täältä.

Lentolippuja

Lentolippuja ei voi varata kuin 330 päivän päähän, siinä on sellainen rajoitus. Tämän lisäksi lentoliput kannattaa käytännössä aina hankkia meno-paluuna, koska se maksaa suunnilleen saman verran kuin lentäminen yhteen suuntaan. Osaisko joku selittää muuten miksi niin on? Onko yhteen suuntaan meneminen niin harvinaista, että siitä pitää tehdä kallista jotta se on lentoyhtiöille kannattavaa? Oli miten oli, nämä kaksi faktaa lentolipuista tarkoittavat kuitenkin meidän kohdalla sitä, että tästä Houstonin keikasta selvitään kahdella setillä. Ensimmäinen meno-paluu on siis aikanaan hankittu siten, että huhtikuussa lennettiin Houstoniin ja jouluksi Suomeen. Toinen meno-paluu olikin sitten hankalampi homma, etenkin tuon 330 päivän rajoituksen vuoksi.

Ensi keväänä, kun Villen työvuosi tulee täyteen, meillä on 30 vuorokautta aikaa poistua maasta työsopimuksen päätyttyä. Käytännössä siis kotiin tullaan viimeistään toukokuun lopulla. Lentolippuja emme aikarajoituksen vuoksi voineet hankkia ennen heinäkuuta, jolloin oli hyvä aikomus hoitaa asia alta pois. Mut sit se vähän jäi, kun että voi hankkia lentoliput takaisin Suomeen pitää päättää että koska tarkalleen me lennetään. Eihän tuo nyt mikään iso päätös olisi ollut, mutta jotenkin asia vaan roikkui ja roikkui, kunnes me tajuttiin että ihan oikeasti, pakko saada lentoliput. Eihän me ilman niitä päästä joululoman jälkeen edes takaisin Houstoniin...

Tuumasta toimeen ja yhteys meidän matkatoimistoon (jep, ei meidän tarvinnut edes hoitaa asiaa itse, kunhan vaan pistää sähköpostia, miten tää olikin muka niin vaikea homma...) ja lentoliput hankintaan. Ainoa ongelma asiassa oli se kolmas fakta lentolipuista, eli mitä pitempään asian kanssa vitkastelee, sitä enemmän saa tiketeistään pulittaa valuuttaa. Eikä uuden vuoden tietämillä lentäminen muutenkaan ole se edullisin ajankohta. Mutta liput kuitenkin saatiin, eli paluu Houstoniin koittaa 3. tammikuuta. Ensimmäinen päivä olis muuten ollut paljon halvempi, mutta päätettiin sit kieltäytyä tarjouksesta. Olis voinut vähän latistaa kauan odotettuja uuden vuoden juhlia jos me oltais ilmoitettu että jahas kaverit, meidän lento lähtee kymmentä vaille seitsemän aamulla, kukas ajaa meidät Helsinkiin heti siinä rakettien jälkeen...

Myös se toinen lento on nyt sitten virallisesti lyöty lukkoon, niin ilmoitettakoon siis että meidän suuri kotiinpaluu tapahtuu ensi vuoden toukokuussa, 30. päivä. Saa järjestää juhlat.

Tutkimusta ja "tutkimusta"

Mulla on täällä tekeillä kaksi isompaa tutkimuskokonaisuutta, joitten kimpussa puuhastelen. Muutama viikko sitten mulla oli kaikki suunnitelmat ja aikataulut valmiina toisen projektin etenemiseen, ja esitinkin asiani sitten viikkopalaverissa. Tässä vaiheessa pomo sitten ehdotti, että muokataan koelaitteistoa kuitenkin ensin, niin saadaan jatkossa enemmän tuloksia lyhyemmässä ajassa ja vieläpä halvemmalla. Ehdotushan oli siis kerrassaan hyvä, sen vaan olis voinut esittää esim. pari kuukautta aiemmin. Mulla ois hyvin ollut alkusyksystä aikaa kehitellä laitteistoa niin, että se olis ollut valmiina käyttöön ajallaan. Mutta ei. Nyt sitten odotellaan työpajalta aina viikon verran yhtä osaa kerrallaan, testataan prototyyppiä ja odotetaan taas viikko seuraavaa kehitysversiota. Tämän aamuisessa palaverissa justiinsa totesin, että turha odottaa näiden kokeiden käynnistyvän ennen joulua; että tehdääs jotain muuta tällä välin.

