Uuden vuoden aaton lisäksi meillä oli New Yorkissa aikaa kolme kokonaista päivää. Ajan vähyyttä korvasi tieto siitä, että tulemme pääsemään sinne vielä uudelleen ensi kesänä ennen Suomeen paluuta, joten joidenkin asioiden kohdalla todettiin heti että säästetään ne lämpimämpään ajankohtaan. Tällaisia asioita olivat mm. lähempi tutustuminen Vapaudenpatsaaseen sekä ajan viettäminen Central Parkissa, jonka läpi me käveltiin suhteellisen pikaisesti sunnuntaina.
Muuten olisivat saattaneet Central Parkin mutaiset polut jäädä kokonaan odottamaan kesää, mutta sen poikki sattui kulkemaan nopein ja käytännöllisin reitti kohteeseen, jonka näkemistä kieltäydyin jyrkästi lykkäämästä. Nimittäin
Metropolitan Museum of Art.
Paikka on aivan upea, nähtävää riittäisi vaikka kuinka moneksi päiväksi. Niinpä teimme toimintasuunnitelman sen mukaan, mikä kiinnosti ylivoimaisesti eniten. Aloitimme siis ihan mielettömästä ja valtavasta Egypti-osastosta.
Jos olin edellisenä päivänä ottanut maltillisen, jopa vähäisen määrän valokuvia, korvasin tilannetta huomattavasti riehuessani Metissä kamerani kanssa. Mut hei, muumioita! Sarkofageja! Hieroglyfejä!
Mulla on paljon matkustushaaveita, mutta ihan kärkisijoilla on jo vuosikaudet keikkunut toive päästä Egyptiin katsomaan pyramideja ja muita hienouksia ihan paikan päälle. Vielä jonain päivänä...
Egypti-kierroksen jälkeen pidettiin virkistävä kahvitauko ja jatkettiin sitten kohti uusia kiinnostavia osastoja. Haarniskat on mun mielestä hienoja.
Mutta ei niin hienoja kuin Rodinin patsaat. Näitä olisin voinut tuijotella vaikka kuinka pitkään.
Myös eurooppalaisen maalaustaiteen osasto kuului pakollisten kierrettävien joukkoon, eikä vähiten siksi että siellä oli neljä huonetta joista löytyi Claude Monet’n tauluja. Jos Rodinin patsaat pysäyttävät minut joka kerta, niin sen tekevät myös Monet’n maalaukset.
Aika pian eurooppalaisen maalaustaiteen jälkeen huomasin harmikseni kärsiväni migreenikohtausta tarkoittavasta näköhäiriöstä. Museon kiertely jäi siihen (
onneksi olimme siinä vaiheessa ehtineet jo käydä läpi ne ihan pakollisimmat osiot) kun kiiruhdimme mahdollisimman nopeasti taksilla takaisin hotellille. Itse vietin koko loppupäivän pimeässä peiton alla, mutta Villen sain sentään pienen lepotauon jälkeen lähetettyä ulos seikkailemaan. Mies oli kuulemma tehnyt kävelylenkin joelle asti, ja puikkelehtinut sieltä hiljalleen tiensä takaisin hotelliin. Mukana olleesta kamerasta ei montaa kuvaa löytynyt, mutta jokunen tunnelmaräpsy kuitenkin.
Harmitti muuten aika vietävästi että jo valmiiksi vähästä ajasta piti vielä puolikas päivä menettää tällaisen takia, mutta näillehän nyt ei mitään voi. Onneksi meillä oli vielä yksi päivä jäljellä ottaa vahinko takaisin.
Muuten olisivat saattaneet Central Parkin mutaiset polut jäädä kokonaan odottamaan kesää, mutta sen poikki sattui kulkemaan nopein ja käytännöllisin reitti kohteeseen, jonka näkemistä kieltäydyin jyrkästi lykkäämästä. Nimittäin Metropolitan Museum of Art.
Paikka on aivan upea, nähtävää riittäisi vaikka kuinka moneksi päiväksi. Niinpä teimme toimintasuunnitelman sen mukaan, mikä kiinnosti ylivoimaisesti eniten. Aloitimme siis ihan mielettömästä ja valtavasta Egypti-osastosta.
Jos olin edellisenä päivänä ottanut maltillisen, jopa vähäisen määrän valokuvia, korvasin tilannetta huomattavasti riehuessani Metissä kamerani kanssa. Mut hei, muumioita! Sarkofageja! Hieroglyfejä!
Mulla on paljon matkustushaaveita, mutta ihan kärkisijoilla on jo vuosikaudet keikkunut toive päästä Egyptiin katsomaan pyramideja ja muita hienouksia ihan paikan päälle. Vielä jonain päivänä...
Egypti-kierroksen jälkeen pidettiin virkistävä kahvitauko ja jatkettiin sitten kohti uusia kiinnostavia osastoja. Haarniskat on mun mielestä hienoja.
Mutta ei niin hienoja kuin Rodinin patsaat. Näitä olisin voinut tuijotella vaikka kuinka pitkään.
Myös eurooppalaisen maalaustaiteen osasto kuului pakollisten kierrettävien joukkoon, eikä vähiten siksi että siellä oli neljä huonetta joista löytyi Claude Monet’n tauluja. Jos Rodinin patsaat pysäyttävät minut joka kerta, niin sen tekevät myös Monet’n maalaukset.
Aika pian eurooppalaisen maalaustaiteen jälkeen huomasin harmikseni kärsiväni migreenikohtausta tarkoittavasta näköhäiriöstä. Museon kiertely jäi siihen (onneksi olimme siinä vaiheessa ehtineet jo käydä läpi ne ihan pakollisimmat osiot) kun kiiruhdimme mahdollisimman nopeasti taksilla takaisin hotellille. Itse vietin koko loppupäivän pimeässä peiton alla, mutta Villen sain sentään pienen lepotauon jälkeen lähetettyä ulos seikkailemaan. Mies oli kuulemma tehnyt kävelylenkin joelle asti, ja puikkelehtinut sieltä hiljalleen tiensä takaisin hotelliin. Mukana olleesta kamerasta ei montaa kuvaa löytynyt, mutta jokunen tunnelmaräpsy kuitenkin.
Harmitti muuten aika vietävästi että jo valmiiksi vähästä ajasta piti vielä puolikas päivä menettää tällaisen takia, mutta näillehän nyt ei mitään voi. Onneksi meillä oli vielä yksi päivä jäljellä ottaa vahinko takaisin.
2 kommenttia:
Harmi,että mikreeni iski juuri silloin.
Kyllä Villekin on hienoja otoksia saanut aikaiseksi. Egyptiosaston jutut on yhtä mielenkiintoisia kuin ne terrakotta- ja inkajutut siellä Houstonissa. Historia kaikkineen on mielenkiintoista.
No oli kyllä tosi kurjaa, mutta ei kai migreenikohtaukselle koskaan hyvääkään hetkeä ole... Mulle noi Egypti-jutut on aina ollut ihan ykkössijalla mitä tulee historiaan, vaikka toki tykkäsin terrakotta-näyttelystäkin hurjasti.
Lähetä kommentti