Voitto!

Onnea Kanada!!!

Ihan huikea peli, parasta jääkiekkoa mitä minä oon nähnyt pitkään aikaan. Ainoa asia mikä pienesti harmittaa on se, että minun Kanada-kaulakoruni on pakattu Turun kodin vintille, enkä voi siis sitä voiton kunniaksi käyttää kuten tapanani on ollut. Mutta ei voi mitään, juhlin sitten muilla tavoin. Hieno peli, hienot joukkueet, ehdottomasti olympiafinaalin arvoinen taisto!
Kuva lainattu täältä.

Eilen ja tänään

Marketta ja Seppo lähtivät eilen keskenään seikkailemaan kohti Houston Museum of Fine Artsia, kun itse jäin odottelemaan vahinkotarkastajaa tutkimaan meidän autoa. Kaverin käytyä ja arvioitua tilanteen sainkin nivaskan papereita joissa oli mm. sentilleen annettu kustannusarvio korjauksista. Nyt me odottelemme että saamme kyseiselle summalle shekin, koska ennen sitä ei korjaamo voi tilata tarvittavia osia. Ja auton voimme jättää vasta sitten kun osat ovat saapuneet, sillä vakuutusyhtiö ei korvaa vuokra-autoa ajalta jolloin ajokuntoinen auto seisoo korjaamolla niitä odottamassa. Melko monimutkaiseksi menee, mutta eiköhän tämä tästä sentään lutviudu. Kunhan nyt vaan keksitään miten me saadaan tiistaina kaksi kappaletta matkalaukkuja ja neljä kappaletta matkustajia autoon jonka takaluukkua ei voi avata...

Iltapäivällä lähdin noutamaan sekä museokierroksen tehneet vieraat että Villen, juuri samaan aikaan kun pelattiin yhden tietyn jääkiekko-ottelun ensimmäinen erä. Tarkoitus oli, että voidaan sitten yhteistuumin jännätä toinen ja kolmas erä, mutta kun päästiin kotiin asti havaittiin, ettei siinä enää mitään jännittämistä ollutkaan. Ja jos nyt ihan suoraan sanon, niin olen hyvin hyvin iloinen ettei tarvinnut sitä ekan erän teurastusta nähdä.

Pelin jälkeen lähdetiin vielä käymään vähän shoppailemassa. Ensin otettiin suunnaksi se minun suosima kenkäkauppa, jossa Marketan kanssa ehdimmekin jo kerran piipahtaa. Minä olin saanut kupongin jonka kanssa saa ilmaisen laukun kun ostaa tietyllä summalla kenkiä, ja koska Ville oli uusia kenkiä vailla onnistuttuaan sotkemaan entisten päälle labrassa jotain kemikaalia, päätin käyttää tilanteen hyödyksi. Ajomatkalla Seppo esitti muutamia kiusoittelevia kommetteja naisista ja kenkäkaupoista, joten voitte arvata kuinka paljon meitä Marketan kanssa riemastutti seuraava lopputulema:

• Marketan ostamien kenkien lukumäärä: 0 kappaletta
• Minun ostamien kenkien lukumäärä: 0 kappaletta (mutta sain kuitenkin ilmaislaukun!)
  
• Villen ostamien kenkien lukumäärä: 1 pari
• Sepon ostamien kenkien lukumäärä: 2 paria!

Hyviä kenkiä ostivat molemmat, eikä me oikeasti pahalla naurettu. Kunhan vain vähän hellästi pilkattiin kun oltiin ensin kuunneltu oma osamme naisten kenkäaddiktioista... ;)

Kenkäkaupan jälkeen käytiin vielä ihmettelemässä Gallerian ostoskeskusta, mutta siihen suhtauduttiin turistinähtävyytenä enemmän kuin shoppailupaikkana. Ainakin toistaiseksi, lupasin nimittäin että Marketta pääsee vielä maanantaina vähän kuluttamaan matkabudjettia.

Tänään mentiin sitten Houston Space Centeriin, joka on kyllä ehdottomasti se ykköskohde jota missään nimessä yksikään meidän vieraista ei joudu jättämään väliin. Ja mikäs sinne on mennessä, kun ei paikka ole vielä kenellekään meidän vieraista tuottanut pettymystä. Eikä tuottanut muuten vieläkään. Iltaa onkin sitten vietetty rennosti kotosalla, nauttien mm. Sepon taikomista herkullisista letuista. Ja jääkiekon pronssimatsista, jossa tosin näin toisen erätauon kohdalla ei ole yhtään mitään rentoa tai nautinnollista. Koittakaas nyt pojat olla tyrimättä tätä(kin) peliä!!

Temppelitanssija

Soittelivat eilen sieltä vakuutusyhtiöstä ja pääsin antamaan virallisen lausunnon joka nauhoitettiin. Minun piti kertoa mm. keitä autossa oli ja missä kukin istui, mistä mihin olimme matkalla ja minkä vuoksi, olinko itse alkoholin tai lääkkeiden vaikutuksen alaisena, jne. Lisäksi minun piti vakuuttaa että kaikki antamani tiedot ovat oikeita ja että olen ymmärtänyt kertomukseni nauhoitettavan ja antaneeni siihen suostumukseni. Kaiken tämän jälkeen nainen puhelimessa kertoi että heidän arvioijansa ottaa minuun yhteyttä ja tulee autoa katsomaan, jonka jälkeen sen saa viedä korjaamolle. Myös vuokra-auto järjestyy heidän puoleltaan, joten omasta vakuutuksesta meidän ei tarvitse ottaa mitään, mikä on kyllä erinomaisen hieno juttu.

