Idiootin tunnustuksia, osa 2

Andyn paljastettua oman idiotisminsa lienee vain reilua kertoa, että aina ei mene putkeen tälläkään suunnalla. Valitin reilu viikko sitten, kuinka kaupasta ei millään löytynyt minulle uusia housuja, ja yhdeksi isoksi ongelmaksi mainitsin, että pakkaavat mokomat olemaan hiostavaa tekokuitua kaikki. Pieni epäilyksen kipinä jäi kuitenkin kytemään ja eksyinkin sitten myöhemmin Wikipedian pariin asiaa pähkäilemään. No sieltähän selvisi, että muoviksi luulemani rayon on yhtä kuin viskoosi eli rankasti muokattua luonnonkuitua, jota netissä kehuttiin oikein mukavaksi ja hengittävän sorttiseksi materiaaliksi. Tyhmästä päästä kärsii koko mies ja housut jäi aikanaan kauppaan henkarille roikkumaan.
Tänään oltiin sitten töitten jälkeen uudella innolla liikkeellä. Uhosin jo mennessä, että tänään ostetaan housut vaikka väkisin. Eihän sitä jaksa koko aikaa kaupoissa pyöriä. Osoitinkin kerrassaan esimerkillistä toimintaa ja ostin hyvän makutuomarin avustuksella peräti kahdet housut kerralla. Ja siis siitä ekasta ja ainoasta putiikista jossa käytiin:) Kerrassaan hyvin sujuneesta ostostelusta haltioituneina päätettiin sitten palkita itsemme vielä ravintolaillallisella ostarin kupeesta löytyneessä meksikolaisessa ravintolassa. Tämäkin valinta osui kohdilleen; oli meinaan sen verran hyvää ruokaa.
Ja kuten kuvasta näkyy, niin ei ollut ruokajuomissakaan valittamista;)

Idiootin tunnustuksia

Työnhakurintamalta kerrottakoon, että olen useammin kuin kerran joutunut hakkaamaan päätäni seinään paikallisen byrokratian vuoksi. Useisiin sopivalta vaikuttaviin paikkoihin kun haetaan ainoastaan netin välityksellä ja yksi pakollisista tiedoista on sosiaaliturvatunnus. Kohtaa ei voi jättää tyhjäksi, eikä numerosarjaa voi korvata nollilla tai rukseilla. Minultahan tuo maaginen lukujono puuttuu, enkä sellaista voi saada ilman että se työpaikka jo löytyy. Mikä ihana noidankehä, joka tarkoittaa käytännössä sitä, etten voi hakea oikeastaan mitään paikkaa johon on nettihaku.

Väitänkin että juuri tästä turhautumisesta johtui viimeviikkoinen hetkellinen idiotismini, jota voitaisiin kutsua myös nimellä ”kannattaisko vähän perehtyä asioihin ennen toimimista.” Nimittäin kun kerrankin törmäsin nettihakuun jossa sosiaaliturvatunnusta ei vaadittu, täyttelin tietoni kenttiin niin vauhdikkaasti, etten ehtinyt edes kunnolla perehtyä asiaan. Lehdestä bongaamani ilmoituksen ja nettisivujen pikavilkuilun jälkeen ensivaikutelma oli se, että kyseessä oli juuri sellainen välitysjuttu joita netistä löytyy pilvin pimein. Paljon erilaisia mahdollisuuksia niin koko- kuin osa-aikaisiinkin hommiin, siellä sanottiin, soveltuen erityisen hyvin mm. opiskelijoille, jollainen en kylläkään ole, mutta ihan vastaavasti neuvoteltavissa olevia aikatauluja kaipaava kuitenkin. Kuulostaa hyvältä, tännehän mä ilmottaudun heti!

