Korupuu

Kun muutimme Houstoniin, pakkasin suurimman osan koruistani varastoon ja mukaan pääsivät vain tarkkaan valikoidut yksilöt. Jotenkin korujen määrä on kuitenkin päässyt lisääntymään viimeisen reilun puolentoista vuoden aikana, ja niille alun perin varattu tila lipaston ylälaatikossa on käynyt ahtaaksi ja sitä myöden myös hyvin sekaiseksi. Siinä vaiheessa kun Ville huomasi että hänen lompakolleen osoitettu paikka on vallattu korurasioilla, oli aika pohtia vaihtoehtoisia ratkaisuja. Ajatus korupuusta on miellyttänyt minua jo suhteellisen pitkään, mutta sopivaa yksilöä ei ole osunut matkan varrelle. Vaan etsivä löytää, joten kun asiaan vihdoin panostin syntyi tulostakin.
Siivosin tänään sen räjähtäneen ylälaatikon ja asettelin samalla vähän helyjä puun oksille killumaan. Tykkäsin lopputuloksesta niin paljon että räpsin kertaheitolla vähän enemmänkin (epämääräisiä ja tekotaiteellisia) valokuvia, joten katsellaan nyt sit ajankuluksi vaikka vähän koruja.
Etualalla hopeaketjussa roikkuva kultasormus on minun edesmenneen pappani vihkisormus vuodelta 1935. Hirmu tärkeä, jonka lisäksi mielestäni myös todella kaunis. Ehdottomasti yksi lempikoruistani.
Freedom-kaulakorun sain Petulta ja Mamalta valmistujaislahjaksi. Harvinaisen osuvan tekstin valitsivat, sanoisin. Sen edessä näkyvän Kalevalan Lumikukan sain läksiäislahjaksi työkavereilta kun lopetin työt ja lähdin Houstoniin. Mielettömän kiva yllätys ja kaunis koru.
Sinitauluisen kellon olen ostanut ihan naurettavan monta vuotta sitten Portugalista. Sen rannekeosa on minusta edelleen ihan tosi kiva (siitä sinisestä taulusta en ole enää ihan yhtä innoissani kuin aikanaan olin), joten on vähän harmi etten ole osannut enää moneen, moneen vuoteen käyttää rannekelloa. Pitäisiköhän alkaa taas totuttelemaan, vai tyydynkö edelleen aina vaan kurkistamaan kännykkää kun tarvitsee tietää aika?
Vanha avain on saanut uuden elämän sormuksena, josta tykkään ihan älyttömästi. Mun mielestä on aina hienoa jos korussa on joku erityisjuju tai jos siihen liittyy joku muisto, tässä on molemmat. Olen nimittäin ostanut sen vanhojen juttujen uusiokäyttöön erikoistuneen Uusix-verstaan myyntipisteestä, kun oltiin äitikullan kanssa katsomassa taitoluistelun EM-kisoja. Silloin kun asuin vielä kotona me katsottiin aina kaikki arvokisat yhdessä, joten kun kisat järjestettiin Suomessa alkuvuodesta 2009, oli äidin joululahja -08 harvinaisen helppo. Lipun liitteeksi vielä viesti, jossa kerrottiin että armollisesti uhraudun seuraksi ettei tarvii yksin lähteä, ja lopputuloksena ikimuistoinen päivä Helsingissä.
Semmosta. Korupuun ostopaikka Urban Outfitters ansaitsee muuten erikoismaininnan. Me ollaan viimeaikoina yritetty parhaan taitomme mukaan vältellä muovikassien kantamista kotiin, ja kieltäydynkin lähes poikkeuksetta kun minulta jossain liikkeessä kysytään haluanko että ostokset sellaiseen pakataan. Eilen kuitenkin jouduin vastaamaan myöntävästi, kun totesin että puun raahaaminen helpottuu huomattavasti kassin myötä, etenkin kun oli vielä pari liikettä jossa halusimme piipahtaa ennen autolle pääsyä. Vaan myyjäpä yllätti iloisesti kaivamalla tiskin alta kangaskassin. Myönnettäköön että se oli suhteellisen ohuen oloinen, eli ei varmaan mitään maailman kestävintä laatua, mutta kyllä se aina muovipussin päihitti ihan 100-0.

Nimetön

Napattiin tänään kaupasta matkaan pari synttärikorttia tuleville päivänsankareille. Kassalle päästyämme kiva myyjä sanoi, että jos ostamme vielä kolmannen, saamme kaupanpäälle karhun. Karhun? Joo, karhun, myyjä vastasi, niitä löytyy sieltä korttihyllyjen vierestä. Kävin siis poimimassa varastoon vielä yhden kortin sekä ihan älyttömän hurmaavan jääkarhuherran raidallisessa kaulahuivissaan. Se on jo ehtinyt illan aikana ystävystyä Andren kanssa.
Meillä on kuitenkin pulma. Herra on vielä vailla nimeä. Olen jo pitkään haaveillut että Andre saisi kaverin jolle antaisimme nimeksi Arian, mutta valitettavasti tämä kaveri ei näytä sitten tippaakaan Arianilta. Jotain muuta pitää siis keksiä, olisko kellään hyviä ehdotuksia?

Kärkitossu ja nappulakenkä

Houston Ballet, monen muun balettiryhmän tavoin, esittää joka vuosi jouluohjelmistossaan klassikkobaletin Pähkinänsärkijä. Esitykset alkavat jo marraskuun puolella heti Kiitospäivän jälkeen ja jatkuvat jouluun asti. Viime vuonna jo vähän haaveilin että josko sitä pääsisi katsomaan, mutta koska Ville ei osoittanut isompaa kiinnostusta, se sitten jäi. Tällä kertaa hetken asiasta turhaan vihjailtuani päätin suoraan ilmoittaa että minä menen ainakin katsomaan Pähkinänsärkijää, mukaan saa tulla jos haluaa. Halusihan se, ja lopulta kuitenkin itsekin nautti esityksestä.

Wortham Centerissä on aika hieno joulukuusi.