Kuva Dee Conway, lainattu täältä.

Illalla lähdimme downtowniin hieman katselemaan ympärillemme sekä syömään ja lopulta katsomaan Houstonin baletin tulkintaa La Bayadèresta. Esitys oli fantastinen ja teki meihin kaikkiin suuren vaikutuksen. Marketta ja Seppo vaikuttuivat myös salin koosta ja näyttävyydestä, mihin me ollaan jo sen verran totuttu ettei hätkähdytä ihan yhtä paljoa kuin ensimmäisellä kerralla. Tässä vielä Houstonin baletin pari omaa promokuvaa kyseisestä numerosta.

Kuva Pam Francis, tanssija Mireille Hassenboehler.

Kuva Pam Francis, tanssijat Melody Herrera ja Connor Walsh.

Ilmapallo

Odoteltuani turhautuneena kotona iltapäivän puolelle asti vakuutusyhtiön puhelua, päätin ottaa ohjat omiin käsiin ja soittelin heidän suuntaansa uudelleen. Eli eilisen törmäyksen vahinkoilmoitus on nyt tehty, mutta koska meidän auto on edelleen ajettavassa kunnossa, eikä asialla siis ole erityistä kiirettä, lupasivat palata asiaan 48 tunnin kuluessa otettuaan yhteyttä myös kolarin toiseen osapuoleen. Toivottavasti asia etenee yhtä vaivattomasti myös silloin.

Villen työpäivän jälkeen suuntasimme Discovery Green -puistoon, jossa on vielä helmikuun ajan tällainen.
Pallo nousee hieman yli 100 metrin korkeuteen puiston ylle ja pysyttelee siellä kymmenisen minuuttia. Paras aika lentoon noin näkymien puolesta on iltaruskon aikaan, johon puolivahingossa osuimmekin aika täydellisesti.
Oli muuten aika tosi mahtavat näkymät ja muutenkin melko huikea kokemus, minä olisin ainakin voinut viipyä yläilmoissa vaikka kuinka kauan.

Ps. Suomen jääkiekkojoukkue aiheutti meille melkoisia sydämentykytyksiä, kun Villen ja Sepon kanssa peliä jännättiin. Voi elämä mikä matsi, voitaisko Jenkkejä vastaan ottaa vähän vähemmän pulssia nostattava taisto?

Crash Boom Bang

Sujui tänään tuo Ricen kampuskierros jo melkoisella rutiinilla, kun siellä on kaikki aikaisemmatkin vieraat kierrätetty, eli Marketta ja Seppo saivat liki ammattimaisen turistiopastuksen. Eikä ollut moittimista Villen tarjoamassa työpaikkaesittelyssäkään, josta pääsimme nauttimaan lounaan jälkeen.

Iltapäivän päätteeksi lähdimme sitten Marketan kanssa noutamaan työn raskaan raatajaa ja suuntasimme kohti ruokakauppaa. Viimeisessä risteyksessä ennen kohteeseen saapumista minä pysähdyin punaisiksi vaihtuviin liikennevaloihin, kun taas takanani ajanut rouva ei.
Onneksi kyseinen rouva oli ehtinyt itsekin jonkin verran jarruttaa, joten törmäys ei ollut tuota kovempi, eikä kenellekään käynyt mitään. Ja onneksi rouva myös välittömästi ojensi vakuutus- ja yhteystietonsa meidän suuntaan, myöntäen täysin olleensa tilanteessa syypää.

Koska paikallinen menettelytapa on meille entuudestaan tuntematon, soittelin kotiin päästyämme meidän automyyjä Stevelle, joka aikanaan lupasi auttaa missä tahansa pulmatilanteessa. Steve tiedusteli oliko poliisi kutsuttu paikalle, mutta eipä tullut kyllä mieleen, kun törmännyt rouvakin heti vapaaehtoisesti tietonsa tarjosi. Ehkä olisi silti ollut varmuudeksi hyvä kutsua, mutta jälkiviisastelu lienee turhaa ja Stevekin sanoi että peräänajo on muutenkin lähes poikkeuksetta niin selvä tilanne, että eiköhän tästä sen suuremmitta ongelmitta selvitä. Kehotti vielä kirjoittamaan tarkan kellonajan ja sijainnin sekä keliolosuhteet (satoi vettä) muistiin, jos niitä jossain vaiheessa pitää myöhemmin selitellä.

Sitten soitin meihin törmänneen rouvan vakuutusyhtiöön, johon jätin nauhalle pikaisen selvityksen ja omat yhteystietoni, koska virka-aika oli jo päättynyt, eikä asia ollut sentään ympärivuorokautisen päivystysnumeron arvoinen. Nauhoite lupasi että palaavat huomenna asiaan, joten eiköhän homma siitä sitten ala selviämään. Mutta voitte uskoa että harmittaa ihan pirusti, meidän muru kun on oikeasti ihan pieni vielä, ei kymppitonniakaan mittarissa. :(

