Sinne meni

Eilen se tapahtui. Useampien pohdintojen ja keskustelujen jälkeen me katkaistiin meidän kaapelitilaus. Pari sataa kanavaa vaihtui noin tusinaan. Paitsi just nyt niitä on kyllä vielä noin kuusikymmentä, kun jostain syystä niille sattui joku kämmi ja ne antoi meille ylimääräisiä kanavia. Asia ilmeisesti korjaantuu jossain vaiheessa, vaikka me kyllä sanottiin ettei meille niin väliä ole, niin kauan kun laskutus on kuitenkin sen pienimmän paketin mukaan...

Katsotaan kuinka kauan pärjätään, saahan sen kaapelin takaisin jos alkaa kovasti ahdistaa. Esimerkiksi sitten kun jalkapallokausi alkaa taas ja tajuan, ettei meillä näy enää ESPN! Mutta noin muuten uskoisin että ollaan ratkaisuun varmaankin ihan tyytyväisiä. En mä television katselusta kokonaan halua luopua, mutta seuratut sarjathan me nytkin jo katsotaan lähes poikkeuksetta netin kautta. Suorana katsominen (urheilun lisäksi) on lähinnä sitä, että telkkari laitetaan päälle ja sit sieltä tulee vaan jotain. Ja siitä tavasta mä olen ihan valmis luopumaan.

Palataan asiaan todennäköisesti tuossa noin parin viikon päästä kun itken kaapeliani takaisin.

Lämpötilaero

Sunnuntaina minulla oli lenkillä päällä lyhyet juoksuhousut ja lyhythihainen paita. Lenkin aikana mietin, että olispa pitänyt laittaa hihaton juoksutoppi. Ja pitäis myös vihdoinkin ostaa uudet juoksushortsit.

Maanantaina minulla oli lenkillä päällä pitkät juoksuhousut ja kolme paitaa. Lenkin aikana mietin, että olispa pipo. Tai edes korvaläpät.

Sunnuntain lenkin aikainen lämpötila: 26 astetta.
Maanantain lenkin aikainen lämpötila: 3 astetta.

Että sitä vaan, että eikö olekin ihan normaali lämpötilavaihtelu yhden vuorokauden aikana?

Amaluna

Olli teki tuossa viime vuoden lopulla meille saman tarjouksen kuin Marketta, että hän voisi hankkia meille lahjaliput johonkin. Sattuipa sopivasti, Cirque du Soleil oli nimittäin tulossa Houstoniin, ja mehän ollaan aina kuin mahdollista käyty heitä katsomassa.

Löyhästi Shakespearen Myrskyyn perustuva Amaluna oli, tuttuun Cirque du Soleil -tapaan, aivan huikea esitys. Iso kiitos Ollille ja Riitalle, noin lähellä lavaa me ei vielä koskaan olla oltukaan, kun ei olla raaskittu maksaa kalliimmista lipuista. Oli ihan huippua! Tässä vielä Amalunan virallinen traileri kaikille kiinnostuneille:

Kuva lainattu Cirque du Soleil'n sivuilta.

Alice

Yllätyshäiden lisäksi meillä oli Ystävänpäivänä vähän vähemmänkin romanttista ohjelmaa. Tai miten sen nyt ottaa, meidän ilta sujui nimittäin tällaisissa merkeissä:

Jep, me mentiin katsomaan Alice Cooperia!! Hyvin se vetää yhä, vaikka kaikki meidän suunnitelmasta etukäteen kuulleet kysyivätkin ekana että vieläkö se on elossa?! No on on, ja rokkaa edelleen!

Keikka oli itse asiassa lahja Marketalta, joka ystävällisesti tarjosi meille lahjalippuja johonkin meidän valitsemaan tapahtumaan. Marketta ei siis valinnut nimenomaan Alice Cooperia, mutta koska sinne oltiin menossa joka tapauksessa, valikoitui se lippujen kohteeksi. Kiitos vielä oikein kovasti, meillä oli ihan hemmetin hauskaa!