Tästä saankin oivan aasinsillan päivän uutistarjontaan. Lehdessä kirjotettiin meinaan terveydenhoidon uudistusta vastustavien tahojen keräävän rahaa n. 50000 dollaria palkatakseen "arvostetun ekonomistin" tutkimaan uudistuksen vaikutuksia työllisyyteen ja talouteen. Kaikki kunnossa tähän saakka. Mutta kun virallinen suunnitelma on julkaista tulokset avoimena kirjeenä, johon kerätään sitten satojen muiden ekonomistien allekirjoitukset. Ja tätä kirjettä käytettäisiin puolestaan apuna laadittaessa uudistusta vastustavia mainos- ja lobbauskampanjoita. Minä voisin joutessani olla tuo arvostettu ekonomisti, kun tuloksetkin on selvästi tiedossa etukäteen. Rahat voisin sitten käyttää vaikka joululahjoihin. Saako kannatusta?

Hyvä paha elokuva

Käytiin tänään pitkästä aikaa elokuvissa, katsomassa monimutkaisesti nimetty Precious: Based on the Novel Push by Sapphire. Elokuva on saanut täällä paljon huomiota ja palstatilaa, eikä suotta, sillä toista näin vaikuttavaa elokuvakokemusta ei ihan heti tule mieleen. Tuntuu oudolta sanoa että Precious oli hyvä elokuva, vaikka se sitä ilman muuta oli. Se oli myös ahdistava, tuskallinen ja oikeasti, aidosti hirvittävä.

Precious on 16-vuotias, huomattavan ylipainoinen, oppimisvaikeuksista kärsivä tyttö, joka on toista kertaa raskaana omalle isälleen. Isukki ei tosin ole enää kuvioissa mukana, vaan Precious asuu kahden äitinsä kanssa. Äidin, joka pahoinpitelee tytärtään niin julmin, etenkin henkisin tavoin, ettei tilannetta melkein kestä. Paitsi Precious itse, joka pakottaa katsojan hiljalleen muuttamaan käsityksensä tästä nuoresta naisesta.

Precious pitää sisällään melkoisen huikeita suorituksia näyttelijöiltään. Nimiosan nuori Gabourey Sidibe teki ensimmäisessä roolissaan sellaista jälkeä, että häntä nähdään varmasti tulevaisuudessakin. Ymmärrän myös täysin miksi hirviöäitiä esittävän Mo'Niquen kohdalla puhutaan jopa Oscar-ehdokkuudesta. Yksi mielenkiintoisimmista roolisuorituksista oli (paljon palstatilaa saanut) Mariah Careyn liki meikitön tulkinta Preciousin tapausta käsittelevästä sosiaalivirkailijasta. Hupaisaa sinänsä, että juttu on noussut niin voimakkaasti esiin, mutta toisaalta pitää muistaa, että kyseessä on tähti joka ei salli itseään normaalisti edes valokuvattavan kuin toiselta, paremmalta puoleltaan.

Elokuvan tarinaan liittyy myös kliseiseltä kuulostava kannustava uusi opettaja, mutta ei pidä vetää liian hätäisiä johtopäätöksiä. Tässä elokuvassa ei nimittäin sorruta itsestäänselvyyksiin tai ennalta-arvattaviin juonenkäänteisiin. Siihen Precious on liian taidokas. Katsojaa ei päästetä tuudittautumaan siihen odottavaan tunteeseen, että kaikki kääntyy kyllä hyväksi, kunhan joku vaan ymmärtäisi tätä tyttöä.

Pohjimmiltaan, jossain siellä syvällä, Precious on tarina joka korostaa sitä, että kaikesta voi selvitä. Ehkä minäkin parin päivän päästä löydän sen tunteen. Sitä ennen pinnalle jäi vain niitä hyvin ahdistavia, tuskallisia ja oikeasti, aidosti hirvittäviä tunteita. Vielä nyt illallakin huomaamme päätyvämme Villen kanssa ajattelemaan aikaisemmin katsottua elokuvaa ja yritämme kovasti purkaa nähtyä sanoiksi. Miten kuvata elokuvaa joka tekee tavallaan pahan olon, mutta josta on samalla iloinen että sen on nähnyt? Äärettömän rankka elokuva hyvin rankoista aiheista. Mutta me suositellaan silti, se ahdistus on oikeasti sen arvoista.

Joulumyyjäiset

Houston Ballet järjestää joka vuosi tapahtuman nimeltä Nutcracker Market. Nämä Pähkinänsärkijä-markkinat ovat lähinnä valtaisat joulumyyjäiset, joissa jouluaiheisten koristeiden sun muiden lisäksi on myynnissä paljon koruja, vaatteita, ruokajuttuja, ja oikeastaan kaikkea mitä vaan kuvitella voi. Me viihdyttiin paikan päällä tänään suunnilleen viisi tuntia, jonka jäljiltä jalat olivat väsyneet ja lompakot tyhjät. Mutta Suurella Ylpeydellä raportoitakoon että me hankittiin kertarysäyksellä noin puolet joululahjoista.