Tiedän jo tässä vaiheessa suuntaavani katsomaan balettia seuraavan kerran viimeistään maaliskuussa, kun Houston Ballet esittää Prinsessa Ruususen. Olen tainnutkin joskus mainita että suosikkibalettini ovat Tchaikovskyn kolme kuuluisinta teosta, Joutsenlampi, Pähkinänsärkijä ja Prinsessa Ruusunen. Lemppareitani nämä ovat alun perin nimenomaan musiikin perusteella, sillä ennen eilistä en ollut nähnyt livenä kuin Joutsenlammen (sen kylläkin kahteen kertaan). Ja Pähkinänsärkijästä kävin muuten ennen Houstoniin muuttoa katsomassa kahtena peräkkäisenä vuonna Turun Aurinkobaletin tulkinnan, jota olin jo ihan valmis mainostamaan, ennen kuin huomasin etteivät he esitäkään sitä tänä vuonna. Mutta tosiaan, maaliskuussa pääsen ruksimaan listalta myös viimeisen klassikon kun tiedän jo nyt aikovani lippuostoksille. Se on sitten Villestä itsestään kiinni että klikkailenko ostoskoriin yhden vai kaksi tikettiä...

Joulukuusen vieressä oli myös iso piparkakkutalo.

Tämän päivän viihdeannos tuli sitten jalkapallosta, kun Texansit pelasi kahden aivan hirvittävän vieraspelin jälkeen taas kotosalla. Vastassa Tennessee Titans ja lopputuloksena vihdoinkin pitkästä aikaa voitto! Eikä ihan mikä tahansa perusvoitto, vaan Titansien pitäminen täysin pisteittä, loppulukemat 20-0.
Puoliaikaviihteenäkin oli jalkapalloa, maskotit vastaan yksi junnujoukkue. Isopäisemmällä puolella edusti Texansien oman Toron lisäksi usea muu NFL-maskotti, sekä vähän vahvistuksia Houstonin muista urheilujoukkueista (mm. Rice Owlsien Sammy ja korisjoukkue Rocketsien Clutch osallistuivat peliin). Kerrottakoon nyt vielä, että junnujoukkue muuten voitti matsin.

Kalkkunoita ja alennusmyyntejä

Mikäköhän siinä on, että heti jos on jotain vähänkin lomaan viittaavaa, minä en meinaa millään saada aikaiseksi yhtään blogipäivitystä? Kun ei tämä nyt kuitenkaan ole mikään ikävä velvollisuus, josta toivon jatkuvasti saavani vähän vapaata, vaan suurimman osan aikaa oikeinkin hauskaa puuhaa. Kummallista.

Oli miten oli, meidän miniloma sujuu ihan tosi kivasti. Torstaina oli tosiaan Kiitospäivä, jota me viime vuonna vietettiin Villen pomon luona, hän kun on perinteisesti aina kutsunut labran väen luokseen. Tänä vuonna kuitenkin jostain meille tuntemattomasta syystä tätä perinnettä ei jatkettu, joten meidänkin piti keksiä vaihtoehtoinen suunnitelma. Halusimme ehdottomasti päästä nauttimaan herkullisesta Kiitospäivän ateriasta, mutta emme varsinaisesti innostuneet ajatuksesta että se pitäisi kokkailla ihan itse, uusilla ennestään tuntemattomilla resepteillä ja ihan vaan meitä kahta varten.

Onneksi suhteellisen usea ravintola tarjoaa myös omat versionsa Kiitospäivän aterioista, joten kun löysimme netistä luettelon muutamankin tällaisen ravintolan ruokalistoista, oli helppo valita houkuttelevin vaihtoehto. Sellaiseksi nousi eräs Rice Villagessa sijaitseva pieni ranskalainen ravintola, jonka lounaalle tehtiinkin varaus. Hintaan kuului alku- ja jälkiruoka seisovasta pöydästä, sekä valmiiksi annokseksi tehty pääruoka, jossa vaihtoehtoina possua, pihviä tai perinteistä kalkkunaa, kaikkine perinteisine lisukkeineen. Luonnollisesti valitsimme kalkkunan, joka olikin ihan älyttömän hyvää, kuten oli kaikki muukin tarjolla oleva. Pienellä lisämaksulla pääsi nauttimaan myös kuohuviinistä, jota kaadettiin lasiin lisää juuri niin paljon ja kauan kuin itse halusi. Talsittuamme (tai oikeammin sanottuna, vyöryttyämme..) takaisin kotiin, vietettiinkin loppupäivä hyvin rennosti valtaisaa ruokamäärää sulatellen ja jalkapalloa televisiosta katsellen. Erinomaisen miellyttävä Kiitospäivä siis tänäkin vuonna.

Eilen me puolestaan hyödynnettiin pienimuotoisesti mustan perjantain valtaisat alennusmyynnit ja käytiin poimimassa mukaan pari vielä puuttuvaa joululahjaa (ja ehkä vähän jotain itsellekin..). Pientä hienosäätöä vielä vaaditaan, mutta alkaa ihan tosissaan vaikuttaa siltä että koko homma on paketissa marraskuun loppuun mennessä. Ehkä jopa kirjaimellisesti, jos innostun paketointiurakkaan heti ensi viikon alussa.

Lomalomaloma

Jos perjantai tai maanantai sattuu vapaapäiväksi kyseessä on pitkä viikonloppu, mutta kun vapaata on yhteensä neljä päivää voinee puhua jo lomasta. Vähintään minisellaisesta. Siispä mitä suurimmalla riemulla totean, että meillä alkoi tänään miniloma. Neljä ihanaa vapaapäivää, joille on suunniteltu sopivasti ohjelmaa jättäen riittävästi aikaa myös löhöilyyn ja laiskotteluun. Ja jos aika käy liian pitkäksi, voidaan hyödyntää meidän tuoretta ostosta, jonka posti tänään toimitti.
When We Left Earth - The NASA Missions on Discovery Channelin ja NASAn yhteistyössä tekemä dokumenttisarja, jonka katselin alun perin televisiosta yhtenä niistä monista dokumenteista joita näytettiin Apollo 11:n vuosipäivän kunniaksi. DVD-painos pitää sisällään sarjan kaikki kuusi osaa, sekä vielä yli neljän tunnin verran lisämateriaalia jota en ole aikaisemmin nähnyt. Jos dokkarit ovat puoleksikaan niin hyviä kuin mitä muistan niiden olevan, oli ostos ehdottoman kannattava.

