Tee-se-itse-nalle

Kylläpäs aika rientää kun on hauskaa, edellisistä kuulumisistakin on jo vaikka kuinka monta päivää. Mutta kaikkea on taas ehditty, kuten nyt vaikka perjantaina shoppailla lähes koko päivä ja eilen viettää NASA-päivää numero kaksi. Viikonloppuna puolestaan seikkailtiin vähän pitemmälle reissulle.

Perinteiset hotellin ikkunasta räpsityt maisemakuvat.

Lauantaina hypättiin siis aamulla autoon ja käännettiin nokka kohti New Orleansia. Useaa tuntia myöhemmin onnistuimme sekä pääsemään oikeaan kaupunkiin että suunnistamaan meidän hotellille, mitä voitaneen pitää melkoisena menestyksenä. Ilta menikin oikein mukavasti French Quarteria kierrellessä ja paikallisiin ravitsemusliikkeisiin tutustuessa. Sunnuntaina ehdittiin sitten vielä katselemaan paikkoja myös päivänvalossa ennen kotimatkaa, joka sujui myös varsin mallikkaasti.
Matkan mahdollisesti parhaat hankinnat vieraat tekivätkin sitten eilen, kun pitkän odotuksen jälkeen vierailtiin myös Build-a-Bearissa ja tehtiin kaikki ikiomat nallet! Homma toimii siis niin, että ensin valitaan millaisen nallen tai muun otuksen haluaa (vaihtoehtoja on hyvin hyvin paljon) ja sitten pohditaan haluaako oman tulevan kaverinsa pitävän ääntä. Jos valmiit vaihtoehdot eivät miellytä, voi aina nauhoittaa myös oman viestin. Tämän jälkeen nalle täytetään (henkilökunnan suosiollisella avustuksella) ja se saa sydämen jonka ylpeä uusi omistaja on hieronut lämpimäksi ja halinut täyteen rakkautta.

Kuva täältä.

Tässä vaiheessa nalle onkin sitten jo periaatteessa valmis, mutta koska se ei tietenkään voi kulkea ympäriinsä nakuna, pitää nallelle valita vaatteet. Vaihtoehtoja on huikea määrä, joten ei ole kovin tavatonta sortua ylilyönteihin. Minun nallella tosin on vain yksi asu ja Petukin tyytyi yhteen vaihtopaitaan, mutta joku kolmas nallentekijä saattoi mennä hieman sekaisin…
Ei ole varmaan vaikeaa arvata mikä nalle on minun ja Villen nalle... Texansien parhaan pelaajan mukaan nimetyn Andren oikealta puolelta löytyy Petun varsin katu-uskottava pehmokaveri, jonka vieressä Maman veljenpojalleen 1-vuotislahjaksi taiteilema cowboy-nalle. Ja sit siellä oikealla on, noh, Darth Longhorn. Joka on tyypeistä ainoa joka pitää ääntä, se nimittäin ärjyy kuin leijona...
Mutta koska Darth Longhorn ei voi kuulemma aina pitää "työvaatteita" yllään, piti sarvipään saada myös toinen asukokonaisuus. Darth on siis satunnaisesti myös jalkapalloa mielellään heittelevä cowboy. Ja ne on kaikki virallisesti ihania!

Väliaikaraportti

Maman ja Petun inspiroimana olen selvästi itsekin nyt ihan lomatunnelmissa kun en edes blogia jaksa ehdi viitsi päivittää. Mutta jospa nyt ees pientä väliaikaraporttia sentään.

Keskiviikkona ihailtiin Ricen kampusta ja päästiin nauttimaan Villen jo legendaarisesta työpaikkakierroksesta. Illalla mentiin ulos syömään ja onnistuttiin tilaamaan niin käsittämättömän herkullista ruokaa, että melkein tarvittiin ne tarjoilijan lupaamat kottikärryt että päästiin sieltä pois.

Eilen olikin sitten jo kauan odotettu NASA-päivä ja nyt Mama ja Petukin on Space Center Houstonin ylpeitä jäseniä. Sen lisäksi että jäsenkorteista jää varsin hauskat matkamuistot, oli jäsenyyden hinta rahallisestikin fiksu sijoitus, sillä ensi viikolle on suunnitteilla NASA-päivä numero kaksi. Nämä vieraat nimittäin haluavat nähdä siellä ymmärrettävästi aivan kaiken, eikä siihen yksi päivä oikein tahdo riittää ilman ylettömän tiukkaa aikatauluttamista ja siitä hermoilua.

Suklaata ja salmiakkia

Meillä on ollut Maman ja Petun kanssa niin hauskaa, etten ole ehtinyt edes kuulumisia raportoida. Eilinen meni rauhaisissa merkeissä, vieraiden toipuessa pahimmasta aikaeroväsymyksestä. Käytiin me sentään jo yhdessä kenkäkaupassa ja pintapuolisella Houstonin kiertoajelulla. Tänään tutustuttiin pitkällisesti Gallerian ostoskeskukseen, johon mennään kyllä vielä uudestaankin. Tänään tuli myös postissa kiva paketti, kun äitikulta oli lähettänyt pääsiäisyllätyksen.
Suklaa oli erinomainen valinta, koska vieraiden ansiosta meidän herkkukaapissa on melko kiitettävä määrä salmiakkia. Varmaan siksi, kun sanoin että me ei päästetä niitä sisään jos ne yrittää tulla ilman... Vaikka oltais me kyllä päästetty, kai.

