Langanpätkiä

Viime päivinä on ollut ajoittain varsin hermostunut tunnelma, kun on listattu ja laskettu kaikkia irrallisia langanpäitä mitä meillä on paperisodan sun muun tiimoilta. Lopullinen sysäys pienimuotoiseen paniikkiin oli se, kun eilen yritettiin varata Villelle viisumihakemuksen haastatteluaikaa Helsingin suurlähetystöstä ja netissä olevan ajanvarausjärjestelmän mukaan koko kesäkuussa ei ole yhtään vapaata aikaa. Nousi muuten vähän kylmä hiki otsalle... Onneksi aina on muitakin vaihtoehtoja, kuten viisumin uusiminen Suomen sijaan vaikkapa Ruotsissa tai Meksikossa, joskin lähimmässä Meksikon konsulaattikaupungissa riehuu harvinaisen ärhäkkä huumesota ja ihmisiä tapetaan kymmenittäin. Ei siis kovin houkutteleva ratkaisu tämä. Onneksi suurlähetystöön lähettämäämme sähköpostiin vastattiin kertomalla, että varausjärjestelmä toimii vain kuukauden eteenpäin, joten ajan varaaminen onnistuu varmasti hieman myöhemmin. Sitä me pienesti epäiltiinkin, mutta kyllä se silti vähän säikäytti.

Kaikki miljoona viisumihakemuskaavakettakin pitäisi täytellä taas uudestaan, mutta onneksi siis vain Villen osalta, kun minun viisumi on voimassa vielä pitkään. Nyt harmittaa ettei meillä taida olla missään tallessa kopioita edellisistä selostuksista, vaan pitää uudestaan yrittää muistella missä kaikissa maissa Ville on vieraillut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja mille organisaatioille hän on ikinä elämässään lahjoittanut rahaa. Niillä kuitenkin on nämä kaikki tiedot jo, en ymmärrä miksi koko ruljanssi pitää käydä uudelleen läpi. Tällä kertaa meillä on kuitenkin ihan älyttömän hieno kirje Ricen yliopistolta missä selitetään Villen tilanne ja kauniin sanakääntein pyydetään josko suurlähetystössä voitaisiin mitenkään olla suosiollisia miehen hakemukselle, jotta hän pääsee takaisin töihin. Siinä on Ricen sinetti ja kaikkea, niin kaipa tuo saa viisuminsa uusittua. Joskus pieneen hermoiluun taipuvaisena olen nimittäin jo ehtinyt miettiä, että mitä ihmettä me sitten tehdään jos ne suurlähetystössä jostain syystä päättääkin olla myöntämättä Villelle uutta viisumia?!?

Oikeasti tilanne on sen verran hyvä, että eiköhän me uskalleta hyvin mielin lähteä lomamatkalle ensi viikon alussa. Kaikki paperit on mitä pitäiskin olla, huomenna pois voimasta menevät Ricen ID-kortit käytiin tänään vaihtamassa uusiin ja viisumihaastattelun voi varata mistä vaan kunhan pääsee netin ääreen. Ollaan jopa onnistuttu varaamaan itsellemme hotellihuoneet sekä Las Vegasista että Grand Canyonin liepeiltä, muu matkahan toteutetaan improvisoimalla ja yöpymällä sellaisissa paikoissa missä sattuu vapaita huoneita olemaan. En malta odottaa.

Loma lähestyy

Mulla oli tänään taas vuoro pitää pieni esitys omista tuloksista, ja aiemmasta poiketen mulla oli kerrankin ihan tuoreita kokeita esiteltävänä. Rustoa on siis kasvateltu enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi itse suunnitellulla bioreaktorilla. Andyn kysellessä mitä muuta päivän ohjelmaan kuuluu, mainostin meidän saavan ilmaista pitsaa labraesitysten edellä. Ollaan kuulemma ostettu niin paljon tarvikkeita yhdestä firmasta, että halusivat kiitokseksi palkita meidät herkuilla. Sen kummempaa kiirettä ei tänään sitten ollutkaan ja tässä alkaakin pikkuhiljaa ajatukset kääntymään tulevaa lomaa kohti. Parhaillaan katselen netistä ajo-ohjeita ja majoitusvaihtoehtoja Grand Canyonin, Hoover Damin ja Las Vegasin suunnalla. Saas nähdä mihin kaikkialle auto meidät vielä kuljettaakaan...