Kiitospäivää odotellessa

Torstaina on kiitospäivä ja sehän tarkoittaa muun muassa sitä, että edessä on pitkä viikonloppu. Minä aloitin valmistautumisen jo viime sunnuntaina hihkumalla, että "Kolmepäiväinen työviikko" (tai oikeastaan riemuitsin ensi alkuun kolmiviikkoisesta työpäivästä, kunnes Andyn nauraessa vedet silmissä tajusin, että jotain meni nyt pieleen..). Ja maanantaina nukuin pitkään ja menin töihin vasta kymmeneksi. Ah, kyllä lomasta kannattaa nauttia vähän jo ennakkoonkin. Sen sijaan huomenna ajattelin esittää kunnollista ja olla töissä ihan iltapäivään asti. Iso osa porukasta sen sijaan ei taida tulla töihin lainkaan tai vähintäänkin lähtevät hyvissä ajoin. Ihan luvan kanssa kylläkin. Huomen illalla on meinaan tiedossa jotakuinkin vuoden pahin ruuhka niin teillä kuin lentokentilläkin, kun puoli kansaa lähtee sukuloimaan sen toisen puolikkaan luo. Niinpä meidän proffakin oikein kannusti kaupungista pois loman viettoon meneviä lähtemään hyvissä ajoin. Saas nähdä kuinka autiota labrassa onkaan puolen päivän jälkeen.

Jalkapalloaiheinen avautuminen

Saanko puhua vähän jalkapallosta? Ei se mitään, teen niin silti. Marraskuu on nimittäin ollut varsin ankeaa aikaa olla Texans-fani ja pitää saada vähän avautua. Ensin yritys kaataa Coltsit toistamiseen epäonnistui, ja sitten hävittiin tosi typerästi kotona Chargerseille. Mutta kumpikaan näistä tappioista ei ollut läheskään yhtä kirpaisevaa katsottavaa kuin nyt viimeiset kaksi viikkoa, eli vieraspelit Jacksonville Jaguarseja ja New York Jetsejä vastaan. Ei edes se että hävittiin molemmille, vaan se miten hävittiin. Antakaapas kun kerron.

Pelattuaan surkean huonon ensimmäisen puolikkaan, Texansit nousivat Jaguarseja vastaan tasoihin ihan hirmuisen loppukirin ansiosta. Peliajan huvetessa pallo oli meillä, ja ainoa asia joka voisi estää peliä menemästä jatkoajalle oli se, jos pojat onnistuisivat saamaan pallon vielä potkumaalietäisyydelle ja voittamaan pelin suoraan. Tässä vaiheessa valmennusjohto teki aivan käsittämättömän idioottimaisen ratkaisun ja määräsivät pelattavaksi sellaisen kuvion, joka onnistuessaankin olisi ollut ihan yhtä tyhjän kanssa ja johtanut peliajan päättymiseen ilman että potkumaalia olisi ehditty edes yrittää. Vaan eipä siinä mitään koska jatkoaikahan siitä olisi seurannut, paitsi että kuvio epäonnistui totaalisesti ja johti pallon menetykseen. Okei, nyt ainoa asia joka estää sen kirotun jatkoajan on se, jos Jaguarsit puolestaan onnistuvat jäljellä olevan kymmenen sekunnin aikana saamaan pallon potkumaalietäisyydelle. Eivät onnistuneet. Pelikellossa aikaa kolme sekuntia.
Jalkapallossa on sellainen käsite kuin Hail Mary -heitto, se viimeinen vaihtoehto kun aikaa on enää yhteen kuvioon ja matkaa maalialueelle vähintään puolen kentän verran. Nimi tulee siitä, että pelinrakentaja heittää pallon täysillä kohti päätyä, ja sit vaan rukoillaan niin maan pirusti että joku omista jätkistä ehtii sopivasti paikalle ja homma menis muutenkin kuin ihmeen kaupalla putkeen. Tämä on onnistunut aikaisemmin koko NFL:n historiassa tasan kolme kertaa. Toissasunnuntai oli neljäs.

Ja koska tuohan nyt ei vielä olisi ollut riittävän uskomaton päätös pelille, niin sehän oli itse asiassa meidän oma pelaaja joka maalialueella pääsi ensimmäisenä palloon käsiksi. Glover Quin näki pallon tulevan suoraan häntä kohti, joten mies toimi juuri kuten hänet on opetettu toimimaan ja löi palloa kaikin voimin kohti maata. Siihen vaan sattui väliin yksi Jaguarseista, jonka syliin pallo kimposi ja joka sen jälkeen mitä helpoimmin otti yhden lisäaskeleen ja teki touchdownin. Lopputulos 31-24, touchdownin jälkeinen lisäpiste tehty peliajan jo päätyttyä. Veti vähän sanattomaksi (vaati yli viikon että kykenin edes kirjoittamaan asiasta, siksi pelistä ei mainittu täällä sanallakaan).
Ok, takana ehkä maailman lannistavin tappio, edessä vieraspeli New York Jetsejä vastaan. Haluatteko kuulla mitä eilen tapahtui? Kerron silti. Pelattuaan surkean huonon ensimmäisen puolikkaan, Texansit nousivat Jetsejä vastaan tasoihin ihan hirmuisen loppukirin ansiosta (joo, kopioin suoraan edellisen pelin kohdalta vaan vastustajan nimeä vaihtamalla, oli nimittäin ihan yhtä surkea alku). Tai ei oikeastaan tasoihin, vaan jopa pisteen johtoon. Seuraavaksi onnistuimme torppaamaan Jetsien vastahyökkäyksen ja tekemään vielä yhden potkumaalin, kuluttaen samalla pelikellosta aikaa niin paljon kuin mahdollista ja pakottaen Jetsit käyttämään kaikki aikalisänsä. Johdimme siis neljällä pisteellä, potkumaali ei riittäisi edes tasoitukseen, Jetseillä käytännössä koko kentän mitta edettävänä ja aikaa alle minuutti. Nyt näyttää hyvältä, tää me viedään.