Lisää vieraita

Se on oikeasti hyvä, että meillä käy välillä vieraita, niin tulee ainakin joskus siivottua koko kämppä... Tänä viikonloppuna on nimittäin taas puunattu, että olisi esitellä siisti asunto iltapäivällä lentokentältä haetuille Mamalle ja Petulle. Seuraavat kymmenisen päivää menee varmaan osittain niissä samoissa tutuissa merkeissä kuin kaikkien aikaisempienkin vieraiden kanssa, mutta eiköhän me jotain uuttakin keksitä. Puolentoista viikon bileet ainakin luvassa, kaikille muille paitsi Villelle, joka joutuu joka päivä ihan normaalisti töihin. Me luvataan sit joka ilta vähintäänkin raportoida miesraukalle että mitä kivaa sitä on tullut tehtyä.

MUSE

Olipas kyllä erinomainen keikka, Musen pojat osaavat ehdottomasti tuon live-esiintymisen jalon taidon. Minähän en ole aikaisemmin nähnytkään tätä suurta suosikkiani livenä, joten oon yhä tänäänkin vielä aika innoissani.
Kyseessä oli uusimman The Resistance -levyn Pohjois-Amerikan kiertue, joten luonnollisesti settilistassakin kyseinen teos oli eniten esillä. Olin kuitenkin varsin iloinen siitä, että ekaa levyä (Showbiz) lukuun ottamatta myös vanhempaa tuotantoa saatiin kuulla kohtuullisessa määrin. Surullinen totuus kun on, että vaikka kaksi uusintakin levyä ovat ihan kelpo musiikkia, eivät ne minun mielestäni yllä kolmen ensimmäisen levyn tasolle.
Kitaran lisäksi Matthew hallitsee myös pianon melkoisen suvereenisti (pianoa itsekin joskus soittaneena lämpenin pianokohdille ihan erityisesti) ja ilahduin valtavasti kun eilen linkkaamani Feeling Good kuului esitettävien biisien listaan. On se vaan hieno.
Ville heltyi taas ostamaan mulle keikkapaidankin ja tällä kertaa sille tarttui omakin mukaan. Mies kun ymmärsi hyvin nopeasti että hänen mielestään hienoin paita olisi minun vaatekaappiini ehkä hieman liian, hmm, värikäs, joten minulle tarvittiin jotain hillitympää. Mutta koska se toinen kerran oli selkeästi hienoin, piti sellainenkin hankkia. Eli värikäs (ja oikeastikin hieno) paita Villelle ja vähän hillitympi (ja minusta vielä hienompi) paita minulle!

Oi Matthew

Ja Christopher ja Dominic kanssa.

Parempaan en nyt kykene, katsotaan huomenna uudestaan...

Viikon paras päivä

Tänään Houstonin rodeossa esiintyy Black Eyed Peas, jota lähtisimme katsomaan ellei Toyota Centerissä olisi parempi tarjous. En oo uskaltanut hiiskua sanallakaan ettei vaan käy placebot, mutta meilläpä onkin liput tämän illan Musen keikalle!!

Joten nää lähtee nyt sinne, kuunnelkaa te sillä aikaa vaikkapa yhtä harvinaisen hienoa cover-versiota yhdestä harvinaisen hienosta biisistä.

Rodeossa

Houstonissa järjestetään joka kevät kolme viikkoa kestävä Houston Livestock Show and Rodeo, joka on maailman suurin tapahtuma lajissaan. Ensimmäisen kerran homma pyöri vuonna 1932, joten melkoisen perinteikkäästä jutusta on kyse. Nykyisellään tapahtuma valtaa koko Reliant Stadiumia ympäröivän Reliant Parkin, jossa on päiväsaikaan kaikenlaista ohjelmaa lasten poniratsastuksesta laajamittaisiin karjanäyttelyihin, mutta pääasia on edelleen joka iltainen show itse Stadiumilla. Siihen sisältyy aina rodeokilpailuja sekä illan päättävä konsertti, joiden esiintyjät ovat melkoisen kovia nimiä. Tämän vuoden artistilistalta löytyvät mm. Mary J. Blige, Tim McGraw, Rascal Flatts, Brad Paisley, Black Eyed Peas sekä eilen esiintynyt Keith Urban, jota mekin siis olimme katsomassa.

Tässä on satulatonta rodeoheppastamista, jota lisää videomuodossa myöhemmin.

Aluksi kuitenkin sitä rodeota, ensimmäisenä lajina tie-down roping, elikäs vasikan lassoaminen ja sitominen. Lassoaminen tapahtuu hevosen selästä, sitten cowboy hyppää alas samalla kun hevonen jarruttaa ja pysäyttää vasikan, jonka jälkeen cowboy kippaa elikon nurin ja köyttää sen jalat. Nopeus on valttia, kas näin se käy:

Seuraavaksi yritettiin pysyä hevosen selässä kahdeksan sekuntia ja tehdä se mahdollisimman tyylipuhtaasti, koska kyseessä on tuomarilaji. Tässä versiossa homma suoritetaan ilman satulaa ja lopputulos näyttää siltä, kuin hepan selässä heiluisi holtittomasti heittelehtivä räsynukke. Oikeasti ne tekee hyvin määrätietoisia liikkeitä pysyäkseen selässä ja saadakseen siitä vielä mahdollisimman paljon pisteitä.

Seuraava laji oli team roping, eli joukkuelassoamista. Ensin lassonsa viskaa pääpuolesta vastuussa oleva cowboy, jonka jälkeen joukkueen toinen osapuoli lassoaa vasikan takajalat. Jälleen kerran homma pitää hoitaa mahdollisimman nopsasti, vähän tähän tyyliin:

Aina välillä vasikka voittaa, esimerkiksi jos käy niin ikävästi ettei lassoaja osu maaliinsa...