Kemah

Villen lähdettyä töihin me tarjosimme Marketan kanssa Sepolle rentouttavan vapaapäivän lähtemällä keskenämme kenkäkauppaan, etsimään korvikkeita niille Marketan popoille jotka onnettomasti kuulemma tuhoutuivat juuri ennen matkaa. Eikä se minun suosikkiliikkeeni pettänyt vieläkään, sillä pitkällisen valikoiman tutkiskelun ja sovittelun jälkeen sopiva kenkäpari tarttuikin mukaan. Löysinpä minäkin alennuskenkien joukosta yhdet ihanuudet, mutta tavoistani poiketen vastustin niiden kutsuhuutoa, ainakin toistaiseksi. Jos ne ovat siellä vielä ensi kerralla kun piipahdan, tämä tilanne muuttuu...
Kun Villekin sitten saatiin remmiin mukaan, ajeltiin Kemah Boardwalkille katsomaan Yhdysvaltojen kolmanneksi suurinta huviveneiden marinaa, ja vähän muitakin ihmeellisyyksiä. Helmikuun arki-illat eivät ole huomattavaa sesonkiaikaa, joten saimme varsin rauhassa kierrellä aluetta ja ihailla merta.
Boardwalkiltahan löytyy myös muutamia tivolilaitteita, mukaan lukien sellainen rauhallinen korkealle kipuava näköalasysteemi. Sellainen kuin mm. Linnanmäelläkin. Siihen meidänkin porukka sitten uskaltautui ja saimme ihan privaattikierroksen korkeuksissa. Ylhäältä oli varsin komeat maisematkin hämärtyvässä illassa, mutta en tietenkään tajunnut että kuviakin olisi voinut ottaa. Noh, ensi kerralla sitten.

Sumu

Vietiin tänään Marketta ja Seppo katsomaan Galvestonin kaunista kaupunkia, josta onkin tullut varsinainen vakiokohde minne kaikki vierailijat kuskataan. Ensin kiertelimme historiallisessa osassa ja sitten siirryttiin rantabulevardille ihailemaan merta. Suhteellisen voimakas sumu vähän haittasi näkyvyyttä mutta lisäsi tunnelmaa ja eksotiikkaa.
Uimareita ei näkynyt, eivätkä vieraatkaan sitten veteen rohjenneet, mutta surffareita oli melko runsaasti. Ja kyllä kelpasikin olla, sillä sen verran reipasta aallokkoa sumun seasta vyöryi.
Rantakävelyn jälkeen käytiin vielä kiertämässä Galvestonin mahtava akvaario (aikaisemmin räpsimiäni kuvia näkee täältä), johon minä en ehkä kyllästy koskaan. Ja hyvä niin, että jaksan kierrättää siellä kaikki tulevatkin kyläilijät.

Japanilainen puutarha ja raasu jaguaari

Vieraat saapuivat eilen turvallisesti perille, toisin kuin heidän matkatavaransa, jotka jäivät myöhästyneen ensimmäisen lennon vuoksi väliasemalle. Tänään sitten lentokentältä soitettiin että ovat saapuneet maahan, mutta toimitetaan vasta huomenna koska laukkujen pitää mennä tullitarkastukseen. Vaan ei tuo ole näyttänyt meidän vieraita niin kovasti vaivaavan, kun ekana iltana kuitenkin käytiin pikaostoksilla välttämättömyyksiä hakemassa, ja hyvä niin. Olisi kurjaa jos heillä olisi kovin kurjaa.
Tänään sitten suunnattiin lämpimän ilman kunniaksi Hermann Parkiin, pääasiallisena kohteena eläintarha. Sitä ennen kierreltiin kuitenkin vähän puistoa muuten ja piipahdettiin japanilaisessa puutarhassa, joka osoittautui oikein kauniiksi ja hurmaavaksi paikaksi. Minä aikanaan Tokiossa kiersin suunnilleen kaupungin jokaisen puiston, joten voin vankalla kokemuspohjalla sanoa että Hermann Parkin japanilainen puutarha on oikein erinomainen jäljitelmä aidosta tuotteesta.
Päästiin me sinne eläintarhaankin kiertelemään ja ihastelemaan meille jo tuttuja elukoita. Kissapedot kuuluvat omiin suosikkeihini ja onnistuin kerrankin nappaamaan suhteellisen hyvän otoksen yhdestä Houstonin eläintarhan kolmesta leijonarouvasta, jotka pilvisen sään vuoksi olivat virkeämpiä kuin meidän aikaisempien visiittien aikana.
Pääsimme seuraamaan myös pienimuotoista jaguaarinäytöstä, jossa yksi eläinhoitajista kertoi lajista ja pari muuta "temputti" kahta jaguaaria makupalojen avustuksella. Kovin monimutkaisiin tempauksiin eivät omapäiset kissat ryhtyneet, mutta metsästivät kyllä herkkujaan niin korkeuksista kuin vedestä kalastamallakin. Osasipa ainakin toinen myös kierimisen jalon taidon, vaikkakin toteutti ohjaajan toiveen vain silloin kun itseä sattui huvittamaan.
Tuo kuvan jaguaariherra on siirretty Houstoniin toisesta eläintarhasta, jossa oli aiemmin joutunut vähän kärhämöimään yhden lajitoverinsa kanssa ja menettänyt seurauksena palan oikeasta etutassustaan. Minä puolestani menetin täysin sydämeni raasulle, vaikka hyvin tuo näytti pärjäävän ja oikein sujuvasti loikkivan kiveltä toiselle tassunpuolikkaansa kanssa. Mutta oli se silti vähän raasu ja nyt virallisesti minun suosikkijaguaari maailmassa.
Sivuhuomautuksena vielä kerrottakoon että allekirjoitimme tänään uuden vuokrasopimuksen vuodeksi eteenpäin, eli täältä meidät löytää ainakin ensi vuoden huhtikuun loppuun. Ja kyllä varmasti pitempäänkin, siis siihen asti kun Suomeen palataan, mutta näillä vuoden vuokrasopimus on pisin minkä voi kerrallaan tehdä, niin sellainen siis vain toistaiseksi.

