Auktoriteettiuskoa ja säävalitusta

Saanko vähän lesota sillä, että aloitettiin tänään kuudes viikko meidän juoksuohjelmaa, eikä olla kertaakaan edes yritetty luistaa päivän lenkistä? Se on kyllä oikeasti ihan tosi kätevää kun on ohjelma joka kertoo mitä pitää tehdä, suosittelen ehdottomasti kaikille joilla on vaikeuksia saada itseään liikkeelle. Toimii ainakin näihin kahteen ilmeisen auktoriteettiuskoiseen tyyppiin, jotka raahaa itsensä kiltisti viitenä päivänä viikossa lenkille kun eteisen oveen teipattu paperilappu käskee.

Mikä ihmeellisintä, homma on tapahtunut joka päivä vieläpä ilman sen suurempia kitinöitä tai laistamisyrityksiä. Tai no, kyllä mä aina välillä kitisen, joskus jopa valitan ihan tosi suureen ääneen, mutta se valitus tapahtuu yleensä samalla kun jo kiskoo töiden jälkeen juoksukamoja päälle, eli se ei todellakaan johda sohvalle jämähtämiseen. Ihme ryhtiliike, eihän me saatu säännöllisesti aikaan viittä lenkkiä viikossa silloin ammoisina parhaimpina juoksuaikoinakaan.

Asiaa on auttanut se, että täällä on ollut ihan mulle just sopivat juoksukelit, kun Houstonin ”talvi” on vaihdellut noin viidestätoista asteesta pariin pakkasasteeseen. Viileässä on kiva juosta, eikä ole haitannut edes se jos on tullut vähän vettä. Mutta tänään valitin ihan ennätyspaljon, ja juuri nimenomaan sään vuoksi. Ennustivat nimittäin koko loppuviikoksi yli kahdenkymmenen asteen päiviä, ja tänään lämpötila nousi 27 asteeseen. 27!!?! Helmikuussa! Ymmärrän ja hyväksyn jos ei Suomen suunnalta juuri välttämättä sympatiaa irtoa, mutta voin kertoa ettei noissa lämpötiloissa mun juoksu ainakaan oikein meinaa kulkea. Voisko siis kiva paikallinen talvi tulla pian takaisin, en mä kaipaa kahdenkympin ylittäviä astelukuja vielä moneen kuukauteen.

American Idolin uusi tuleminen

Olympialaisten lisäksi olen katsonut telkkarista muutakin, nimittäin American Idol on tehnyt paluun seuraamieni sarjojen joukkoon. Kauan sitten olin sarjan suuri ystävä, mutta vähitellen hommasta alkoi mennä jossain määrin maku, ja vaikka kilpailijoiden taso on toki jatkuvasti ollut huikea, alkoi ohjelma tuntua tylsältä ja itseään toistavalta. Kun sitten tuomarivalinnatkin menivät mielestäni ihan pelleilyksi (kröhöm, Nicki Minaj & Mariah Carey...), luovuin sarjan seuraamisesta kokonaan.

Tänä vuonna sarjan mainokset kuitenkin herättivät huomioni ja tajusin että tuomaristoa on taas pistetty uusiksi. Tai no, uusiksi ja uusiksi. Keith Urban, viime kauden ainoa järjen ääni, jatkaa tuomaristossa, ja kahden kauden ajan tuomaroinut, mutta vuoden tauon pitänyt, Jennifer Lopez palasi myös Idolin tuomaripöydän ääreen. Mutta kun tajusin että Randy Jacksonista on vihdoinkin päästy ja kolmanneksi tuomariksi on valittu ihan mahtava Harry Connick, Jr., päätin että tätähän on pakko katsoa taas, edes kokeeksi.

Ja jumaliste, hommahan toimii! Kilpailijoiden taso on tänä vuonna ihan mieletön, ja konseptihan nyt on ollut kiinnostava oikeastaan alusta asti, mutta todellinen katseluni motiivi on ehkä kaikkien aikojen paras tuomarikokoonpano. Etenkin Harry Connick, Jr. on ihan ässä ja fanitan tyyppiä muutaman Idol-viikon jälkeen ehkä enemmän kuin koskaan. Connick ei turhia pehmoile, mutta palaute ei ole Simon Cowellmaisen ilkeää, vaan kritiikki tulee aiheesta ja miehen musiikkiteorian tietouden määrää ei voi kiistää kukaan. Suomenkin televisiossa jo kuulemma alkaneesta kaudesta on täällä just tehty Hollywood-viikon karsinnat, ja uskonpa että tulen seuraamaan koko kisan. Suosittelen muillekin.

Kuvat lainattu American Idolin sivuilta.

