Vieraskynästä

Hyvästeltiin tänään Marketta ja Seppo, jotka jatkoivat matkaansa Ohioon. Ja kuten tapana on ollut, myös nämä ihanat vierailijat muistivat meitä omalla blogilahjoituksellaan.


Hei Tarja ja Ville!

Sydämellinen kiitos kaikesta mitä saimme vierailumme aikana kokea teidän kanssanne aina lämpimästä vastaanotosta alkaen. Matka oli ollut vaiherikas, sillä Lontoon kone oli yli kaksi tuntia myöhässä, ja jouduimmekin juoksemaan siellä pää kolmantena jalkana terminaalista toiseen ja oikealle lähtöportille Atlantin ylilennolle ehtiäksemme. Portti sulkeutui heti meidän takanamme ja sisäänpääsy tapahtui jopa ilman boarding cardia, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Lontooseen jääneet matkatavaratkin tulivat perässä parin päivän päästä.

Ensimmäisinä iltoina silmä tuppasi väkisin painumaan kiinni hieman tavallista aikaisemmin, ja kun vielä päivät olivat täynnä uusia elämyksiä ja kokemuksia, niin kyllä yöllä nukutti hyvin. Koettuja asioita on vaikea panna tärkeysjärjestykseen, mutta ykkösasiana oli tietysti ilman muuta ilo olla yhdessä Tarjan ja Villen kanssa pitkän eron jälkeen. Yhdessä useita päiviä viettämällä tuntuu kuin olisi oppinut tuntemaan teidät molemmat nyt paremmin kuin tähän asti on ollut lainkaan mahdollista – kiitos siitä.

Pitkät välimatkat ja laaja kaupunki vaativat melkoisesti ajelua, ja pääsimme tutustumaan historialliseen Galvestonin kaupunkiin ja erityisellä ilolla erikseen vielä merenrantaan Kemah Boardwalkilla. Vieressä oleva marina oli vallan charmikas, ja iloksemme huomasimme että ainakin näiden houstonilaisten veneet olivat ihan normaalikokoisia, vaikka Texasissa muuten kaikki onkin isompaa... Vedet ovat pitkälle ulos niin matalia, että väylät on täytynyt kaivaa erikseen merenkulkua varten. Vahinko ettei Sisukattia voi lennättää tänne, että pääsisi itsekin kokemaan minkälaista näillä vesillä olisi purjehtia.

Henkilökohtaisella listallani vallan ykköspäässä on Houstonin baletin henkeäsalpaavan lennokas Bajadeeri. Voimaa, vauhtia ja taidokasta keveyttä riitti koko illaksi, ja piippuhyllyltä (tuntui olevan noin sadan metrin korkeudella lavalta) näkyi Petipan taidokas koreografia – sikäli kuin uskalsi katsoa saamatta korkeanpaikan kauhukohtausta.

Seppoa puolestaan vähän harmittaa, kun emme ehtineet tutustua paikalliseen vanhojen autojen tarjontaan muuten kuin lehtien sivuilta. Hän uhkaa vielä palata asiaan.

Nasa Centeriä ei tietenkään sovi sivuuttaa, ja ovathan heidän saavutuksensa olleet jo tähän mennessä käsittämättömän suuria. Nyt ovat rahat vähissä ja ainakin osa tutkimuksesta supistusten edessä, mutta ihmiskunta on päässyt aavistamaan mitä oman Telluksemme tuolla puolen on olemassa. Centerin alueella on 14000 ihmisen työpaikka, mikä sekin on jo melkoinen kampus.

Amerikka on suuri ja ihmeellinen maa sekä hyvässä että pahassa. Toivottavasti aikanaan palaatte kotiin monta kokemusta rikkaampina, ja tuotte mukananne omat entiset itsenne meidän kaikkien iloksi.

Rakkain terveisin Marketta ja Seppo

PS. Yhdyn kaikkeen edelliseen sydämestäni. Kuitenkin sanoisin että ostoskokemukset on sivuutettu kokonaan. Tarja jo aikaisemmin on maininnut kenkäkauppareissut mutta minä voisin lisätä että paikallisessa jättiGalleriassa on vietetty melkein kaksi päivää – onnistuneesti. Halpa dollari, edulliset hinnat ja huippumyyjät yhdessä takasivat tuloksellista markkinointia. Kaikkea hyvää toivoen Seppo