Yksi vuosi

Tänään tuli täyteen tasan vuosi siitä kun saavuimme ensimmäistä kertaa (tai no, Ville oli käynyt piipahtamassa melko pikaisesti kerran aikaisemminkin) Houstoniin ja ajelimme ympäriinsä epätoivoissamme hotelliamme etsien. Ollaan sittemmin opittu liikkumaan vähän sujuvammin ja harvemmin eksyen, ja muutenkin elo on oikein rattoisaa. Koska viikko sitten juhlittiin hääpäiväviikonloppua vähän pitemmän kaavan mukaan, jäi tämä vuosipäivä huomattavasti vähemmälle huomiolle. Eilen käytiin leffassa katsomassa Clash of the Titans, joka oli valitettavan surkea ja onneton tapaus, mutta sitten illemmalla katseltiin vielä telkkarista ihana ja hurmaava Rottatuille, joka pelasti päivän elokuvasaldon plussan puolelle.
Tänään käytiin Houstonin kirjaston vuosittaisissa kirjamyyjäisissä, silläkin riskillä että kaikki parhaat opukset varmasti myytiin jo eilen. Vaan eipä tuo mitään, kyllä niitä kirjoja riitti pengottavaksi tänäänkin. Jälkimmäisen tapahtumapäivän etuna oli myös se, että yksittäisen (vaikka toki varsin edullisen) hinnoittelun sijaan käytössä oli kassikauppa: kymmenen dollaria per paperikassi, ja kassin sai ahtaa juuri niin täyteen kuin pystyi.
Me kannettiin kotiin kaksi kassillista, joista molemmat jäi kyllä hieman vajaiksi. Meidät rahastanut nainenkin kysyi että eikö nyt mitään löytynyt millä olisi saanut kassit täyteen, mutta ei me jaksettu enää enempää penkoa niitä pöytiä. Ja parikymmentä taalaa meidän saaliista oli sen verran edullinen kauppa, ettei senkään takia tarvinnut väkisin etsiä lisää hamstrattavaa, kun ei kerran mitään sopivaa sattunut silmiin. Kotona oltiin varsin iloisia maltillisuudesta, koska julkisilla matkatessa jo noiden kassien rahtaamisessa oli ihan riittävästi; paperikassin kantokahvat pureutuu ikävästi sormien niveliin... Tässä meidän penkomisen ja kantamisen saldoa (kuvan saa klikattua isommaksi niin erottaa paremmin).
Enemmän tai vähemmän entuudestaan tuttuja teoksia jotka jostain syystä tarttuivat mukaan. Uljas uusi maailma meiltä löytyy kotoa ennestään suomeksi, mutta tulipa nyt päivitettyä oikealle kielelle. Suurin osa muista ei välttämättä koskaan muuta asumaan meidän Turun kirjahyllyyn, saa nyt nähdä, kunhan nyt on ainakin lukuviihdettä vähäksi aikaa. Tuo Villen ostoskassiin valikoima Stephen Kingin Piina on muuten espanjankielinen painos. Huomasin tämän vasta kun olin latomassa uusia hankintoja kirjahyllyyn. Noh, sattuuhan näitä, ja kirjan nimi tosiaan lukee kannessa isolla englanniksi, joten ehkä erhe oli ymmärrettävä. Valitettavasti meistä kumpikaan ei kuitenkaan osaa espanjaa, joten taidanpa viedä kirjan meidän pyykkitupaan, jos se sieltä päätyisi jonkun kielitaitoisemman lukulistalle.
Vasemmalla Villen kirjoja, meiltä löytyy Turusta Margaret Weisia jonkin verran ennestäänkin. Minäkin tykkäisin fantasian ystävänä niistä varmasti, mutta Ville ei anna lukea, kun sarjan eka osa puuttuu ja ne pitää kuulemma lukea järjestyksessä. Näissä ostoksissa on ilmeisesti vissiin joku novellikokoelma jota minäkin saan sitten vilkuilla. Ville saa sit puolestaan vilkuilla mun Tennessee Williams -kirjoja, nyt löytyy Lasinen eläintarha, Viettelysten vaunu ja yksi runokokoelma. Nämä on ostettu ihan Suomeenkin tuotavaksi, minä kun pidän Tennessee Williamsin tuotannosta kovasti! Oikeassa alakulmassa on hetken mielijohteesta mukaan napattu sarjakuvien väritystä ja tekstitystä opastava teos. En kuitenkaan ajatellut alkaa sarjakuvataiteilijaksi, kunhan muuten vaan ihan yleisesti kiinnostaa. Toinen kirjan kirjoittajista, Todd Klein, on muuten tekstittänyt lähes kaikki Neil Gaimanin Sandman-sarjakuvat, joista kirjoitin graduni. Siinäpä yksi lisäsyy pakata kirja mukaan kymmenen dollarin paperikassiin.
Meidän vieras-/työhuoneen kirjahylly näyttää jo varsin kunnioitettavalta. Asuntoesittelyssä hyllyä ei näykään, joko sitä ei vielä ollut tai sitten se oli tyhjänä liian orvon näköinen kuvattavaksi... IKEAstahan tuo hankittiin hyvin varhaisessa vaiheessa ja hyvin on asiansa ajanut. Eikä se ole vielä tämän päiväisten ostostenkaan jälkeen täysi, ja niin kauan saa ostaa kirjoja kun hyllyyn mahtuu, eiks vaan..? ;)

