Mä en kestä!

Siis nyt mä en kestä. Mun kaveri lähetti mulle yllätyslahjan. Se oli alunperin tarkoitettu lohduttamaan sillä aikaa kun odotettiin päätöstä uudesta viisumista, mutta koska viisumi ehti perille ennen lahjaa muuttui se lennossa onnittelulahjaksi.

Se on kisukimppu!! Se on aivan mielettömän järjetön ja juuri siksi niin mahtava. Kukat on ihan out. Mä en ihan oikeesti kestä.

Kuvauksellista

Käytiin tänään uusimassa meidän ajokortit, kun se nyt uuden viisumistatuksen myötä oli mahdollista. Itsehän olen ollut huhtikuun lopusta asti ihan tuskissani, kun autolla ajamisesta suuresti nauttivana en kuitenkaan ole viitsinyt lähteä kortitta rattiin. Villen paikallinen ajokortti oli voimassa kuukauden kauemmin, kuten säädöksien mukaan kuuluikin. Jostain ihmisjärjelle käsittämättömästä syystä tämä kuukauden extra-aika ei vaan koskenut mua. Buu.

Mutta ei hätää, nyt saan taas huristella ihan laillisesti. Vaan voisiko joku kertoa että MIKSI on mahdotonta näyttää edes kaukaisesti järkevältä ajokorttikuvassa?!? Ville onnistui kehittämään omaan kuvaansa itselleen jostain tyhjästä ihan jäätävän kaksoisleuan ja herttaisen humalaisesti harittavat silmät, kun taas mulla nähtävästi nyki silmä silleen vaan ihan vähän mielipuolisen oloisesti. Ja kun tähän asti ollaan aina saatu kortit vaan noin vuodeksi kerrallaan, niin nää on tietenkin sitten voimassa sen kolme vuotta. Että kiitos vaan taas.

Joo, tällä kertaa juttuun ei todellakaan tullut omia kuvia mukaan.

Kuvat lainattu täältä ja täältä.

Tunnustus

Meillä on tunnustus: ollaan oltu toukokuun alusta asti “pakkolomalla”, kun meidän viisumistatus tuli päätökseen ja uuden saaminen oli vähän epävarmaa. Mutta nyt, parin todella stressaavan viikon jälkeen, meillä on hyviä uutisia, eli meikä menee huomenna takaisin töihin. Ja ihan uudella statuksella, kun mun uusi H-1B työviisumi vihdoinkin myönnettiin.

Koko homma sai useammankin hermostuttavan käänteen, kun ihan ensiksi meidän piti pyytää että sekä Suomen että Yhdysvaltojen hallitukset vapauttaisi Villen edellisen viisumin mukana tulleesta vaatimuksesta palata Suomeen kahdeksi vuodeksi ennen kuin minkäänlainen työviisumi olisi mahdollinen. Suomen päässä homma hoitui noin kolmessa päivässä, mutta tää paikallinen byrokratia vie aina vähän kauemmin. Eikä vähiten siksi, että ne on jokseenkin tunareita. Saatiin nimittäin prosessin puolivälissä tiedustelukirje, jossa he halusivat lisäselvitystä siitä miksi Ville omassa kirjeessään väitti työskentelevänsä Houstonissa, kun hänen dokumenttiensa mukaan hän on peruskoulunopettajana South Carolinan osavaltiossa. Jaa että mitä että?!!? Eihän me olla koskaan edes käyty South Carolinassa!

Meille ei koskaan käynyt täysin selväksi että mitä hemmettiä ne on oikein sekoilleet, mutta muutama viikko sen jälkeen kun me lähetettiin niille oikein kohtelias kirje jossa me selitettiin että ollaan ihan oikeasti oltu töissä vain ja ainoastaan Houstonissa, eikä ne South Carolina -dokumentit siis varmastikaan ole meidän, tuli sitten myönteinen suositus myös paikallisilta viranomaisilta. Sen jälkeen piti vielä odottaa sitä ihan virallista vapautuspäätöstä USCIS:ltä (United States Citizenship and Immigration Services), mutta se oli tässä vaiheessa käytännössä muodollisuus: USCIS seuraa käytännössä aina Department of Staten suositusta tässä asiassa.

