Extrapitkä viikonloppu

Maanantaivapaan jälkeen nelipäiväiseksi jäänyt työviikko kutistui lopulta vain kolmipäiväiseksi yllättävän perjantaivapaan ansiosta. Laittoivat nimittäin puoli Houstonia kiinni huonon sään vuoksi, kun täällä riehui paikallinen versio talvimyrskystä.

Luntahan tämä kyseinen myrsky ei pitänyt sisällään, vaan ongelmana oli aina kolmeen miinusasteeseen asti laskenut lämpötila. Sekään ei vielä sinällään ole erityisen harvinaista, onhan noita muutaman pakkasasteen öitä tänäkin talvena jo muutama nähty, mutta tällä kertaa pakkasyötä edelsi lähes vuorokauden jatkunut sade.

Sehän tietysti iski jäähän oikein kunnolla, jonka seurauksena kaikki alueen koulut, Rice mukaan luettuna, sekä moni muu taho suljettiin ja asukkaita kehotettiin välttämään teillä liikkumista. No mikäs siinä, kyllähän ylimääräinen vapaapäivä aina kelpaa. Ja vaikka koko homma saikin osakseen melkoisesti pilkkaa näin suomalaisesta näkökulmasta, ymmärrän kyllä samalla harvinaisen hyvin miksi tällainen päätös tehtiin.

Täällä teiden totaalijäätyminen on ihan todella harvinaista, eikä kellään ole mitään talvirenkaiden tapaistakaan. Ja kun jo tavallisella sadekelilläkin kolarien määrä nousee, onko se nyt ihmekään jos mustalla jäällä kolisee vielä enemmän. Mutta silti, en mä kyllä ihan kokonaan ymmärrä näitä paikallisia. Joka paikassa toitotettiin miten huonot olosuhteet on, ja asukkaita kehotettiin pysymään kotosalla jos vain mahdollista, tai ainakin ajamaan hyvin varovasti jos jonnekin oli pakko mennä. Ja silti nämä tunarit saivat aikaan yli 150 kolaritilannetta niiden kuuden tunnin aikana kun keli oli pahimmillaan.

Oma henkilökohtainen suosikkini oli se nainen, joka autonsa kolaroituaan lehtihaastattelussa kävi läpi tilannetta. Hän kertoi aivan avoimesti, että tajuttuaan auton lähteneen hallinnasta, hän irrotti otteensa ratista ja yritti vaan pidellä mahdollisimman kovaa kiinni jostain, kehottaen kyydissä olleita lapsiaan toimimaan samoin. Jep, mitä sitä suotta yrittää ottaa autoa takaisin hanskaan, parempi antaa mennä vaan päin aitaa. Onneksi kukaan perheenjäsenistä ei loukkaantunut, eikä tässä kyseisessä ryminässä ollut muita osallisia. Pahimmillaan kun kuulemma joissain ketjukolareissa ryttääntyi peltiä kahdeksankin auton verran.

Tänään lämpötilan pitäisi nousta taas yli kahdenkymmenen plusasteen, kun toissayönä vielä oltiin ihan nollissa. Ja viikon puolivälissä pitäis tulla seuraavat yöpakkaset. Eikö ole ihan normaalia, että lämpötila vaihtelee kahdessa päivässä reilusti yli kahdellakymmenellä asteella ja taas takaisin? Miten ihana Houstonin sää onkaan.

Memphis, vielä kerran

Tänään vietetään Martin Luther King, Jr:n muistopäivää, eli meillä on ollut ylimääräinen maanantaivapaa. Tulevasta tekstistä käy ilmi miksi tänään on juuri sopiva päivä heittää ilmoille viimeinen raportti Memphisistä, joten tässä tulee.


American Rock & Soul -museo
 

American Rock & Soul -museo oli ihan huikean mielenkiintoinen paikka, tosin me erehdyttiin menemään sinne samana päivänä kun oltiin jo käyty Gracelandissa, ja siinä vaiheessa museon informaatiotulva oli ehkä vähän liikaa. Se olisi ansainnut ihan oman päivänsä, jotta olisi jaksanut keskittyä täysillä siihen uskomattomaan määrään historiaa, mitä kyseisessä paikassa oli. Hieno vierailukohde kuitenkin, ehdottomasti suosittelemme kaikille musiikin ystäville.