Paitsi ettei viety. Meidän siihen mennessä kauden parasta peliään esittänyt puolustus mokasi homman, Jetsit teki sen kirotun touchdownin, peli päättyi 30-27 ja minä istuin jälleen sanattomana sohvalla tuntien lähinnä kuvotusta. Me on hävitty neljä peliä putkeen, eli koko hemmetin marraskuun ajan on tullut vaan turpiin. Eikä kukaan enää edes muista kuinka Texansit aloittivat kauden kahdella voitolla ja 4-2 tilastolla. Kun kausi oli alkamassa ja faneilta pyydettiin veikkauksia kuinka monta peliä Texansit voittaa tänä vuonna, minä sanoin luottavaisen optimistisesti 12 (pelejä on se 16). Sit me hävittiin Jaguarseille ja totesin että kyllä se Villen veikkaama ykstoistakin kelpaa. No nyt ollaan 4-6, ja niillä jotka vielä uskovat playoff-mahdollisuuksiin alkaa optimismi kääntyä ennemminkin harhaisuuden ja itselleen valehtelun puolelle.
Mitä tässä vaiheessa voi enää sanoa? Antaa tunnustusta pojille siitä, että he keksivät peli toisensa jälkeen ihan uusia tapoja ryssiä ja ottaa turpaan? Vai yrittää kovasti keskittyä siihen että viime kaudella juurikin Jetsit oli 4-6, ennen kuin päätyivät pelaamaan AFC:n finaalipelissä? Ollaanko me kauden päätteeksi se joukkue, joka tarjosi kaikille muille parhaan materiaalin niiden omia huippuhetket-kokoelmia varten, vai se joukkue, joka nousee kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti tuhkasta ja muistuttaa kaikille miksi me kauden alussa uskoimme niin kovasti ensimmäiseen playoff-vuoteen?

Minä taidan olla harhainen ja valehdella itselleni suhteellisen sujuvasti. Elättelen nimittäin edelleen toiveita kaikkien jäljellä olevien pelien voittamisesta, 10-6 lukemista ja playoff-peleistä. Ainakin ensi sunnuntaihin asti, jolloin Texansit kotiyleisön edessä joko löytävät uuden ja innovatiivisen tavan hävitä pelin viimeisen minuutin aikana, tai puistelevat viimeinkin tuhkat yltään, välttyvät täysin tappiolliselta marraskuulta ja voittavat Tennessee Titansit.

Kuvat lainattu täältä, täältä ja täältä.

Naamakirja

Miksi ihminen joka ei ole Facebookissa halusi palavasti mennä katsomaan Facebookin perustamisesta kertovan elokuvan, The Social Network? Osittain siksi, että sen on ohjannut David Fincher, joka tekee pääsääntöisesti hyviä elokuvia, mutta ennen kaikkea siksi, että sen on kirjoittanut Aaron Sorkin, joka on luonut myös television ehkä kaikkien aikojen parhaiten kirjoitetun sarjan, West Wingin. Tänään elokuvateatterissa alkutekstejä katsellessani totesin ettei yhtään haittaa sekään, että elokuvan musiikista vastaavat Nine Inch Nailsin takana oleva Trent Reznor (kyllä, minä pidän Nine Inch Nailsista, kovasti) ja Atticus Ross, jonka musiikista elokuvassa The Book of Eli minä vaikutuin niin kovasti, että hankin kyseisen leffan soundtrackin.
Kaikki tämä huomioon ottaen odotin varsin kohtuullista elokuvaa, mutta se ylitti odotukseni ja osoittautui ihan hemmetin hyväksi. Fincherin ohjaus oli varmaa ja tiivistä, Reznorin ja Rossin musiikki toimi hyvin (erikoismaininnan ansaitsee hirmu hieno sovitus Edvard Griegin sävellyksestä Vuorenpeikkojen luolassa), mutta elokuvan todellinen tähti oli Aaron Sorkin ja se miten hyvin leffa oli kirjoitettu. Lopputulos jaksoi pitää otteessaan sekä minut että Villen ja viihdytti meitä molempia, vaikka aihe ei sinänsä kummankaan mielestä ollut alun perin erityisen mielenkiintoinen. Erinomainen suoritus, siis.
Loistavinkaan dialogi yksinään ei kuitenkaan olisi riittänyt, mutta onneksi päärooliin Mark Zuckerbergiä esittämään valittu Jesse Eisenberg oli osassaan aivan huikaisevan hyvä. Yhdessä Sorkinin ja Fincherin kanssa Eisenberg onnistui maalaamaan maailman nuorimmasta miljardööristä mielenkiintoisen, joskin suhteellisen epämiellyttävän kuvan. Andrew Garfield oli pätevä (entisen) parhaan ystävän Eduardo Saverinin roolissa, ja myös Justin Timberlake, jonka näyttelijänkykyihin suhtauduin poikabändimenneisyyden ja poptähteyden vuoksi perusteettoman ennakkoluuloisesti (miten muutenkaan, enhän minä ole koskaan nähnyt yhtään leffaa missä se olisi näytellyt...), hoiti homman kotiin ihan kunnialla esittäessään Napsterin perustajaa, Sean Parkeria. Kaiken kaikkiaan oikein hyvä setti, suositellaan katsottavaksi kaikille hyvin tehtyjä elokuvia arvostaville. Ja oikeastaan ihan kaikille muillekin, koska tämä nousi just kisaan mukaan vuoden parhaan elokuvan tittelistä.

Ja ei, en aio siltikään liittyä Facebookiin.

Ps. Illalla televisiosta katsellusta Prinssi Kaspianista minulla ei sitten olekaan juuri mitään hyvää sanottavaa. Paitsi että se loppui. Ja että ainakaan se ei ollut ihan yhtä huono kuin Velho ja leijona. Tai no, taisi se ehkä olla.

Kuvat lainattu täältä ja täältä.

Myynti-ilmoitus

Haluaako joku ostaa (huonon) baseball-joukkueen? Houston Astrojen omistaja on päättänyt keskittyä vastaisuudessa muihin projekteihin, ja koska kumpikaan hänen pojistaan ei ole osoittanut mielenkiintoa ottaa omistajan velvollisuuksia harteilleen, pisti mies koko jengin myyntiin. Nyt irtoaisi ihan ikioma baseball-joukkue kepeään 700 - 800 miljoonan taalan hintaan, kuka tarttuis tilaisuuteen?
Kuva lainattu täältä.

Kuolleiden aamunkoitto

Erehdyttiin tänään Villen kanssa laskeskelemaan koko ajan lähestyvän joululoman päiviä, ja asioita joita niiden päivien aikana pitäisi ehtiä tekemään. Tai ei meillä niitä asioita niin erityisesti ole, mutta ihmisiä joita halutaan nähdä sitäkin enemmän. Ei kyllä käryäkään miten tästäkin taas selvitään niin, että ehtis joulun kunniaksi vähän rauhoittuakin, mutta onneksi velvollisuuksien miellyttävyys sentään lohduttaa tulevassa kiireessä. Missä vaiheessa muuten ei enää ole aivan liian aikaista kysellä ihmisiltä niiden joulua ympäröivien päivien suunnitelmista ja aikatauluista?