Sit taas vähän ratsastettiin, tällä kertaa satuloiduilla kiukkupusseilla. Homma näytti täpärästi kontrolloidummalta kuin satulaton vastineensa, mutta aikamoista menoa se oli tämäkin. Pistetään tästä nyt ihan vaan liikkumaton kuva, kun noita videoita tulee muutenki ihan hillittömästi (valokuvia oli vaikea saada onnistumaan, ja paremminhan tuo juttu tuosta liikkuvasta kuvasta välittyykin).
Steer wrestling oli seuraava laji, elikäs painileikkejä härkien kanssa. Cowboyn tulee kiiruhtaa vapautetun härän perään hevosensa kanssa, kurottautua nappaamaan sarvista kiinni ja vääntää sitten elikko nurin. Aika ratkaisee.

Ja tässäkin lajissa se on aina välillä se härkä joka päätyy painimaan sen cowboyn nurin, kuten vaikkapa tässä tapauksessa on käynyt (yläreunan valotaululta näkee tilanteen ehkä täpärästi paremmin). Aina ei voi voittaa...
Tässä vaiheessa kisoja olikin aika vaihtaa ne hepat vähän järeämpiin elikoihin, elikäs bull ridingiakin päästiin katsomaan ihan livenä. Aika hurjaa touhua, nämä kun eivät cowboyn maahan viskattuaan tyydy juoksemaan pois, kuten hevoset useimmiten tekivät. Siksi kentällä pyörivät myös nuo puna-asuiset heput, joiden tehtävä on houkutella härkä (tai sonni, en mää tiiä kumpia ne on) pois, että cowboy ehtii turvaan. Ihan videon lopussa kuuluu muuten merkkiääni joka kertoo kuinka pitkään selässä olisi pitänyt pysyä. Vain kaksi heppua onnistui siinä eilen, eli sen verta vaikeasta lajista on kyse.

Yksi Villen suosikeista oli vankkurikisa, jossa siis painettiin areenaa ympäri ihan älytöntä vauhtia nelivetovankkureilla. Siihen saa tiukassa käännöksessä vähän sivuluisuakin aikaan.

Yksi yleisöä eniten huvittaneista ohjelmanumeroista oli calf scramble, jossa joukko sinnikkäitä nuoria jahtaa laumaa vasikoita. Tarkoitus on ottaa elikko kiinni, sitoa se ja taluttaa (tai kantaa, tai raahata perässään...) areenan keskelle. Ei muuten oo kovin helppoa. Tässä kuvassa homma on ihan alkutekijöissään, eli vasikat juuri vapautettu. Seurannutta kaaosta ei saatu erityisen onnistuneesti kuvattua, joten joudutte vaan kuvittelemaan...
Vielä yksi ohjelmanumero mahtui mukaan ennen illan tähtiartistia, nimittäin barrell racing. Tämä rodeon vauhdikas naisten laji näyttää tältä:

Tämä kaikki hupi ja hauskuus kesti noin pari ja puoli tuntia, jonka jälkeen Keith Urban astui lavalle. Joka muuten oli pyörivää sorttia, eli jokaisella katsomon osalla oli vuorollaan ne parhaat näkymät.
Urban ei ennestään ollut meille kummallekaan mitenkään erityisen tuttu, mutta varsin onnistuneen, reilun tunnin mittaisen setin mies veti. Ymmärrän hyvin hepun suosion, koska ainakin livenä hän oli kerrassaan erinomainen esiintyjä, hyvin karismaattinen ja sympaattisen oloinen seikkaillessaan välillä jopa katsomoonkin yleisöään tervehtimään.
Arvatkaas muuten mitä tämä yhteensä liki nelituntinen lysti maksoi? Mehän hankimme tapahtumaan ne kaikista edullisimmat liput varsin ylhäällä sijaitsevasta katsomonosasta, mutta hyvin sieltäkin näki ja kuuli kaiken. No meidän tiketithän kustansi kokonaiset 16 dollaria kappale, joka ei euroina ole kuin reilun kympin. Että ei oo kyllä hinnasta kiinni jos rodeota haluaa katsomaan. Ja sen verran hauskaa oli että halutaan kyllä, ensi vuonna siis uudemman kerran.

Yksi.. kaksi.. kolme sataa miljoonaa...

Eilen se sit vihdoinkin tuli, ihka oikea ja virallistakin virallisempi väestölaskentalomake. Onhan se nyt aika hienoa saada kirje, jonka kuoressa jo isolla julistetaan kuinka siihen vastaaminen on laissa vaadittua. Että paree sit täyttää vaan. Tämän vuotinen kaavake on suunnilleen historian lyhin, minimissään vain kymmenen kysymystä pitkä jos vastaajia olisi yksi. Ensimmäinen niistä oli helppo ("kuinka monta nämä luetellut kriteerit täyttävää henkilöä teidän taloudessa asuu"), mutta toisen kohdalla tuli jo ongelmia.

Virallinen lasku suoritetaan nimittäin huhtikuun 1. päivän mukaan, eli lomakkeeseen ilmoitetaan keitä asunnossa asuu sinä päivänä. Kakkoskysymyksessä tulee sitten kertoa kuinka monta ihmistä majailee osoitteessa tilapäisesti tänä ratkaisevana aikana. Ja kuinka ollakaan, meidän seuraavat vieraat tulee ensi viikonloppuna ja lähtee pois juurikin 1. huhtikuuta. Joten kuuluuko meidän merkitä Mama ja Petu Yhdysvaltojen viralliseen census-lomakkeeseen?! Harkitsin jo soittamista ilmaiseen palvelunumeroon, jossa luvataan vastata mihin tahansa lomaketta ja sen täyttöä koskevaan kysymykseen, mutta päätettiin sitten ihan itseksemme jättää nämä vieraat mainitsematta (sorry kaverit..).