Tietoni näpyteltyäni sain viestin, jossa kehotettiin soittamaan toimistoon ja varaamaan haastatteluaika. Tässä vaiheessa (parempi myöhään...) päätin, että ennen soittoa tutkailen sivuja vähän lisää, mutta en ehtinyt saada vielä siinäkään vaiheessa erityistä selkoa asioista kun he päättivätkin soitella minulle päin ja sovin sitten hätäpäissäni haastattelun tälle päivälle. Välissä sopivasti viikonloppu aikaa tutustua asioihin hieman tähänastista huolellisemmin, joka toki olisi ollut aiheellista jo muutama liike sitten.

Ei varmasti tule kenellekään tässä vaiheessa yllätyksenä kun paljastan, ettei kyse tosiaan ollutkaan välitysfirmasta. Ehei, kyseessä olivat markkinointifirman ”kakkossivut,” joiden kautta värvättiin mm. niitä opiskelijoita. Ja ne erilaiset mahdollisuudet, joissa voi joustavasti määritellä oman aikataulunsa? No luonnollisesti keittiöveitsisarjan myyntiä asiakkaiden kotona järjestettävien esittelytilaisuuksien avulla. Firma tarjoaa koulutuksen ja esittelysarjan plus myyntimateriaalia kohtuulliseen 140 dollarin hintaan ja sen jälkeen voikin aloittaa kaupustelun, aloittaen esimerkiksi ystävistä ja sukulaisista. Tai sit ei...

Peruin sitten haastatteluaikani tänään häntä koipien välissä luvaten itselleni perehtyväni vastaisuudessa asioihin hippasen paremmin ennen toimimista. Jotain uutta onkin jo kiikarissa, mutta taidanpa käyttää tämän päivän faktojen selvittämiseen, jottei idiootin tunnustuksista tule ihan jokapäiväistä blogimateriaalia.

Riitapukarit futiskatsomossa

Vaikka meillä Villen kanssa onkin luonnollisesti kerrassaan täydellinen parisuhde, onnistutaan mekin saamaan välillä riitaa aikaiseksi, yleensä aivan naurettavan pienistä asioista. Homma etenee yleensä varsin samanlaisella kaavalla, eli toisella menee hermo johonkin, sit känistään vähän aikaa toisillemme, jonka jälkeen siirrytään mökötysvaiheeseen. Lopulta se joka kyllästyy nopeammin hiippailee etsimään sovintoa joko asettumalla kiehnäämään toisen kylkeen (minä), tai istumalla viereen ja varovasti silittämällä käsivarresta, kyljestä tai jalasta, tilanteesta ja asennosta riippuen (Ville). Sit pahoitellaan, tehdään sovinto, halitaan vähän aikaa ja ollaan sen jälkeen kuten ennenkin.
Viikolla onnistuttiin taas rähisemään vähän aikaa jostain täydellisen turhasta asiasta, jonka ansiosta havaittiin että pienessä kinastelussa on myös etunsa. Minä nimittäin suoritin mökötysvaiheeni makuuhuoneessa ja ehdin siinä sivussa lukea läpi kaikki rästissä olleet lehdet. Vielä sitäkin käytännöllisempää on kuitenkin se, että kun Ville mököttää se tiskaa kaiken mitä näkyvissä on. Sovun jälleen löydyttyä naurettiinkin katketaksemme sitä, että jos keittiössä alkaa joskus kaaos vallita löytyy ratkaisu helposti siitä, että kehitellään aikaiseksi pieni kina.
Viikonloppua on kuitenkin vietetty sulassa sovussa, eilen käytiin katsomassa että miltäs ne meidän kausikorttipaikat näyttääkään. Ja hyvältähän nuo näytti, kyllä niillä kelpaa viettää aikaa kunhan kausi pyörähtää kunnolla käyntiin. Eilen pelattiin kolmas Texansien preseason-peleistä ja ensimmäinen johon meillä oli liput (kaksi aikaisempaahan oli siis vieraspelejä). Vastassa oli Dallas Cowboys ja suurella riemulla pääsimme hurraamaan kun meidän pojat eivät pelkästään voittaneet peliä, vaan suorastaan murskasivat vastustajan. Ensimmäisen keskinkertaisen ja toisen aivan onnettoman surkean preseason-pelin jälkeen oli kiva nähdä pojilta aivan esimerkillinen suoritus. Torstaina vielä yksi ”harjoitusmatsi” jonka jälkeen alkaakin tositoimet. Ja me aiotaan olla omilla paikoillamme kannustamassa aina kun mahdollista.
Viikonlopun saavutuksiin kuului tuttuun tapaan myös yksi kappale valmiiksi saatuja palapelejä. Kyllä mä sittenkin saan siis Escheriä seinälleni...