Epätoivoisen ja turhauttavan aikataulutusyrityksen jälkeen päätettiin nollata vähän avaamalla punkkupullo ja katsomalla Zack Snyderin kohtuullisen toimiva ja viihdyttävä uudelleenlämmitys legendaarisen George Romeron samannimisestä zombileffasta, eli siis Dawn of the Dead. Itse olin nähnyt rainan kertaalleen aiemminkin ja silloin se kyllä tuntui mun mielestä vähän paremmalta kuin tällä kertaa. Voi toki olla, että idioottimainen ja jokseenkin tekopyhän oloinen sensuuri vaikutti asiaan. Vai olenko se vaan minä jonka mielestä on kyseenalaista että on ok näyttää kun esimerkiksi zombin jalkoja katkotaan moottorisahalla ja veri lentää muutenkin vähän joka välissä, mutta jos joku erehtyy sanomaan ruman sanan on se välittömästi mykistettävä, ettei teeveetä katsovat nuoret nyt vaan saa moraalittomia vaikutteita..?

Lahjuksia ja hankintoja

Piipahdin tänään kampuksella lounastamassa Villen kanssa ja kävin samalla hoitamassa vähän asioita. Näiden asioiden hoitamisen jälkeen voin itsekin vähän järkyttyneenä todeta, että meidän joululahjahankinnat on noin 90 prosenttisesti valmiit. Viime viikonlopun joulumyyjäisistä saatiin niin hyvä startti projektille, että siitä on ollut helppo jatkaa tällä viikolla, kun on muutenkin ollut asiaa kaupoille. Joten nyt meillä on ylivoimaisesti suurin osa lahjoista joko hankittu tai selkein suunnitelmin työn alla, ja joulukortitkin kirjoittamista vaille valmiit. Pitäisköhän pistää paketointisavottakin pystyyn saman tien?
Mainitsin aikaisemmin että mulle kertyy aina kaikenlaisia kanta-asiakaskortteja. Ville aina vähän nauraa niille, varsinkin jos valitan kun ei meinaa lompakko enää mennä kiinni, mutta on niistä hyötyäkin. Minua esimerkiksi muistettiin jo mainitun Sephoran lisäksi useammaltakin taholta synttärien kunniaksi. Kirjakauppa Borders mm. tarjosi synttärien kunniaksi ilmaisen kahvin missä tahansa liikkeidensä yhteydessä olevassa kahvilassa (myös Starbucksilta on tulossa synttärikortti, jolla saa minkä tahansa juoman veloituksetta). Kahvin lisäksi sain kanta-asiakkaana vähän joulurahaa, eli Borders-taaloja, vapaasti käytettäväksi. Kun tämä vielä yhdistettiin 33% alennuskuponkiin joka napsahti sähköpostiin, tuli hankittua joululahjojen lisäksi vähän jotain pientä itsellekin, nimittäin Jeff Smithin Bone-sarjakuva yksissä kansissa. En ollutkaan suunnitellut sen ostoa kuin vasta noin puolitoista vuotta (eli siitä asti kun ensimmäisen kerran näin sen paikallisessa kirjakaupassa), joten nyt kun sain edullisesta hinnasta vielä huomattavasti alennusta, en voinut enää vastustaa.
Koska rakastan kirjakauppoja, löytyy lompakosta Bordersin lisäksi kanta-asiakaskortti myös Barnes & Noble -liikkeisiin ja he myös tarjosivat minulle hieman alennuksia synttärini kunniaksi. Kävimme siis viime viikonloppuna pyörähtämässä myös lähimmässä B&N:ssä, josta mukaan tarttui Uno-kortit, erikoispainoksena Painajainen ennen joulua -elokuvan teemalla. Vaikka me tykätään ihan hirmuisesti kaikenlaisista peleistä, Uno meiltä puuttui ennestään kokonaan. Vahinkoa onkin otettu takaisin tällä viikolla oikein urakalla.