Elämyksiä

Tässä Olympialaisia tuijottaessa tuli mieleeni, että olen tyystin unohtanut kertoa yhdestä urheiluun liittyvästä kokemuksesta, kun se tapahtui juuri ennen joulua ja Memphisin reissua ja sit se vaan jotenkin jäi. Mutta siis, joululomalla meidän toimisto järjesti 50 kansainväliselle opiskelijalle ja tutkijalle retken Houston Rocketsien koripallopeliin, ja minä lupasin yhden työkaverin kanssa luotsata porukkaa. Työkaveri onnistui sitten järjestämään 20 osallistujalle erityiskokemuksen, johon hän vaati että minä osallistun. Vein siis omat 20 tyyppiäni (Ville pääsi siinä siivellä) hallille erityisyllätystä varten jo etuajassa, kun työkaveri tuli 30 muun kanssa perässä sitten vasta pelin alkua varten.

Ja millaisesta kokemuksesta sitten oli kyse? No me 20 onnekasta pääsimme ennen pelin alkua kentälle, jossa muodostimme pelaajien sisääntuloa varten kunniakujan ja läpyteltiin siinä sitten käsiä koko Rockets-joukkueen kanssa. Ja voin muuten kertoa että ne on ihan hulvattoman kokoisia kundeja. Kyllä minä sen toki etukäteenkin tiesin, mutta jotenkin se oli vielä ihan erityisen vaikuttavaa noin kosketusetäisyydeltä. Kaikenlaisia hienouksia sitä pääseekin muka työnteon varjolla kokemaan.

Kuva lainattu Rocketsien sivuilta.

Sochi 2014

Se olisi sitten taas Olympialaisten aika. Houstonin ja Sochin aikaero on kymmenen tuntia, mikä hankaloittaa kisojen televisiointia jonkin verran. Täällä Olympialaiset ovat NBC-kanavan yksinoikeutta, ja onneksi nettisivujen kautta voi seurata livekuvaa lähes jokaisesta tapahtumasta. Iltaisin sitten NBC:n pääkanava näyttää 3 -4 tunnin koosteen päivän tapahtumista.

 Aikaeron vuoksi seuraaminen ei viikolla taida juurikaan onnistua iltakoosteita lukuun ottamatta, vaikka olenkin suunnitellut että Suomen jääkiekkopäivinä saatan pitää nettilähetystä salaa päällä töissäkin... Mutta näin viikonloppuna pystyin viettämään aamupäiväni taitoluistelun ja mäkihypyn karsintojen parissa. Silleen pienesti jakomielitautisesti, mulla oli molemmat feedit samaan aikaan tietokoneen ruudulla ja vaihtelin sitten vaan ääniraitaa päälle sen mukaan kummassa oli mielenkiintoisemmat jutut menossa.

Villen kanssa just puhuttiin, että me ollaan oltu niin pitkään ihan täysin seuraamatta suomalaista talviurheilua, ettei oikein edes tiedetä että keitä siellä kisaa, ja millaisin mitalimahdollisuuksin. Mutta kyllä nuo Olympialaiset silti sen verran kotiseutuylpeyttä nostattaa, että pakkohan ne on kaikki suomalaissuoritukset jossain määrin pitää silmällä. Muutenhan paikalliset lähetykset luonnollisesti painottuvat voimakkaasti amerikkalaisiin urheilijoihin ja niihin lajeihin, joissa heille on odotettavissa menestystä. Onneksi moderni teknologia kuitenkin tosiaan mahdollistaa useamman samanaikaisen nettifeedin, eli nekin lajit jotka eivät muuten täällä pääsisi todella pikaista koostetta lukuun ottamatta esille löytyvät kyllä katsottavaksi.

Mutta koska me tosiaan ollaan vähän pihalla, niin voisko joku kertoa että mikä on Suomen virallinen mitalitavoite? Ja mistäköhän lajeista niitä noin virallisesti tänä vuonna erityisesti toivotaan (vai onko ne aina ne samat vaan)? Jääkiekosta tietysti, kuten aina, mutta väitän kyllä että Venäjää tulee olemaan tänä vuonna vaikea tuupata kotikisoissa pois korkeimmalta korokkeelta. Oi että, vähänkö tykkään Olympialaisista!

Kuvat lainattu täältä, täältä ja täältä.

Sinistä

Kuten eilen mainitsin, me ollaan taas reipastuttu juoksemaan. Motivaatiota ollaan haettu netistä löydetystä juoksuohjelmasta, tähän mennessä varsin hyvällä menestyksellä. On vaikeampi yrittää laiskotella, kun ohjelma kertoo selkeästi millainen lenkki minäkin päivänä tulisi tehdä. Viime aikoina olen kuitenkin törmännyt yllättävään ongelmaan, kun ensimmäistä kertaa (myönnettävästi toki varsin mitättömän) juoksuhistoriani aikana kärsin jonkinlaisista penikkataudin oireista. Internetin ihmeellinen maailma tiesi kertoa, että yksi penikkataudin yleisimmistä aiheuttajista saattavat olla kuluneet ja huonot kengät, ja minun lenkkarithan ovat ikivanhat. Suuntasimmekin siis lauantaina pitkään lykätyille juoksukenkäostoksille.