Materialistin päiväkirja

Muistin äskettäin että lupasin joskus ajat sitten palata asiaan yhden ostoksen tiimoilta. Vaan miksi tyytyä yhteen ostokseen kun voi samalla vaivalla esitellä niitä useammankin. Mama ja Petu nimittäin harrastivat melko paljon shoppailua täällä vieraillessaan ja tarjosivat samalla minulle huonoja vaikutteita. Luvassa siis harvinaisen materialistinen raportti, joka alkakoon minun uusilla aurinkolaseilla.
Oikeasti se oli Petu joka oli päättänyt löytää reissulta itselleen uudet aurinkolasit ja minä menin liikkeeseen vain ja ainoastaan makutuomaroimaan. Valitettavasti minulla on kuitenkin suuren suuri heikkous D&Gn aurinkolaseja kohtaan, ja kun nuo kaunokaiset riittävän kauan huutelivat nimeäni ylähyllyltä, en vaan voinut hylätä niitä. Harkinta-aika olisi ollut vieläkin lyhyempi jos minulla ei olisi yksiä D&Gn pokia jo ennestään, mutta kuten tämä kuva todistaa, nehän ovat ilmiselvästi aivan erilaiset.
Aurinkolasien lisäksi Petu haaveili palaavansa kotiin muutamankin uuden laukun kanssa, tässä varsin kunnioitettavasti onnistuen. Yksi Petun uutukaisista oli Michael Korsin violetti kassi, jonka ostoa harkittiin muuten kauan ja urakalla. Reilun alennuksen vuoksi Kors vei lopulta voiton toisesta violetista laukusta, joka myös alennushyllystä bongattiin. Halvasta ja hienosta laukustahan ei voi edes paremman löydettyään helpolla luopua, joten Petu houkutteli minut ostamaan hyljätyn yksilön ja tarjoamaan sille rakastavan kodin. No minullahan kyllä on paljon violetteja asusteita, joten...
Kun New Orleans Saints voitti Super Bowlin, minä lupasin että seuraavalla New Orleansin visiitillä ostan itselleni Saintsien Who Dat -paidan. Myös Mama ja Petu halusivat itselleen paidat, joten piipahdimme sitten parissakin sopivassa myymälässä kun vietimme viikonloppua kyseisessä kaupungissa. Yhdessä niistä iskimme Petun kanssa silmämme samaan kimaltelevaan yksilöön, joten nyt me ollaan virallisesti paitasamiksia. Villen mielestä tuo on liian bling bling, mutta mun (ja Petun) mielestä se on vaan ihan tosi hieno!
NASA-käynneiltä Mamalle ja Petulle tarttui mukaan vaikka mitä, mutta itse tyydyin yhteen paitaan. Tämä ei tosin ollut ihan mikä tahansa paita, vaan pitkällisen harkinnan ja valikoinnin tulos. Päätin nimittäin aikanani jo ihan ensimmäisellä NASA-visiitillä, että jossain vaiheessa ostan itselleni paidan. Sen jälkeen olen lykännyt ostopäätöstä joka kerta siellä käydessäni, koska en vaan ole osannut päättää minkä paidan kaikista eniten haluaisin. Kunnes nyt vihdoinkin, seitsemännellä kerralla, tein valintani.
Samassa yhteydessä voin myös esitellä meidän uudehkot NASA-mukit, jotka Marketta osti meille muistoksi heidän vierailustaan. Tähän olin iskenyt silmäni jo ennestään ja suunnittelin jo kiikuttavani sen kassalle kun Marketta tarjoutui lahjoittamaan meille niitä kaksin kappalein. Kiitos vielä, ovat olleet ahkerassa käytössä!
Mutta sitten vihdoinkin siihen ostokseen mistä tämä kaikki lähti. Mama ilmoitti jo ensimmäisenä päivänä haluavansa ostaa itselleen autenttiset cowboybuutsit, joten selvitin sitten parhaan paikan mistä sellaisia mahdollisesti saisi. Kun sitten suuntasimme kyseiseen liikkeeseen, Petu ilmoitti haluavansa puolestaan kunnollisen nahkavyön. Itsekin sitten tutkiskelin Petun seurana vyövalikoimaa, kunnes yksi niistä kiinnitti huomioni aika totaalisesti. Se on aitoa pythonin nahkaa ja mielettömän hieno.
Perustelin vyön hankinnan itselleni psykologisena siedätyshoitona. Minä nimittäin inhoan syvästi käärmeitä, vaikka olen sellaista jopa silittänytkin. Eikä se edes ollut vaikeaa, koska käärme oli käsittelijän otteessa, eikä sellainen hallinnassa oleva käärme minua häiritse. Vapaat käärmeet onkin sitten asia erikseen, mutta onneksi minun vyön python ei vaikuta erityisen uhkaavalta.
Ihan kun tässä olisi nyt aika selkeä kaava havaittavissa.. Petu haluaa aurinkolasit, minäkin päädyn ostamaan aurinkolasit. Petu haluaa uusia laukkuja, minäkin päädyn ostamaan laukun. Petu haluaa vyön, minäkin päädyn ostamaan vyön. Tyypillä on selkeästi huono vaikutus meikäläiseen... Kaikki samistelu huipentui vielä yhteneviin Who dat -paitoihin ja NASA-mukeihin (Petu osti samanlaisen ihailtuaan meidän mukeja muutaman päivän). Pitäiskö tästä huolestua?

Maan päivä

Meidän yllärikukkalähetyksen oksat silmuilee!
Mitäköhän niistä kasvaa?

Uus tukka

Ville käväisi eilen parturissa työpäivänsä päätteeksi ja sain samalla aikaiseksi varata itsellenikin kampaaja-ajan. Enpä olekaan sitä pohtinut ja suunnitellut kuin vasta jostain tammikuun lopulta asti. Tarpeetonta kai sanoa, ettei minulla koskaan voisi olla sellaista kampausta mitä tarvii joka kuukausi trimmata, kun tuntuu se ajan hommaaminen vaativan aina jo itsessään useamman kuukauden harkintaa...

Leikin Photo Boothilla. Värithän tuosta ei nyt ihan parhaalla mahdollisella tavalla erotu, mutta mallista sentään saa jonkun idean...

Mutta tänään sit tosiaan kävin pehkoani huollattamassa ja vihdoinkin alkaa olla aikaisemman mustaksi värjäyksen jäljet suhteellisen vähissä. Latvoissa vielä väri tummenee selkeästi, mutta suuri osa on ihan omaa ja aitoa, ensimmäistä kertaa niin pitkään aikaan etten enää ees muista koska viimeks. Myös pituutta lähti reilusti ja kuumaa kesää kohti mennään selkeämmin kerrostetulla ja kevyemmällä letillä. Tykkään kovasti.