Lomaraportti: Grand Canyon

Olisko pikkuhiljaa aika saada lomaraportit päätökseen kun vieraiden lähdöstäkin on kohta kolme viikkoa? No olis. Eli paras viimeiseksi -hengessä säästetty matkan pääasiallinen kohde, olkaapas hyvät.
Niin kauan kuin muistan, on äitikulta haaveillut Grand Canyonista. Aina kun televisiosta tuli joku paikkaa käsittelevä dokumentti tai lehdessä oli vaikka vaan kuva, huokaili äiti että tuon kun joskus pääsis näkemään. Sit kun me Villen kanssa käytiin ensin katsastamassa maisemat toukokuussa, alkoi mielessä viritä ajatus että josko ehdottaisimme road tripiä myös kyläilijöille. Vetonaula tehosi ja suunnitelma todettiin hulluksi mutta toteuttamiskelpoiseksi, joten sain tilaisuuden toteuttaa äitikullan ikiaikaisen unelman. Ja oli se kaikkien muidenkin mielestä ihan hieno.
Vietimme kanjonilla puolitoista päivää, joista ensimmäisenä keskityimme lähinnä ajelemaan oman auton kanssa näköalapaikalta toiselle. Se on hurjaa miten paljon maisema ja etenkin väritys muuttuu riippuen säätilasta, kellonajasta ja auringosta. Ensimmäisenä päivänä saimme suurimmaksi osaksi nauttia kauniista ja varsin lämpimästäkin ilmasta.
Muutamalla näköalapaikalla oli myös erilaisia linssiluteita, jotka ovat selvästi tottuneet turisteihin ja poseeraavatkin kokenein ottein kohtuullisen komeiden maisemien edessä.
Iltapäivän kuluessa sää alkoi synkistyä, tummat pilvet täyttivät taivaan ja koko homma huipentui aivan valtaisaan raekuuroon. Onneksi olimme juuri sopivasti sisätiloissa ruokatauolla. Samassa rakennuksessa olevan matkamuistomyymälän kassa kertoi olleensa paikassa töissä 25 vuotta, eikä ollut sinä aikana ikinä nähnyt mitään vastaavaa, joten melkoisen erikoinen kokemus ilmeisesti. Kuuron hälvettyä näytti hetken aikaa kovin talviselta, kun kaikkialla oli valkea peite.
Vaikka sää oli hetkellisesti kurja, oli siitä saatu hyvitys puolestaan upea. Kanjonin ylle nimittäin levittyi niin hieno sateenkaari etten muista ennen nähneeni. Tähän voi toki vaikuttaa jonkin verran myös maiseman ainutlaatuinen hienous... Siihen oli syntymässä toinenkin kaari rinnalle, mutta se ei koskaan ehtinyt kovin kirkkaaksi ennen kuin ne molemmat katosivat.
Seuraavan päivän aloitimme patikoimalla vähän matkaa alas kanjoniin. Edellisen illan ja yön sateista ja aiemmin aamulla alaspäin matkanneesta muulikaravaanista johtuen polku ei ollut erityisen miellyttävässä kunnossa, joten mm. siitä syystä emme menneet kovin pitkälle, mutta sen verran kuitenkin että vieraille tarjoutui jälleen vähän erilaista perspektiiviä kanjonin koosta ja mittasuhteista. Porukan vanhimmat jättäytyivät suosiolla kyydistä vielä vähän aikaisemmin ja tarkkailivat meidän muiden matkaa ylempää.
Kavuttuamme takaisin ylös kanjonin reunalle, lähdimme bussikuljetuksella kiertelemään lisää näköalapaikkoja. Jälkimmäisen päivän sää oli alusta asti varsin pilvinen ja tarjosi jälleen ihan erinäköisen kanjonin, kun pilvet roikkuivat varsin matalalla.
Tiukan aikataulun vuoksi meidän oli tarkoituskin lähteä jatkamaan matkaa hyvissä ajoin, joten ei harmittanut ihan niin paljoa kun ilma muuttui vähän myöhemmin taas sateiseksi, olipahan hyvä syy siirtyä eteenpäin kohti seuraavaa kohdetta. Epävakaisesta säästä huolimatta meillä oli varsin hyvä onni koko ajan, saimme nauttia myös aurinkoisista hetkistä ja ehdimme katsomaan maisemia monesta suunnasta. Oli hienoa saada tilaisuus näyttää tämä kaikki koko porukalle, mutta ihan ykkösenä nautin siitä että pystyin toteuttamaan yhden äitikullan suurimmista haaveista. Vaikka se ei kuulemma täyttänytkään odotuksia. Se ylitti ne.
Huh, siinäpä ne vihdoinkin oli, kaikki lomaraportit. Kiitos vielä vieraille, meillä oli oikein hauskaa, toivottavasti oli teilläkin!

Hitchcockin Linnut

Meidän lähikaupan pihapiirissä tapahtuu kummia. Siellä on nykyään aina iltaisin hämärän aikaan ihan järkyttävä määrä lintuja, jotka valtaavat koko parkkialueen ja istuskelevat sankoin joukoin autojen, ostoskärryjen ja kaiken muun mahdollisen päällä. Olo on sinne mennessä kuin Hitchcockin elokuvassa, enkä välttämättä kaipaa sellaisia elämyksiä käydessäni kaupassa.
Onneksi kauhuleffan tunnelmista ylipääsyssä auttoi postiluukussa odottanut synttäripaketti Lilliltä, kiitti hurjasti! Se piti sisällään kirjan ja neljä erilaista lakupatukkaa. Voin tunnustaa että oli muuten lähellä ettei kuvaan asti olisi selvinnyt kuin kolme...
Kirja oli molemmille uusi tuttavuus, mutta takakannen perusteella ihan tosi lupaava sellainen. Hyllystä alkaa löytyä niin monta lukematonta kirjaa jotka kaikki haluaisin sijoittaa lukulistan kärkisijoille, etten oikein osaa päättää ollako tästä katkera vai iloinen. Taidan taipua jälkimmäisen suuntaan, hyvältä vaikuttavat kirjat kun eivät kai koskaan voi olla huono asia.

Pelastusoperaatio

Sana meidän vieraanvaraisuudesta on ilmeisesti kiirinyt lähiympäristön liskopiireissä, koska meillä vieraili perjantaina ihan uuden näköinen ystävä. Ville sen bongasi työ-/vierashuoneen ikkunasta hakiessaan sieltä reppuaan, ja epäili heti perään että olisikohan tämäkin yksilö yrittänyt pummata kyytiä työpaikan tietämille. Sellaista sille ei kuitenkaan tällä kertaa ollut tarjolla, koska Ville joutui kiitämään saman tien ovesta ulos, jättäen minut miettimään että mitäs me tämän pienen vierailijan kanssa oikein tehtäis.
Nostin ensitöikseni kaihtimet pois tieltä ja tuumasin että jospa raotan ikkunaa. Tämä ei kuitenkaan vielä tarjoa tietä ulkomaailmaan, koska ikkunan aukeavassa alaosassa (se siis liukuu ylöspäin) on lasin ulkopuolella verkko, mutta kaverimme kuitenkin livahti salamannopeasti ja selkeän toiveikkaasti lasin ja verkon väliin. Yritin houkutella liskoa pois sieltä välistä naputtelemalla lasiin sen yläpuolella (lue: pelottelemalla raasun ihan henkihieveriin), mutta taktiikkani ei tehonnut. Oli siis pakko avata ikkuna kokonaan vaikka lisko olikin siellä välissä, yritin vältellä tätä koska pelkäsin että onnistun jotenkin litistämään kaverin.
Vaurioilta onneksi vältyttiin, joten seuraava askel oli saada vieras ohjailtua hellästi pakoreittiä kohti. Tämä reitti oli verkon kulmassa oleva pieni aukko, jota tein houkuttelevasti suuremmaksi työntämällä verkko-osaa auki. Meillä selvästi hyvin viihtyvä lisko ei kuitenkaan oikein tajunnut ideaa, vaan hyppäsi vuorotellen ikkunalaudalle ja siitä taas korkealle verkkoon. Sorruin siis jälleen pelotteluun ja uhkailuun, tuuppien kaveria kohti kulmaa. Lopulta saavutimme yhteisymmärryksen ja lisko livahti ulkopuolelle. Seuraavalla kerralla taidan antaa kaverin vaan muuttaa taloon, olisi ainakin hiljainen ja vähän tilaa vaativa kämppis.