Palapelien lumoissa, yhä edelleen

Yleisön pyynnöstä oli tarkoitus eilen pitkästä aikaa esitellä miten meidän Saguaro jakselee, mutta sit ilta vähän venähti taas. Puuhailtiin nimittäin tällainen kasaan.
Tuli aika hieno, vaikka itse sanonkin. Ja tässä on samaan kauppaan nyt se Saguaron tilannekin, tosin valitettavasti varsin heikkolaatuisessa kuvassa, kun kiireessä räppäsin enkä jaksanut alkaa säätään uudestaan parempaa.
Palapeli-innostus ei ota millään laantuakseen, joten piipahdettiin tänään kirjakaupassa katselemassa lisää koottavaa. Ostettiin sit saman tien kaksi, kun löytyi kivoja kuvia. Toinen esittää iki-ihanan Claude Monet'n maalausta, kun taas toisessa on taidetta aiemminkin mainostamaltani M.C. Escheriltä. Kyllä me nekin varmasti esitellään sit kun saadaan valmiiksi.

Shoppailemassa

Täällä koulujen syyslukukausi alkaa huomenna. Texasissa, ja monessa muussakin osavaltiossa, tapauksen kunniaksi tänä viikonloppuna mm. koulutarvikkeet ja vaatteet on vapautettu myyntiverosta. Näillähän ei ole yleistä arvonlisäveroa lainkaan, vaan joka osavaltiolla on juurikin omat myyntiveronsa. Meidänkin oli tarkoitus käyttää tilaisuus hyväksi ja lähteä vähän shoppailemaan jo eilen, mutta innokas palapelinteko siirsi hankkeen tälle päivälle.

Tähtäimessä oli lähinnä yhdet uudet kesähousut mulle. Vaatimuslista oli niinkin laaja kuin että niiden täytyy olla ohuet, hengittävät (ei siis täyttä tekokuitua) eikä ne saa olla beiget (sellaisia kun on jo kahdet). Me kierrettiin suunnilleen kuudessa liikkeessä, mutta arvatkaa löytyikö? No ei löytyny ei:(

Syy yksi: paikalliset hullut tykkää käyttää farkkuja sun muita saman kaliiperin housuja vuoden ympäri. Ei haittaa vaikka lämpöä olisi päälle kolmenkymmenen. Syy kaksi: paikalliset tykkää muovista. Kertakäyttölautaset on muovia, -kupit styroksia ja näköjään miesten suorat housut polyesteriä. Kyllähän ne ilmastoiduissa toimistoissa menee, mutta ei niillä paljon ulkona viitsi liikkua. Syy kolme meneekin sitten omaan piikkiin: mä oon ihan väärän mallinen ruikku. Useimmat housumallit olisi pitänyt ripustaa päälle henkselien kanssa. Niistä harvoista, joista löytyi sopiva vyötärönympärys, loppui valitettavasti lahkeet säären puoleenväliin. Toisaalta, ne ois kyllä hengittäny hyvin:)

Ne vähän villiinty...