Hääpäivä

Kun Ville pääsi töistä, alkoi meidän varsinaisen hääpäivän vietto. Melko rauhallisissa merkeissä tosin, kuten kotihiirille sopiikin. Laitettiin hyvää ruokaa ja nautittiin se hyvän, luonnollisesti tilanteeseen sopivan viinin kera.
Kaupasta tarttui mukaan myös hedelmäjuustokakkua jälkkäriksi, sekä ihan mielettömän kaunis punavalkoinen ruusukimppu.
Ilta meni niinkin vauhdikkaasti kuin lautapelejä pelaamalla. Mehän tosiaan tykätään pelailla aina välillä ja nyt onkin ollut jostain syystä pitkä tauko sitten edellisen peli-illan. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta meillä oli varsin hauskaa.
Iltapäivällä saatiin myös yllätys, nimittäin hääpäivän johdosta onnitteleva kukkalähetys.
Asetelmasta löytyneen viestin mukaan lähetyksen takana ovat kotijoukot. Nyt on kuitenkin pakko tunnustaa, että meillä on niin paljon kotijoukkoja, ettei me olla ihan varmoja keitä tästä nyt olisi kiittäminen (vaikka meillä onkin omat epäilyksemme..). Iso kiitos kuitenkin mysteerikotijoukoille! =D
Kiitellään lisää jos joku uskaltaa ottaa julkisesti vastuun tästä hauskasta ylläritempauksesta. Vai onko tää taas keino pitää pöljiä jännityksessä..?

Patarouva

Käytiin tosiaan eilen oopperassa, katsomassa Tchaikovskyn The Queen of Spades. Tchaikovsky on minulle huomattavasti tutumpi baletin puolelta: mies on säveltänyt musiikin lähes kaikkiin suosikkeihini, kuten Joutsenlampeen, Pähkinänsärkijään ja Prinsessa Ruususeen. The Queen of Spades oli meille molemmille myös ensimmäinen kurkistus venäläiseen oopperaan, joten kokemusta odotettiin vähintäänkin jännityksellä.
Kuten Toscasta kirjoittaessani sanoin, oopperan kuuluu olla traagista ja melodramaattista, eikä näitä piirteitä puuttunut The Queen of Spadesistakaan. Myös Tchaikovskyn musiikki miellytti minua suuresti, mutta silti jotain jäi puuttumaan, eikä teos onnistunut sykähdyttämään samalla tavalla kuin näkemäni italialainen ooppera tekee. Osittain tämä johtui varmasti myös siitä, että sekä lavastus että puvustus noudattivat pitkälti hyvin askeettista linjaa (kolmannessa näytöksessä tosin käytettiin muutamaa hyvin onnistunutta ja kiehtovaa ratkaisua, jotka pyörivät mielessä pitkään teoksen päättymisen jälkeenkin). Positiivinen kokemus silti, vaikkei suosikkieni joukkoon nousekaan.

Wortham Centerin suhteellisen komeat puitteet.

Kahden ravintolaillallisen jälkeen oli myös varsin mukavaa laittaa yhdessä kotosalla ruokaa. Saanen suositella kanaa juusto-omenatäytteellä ja valkoviinikastikkeella, on meinaan ihan älyttömän hyvää. Kaiken kaikkiaan meidän hääpäiväviikonloppu on ollut varsinainen menestys; varsinainen vuosipäivä on vasta tänään ja näin paljon on ehditty jo juhlistaa. Suosittelen siis kanan lisäksi myös pitkällisiä juhlallisuuksia aina tilaisuuden tullen.

Oliivipuutarha

Hääpäiväviikonlopun toinen päivä alkoi piiiitkään nukkumisella ja jatkui rennolla brunssilla. Illalla sitten lähdettiin kävelemään kohti sitä samaa ravintolaa, missä vierailtiin Maman ja Petun kanssa. Meille oli nimittäin jäänyt lämpimät muistot niiden annoksista ja margaritoista, joten pakkohan sinne oli päästä uudelleen. Eikä matkakaan ole kovin pitkä niin hyvin jaksaa mennä jalkapatikassa, jolloin niistä margaritoista voi nauttia molemmat ilman huolta autosta.

Luontokuvia matkan varrelta...

Viimeksi ruoka tuli herkullisuutensa vuoksi hotkittua niin nopeasti että ähky yllätti, mutta tällä kertaa yritettiin vähän tasata tahtia. Vaan minkäs sille mahtaa, niin hyvää ruokaa ei yksinkertaisesti vaan voi seisottaa lautasella kovin kauaa. Ihan yhtä täysi olo ei kuitenkaan ollut kuin edellisellä kerralla, mutta toiset margaritat ja jaettu jälkiruoka-annos korjasivat tilanteen, ja kottikärryille olisi taas ollut tarvetta. Onneksi sentään selvittiin ihan omin jaloin kotiin.
Tuosta tulee kyllä ehdottomasti vakiopaikka, koska ruoka on oikeasti ihan mielettömän hyvää, hinnat varsin kohtuulliset ja palvelu erinomaista. Mekin saatiin laskun mukana meidän omalta tarjoilijalta pieni kiitoskortti, missä kerrottiin että meitä oli ilo palvella ja toivoteltiin vielä turvallista illanjatkoa.
Tänään hääpäiväviikonloppu jatkuu oopperassa, mikä onkin hyvä paikka kun ulkona riehuu kunnon ukkosmyrsky.

