Mikon eka päivä

Meidän ensitapaaminen Mikon kanssa meni tosiaan aika jännittyneissä tunnelmissa, molemmin puolin. Miko ei varsinaisesti tuntunut pelkäävän meitä, koska se kuitenkin aina välillä käveli hyvinkin läheltä, mutta minkäänlaista kontaktia kisu ei meihin ottanut paria ohimennen suoritettua nuuskaisua lukuunottamatta. Ja huomattavan suuren osan ajasta kissi vietti hyvin lähellä kuljetuskoppaansa, tai jopa sen sisällä.

Meidän adoptioneuvoja, joka oli tapaamisessa toki mukana, suositteli että kun kisu tulee kotiin, kannattaa sen ensin antaa tutustua rajattuun tilaan, etenkin kun kyseessä on selvästi vähän ujompi yksilö. Niinpä me kotiin päästyämme lähetettiin Ville kauppaan kissanruokaostoksille, ja minä majoituin Mikon kanssa kylpyhuoneeseen ja avasin kuljetuskopan luukun. FFL:n tiloissa vielä niin kovasti ujostellut Miko astui ulos kopasta, kiersi kylpyhuoneen nuuskien ympäri, käytti hiekkalaatikkoa, ja nousi sitten minun jalkojen päälle katsomaan mitä korkeammilta tasoilta löytyi. Se siitä ujostelusta, meidän kisu oli välittömästi valmis näkemään uudesta kodistaan enemmänkin.

Sen verran vielä himmailtiin että suljettiin väliovi ja seikkailtiin seuraavaksi ainoastaan makuuhuoneessa, jonka Miko tarkasti vähintään yhtä nopeasti ja tehokkaasti kuin kylpyhuoneenkin. Ja vaikkei se edelleenkään erityisemmin tuntunut välittävän silittelystä, kävi se tasaisin väliajoin puskemassa minun jalkaa tai kättä. Kun Villekin sitten kotiin palattuaan oli tullut perusteellisesti nuuskituksi, oli aika päästää Miko loppuasuntoonkin. Adoptioneuvoja oli sanonut että jotkut kissat tarvitsevat paljon totutteluaikaa, joten voi olla hyvä rajata sen aluetta jopa muutaman päivän ajan ottaen huomioon sen arkuuden tapaamishetkellä. Mutta koska arkuudesta ei tosiaan ollut tietoakaan enää kotosalla, eikä meidän asunto kokonaisuudessakaan ole erityisen iso, päätettiin että mitäpä sitä suotta rajoittamaan toisen tutkimushaluja.

Olohuoneessa meillä oli jo valmiina yksi pieni kissatorni (matala raapimapuu jonka päällä on pyöreä kori jossa kissa voi olla) ja muutamia leluja, jotka kiinnostivat heti. Torni etenkin oli ihan Mikon suosikki, se tiesi heti että kysessä on sen oma paikka, ja hyppäsi tornin päällä olevaan koriin. Siellä se aina välillä kävi katsomassa maisemia, pitäessään taukoa asunnon tutkimisesta. Ainoa paikka jota me rajoitettiin ja johon meneminen kiellettiin oli meidän takka, mutta olen ihan varma että meidän poissaollessa sekin on tutkittu kyllä viimeistä milliä myöten.

Kun asunto oli riittävän tarkkaan kierretty, asettui Miko sohvan selkänojalle torkkumaan samalla kun me Villen kanssa vietettiin rauhallista iltaa katsomalla telkkaria. Tai muka katsomalla telkkaria, sillä oikeasti minä ainakin tuijotin lumoutuneena meidän uutta kisua. Ja sitä miten uskomattoman nopeasti se oli rauhoittunut uuteen kotipaikkaansa siinä määrin, että se halusi olla meidän lähellä sohvalla. Mikon tilapäiskodin ihmiset olivat antaneet Mikon mukaan kirjeen jossa he kertoivat meille kaikenlaista Mikosta, kuten sen lempiherkut ja -lelut. Kirjeessä kerrottiin myös että Miko ei viihdy sylissä, mutta tykkää tosiaan olla muuten lähellä vieressä. Ja että Miko ei tarvitse mitään kissipetiä, koska se nukkuu mieluiten sängyssä tyynyllä.

Meidän ei-oikeasti-yhtään-ujo kisu on jatkanut uskomattoman nopeaa sopeutumistaan myös ensimmäisen päivän jälkeen, mutta yksi iso askel otettiin jo ensimmäisenä yönä. Tilapäiskodista saadun kirjeen mukaisesti kissi nimittäin tosiaankin nukkui meidän kanssa, ja varastipa se vielä käyttöönsä Villen tyynynkin. Ville, joka siis oli alunperin vastustanut kisun hankintaa melkoisen kiivaasti, nukkui ilman tyynyä, koska ei hennonnut häätää Mikoa pois! Kun oli sen ensimmäinen yö uudessa kodissa ja Ville halusi kuulemma että se tuntee olonsa tervetulleeksi. (Seuraavaksi yöksi Miko sai itselleen yhden meidän vierastyynyistä omaan käyttöönsä.)