Serengeti

Käytiin hakemassa Villen uudet aurinkolasit tänään. Nämä oli ensimmäiset joita mies liikkeessä sovitti, ja vaikka sen jälkeen kokeiluun pääsi lukuisat muutkin yksilöt, ei mitkään toiset yltänyt edes lähelle. Hitsin hyvännäköiset lasit.

Lahjakasta

Eihän tässä tunnu kuluvan päivääkään ilman että jostain pukkaisi lisää synttärilahjoja. Mahdoittekohan te, Petu ja Mama, mennä nyt vähän sekaisin tän homman kanssa..? Perjantaina postin mukana saapui paketti joka piti sisällään kolme kirjalahjaa inspiroivine viesteineen.
Andylle, näitä nyt ei sit ainakaan kannata testata, niistä on palkinnot jo jaettu. Keksi itse parempia ja raportoi blogissa! Siis kokoelma netistäkin tuttuja tarinoita Darwin-palkinnon voittajista (eli henkilöistä jotka ovat heittäneet henkensä niin uskomattoman idioottimaisin tavoin, että on katsottu sen olevan ehkä parempikin, ettei heidän geeninsä enää lisäänny...). Yritän välttää kyseisen palkinnon saamista, mutta jos joskus keksin jonkun jutun jolla sen teoriassa voisi voittaa, lupaan kyllä jakaa ideani auliisti.
Villelle, ihan vaan siltä varalta, että joskus on huono aamu ja extreme-kokemukset houkuttavat. Löytöretkeilijä ja lääkäri Kenneth Kamler on tutkinut mitä ihmiskeholle ja -mielelle tapahtuu ääriolosuhteissa. Osuva opus miehelle, joka kuulemma pelkäsi ihan kamalasti joutuessaan vain katsomaan minun benji-hyppyäni, ja jolle extremeä on se kun aamulla suihkusta tulee aluksi vain kylmää vettä...
Andylle & Villelle, kun kaikki nyt kuiteskin kusee, menee siis reisille, eli tulee tyrittyä, ihan vaan siis hätätilanteisiin. Eli opaskirja joka kertoo miten selvitä kun zombit tulee. Harvinaisen hyvä valinta, koska mehän on alettu ihan hiljattain seuraamaan uutta The Walking Dead -nimistä tv-sarjaa, jossa suurin osa ihmisistä on sairastunut johonkin megaikävään ja muuttunut zombeiksi. Sitä katseltuaan miettii väistämättä, että miten oikein mahtaisi pärjätä jos jotain sellaista oikeasti tapahtuisi, mutta nyt kun on tää opas niin voin taas nukkua yöni rauhassa. Kiitti kaverit!
Lauantaina meitä odotti joulumyyjäisistä palatessamme postiluukussa synttärikortit, jotka soittaa musiikkia! Villen vasemmalla olevan kortin biisi on iki-ihana It's Raining Men, kun taas oma urheiluautoa lahjaksi lupaileva korttini ilmoittaa sen toteutuvan vain jos uskoo ihmeisiin, ja soittaa samalla You Sexy Thing -kappaletta (siis kortti soittaa, ei niin että itse pitää uskoa ja soittaa yhtä aikaa). Huijausta kaikki tyynni, koska minä kyllä uskoin ihan kamalasti, eikä silti ole vielä näkynyt yhtään Ferraria lahjarusetin kera. Epiä.
Lohdutukseksi huijauskortista oli minun kuoressani vielä erikoisyllärinä tähtipala Nomination-koruuni. Se on kiva. Kiva oli myös lauantaina ovenrakoon työnnetty pakettikortti lähetyksestä jota olivat yrittäneet toimittaa. Ja koska me oltiin myyjäisissä tuhlaamassa rahaa kotona hengailun sijaan, paketti pitäisi noutaa ihan itse maanantaina. Suuntasin siis tänään postiin, varsin uteliaalla mielellä.
Ihan kuin kaikessa tuossa edellä mainitussa ei olisi ollut jo enemmän kuin riittävästi, olivat Petu ja Mama tilanneet meille myös palapelin Belgiasta (selittää kummasti sen, miksi pakettikortissa lähettäjän kohdalla lukenut Keti Vof ei oikein meinannut aueta meille Villen kanssa...). Siinä on edesmenneitä Hollywood-tähtiä mukailemassa yhtä suhteellisen kuuluisaa maalausta, jota muuten myös myydään palapelinä. Tää versio on mun mielestä kivampi.

Kiitti kaverit ihan tosi paljon, tää oli nyt kyllä ehkä vähän liikaa.

(Lahja)hankintoja

Tänä viikonloppuna järjestettiin taas suosikkijoulumyyjäiseni, joten olinkin odottanut lauantaita innokkaasti jo monta viikkoa. Raastoin vastahakoisen miehen aamulla hereille paljon aikaisemmin kuin mitä meillä on lauantaisin tapana nousta (siitä vastahakoisuus, myyjäisille tuo lähti mukaan ihan mielellään), jotta ehdittiin paikalle ajoissa. Ja kyllä kannatti, aikaa vierähti jälleen noin viitisen tuntia, mutta aivan kuten viime vuonnakin, löysimme myös huomattavan monta kivaa joululahjaa. Olimme jopa niin tehokkaita jouluostostelijoita, että unohdimme yhden ennestään suunnitellun lahjahankinnan ja ostimme kyseiselle henkilölle toisen paketintäytteen. Vaan ei haittaa, pikemminkin päinvastoin, nyt on nimittäin yhdet ensi vuoden synttäreistäkin siis jo hoideltu. Loistavaa.
Jottei menisi liian epäitsekkääksi, ostettiin jotain ihan itsellekin. Ollaan nimittäin jo pitkään, oikeastaan alusta asti, suunniteltu että olohuoneen seinälle, keittiön tarjoiluluukun yläpuolelle olisi mitä parhainta sijoittaa kello. Sopivaa yksilöä ei kuitenkaan ole löytynyt, joten päädyimme sijoittamaan kyseiselle paikalle meidän Grand Canyon -palapelin. Nyt palapeli joutuu kuitenkin siirtymään jonnekin muualle, kun myyjäisistä tarttui matkaan ihan tosi kiva kello. Oli vielä tosi edullinenkin, mutta pitää toivoa että se siitä huolimatta osoittautuisi kestäväksi ostokseksi. Olemme nimittäin etsineet vaikka kuinka pitkään sopivaa seinäkelloa myös Turun kämpän keittiöön, ja tämä täyttäisi senkin tarpeen aivan erinomaisesti.

