Pieniä vihreitä kultaisia miehiä

Otetaanpa pikakatsaus eiliseen Oscar-gaalaan ja niiden pienten kultaisten miesten uusiin koteihin, vaikka kaikki asiasta kiinnostuneet kyllä jo varmasti tietävätkin miten kävi. Bileet oli siinä mielessä vähän tylsät, kun suurin osa voittajista oli niin itsestään selviä jo etukäteen, ettei pystien jakoon oikein riittänyt jännitettä. Ainoa vähänkään isompi yllätys taisi olla se, ettei Biutiful voittanutkaan parhaan vieraskielisen elokuvan Oscaria (sen vei tanskalainen In a Better World).
Illan menestynein voittaja oli The King’s Speech, jota en valitettavasti ole nähnyt vaikka se kiinnostaa kyllä kovasti. Elokuva voitti parhaan elokuvan pääpalkinnon lisäksi Oscarit myös miespääosasta Colin Firthille, ohjauksesta Tom Hooperille ja originaalista käsikirjoituksesta David Seidlerille. Ei vastalauseita täältä suunnalta kun en kerran tosiaan ole leffaa nähnyt, vaikka olisinkin toivonut David Fincherin saavan ohjaus-Oscarin The Social Networkista.
Ne palkinnot joista minulla oli itselläni voimakkain näkemys ja toive menivät onneksi aivan oikeisiin osoitteisiin. Naispääosan voitti Natalie Portman huikeasta roolistaan Black Swanissa, joka valitettavasti jäi vaille muita pystejä (sivuosa-Oscarit menivät molemmat The Fighter -leffalle, voittajina Christian Bale ja Melissa Leo). Kotisohvalla tuuletettiin villisti myös The Social Networkin kolmea Oscaria, joista erityisesti Aaron Sorkinille adaptoidusta käsikirjoituksesta sekä Trent Reznorille ja Atticus Rossille musiikista myönnetyt eivät olisi voineet paremmin maaleihinsa osua (se kolmas oli muuten editoinnista). Listan kaikista ehdokkaista ja voittajista löytää mm. täältä.

Kuvat lainattu täältä ja täältä.

Pinkkuja

Käytiin eilen Villen kanssa taulukehysostoksilla, jonka jäljiltä seinälle pääsyä odottelevat ystävänpäivänä kasattu mahdollisesti maailman söpöin palapeli ja vihdoinkin kehyksiin asti päässyt, jo ajat sitten ostettu pingviinitaulu.
Tähän asti kuningaspingviini Burgessin räpylätaide on ollut esillä vierashuoneessa työpöydän päällä nojallaan, mutta tulimme siihen tulokseen että pingviinipalapelin kanssa niistä tulee yhdessä varsin veikeä pari seinällekin laitettavaksi. Ja onhan tuo pingviinitaulu niin hieno, että se on kehyksensä ansainnut.
Sijainti on vielä harkinnassa, sekä siitä riippuen tarkempi sommittelu. Itse haluaisin ne ehkä tällä hetkellä siten, että jompikumpi on vinottain toisen vieressä ja alempana, mutta en osaa päättää kummin päin. Eiköhän tämäkin ongelma ratkea kunhan saadaan aikaiseksi ryhtyä ihan toden teolla mallailemaan...
Ps. Villen kadonnut sukka löytyi viikattujen vaatteiden välistä. En siis ollutkaan hukannut sitä, minä vaan piilotin sen.

Perjantain saldo

• Yksi jakso perjantaista ehkä viikon parhaan päivän tekevää Greyn anatomiaa.

• Tarpeeseen ostettua meikkipohjaa lukuun ottamatta vesiperään johtanut hankintaretki ostoskeskukseen.

• Neljä koneellista pyykkiä ja yksi hukattu Villen sukka.

• Suolaa haavoihin hieronut Houston Texansien uutiskirje (mun kärsimystä ei yhtään vähennä säännöllisin väliajoin saapuvat sähköpostit joissa muistutellaan etten ole vielä uusinut kausikorttejani...).

• Herkullista ruokaa.

• Valtavan iso kukkakimppu kotiin, ihan muuten vaan, koska keltavoittoinen puska nyt vaan oli hieno ja keväinen.

• Yhteistä laatuaikaa pelinörtteillessä, huomisesta vapaapäivästä johtuen kerrankin luvan kanssa vaikka aamuyön tunneille asti (ei sillä etteikö niin olisi käynyt pari kertaa jo viikollakin, mutta siitä oli sentään asiaankuuluvasti huono omatunto).

Hyvää viikonloppua!!

