Laiskuruuden hyvät puolet

Tänä viikonloppuna onnistuttiin minun työlupauusintahakemuksen lisäksi varmistamaan, että saadaan jäädä tähän meidän asuntoon myös tulevaksi vuodeksi. Mehän olimme jo ehtineet ilmoittaa muuttavamme pois heti itsenäisyyspäivän jälkeen, ja kämppä oli jo luvattu eteenpäin uusille asukkaille. Toimistolla kuitenkin ymmärrettiin kiperä tilanteemme ja ongelmaan etsittiin ratkaisu. Tulevat asukkaat nimittäin päätettiin siirtää toiseen identtisen pohjapiirustuksen asuntoon, joita onneksi sattui myös olemaan vapaana. Niinpä meidän ei tarvitse nähdä muuttamisen vaivaa vain päätyäksemme ihan samanlaiseen asuntoon pihan toisella puolella. Erinomaista.
Mitään muita suurempia huolia meillä ei sitten jäämisen suhteen olekaan, sillä kerrankin vitkuttelusta ja asioiden lykkäämisestä on pelkästään hyötyä. Mitään sopimuksia ei ole nimittäin ehditty irtisanoa paria lehtitilausta lukuun ottamatta, ja ne nyt on helppo uusia jos niin halutaan. Tästä kaikesta (ja erityisesti asunto-ongelman järjestymisestä) ilahtuneena palkitsimme itsemme tänään elvyttelemällä sunnuntaista elokuvaperinnettä ja käytiin katsomassa Super 8. Aimo annos nostalgiatunnelmaa scifillä höystettynä osui molempien tykkäyshermoon, joten meidän viikonloppu on ollut yllättävistä ja nopeista käänteistä huolimatta varsin menestyksekäs.

Kuva lainattu täältä.

Miten tässä näin kävi

En tiedä muistaako kukaan, mutta ihan alunperin minun piti mennä töihin Ricen kansainvälisten asioiden toimistoon, OISS:ään, kesäkuuksi, yhden työntekijän kesälomansijaiseksi. Päädyin kuitenkin aloittamaan jo huhtikuun loppupuolella, kun pari työntekijää oli lopettamassa. Toinen näistä lopetti kokoaikaisena toukokuun viimeinen päivä, mutta jatkaa osa-aikaisena aina elokuulle asti, jolloin hän jää äitiyslomalle ja keskittyy sen jälkeen opintojensa valmiiksi saattamiseen. Hyvin yllättävästi ja erittäin imartelevasti tätä nimenomaista paikkaa tarjottiin minulle kun olin ollut töissä kaksi viikkoa.

Asiasta keskusteltiin kotona jonkun verran, etenkin kun Villen proffa oli myös tehnyt selväksi, että pitäisi Villen mielellään Ricessa vielä pidempäänkin. Päätimme kuitenkin pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja palata kotiin heinäkuun lopussa. OISS:n paikka pistettiin hakuun, useampi hakija haastateltiin ja paikkaan valittiin toinen henkilö. Taustatutkimuksen ja aikaisemman työpaikkansa irtisanomisajan jälkeen tämän henkilön oli määrä aloittaa OISS:ssä tämän viikon torstaina.

Alkuviikolla Villen proffa vetosi Villeen vielä kerran ja yritti houkutella miestä jäämään, kun Ville oli kuullut kolmesta Suomesta hakemastaan työpaikasta ettei ollut tullut valituksi. Proffa oli kehottanut harkitsemaan vielä vakavasti ja keskustelemaan asiasta minun kanssani. Kotona Ville miettikin puolivakavasti, että pitäisikö sitä sittenkin jäädä, kun ei Suomesta tunnu paikkaa irtoavan. Minä ilmoitin että nyt on vähän myöhäistä, kun minulla ei enää ole mahdollisuutta jäädä OISS:ään.

Keskiviikkona Villen proffa kysyi vielä kerran meidän päätöstä ja Ville sanoi että kyllä me palataan Suomeen. Tästä paria tuntia myöhemmin OISS:n uusi työntekijä soitti ja ilmoitti ettei olekaan tulossa seuraavana päivänä töihin, eikä itse asiassa ota koko paikkaa vastaan lainkaan. Seuraavaksi paikkaa tarjottiin minulle uudestaan, tällä kertaa koko toimiston väen vuorotellen houkutellessa minua jäämään.