Pumpulia

Nythän on niin, että meillä on Villen kanssa ensi viikon alussa pumpulihäät. 2 vuotta tulee siis avio-onnea täyteen, mutta koska merkkipäivä osuu tylsästi maanantaille, päätettiin juhlistaa jo nyt tänä viikonloppuna. Jossain vaiheessa sit homma alkoi vähän laajenemaan, kun ohjelmaa oltiin kehitelty jo sekä lauantaille että sunnuntaille, joten päätettiin viettää suosiolla ihan kokonaista hääpäiväviikonloppua. Kyllä sitä arkea on elämässä ihan riittämiin, niin juhlistetaan sitten kunnolla kun kerta aihetta on.
Tänään lähdettiin syömään Rice Villagen Two Rows -ravintolaan, jossa ollaan vierailtu pari kertaa aikaisemminkin. Siellä on hyvä ruoka, rento ja mukava palvelu, sekä erinomaisen hyvät vadelmamargaritat, joten eiköhän me tulla käymään siellä vielä monta kertaa tulevaisuudessakin. Tällä kertaa oltiin kyllä ihan lyhyellä kaavalla kun auton kanssa liikuttiin, mutta hauskaa oli silti. Erinomainen tapa aloittaa hääpäiväviikonloppu. Ja joo, me ollaan normaalisti niin kotihiiriä että pelkkä ravintolassa syöminenkin tapaa vaatia jotain erikoisempaa syytä...
Huomiselle ja sunnuntaille on vielä kivat jutut suunnitteilla, ja eiköhän me jotain hauskaa kehitellä vielä sille varsinaiselle hääpäivällekin, vaikka Villellä onkin silloin ihan tavallinen työpäivä. Kuten sanottu, arkipäiviä on ihan tarpeeksi, joten pidetään nyt hauskaa oikein olan takaa kun on syy ja tilaisuus. Tylsäähän se olis jos sit vasta sais juhlia kun on "kunnioitettavammat" numerot mittarissa... ;)
Oih, vähänkö mä muuten tykkäsin tuosta mun hääkimpusta. Jotkuthan niitä kuulemma jopa kuivaa tauluiksi sun muiksi, mutta mun kimppu meni kyllä ihan roskikseen oltuaan ensin useamman päivän maljakossa meidän ilona. Mutta nätti se oli.
Kuvat: Tara Lehtonen

Puhalillat

Tänään, vihdoinkin, päästiin sinne IKEAan asti, hankkimaan sitä juustohöylää. Vaikka Ville onnistuikin ottamaan vähän takapakkia jo lähes täysin parantuneen selkänsä kanssa venyttelemällä eilen illalla vähän turhankin innokkaasti. Varomattomien verryttelyjen vuoksi selkä on kuulemma taas huomattavasti jäykempi ja kipeämpi, mutta kyllä sen kanssa pärjää. Ja tällä kertaa annetaan sen levätä varmasti riittävästi ennen mitään ylimääräistä reuhtomista, eiks vaan kulta..?
Äärest hienon Smaka-juustohöylän lisäksi mukaan tarttui vähän leivontavälineistöä, kakkuvuoan ja nuolijan muodossa. Jos sitä vaikka pitkästä aikaa innostuis väsään jotain, kun olis tarvittavat työkalutkin. Me ollaan aika laiskoja leipomaan, vaikka sit aina kun alkaa oikeasti tekemään jotain, sitä muistaa nopeasti kuinka hauskaa se oikeasti onkaan. Miksköhän se sitten myös unohtuu yleensä vauhdikkaasti?
Ja kun IKEAan mennään, pitää sitä tietenkin tosiaan syödä myös niiden legendaarisia lihapullia. Ne on oikeasti varsin maukkaita. Me hoidettiin muutenkin visiitti oikein pitkän kaavan mukaan, eli ensin syömään, sitten kierrettiin rauhassa koko paikka, ja lopuksi mentiin vielä kahvittelemaan ja nauttimaan puoliksi palanen Daim-kakkua. Joka, totta puhuakseni, on vielä houkuttelevampi syy käydä IKEAssa kuin lihapullat...

Tuhlattuja sairaspäiviä

Sairaspäivät menee useimmiten hukkaan, kun on niin kipeä, ettei jaksa kunnolla nauttia ylimääräisestä vapaasta. Mun selkävaiva alkaa olla kuitenkin jo aika hyvässä hoidossa, joten tänään oli potentiaalisesti varsin lupaava kotipäivä. Vaan ihan ite onnistuin senkin tumpuloimaan. Tein meinaan koko päivän töitä kotoa käsin, hyvä kun pienen lehdenlukutauon maltoin pitää. Huomenna pitäisi sitten mennä takaisin töihin. Saas nähdä onko lopputulos lainkaan yhtä tehokas kun tänään;)