Tiistaista seurannut keskiviikko

Sain tiistaina pari viestiä, jotka määrittelivät minun keskiviikon ohjelmani. Aamulla nimittäin sähköpostissa odotti kansainvälisten asioiden toimistosta viesti, jossa he tiedustelivat voisinko tulla keskiviikkona taas paikalle siksi aikaa kun he ovat kaikki palaverissa. Vastasin suostuvani ilomielin, joten eilen puoli yhden aikaan suuntasin jälleen kampukselle ja OISS:n toimistoon.

Tällä kertaa olo oli jo rennompi kuin edellisellä kerralla, kun hommasta oli edes vähäsen kokemusta. Turhauttavinta oli se, kun tiesin jo valmiiksi etten edelleenkään osaa vastata suurimpaan osaan minulle esitetyistä kysymyksistä. Eniten käyttämäni lause olikin olen pahoillani, mutta olen uusi/täällä vain tuuraamassa, voinko ottaa viestin/sopia sinulle tapaamisajan? Viimeksi harmitti vähän myös se, että hiljaisena iltapäivänä tunsin itseni ajoittain jokseenkin turhaksi kun kukaan ei soittanut tai tullut käymään, enkä tiennyt mitä muuta olisin voinut tehdä. Eilen oli vähän vilkkaampaa, jonka lisäksi sain sentään kuluttaa joutohetkiä nitomalla esitteitä tai leimaamalla muuten valmiita kirjeitä. Ei erityisen hohdokasta hommaa, mutta mieluummin minä jotain hyödyllistä puuhasin kuin että olisin vain pyöritellyt peukaloita.

Lähdettyäni kampukselta otin asiakseni selvittää sen toisen tiistaisen viestin, jonka me saimme asuinkompleksimme toimistosta, ja jossa kerrottiin että meillä on $40,01 verran maksuja rästissä. Käytyäni tiistai-iltana papereita läpi en kuitenkaan onnistunut löytämään virhettä, joten suuntasin eilen toimistolle tiedustelemaan että millaisesta maksusta mahtoi olla kyse.

Paikanpäällä yksi työntekijöistä sitten tarkisti meidän tiedot koneelta ja totesi itsekin vähän hämmentyneenä, että nähtävästi me emme ole velkaa neljääkymmentä dollaria ja yhtä senttiä, vaan ainoastaan sen yhden sentin. Ja järjestelmä on automaattisesti luonut huomautuksen, johon on jostain syystä ilmestynyt ylimääräiset neljäkymppiä, mahdollisesti sen vuoksi että se on ollut viimeisimmän asuinkompleksille kirjoittamamme shekin summa. Sovimme sitten yhteistuumin että lisään seuraavaan vuokrashekkiin sen puuttuvan sentin ja homma on sillä selvä.

En minä kyllä tiistai-iltana huomannut kirjanpidossamme sitä sentinkään heittoa, mutta en tosiaan jaksa sellaisesta kinatakaan.

Katse horisontissa

Jostain syystä mulle on tullut tavaksi laatia postaus aina kun on ollut mun vuoro pitää esitys ryhmäpalaverissa. Niin siis myös tänään. Ei itse esityksestä sen enempää, mutta jotenkin havahduin samassa yhteydessä siihen, että mulla on töitä jäljellä enää neljä kuukautta. Vähänkö on aika mennyt vauhdilla. Täytyy varmaan painaa kaasu pohjaan labran puolella, että saa mahdollisimman paljon aikaan jäljellä olevassa ajassa. Toisaalta tässä tarvii pikapuoliin ruveta tosissaan myös pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja jatkon suhteen. Yhden hakemuksen laitoin matkaan jo tänään, mutta ahkerampi urasuunnittelu saa kyllä odottaa vielä kuukauden pari. Sellaisia kuulumisia työn suunnalta tällä kertaa. Täällä orastava kevät pukkaa puihin jo uusia silmuja. Toivotaan lämpiäviä ilmoja myös Suomen suunnalle.

Viimeisin kuokkavieras

Ihanan rentouttavan viikonlopun jälkeen olin lähes valmis kohtaamaan aina yhtä epämiellyttävän maanantain. Virkistyneestä fiiliksestä oli hyötyä kun maanantain lisäksi jouduin taistelemaan viimeisimmän kuokkavieraan kanssa. Kuokkavieraan, jolla oli ihan hirmuisen kauniit siniset silmät.
Tämä oli harvinaisen hölmö yksilö, joka kieltäytyi aivan täysin minkäänlaisesta yhteistyöstä. Minä tein ikkunaverkkoa raottamalla sopivan kolon oikeaan alakulmaan, niin tämä tyyppi halusi ehdottomasti hengailla joko ylälaidan koloissa tai sitten alakulmassa vasemmalla puolella.
Olisin antanut olla, mutta toisin kuin kaikki aikaisemmat kyläilijät, tämä häntäheikki ei suostunut ymmärtämään että vierashuone on vieraita varten, vaan yritti asettua pitämään majaa meidän makuuhuoneeseen. Siihen vedin rajan, joten ennätyksellisen pitkän taistelun jälkeen sain tyypin heivattua pihalle. Seuraaville pyrkijöille tiedoksi, se on se viereinen ikkuna sitten ensi kerralla, jooko.