Muut kysymykset olikin sitten jo taas paljon helpompia, kuten asutaanko vuokralla vai omassa, mitä rotua edustetaan ja mikä on meidän keskinäinen suhde. Myös sukupuoli ja syntymäaika piti merkitä, mutta mitään muita tietoja ei tämän vuoden kaavakkeessa pyydetty. Kaikista erikoisinta mun mielestä oli se, että lomaketta ei missään vaiheessa pitänyt allekirjoittaa. Asuntoa vuokratessa piti pistää nimi johonkin lippuun ja lappuun sen 700 kertaa, ja eilisessä autovuokraamossakin raapustin nimmarini kolmesti vaikka maksunkin hoitaa vakuutusyhtiö, mutta se virallinen mm. osavaltioiden edustajien ja saatavan rahan määrän määrittelevä lomake kelpaa ihan vaan raksittamalla muutaman ruudun. Jännää...

Grand Marquis

Positiivinen itsesuggestio toimi suurimman osa päivää, kun eilinen kruunasi meidän loistavan viikonlopun ennen illalla vaivannutta migreeniä. Sitä ennen oltiin kuitenkin ehditty käpyttelemään Rice Villageen katselemaan maailman menoa. Mitään ei ostettu, ei edes käyty kaupoissa sisällä, kun tarkoitus oli lähinnä kierrellä ja katsella. Ja tutkia, että mitä kaikkea paikasta löytyykään niiden jo ennestään tuttujen juttujen lisäksi.
Kotona innostuttiin vielä pitkästä aikaa uima-altaalle, ei ollakaan koko talvena käyty vaikka yksi altaista on lämmitetty ja kaikkea. Pakkohan se siis oli testata, kun Markettakin siellä heidän vierailun aikana pistäytyi useampaan otteeseen. Ja olihan tuo ihan miellyttävä, vaikka vähän turhan lämmin kun lähinnä kaivattiin sellaista virkistävää ja raikastavaa pulahdusta. Sen perässä käytiin sitten kokeilemassa myös sitä meille tutumpaa allasta, joka oli kyllä vielä melkoisen viileässä kunnossa vaikka päivisin lämpöasteet ovatkin jo parina päivänä tosiaan nousseet yli kahdenkymmenen. Minä sisulla sitten polskin menemään altaan kerran päästä päähän, mutta Ville kääntyi heti takaisin kastettuaan vähän varpaita. Se oli siis ihan nöösö.
Tänään lähdettiin heti aamusta hakemaan meille vuokra-autoa ja viemään omaa murua korjaamolle. Löydettiin sujuvasti se vuokraamo jonka olin etukäteen netistä katsonut, mutta sitten heti alkoi ongelmat. Heillä ei nimittäin ollut yhden yhtä vapaata vuokra-autoa, koska jossain paikassa oli joku häiriö, josta en sen paremmin tiedä. Mukava nainen tiskin takana kuitenkin kertoi, että heillä on toimipisteitä jotka palvelevat nimenomaan meidän korjaamon asiakkaita, joten voimme vain ajaa auton sinne ja meidät noudetaan sitten vuokraamon puolesta. Sopii mulle, ja niin tehtiin. Korjausajaksi arvioitiin noin viikkoa, jos ei mitään yllättävää ilmene. Siihen asti me ajellaan tällaisella.
Kerrassaan hupaisa, järkyttävän kokoinen auto. Tai no, ei tuo siihen Chevy Tahoeen verrattuna nyt niin huomattavan suuri ole, mutta on se meidän omaan nähden nyt ihan pirun leviä ja pitkä. Ja meidän mielestä aika nostalgisen näköinen noin niinkun vuoden 2009 autoksi, mutta se lienee kai sit tyypillistä Mercurylle.
Ihan hyvä sitä oli ajella, jonka lisäksi mikä tahansa missä on käyttökelpoinen takaluukku on mun mielestä tällä hetkellä askel parempaan suuntaan... Kaipa me siis tän kanssa se viikko pärjäillään, mutta sit olis kyllä kiva saada oma jo takaisin.

Se on kesä ny..

.. tai ainakin kesäaika. Täällä on nimittäin tuo talvi näin "virallisestikin" lyhyempi, kun talviaikaan siirryttiin viikkoa Suomea myöhemmin ja kesäaika alkoi jo tänään. Ja kyllähän tuolla aika kesältä näyttääkin, lämpötila jo näin aamupäivällä yli 20 astetta (täksi päiväksi on luvattu kahtaviittä...) ja aurinko jaksaa aina vaan paistaa pilvettömältä taivaalta. Uloshan tässä on pakko lähteä, ei auta mikään.

Toinen huippupäivä

Koska eilen oli harvinaislaatuisen loistava päivä, kieltäydyin hyväksymästä mahdollisuutta että tänään ei olisi ollut toinen hyvä päivä.
Ja mikäs oli ollessa, kun ensin sai nukkua pitkään ja sitten rauhassa nauttia hyvän aamiaisen.
Iltapäivällä lähdettiin melkein parin tunnin pitkälle kävelylle nauttimaan huikean kauniista, jopa kesäisestä säästä, ja kuten voi huomata otettiin kamerakin matkaan.
Kotimatkalla piipahdettiin lähikaupassa ostamassa ainekset herkkuruokaa varten, kun reippaillessa ehti jo nälkäkin iskeä.
Illalla vielä yksi kappale hyvää elokuvaa samalla sohvalla köllötellen, niin ei ole kyllä mitään valittamista meillä.
Taidanpa päättää jo valmiiksi että huomennakin on hyvä päivä, kun kerran päätös toimi näin erinomaisesti tämän päivän osalta.