Tää

Tää olis leikkinyt kunnon kotirouvaa koko päivän ja siivonnut asuntoa paplarit päässä. Ja nyt tää lähtis hakeen rakasta aviomiestään töistä ja sit yhdessä hakemaan vieraita lentokentältä. Ja sit tällä olis ihan tosi hauska perjantai-ilta. Tää toivois myös teille kaikille tosi kivaa viikonloppua!

Ilolientä

Huomenna saapuu meidän seuraavat vieraat, joten tänään on taas ollut armoton siivouspäivä. Paineet on kovat kun on anopin tupatarkastuksen vuoro, joten onneksi huomenna päivällä ehtii vielä jatkaa urakkaa... Tervetuloa siis ihan tosi siistiin kämppään, Marketta ja Seppo! Siivouspäivän iloksi bongasin lähikaupasta jotain, mitä olen etsinyt paikallisista marketeista epämääräisen aktiivisesti jo lähes vuoden, nimittäin siideriä. Paikalliset kun ei sellaista harrasta ja minä puolestani en juo olutta, ja tämä ei kyllä ole ollut ollenkaan toimiva yhtälö. Siispä ilahduin kovasti kun silmiini tänään osui jotain varsin lupaavaa.
Siivouksen jälkeen olikin oikein mukava heittäytyä sohvalle katsomaan vähän olympialaisia (ihan kun olisin oikeasti mitään muuta koko viikolla tehnytkään..) ja maistamaan tätä tuoretta tuttavuutta. Eikä jouduttu pettymään, kyllä se ihan täydestä menee. Ja kelpasi oikein hyvin juhlajuomaksi kun katsottiin miesten taitoluistelun vapaaohjelmaa Evan Lysacekia villisti kannustaen. Minä en nimittäin ole koskaan voinut sietää sitä nimeltämainitsematonta venäläistä luistelijaa, joten voitte kuvitella mikä riemu täällä repesi kun heppu jäi hopealle Lysacekin viedessä olympiakultaa. Ja ihan oikeinhan tuo meni vähän puolueettomamminkin ajateltuna, kyllä Evan oli ihan oikeasti illan paras.

Vanhoja muistellessa

Labraesitysten onnenpyörä osui taas vaihteeksi kohdalle. En kuitenkaan jaksanut enää tuhannetta kertaa selostaa miten suunnitelmat etenee ja pian on jo tuloksiakin... Niinpä kerroin tällä kertaa Turussa tekemistäni väitöstutkimuksista. Ja lopuksi vielä mainostin, että minulta saa mallikappaleita, jos haluaa nähdä millaisia väitöskirjoja Suomessa päin tehdään. Meillähän väitöskirjoja painetaan yleensä iso liuta ja sitten niitä jaellaan vähän käyntikortin tapaisesti kaikille enemmän tai vähemmän kiinnostuneille. Täällä ei tunnu moista traditiota olevan; hyvä kun jaksavat ne pari pakollista tiedekunnan kappaletta sitoa kansiin. Puoli väkisellä sain sentään yhden kappaleen tyrkättyä pahaa aavistamattoman työkaverin syliin. Kun vielä ehdin signeerata teoksen, ei hän tietenkään voinut sitä enää palauttaa. Päin vastoin kuin toverinsa, joka hetken kirjaa plärättyään jätti sen lopulta kuitenkin pöydän kulmalle. Muutama opus olisi vielä matkassa mukana. Jospa niille joku kohdeyleisö löytyisi, ettei tarvitse kantaa matkalaukussa takaisin.

Valentine's Day

Vietettiin eilistä ystävänpäivää enemmän amerikkalaiseen malliin, elikäs rakastavaisten päivänä. Pahoittelut siis siitä, ettei meidän suunnalta lähtenyt yhtään korttia tai ystävänpäivän toivotusta mihinkään suuntaan. Kyllä me tykätään teistä silti!
Tällaisia kortteja vaihdettiin aamusella, huomatkaa erityisesti tuo vasemmanpuoleinen ylihempeys, joka on siis se toinen niistä jotka ihan omin kätösin askartelin. Kortin väliin olin piilottanut kaksi lippua iltapäivän Stomp-esitykseen, jota sitten lähdettiin brunssin jälkeen katsomaan. Show oli energinen, hyväntuulinen, yleisön mukaanottava ja ehdottoman hauska. Suosittelemme lämpimästi aivan kaikille, aloittakaa nyt vaikka näistä kahdesta videosta.

Päätettiin Valentinuksen kunniaksi myös hemmotella itseämme ja toisiamme vähän erityisemmällä aterialla, joka ihan itse tehtiin ja oikein pitkän kaavan mukaan. Tai no, tunnustetaan nyt että ei me ihan kokonaan tehty itse, alkukeitto ja pääruoka vaan. Jälkkärikakku ostettiin nimittäin valmiina kaupasta, mutta kyllä kaksi kolmesta mun mielestä ansaitsee jo vähän edes kehuja. Etenkin kun kaikki onnistui jopa ennakko-odotuksia paremmin.
Tässä vielä vilautus hirmu somasta kaulakorusta joka löytyi minun saaman kortin mukana ojennetusta pienestä paketista. Hauskaa viikkoa kaikille!

