Kurpitsalyhty

Osallistuttiin muutama viikko sitten minun töiden puolesta kurpitsankaiverrustapahtumaan, jossa Ville oppi kurpitsankaiverruksen salat. Kun mies sitten puolestaan opetti minulle miten homma tapahtuu, näpsin sen verran kuvia että voimme nyt Halloweenin kunniaksi julkaista pienimuotoisen kurpitsankaiverrusoppaan.
Ensimmäiseksi tarvitset kurpitsan. Ammattilaisille riittää sen lisäksi veitsi ja oma mielikuvitus, mutta me ostettiin kaupasta näppärä kurpitsankaiverruspaketti, jossa on muutama hyödyllinen työkalu ja mallikuvia, jos ei oma mielikuvitus tai piirtämis-/kaiverrustaidot ihan vielä riitä luovempaan toteutukseen.
Ekaksi leikataan kurpitsan yläosaan aukko. Koska irtileikattava osa toimii myöhemmin kurpitsalyhdyn kantena, on kaikista kätevintä leikata vähän sisäänpäin vinottain. Aukon kannattaa olla sen verran iso, että käsi mahtuu suhteellisen helposti sisään. Jos nimittäin myöhemmin käsi jää jumiin (todistin tätäkin näkyä silloin muutama viikko sitten...), eikä sitä saa irti aukkoa suurentamatta, ei se kansipala enää sovi paikalleen.
Seuraavaksi kurpitsa siivotaan sisältä tyhjäksi. Fiksut ja keittiössä näppärät ihmiset ottavat talteen ne osat jotka voi hyödyntää leivonnassa tai kokkauksessa, me muut vaan tunnetaan huonoa omaatuntoa siitä, ettei olla niin fiksuja ja keittiössä näppäriä... Mitä tarkemmin sisäseinät saa kaavittua puhtaiksi, sitä pitempään kurpitsalyhty säilyy hyvänä alkamatta pilaantua.
Kurpitsankaiverruspaketin mallikuvista valikoimme toteutukseen hienon viikatemieskuvan, joka seuraavaksi teipattiin kiinni kurpitsan kylkeen. Kyllä ne paketin mukana tulevat työkalutkin on ihan tosi kätevät, mutta nämä mallikuvat ovat ehdottomasti se suurin syy, miksi paketin ostoon päädyimme. Vapaalla kädellä kun oltais ehkä just ja just selvitty harvahampaisesta naamasta jolla on kolmion malliset silmäaukot ja nenä, ja nekin todennäköisesti hyvin typerästi vinossa.
Seuraavaksi mallikuvan rajat käydään läpi tuollaisen piikikkään rullan avulla. Eipä siitä sen enempää, tärkeintä on muistaa painaa sen verran voimakkaasti, että kurpitsan pintaan jää jälki.
Se jälki näyttää sitten suurin piirtein tältä. Tarkoitus ei todellakaan ole vielä saada kuvan rajoja läpi asti, vaan saada aikaan katkoviiva, jota pitkin on sitten helpompi lähteä veistelemään.
Seuraavaksi tartutaan hieman terävämpään työkaluun, jolla sahataan katkoviivojen kohdat ihan läpi asti. Kurpitsankaiverruspaketista löytyy pienet sahat kahdessa eri koossa: isommat kohdat voi vedellä huolettomasti sillä isommalla sahanterällä, kun taas pienempi soveltuu tiukkoihin käännöksiin ja pikkutarkkuutta vaativiin yksityiskohtiin.
Kun kaikki rajat on käyty läpi ja irronneet palaset poistettu, on kuvio jo varsin hyvällä mallilla. Rajoja kannattaa vielä vähän siistiä, jotta lopputulos olisi mahdollisimman hieno ja tyylikäs.
Sitten vaan kynttilä sisään ja ihastelemaan omaa tuotostaan. Jos ei halua riskeerata oikean tulen kanssa, voi käyttää sellaista paristoilla toimivaa mukatuikkua, tai kuulemma myös sellaiset pimeässä hohtavat tikut joita koktaileihin joskus laitetaan toimivat aika hyvin. Meillä ei ollut kauheasti vaihtoehtoja niin laitettiin ihan oikea kynttilä, mutta huomattiin että kurpitsalyhdyn kansi alkoi hetken päästä vähän tummua ja kärventyä, joten se piti ottaa pois. Turvallisuus ennen kaikkea, eli oikeaa kynttilää käyttäessä kurpitsalyhtyä ei tietenkään saa jättää valvomatta. Mutta vähänkö meidän viikatemiehestä tuli ihan tosi hieno!