Huippupäivä

Tänään on ollut aivan älyttömän hyvä päivä! Lähdetään vaikka siitä, että ulkona oli koko päivän mitä ihanin keväinen ilma, reilut parikymmentä astetta lämmintä ja pilvettömältä taivaalta paistanut aurinko.
Sit kuulin ihan tosi hyviä uutisia ja Villekin pääsi töistä vähän tavallista aikaisemmin perjantain kunniaksi. Aikaa jäi siis myös vähän luontokuvaukselle kun käveltiin kohti autoa.
Perjantai-illan kruunasi pullo hyvää punaviiniä ja ne ihanat eilisestä paketista paljastuneet suklaat. Vähänkö oli herkkuja, kiitos vielä Marketalle ja Sepolle tästä luksuksesta. Yhteensopivuus punkun kanssa oli myös ensiluokkainen.
Ville ehdotti jo monta viikkoa sitten että esitellään blogissa kuinka pitkällä kevät täällä jo on laittamalla kuvia meidän pihalla olevien puiden hiirenkorvista. Tänään vihdoinkin saatiin aikaiseksi nappailla vähän valokuvia niistäkin, joten hiirenkorvat on ehtinyt kasvaa jo melkoisesti. Mutta joo, täällä on siis tosiaan ihan kevät.
Hurjan hyvää viikonloppua kaikille muillekin, me keskitytään nyt tuon punaviinipullon lopun eliminointiin. :)

Puketti

Posti toi mukanaan tänään kivan yllätyksen, kun Marketta ja Seppo olivat pistäneet Ohiosta tulemaan vähän lahjuksia. Paketti piti sisällään mm. raikkaan omenan tuoksuista kylpyjuttua, joka on ehkä riittävä houkutin siihen että testataan lopultakin meidän ammetta. Tähän mennessä ollaan tuomittu se jo lähtökohtaisesti niin onnettoman pieneksi ettei kannata vaivautua, mutta tuollaisten kylpykiteiden kanssa pitää vähintäänkin yrittää.
Paketista löytyi myös herkullisen näköisiä suklaajuttuja, joita teki mieli maistella välittömästi. Päätettiin kuitenkin osoittaa meille niin harvinaista itsehillintää ja säästää ne tulevaan viikonloppuun. Tai ainakin huomiseen, en tiiä maltetaanko sen kauempaa niitä jemmata kaapissa. Mutta kyllähän perjantaikin on jo viikonloppua, eiks vaan?
Vielä kolmaskin juttu oli mukaan laitettu, nimittäin 4 kappaleen paketti pihviveitsiä, jotka on tällä hetkellä tiskikoneessa niin ei päässyt valokuviin. Oletan että pihviveitset saatiin sen takia, kun yksi ilta vieraiden kanssa Villen paistamia pihvejä nauttiessa totesin että olis kiva jos olis oikein pihviveitset, niin sais paremmin veisteltyä. Tarpeeseen siis tulivat, noiden muiden edustaessa sit sitä hemmottelupuolta. Kiitos tosi paljon koko paketista, se piristi kummasti mieltä muun postin koostuessa lähinnä laskuista...

Asia etenee

Pitkällisen hiljaisen jakson jälkeen sain tänään vihdoin tiedon siitä, että auton korjaamiseen tarvittavat osat ovat saapuneet ja saan huoltoajan maanantaille. Sitten soittelin vakuutusyhtiöön ja sovin että saan maanantaina myös vuokra-auton. Se meni varsin kivuttomasti muuten, minulle kerrottiin varausnumero ja mitä ketjua he käyttävät, mutta saan itse valita mihin toimipisteeseen tämän varausnumeroni vien. Pikaisen nettiselailun jälkeen kävi ilmi että heillä on yksi konttori ihan matkan varrella kun meiltä ajetaan korjaamolle, joten paremmin ei juuri olis voinut käydä. Toivottavasti niillä on antaa meille joku kiva auto, niin harmittaa vähemmän omasta murusta luopuminen noin viikon ajaksi.

Parisuhdekriisi

Meillä, kuten varmasti kaikilla pariskunnilla, on aina välillä vaikeitakin jaksoja, elikäs pienimuotoisia parisuhdekriisejä. Tänään alkoi taas yksi tuollainen hankalampi jakso, kun America's Next Top Model aloitti uuden, 14. kautensa. Ville ei vaan ymmärrä ja minä en hömpästäni suostu luopumaan. Onneksi kriisin paikka on vain kerran viikossa noin tunnin ajan, joten eiköhän me tästäkin selvitä ilman pahempia riitoja. Tai en mä kyllä tiedä, jos Ville joka viikko koko tunnin ajan puhisee että tämä on ihan älytön ohjelma, täyspöljää hömppää kokonaan. Saa luvan siis keksiä itselleen jotain muuta puuhaa, jos ei vieläkään ole valmis tunnustamaan puhinansa keskeltä että sarja on oikeasti mainio... ;)

Edellisestä parisuhdekriisistä on muuten melko tarkalleen puoli vuotta aikaa, joten turhan usein ei tästä kyseisestä ongelmasta onneksi kärsitä.

Miten pidetään pöljiä jännityksessä?

Täällä lasketaan kansa kerran kymmeneen vuoteen, jotta saadaan selville miten valtion rahat tulisi kaikista reiluiten jakaa. Projekti on valtava ja kallis, epäkäytännöllinen ja epäluotettava, mutta sinnikkäästi nämä kuitenkin systeemiään toteuttavat. Homma toimii kaikessa teknologisuudessaan siten, että jokaiseen kotiin postitetaan kyselylomake ja aikaisemmin koko väestölaskennan hoitaneet ovelta ovelle kiertäjät astuvat kehiin vasta niiden talouksien kohdalla, joista lomakkeet eivät koskaan palaudu. Ja kukaan ei tosissaan kuvittele, että lopputulos vastaisi totuutta, mutta näillä siis mennään. Me olemme odottaneet lomakkeita jo innoissamme, koska tänä vuonna meidätkin siis lasketaan mukaan.