Urheiluhullun onnen päivät

Kaikki on varmasti tietoisia siitä, että Vancouverin talviolympialaiset avattiin eilen ja ensimmäiset mitalit on ollut jaossa tänään. Kukaan joka vähänkään minua tuntee ei todennäköisesti ylläty siitäkään, että minä sitten tykkään olympialaisista, ihan kuin oikeastaan kaikista muistakin isoista urheilutapahtumista. Erityisen hyvä puoli näissä kisoissa on se, että ollaan vain kahden tunnin aikaeron päässä tapahtumista. Eli ei tarvii yötä myöten kukkua kisoja tiiraamassa, kuten joskus aikaisempina vuosina. Muistelen yhdenkin kesän, kun äitikullan kanssa aamulla moikattiin tämän heräillessä ja minun painuessa yön yli valvottuani nukkumaan...
Mua myös kovasti kiinnostaa seurata eroja kisalähetyksissä, näin Ylen tarjontaan tottuneena. Luonnollisesti täällä seurataan suurimmalla mielenkiinnolla amerikkalaisia urheilijoita, ja taitaa lajivalikoiman priorisoiminen olla muutenkin vähän erilaista. Jotenkin ounastelen että esimerkiksi murtsikkaa televisioidaan suorana huomattavasti vähemmän kuin suomalaisesta näkökulmasta on ollut tapana. Henkilökohtaisesti odotan eniten jääkiekkoa, koska nyt kun jenkkifutiskausikin on ohi, voi hyvillä mielin palata entisen suosikkilajin pariin. Toivottavasti näyttäisivät täällä edes muutaman Leijonienkin pelin.
Kuva lainattu täältä.

Viikonlopun lähestyessä

Eilen nukkumaanmenon aikoihin alkoi kämpässä olla epäilyttävän viileää. Asiaa tarkemmin pohdittaessa kumpikaan meistä ei muistanut, milloin ilmastointi olisi viimeksi puhaltanut lämmintä ilmaa. Termostaattia sitten väännellessä selvisi, ettei rakkineesta tullut sen paremmin lämmintä kuin kylmääkään ilmaa. Peiton alle kömmittiinkin sitten kaukaa viisaasti unisukat jalassa, ettei tarvinnut kesken yötä herätä palelemaan.

Minun lähtiessä aamulla töihin jäi Andyn tehtäväksi käydä toimistolla tekemässä vikailmoitus. Vähän ajan päästä jo tutuksi tullut huoltokaveri tulikin sitten ilmastointia korjaamaan, ja paria minuuttia myöhemmin alkoi lämmintä taas puhkumaan. Todisteitahan ei ole, mutta veikkaanpa että eiliset remontoijat oli kytkenyt ilmastointilaitteen pois ja unohtivat laittaa sen takaisin päälle saatuaan työnsä valmiiksi. Tekevälle sattuu ja silleen:)

Myöhemmin päivällä uusi remonttiryhmä tuli vielä korjaamaan eilistä kylppärin seinään tehtyä reikää. Viimeistä maalikerrosta vajaa valmis seinä näyttääkin nyt entistä ehommalta. Maanantaina pitäisi sitten tulla lopullisesti valmista.

Myös meillä töissä oli tänään vähän ylimääräistä ohjelmaa, kun lähestyvän ystävänpäivän ja yhden labrakaverin synttärien innoittamana suunnattiin pidennetylle lounaalle kohti Hobittikahvilaa. Paikan teemaan sopien aulassa meitä tervehti Klonkku-patsas, seiniä koristi Taru sormusten herrasta -taulut ja ruokalistalta tuli valittua lämmin Frodo-leipä. Oluttarjontaan ei valitettavasti voinut sen enempää syventyä, kun piti kuitenkin palata vielä työn ääreen.

Viikonloppu on siis alkamassa kaikin puolin lupaavasti, varsinkin kun taustalla pyörii parhaillaan Vancouverin talviolympialaisten avajaiset. Tällaista täältä tällä kertaa.

Reikä seinässä

Kävipä yksi asuntokompleksin huoltotyypeistä tänään aamupäivällä soittamassa ovikelloa ja kysymässä että josko sopisi tulla katsomaan meidän kylppäriä, kun sieltä kuulemma valuu vettä alakerran asuntoon. Suuresti hämmentyneenä kehotin kaveria käymään sisään, koska ei me vaan mitään olla huomattu. Aikansa tuo vieraskylppärissä kolisteli kaappeja sun muita, kunnes sitten hymyillen sanoi ettei ongelmaa olekaan. Jäin ihmeissäni miettimään että mistä se vesi sitten alakertaan menee, mutta iloitsin siitä ettei meillä ainakaan ole mitään vialla.

Pari tuntia myöhemmin huoltotyyppi kuitenkin palasi kaverin kanssa ja kysyi voisiko kylppäriin vielä päästä. Nyt he viipyi siellä jo pitempään ja kolinan lisäksi kuului myös sahausääntä ja vaikka mitä. Jonkin ajan päästä huoltotyypit lähtivät pois ja huikkasivat mennessään palaavansa pian. Uteliaana kävin välittömästi kurkkimassa vieraskylppärissä ja olivat sekä avanneet katossa olevan luukun että sahanneet seinään reiän! Reiästä pystyi myös selvästi kuulostelemaan valuvan veden ääntä.