Mikotietoutta, osa 3

Eiköhän sitä olisi taas korkea aika jatkaa Miko-faktojen jakamista.

• Miko on horisontaaliraapija. Me ostettiin ennen Mikon kotiintuloa lemmikkieläinliikkeestä sellainen vinorampin mallinen raapimisteline, joka oli ensin makuuhuoneessa mutta siirrettiin sitten keittiön viereen siihen ainoaan kohtaan, jossa Miko yritti vähän raapia meidän kokolattiamattoa. Raapimaramppi ei kuitenkaan kiinnostanut kissiä tippaakaan, vaan se raapi lähinnä sen kissatornin päällä olevaa koria (huom. Ei koskaan sitä itse raapimapuuta, vaan nimenomaan sen päällä olevan korin pohjaa.), ja joskus harvoin mattoa siitä yhdestä kohdasta jonka viereen me tuupattiin se raapimisramppi. Rampin ollessa täysin turha, tarjosin sitä kaverin kissalle, jolloin sama kaveri kertoi lukeneensa että kissat ovat yleensä joko horisontaali- tai vertikaaliraapijoita, ja joskus harvoin molempia. Heidän kissa tykkää raapia pystypintoja, joten ramppi on kelvannut, kun taas Miko raapii ehdottomasti vain ja ainoastaan vaakapintoja. Siispä korvasimme rampin raapimismatolla, josta osoittautui välittömästi hitiksi ja on lopettanut sopimattoman kokolattiamaton raapimisen täysin.

Tätä korinpohjaa Miko raapii usein. Kun me tullaan kotiin, on kisu ovella vastassa. Tervehdyksen jälkeen se juoksee aina suorinta reittiä koriin raapimaan. Ihan joka kerta. Hassu kissi.

• Lempinimi nro. 5: Hötkykissi. Mikolle iskee lähes poikkeuksetta joka ilta iltahötky, jonka aikana lelut saavat kyytiä ja kisu laukkaa täyttä vauhtia ympäri asuntoa. Iltahötkyn aikana myös meidän olohuoneen kattolampusta paljastuu jotain todella pelottavia puolia. Miko nimittäin jää usein tuijottamaan sitä, kunnes yhtäkkiä se menee ihan matalaksi, korvat menevät luimuun, ja kissa sinkoaa hetkeä myöhemmin johonkin pakoon. Huomattavasti harvinaisempana ilmiönä joskus esiintyy myös aamuhötky.

Tässä on ilmiselvästi hötkyyn valmistautuva kisu.

Hötkystä ei voi oikeasti mitenkään saada kuvaa, joten tässä on Miko matkalla laatikkoon.

• Lempinimi nro 6: Narkkikisu. Miko, kuten monet muutkin kisut, menee ihan sekaisin kissanmintusta. Kun Miko oli ollut meillä vasta pari päivää, tuli yksi kaveri kylään kisua katsomaan ja toi tuliaisiksi pussillisen kissanminttua (meillä oli sitä jonkin verran jo ennestään, ja oltiin sitä Mikolle annettu hyvällä menestyksellä). Ville kissanomistajuuteen tottumattomana jätti pussin hyvin harkitsemattomasti keittiön tasolle. Hieman myöhemmin mietittiin että missä ihmeessä kisu oli. No luonnollisesti keittiössä. Pyörimässä maailman onnellisimman näköisenä kasassa kissanminttua auki revitty pussi vieressään.

Tuon sulallisen pallon sisällä on kissanminttua.

Meidän oma narkkikisu. ♥

• Miko tykkää sunnuntaisin lukea sanomalehden yhdessä Villen kanssa. Eikä sivua saa kääntää ennen kuin Miko on siihen valmis. Oon yrittänyt Villelle vinkata, että Mikolle kannattaa antaa ihan oma osio lehdestä luettavaksi ensin ja sitten lukea itse jotain toista osiota. Strategia toimii, hmm, vaihtelevasti.