Kevään ihanuus

Siedettyämme pari viikkoa yöpakkasia ja päiväsaikaan hädin tuskin plussan puolelle kiivenneitä lämpötiloja, haluamme mitä suurimmalla ilolla ilmoittaa, että kevät on vihdoinkin saapunut Houstoniin. Koko tämän viikon olemme saaneet nautiskella reilusta paristakymmenestä asteesta, eikä elohopea laske edes öisin alle kympin. On tätä jo odotettukin. Riemuitsisin vielä lisää, mutten halua liikaa katkeroittaa niitä, jotka Suomessa sinnittelevät käsittääkseni noin neljänkymmenen asteen verran viileämmissä oloissa. Tsemppiä kaverit, kyllä se siitä.

Nopeaa toimintaa

Minä olen vihdoinkin numero! Tai siis minulla on numero, kun byrokratia toimi kerrankin ennätysnopeasti ja sain sosiaaliturvatunnuskorttini postissa eilen, puolessa luvatusta ajasta. Päätinkin käväistä Ricen henkilöstöosastolla ja palkanlaskennassa heti tänään kun sain täyteltyä puuttuvat paperit, ja suunnittelin samalla ryöstäväni Villen kanssani lounaalle. Suunnitelma muuttui kuitenkin hyvästä loistavaksi siinä vaiheessa, kun Ville sai aamupäivällä sähköpostia jossa häntä pyydettiin piipahtamaan ehtiessään palkanlaskennassa allekirjoittamassa jotain omia papereitaan, ja päätimme suunnistaa paikalle yhteistuumin. Lyhyen ja tehokkaan visiitin jälkeen kävin nopsasti kansainvälisten asioiden toimistolla kertomassa, että kaikki on nyt kunnossa, jonka jälkeen sain vielä sen lounaankin. Hyvä päivä.

Kierrätetty sydän

Marketta ja Seppo muistivat meitä pienellä ystävänpäivälähetyksellä, joka saapui tänään. Paketti piti sisällään magneetin ja rintaneulan, jotka nähtyään Ville ilmoitti välittömästi varaavansa magneetin omaksi osakseen lahjasta. Sydämen muotoinen rintaneula, vaikka miehen mielestä hieno olikin, söisi kuulemma liikaa miehistä uskottavuutta. Ei siinä sitten mitään, minulle kun kyseinen koru kelpasi erinomaisen hyvin.
Rintaneula on minulle entuudestaan tuntemattoman suomalaisen Globe Hopen tuotantoa. Kyseinen designyritys valmistaa vaatteita ja asusteita kierrätysmateriaaleista, korostaen tuotteidensa ekologisuutta ja eettisyyttä. Minun uudessa rintaneulassani on esimerkiksi hyödynnetty vanhaa vetoketjua ja armeijan sarkatakkia. Hieno idea ja kiva koru, kiitos kovasti Marketta ja Seppo (magneettikin oli kiva ja pääsi jääkaapin oveen).

Taikamarja

Synsepalum dulcificum on kasvi, jonka marja tunnetaan nimellä miracle fruit. Kyseinen marja ei itse maistu juuri miltään, mutta muuttaa syöjänsä makuaistia tilapäisesti siten, että kaikki maistuu makeammalta. Eilen Houstonin luonnontieteellinen museo järjesti ystävänpäivän kunniaksi miracle fruit -maistajaiset.
Aluksi jokainen sai marjan nautittavakseen ja sen jälkeen pääsimme kiertämään museon ihanaa perhostaloa. Hämärtyvässä illassa kynttilöin valaistut polut toivat kokemukseen Valentine’s Daylle sopivan romanttista ja taianomaista tunnelmaa, jota vain voimistivat kaikkialla ympärillä lepattavat perhoset. Polkujen varsille oli asetettu erilaisia naposteltavia maistettavaksi.
On äärettömän mielenkiintoinen kokemus kun oma makuaisti toimii totutusta poikkeavalla tavalla. Miracle fruitin jälkeen esimerkiksi sitruuna, jonka haukkaaminen vaati hitusen tahdonvoimaa, maistui aivan mielettömän hyvältä. Edelleen hieman kirpeältä, mutta marjan johdosta maku taittui makeammaksi ja lähinnä raikkaaksi. Jos sitruuna maistuisi aina tältä, se olisi ylivoimaisesti lempihedelmäni. Sitruunan lisäksi hämmästelin ehkä eniten sitä, miten tonic-vesi maistui aivan Spritelta. Perinteisempien maistiaisten lisäksi tarjolla oli myös hieman erikoisempia makuelämyksiä, nimittäin kuivattuja matoja ja sirkkoja. Ville kokeili molempia, itse olin liian arkajalka.
Aivan ihana ja erikoinen tapa viettää ystävänpäivän iltaa, olen todella iloinen että päätimme osallistua. Makukokemusten vertailu puhutti ainakin meillä vielä pitkään museosta poistuttuamme, jonka lisäksi muistin jälleen miten paljon perhostalosta pidänkään. Pitäisi käydä useammin, nyt kun se vielä on mahdollista.