Kolmas visiiti ei enää kestänytkään kauaa, jonka päätteeksi pahoittelivat kovasti häiriötä ja sanoivat että kaikki on kunnossa. Paitsi että seinässä on reikä, mutta he lähettää rakennustyypit paikkaamaan sen huomenna, tai viimeistään lauantaina. Kysyin vielä että vuosiko meillä joku, niin kertoivat että ei, kun yläkerran asunnossa vuotaa ja se menee sitten alakerran asuntoon. Meidän kämpän se vesi sit vissiin kiertää, jostain seinän sisältä rakenteiden kautta. Ei sekään nyt erityisen hyvältä kuulosta, mutta parempi kuitenkin kuin se että meidän kämppää alettais jotenkin isommin remppailemaan.
Nyt meillä on reikä vieraskylppärin seinässä, pahvilla tilapäisesti peitettynä. Iloisena uutisena kerrottakoon vielä, että illemmalla ei enää kuulunut seinän sisältä ääniäkään, joten ilmeisesti yläkerran vuotokin on saatu onnistuneesti tilkittyä.

Omat koirat puri

Onnistuin ilmeisesti viime yönä jossain vaiheessa kääntämään itseni sellaiseen asentoon josta vasen olkapää ei erityisemmin nauttinut. Joku reilumpi ruumiinosa olis siinä vaiheessa vihjaissut että nyt tuntuu ikävältä, mutta olkapään ruoja ei puhunut mitään, kun antoi nukkua vaan. Aamulla sitten herätessä havahduin jokseenkin tuskalliseen todellisuuteen, kun käsivarren liikkeet teki kipeää ja olkapää selvästi yritti tukahduttaa vahingoniloista nauruaan. En mä kyllä ymmärrä miksi, koska siihenhän se kipu pahiten viilsi.

Pienellä venyttelyllä saatiin käsikin taas suunnilleen toimintakuntoiseksi, mutta sitä mä en kyllä käsitä miksei se kirottu olkapää vaan voinut heti huikata että käännys hei vähän, tää asento on epämukava. Varottaako teidän ruumiinjäsenet näistä etukäteen, vai onko muillakin pahansuopia ulokkeita jotka ilmiselvästi nauttii pienestä kiusanteosta?

Varpaanlämmittimet

Jokin aika sitten vaihdoin äitikullan kanssa kuulumisia Skypen välityksellä ja kuulin että hän väsää parhaillaan villasukkia myyjäisiä varten. Kertoi että oudoimmat sukat tulee sitten, kun jäljellä on enää lankakerien jämät jotka yhdistellään hyvin värikkäiksi lopputuloksiksi. Kuulosti sen verran hauskalta että tilasin välittömästi itselleni yhdet tällaiset "jämälankasukat" joskus iltaisin palelevien varpaiden suojaksi. Mitä friikimmät sen paremmat!

Tänään nuo sitten postissa saapuivat. Ja on muuten äitikulta pistänyt puikot heilumaan oikein olan takaa, kun paketista paljastui kaksi sukkaparia, eli Villelle kanssa, tietenkin. Mutta sitten törmättiinkin heti ongelmaan, koska meidän molempien mielestä sama pari oli hieman toista hienompi, eikä missään kerrottu kummalle se oli tarkoitettu. Jalan kokokin on meillä sama, niin ei voinut edes siitä päätellä, tai sovitella että mikä sukka kenenkin jalkaan parhaiten istuu. Vaan kun kerta friikkisukista on puhe, niin mikäs sen parempi ratkaisu kuin pistää riita puoliksi.
Lämpimät on ja pirteät. Kuka sanoi että sukkien pitää muka olla samaa paria?

Uudet NFL-mestarit

Onnea New Orleans Saints!!

Tosca

Eilinen ooppera oli ihana, esiintyjät taidokkaita ja orkesteri soitti Puccinin loistavaa musiikkia moitteettomasti. Ehdottomasti hyvä joululahja siis, kannatti odottaa helmikuun puolelle asti. Tosca on juuri sellainen kun oopperan kuuluu ollakin, siis melodramaattinen ja traaginen. Kuten Villelle eilisen esityksen tauolla sanoinkin, eihän se ole ooppera eikä mikään jos lopussa kaikki hahmot eivät ole joko kuolleita tai ainakin läpeensä onnettomia. Rakkaus on aina tuhoon tuomittu ja onnellisuus vain tilapäistä, tai kokonaan harhaa. Mutta niin sen pitää mennäkin, siis oopperan seinien sisällä. Niin dramaattista ja surullista, niin traagista ja pateettista.
Joskus aikanaan muuten, kun ollaan Villen kanssa alettu juttusille, tuli tuosta pateettisesta vähän erimielisyyttä. Joku voisi sanoa että oltiin meidän toisilla treffeillä, mutta oikeasti oltiin kahvilla vaan, kun kävi ilmi että Villen mielestä sana tarkoitti samaa kuin englannin pathetic, elikä siis säälittävää. Minä sitten selitin että harhaluulo on tosi yleinen, koska monet sivistyssanat tosiaan voi johtaa englannin kautta (tällä metodilla sain aikanaan yläasteella sivistyssanatestistä liki täydet pisteet ja luokkakaverit kiusasi, että Andy taitaa lukea sivistyssanakirjaa joka päivä kotona päästäkseen sitten koulussa pätemään...), mutta että ihan oikeasti pateettinen tarkoittaa kuitenkin mahtipontista. Joskus paljon myöhemmin kävi sitten ilmi, että mies ei ollut uskonut, vaan oli heti kotiin päästyään tarkistanut asian sanakirjasta, vain havaitakseen että niinhän asia tosiaan oli.