Tänään se sitten postissa tuli, kirjekuori jossa suurieleisesti lukee päällä että Census 2010. Nyt me pääsemme täyttämään lomakkeet ja osaltamme vaikuttamaan sekä Texasin tuleviin valtiontukiin että osavaltion sisäiseen rahanjakoon. Jännityksestä tärisevin käsin avasimme kuoren ja valmistauduimme tutkimaan millaisesta lomakkeesta ihan oikeasti onkaan kyse. Ja mitä vielä, tällainen tuli.
Kirje, jossa ystävällisesti kerrotaan että kyselylomake tulee postitse kotiin noin viikon kuluttua. Että olkaa niin ystävällisiä ja täyttäkää se, jotta saadaan mahdollisimman tarkka ja paikkansapitävä lukema meidänkin alueen asukkaista. Mikä pettymys. Siis ihan silkkaa kiusantekoa tällainen, että annetaan odottaa sitä ihan oikeaa kirjettä ja kyseessä onkin vaan joku ennakkoilmoitus. Ihan kun asiasta ei puhuttaisi joka puolella jo muutenkin. Seuraavan Census 2010 -tekstillä varustetun kuoren on kyllä paras olla sit jo se virallinen versio, tai muuten jätän kiusallani koko lomakkeen täyttämättä. Ei ihmistä saa näin härnätä...

Naistenpäivää!

Käytiin tosiaan eilen katsomassa Tim Burtonin uusi Alice in Wonderland ja olihan tuo melkoisen hyvä ja viihdyttävä elokuva. Pidin erityisesti siitä että juttuun oli kehitetty uusi koukku, saman vanhan toistamisen sijaan. Vaikka luulenpa että aika mielenkiintoista se olisi ollut Burtonin toistamana se sama ja vanhakin...Uudessa leffassahan on kyse vähän kuin jatko-osasta, jossa Alice palaa vuosien jälkeen takaisin Ihmemaahan, muistamatta aikaisempia seikkailujaan. Tässä käänteessä piilee sekä elokuvan vahvuus että heikkous yhdessä ja samassa paketissa. Kuten sanottu, idea lisää mielekkyyttä kun tuttuja juttuja voi toteuttaa huomattavasti reippaammin varioiden, mutta kuitenkin samalla uutta luoden.
Toisaalta taas, Tim Burtonin elokuvasta löytyy suhteellisen perinteinen tarinankerronnallinen kaari. On alku, keskikohta ja loppu, löytyy sekä pää että häntä. Ei huono asia noin muuten, mutta Lewis Carrollin alkuperäisteokseen verrattuna ihan liian loogista. Toisaalta, myös ah niin kovin paljon katsojaystävällisempää.
Minä en ole lainkaan puristi mitä alkuperäisteoksiin tulee, vaan tunnistan oikein hyvin muutosten tarpeen kun siirrytään formaatista toiseen. Ja vaikka ei siirryttäisikään, kuka jaksaa katsoa loputtomasti identtisiä filmatisointeja? Siksipä voinkin sanoa pitäneeni Burtonin uudesta tulkinnasta kovasti, vaikka pieni osa minusta ymmärtääkin Carroll-fanien mahdollisen kritiikin. Enpä olisi etukäteen uskonut että joskus tulisi se päivä kun minun mielestäni joku Tim Burtonin elokuvista on liian vähän absurdi.
Asiasta täysin toisaalle, tänään on kansainvälinen naistenpäivä, joten erinomaisen hyvää naistenpäivää sit vaan. Tänään on myös minun äitin ja isin hääpäivä, joten erityiset onnittelut kotiSuomeen. 40 vuotta, se on oikeasti jo melkoisen kunnioitettava aika tuijottaa samaa naamaa joka aamu. 40-vuotis hääpäivä on muuten rubiinihäät, joten tässä teille yksi kappale.
Kaikki Alice in Wonderland -kuvat täältä, rubiini täältä.

Pystit jaossa

Onpahan sitten taas Oscar-pystit jaettu ja gaala katsottu läpi. Järkytykseni oli suuri, kun Ville tunnusti ettei ole ikinä ennen kyseistä show'ta nähnyt kokonaisuudessaan, jotain koostepätkiä vaan. Ihmiselle joka kuitenkin on valvonut lähes joka vuosi ohjelman läpi tämä oli jotain uskomatonta. Mutta ei kaikkia vaan kiinnosta, vaikka myönsihän tuo että näin ihmisten aikaan nähtävänä show oli varsin viihdyttävä.

Ja olihan se, hauskan gaalan olivat saaneet (taas) aikaan. Eikä mitään kovin suuria yllätyksiäkään tullut eteen, jos ei sellaiseksi laske Avatarin suhteellisen köyhää saalista. Illan ylivoimainen voittaja oli The Hurt Locker, jota me ei olla vieläkään nähty. Ehkä olis syytä, kun kerran oon halunnut nähdä kyseisen rainan jo kauan ennen näitä bileitäkin.

Lisäys: Olihan siellä sittenkin yksi suuri yllätys, ja vielä sellainen josta Ville suivaantui täysin. Nimittäin se, ettei Wallace ja Gromit -pätkä A Matter of Loaf and Death voittanutkaan parhaan lyhytanimaation Oscaria. Yritin kyllä selittää sen valitettavasti kuuluvan asiaan ettei omat suosikit aina voita, mutta turhautunutta puhinaa kuului silti sohvan toisesta päädystä vielä monta minuuttia myöhemmin...