Ystävänpäivä

Päätettiin suhtautua tänäkin vuonna ystävänpäivään silleen ”maassa maan tavalla” -henkisesti ja muistettiin toisiamme heti aamusta pienillä paketeilla. Ville sai omastaan kuorittua esiin mahdollisesti maailman söpöimmän palapelin.
Minä taas olin vihjannut että joku ihan tosi tyypillinen ja perinteinen suklaa-sydän-hömppä-ratkaisu voisi olla hurjan hauska, ja mies oli tehnyt työtä käskettyä. Minun paketistani paljastui nimittäin sydämen muotoinen rasiallinen suklaata, sekä vielä askillinen sydänpastilleja.
Illalle on vielä luvassa jotain tosi ainutlaatuista, raporttia seuraa myöhemmin. Sitä ennen otamme ilon irti Villen päätöksestä ottaa päivä vapaaksi, suunnitelmissa mahdollisesti maailman söpöimmän palapelin lisäksi itse tehty kakku.

Hyvää ystävänpäivää!!

Romantiikkaa ja nörtteilyä

Lähestyvän ystävänpäivän kunniaksi kaupat on jo jonkin aikaa olleet täynnä kaikenlaista romanttiseksi laskettavaa tavaraa, kuten nyt esimerkiksi punaisia ruusuja ja suklaapäällysteisiä mansikoita, joita molempia Ville toi yllätyksenä kotiin eiliseltä kauppareissulta.
Tänään puolestaan on ollut vähemmän romanttista ja enemmän rentoa ja laiskaa, kun television Star Trek -maraton houkutteli meidät pariinsa. Ohjelmassa elokuvat yksi, neljä ja kuusi. Nyt tulis vielä kasikin, mutta me päätettiin vaihtaa se omasta hyllystä löytyvään tuoreimpaan versioon. Nörttipäivät on huippuja.

Seuraavat käänteet

Allekirjoitettuani keskiviikkona paperit jotka tekivät minusta osa-aikaisen Ricen työntekijän, tarvitsin uuden ID-kortin. Suuntasin siis heti torstaina kampuksen poliisilaitokselle hoitamaan asian kuntoon ja nyt minulla on henkilökortteja ihan kaksin kappalein. Sanoivat nimittäin henkilökuntaversiota ojentaessaan että saan pitää myös sen "vaimokortin," koska se on yhä voimassa. Kätevää, nyt voin aina päättää tilanteen mukaan kumpaa käytän. Kirjastosakot Villen piikkiin ja kaikki asiallinen sitten omalle kortille...

Kampukselta ajelin downtowniin sosiaaliturvatunnustani anomaan. Paikka oli ihan tupaten täynnä, mutta onneksi suurin osa ihmisistä oli jollain muulla asialla, koska melkein heti saavuttuani paikalle kutsuttiin sille tiskille jolle minäkin olin tähtäämässä vuoronumero, joka oli vain kolme lukua omaa lappuani edellä. Yhdellä näistä kolmesta kesti suhteellisen kauan, mutta muuten homma eteni ihan kivassa tahdissa. Kun sitten edellisen numeron haltija poistui tiskiltä, keräilin kaikki mukaan ottamani tarpeelliset paperit ja olin jo valmis nousemaan, missä vaiheessa virkailija pisti luukut kiinni ja poistui tauolle. Just niin tyypillistä.

Kohtuullisen odottelun jälkeen toinen virkailija ilmestyi avaamaan viereisen tiskin, joka oli tähän mennessä ollutkin paikan ainoa suljettu luukku. Ja mikä onni, hän kutsui minun numeroni palveluvuoroon. Kiiruhdin siis paikalle ja esitin asiani. Virkailija otti dokumenttini ja alkoi näpyttelemään tietoja järjestelmään. Ja sitten virkailijan tietokone kaatui.

