Aika hyvä viikko

Kerran viikossa päivittäjä täällä hei! Mitäs kaikkea tällä kuluneella viikolla on sitten tapahtunut... Tiistaina oli työpäivän päätteeksi OISS:n allasbileet Ricen liikuntakeskuksen uima-altaalla. Homman tarkoitus oli viettää mukava alkuilta työporukan ja kaikkien perheiden kesken. Itse olin tavannut useammankin työkaverin puolisot jossain yhteydessä jo aikaisemmin ja nyt tutustuin niihin loppuihinkin, hirmu kivoja ihmisiä jokainen. Ruoka oli mielettömän hyvää ja sitä oli varmasti riittävästi, ja kaikilla oli kiva ilta. Tällaisia tapahtumia pitää ehdottomasti järjestää vielä lisää.
Loppuviikosta postiluukussa odotteli paketti Marketalta (Kiitos!). Koirateema jatkui kortin lisäksi myös hauskoissa pehmokoiramagneeteissa, jotka koristavat parhaillaan jääkaapin ovea. Nelijalkaisten lisäksi paketissa oli muumikalenteri, jonka omin itselleni kun Ville ilmoitti ettei hän käytä paperikalenteria. Itse taas olen just niin vanhanaikainen, että pidän paperikalenteria parhaana vaihtoehtona. Sellainen on kuitenkin tältä vuodelta puuttunut, kun unohdin aikanaan ostaa, enkä ole sittemmin saanut aikaiseksi niin olen pärjäillyt puhelimen kalenterin kanssa, mutta nyt olen viikonlopun aikana siirtänyt kaiken tähän uuteen ja olen varsin tyytyväinen. Sit paketissa oli vielä pussi salmiakkia, mutta se katosi noin minuutissa, koska meidän edellisistä salmiakeista oli vaikka kuinka monta viikkoa...
Eilen käytiin leffassa katsomassa Contagion, joka oli varsin pätevä tautiepidemiaelokuva. Paitsi että sen jälkeen on lievästi vainoharhainen olo. Mihinkään ei halua julkisilla paikoilla koskea ja sitä harkitsee vakavasti pakkaavansa käsilaukkuun huomattavan varaston käsidesipulloja niitä hetkiä varten, kun kädet on pakko ottaa pois taskusta... Illalla päätettiin kuitenkin uhmata ympäröivän maailman pöpöjä ja lähdettiin vielä ulos syömään niiden tänään sinne Austiniin suunnanneiden kavereiden kanssa. Hirmu kiva että saatiin vielä yksi yhteinen illallinen sopimaan aikatauluihin, vaikka toki me kyllä aiotaan mennä jossain vaiheessa Austiniin kyläilemäänkin.
Tänään ollaankin sit sunnuntaiperinteen mukaisesti katseltu lähinnä jalkapalloa. Texansit otti turpiin New Orleans Saintseilta (33-40), mikä oli varsin harmillista, mutta ainakin pojat pelasi suurimman osan aikaa tappiosta huolimatta suhteellisen hyvin. Ongelmaksi muodostui heikko viimeistely: ihan liian monta kertaa jouduttiin tyytymään potkumaaleihin kun ihan oikeasti olisi pitänyt tehdä touchdown. Noh, viikon päästä pelataan kotona taas, toivottavasti sitten sujuu paremmin. Huomenna alkaisi sit uusi työviikko. Mitäköhän sitä oikein pitäisi tehdä, että motivoituisi kirjoittelemaan kuulumisia myös työpäivien päätteeksi..? Vaan kaipa edes näin kerran viikossakin on tyhjää parempi.

Viimeisen viikon aikana...

...Olemme tulleet viime viikonloppuna yhtä aikaa kipeiksi, kun tarkoitus oli mennä katsomaan Rice Owlsien kauden ensimmäistä kotipeliä. Epäilemme jonkinlaista ruokamyrkytystä, jonka aiheuttamaa harmitusta ei lainkaan lieventänyt se, että Owlsit voittivat pelin blokkaamalla viime sekunneilla vastustajan lähes varman potkumaalin ja netistä jälkeenpäin katsotun videon mukaan koko stadioni räjähti. Olis muuten ollut aika tavallisen hienoa olla paikalla.

Ricen kampuksella on myös ihan oikeita, siivekkäitä pöllöjä.