Nimpparipäivä

Tuo meidän hajamielinen tohtori yritti eilisellä kauppareissulla ostaa minulle nimpparikorttia niin salamyhkäisesti, että joutui tänään aamulla tunnustamaan unohtaneensa sen kassalle. Ei haittaa, etenkään koska nimpparikukat hän sentään osti ihan avoimesti jo päivää etukäteen. Eikö olekin aika ihana monivärinen ruusulajitelma?
Sain mä jotain muutakin. Oltiin nimittäin eilen vähän ostoksilla ja sattuipa silmiini ihan tosi kiva kesäinen paita, jonka Ville sitten tarjoutui nimpparilahjana ostamaan. Kelpaa, kiitos, olisinpa nimittäin tämän napannut muutenkin mukaani. Miellyttävä materiaali, kauniisti laskeutuva kaula-aukko ja viimeisenä niittinä vielä nuo olkapäiden mahtavat vetoketjukoristelut. Kuka muka ei tykkäisi?
Pikapuoliin me lähdetäänkin sitten sunnuntaileffaan katsastamaan Tim Burtonin uusi versio Liisa Ihmemaassa -klassikosta. Odotukset on kovat, onhan Burton sentään yksi mun kaikkien aikojen suosikkiohjaajista. Paluumatkalla pitää pistäytyä vielä Villen työpaikalla, kun sillä on joku projekti joka vaatii huomiota myös näin sunnuntaipäivänä, mutta sen jälkeen saadaankin heittäytyä sohvalle katsomaan Oscar-gaalaa. Tätä mä olenkin jo odottanut, katsotaan miten suosikkien käy.

Mistä näitä lehtiä oikein tulee?

Mä oon taas vaihteeks ihan pihalla. Reilu viikko sitten postissa putkahti yksi kappale helmikuun numeroa Architectural Digest -lehdestä. Lehti tuli ihan minun oikealla nimellä ja meidän oikealla osoitteella varustettuna, mikä oli pienesti hämmentävää. Ajattelin, että kyseessä täytyy olla näytenumeron, vaikkakaan en kyllä keksinyt mihin sellaiseen paikkaan olen tietoni antanut, mistä kyseisen lehden näyte minulle päätyisi. Mutta ok, ihan hupaisa sisustusaiheinen lehtihän tuo on, mielellänihän minä tuon numeron vilkuilen läpi, vaikka en sitä tilata tosiaan aiokaan.
Tämän päivän postissa Architectural Digestia tuli kaksi numeroa lisää (maalis- ja huhtikuu). Edelleen minun nimellä ja meidän osoitteella. Ja kaikista hämmentävintä oli se, että osoitelipukkeessa oli merkintä tammikuusta 2011. Vastaava merkintä ainakin minun Elle-lehden osoitelapuissa tarkoittaa tilauksen voimassaoloaikaa. Tässä vaiheessa oli jo pakko mennä tutkimaan tiliotteita ja tarkistamaan ettei meiltä nyt ole veloitettu mitään kummallista tilausmaksua lehdestä, jota en kyllä todellakaan tunnusta tilanneeni, eikä sellaista veloitusta kyllä löytynytkään. Nyt me sit jännätään sitä, tuleeko jossain vaiheessa lasku perästä. Vai tunnustaako joku yllättäneensä mut hyvin yllättävän lehtivalinnan lahjatilauksella?

Koneita joka lähtöön

Me on Andyn kanssa aina välillä pohdittu, josko meidän kokolattiamatto mahtaisi kaivata pesua. Ainakin yksi mainoskin on jo ehditty ottaa talteen jatkotoimenpiteitä varten. Vaan vuokrasopimusta uusittaessa meille tarjottiinkin ilmainen mattopesu kaupan päälle. Niinpä eilen kotiin tultaessa meitä sitten odotti vielä pesusta kostea matto ja ilmassa leijui raikas tuoksu. Sukan pohjat siinä vähän kostui kun tepasteltiin pitkin kämppää, mutta ei haitannut yhtään. Täytyy sanoa, että kyllä eron entiseen huomaa. Eikä suinkaan pelkästään siksi että pesukone oli tehnyt mattoon hienoja kuvioita kuin ruohonleikkuri nurmeen konsanaan...

Tämän päivän saavutuksiin kuuluu Ricen elektronimikroskoopin käyttökokeen läpäisy. Joskus aikanaan valittelin sitä kun laitteelle ei saa käyttölupaa ilman laitekoulutusta ja kouluttajan kiireiden takia taasen jonossa on satakunta ihmistä yli puolen vuoden odotusajalla. Helmikuussa vihdoin koulutusta oli sitten tarjolla ja sainpa ujutettua kaksi labrakaveriakin mukaan. Parin opetustunnin jälkeen täytyi tosiaan vielä näyttää osaavansa käyttää masiinaa myös käytännössä, ennen kuin käyttäjätunnukset heltisi. Vaan nyt mua ei estä enää mikään varaamasta käyttöaikaa aamuyön tunneille;)

Keskiviikko

Kävin tänään aamulla näyttämässä meidän autoa korjaamolla, jotta tietävät pistää tarvittavat osat tilaukseen. Puskuri ja takaluukku nyt ainakin menee vaihtoon, joten eiköhän meidän murusta tule entistä ehompi. Lupailivat alustavasti että osat saapuisivat ensi viikon alussa, toivottavasti jo maanantaina. Sit voinkin soitella (vaihteeksi) vakuutusyhtiöön ja ilmoittaa että vuokra-autoa sopis lähetellä meidän suuntaan. Siitä pitää ilmoittaa päivää etukäteen, joten jos osat tulis maanantaina me voitais saada vuokrapeli tiistaille. Pidetään peukkuja.