Sain lopulta asiani hoidettua, kun ystävällinen virkailija oli ensin aikansa kironnut konettaan, tiedustellut työkavereiltaan oliko heilläkin ongelmia, ilmoittanut joutuvansa sulkemaan koko systeemin ja viimein katsonut parhaaksi hoitaa tämän osuuden oman pöytänsä ääressä. Odoteltuani hurjan pitkään hän lopulta palasi tiskille kaikkien minun papereiden kanssa, kysyi muutaman kysymyksen ja pyysi tarkistamaan printistä että hänen kirjaamansa tiedot olivat oikein. Parin viikon päästä pitäisi kortin tulla postissa kotiin, ja minäkin pääsen vihdoin pois sosiaaliturvatunnuksettomien paarialuokasta.

Jatkojuttu

No niin, eli miten tarina sitten jatkuikaan keskiviikkona. Aamulla sähköpostissani odotti viesti tältä kansainvälisten asioiden toimiston pääjehulta, jossa hän tiedusteli olisiko minun kenties mahdollista tulla vielä samana päivänä toimistolle pariksi tunniksi tuuraamaan, kun heillä on palaveri. Suostuin välittömästi ja iltapäivällä suuntasin kampukselle, josta jatkettiin yhden toisen työntekijän kanssa henkilöstöosastolle hoitamaan paperiasiat kuntoon. Vieläkin on pää vähän pyörällä kaikkien niiden paperien jäljiltä jotka piti lukea ja allekirjoittaa, etenkin kun tähän mennessä monimutkaisin työnaloittamiseen liittyvä paperihomma oli se, kun piti työsopimuksen lisäksi pistää nimi myös salassapitovelvollisuuslomakkeeseen...

Kun minut sitten saatiin virallisesti Ricen työntekijäksi, palasimme takaisin kansainvälisten asioiden toimistolle, jossa käytiin pikaisesti läpi että mitäs sitä sitten pitäisi tehdä. No lähinnä pitäisi vastata puhelimeen ja ottaa viestejä, koska kaikki oli siellä palaverissa, enkä minä osaisi vastata kuitenkaan mihinkään kysymykseen. Puhelimen lisäksi minulla oli lupa myös antaa valmiiksi täytettyjä dokumentteja niitä hakeville, sekä ottaa vastaan dokumentteja jotka vaativat jotain toimenpiteitä toimiston puolelta. Selvä homma, kuulostaa riittävän simppeliltä. Etenkin kun minulle oltiin tähdennetty etten mitenkään voi tehdä mitään sellaista virhettä, jota ei voisi suhteellisen vaivattomasti korjata jälkikäteen. Lohdullista.

Reilun tunnin mittaisen ”työrupeaman” saldoksi jäi kolme vastattua puhelua, joista kahdesta otin viestin ja yksi oli väärä numero. Sekä muutama paikalle saapunut tyyppi, mutta niistäkin selvittiin. Huojentavaa oli se, että minun lisäkseni paikalla oli pari nuorempaa opiskelijaa, jotka käyvät toimistolla auttelemassa arkistoinnissa ja vastaavassa, joten mikäs siinä oli ollessa, kun iltapäivä sattui muutenkin olemaan tosiaan varsin rauhallinen. Sitä minä kyllä vähän pohdin, että nämä opiskelijat olisivat varmasti selvinneet siellä ihan hyvin tämän palaverin ajan, joten mahtoikohan koko juttu olla pääjehun keino saada minulle asema Ricen työntekijänä ja sitä kautta se sosiaaliturvatunnus jo vähän maaliskuista projektia aikaisemmin.

Oli miten oli, olen kyllä kovin iloinen tästä mahdollisuudesta. Jonka lisäksi toimistolla oli oikeastaan ihan hauskaakin, etenkin kun ensimmäisen vastatun puhelun jälkeen jännityskin hälveni lähes tyystin. Kun olin lähdössä kotiin, ilmoitin pääjehulle tulevani varsin mieluusti joskus uudelleenkin auttamaan jos vaan tarvetta on. Kyllä hän kovasti sanoi että saattaa hyvin ollakin, mutta katsotaan nyt miten käy. Toivotaan parasta ja sitä rataa.

Huippuloistomahtiuutisia

Avauduin joskus viime vuoden puolella työnhakuongelmastani, kun lähes kaikkialle haettaessa tarvitaan sosiaaliturvatunnus, jota minä en saa ennen kuin on työnantaja valmiina. Ikävä noidankehä kiersi kiertämistään ja onnistui jo varsin tehokkaasti lannistamaan suuren osan motivaatiostani, kunnes juttelin viime vuoden viimeisellä rouvalounaalla asiasta yhden kansainvälisten asioiden toimiston pääjehun kanssa. Hän tunnisti ongelman ja kehotti minua ottamaan yhteyttä Ricen henkilöstöosastoon, jossa voi ilmoittautua työnhakijaksi, eikä sosiaaliturvatunnusta tarvita kunhan on työlupa. Lupasipa vielä, että saan käyttää hänen nimeään.