...Olemme vähät välittäneet lauantain vatsavaivoista seuranneesta hieman huterasta olosta ja suunnanneet siitä huolimatta sunnuntaina Texansien kauden avauspeliin, jossa Indianapolis Colts kaatui selkein lukemin 34-7 ja hyvin mennyt peli sai unohtamaan oman kurjan olon.

Vissiin syyhytti koipea...

...Olemme viettäneet Austiniin muuttavien kavereiden läksiäisiä, joissa oli oikein mukavaa, vaikka takana oli taudin jälkeen hieman heikon olon vallassa suoritettu työviikko. Perjantai-illan jaksamista kuitenkin onneksi edesauttoi se, että pääsimme luistamaan töistä jo puolenpäivän aikaan, kun sain takaisin yhdessä edellisen viikon iltatapahtumassa sisään tehtyjä työtunteja.

Koko kampuksen väki käy aina vuorotellen niitä ihastelemassa kun ne ilmestyvät näköpiiriin, koska ne on ihan hillittömän suloisia.

...Olemme viettäneet tämän sunnuntain nautinnollisen laiskasti lähinnä jalkapalloa katsellen, sekä iloinneet hurjasti Texansien 23-13 voitosta Miami Dolphinseista ja siitä seuranneesta 2-0 tilastosta. Kyllä tää tästä taas.

Päättymättömät tarinat

Pari viikkoa sitten, viimeisenä jalkapallottomana viikonloppuna, päätin etsiä katsottavaksi Päättymättömän tarinan, joka oli ollut mielessäni kyseisen kirjan lukemisesta lähtien. Kun vielä kävi ilmi, ettei Ville ollut koskaan nähnyt yhtä lapsuuteni ihanimmista elokuvista, oli päivän ohjelma selvä. Virittelin leffan näkyviin ja asetuimme tuijottamaan Atreyun, Falkorin ja Bastianin seikkailuja. Ja tiiättekö, kyllä se vaan oli ihana edelleen! Vaikka ymmärrän nyt toki kritisoijia kirjan luettuani hieman entistä paremmin. Silti, huippuelokuva, pakko varmaan hankkia jossain vaiheessa ihan ikiomaksi.
Villekin tykkäsi, joten tästä innostuneina päätimme jatkaa suoraan Päättymätön tarina kakkoseen, josta en itsekään muistanut juuri muuta kuin sen, etten pitänyt siitä läheskään yhtä paljoa kuin ykkösosasta. Enkä pitänyt nytkään, vaikka kirjan lukeminen avasikin tämän elokuvajatko-osan merkitystä hieman lisää. Valitettavasti kakkosessa vaan on niin paljon hassattua potentiaalia, etten isommin osaa lämmetä niille hyvillekään puolille. Kyllähän tuon nyt katselee, mutta verrattuna siihen kuinka paljon ensimmäinen Päättymätön tarina minua sykähdyttää, jää Päättymätön tarina II valitettavan vaisuksi. Ihana Atreyukin on kakkosessa ihan väärä.
Tässä vaiheessa meillä oli jo ihan putki päällä, joten todettiin että eiköhän samoin tein lyödä kehiin Päättymätön tarina III, joka oli minullekin täysin tuntematon tekele. Olin jollain tasolla tietoinen, että toinenkin jatko-osa on tehty, mutta sen sisällöstä minulla ei ollut harmainta hajuakaan. Ja toivon sydämeni pohjasta, että ei olisi vieläkään. Päättymätön tarina kolmonen on nimittäin mahdollisesti yksi kertakaikkisen surkeimmista elokuvista, mitä kumpikaan meistä Villen kanssa on koskaan joutunut katsomaan. Sanon joutunut, koska ei tällaisen teemapäivän päätteeksi vain voinut jättää sitä kesken, vaikka jo hyvin alkuvaiheessa oli varmaa, että tästä ei seuraa yhtään mitään hyvää. Ja tehdään nyt heti kärkeen selväksi, että toisin kuin kahdella ensimmäisellä osalla, kolmosella ei ole enää mitään tekemistä Michael Enden kirjan kanssa.
Tiiättekö kun joskus elokuva on niin huono, että se on oikeastaan jo aika hauska? Päättymätön tarina III oli vielä monta, niin kovin monta pykälää huonompi. Niin huono, ettei enää edes naurattanut, ei sitten yhtään. Kaikki aiemmista elokuvista tutut asiat olivat pikkuisen pielessä koko ajan, hahmotkin vaikuttivat siltä, kuin joku kauan sitten elokuvat nähnyt henkilö olisi ne pikaisesti kuvaillut ja sitten toteutus tapahtui vähän sinnepäin, ennemmin kuin että joku kolmosen tekijöistä olisi oikeasti vaivautunut itse katsomaan kaksi edellistä osaa. Kaikki oli jotenkin kummallista, ja kun siihen vielä yhdistyi aiempien osien lainalaisuuksia röyhkeästi rikkova ja muutenkin läpeensä surkea juoni, oli lopputulos jotain niin järkyttävää, etten oikein vieläkään ole päässyt siitä täysin yli. Lienee siis jokseenkin tarpeetonta sanoa, että Päättymätön tarina kolmosta me emme suosittele, muuta kuin välttämään kaikin keinoin...