Mutta ongelmathan eivät olleet vielä ohi. USCIS nimittäin päätti lähettää meille lisäselvityspyynnön myös koskien mun työviisumihakemusta, joka suoraan johti tähän kahden ja puolen viikon pakkolomaan. Ilman sitä me oltais nimittäin ehditty saamaan päätös huhtikuun loppuun mennessä. Eikä pakkoloma ollut edes se huonoin puoli, vaan lisäselvityksen mukanaan tuoma epävarmuus. Olisi nimittäin ihan yhtä hyvin voinut käydä niin, ettei USCIS olisi pitänyt meidän vastauksesta ja olisi antanut kieltävän päätöksen mun työviisumihakemukselle. Sitten olisikin tullut suhteellisen pikainen lähtö maasta, me jo suunniteltiin rantalomaa Meksikoon...

Nyt tilanne on siis edelliseen nähden päinvastainen siinä mielessä, että kun mun viisumi oli ennen riippuvainen Villen viisumista, niin nyt Ville onkin sitten mun työviisumin alaisuudessa. Ja valitettavasti tämä uusi status on sellainen, joka ei mahdollista työlupaa Villelle. Villen lomailu siis jatkuu työnmetsästyksen merkeissä, ja toivottavasti pian löytyy uusi mieluinen homma jonka avulla mies saisi ihan oman työviisumin. Meidän elämästä ei siis jännitystä puutu vieläkään...

Ps. Pian luvassa raportteja siitä, mitä ollaan meidän pakkolomalla puuhailtu. Lomalla kun on aina ihan mukavaa, vaikka sen aiheuttaja olisikin jossain määrin stressaava juttu.

Oopperaviikot

Me ollaan kahden edellisen viikon aikana käyty kaksi kertaa oopperassa. Näin tiuha tahti oli pienesti vahinko, ei me normaalisti sentään ihan näin usein siellä ravata. Me yleensä katsastetaan keskimäärin kaksi (joskus kolme) esitystä aina sesongin aikana ja nyt vaan sattui niin että kaksi kiinnostavaa oli ihan perätysten. Eilen vuorossa oli musiikillisesti ehkä yleisesti tunnetuin ooppera, eli Carmen. Takaan että ihan jokainen on kuullut Carmenin musiikkia, vaikkei välttämättä ole kyseisten teosten lähteestä olleetkaan tietoisia.

Carmen oli taattua Houston Grand Opera -laatua, siis aivan erinomainen esitys. Pidin erityisesti Carmenia esittäneen Ana Maria Martinezin roolisuorituksesta, nainen oli kuin tehty tähän rooliin! Mutta oopperaviikkojen huikeampi esitys oli kuitenkin edellisellä viikolla näkemämme Das Rheingold.

Das Rheingold avasi Houston Grand Operan neljän vuoden mittaisen, varsin kunnianhimoisen projektin tuoda lavalle Wagnerin Nibelungin sormus -teos. Kyseinen neljän oopperan mittainen eepos esitetään Houstonissa neljän vuoden aikana, yksi ooppera joka kaudella. Reininkulta avasi pelin ja viimeinen osa, Jumalten tuho, on vuorossa 2017. Nibelungin sormuksen näkeminen on ollut mun suurimpia oopperatoiveita La Traviatan ohella, joten olin luonnollisesti asiasta varsin innoissani, eikä innokkuutta hälventänyt yhtään se miten upeasti Das Rheingold oli toteutettu. Ongelmaksi jääkin lähinnä se, että mehän ei tunnetusti tiedetä edes missä me asutaan noin vuoden päästä, kolmesta vuodesta nyt puhumattakaan. Suunnittelenkin täällä vuotuista oopperalomaa Houstoniin Wagnerin pariin, jos pysyväislokaatio sattuu olemaan jokin muu. Saas nähdä.

Kuvat lainattu täältä ja täältä.