Suuria suunnitelmia

Alunperin, kun meidän oli tarkoitus palautua pysyvästi Suomeen tänä keväänä, meillä oli hieno joskin hivenen suuruudenhullu suunnitelma viettää toukokuu retkeillen oman auton kanssa ympäri Yhdysvaltoja. Tarkoitus oli ensin suunnata länsirannikolle ja ajella sieltä sitten hieman pohjoisempaa kiertäen poikki mantereen Charlestoniin, South Carolinaan, josta auto menisi konttiin ja seilaisi paatissa kohti Eurooppaa meidän viettäessä viimeiset päivät New Yorkissa ja Washington D.C:ssä. Meillä oli jo Washingtonin hotelli varattu, sekä lentoliput Washingtonista (tai oikeastaan Baltimoresta) Houstoniin, josta sitten jatketaan Suomeen. Toinen vuosi Houstonissa pisti kuitenkin suunnitelmat uusiksi.
Villen työt loppuvat siis tältä erää huhtikuun viimeinen päivä, uuden sopimuksen alkaessa heinäkuun alusta. Kesälomasta saamme siis nauttia kahden kuukauden ajan, joista ensimmäisen vietämme täällä, sillä lennot Suomeen on tosiaan vasta toukokuun lopulla. Ja koska meillä on jo hotelli Washingtonissa, sekä lennot sieltä takaisin Houstoniin, oli aika helppo päättää viettää toukokuun viimeinen viikko Yhdysvaltojen pääkaupungissa. Nyt vaan hommattiin lennot myös siihen suuntaan.
Meitä molempia kiinnostaisi päästä kiertokäynnille Valkoiseen Taloon, mutta se ei ilmeisesti olekaan niin helppo juttu. Valkoisen Talon nettisivuilla kehotetaan ei-kansalaisia lähestymään omaa suurlähetystöään asian tiimoilta, joten me sitten pistettiin Suomen suurlähetystöön sähköpostia ja kysyttiin että onnistuisko tällainen. Alle kuukauden varoitusajalla homma on kuulemma täysin mahdoton ja oikeasti suositellaan että varaukset hoidettaisiin useita kuukausia etukäteen, joten voi olla että jää kiertämättä se pytinki. Mutta toivotaan parasta, olishan se nyt hieno nähdä.
Washingtonin keikan lisäksi suunnitteilla on myös autoretkeilyn pienimuotoisempi versio, jossa ensin ajeltais hiljalleen Texasin ja Arizonan poikki Las Vegasiin tutkimaan kaupungin uhkapelitarjontaa (ja mahdollisesti vähän muutakin..) muutamaksi päiväksi. Sitten sieltä suunnistettais Grand Canyonille, jossa vois viipyä myös pari päivää. Tämän jälkeen oliskin hyvä ajella New Mexicon läpi takaisin Texasiin ja palailla vähitellen takaisin kohti Houstonia. Pienimuotoisemman road tripin vois aikatauluttaakin paljon alkuperäissuunnitelmaa väljemmin ja käyttää reissuun reilut pari viikkoa. Ja minä saan ehkä kerrankin ajaa kylläkseni autoa, kun tuolta keikalta kyllä maileja kertyy varsin mukavasti mittariin...
Kuvituksena meidän illan viinivalinta, hauskasti nimetty 7 Deadly Zins, joka osoittautui varsin onnistuneeksi hankinnaksi. Viiniä kumottiin sen kunniaksi, että minun valmis ja kansitettu graduni on tänään toimitettu tiedekuntaan arvosteltavaksi ystävän suosiollisella avustuksella (kiitos vielä kerran, Mama!!). Onnitella saa, mutta kylläpä kesti ja oli jo aikakin -tyyliset kommentit saa, kiitos, pitää ihan omana tietonaan. ;)
Kiinnostuneille vielä kerrottakoon, että Villen selkä on jo paljon parempi ja mies sinnitteli tänään töissäkin muutaman tunnin. Huomenna ei kuitenkaan kuulemma ole mitään erityisen tähdellistä mitä ei voisi kotoakin hoitaa, joten luvassa on sekä edellisviikon megatyöpäiviä korvaava että selkää lepuuttava vapaapäivä. Siispä voidaankin kaataa uudet lasilliset vinkkua.

Rikkinäisiä asioita

Nyt tulee ehkä jännin kirjoitus ikinä, kun aiheena on mitä kiehtovimmin meidän juustohöylä, mutta koittakaa kestää... Me ollaan nimittäin kohta jo vuoden verran menestyksekkäästi käytetty erikoista amerikkalaista juustohöylää, joka on aiheuttanut melkein kaikille meidän vieraista eri tasoisia ongelmia. Ja olihan se omituinen käyttää alkuun, mutta äkkiä siihen oppi. Kunnes pari päivää sitten Villellä ilmeisesti meni hermot kummallisuuteen, koska keittiöstä kuului räsähdys ja juustohöylä oli kahdessa osassa. Mies kyllä väittää että se oli vahinko, mutta minä en ole ihan varma saako juustohöylän varren vahingossa poikki. Itse olen tosin katkaissut vahingossa kerran yhden muovikauhan, joten sovitaan että selitys on hyväksyttävä tässäkin tapauksessa. Korvaava kappale hankitaankin kuulemma sitten IKEAsta, jossa myydään oikeita ja kunnollisia juustohöyliä, kun tuo varrettomanakin välttää siihen asti että ehditään siellä piipahtamaan.
Tänään piti sitten olla tuo suuri päivä, kun meille ostetaan uusi juustohöylä ja samalla herkutellaan pitkästä aikaa IKEAn legendaarisilla lihapullilla. Vaan pieleen meni, kun Ville meni töissä nostelemaan hieman huolimattomasti epäergonomisesti muotoiltuja ja kuulemma pirun painavia bioreaktorin osia ja teloi siinä sivussa selkänsä. Hain sitten raasun kotiin potemaan, mutta ei tuosta tosiaan mihinkään shoppailemaan ole, kun eihän mies pääse edes sohvalta ylös ilman apua. Meidän viikonloppusuunnitelmat rauhoittui sitten kertarysäyksellä hyvin seesteisiksi, luvassa paljon lepoa ja lihasrelaksantteja. Toivotaan nyt että Ville tokenee mahdollisimman pikaisesti.