Leffajulisteet lainattu täältä, täältä ja täältä.

Uusia tuulahduksia

Uusi lukuvuosi on juuri alkanut ja Ricen kampuskin on kesän hiljaiselon jälkeen taas täynnä opiskelijoita. Väkeä on nyt ennätysmäärä, kun sisäänottoja on nostettu. Ja entistä suurempi osa on myös ulkomailta. Myös meidän labra on saanut lisäeloa, kun kaksi uutta postdoc-tutkijaa aloitti työt pari viikkoa sitten. Toinen on kiinalaista syntyperää ja toinen on venäjältä. Kansainvälistä menoa siis. Kolmanteen paikkaan haastateltiin hakijoita juuri tällä viikolla. Saa nähdä kuka siihen tulee valituksi.

Paras uudistus on kuitenkin se, että meidän rakennukseen avattiin vihdoin kahden vuoden odotuksen jälkeen kahvila. Enää ei siis tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, jos kahvihammasta kolottaa. Ja saa sieltä pientä lounastakin pahimpaan nälkäänsä.

Apollo 18

Tänään vietettävä Labor Day tarjosi pehmeän laskun töihin päättämällä ekan viikon pitkään viikonloppuun. Eikä siinä vielä kaikki, koska maanantaipyhän ansiosta työviikko numero kaksi on puolestaan vain neljän päivän mittainen. Ei hassumpaa. Tänään mentiin ylimääräisen vapaapäivän kunniaksi pitkästä aikaa elokuviin, katsomaan Apollo 18. Scifi-kauhupätkässä lainataan mm. Blair Witch Projectista tuttua formaattia ja esitetään koko tarina mystisten, löydettyjen tallenteiden kautta, vähän niin kuin dokumenttimaisesti. Ja tarinahan on se, että virallisesti viimeisen kuulennon, Apollo 17 jälkeen NASA lähetti puolustusministeriön käskystä matkaan vielä yhden, salaisen lennon, jonka kohtalo paljastaa sen, miksi kuuhun ei olla sittemmin palattu.
Myönnän heti kärkeen, että olen täysin kykenemätön suhtautumaan tällaiseen elokuvaan millään lailla neutraalisti, koska minulle voi myydä lähes mitä tahansa missä on edes joku NASA-yhteys. Ei siis varmasti yllätä ketään, jos totean että kyseinen leffa ei ollut lainkaan hassumpi. Vaikka osa käänteistä onkin nähty tämän genren elokuvissa noin miljoonaan kertaan, onnistui Apollo 18 käsittelemään niitä sen verran uudella tavalla, että me Villen kanssa viihdyimme erinomaisesti. Netin keskustelupalstoilla teos tuntuu saavan aika paljon kuraa niskaan, mutta en ihan ymmärrä kaikkia haukkujien argumentteja. Elokuvaa syytetään mm. liiallisesta hitaudesta ja jännityksen kasvattamisesta turhan pitkään ilman kunnollista kliimaksia, mutta itse pidin nimenomaan tavasta jolla tunnelmaa luotiin, kuten myös siitä selittelemättömyydestä, joka niin monille tuntuu olevan ongelma.
Jos nyt oikein ryhdytään analysoimaan, löytyy tarinasta toki erinäisiä epäloogisuuksia, mutta enpä vielä ole törmännyt yhteenkään edes kaukaisesti tämän tyylilajin elokuvaan, jossa sellaisia ei olisi. Rajansa toki kaikella, mutta minusta tietty willing suspension of disbelief, eli epäuskottavien asioiden hyväksyminen nyt vain kuuluu asiaan, jos aikoo mennä katsomaan tällaisia elokuvia. Jos siis vaatii täydellistä realismia ja kaikkien tuntemiemme fysiikan lakien noudattamista, ei kannata katsoa Apollo kahdeksaatoista. Eikä kyllä sen puoleen juuri mitään muutakaan scifi-elokuvaa. Tähtien sodatkin olisi huomattavasti tylsempää katsottavaa jos pidettäis ehdottomasti kiinni siitä tosiasiasta, ettei avaruudessa ole ääntä...