Hauskaa Halloweenia!!

Battle Red

Kahden vähän heikommin sujuneen pelin jälkeen Texansit ovat vaihteeksi kunnostautuneet ja pelanneet varsin menestyksekästä jalkapalloa. Viime sunnuntaina arkkivihollisemme, Tennessee Titansit, ottivat turpaan 41-7, kun taas tänään saimme nauttia kotipelistä Jacksonville Jaguarseja vastaan ja 24-14 loppulukemista, mikä tarkoittaa että Texansit on tällä hetkellä 5-3 ja pitää hallussaan divisioonansa kärkipaikkaa.
Joka kaudella yksi kotipeleistä on Battle Red -päivä, jolloin pojat pelaavat punaisissa paidoissa ja fanejakin kehotetaan sonnustautumaan punaisiin. Katsomon punaisuutta varmistellaan jakamalla portilla Battle Red -paitoja, jollaiset me saatiin viime kaudellakin. Tänä vuonna ei kuitenkaan tarvinnut turvautua ilmaisvaatteeseen, kun oltiin varauduttu etukäteen ja käyty ostamassa molemmille varta vasten ihan uudet pelaajapaidat. Villen paidan selässä lukee Foster ja itse päätin osoittaa vähän rakkautta myös puolustukselle Ryans-paidan avulla, kun varastoistani löytyy jo molempien suosikkihyökkääjieni, eli Johnsonin ja Fosterin nimillä varustetut paidat.
Hukkaan ei portilla jaettu Battle Red -paita kuitenkaan mennyt, kun tarvitsihan Andrekin luonnollisesti jotain punaista ylleen. Valitettavasti yksi koko sopii kaikille ei ihan pitänyt paikkaansa pienikokoisen karhun kohdalla, kasvunvaraa kun on vähän joka suunnassa. Voitte vaan kuvitella kuinka paljon hymyjä jättikokoiseen paitaansa sonnustautunut Andre muuten sai päivän mittaan osakseen...

Paketteja ja partureita

Nyt kun meidän molempien synttärit lähestyy taas kovaa vauhtia, ilmestyy postiluukkuun näköjään vähän väliä erilaisia paketteja. Viime viikonloppuna saapui Marketan Villelle lähettämä paketti, jonka päällä luki sen verran isolla päivämäärä jolloin se on tarkoitettu avattavan, ettei Ville voinut mitenkään esittää ettei olisi sitä huomannut, vaikka mieli kuulemma vähän tekikin. Loppuviikosta saapui Petun paketti, jossa oli useampi lahjapaperiin kääritty juttu. Pakettivuoren väliin oli sujautettu viesti, jossa kehotettiin harkitsemaan avaamisajankohtaa, koska yhteisten lahjojen lisäksi molempien ikiomatkin paketit ilmeisesti sisältävät jotain samankaltaista. Niinpä jälkimmäisen synttärisankarin (eli minun) yllätyksen pilaamisen välttämiseksi käydään parhaillaan tiukkoja neuvotteluja siitä, milloin Petun lähettämät paketit oikein avataan.

Äidin postittama laatikko saapui alkuviikosta, mutta koska sen päälle ei kukaan ollut hoksannut kirjoittaa mitään päivämääriä tai avauskieltoja, revimme ja raastoimme sen luonnollisesti auki noin puolessa sekunnissa. Eihän me mitenkään oltais ikinä voitu arvata, että sisältö on tarkoitettu synttärilahjaksi. Ja koska sisältö oli myös jäänyt tyystin vaille lahjapaperointia, olemme jo nauttineet ensimmäisen useammasta salmiakkipussista hyvällä omallatunnolla. (Myös muut syötäväksi tarkoitetut herkut saivat osakseen huomattavaa arvostusta, vaikkei niitä sentään ihan vielä ole kaikkia syötykään.) Varsinainen synttärilahjaosuus taisi kuitenkin olla tämä hupaisa Viivi ja Wagner -pussilakanasetti, joka odottaa seuraavaa pesutupakeikkaa, jotta voimme ottaa sen käyttöön. Paitsi minun jättityynyni ei kyllä mahdu standardikokoiseen tyynyliinaan, mutta eiköhän me jotain keksitä.
Tänään illalla käytiin pitkästä aikaa oopperassa ja nähtiin se Sevillan parturi, jonka ”jatko-osa,” Figaron häät, käytiin katsomassa viime keväänä. Varsin hulvaton esitys tämäkin, ja itse pidin siitä vielä enemmän kuin Figaron häistä. Vähän meitä ihmetytti, miksi Houston Grand Opera päätti esittää nämä produktiot tässä ”väärässä” järjestyksessä, mutta eipä noista kumpikaan siitä mitenkään kärsinyt. Meneillään on muuten varsin kiinnostava oopperakausi, meillä on jo liput ensi kuulle yhteen toiseen oopperaan, ja vuodenvaihteen jälkeen esityksessä on vähintään yksi ihan pakollinen teos. Mutta niistä lisää sitten myöhemmin.