Paperit kateissa

Paperisota tökkii taas. Tällä kertaa vuorossa on työsuhteen jatkoon liittyvät asiat. Alunperinhän Ricen proffani tarjosi suullisesti jatkomahdollisuutta jo vuodenvaihteessa, ja muutama viikko sitten tiedekunta sai vihdoin väsättyä oikein virallisen tarjouskirjeen allekirjoitettavakseni. Tai näin minulle ainakin kerrottiin. Sähköpostissa sihteeri meinaan vastasi tiedusteluihini, että ihan lähiaikoina kyseisen paperin pitäisi ilmestyä postilokerooni. Vaan ei ole näkynyt.

Olenkin käynyt sihteerin pakeilla viimepäivinä oikein kiusaksi asti. Alkuviikosta sain jo itselleni kopion sihteerillä olleesta tarjouskirjeen kopiosta. Vaan alkuperäistä ei edelleenkään kuulunut. Tänään seisoin sitten vieressä, kun sihteeri soitteli ympäri kampusta papereita tiedustellen. Ja tulihan asiaan vihdoin valaistusta.

Kansainvälisten asioitten toimistosta oli aikanaan ehdotettu, että minun nykyistä pestiäni jatkettaisiin nimellisesti parilla kuukaudella, jotta työsopimusten väliin ei tulisi lainkaan katkoa. Se kuulemma helpottaa asiointia viranomaisten kanssa. No joku virkaintoinen välikäsihän päätteli tästä, että minut otetaankin töihin kahdeksi lisäkuukaudeksi koko vuoden sijasta. Ja oli siksi jättänyt "ylimääräisen" työtarjouksen pöydälle lojumaan. Ei ollut sentään ehtinyt vielä vetää sitä silppurista läpi.

Nyt pitäisi paperien olla sitten matkalla oikeaan suuntaan. Saas nähdä sujuuko jatko kuinka sujuvasti.

Kurret

Ville lintsasi piti eilen ylimääräisen vapaapäivän töistä korvatakseen vähän viime viikon järkyttäviä työpäiviä. Kauniin ilman kunniaksi käytiin vähän kävelemässä ja kuvaamassa tosi monta oravaa. Aina niitä näillä main pyörii paljon, mutta eilen ne jotenkin oikein parveilivat lähettyvillä ja kiipeilivät somasti puissa, joten pakkohan sitä mukana kulkenutta kameraa oli käytellä. Oravat on suloisia.
Tänään seikkailin taas kansainvälisten rouvien lounaalle Ricen kampukselle. Vaikka alunperin pidin lounastilaisuuksia hieman korneina, on niistä tullut aidosti hauska osa kuukausittaista rutiinia. Aion siis ehdottomasti jatkaa lounaalla ramppaamista myös ensi lukuvuonna, kun kerran täällä pysytään. Sen lisäksi että ruoka on joka kuukausi varsin herkullista, on myös mukava päästä vaihtamaan kuulumisia jo tutuiksi tulleiden naisten kanssa. Sekä tietenkin tavata myös uusia ihmisiä. Me saadaan edelleen joka viikko myös jotain pientä kivaa lounailta mukaamme, tänään karkkien sijasta jotain yleishyödyllisempää: sateenvarjot, joihin oli askarreltu vielä kivat kukkaiskoristeet. Tulee eittämättä Houstonin ilmastossa tarpeeseen.
Ilmastosta tulikin mieleeni, että auton mittarin mukaan tänään rikottiin täpärästi kolmenkymmenen asteen raja. Vähän kadutti että olin aamulla kiskonut farkut jalkaan...

Viikon paras uutinen

Näin pääsiäisen päätteeksi onkin hyvä aika paljastaa viime viikon ylivoimaisesti paras uutinen. Me nimittäin Villen kanssa todettiin aika yksimielisesti toisen Houstonin vuoden varmistuessa, että on yksi hankinta joka me halutaan tehdä piristämään tulevaa. Pikainen asiaan perehtyminen paljasti, että kyseistä juttua on tarjolla rajatusti, joten ilmottauduimme jonotuslistalle. Viikko sitten maanantaina tuli sitten postia, missä kerrottiin että keskiviikkoaamuna vihdoinkin on mahdollisuus varmistaa kyseinen hankinta, joten minähän laitoin herätyksen pirisemään hieman ennen puoli yhdeksää aamulla, jotta olisin sitten tasan puolelta valmiina soittamaan Jason-nimiselle hepulle. Numero oli ei-niin-yllättävästi varattu, joten jätettyäni vastaajaan viestin ja naputeltuani vielä sähköpostinkin varmuuden vuoksi, soitti Jason takaisin ja saatiin homma selvitettyä. Arvaako kukaan mitä me hankittiin?

Meillä on kausikortit Texansien kotipeleihin ensi kaudelle!!