Molempien pelastettua onnistuneesti prinsessan pahiksen kynsistä ja saatua yliannostuksen Mariosta toistaiseksi, päätimme eilen pitkästä aikaa viettää iltaa palapelin parissa. Työn alle pääsi Marketan ja Sepon alkuvuodesta tuliaisena tuoma Viivi ja Wagner -kuva, jota sitten värkättiin noin kahteen asti yöllä. Hups... Mut ei se hukkaan mennyt siihen käytetty aika, tänään nimittäin tuli tekele jo valmiiksi asti.
Ja koska palapelin kokoaminen oli pitkästä aikaa niin kovin mukavaa, piti heti perään tehdä toinenkin, nimittäin Hoover Damilta ostettu matkamuisto. Oltiin etukäteen vähän sitä mieltä, että mahtaako tuosta puolet totuttua pienemmästä olla edes haasteeksi, mutta olihan siinä pähkäilemistä. Kävi nimittäin nopsaan ilmi, että palat on tehty aika väljään malliin ja näin ollen ne sopivat kumman hyvin yhteen myös väärässä järjestyksessä. Kiva fiilis kun on saanut yhtä vaille kaikki valkoiset palat soviteltua padoksi keskelle kuvaa, eikä se viimeinen pala sovi jäljellä olevaan koloon.
Mut yhteistyö on voimaa ja valmista jälkeähän tuostakin sitten tämän päivän aikana tuli. Nyt voikin hyvillä mielin rentoutua ja katsastaa kohta telkkarista alkava Rio Bravo, lempparilänkkärini jonka olen halunnut nähdä uudelleen siitä asti kun piipahdettiin sen kuvauspaikalla. Kaapista taitaa löytyä poppareita ja voishan tuota lauantai-illan kunniaksi yhden (tai ehkä jopa kaksi) siideriäkin nautiskella.

Tylsyyden huipentuma

Mietin tänään jo ohimennen, että pitäiskö sitä yrittää tehdä aina kaikkea jännää ihan vaan jotta olis kirjoitettavaa blogiin, tämän hetkisestä arjesta kun ei oikein tunnu aiheita löytyvän. Jotenkin en jaksaisi tehdä asiaa tikusta, eli esimerkiksi siitä kuinka tänään näytin tuoreelle naapurille pyykkituvan sijainnin ja opastin vielä pesukoneen käytössäkin. Eikä ketään varmastikaan kiinnosta miten meidän jokapäiväiset Mario-turnaukset on edennyt, vaikka itse koetaankin ne varsin mielenkiintoisiksi. Pitänee ryhdistäytyä, ei tää ennen ollut näin vaikeaa...

Loppu viikon

Lauantaina ei ollut yhtään viikonloppufiilis, kun Ville suuntasi heti aamusta työpaikalle. Siellä oli viime viikolla meneillään muutaman päivän mittainen luentokurssisarja tai vastaava, joka päättyi nyt lauantaina. Hyvä mies lintsasi kuitenkin yhden luennon pidentäen lounastaukoa samalla sellaiseen mittaan, että ehdittiin yhdessä aterioimaan Rice Villageen. Valittiin ravintolaksi Black Walnut Cafe, jossa ei olla ennen käytykään. Kiva paikka, hyvä ruoka ja tosi hauska sisustus; jos me saadaan oikeasti aktivoitua ja käytyä ulkona syömässä useammin, tännekin voisi tulla uudestaan.
Eilen olikin sit kunnollista viikonloppuvelttoilua kotosalla hyvän ruoan ja "lättänäsuklaasta" nautiskelun parissa. Suklaa oli muuten vielä traagisempi näky kääreistä kuorittuna, mutta maku vanha tuttu. Ja sit me aika paljon vietettiin aikaa meidän tuoreimman megapaheen äärellä, tuli nimittäin tehtyä pieni hankinta tuossa viime viikolla...
Oltiin ehditty takomaan meidän edellinen Mario läpi jo sen verran moneen kertaan, ettei vaan voitu vastustaa lainkaan kun tämä osui silmiin. Ja hyvä niin, koska siitä on nyt jo ollut meille hurjasti iloa. Ei sille mitään voi, Super Mario on selvästi pelien aatelia.

Perjantai 13.

Mitä mun elämäni tylsyysasteesta voi päätellä siitä, että päivän jännittävin hetki oli kun aamulla suihkussa ollessani meiltä katkesi sähköt? Tosin vain viideksi sekunniksi, eli ne palasivat ennen kuin ehdin edes kunnolla miettimään että miten tästä eteenpäin. Aika pienellä selvittiin jos toi oli meidän epäonnen perjantain ainoa vastoinkäyminen...