Joskus Miko osallistuu lehden lukemiseen hyvin rauhallisesti.

Toisinaan taas lehteä luetaan hieman intensiivisemmin.

 "Hei, mulla oli edellisen sivun juttu vielä kesken."

Lyhyen varoitusajan häät

Meillä oli tuossa eilen Ystävänpäivän kunniaksi vähän yllättävämpää ohjelmaa. Saatiin nimittäin torstaina, eli melkoisen lyhyellä varoitusajalla, lauantaiksi hääkutsu. Mutta ottaen huomioon että morsian oli itse saanut tietää hääpäivästään vasta keskiviikkona, oli minusta torstaiksi kutsujen jakokuntoon saaminen kerrassaan kunnioitettava saavutus!

Morsian on minun työkaveri, ja sulhanenkin on Ricessa töissä, joten pikahäät järjestettiin kampuksella. Vihkiseremonia tapahtui Turrellin Skyspacessa ja sitä seurasi pienimuotoinen shampanja- ja minimuffinsitarjoilu viereisessä rakennuksessa.

Minimuffinseissa oli Rice-logot!

Ihan mielettömän kivat häät olivat saaneet järjestymään, ihan huikeasta aikataulusta huolimatta. Ja olen tosi iloinen että meidän olemassa olevat lauantaisuunnitelmat sijoittuivat iltaan, niin päästiin ihan täysin ongelmitta osallistumaan päivähäihin.

Taikahuilu

Käytiin viime lauantaina taas oopperassa, tällä kertaa ohjelmistossa Mozartin ehkäpä tunnetuin ooppera, Taikahuilu. Minä en todellakaan ole mikään ooppera-asiantuntija, vaikka niitä on nyt tullut aika monta jo nähtyä, enkä välttämättä tiedä kaikista klassikoistakaan etukäteen kuin nimet. Niinpä en esimerkiksi etukäteen tiennyt että Taikahuilussa on niin paljon laulamattomia vuorosanoja. Olen yhä sitä mieltä, että parhaat oopperat ovat melodramaattisia ja traagisia, mutta Taikahuilu nousi näiden ”positiivisempien” oopperoiden joukosta uudeksi suosikikseni, sillä se oli kovasti viihdyttävä ja hauska, ja sen musiikki oli aivan erinomaista.

Illan ylivoimaisesti kovin oli Yön kuningatarta esittänyt Kathryn Lewek, joka onkin ottanut kyseisen roolin niin hyvin haltuunsa, että hän on esittänyt sen jo yli kymmenen eri oopperan produktiossa Taikahuilusta. Pelkästään tällä kaudella Lewek esittää Yön kuningatarta viiden eri oopperan Taikahuilussa, Houston mukaan lukien. Ymmärrän ettei oopperalaulanta ole kaikkien mieleen, eikä tarvitse ollakaan, mutta jos kiinnostaa niin tässä on Lewekin taidonnäyte Yön kuningattaren eittämättä tunnetuimmasta aariasta.

Tänä lauantaina ei ole oopperaa, mutta on muita hauskuuksia oikein kaksin kappalein. Niistä lisää myöhemmin, nyt Paris Houston, Texas toivottaa kaikille

Oikein mukavaa Ystävänpäivää!

Ps. HGO:n versiossa Yön kuningatar oli huomattavasti vetävämmän näköinen mimmi.