Villen villit rillit

Eipä niissä Villen laseissa sitten kestänytkään sitä viikkoa, olisivat nimittäin olleet noutovalmiit jo keskiviikkona. Silloin ei kuitenkaan ehditty kun miehellä meni töissä myöhään ja eilen oltiin siellä sirkuksessa, joten lasit haettiin vasta tänään. Olikin ehtinyt jo tulla vähän vieroitusoireita Galleriasta näiden kahden päivän aikana... Aurinkolasit odotuttavat yhä itseään, mutta uudet silmälasit olis nyt sit tällaiset.
Merkki on JK London ja ne on ihan törkyhienot.

Alegría

Olen kuullut ihmisistä, jotka nähtyään yhden Cirque du Soleil'n esityksen hurahtavat täysin. No, minä olen nyt nähnyt kaksi ja pakko kai se on myöntää, olen tainnut vähän hurahtaa. Synttäreideni kunniaksi hankittiin liput Cirque du Soleil'n kiertävään esitykseen Alegría, joka sattui juuri sopivasti tällä viikolla olemaan Houstonissa. Tai no, synttäreiden ja synttäreiden, oltais me menty joka tapauksessa. Alegría on hyvin eri maata kuin Las Vegasissa näkemämme O, mutta nautin suunnattomasti molemmista. Siinä missä O pystyy hyödyntämään pysyvän ja valtavan teatterin tarjoamat, tilan tuomat mahdollisuudet, pitää Alegrían kyetä mukautumaan muuttuviin esiintymistiloihin ja toimimaan hieman pienemmissäkin puitteissa. Ja niin se sitten mukautuu ja toimii, saaden yleisön haukkomaan henkeään vähän pienimuotoisemmallakin esityksellä (siis pienimuotoisemmalla verrattuna O-esitykseen, en missään nimessä tarkoita etteikö Alegría olisi varsin hulppea show). Esitykset poikkeavat toisistaan myös siinä mielessä, että O kertoo selkeän tarinan, kun taas Alegría muistuttaa siinä mielessä enemmän perinteistä sirkusta, että se koostuu yksittäisistä ohjelmanumeroista, jotka toki on sidottu yhteen niin temaattisesti kuin tyylillisestikin. Kumman tahansa suostuisin katsomaan milloin tahansa uudelleen, Cirque du Soleil on upea.

Kolkyt

Onko kolmekymmentä täytettyään automaattisesti pakko tuntea itsensä vanhaksi jos ei taho? Eikö mitenkään saisi edelleen ajatella olevansa ihan nuori vielä ja pukeutua täysin ikäiselleen sopimattomasti esimerkiksi renttufarkkuihin ja tennareihin, tai vaihtoehtoisesti hävyttömän korkeisiin korkokenkiin, ihan fiiliksestä riippuen? Ei se mitään, aion tehdä niin silti.
Aamulla sai lahjoja (ja aamukahvin kanssa synttärikakkua!). Varsin kiva tapa aloittaa päivä.
Ville on ilmeisesti sitä mieltä että tässä iässä pitää jo muistaa aktiivisesti treenata aivojaan, joten ostipa minulle pulmalelukuution. Miehen pitää ehkä jossain vaiheessa purkaa se minulle, koska itse en uskalla. Olen nimittäin suhteellisen vakuuttunut etten ikipäivänä saa sitä takaisin kasaan...
Yhdestä lahjapaketista paljastui Alan Mooren sarjakuvataidetta. Tätä sarjaa en ole lukenut aikaisemmin, mutta pidän Mooren tuotannosta yleensä kovasti, joten odotan jo innolla että pääsen tarttumaan tähän teokseen.
Äitikulta ja Marketta löivät viime kesänä viisaat päänsä yhteen ja sen seurauksena sain valmistujaislahjaksi sekä kaulakorun että korvikset Kalevalan upeasta Tulen henki -sarjasta. Nyt on setti täynnä kun viimekuiset vierailijat toivat mukanaan synttärilahjoja jo etukäteen, ja vanhempien paketista paljastui saman sarjan rannekoru. Villi huhu valmistujaisjuhlien aikoihin kertoi, että se olisi ollut isäkulta joka kyseisen sarjan koruliikkeessä valitsi. Kukapa olisi arvannut että meidän isällä on näin hyvä korumaku, erinomaisesti valittu!
Nyt kun minut on kertaalleen käännytetty Nomination-jengiin, päätti siskokulta sinetöidä homman hankkimalla minulle kyseisen korun myös Classic-kokoisena. Saan siis kuin saankin ranteeseeni vielä jossain vaiheessa sekä avaruussukkulan että kultaisen amerikkalaisen jalkapallon, vaikka kumpaakaan ei jostain syystä löydy isomman korun valikoimista (asia josta olen ollut hyvin, hyvin katkera). Toistaiseksi paloja on vain kaksi, skorpioni ja tuplakokoinen Grand Canyon -pala joka on samalla poikkeus omaan päätökseeni hankkia rannekkeisiini vain aitoja paloja.
Isompaankin koruun tuli uusia paloja, kun Marketan ja Sepon lähettämästä paketista paljastui kolme Muumi-hahmoa (Pikku Myy oli korussa jo alun perin). Tuon Suomileijonan toi muuten siskokulta lapsineen viime kuussa, muistutukseksi sekä kotiSuomesta että siitä (hänen mielestään) maailman parhaasta urheilulajista, eli jääkiekosta. Minun puoleltani se saa toimia myös henkilökohtaisena, pienimuotoisena protestina niille kyseenalaisen aatemaailman omaaville tyypeille, jotka ovat yrittäneet nyysiä tämän oikeasti kovin hienon tunnuksen omiin tarkoituksiinsa.
Kuorrutuksena kakun päällä oli vielä Villen viimeinen paketti, joka piti sisällään ihan hillittömän suloisen pöllö-riipuksen. Ja aika herttainen on tuo korttikin. Kaiken kaikkiaan varsin lahjakas torstaipäivä siis, iso kiitos vielä kaikille onnitteluista.
Kuka muuten lähetti meille kauniita kukkia? Somppajolli sakki? Pitäiskö meidän tajuta mihin toi viittaa, ollaanko me nyt vaan ihan tosi tyhmiä..?