Yllätys postilaatikossa

Hämmästys oli valtaisa, kun meidän postilokerosta löytyi tänään isompaan postikaappiin käyvä avain. Sehän tarkoittaa aina sitä, että posti on kantanut meille jotain, joka ei onnettoman pieneen lokeroon mahdu. Vähän jännittikin kun asetin avaimen lukkoon ja avasin varovasti kaapin oven, miettien samalla toivottavasti se on jotain kivaa!
Äitikulta oli keksinyt lähettää yllätyspaketin ja mikäs sen mukavampaa (Kiitos!!). Saatiin esimerkiksi vähän lehtiä luettavaksi, Ville tuossa vieressä jo ahmiikin onnessaan ensimmäistä. Ja purkkaa, jota meillä kuluu ihan säännöllisesti, tuli sen verran reilusti että näillä pärjäillään taas vähän aikaa.
Myös herkkuja oli äitikulta saanut mahtumaan laatikkoon. Innostus oli valtaisa, kun huomattiin että meidän molempien ihan ykkössuosikkisalmiakista Pantterista on tullut myyntiin joku uusi ja ihmeellinen versio. Sitähän piti tietenkin heti maistella. Oikein hyvää oli, vaikkei ihan onnistunutkaan vetämään vertoja alkuperäiselle. Mutta eihän mikään onnistu...

Ja vielä yksi herkku oli paketissa mukana:
Maailman surkein suklaalevy! Raasu on kyllä kärsinyt varsin karusta kohtalosta matkan varrella, se on keskeltä ihan littana ja reunoista rutussa. Kerrassaan liikuttava yksilö siis, mutta maku on varmasti yhä mitä parhain. Jos sitä raaskii ikinä syödä pois, kun se on niin ressukka jo valmiiksi.

Muistipeli

Saatiin pari päivää sitten asuntokompleksin tiedote, jossa kerrottiin että kunnostavat aikansa kuluksi kaikki parkkipaikkansa. Työt kestävät useita viikkoja ja työn alla olevat parkkipaikat suljetaan muovitötsillä. Meidän vakiparkkipaikka on nyt ihan ensimmäisenä työn alla, havaitsin kun lähdin eilen hakemaan Villeä töistä. Olivat sentään onneksi jättäneet ulospääsyä varten pienen ajokaistan, josta pääsi pujottelemaan autonsa pois. Mutta nyt on vakipaikka pois käytöstä ja meidän pitää kehittää vaihtoehtoisia ratkaisuja. Se nyt ei sinänsä ole hankalaa, koska meidän asuntokompleksilla on oikeasti ihan tosi hyvät parkkipaikat ja tilaa löytyy aina varmasti. Nyt kun vaan vielä muistaisi asian, ettei a) aja epähuomiossa kohti vakipaikkaa ja havaitse joutuvansa siitä ilosta tekemään jännittäviä kääntöliikkeitä aivan epäkäytännöllisen pienissä tiloissa, tai b) tallustele tyytyväisenä kohti auton luultua vakisijaintia vain saadakseen pienimuotoisen järkytyskohtauksen vakuuttuessaan hetkeksi että auto on varastettu. Kumpaakaan ei (onneksi) ole vielä tapahtunut.

Stuertin kosto

Tiiättekö miten lentokoneissa laskeutumisen jälkeen ne turvavyöt kuuluu pitää kiinni vielä kun rullaillaan ympäri kenttää ja etsitään sitä oikeaa porttia? Ja tiiättekö miten aina siellä koneessa on niitä pölöjä jotka eivät tähän yksinkertaiseen asiaan kykene, vaan heti pitää pomppia pystyyn ja alkaa kaivella sitä omaa laukkua sieltä ylhäällä olevasta lokerosta? Onhan se toki kiva päästä jaloilleen pitkän lennon jälkeen, mutta eihän nää ihmiset oikeasti voi kuvitella pääsevänsä sieltä koneesta merkittävästi nopeammin ulos, eihän? Ovet kun avataan vasta sitten kun kone on jo jonkin aikaa ollut paikoillaan ja koneet purkaa minun kokemuksen mukaan muutenkin sen verran reippaasti, ettei ajan säästö nyt vaan ole validi syy niin typerään käytökseen. Uskaltaako joku pölö hötkyilijä ilmoittautua ja kertoa että miksi ihmeessä niin pitää käyttäytyä?!?