Päädyimme kaverin suosituksesta Fleet Feet -nimiseen liikkeeseen, jossa sain kyllä aivan esimerkillistä palvelua. Ensin myyjä kyseli juoksutarpeestani, että millaisia lenkkejä, kuinka usein, ja millaisessa maastossa. Sitten kartoitettiin minun askellustani, jotta saataisiin selville millainen kenkä sitä parhaiten tukisi. Ensin kävelin paljain jaloin ympäri liikettä ja sitten minut käskettiin juoksumatolle, jossa juoksuaskeltani kuvattiin ja tutkittiin oikein hidastuskuvan kautta. Ilokseni kuulin, että sekä kävely- että juoksuastuntani on varsin neutraalia, eikä siinä ole mitään sen kummempaa ongelmaa.

Kun oikea koko oli vielä selvitetty mittalaitteen avulla, oli aika ryhtyä sovituspuuhiin. Kiva myyjä kantoi varastosta esiin viisi laatikollista minun koossani löytyviä ja askellukselleni sekä juoksutarpeelleni sopivia lenkkareita ja sanoi että parhaat kengät ovat sitten ne, joita ei jalassa edes huomaa. Jos siis yhtään mistään hiukkaakaan kiristää tai puristaa, pitää kengät hylätä välittömästi. Asia selvä, viidet kengät karsiutuivat nopeasti kahteen pariin, joita seuraavaksi verrattiin yhtä aikaa, toinen kenkä toisessa jalassa ja toinen toisessa. Tällä keinolla voittaja kävi välittömästi selväksi, toinen kengistä kun oikeasti tuntui jalassa, noh, ei oikein miltään. Ihan todella kevyen tuntuinen, ja istui minun koipeen täydellisesti. Myyjä sanoi että asia selvä, se on sitten sinun kenkä.

Eihän ne mitkään kovin nätit ole, mutta en minä ulkonäön perusteella ollutkaan näitä kenkiä ostamassa, vaan halusin nimittäin vain mahdollisimman hyvät. Ja nämä on, ihan mahtavat. Maltan tuskin odottaa että saavat vähän rapaa ja tomua pintaansa, etteivät huutaisi tuota uudenkarheaa, kirkasta väriään ihan näin pahasti kaivolta kotiin, mutta olen mä jo vähän tottunut tuohon huikeaan sinisyyteen. Ville yrittää muuten parhaillaan miettiä miten saisi kulutettua omat tossunsa mahdollisimman nopeasti rämäkuntoon, jotta saisi itselleenkin juuri omaan jalkaan ja juoksuaskeleeseen mallatut, uudet popot.

Uudet NFL-mestarit

Onnea Seattle Seahawks (& Luke)!!

Kuva lainattu täältä.

Super Bowl -sunnuntai

Voi jestas kuinka tylsää meidän elämä onkaan viimeaikoina ollut, ei ole kyllä varsinaisesti tapahtunut mitään blogissa raportoimisen arvoista. Töitä vaan, ja pitkästä aikaa oikein todenteolla uudelleen viriteltyä juoksuharrastusta, mutta siinäpä se sitten lähinnä onkin.

Vaikka muuten on ehkä ollutkin vähän hiljaista ja tylsähköä, niin tänään tulee riittämään jännitystä. Tänään on nimittäin Super Bowl -sunnuntai! Aion siis viettää seuraavat tunnit liimattuna televisioon, kun Denver Broncos ja Seattle Seahawks ottavat toisistaan mittaa. Itse toivon ennen kaikkea hyvää peliä, jonka uskon vakaasti myös saavani, ja olen tyytyväinen kunhan parempi joukkue voittaa. Ja niin, myös puoliaika-show’ta odotan innolla, koska siellä esiintyvät Bruno Mars sekä maailman paras bändi, Red Hot Chili Peppers!!

Virallisesti kannatukseni kuitenkin saa Seattle, eikä vähiten siksi, että heidän riveissään pelaa yksi minun kansainvälisistä opiskelijoistani! Ensimmäistä NFL-kauttaan pelaava kanadalainen Luke Willson oli vielä viime vuonna Rice Owl, ja nyt Luke on Super Bowlissa! Aivan huikeaa, ja toivonkin Lukelle erityisen mahtavaa peliä. Tyyppi on kaiken lisäksi ihan tosi mukava kaveri, jolle toivoo menestystä mielellään. Siispä päivän teema: GO HAWKS!!

Kuvat lainattu täältä ja täältä.