Päivän päätteeksi minä ja Ville olimme ehtineet keskustella asiasta ensin OISS:n pomon kanssa (hän esitti meille faktoja numeroiden muodossa: kaksi työtarjousta täällä vastaan kolme hylkäystä Suomesta...) ja sitten vielä kotona keskenämme, päätyen siihen, että jos Villen proffan edellisen päivän tarjous on vielä torstaina pöydällä, niin me jäämme. Kertoessani tästä torstaiaamuna töissä, hymyili pomo leveästi ja ilmoitti sähköpostitelleensa Villen proffan kanssa asiasta (!) ja tietävänsä tämän ilahtuvan kovasti kuullessaan Villen suostuvan jäämään.

Loppu tapahtuikin vielä vauhdikkaammin. Ville vahvisti vuoden jatkon proffansa kanssa ja OISS:n henkilökunta ryhtyi ajamaan paikan antamista suoraan minulle ilman, että se pitää laittaa uudelleen hakuun tässä välissä. Viestit lensivät OISS:n ja Villen laitoksen välillä ja paperit saatiin käsiteltyä ennätysnopeasti. Oli hieman epätodellinen olo kun laitoksen dokumentit saapuivat OISS:ään perjantaina (skannattuina kopioina, kun alkuperäisten kulku postitse kestää kauemmin), ja koko toimiston porukka keskeytti muut hommansa hoitaakseen Villen paperit kuntoon välittömästi. Villen puolestahan aikaa olisi ollut kuun loppuun asti, kiire johtui puhtaasti minusta ja siitä, että pääsin hakemaan työluvalleni jatkoa mahdollisimman nopeasti. Se kun ei onnistunut ilman että Villen jatkopaperit ovat valmiit, mutta OISS:n ripeän toiminnan vuoksi sain hakemukseni postiin tänään.

Melkoisen nopeasti kaikki siis tapahtui, kun se oikeasti lähti etenemään. Vielä keskiviikkona aamupäivällä olimme vakaasti sitä mieltä, että palaamme Suomeen heinäkuun lopussa. Ja perjantaina Villellä oli uusi sopimus vuoden verran eteenpäin, ja minulla työluvan uusiminen vireillä. Toimistolla kutsuivat sitä kohtaloksi, kun OISS:n paikkaan valittu tyyppi perui tulonsa viime metreillä. No kohtalosta en tiedä mitään, mutta nyt kun pää on hiljalleen lakannut pyörimästä, vaikuttaa päätös lopulta aika mukavalta.

Ilmoitusasia

Hei te kaikki, jotka olette tehneet erilaisia tilauksia meidän mukana tuotavaksi: Tulkaa ite hakeen, me jäädään vielä tänne.

Ps. Tämä ei sitten ollut mikään vitsi. Sori äiti.

Eläinpuistossa

Aktiiviviikonloppu jatkui sunnuntaina, kun kävimme katsastamassa Bayou Wildlife Parkin. Luonnonsuojelutarkoituksessa perustettu puisto toimii pääasiassa safarihenkisesti, kun hintaan sisältyvä tram-ajelu kierrättää matkustajat eläinten joukossa. Halukkaat voivat myös ostaa ämpärillisen ruokaa, jota herkuille persot puiston asukkaat sitten parveilevat kerjäämään. Eläimiä saa siis ihastella hyvin lähietäisyydeltä, jolloin niiden upeus pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Lapsille ja lapsenmielisille löytyy myös vähän tutummilla eläimillä täytetty petting zoo, jossa viihdyimmekin hyvän tovin.

Tämä söpöliini vietti päivää auringossa lepäillen.

Siivekkäät ystävämme kiiruhtivat paikalle juoksujalkaa, kun oli herkkuja tiedossa.

"Noh, missä mun herkut on?!?"

Tämä vähän isompi siivekäskin sai oman osansa.

Ville tarjoaa sapuskaa korkkiruuvisarvipäälle.

Laamat eivät olleet nälkäisiä, vaan laiskoja...

Texas Longhornit on risteytetty tällaisista watuseista. Tämä kaveri ei oikein tajunnut sarviensa kokoa ja kolisteli niitä jatkuvasti vaunujen pystyrautoihin herkkuja kerjätessään.

Tarjoilut maistuivat niin hyvin, että oli pakko lipoa vähän huulia välillä.

Hienoja sarvipäitä.

Beefalo, lehmän ja buffalon risteytys.

"Mitä tuijotat?"

Seepravauva!!

Ja hieman aikuisempi mestariposeeraaja.

Kameli on aika ylvään oloinen eläin.

Silloinkin kun sillä on vähän huonompi karvapäivä...

Ehkä maailman liikuttavin aasi, muistuttaa minusta vähän Ihaata.

Sarvikaveri.

Nämä kaverit vilvoittelivat vedessä hellettä paossa.

Ei oo hassummat sarvet tälläkään tyypillä.

Kirahvejakin! (Niitä ei saanut ruokkia herkuilla.)