Siitä en sitten sanokaan mitään, että nykyisin kielitoimisto taitaa tunnustaa myös tuon säälittävyyden, juurikin virheen yleisyydestä johtuen. Ei se silti muuta sitä tosiasiaa, että ihan oikeasti sana tarkoittaa jotain aivan toista...
Kuva lainattu täältä.

Herkkupaketti

Meidän Suomen osoitteeseen tulevista posteista huolehtiva äitikulta pisti tulemaan muutamia tärkeämpiä papereita joita tarvitaan tällä puolen merta, eikä malttanut näköjään olla kasaamatta vähän isompaakin pakettia. Kiitos siis tästä, oikein herkullisesta ystävänpäivälahjasta!
Tänään illemmalla suunnataankin sitten kaupungille kun saan vihdoinkin lunastaa myös toisen joululahjakuponkini. Menemme siis katsomaan Puccinin Toscaa Houstonin Grand Operan esittämänä. Toivottavasti tulee kiva ilta!

Oscareita odotellessa

Aikaisemmin tällä viikolla ilmoitettiin viime vuoden elokuvista ne, jotka ovat Oscar-ehdokkuuksia ansainneet. Palkinnothan jaellaan vasta maaliskuun 7. päivä, mutta leffafanina en malta olla asiasta puhumatta jo näin etukäteen. Voitte sit noin kuukauden päästä tulla pilkkaamaan jos menin veikkauksieni, tai lähinnä toiveitteni kanssa pahasti metsään...

Kuva täältä

Tänä vuonna Akatemia otti käyttöön etukäteen kohutun tavan nimetä parhaan elokuvan kategoriaan aikaisemman viiden ehdokkaan sijasta kymmenen. Kategorian kasvatuksella pyritään lähinnä siihen, että vähän kevyemmätkin elokuvat saavat mahdollisuutensa ehdokkuuksiin vakavamielisten draamaelokuvien ohella, ja näinhän siinä myös kävi. Veikkaisinpa että ainakin The Blind Side ja Up olisivat olleet karsittujen elokuvien joukossa, jos lukumäärä olisi edelleen ollut se viisi.

Leffajuliste täältä

Kymmenestä ehdokkaasta parhaaksi elokuvaksi olen nähnyt puolet (Avatar, The Blind Side, District 9, Inglourious Basterds ja Precious: Based on the Novel 'Push' by Sapphire), kun taas puolet on siis näkemättä (An Education, The Hurt Locker, A Serious Man, Up ja Up in the Air). Kiinnostusta kyllä olisi, mutta me ravataan nyt jo suhteellisen tiuhaan elokuvissa, niin pitänee hyväksyä ettei kaikkea ehdi ikinä näkemään. Oli miten oli, 50 prosenttia tarjonnasta katsottuani ilmoitan virallisesti toivovani pystin menevän District 9:lle, mutta ennustan että voiton vie joko Avatar tai The Hurt Locker. Nämä kaksi jälkimmäistä ovat myös ennakkosuosikit parhaan ohjaajan palkintoa ajatellen, mikä onkin saanut lehdistön riemukkaaseen hurmokseen. Avatarin ohjaaja James Cameron ja The Hurt Lockerin ohjaaja Kathryn Bigelow kun ovat joskus maailman aikaan olleet naimisissa keskenään.

James Cameron ja Kathryn Bigelow

Parhaan miespääosan voittajasta on vaikea kehittää mielipidettä kun ei ole suorituksista yhtäkään nähnyt, mutta veikkauksen vuoksi esitän että palkinnon vie George Clooney (koska Up in the Air saattaa oikeasti, ehkä vähän yllättäenkin kahmia tosi ison kasan pystejä) tai aina yhtä mahtava Morgan Freeman (koska Clint Eastwoodin ohjaama Invictus ei, ehkä vähän yllättäen saanut kuin miesnäyttelijöiden ehdokkuudet).

Morgan Freeman

Naispääosan kanssa ongelma on vähän sama kuin yllä, mutta virallinen veikkaukseni on, että Sandra Bullock yllättää kaikki. Tai onko se sitten enää yllätys kun siitä on puhuttu jo vaikka kuinka pitkään? Toisaalta, vaikka puheita onkin riittänyt, veikkaan että voitto olisi siltikin toteutuessaan suuren suuri yllätys. Itse toivon, että palkinnon saisi Gabourey Sidibe joka oli kerrassaan loistava Precious-leffassa, vaan ounastelen ettei näin kuitenkaan käy. Muita suorituksia en olekaan sitten nähnyt.

Leffajuliste täältä

Yleinen mielipide ennustaa parhaan miessivuosan voittoa Christoph Waltzille Inglourious Basterds -leffasta ja naissivuosan voittoa Mo'Niquelle Preciousista ja kyllä yllätys on kova täälläkin jos ei molemmat henkilöt palaa gaalasta kotiin Oscar-patsaat kainalossa. Ja vaikken näissäkään tapauksissa ole nähnyt kummankaan kategorian muiden ehdokkaiden suorituksia, olen silti valmis väittämään että sekä Christoph Waltz että Mo'Nique olisivat kyllä palkintonsa ansainneet.