Korjaamolta huristelinkin sitten yliopistolle, kun tänään oli taas kansainvälisten naisten lounaspäivä. Tällä kertaa porukassa oli toinenkin suomalainen, mutta pikaista tervehdystä enempää en tullut hänen kanssaan jutelleeksi, kun oli juttu kesken ennestään tuttujen kanssa. Katsotaan josko ensi kuussa, vaikka hän onkin ilmeisesti täällä vain muutaman kuukauden visiitillä ja palaa kotiinkin jo nyt keväällä.

Lusikka menee mukiin

Jos joku on joskus erehtynyt kuvittelemaan että me oltais Villen kanssa jotenkin normaaleja ja täysjärkisiä, aattelin nyt kertoa mikä on meidän välisen keskustelun yleinen taso, että näistä harhoista päästäis eroon...

Tilanne 1: Oltiin aikeissa nauttia kahvia, ja aikaisemmin käytetyt mukit oli edelleen pöydällä. Minun mukissa oli edelleen myös lusikka.

A(ndy): Kelpaaks vanhat mukit, vai tarviitko uuden?
V(ille): Eiköhän ne kelpaa kun huuhdellaan ensin. Sä oot lusikka.
A: (nauraen) Olipas toi kivasti sanottu.
V: Niin siis, tarkotin että sun on toi muki missä oli ennestään lusikka.

Tilanne 2: Myöhemmin samana päivänä.

A: Sä oot kyllä aika ihana.
V: Säkin oot ihan mukiinmenevä. ... Mikä muuten sopii hyvin, kun sanoin aikaisemmin että sä olet lusikka. Ja lusikkahan kato menee mukiin.

Että näin meillä...

Vieraskynästä

Hyvästeltiin tänään Marketta ja Seppo, jotka jatkoivat matkaansa Ohioon. Ja kuten tapana on ollut, myös nämä ihanat vierailijat muistivat meitä omalla blogilahjoituksellaan.


Hei Tarja ja Ville!

Sydämellinen kiitos kaikesta mitä saimme vierailumme aikana kokea teidän kanssanne aina lämpimästä vastaanotosta alkaen. Matka oli ollut vaiherikas, sillä Lontoon kone oli yli kaksi tuntia myöhässä, ja jouduimmekin juoksemaan siellä pää kolmantena jalkana terminaalista toiseen ja oikealle lähtöportille Atlantin ylilennolle ehtiäksemme. Portti sulkeutui heti meidän takanamme ja sisäänpääsy tapahtui jopa ilman boarding cardia, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Lontooseen jääneet matkatavaratkin tulivat perässä parin päivän päästä.

Ensimmäisinä iltoina silmä tuppasi väkisin painumaan kiinni hieman tavallista aikaisemmin, ja kun vielä päivät olivat täynnä uusia elämyksiä ja kokemuksia, niin kyllä yöllä nukutti hyvin. Koettuja asioita on vaikea panna tärkeysjärjestykseen, mutta ykkösasiana oli tietysti ilman muuta ilo olla yhdessä Tarjan ja Villen kanssa pitkän eron jälkeen. Yhdessä useita päiviä viettämällä tuntuu kuin olisi oppinut tuntemaan teidät molemmat nyt paremmin kuin tähän asti on ollut lainkaan mahdollista – kiitos siitä.

Pitkät välimatkat ja laaja kaupunki vaativat melkoisesti ajelua, ja pääsimme tutustumaan historialliseen Galvestonin kaupunkiin ja erityisellä ilolla erikseen vielä merenrantaan Kemah Boardwalkilla. Vieressä oleva marina oli vallan charmikas, ja iloksemme huomasimme että ainakin näiden houstonilaisten veneet olivat ihan normaalikokoisia, vaikka Texasissa muuten kaikki onkin isompaa... Vedet ovat pitkälle ulos niin matalia, että väylät on täytynyt kaivaa erikseen merenkulkua varten. Vahinko ettei Sisukattia voi lennättää tänne, että pääsisi itsekin kokemaan minkälaista näillä vesillä olisi purjehtia.

Henkilökohtaisella listallani vallan ykköspäässä on Houstonin baletin henkeäsalpaavan lennokas Bajadeeri. Voimaa, vauhtia ja taidokasta keveyttä riitti koko illaksi, ja piippuhyllyltä (tuntui olevan noin sadan metrin korkeudella lavalta) näkyi Petipan taidokas koreografia – sikäli kuin uskalsi katsoa saamatta korkeanpaikan kauhukohtausta.

Seppoa puolestaan vähän harmittaa, kun emme ehtineet tutustua paikalliseen vanhojen autojen tarjontaan muuten kuin lehtien sivuilta. Hän uhkaa vielä palata asiaan.

Nasa Centeriä ei tietenkään sovi sivuuttaa, ja ovathan heidän saavutuksensa olleet jo tähän mennessä käsittämättömän suuria. Nyt ovat rahat vähissä ja ainakin osa tutkimuksesta supistusten edessä, mutta ihmiskunta on päässyt aavistamaan mitä oman Telluksemme tuolla puolen on olemassa. Centerin alueella on 14000 ihmisen työpaikka, mikä sekin on jo melkoinen kampus.

Amerikka on suuri ja ihmeellinen maa sekä hyvässä että pahassa. Toivottavasti aikanaan palaatte kotiin monta kokemusta rikkaampina, ja tuotte mukananne omat entiset itsenne meidän kaikkien iloksi.

Rakkain terveisin Marketta ja Seppo

PS. Yhdyn kaikkeen edelliseen sydämestäni. Kuitenkin sanoisin että ostoskokemukset on sivuutettu kokonaan. Tarja jo aikaisemmin on maininnut kenkäkauppareissut mutta minä voisin lisätä että paikallisessa jättiGalleriassa on vietetty melkein kaksi päivää – onnistuneesti. Halpa dollari, edulliset hinnat ja huippumyyjät yhdessä takasivat tuloksellista markkinointia. Kaikkea hyvää toivoen Seppo