Vitonen

Maailmassa on hyvin harvoja asioita, jotka saavat joka arkiaamu kuudelta heräämään joutuvan huomattavan aamu-unisen ihmisen nousemaan noin luonnottomaan aikaan myös viikonloppuna. Kuka olisi ikinä uskonut, että viime sunnuntaina sellainen asia oli viiden kilsan aamulenkki...
Texansit järjestivät Reliant Parkin alueella vuosittaisen Running of the Bulls 5k -tapahtuman, johon me päätettiin yllytyshulluina ilmoittautua. Aamukahdeksan starttiaika ja siitä johtuva kello kuuden herätys muuttuivat ihan kohtuullisiksi uhrauksiksi siinä vaiheessa, kun kuulimme juoksureitin päättyvän Reliant Stadiumin sisälle ja että vitosen maaliviivalle juostaan Texansien Bull Tunnelin läpi. Sen saman Bull Tunnelin, josta pelaajat tulevat kentälle joka kotipelissä.
Tapahtuma oli ihan hurjan hauska ja vitosestakin selvittiin ennakko-odotuksia menestyksekkäämmin. Stadionilla järkätyissä loppubileissä oli ruokatarjoilun lisäksi paljon muuta viihdykettä, ja ihan oikeille juoksijoille jaettiin palkinnot Texansien maskotin, Toron toimesta.
Kaikki osallistujat saivat lahjapussit muistoksi osallistumisesta. Tässä paidassa kelpaa käydä Ricen kuntosalilla, jonka jäseniksi onnistuttiin vihdoinkin liittymään muutamaa viikkoa aikaisemmin.
Texansit pärjäsivätkin sitten iltapäivällä omassa koitoksessaan vähän heikommin, kun hävisivät vieraissa Baltimore Ravenseille 14-29, mutta sitä ei onneksi tarvitse käsitellä yhtään sen enempää.

Rice Day

Ricen yliopisto on perustettu aikanaan lokakuun 12. päivä, joten tänään oli Rice Day, eli vähän kuin synttärit. Kampuksella oli paljon tapahtumia, tärkeimpänä kaikista presidentti Leebronin town hall -kokoontuminen, johon mekin mentiin koko toimiston voimin paikalle. Kaikkia oli etukäteen kehotettu pukeutumaan siniseen ja/tai harmaaseen, Ricen väreihin, ja itsellä kun harmaa on hyvin hanskassa mutta sininen puuttuu vaatekaapista lähes tyystin, päätin askarrella eilen illalla sen toisen helmisormuksen muuten harmaan kokonaisuuteni väripilkuksi.
Kokoontuminen oli ihan tosi mielenkiintoinen, kun presidentti Leebron kertoi kaikenlaisia faktoja Ricen nykytilanteesta ja miten tilanne on vuosien varrella muuttunut. Juuri tällaiset tilaisuudet korostavat kampuksen laajuista yhteisöllisyyden tunnetta, kun koko sali istui ovella jaetut Ricen väriset helminauhat kaulassa.
Olen jo pitkään ihastellut Ricen pöllöpinssejä, joita me jaellaan mm. delegaatioille ja vastaaville. Aamulla sitten tuli toimistolla puhetta ettei minulla ole yhtään Rice-pinssiä, joten sain ihan ikioman pöllön. Kokoontumisessa sain sitten heti perään vielä toisen, hieman erilaisen yksilön. Tämä jälkimmäinen oli nimittäin juhlavuosikappale.
Rice täytti tänään 99 vuotta ja juhlallisuudet käynnistivät samalla yliopiston sadannen juhlavuoden. Koko homma huipentuu vuoden päästä mahtaviin 100-vuotisjuhliin, joten lahjukset jatkuivat vielä tilaisuuden päätteeksi jaetuilla t-paidoilla, joita ei muualta sitten saakaan ja josta tilaisuuden missannut Ville on pienesti kateellinen.
Juhlavuosikampanjaan kuuluu yksi mielettömän hieno video, jonka ehdottomasti haluan jakaa. Katkelmat ovat Ricen ensimmäisen presidentin Edgar Odell Lovettin Ricen virallisissa avajaisjuhlassa pitämästä puheesta, kun taas pianisti puolestaan on luonnollisesti opiskellut Ricen kuuluisassa Shepherd Schoolin musiikkiohjelmassa. Vaikkei kieltä ymmärtäisikään, kannattaa video silti katsoa läpi vaikka ihan vaan upean musiikin ja historiallisten valokuvien vuoksi.