Juliste täältä

Mitäs vielä? Parhaan adaptoidun käsikirjoituksen palkinnon soisin District 9:lle, mutta veikkaan että Up in the Air on ehkä todennäköisin voittaja. Iloitsin siitä että Avatar ei saanut parhaan originaalin käsikirjoituksen ehdokkuutta lainkaan, koska kaikki varmasti myöntävät ettei sen leffan ansiot todellakaan sijaitse siellä käsikirjoituksen puolella. Sen sijaan The Hurt Locker lienee melko vahvoilla, vaikka jos minä saisin itse päättää, tuuppaisin kultaukon Quentin Tarantinon käsiin.

Leffajuliste täältä

Parhaan animaation palkinnon vienee mitä suurimmalla todennäköisyydellä "normaalileffojenkin" puolella ehdokkaana oleva Up, ellei Disneyn ensimmäinen tummaihoinen prinsessa riitä siivittämään The Princess and the Frog -leffaa voittoon. Parhaan lyhytanimaation voitto suotakoon A Matter of Loaf and Death -pätkälle, vaikka vain siksi että Ville on ihan valtaisa Wallace & Gromit -fani.

Kuva täältä

Näillä mennään, katsellaan sit gaalan jälkeen että miten kävi. Kerrankin saan muuten katsoa ohjelman ihan ihmisten aikaan ilman koko yön valvomista ja vieläpä omien nimppareitteni kunniaksi!
Listan kaikista Oscar-ehdokkaista voi käydä lukemassa täältä.

Askartelulounas

Kävinpä taas tänään lounastamassa muiden Ricen kansainvälisten naisten kanssa, tällä kertaa tulevan Ystävänpäivän hengessä. Askarreltiin nimittäin parin asiantuntijan ohjeistuksella rakkaudentunnustuksellisia Valentine's Day -kortteja, kun täällähän helmikuun 14. on nimenomaan rakastavaisten eikä varsinaisesti ystävien päivä. Kerrankin jopa minä osasin askarrella jotain suhteellisen onnistuneesti, mutta se johtunee lähinnä siitä, että kortit tehtiin tarkkaan ohjeiden mukaan, eikä omaa luovuutta erityisesti tarvittu. Tässä on toinen mun aikaansaannoksista, toista en vielä paljasta, kun saattaapa tuo Ville saada sen sitten vajaan kahden viikon päästä.
Kuten aina, osallistujia lahjottiin lounaan lisäksi pienillä pussukoilla karkkia, mutta tällä kertaa jokainen sai vielä lisäksi yhden ihanan ruusun mukaansa. Valtavan kokoinen ja kauniin värinen upeus koristaa nyt meidän kämppää jo muutaman päivän ikäisen sinisen kimpun ohessa (en mää vaan tiedä mitä kukkia noi on...).
Illemmalla yritin turhaan selittää Villelle varmasti kaikkien naisten tuntemaa käsitettä rumapäivä. Siis se sellainen, kun olo tuntuu rumalta vaikka oikeasti näyttäisi ihan samalta kuin muinakin päivinä. Sitten on myös se rumapäivän huomattavasti harvinaisempi vastakohta, söpöpäivä. Siis se päivä, kun olo tuntuu yllättävän nätiltä, vaikka ei olekaan yhtään normaalia laittautuneempi. Kummallakaan näistä ei siis ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, mistä kertoo hyvin se, että tänään oli söpöpäivä, vaikka nenässä on finni. Maailma on mysteerejä täynnä.

Tarina hukkuneesta kynästä

Minulla on sellainen tapa, että työpöydän ääressä työnnän usein lyijykynän jemmaan hiuksiin jotka on pyöräytetty klipsillä kiinni. Sinne se sujahtaa hyvin eikä pyöri pöydällä tiellä. Tänäänkin oon viettänyt suurimman osan päivästä kynä hiuksissa. Jokin aika sitten olisin tarvinnut kynää, joten haparoin tuolta takaraivon suunnalta vain huomatakseni ettei kynä ollutkaan tukassa. Kävin läpi koko työpöydän, joka ei ole kovin suuri tai piilopaikkoja täynnä, sekä ravistelin kaikki paperiniput ja vastaavat. Ei kynää.

Noh, kurkin sitten pöydän alta ja kävin katsomassa keittiöstäkin, josko se olisi liukunut pois tukasta kun kävin hakemassa syötävää. Ei missään. Kadonneen kynän mysteeri hämmensi, missä se muka voi olla. Olin ihan satavarma etten ole sitä koko päivänä laittanut muualle kuin tukkaan tai sitten pöydälle, eikä se ollut kummassakaan. Epäuskoisena mietin josko se olisi voinut jotenkin valua hiuksissa niin, ettei se vaan ota sormiin kiinni kun hapuilen, joten päätin ottaa klipsin irti ja ravistella tukkaa. Tässä vaiheessa siis olin jo selkeästi hyvin epätodennäköisten vaihtoehtojen äärellä. Eikä ollut kynä sielläkään, mitään ei pudonnut hiuksista kun ne avasin ja haroin. Heiluttelin vähän huppariakin, jos kynä olisi pudonnut niskasta paidan alle, mutta ei selässäkään mitään tuntunut.

Arvatkaa mistä kynä lopulta löytyi. No sehän oli kuin olikin pudonnut tukasta, liukunut hiusklipsin alta irti. Ja päätynyt mun hupparin huppuun! Kyllä se vähän aikaa hymyilytti.