Kuvat lainattu täältä ja täältä.

Livemusiikkia

Viikko sitten maanantaina päästiin hyötymään onnekkaista ystävistä, kun yksi kaveri oli voittanut lippuja paikallisen radiokanavan järjestämälle klubikeikalle. Ensimmäinen työpäivä pitkästä aikaa päättyi siis livemusiikkiin, kun lavalle nousi ensin houstonilainen Pale ja sen jälkeen illan pääesiintyjä, brittiläinen Scars on 45.
Pale ei sen kummemmin sykähdyttänyt, jos ei sen enempää ärsyttänytkään, mutta Scars on 45 osoittautui ihan kelvolliseksi poppooksi, jota kuunteli ihan ilokseen. Tsekatkaa itse, tässä yhtyeen tähän mennessä suurin hitti.

Töissä taas

Blogin viimeaikainen päivityshiljaisuus johtuu hyvin pitkälti henkilökohtaisen laiskuuteni lisäksi siitä, että palasin viime maanantaina töihin. Kauan odotettu työlupa ilmestyi postiluukkuun reilu viikko sitten lauantaina, joten maanantaina otin suunnan kohti kampusta ja jaoin ilosanoman työkavereiden kanssa. Pomo soitteli HR:n ihmisille ja kysyi, että kuinka pian saatte paperit valmiiksi. Ja kymmenisen minuuttia myöhemmin istuinkin jo allekirjoittamassa virallisia dokumentteja. Siitä sitten takaisin OISS:n toimistolle ja tein työpäivän loppuun, jonka jälkeen olenkin ollut joka päivä töissä täydet tunnit.

Torstaina livistin kesken päivän uudemman kerran HR:n puolelle sopimaan benefits-asioista, joihin olen nyt kokopäiväisenä työntekijänä oikeutettu. Tarkoittaa siis sitä, että minulla on Ricen kautta mm. hyvin edullinen sairausvakuutus ja hammashoito, ja maksavatpa nuo minulle palkan päälle vielä eläkekertymääkin. Tähän asti on menty suomalaisilla matkavakuutuksilla, mikä tarkoitti sitä, että vahingon käydessä homma olisi onnistunut, mutta ennaltaehkäisevä hoito, eli vaikkapa nyt hammaslääkärikäynnit, ei sen piiriin kuulunut. Ja koska ilman vakuutusta sellainen on ihan järkyttävän kallista, ei ole tullut käytyä. Nytpä tulee, koska vaikkei se vieläkään ilmaista ole, hoitaa Rice kustannuksista vähintään kolme neljäsosaa, joten oma osuus on ihan inhimillisissä lukemissa.

Reilun viikon päästä on vielä uusien työntekijöiden orientaatio johon minun pitää osallistua, mutta muuten saankin sitten keskittyä siihen varsinaiseen työntekoon. Tämä eka viikko on mennyt osittain vähän eksyksissä, kun tuntuu että olen kahden kuukauden aikana unohtanut ihan tosi paljon sellaista, jonka kyllä vielä kesäkuussa osasin. Siihen lisäksi oikeasti uutta asiaa, niin totuttelussa menee kyllä hetki. Nautin silti joka hetkestä, koska tykkään sekä työstäni että työkavereistani ihan älyttömästi. Ja kunhan totun taas aamuherätyksiin ja työpäivien mukanaan tuomaan rytmiin, niin eiköhän blogiinkin jotain sisältöä saada vähän viimeaikaista tiuhemmin. Nytkin on mielessä muutama juttu, joista ehdottomasti haluan jossain vaiheessa vielä ehtiä kertomaan, katsotaan koska onnistuu...