Tartuinpa tuumasta toimeen ja tekaisin itselleni työnhakijaprofiilin. Sitten väsäsin hienot liitteet vapaan hakemuskirjeen ja ansioluettelon muodossa, jotka lisäsin hakemukseeni, jolla ilmoittauduin kiinnostuneeksi kaikista mahdollisista Ricen yliopistolla tarjolla olevista lyhyt- tai osa-aikaisista projekteista tai sijaisuuksista. Jos saisin edes jonkun pienen tilapäisduunin, saisin samalla myös sen sosiaaliturvatunnuksen, jonka jälkeen voisinkin sitten hakea melkein mitä tahansa hommaa.

Viime viikon lounaalla mainitsin sitten tälle pääjehulle että olin toiminut hänen neuvonsa mukaisesti, kun ajattelin että on kohteliasta informoida tosiaan käyttäneeni hänen nimeään. Samalla pienenä tausta-ajatuksena toivoin että tämä muistuttaisi häntä siitä, että hän lupasi pitää omatkin korvansa auki jos eteen ilmaantuisi joku minulle sopiva projekti. Suunnitelmani toimi täydellisesti, pääjehu nimittäin toisti aikaisemman lupauksensa ja pyysi vielä minua sähköpostittamaan hänelle puhelinnumeroni, jotta se olisi sitten helposti saatavilla jos jotain tosiaan löytyisi. Teinkin kotiin päästyäni työtä käskettyä.

Tämän viikon tiistaina sitten puhelin soi ja langan toisessa päässä oli juurikin tämä kyseinen OISS:n pääjehu. Hän kertoi että heillä on maaliskuussa tulossa pieni, noin kahden viikon mittainen projekti, johon he mieluusti ottaisivat minut mukaan jos vaan kiinnostaa. Ja tietysti kiinnosti! Projektin luonteeseen sen enempää menemättä, kyseessä on tosiaan lyhytaikainen juttu, jossa hommaa pitäisi olla parin viikon ajan muutaman tunnin verran päivässä. Tuntipalkka ei ole huikea, mutta pääasiahan on se, että tätä kautta saan sosiaaliturvatunnukseni, jonka lisäksi pienikin lisätienesti lämmittää toki mieltä. Ihan mahtava juttu, sovimme palaavamme asiaan lähempänä maaliskuuta.

Yllätykset eivät kuitenkaan loppuneet tähän, sillä tarina sai jatkoa jo heti seuraavana aamuna. Yritän saada vielä tänään kerrottua että mitä sitten tapahtui...

Uutisointia

Pidin ihan itsestään selvänä, että maanantain lehdessä käsiteltiin kaikki sunnuntain Super Bowliin liittyvä varsin kattavasti. Enkä yllättynyt yhtään siitä, että Christina Aguileran tyriminen pelin alussa laulamassaan kansallislaulussa pääsi mukaan pikku-uutisena. Mutta se pääsi vähän yllättämään, että moka oli ilmeisesti niin merkittävä, että sitä piti käsitellä vielä tänäänkin, tällä kertaa huomattavasti isommalla artikkelilla. Johon oli koottu esimerkkejä vastaavista tyrimisistä vuosien varrelta. Jos tästä riittää uutisoitavaa vielä kolmanneksikin päiväksi, saatan menettää uskoni Houston Chronicleen.

Uudet NFL-mestarit

Onnea Green Bay Packers!!

Kuva lainattu täältä.

Super Bowl XLV

Tänään on Super Bowl -päivä! Ja sen kunniaksi ajattelin kirjoitella vähän meidän jalkapalloinnostuksesta, kun EmmaA asiasta pari päivää sitten kysäisi.

Meistä kumpikaan ei seurannut jenkkifutista Suomessa, minä olen katsonut muutamankin Super Bowlin televisiosta, mutta Ville ei ollut nähnyt yhden ainoaa peliä ennen tänne muuttoa. Säännöistä ymmärsin ihan perusasiat lähinnä niiden Super Bowlien ansiosta, eli tiesin mihin pelissä pyritään ja miten pisteitä voi saada, mutta kaikki hienoudet viuhuivat kyllä yli ymmärryksen aika reippaasti. Mutta sitten me muutimme Houstoniin, tuli elokuu ja uusi jalkapallokausi alkoi.

Pittsburgh Steelers

Olen aina ollut suuri urheilun ystävä, etenkin kaikki arvokisat on tullut seurattua varsin intensiivisesti (sen toisen jalkapallon suhteen olen asiasta jutellutkin). Siispä pidimmekin aika itsestään selvänä että Houstonissakin käydään ainakin kertaalleen tutustumassa kaikkeen mahdolliseen kaupungin urheilutarjontaan (vähän yllättävästi ikisuosikkini jääkiekko on kyllä edelleen katsastamatta), ja näistä jalkapallo kiinnosti eniten.