En ole muuten ainoa jota ilmiö ärsyttää, eräs paikallinen stuertti oli nimittäin käräyttänyt kääminsä lennon päätteeksi. Lentokoneen laskeuduttua yksi miespuolinen matkustaja oli noussut turvavyövalosta välittämättä jaloilleen ja alkanut penkoa laukkuaan. Stuertti oli kehottanut matkustajaa istumaan aloilleen, mutta matkustaja oli kieltäytynyt ja stuertti oli kaikessa hötäkässä saanut vielä miehen lokerosta tempaisemasta laukusta päähänsä. Vaaditun anteeksipyynnön sijaan matkustaja tarjoili stuertille solvauksia, joista sitten seurasi tämä käämien kärähtäminen. Stuertti oli tarttunut kuulutusjärjestelmän mikrofoniin ja kironnut ja haukkunut kaikki idioottimatkustajat maan rakoon. Sen jälkeen hän aktivoi hätäuloskäynnin liukumäen, liukui ulos koneesta ja alkoi pinkoa. Valitettavasti hulvaton tempaus taitaa johtaa potkuihin, mutta on se silti mahtanut olla melkoinen näky.

Neljä pyykkikoneellista myöhemmin

Miten niitä oli noin paljon päässyt kertymäänkin..?
Pitkällisen viikkausoperaation jälkeen oli mitä täydellisin hetki suorittaa jo pitkään aikeissa ollut vaatehuoneen puolikkaani siivous. Siispä kaivoin suurimman osan muistakin vaatteistani kera laukkujen ja vöiden sängylle vastapestyjen joukkoon ja tein tarkkaan lajiteltuja pinoja. Ja lakanamytyn, joka jäi odottamaan Villeä, kun ne on niin paljon helpompi ja kivampi viikata kaverin kanssa.
Palkaksi vaivannäöstä pääsen nauttimaan siististä vaatehuoneesta, jossa on siistejä, loogisesti jaoteltuja pinoja. Niistä onkin ollut puutetta sen jälkeen kun kannoimme Suomesta mukanamme vähän lisää vaatteita, jotka tähän asti eivät oikein ole tahtoneet löytää paikkojaan. Mut vähänkö on hyvä mieli nyt kun tilanne on korjattu, en ymmärrä miten kestin sitä epäjärjestystä yli kuukauden päivät.

Uutisissa tänään

Tällä viikolla vaivannut blogin hiljaisuus johtuu vain ja ainoastaan siitä, että me ollaan (taas kerran) sen verran tylsiä tapauksia ettei mitään järkevää kerrottavaa yksinkertaisesti ole. Sen sijaan otetaas pieni pikakatsaus muutamaan uutisaiheeseen joita on tullut viime aikoina seurattua:

• Senaatti vahvisti eilen Elena Kaganin nimityksen tuoreimmaksi Korkeimman oikeuden tuomariksi. Kagan vannoo virkavalansa huomenissa, jonka jälkeen ensimmäistä kertaa ikinä Korkeimmassa oikeudessa istuu samaan aikaan kolme naispuolista tuomaria.
• Kansainvälisellä avaruusasemalla noin viikko sitten alkanutta jäähdytysjärjestelmän vikaa ei ole vielä saatu korjattua. NASA lykkäsi ulkoa käsin tehtävää korjausprojektia juuri huomiselle, toivottavasti kaverit saavat majapaikkansa kuntoon mahdollisimman nopeasti.
  