Kun kippo tuli tyhjäksi, yritti tämä söpöliini syödä minun shortsit...

"Miten niin ruoka on loppu?!"

Lisää pakattavaa...

Kun on kolmisen viikkoa aikaa siihen hetkeen, kun pitää pakata koko kämpästä löytyvä omaisuus autoon, suunnilleen tyhmintä mitä voi tehdä on lähteä shoppailemaan. Arvaako kukaan mitä me siis tehtiin tänään..? Enpä koskaan ole itseäni kovin fiksuksi väittänytkään, mutta sitä kyllä sen sijaan väitän, että vielä tyhmempää olisi olla hyödyntämättä vielä viimeisiä kertoja kaikkia niitä valikoimia ja alennushintoja, joita tämä kaupunki tarjoaa. Kävimme siis tänään kiertämässä läpi kaupungin ison Outlet-kompleksin.

Itse etsin ja menestyksekkäästi myös ostin työkelpoisia vaatteita, kun taas Ville sovitteli sitkeästi mutta lopulta turhaan lukuisia pikkutakkeja. Homma pysyi varsin hyvin hallinnassa siihen asti, kunnes erehdyimme kävelemään sisään liikkeeseen jonka oven yläpuolella luki Levi’s. Ulos selviydyimme nimittäin yhteensä seitsemien uusien farkkujen kanssa. Mutta kyllä kannatti, nyt ei nimittäin tarvitse lähteä farkkuostoksille ihan lähitulevaisuudessa ja laskun loppusummakin oli määrästä huolimatta varsin kohtuullinen.

Produktiivisen ostosreissun päätteeksi kävimme vielä katsastamassa X-Men: First Class -leffan, joten meidän lauantai oli ainakin varsin aktiivinen ja mukava. San Francisco -kuvien läpikäyminen on sen sijaan vielä vähän puolitiessä, tosin olen saanut ne karsittua jo alle puoleen. Julkaisukelpoiseen määrään on silti vielä hieman matkaa, kun pelkästään Alcatrazista kuvia oli alun perin lähes 400... Kyllä ne raportit vielä joskus tulee, uskokaa pois.

Laatuaikaa?

Villelle tarjoutui eilen mahdollisuus omaan laatuaikaan, kun lähdin tyttöjen leffailtaan katsomaan komedian nimeltä Bridesmaids (hauska leffa, kiva ilta). Arvatkaa mihin villi ja vallaton mieheni vapaa-aikansa käytti?

No ensin se luki päivän lehden kannesta kanteen, kun ei ollut aamulla ehtinyt. Ja sitten se teki töitä siihen asti että tulin kotiin. Meillä on tuon miehen kanssa selvästi kovin eriäväiset käsitykset omasta laatuajasta...

Epcot

Meidän Orlandon reissusta alkaa olla jo vähän aikaa, mutta tarinaa riittää edelleen. Tällä kertaa on mun vuoro kertoilla matkasta vähän kongressin näkökulmasta. Andyn ja Petun suunnatessa Kennedy Space Centeriin mä vaihdoin hotellia Disney Worldin aitojen sisäpuolelle. Kongressin pitopaikaksi oli valittu varsin hulppea Contemporary Resort, joka piti sisällään hotellin lisäksi erillisen kongressikeskuksen. Hotellin erikoisuuksiin kuului talon läpi kulkeva monorail, jolla voi liikkua alueen hotellista ja teemapuistosta toiseen.
Joulukuussa sain jakaa huoneen Andyn kanssa (kivaa ja romanttista), tällä kertaa huonekaveri oli meidän tutkimusryhmän apulaisproffa (ihan ok, romantiikka oli tästä kaukana). Huoneessa ei kyllä paljon ehtinyt viettää aikaa kun luennoilla piti istua aamusta iltaan, ja sitten piti vielä ehtiä vähän sosiaalisia verkostojakin virittelemään. Ja uima-altaalle en ehtinyt ollenkaan. Ekana iltana oli perinteiset avajaisseremoniat ruoka- ja juomatarjoiluineen ja viimeisenä iltana vastaavat kekkerit oli järjestetty Epcotissa. Enkä mä kokonaan Andyä ja Petuakaan unohtanut, kun me mentiin tässä välissä yhdessä Magic Kingdomia ihastelemaan. Mahdoinko olla yhtenäkään iltana ennen puolta yötä hotellilla.
Tuo Epcot on Disney Worldin neljästä teemapuistosta se "isosta golfpallostaan" kuuluisa. Oikeasti kyseessä on Spaceship Earth -rakennus, jonka sisällä kulkee ihmiskunnan historiasta kertova vaunuajelu. Tämä oli autojen testiradan lisäksi yksi harvoista laitteista joihin puistossa ehdin. Alkuilta kun meni ruokaillessa, komeaa valoshowta katsoessa ja sitten puistoa vaan ympäriinsä kiertäessä. Epcot on pinta-alaltaan yli tuplasti Magic Kingdomin kokoinen, ja suurin osa sen nähtävyyksistä on rakennettu kehäksi keskellä olevan järven ympärille. Paikassa saisi helposti kulumaan koko päivän, tai vaikka kaksikin, mutta itse jouduin tyytymään muutamaan hassuun tuntiin. Kiva oli kuitenkin puistoon tutustua edes näin pikaisesti. Mukana olleella pokkarilla ei pimeän tullen tahtonut enää saada kunnon kuvia aikaan, mutta alla muutama otos malliksi.