Elokuussa saatiin kylään meidän ensimmäiset vieraat, joita sopivasti myös kiinnosti lähteä katsomaan Texansien preseason-peliä New Orleans Saintseja vastaan. Peli itsessään ei ollut tasoltaan erityisen huikea, mutta kokemuksena se oli aika välitöntä rakkautta. Stadionin tunnelma oli suhteellisen merkityksettömässä pelissäkin aika mahtava ja peli vaan tempaisi meidät vastustamattomasti mukaansa. Päätös syntyi Villen kanssa jo ennen kuin edes poistuimme stadionilta; tätä lisää.

Green Bay Packers

Siitä se sitten hiljalleen alkoi. Katselimme pelejä sunnuntaisin televisiosta ja opimme vähitellen sääntöjen erikoisempiakin kiemuroita aina vain paremmin. Olimme molemmat yksimielisiä siitä että laji on harvinaisen viihdyttävä, jopa vähäpisteiset matsit ovat harvoin tylsiä. Mutta ratkaisevat hetket koettiin kuitenkin Reliant Stadiumilla, jossa kävimme kauden mittaan vielä kahdesti. En voi sanoin kuvailla jalkapallon live-elämyksen voimakkuutta, mutta tyydyn sanomaan etten ole koskaan kokenut esimerkiksi jääkiekkokatsomoissa vastaavaa, vaikka olen niissäkin aika montaa kertaa istunut. Jopa jalkapalloon etukäteen hieman nyrpeästi suhtautunut siskokultani joutui myöntämään, että fiilis oli aika huikea.

Kun sitten päädyimme jäämään Houstoniin vielä toiseksi vuodeksi, ladoimme aika hurjan läjän taaloja tiskiin ja hankimme täksi kaudeksi kausikortit. Emmekä ole katuneet päätöstä hetkeäkään (vaikka pelit menivätkin aika surkeasti). Pikemminkin päinvastoin, harmitti ihan pirusti kun posti toi uusimispaketin, jota en voi hyödyntää. Mutta vaikka muutammekin ennen uuden kauden alkua takaisin Suomeen, emme ole valmiita luopumaan jalkapallosta. Tällä hetkellä harkinnassa on NFL:n kautta hankittava paketti, joka mahdollistaa oman joukkueen pelien näkemisen netin kautta. Ihan ilmaista lysti ei ole, mutta kyllä tästä nautinnosta on valmis vähän maksamaankin.

Super Bowl XLV

Sitä ennen olisi tätäkin kautta jäljellä vielä yhden pelin verran. Super Bowl neljävitonen pelataan Dallasissa, vastakkain Pittsburgh Steelers ja Green Bay Packers. Paree olla hyvä peli, tätä on nimittäin odotettu jo vaikka kuinka monta päivää!

Söpöläisiä

Kylmien päivien jälkeen tänään oli aivan täydellinen ilma. Reilut kymmenen astetta, auringonpaistetta pilvettömältä taivaalta ja vielä lauantaipäivä, pakkohan sitä oli keksiä jotain tekemistä ulkoilmassa. Suuntasimme siis pitkästä aikaa eläintarhaan.

Vapaapäivä

Ei sitten tullutkaan sitä lunta eikä valkoista maata. Sen sijaan jäätävää tihkua ja liukkaita kelejä saatiin varoitusten mukaisesti. Yliopiston ollessa suljettu me kuitenkin nukuttiin aamulla pahimman ohi ja sängystä noustessa keli näytti jo mitä parhaimmalta. Päivä on kuitenkin vietetty pääasiassa sisällä, kun tuntuu että ulkona liikkuminen olisi ikävästi todistanut, että töihinkin olisi ollut muka mahdollista mennä. Vähän tuli tehtyä kuitenkin paperihommia kotoa käsin ja huomenna täytyy pikaisesti käväistä labran puolella, kun kokeet on parhaillaan kesken. Enimmäkseen on kyllä tarkoitus vaan nautiskella tavanomaista pitemmästä viikonlopusta. Ties vaikka vähän ulkoiltaisiinkin, New Yorkin reissun ansiosta kun mukana on rutkasti lämpimiä talvivaatteitakin.

Valtakunta kaaoksessa

Vaikka otsikosta voisi kenties jotain muuta päätellä, niin nyt ei ole kuitenkaan kyse maailmanpolitiikan nykyisistä mullistuksista Lähi-idän seutuvilla. Ehei. Täällä on maa sekaisin ihan omasta takaa ja syypäänä tuo Andyn jo aiemmin mainitsema arktinen rintama. Yleensä nuo pohjoisen kylmät ilmamassat pysyttelee kauniisti erossa meidän etelän lämmöstä, mutta taas kerran poikkeus vahvistaa säännön.