• Meidän omat Houston Texansit pitää parhaillaan harjoitusleiriä NFL:n kuumimmissa olosuhteissa. Ensimmäiset preseason-pelit on jo tässä kuussa, virallisen kauden eka peli pelataan 12.9. täällä kotona. En meinaa malttaa odottaa!
  

Tarmoa täynnä

Pomo ilmaantui sitten vihdoin maanantaina töihin täkäläisittäin varsin pitkän kuukauden yhtäjaksoisen kesäloman jälkeen. Ja oli muuten mitä ilmeisimmin hyvin levännyt, kun oikein puhkui intoa ja energiaa. Sääliksi vaan kävi maanantaisia ryhmäesitysten pitäjiä, jotka pahaa aavistamattomina astuivat esiintymislavalle.

Ensimmäisen esiintyjän viimeaikaiset tutkimukset ei ole edennyt ihan toivotulla tavalla ja tuomio oli tyly malliin: "Vieläkö seisot vuoden takaisen kantasi takana, että tämä on paras lähestymistapa ongelmaan". Siinä on vähän paha puolustautua pieleen menneitten kokeitten kanssa...

Jälkimmäinen puhuja puolestaan esitti yhteenvedon omaisesti isomman tutkimusprojektin tuloksia parin viime vuoden ajalta. Rivien välistä voi lukea, että hänestä kokeet alkaisi nyt olla tässä ja seuraavaksi voisi alkaa kirjoittaa itse väitöskirjaa. Pomon spontaani kommentti tuloskäppyröhin tosin oli, että eikö tuon kaikkein suurimman ja työläimmän koesarjan voisi uusia vielä neljännen kerran. Että silleen...

Onneksi pomon pahin tarmo alkaa näyttää laantumisen merkkejä. Nyt kolmantena päivänä häntä ei tarvitse enää paeta kulman taa piiloon;)

Ihan tosi kiva viikonloppu

Meillä on ollut ihan paras viikonloppu, vain sen vuoksi että satuin bongaamaan torstain lehdestä houkuttelevan mainoksen. Sen ansiosta hankimme itsellemme illallisohjelmaa lauantaille, joka puolestaan johti siihen, että mentiin ulos syömään myös perjantaina. Lähes kaikki meidän kotikokkaukset nimittäin tuottavat ruokaa kahdelle päivälle, joten kun kerran tiedettiin että lauantaina syödään ulkona, ei kannattanut perjantainakaan laittaa ruokaa. Aukoton logiikka ja vähintäänkin hyvä syy mennä testaamaan Rice Villagessa oleva intialainen ravintola, jossa Ville olikin jo kerran aikaisemmin käynyt työkavereiden kanssa nauttimassa lounasbuffetin antimia. Hyvä ruoka ja loisto palvelu saa veikkaamaan, että tuossa paikassa syödään toistekin.
Lauantaina puolestaan suuntasimme Houston Improv komediaklubille, jonka olemassaolosta ei edes tiedetty ennen sitä lehti-ilmoitusta. Mutta nyt kun on kerran käyty, voidaan hyvinkin piipahtaa sielläkin toistamiseen, sen verran kiva paikka oli kyseessä. Klubi toimii myös ruokaravintolana, joten pääsimme nauttimaan illallista juuri sopivasti ennen esityksen alkamista. Lauantaina lavalle nousi kolme koomikkoa, oikeaoppisesti tiiliseinä taustanaan. Pääesiintyjänä oli vähän reilut tuhat henkeä vetävän klubin täyteen houkutellut Kaikki rakastavat Raymondia tv-sarjan Robertina parhaiten tunnettu Brad Garrett.
Lauantaina huumoria, sunnuntaina toimintaa, kun käytiin katsomassa iki-ihanan Angelina Jolien uusi toimintamättöviihdytys Salt. Varsin hyvä ja onnistunut elokuva edusti kyllä omassa sarjassaan ihan parasta a-luokkaa, kertaakaan ei edes meinannut tulla tylsää. Lisää näin kivoja viikonloppuja meille, kiitos.

Kuvat lainattu täältä, täältä ja täältä.