Kuva: Lynn Lane

Työkeikka museossa

Meillä töissä vietettiin viime viikolla taas vuotuista kiinalaisten opettajien viikkoa, kun meidän toimisto isännöi tällä kertaa hieman vajaa 40-henkilön ryhmää kiinalaisia englannin opettajia, jotka tulivat Riceen viikon mittaiseen koulutukseen. Koulutus piti sisällään kieliopintoja, kielenopetukseen liittyviä luentoja, sekä kultuuriin liittyviä juttuja. Aikaisemmista vuosista poiketen, kun ennen meistä jokainen on puuhaillut joka päivä vähän jotain kyseiseen delegaatioon liittyvää, tänä vuonna meillä kaikilla oli oma päivä, jolloin oltiin parin kanssa vastuussa koko hommasta. Mulle kävi tuuri, ja sain osakseni (ainakin omasta mielestäni) kaikista helpoimman päivän, eli perjantain, jolloin vietimme suuren osan päivästä Houstonin Luonnontieteellisessä museossa.

Museon ohjelmassa oli perusnäyttelyn kiertäminen, perhostalo, lounas museon Mäkkärissä (valitettavasti siellä ei ole muuta ruokapaikkaa, se on kyseisen museon ainoa huono puoli), sekä kaikista parhaimpana osana BBC Earthin 3D-elokuva Tiny Giants, jossa seurattiin 40 minuutin ajan pienen maaoravan ja hiirulaisen seikkailuja. Leffa oli aivan mielettömän suloinen ja myös aidosti jännittävä ja viihdyttävä. Jos joskus saatte tilaisuuden, suosittelen lämpimästi katsomaan. Tässä traileri esimakua antamaan.

Loppuun vielä valikoima pikaräpsyjä jotka nappasin puhelimella museoreissun aikana mun suosikkijutuista.

Faktoja Mikosta, osa 2

Lisää kisufaktoja uuden alkavan viikon kunniaksi!

• Miko ei juurikaan välitä silittämisestä ja paijausikkuna on hyvin lyhyt. Rapsutukset korvan takaa ja leuan alta otetaan kuitenkin hyvin vastaan, ja päätäkin saa joissain tilanteissa silitellä yllättävänkin pitkään. Selän silittämisestä Miko ei pidä, mutta harjaaminen sallitaan, ainakin yleensä.

 Miko viihtyy aamuisin sängyllä tarkkailemassa meidän aamupuuhia.

• Mikolla on hyvin hiljainen hyrinämoottori, eikä sitä saa yleensä käyntiin paijaamalla. Paitsi joskus harvoin aamuisin, jolloin se on jostain syystä huomattavasti vastaanottavaisempi silityksiä kohtaan. Takuuvarmimmin hyrinämoottori lähtee käyntiin kun Miko saa toteuttaa itseään polkemalla, joka onkin kissin ihan kaikista eniten lempipuuhaa.

Miko polkee.

• Lempinimi nro 4: Polkukissi. Kuten olen kertonutkin, me saatiin Mikon tilapäiskodista kirje jossa kerrottiin kaikenlaista Mikosta, kuten se ettei Miko viihdy sylissä. Kirjeessä kuitenkin vinkattiin, että Mikon saa joskus hetkeksi syliin jos sille levittää pehmeän viltin, jonka päällä polkeminen on tosiaan Mikon suurin suosikki maailmassa. Vinkki meni testiin ja todettiin toimivaksi. Saatiin just sopivasti kaverilta joululahjaksi hirvivaaraviltti, jota Miko RA-KAS-TAA, ja sen kanssa kisu polki minun sylissä jo heti ekalla viikolla, ja nyt säännöllisesti melkeinpä päivittäin. Hirvivaaraviltti kelpaa myös Villen sylissä, mutta siinä polkeminen ei ole yhtään niin mukavaa. Oletettavasti siksi ettei Villen syli ja maha ole yhtään niin pehmeät kuin minun...

Miko nukkui nokosensa aluksi todella usein hirvivaaraviltin päällä sohvan selkänojalla.