Aika mahtavaan paikkaan saadaan Villen kanssa mennä joka aamu töihin.

Pieniä kauniita esineitä

Viime viikonlopun futispeli meni mitä mainioimmin. Texansit ottivat mittaa viime kauden Super Bowl -finalisteista, Pittsburgh Steelerseista, ja voittivat tiukan pelin lopulta lukemin 17-10. Tämän viikonlopun peli menikin sitten vähän surkeammin, kun Oakland Raiderseilta tuli pataan 25-20. Loppuun asti voitettavissa ollut peli kaatui viimeisillä sekunneilla sattuneeseen epäonnistumiseen ja meillä oli edessä kirvelevän tappion jälkeinen kotimatka kaatosateessa. Ainahan olisi voinut kulkea julkisilla, mutta harmitti niin vietävästi, että sama se oli siinä vaiheessa vaikka kastuikin vielä kaiken muun lisäksi. Sateenvarjo auttoi tilannetta kaulasta ylöspäin, mutta kengät ja sukat olikin sitten jo ihan litimärät... Kotona lohdutti loppuviikosta ihan yllättäen saatu paketti kotiSuomesta, kun äiti oli pistänyt matkaan vähän luettavaa, pari suklaalevyä ja ihan hillittömän kokoisen pussin salmiakkia! Herkut auttaa kummasti epäonnisen futispelin jälkeiseen ketutukseen.
Meillä vierailee töissä säännöllisesti korkea-arvoisia delegaatioita eri puolilta maailmaa ja viime viikolla sellainen saapui Shanghain yliopistosta. Näiden delegaation edustajat tuovat usein pieniä lahjoja meidän toimiston johtajalle, joka puolestaan on sitä mieltä, ettei hän niitä yksin ansaitse, vaan osa kunniasta ja lahjuksista kuuluu koko meidän tiimille. Lahjat siirtyvät siis usein häneltä eteenpäin ja toinen viime viikon paketeista päätyi minulle. Kyseinen muistitikku on vielä toistaiseksi tyhjillään, mutta se on todella hieno ja pidän siitä kovasti.
Viime tiistaina oli syksyn ensimmäinen rouvalounas, johon osallistuin tällä kertaa hieman eri roolissa kuin aikaisemmin. Päivän aktiviteettina oli ilmaisen lounaan ja yleisen seurustelun lisäksi helmipunontaa, kun meille opetettiin miten taiteillaan sormus. Pikkutarkka näpertäminen oli yllättävän hauskaa puuhaa ja askartelinkin sormukseni loppuun vielä samana iltana. Olen ihan yllättynyt siitä, miten onnistunut siitä tuli. Minulla on ainekset vielä toiseen, eriväriseen sormukseen, katsotaan koska jaksan puuhastella pienten helmien kanssa vähän lisää.
Tällä viikolla sain ihan ikioman Ricen yliopiston luottokortin, josta Ville on virallisesti kateellinen. Sellaiseen ei kuitenkaan ihan oikeasti ole mitään syytä, sillä jouduin siitä ilosta istumaan kahdessa eri perehdytyksessä, joissa meille tähdennettiin noin kymmeneen kertaan mitä kaikkea kortilla saa ja ennen kaikkea mitä sillä ei saa tehdä. Itse olen ehtinyt jo ostamaan kortillani sekä lippuja jääkiekko-otteluun että Halloween-kurpitsoja. Täysin asiallisia ja hyväksyttäviä hankintoja ilmiselvästi kumpainenkin.