Kaikkea mahdollista

Ville tuossa mainitsikin, että heillä on vähän kiireisempi vaihe menossa työpaikalla. Siellä se on nytkin, lauantai-illan kunniaksi. Tämä visiitti on kuulemma hieman lyhyempi kuin eilisen illan tai tämän aamun kolmisen tuntia, eikä huomenna tarvii mennä ollenkaan. Sentäs. Mutta koska vietän siis toistaiseksi vauhdikasta lauantaita yksikseni kotosalla, ajattelin että voisin vähän raportoida muutamia juttuja jotka on jäänyt kertomatta, kun blogi jäi vieraiden täällä ollessa varsin vähälle huomiolle.
Aloitetaan nyt vaikka siitä, että kun me Petun ja Maman kanssa päädytään samaan tilaan on hyvin todennäköistä että homma menee jokseenkin hysteeriseksi, ennemmin tai myöhemmin. Tämä hysteria ilmeni etenkin melko säännönmukaisesti meidän aamukeskusteluissa, joista ensimmäinen käsitteli lempinumeroita (Petun on 1, 2, 3, 5, 7, 9, 12 ja 24, Maman ja minun tyytyessä vähempään, eli seiskaan ja yhteentoista…). Keskustelu lempinumeroista sai paljon pilkkaa osakseen, mutta jos olisin silloin tiennyt mitä vielä on luvassa, olisin jättänyt pilkkaamisen väliin. Numeroita tuli nimittäin jopa ikävä siinä vaiheessa, kun jälkimmäisellä viikolla oltiin kaikki vähän flunssaisia ja aamukeskustelun aiheena oli mieltä ylentävästi räkäsi koostumus ja liikeradat (omat kommentit kummasta tahansa aiheesta saa vapaasti jättää kommentteihin)...

Luonnontieteellisen museon kivinäyttelyn esteettisyys lumosi minut ja Petun.

Täysin vaille mainintaa jäi myös se pieni mutta tärkeä yksityiskohta, että käytiin noutamassa meidän oma auto korjaamolta viime perjantaina. Vähän pitempään niillä sen kanssa meni kuin mitä etukäteen oli tarkoitus, mutta mulle tärkeintä oli ehdottomasti saada muru takaisin ennen viikonlopun New Orleansin keikkaa. Se kun olisi ollut vähän turhan pitkä matka ajella vähän epämieluisalla vuokra-autolla. Onneksi ei tarvinnut. Arvostin myös kovasti sitä, että sain jättää sen Mercuryn korjaamon pihaan, josta vuokraamon pojat sitten jossain vaiheessa kävivät menopelin hakemassa. Vaivatonta ja helppoa.

JPMorgan Chase Tower, Texasin korkein rakennus. Ja maailman korkein viisiseinäinen pilvenpiirtäjä.

Pääsiäistä me ei nyt oikein sen kummemmin päästä viettämään kun Ville on jatkuvasti töissä, mutta suklaamunia sentään on. Tai oli, koska me syötiin ne tänään kaikki, kolme kumpainenkin… Mama ja Petu toivat nimittäin tuliaisena molemmille oman paketin suklaaherkkuja. Minun suklaamunissa oli Autot-leffasta tuttuja hahmoja.
Villen paketin suklaamunista puolestaan paljastui Disney-elokuvien prinsessoja.
Sit meillä on pääsiäisen kunniaksi myös tipunkeltaisia ruusuja. Ei pääsiäiskukkien tarvii aina olla tulppaaneja.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Työ haittaa vapaa-ajan toimintaa

Mulla oli alunperin hieno tavoite pitää vähän lyhyempiä päiviä töissä, kun meillä oli vieraita kylässä. No tämähän ei sitten mennyt ihan putkeen, vaan keskimääräinen työpäivä taisi olla sellaset kymmenen tuntia ja pisin kesti aamu seitsemästä ilta kymmeneen. Valitettavasti joudun vielä pääsiäisenäkin parina päivänä töihin, mutta sitten onneksi helpottaa. En minä tahallaan vieraita pakoillut, mutta kokeissa vain sattui olemaan kriittiset vaiheet menossa valitettavan epäsuotuisaan aikaan.

Kyllä sitä töitten ohessa ehdittiin sentään pitää hauskaakin. Etenkin New Orleansin viikonloppu oli kerrassaan mainio reissu. Muuta yhteistä aikaa oli sitten aina iltaisin kun nautittiin hyvää ruokaa joko kotosalla tai kaupungilla ja jutusteltiin niitä näitä vähän univelkaakin keräten. Kyllä vieraat olisivat saaneet viipyä kauemminkin, mutta kesällä nähdään sitten taas. Ja ties vaikka tulisitte kylään vielä toisemmankin kerran..

Vikat päivät

Nyt kun Mama ja Petu ovat matkalla takaisin Euroopan puolelle, on hyvä kerrata mitä loppuvierailu piti sisällään. Tiistaina käytiin tutustumassa Houstonin luonnontieteelliseen museoon ja katsastettiin uusi Hubble 3d -leffa. Sieltä jatkettiin downtowniin ja ihailtiin vähän kaupunkia ylhäältä pilvenpiirtäjän näköalakerroksesta, ennen siirtymistä ravintolaan hyvän aterian ja herkullisten margaritojen pariin.

Keskiviikkona seikkailtiin vielä ympäriinsä hoitelemassa sellaisia "rästijuttuja" kuin kolmas NASA-visiitti ja vähän viime hetken ostosteluja. Mama osti itselleen mm. autenttiset cowboybuutsit ja Petu ihan mielettömän upeaa nahkaa olevan vyön. Tarttuipa itsellenikin jotain mukaan, mutta palaan asiaan joku toinen päivä. Viimeistä iltaa vietettiin kotosalla, vieraiden kärsiessä pienimuotoisesta alustavasta pakkausstressistä...

Tänään kuskasin kaverit sitten lentokentälle ja oli haikeiden hyvästien aika. Onneksi nykyteknologia mahdollistaa kommunikaation varsin tehokkaasti välimatkasta huolimatta ja kesällähän me taas jo nähdäänkin. Lupasivat myös jossain vaiheessa raapustaa oman vieraskirjoituksensa blogiinkin, joten ehkäpä päästään kuulemaan myös heidän versionsa kaikista tapahtumista. Meillä ainakin oli hauskaa.