Eilisaamu oli Texasissa ennätyskylmä ja lisääntynyt lämmitystarve nosti sähköntarpeen ennätyslukemiin. Sähköverkko ei moista kulutuspiikkiä kuitenkaan oikein kestänyt ja viranomaisten oli pakko ruveta rajoittamaan sähkönjakelua. Niinpä sadattuhannet ihmiset sai sitten kärsiä reilun puolen tunnin mittaisista sähkökatkoista pitkin osavaltiota. Yliopisto ja Medical Center on luokiteltu sen verran tärkeiksi kohteiksi Houstonissa, että siellä sähköä onneksi riitti koko päivän. Huonompi tuuri oli esim. yhdellä lehdessä haastatellulla kuntoilijalla, jonka joogaryhmä joutui konttaamaan ulos ikkunattomasta jumppasalistaan ulko-ovea epätoivoisesti hapuillen.

Samoihin aikoihin maan pohjoisosissa kärsittiin pahimmasta talvimyrskystä vuosikymmeniin ja melkein puolet maasta onkin nyt lumen peitossa. Lentoja peruttiin kuin Keski-Euroopassa konsanaan ja esim. Chicagon seutuvilla palomiehet pelasti ihmisiä moottoriteille jumittuneista hankeen nopeasti hautautuneista autoista. Ja siellä on sentään totuttu kunnon talveen päin vastoin kuin täällä Meksikonlahden rannalla.

Illan ja yön aikana pitäisi ensin tulla jäätävää tihkua ja sitten lunta. Saas nähdä minkälaiseen maailmaan sitä aamulla herääkään. Yliopisto suljettiin jo tänään iltapäivällä varmuuden vuoksi, että opiskelijat ja henkilökunta pääsee turvallisesti kotiin. Ja huomenna saattaa kelioloista riippuen olla ylimääräinen vapaapäivä tiedossa. Ketään ei meinaan haluta pakottaa kokeilemaan onneaan aamuruuhkassa kun miljoonakunta autoa ajaa jäätyneellä motarilla kesärenkailla. Jos ei siinä pelti kolise niin ei sitten missään...

P.S. Juuri tuli yliopistolta viesti, että ovet pysyy säpissä myös huomenna. Pitkä viikonloppu luvassa, jippii!

Kootut sepustukset

Nyt kun me ollaan Villen kanssa onnistuttu tuhoamaan kaikki Disney Worldista ostetut makukahvit (Coconut creme oli huonoin, Hazelnut ja Chocolate fudge parhaita), on niistä purkeista muodostunut pienimuotoinen ongelma. Minä kun en millään raaskisi heittää niitä pois, mutta niiden jemmaaminen on sallittua vain, jos niille löytyy joku käyttötarkoitus. Osaisiko joku ehdottaa miten voisi hyödyntää kuutta pientä kivannäköistä purnukkaa jotka tuoksuu vienosti kahville?
Mistä tulikin mieleeni etten tainnut koskaan kertoa miten kävi edellisen asian kanssa johon pyysin ehdotuksia, eli mikä tuli meidän uusimman karhuherran nimeksi. Lukijakuntamme ranskalaisvahvistus Stazzy ehdotti Edwardia, joka kyllä miellytti, mutta lopulta toi aivan liian voimakkaasti mieleen Twilightin. Ja äitikullan ehdotus Aaretti oli lähinnä vaan kummallinen (anteeksi). EmmaA Seattlesta ehdotti perisuomalaista Sisua, joka me ensin sivuutettiin kansainvälisemmän vaihtoehdon toivossa, mutta se jäi mieliin kummittelemaan. Sitten eräs nimeltä mainitsematon taho (se oli Petu!) totesi, että nimeksi pitäisi tulla Lauri Karhuvaara, kun karhu näyttää samalla tavalla vähän pöljältä (taho käytti kyllä toista sanaa, mutta yritän tässä vähän kaunistella..). Joten kaiken tämän seurauksena saanko esitellä, tässä on Sisu Simpleton.

Kiitos vielä EmmaA ja nimeltä mainitsematon taho, joiden ehdotuksista muodostui nimi jossa tyylikkäästi yhdistyy suomalaisuus ja kansainvälisyys.

Kerrottakoon vielä, että olin tänään jälleen Ricen kampuksella rouvien lounaalla. Koska ystävänpäivä lähestyy, ohjelmassa oli lounaan ja seurustelun ohella myös kortin askartelua, mutta tällä kertaa minä en sellaista tehnyt.

Oikeasti kyllä tein, mutta se on salaisuus niin älkää kertoko Villelle, kun annan sen sitten ystävänpäivänä.

Maailmassa on virhe

Ihan just tällä hetkellä, jos yhteen netin sääsivustoista on luottaminen (ja miksei olisi), meillä on kylmempää kuin Turussa. Typerä arktinen rintama, menis sekin kotiinsa.