• Tilapäiskodin kirjeessä annetusta informaatiosta poiketen, Mikosta on kuoriutunut ihan mahdoton sylikisu. Lähes poikkeuksetta se nimittäin polkemisen päätteeksi käpertyy syliin kerälle nukkumaan. Aluksi kisu häiriintyi ihan pienestäkin liikkeestä ja lähti pois, mutta nyt se pysyy sylissä huomattavistakin häiriötekijöistä huolimatta. Kuten esimerkiksi silloin kun me pelataan Villen kanssa Super Mariota, ja minä liikun ja hytkyn Marion kanssa samaan tahtiin. Menon äityessä hurjemmaksi, kissa vilkaisee minua jokseenkin tyytymättömästi (”miksi mun nukkuma-alusta ei pysy paikallaan?”), korjaa asentoaan ja jatkaa unia.

Miko viihtyi sylissä vaikka me Villen kanssa pelattiin Super Mariota.

Nykyisin Miko nukkuu nokosensa todella usein hirvivaaraviltillä minun sylissä.

Tragedia

Se on kummallista, miten kaikkeen tavallaan tottuu, tai ainakin jossain määrin turtuu. Lehdessä ja uutisissa on ihan säännöllisesti juttuja erilaisista väkivaltarikoksista, mutta siinä missä ne aikanaan lähes poikkeuksetta järkytti, nyt niitä ei edes säännöllisesti jaksa lukea. Maailmassa nyt vaan tapahtuu kaikenlaista pahaa, ja niitä uutisia on ihan liikaa että niistä suurimpaan osaan enää kiinnittäisi sen erityisempää huomiota.

Normaalisti en esimerkiksi olisi mitenkään erityisesti noteerannut tällä viikolla uutisotsikoihin noussutta paikallista tapausta, jossa episkopaalisen kirkon pappi löytyi asunnostaan kuolleena yhdessä vaimonsa ja 5-vuotiaan poikansa kanssa. Normaalisti en tietäisi, että asunnon ovi oli lukittu, eikä siinä näkynyt murron jälkiä. Enkä tietäisi, että vaikka alunperin kuolinsyytä ei julkaistu, myöhemmin poliisit paljastivat että kaikki kolme uhria oli hakattu kuoliaaksi. Olisin ehkä saattanut jossain vaiheessa huomata uutisotsikon siitä, että pariskunnan vanhin, 19-vuotias poika on pidätetty murhista epäiltynä. Mutta en olisi kiinnittänyt asiaan niin paljoa huomiota, että olisin tiennyt pojan kertoneen kaikille lähtevänsä armeijaan, kunnes murhien jälkeen armeijan edustajat ilmoittivat ettei heillä ole kyseisestä henkilöstä mitään tietoa.

Normaalisti en tietäisi, että poika oli ollut perheystävän kanssa lounaalla muutamaa päivää ennen ”armeijaan lähtemistään” ja ruumiiden löytymistä. Enkä tietäisi sitä, että poliisin tietojen mukaan murhat olivat tapahtuneet ennen kyseistä lounasta, jonka aikana poika puhui valepuhelun äitinsä kanssa. Normaalisti en tietäisi, että vanhempien kohdalla murha-aseiksi epäillään lamppua, pesäpallomailaa ja vasaraa, ja että 5-vuotias puukotettiin kuoliaaksi. En tietäisi sitäkään, että pariskunnan keskimmäinen, 17-vuotias poika opiskelee toisessa osavaltiossa. Mutta jos tietäisin, olisi minusta järkyttävää miten hän on menettänyt koko perheensä kertarysäyksellä.

Normaalisti en tietäisi tästä tapauksesta yhtään mitään. Mutta normaalisti en myöskään tuntisi näitä henkilöitä.

Kun minä aloitin tässä työssä, kyseinen pappi oli vielä yksi Ricen kansainvälisistä opiskelijoista. Minä olen tavannut hänen koko perheensä. Lienee sanomattakin selvää että tämä viikko ei ole ollut normaali.

Miko ♥

Kuten kerran aikaisemminkin sanoin, minusta internetissä ei ole vielä läheskään riittävästi kissoja. Siispä aion omistaa meidän blogissa enemmänkin tilaa sille, että kerron vähän lisää faktoja siitä millainen kisu meidän Miko oikein on. Tässä osa 1:

Miko ja Mikon hiiri (yksi monista).