Tarina karkeasta virhearviosta

Mahtavaa: meidän loma San Franciscossa.
Vähemmän mahtavaa: mun blogiahkeruus viime päivinä.
Ahkeraa: töissä, jossa ollaan menty tämä viikko vajaamiehityksellä.
Laiskaa: kotona, kiireisten työpäivien jälkeen.

Lupasin ajat sitten raportoida yhdestä Petun kanssa tehdyn road tripin huippujutusta, joten eiköhän nyt olis korkea aika. Voisin tehdä myös samalla uuden lupauksen, ettei San Francisco -raporttien aikaansaaminen tule kestämään yhtä kauaa. Kunhan joku vaan ehtisi käymään läpi kaikki kahdeksansataa valokuvaa jotka tuli reissussa räpsittyä...
Mutta asiaan. Ajaessamme aikanaan Houstonista Orlandoon, kulki reittimme Mississippin osavaltion eteläosan poikki. Matkan varrella havahduimme tienvarsikylttiin jossa luki Stennis Space Center. Tämä johti aika välittömästi päätökseen vierailla kyseisessä paikassa paluumatkalla. Asiaan suhtauduttiin vähän naureskellen ja Floridassa hieman etukäteen jopa pilkattiin kämäNASAksi ristimäämme Stennis Space Centeriä.
Pilkka osui kuitenkin ihan tosi rankasti omaan nilkkaan. Näin jälkikäteen en edes ymmärrä miten saatoimmekin sortua sellaiseen ylimielisyyteen, kun kyllähän meidän olisi pitänyt tietää, ettei kämäNASA ole mitenkään mahdollinen käsite. NASA ei voi koskaan olla kämä, ei mitenkään. Tätä opetusta emme unohda!
Homma toimi siten, että suuntasimme erääseen Mississippin osavaltion vierailijakeskukseen, jossa ilmoittauduimme ulkomaalaisilta vierailijoilta vaaditut passit ojossa Stennis-kierrokselle, kiinnitimme ehdottomasti koko ajan mukana pidettävät vierailijalätkät rinnuksiin ja jäimme odottamaan bussia joka tasaisin väliajoin kävi hakemassa ihmisiä kiertoajelulle.
Stenniksessä testataan NASAn rakettimoottorit, ja noin puolen tunnin mittainen opastettu kiertoajelu esitteli juuri näitä rakettimoottorien testipaikkoja ja muita laitoksia, jonka jälkeen meidät jätettiin Stenniksen viralliseen vierailijakeskukseen. Alun perin vitsailimme että sen kiertämiseen riittänee toiset puoli tuntia, mutta kuten todettu, kyseessä oli häpeällinen aliarviointi. Lopulta meille tuli jopa vähän kiire, kun ryntäsimme viimeiseen mahdolliseen bussiin takaisin lähtöpisteeseen.
Suosikkini opastetulla kiertoajelulla kuulluista tarinoista tulee tässä: Stennis Space Centeriä ympäröi yli 50000 hehtaarin kokoinen autio puskurialue, turvallisuussyistä. Testialueella on äänitorvi, joka vastaa yhdestä Saturn V:n moottorista lähtevää ääntä. Apollo-ohjelman aikana kun Saturn V:n moottoreita testattiin, olosuhteita kokeiltiin ensin kyseisen äänitorven ja puskurialueella olevien sensorien avulla. Siitä miten sensorit reagoivat yhden moottorin pitämään ääneen voitiin päätellä, onko kyseisenä päivänä mahdollista testata kaikkia viittä Saturn V:n moottoria kerralla. Yleisesti ottaen kirkkaana päivänä homma kävi hyvin, mutta pilvisinä päivinä ääni heijastui ja kaikui niin voimakkaana, että koko setin käynnistäminen kerralla olisi aiheuttanut lähialueilla maanjäristyksen. Huikeaa!
Tarinan opetus: älä ikinä aliarvioi NASAa!!