Ei mikään epäonnen päivä

Se on ihan pötypuhetta että perjantai 13. päivä olis muka jotenkin epäonninen, tänäänhän on ollut tosi hyvä päivä. Sain nimittäin lisää synttärilahjoja!
Olli ja Riitta olivat pistäneet pakettiin kokonaista kolme kappaletta Heli Laaksosen runokirjoja ja hirmu kauniin synttärikortin. Jälkikäteen on tietty helppo kehua, mutta onnistuinpa muuten arvaamaan paketin sisällön etukäteen korttiin kirjoitetun onnitteluviestin perusteella. Tai ainakin osittain, en nimittäin tosiaankaan osannut odottaa että kirjoja olisi noin hurjan monta. Kiitos kiitos oikein kovasti!
Ja sainpa minäkin myös oman synttärikortin meidän automyyjältä Steveltä, ihan kuten Villekin pari viikkoa sitten. Sisällä olevassa tekstissä Steve pahoitteli sitä että kortti tulee näin myöhässä (siis joo, ihan tosiaan kaksi päivää...) ja toivoo että minulla oli kiva synttäripäivä ja että minäkin nautin meidän uudesta autosta. On se vaan eri reilu kaveri.
Mutta enpä ollut ainoa joka sai tänään lahjuksia, Villen työpaikalla oli nimittäin avoimien ovien päivä ja 300 ensimmäistä saapujaa lahjottiin t-paidoilla. Siinä on edessä rinnuksissa rakennuksen BRC-logo ja tosiaan alempana tuo iso teksti Leading research. Takana puolestaan lukee Infinite possibilities, ja molemmat lauseet löytyvät myös tuosta pienestä logosta. Sit vielä oikeassa hihassa lukee Rice. Ville tituleerasi tämän jo maailman rumimmaksi paidaksi (järkyttävää liioittelua, varppina löytyy paljon rumempiakin), mutta oli kuulemma lohduttautunut sillä että päivän kunniaksi tarjoiltiin myös keksejä ja limpparia.
Toivotaan että loputkin tästä ei-epäonnenpäivästä sujuu yhtä hyvissä merkeissä. Meidän suunnitelmiin kuuluu herkkukiinalaista noutoruokaa ja Mad Max -trilogia telkkarista.

Tarina miehestä joka ei toiminut typerästi

Olipa kerran yksi mies, joka keräili harvinaisia (ja siis myös kalliita) autoja. Viime kuussa hän täydensi kokoelmaansa vuoden 2006 Bugatti Veyron EB:llä, joita koko Yhdysvalloista löytyy ainoastaan 15 kappaletta. Tällä viikolla hän ajoi tuliterän autonsa järveen.
Nimettömänä pysyttelevälle miehelle auton myynyt Elite Autos -liikkeen omistaja kertoi päivän lehdessä puhuneensa miehen kanssa pari tuntia tapahtuneen jälkeen ja epäilee että autoa ei voida pelastaa. Lisäksi tämä autokauppias hämmästeli sitä, miten rauhallisena mies oli onnistunut pysyttelemään, hän itse kun olisi varmasti ollut täysin poissa tolaltaan. Etenkin, automyyjä jatkoi, kun kuljettaja ei toiminut onnettomuustilanteessa mitenkään typerästi. Jaa? Tarkastellaanpa olosuhteita.
Mysteerinen autokeräilijä herra Z ajaa tyytyväisenä uudella autollaan (onnettomuutta tutkineen poliisin mukaan ei ole syytä epäillä että mies olisi ajanut ylinopeutta). Yhtäkkiä hänen puhelimensa, johon hän ei tapahtumahetkellä puhu, tai edes sitä muuten käytä, tippuu keskikonsolin päältä auton lattialle. Herra Z kumartuu poimimaan puhelimensa ja noustessaan takaisin ylös, säikähtää auton vierellä matalalla lentävää pelikaania, tekee autolla väistöliikkeen, onnistuu sähläämään oikean eturenkaan pientareelle, jonka jälkeen herra Z ei enää kyennyt saamaan autoaan takaisin hallintaansa. Spläsh ja loiskis, sinne meni yli miljoonan dollarin auto. Mutta korostettakoon nyt vielä, että kuljettaja ei toiminut onnettomuustilanteessa mitenkään typerästi.
Jotkut ihmiset ei vaan ansaitse omistaa tuollaisia autoja.
Kuvat lainattu täältä, täältä ja täältä. Kuvissa esiintyvät autot eivät liity tapaukseen.