Peabody-hotellin sorsat

Memphisin ehkä huvittavin turistinähtävyys on historiallisen Peabody-hotellin suihkulähteessä hengailevat sorsat. Kyseiset kaverit asuvat hotellin katolla, ja ne viettävät päivänsä tosiaan aulan suihkulähteessä. Sorsien siirtymä jonomuodostelmassa punaista mattoa pitkin hisseiltä suihkulähteille ja takaisin joka aamu ja ilta on sen mittaluokan nähtävyys, että paikalle on syytä mennä ihan todella ajoissa jos haluaa nähdä tyypeistä muutakin kuin pienen vilauksen.

Sun Studio

Koko Memphisin ylivoimaisesti kovin juttu oli visiitti Sun Studiolla. Sanovat että se on paikka jossa Rock ’n’ Roll on syntynyt, eikä suotta. Siellä ovat nimittäin uransa aloittaneet sellaiset tyypit kuin Elvis Presley, Jerry Lee Lewis, ja Johnny Cash! Ihan mielettömän hyvän oppaan kanssa noin tunnin mittainen kierros tuntui noin vartilta, kun ensin kuultiin yläkerrassa kaikkien muistoesineiden keskellä studion historiasta ja sitten päästiin alakertaan varsinaisiin levytystiloihin. Ja joka välissä vähän musiikkinäytteitä. Sanoisin, että jos Graceland on yleensä Memphisissä kävijälle jonkinlainen välttämättömyys, niin samanlainen on kyllä Sun Studiokin. Itselleni ainakin vielä paljon Gracelandia huikeampi kokemus!

Beale Street

Beale Street on Memphisin ykkösmenomesta, josta löytyy Blues-klubeja ja ravintoloita, baareja ja live-musiikkia. Katu oli yllättävän lyhyt, vain muutaman korttelin mittainen, mutta kyllä lyhyehköönkin matkaan oli saatu tungettua kaikenlaista. Meillä ei ollut todellakaan mitään biletysintoja reissulla, mutta kyllä me Beale Streetillä silti muutamaankin kertaan piipahdettiin, lähinnä tosin syömässä.

National Civil Rights -museo

Kansalaisoikeuksien museon varsinainen päätila on tällä hetkellä remontissa, mutta se ei haitannut, sillä päänäyttelyn väliin jäämistä korvattiin sellaisella kokemuksella, etten ihan heti unohda. Museo on perustettu paikalle, jossa Martin Luther King, Jr. murhattiin, ja miehen elämää ja kuolemaa käsittelevälle näyttelylle varattu sivurakennus toimii tällä hetkellä museokierroksen starttipaikkana. Kyseinen rakennus on se, josta James Earl Ray Kingin ampui. Näyttelykierroksen päätteeksi pääsi sitten katsomaan asioita siitä toisesta näkökulmasta, eli saimme kiivetä Lorraine-motellin toisen kerroksen tasanteelle, jossa King ammuttiin. Kunhan museon päärakennuksen remontti valmistuu ja varsinaiset tilat jälleen avataan yleisölle, ei motellin toiseen kerrokseen enää kuulemma tule olemaan pääsyä. Itse uskon, että nykymuodossaan kokemus oli ainakin itselleni vaikuttavampi kuin mikään museonäyttelyn kiertäminen voisi olla.

Tästä seuraavasta kuvaparista ensimmäinen on otettu sen ikkunan viereisestä ikkunasta, josta James Earl Ray katsoi ulos murhatessaan Kingin (sen oikean ikkunan ympärillä on yleisöltä pleksilasilla suljettu alue). Jälkimmäinen puolestaan on otettu Kingin huoneen 306 oven edestä, kohti tuota kyseistä ikkunaa. Huikeaa.

Liberty Bowl

Reissun varsinaisena tarkoituksena oli Liberty Bowl -peli, jossa tosiaan ei ihan hirmu hyvin pärjätty. Mutta kokemus oli silti varsin kiva. Vaikka tiesin, että Bowl-pelit ovat isoja juttuja, en jotenkin ollut ihan täysin tajunnut mitä kaikkea oheishärpäkettä siihen oikeasti kuuluu. Me osallistuttiin ainoastaan peliin (ja katseltiin suurin osa peliä edeltävänä päivänä Beale Streetillä pidetystä paraatista), joten väliin jäivät kaikki kymmenet kannatustapahtumat, lounaat, päivälliset, sun muut härdellit. Voittoa ei tullut, mutta olen silti tosi iloinen että mentiin. Memphis ja Bowl-peli olivat molemmat vierailun arvoisia!

Graceland

Memphisin reissun ykköskohde oli luonnollisesti Graceland, eli Elvis Presleyn koti. Oltiin varattu liput etukäteen netissä, mikä osoittautui hirmu hyväksi vedoksi, koska päästiin ohittamaan koko huomattavan mittainen lippujono.

Gracelandin makeat portit!

Tuhannet fanit ovat vuosien varrella jättäneet viestejä Gracelandia ympäröivään aitaan.

Gracelandissa pyörittiin audiokierroksen ohjaamana, hyvin selkeän reitin mukana. Kapeahkoilla käytävillä ihmismäärä joskus hieman haittasi, ja audionauhan joutui keskeyttämään odottaessaan että jono liikkuisi oikeaan kohtaan.

Yläkerta ei kuulunut kierrokseen. Elvis itse ei kuulemma koskaan ottanut vieraita vastaan talon yläkerrassa, joten kunnioituksesta entistä omistajaa kohtaan eivät vieraat ole sinne tervetulleita vieläkään. Lähes kaikki muut osat taloa kuitenkin päästiin katsastamaan ja ihastelemaan ajoittain hyvinkin mielenkiintoisia sisustusratkaisuja.

Koska olimme vierailulla joulunpyhien aikaan, oli Gracelandkin koristeltu jouluteeman mukaisesti. En ainakaan usko että joulukuusi seisoo ruokasalissa vuoden ympäri.

Ehkä maailman psykedeelisin katto- ja seinäverhoilu!

Heposia!

Huikeista sisustusratkaisuista ja audiokierroksen aikana kuulluista mielenkiintoisista tarinoista huolimatta minuun teki ehkä suurimman vaikutuksen huone, johon oli kerätty suurin osa Elviksen saamista kulta- ja platinalevyistä, sekä muista palkinnoista. Levyjä oli valtavan huoneen seinät aivan täynnä, lattiasta kattoon, ja niiden silkka määrä veti minut aivan sanattomaksi. Kyllähän sitä on ollut aina tietoinen siitä, miten menestynyt artisti Elvis oli, mutta jotenkin tämä huone toi sen esille uskomattoman konkreettisesti.

Gracelandissa sijaitsee myös monen Elviksen perheenjäsenen haudat, kuten myös herran omakin viimeinen leposija. Audiokierros päättyikin juuri haudan äärelle.

Gracelandin vierailukeskus sijaitsee kadun toisella puolella ja pitää sisällään vielä paljon muita näyttelyitä ja noin sata Elvis-aiheista matkamuistopuotia. Me oltiin ostettu sellaiset liput, joilla pääsi katsastamaan myös mm. Elviksen omistamat autot.

Yleisesti ottaen en juurikaan välitä vaaleanpunaisesta, mutta tämä legendaarinen pinkki Cadillac on kyllä just niin päheä etten ehkä kestä!

Meidän lipuilla pääsi myös katsomaan Elviksen kahta yksityiskonetta. Tässä kuvassa on Hound Dog II.

Ja tässä puolestaan Elviksen tyttärensä mukaan nimeämä Lisa Marie. Lisa Marien läpi pääsi kävelemään ja ihastelemaan lisää luovia sisustusratkaisuja, tällä kertaa kompaktimmassa lentokonemuodossa.

Elvis arvosti luksusta ja ylellisiä asioita. Siitä esimerkkinä mm. se, että Lisa Marien turvavyöt on päällystetty 24-karaatin kullalla.

Graceland oli kyllä ihan mahtava vierailukohde ja olen todella iloinen että olen siellä päässyt käymään. Suosittelemme ehdottomasti kaikille, jotka joskus liikkuvat lähelläkään Memphisiä!