• Miko on seitsemän ja puoli. Todella monessa löytöeläinsuojassa seitsemän on kuulemma seniorikissan raja, jossa vaiheessa kissaa pidetään “adoptoimattomana” ja se lopetetaan. FFL on no kill -löytöeläinsuoja, jossa eläimiä ei koskaan lopeteta muuta kuin kärsimystä aiheuttavista terveydellisistä syistä, mikä oli yksi syy siihen miksi me halusimme kisun juuri sieltä. Ja hyvä niin, koska muuten me ei oltais saatu juuri Mikoa.

Mitä Miko tekee kun lattialle laitetaan pari laatikkoa? No luonnollisesti siivoaa, Miko nimittäin laittoi lempilelunsa laatikkoon talteen.

• Miko on lyhyessä ajassa saanut jo monta lempinimeä, joista ensimmäinen oli Utelias Kissi, koska Miko halusi koko ajan tietää mitä me Villen kanssa tehdään. Jos toinen meistä meni toiseen huoneeseen tekemään jotakin, oli varmaa että Utelias Kissi seurasi perässä. Pahinta oli se, jos me tehtiin eri huoneissa samaan aikaan juttuja joista kuului mielenkiintoisia ääniä, kun kisuparka ei yhtään tiennyt kumpaa sen kuuluisi pitää silmällä. Miko on edelleen mieluiten siellä missä mekin, mutta nyt perässä seuraaminen ei esimerkiksi enää mene tärkeysjärjestyksessä päivänokosten edelle.

Mikon suosikki torkkupaikka oli ensimmäisten viikkojen ajan meidän sohvan selkänoja.

• Mikon lempilelu on vaaleanpunainen, tikun päässä oleva huiska, jonka seurauksena meillä on aivan kaikkialla vaaleanpunaista haituvaa. Tällä hetkellä huiska on takavarikoitu ja otetaan esiin vain valvottua leikkiä varten, koska Miko huiskan saalistettuaan myös höyhensi sen perusteellisesti ja halusi sitten syödä saaliinsa. Vaaleanpunaisen haituvan osuus ruokavaliossa alkoi nousta niin korkeaksi, että katsottiin parhaaksi pistää huiska tauolle ja antaa kissan leikkiä muilla leluillaan yksin ollessaan. Kaikkien lelujen ei tarvitse olla kovin erikoisia, yksi tämän hetken suosikeista on nimittäin tyhjä paperipussi...

Jos huiskaleikki loppuu Mikon mielestä liian aikaisin, kisu nappaa huiskan suuhunsa, kiikuttaa sen meidän eteen ja jää tuijottamaan vaativasti.

• Lempinimet nro 2 ja 3: Väijykissi, ja sen läheinen sukulainen Hit & Run -kissi. Mikon mielestä hauskinta huiskan kanssa leikkiessä on sen vaaniminen. Kisu jaksaa väijyä huiskaa vaikka kuinka pitkään ennen kuin se hyökkää sen kimppuun. Me ollaan Villen kanssa yritetty selittää että leikki olisi meille mukavampaa, jos siinä vaanittaisiin vähemmän ja hyökättäisiin enemmän, mutta vielä homma ei ole tuntunut menevän perille. Etenkin kun vaanimisen päätteeksi hyökkäys koostuu yhdestä – tai korkeintaan kahdesta – tassulla läpsäisystä, jonka jälkeen kissa juoksee kauemmas ja aloittaa vaanimisen uudelleen alusta.

Lähes mikä tahansa toimii väijysuojana, kuten nyt vaikkapa Ikean tyynypaketti.

Lisää faktoja Mikosta luvassa myöhemmin. Pahoittelut niille joita kisujutut ei yhtään kiinnosta, ne nimittäin eivät ihan äkkiä lopu.

Oopperaa ja Super Bowlia

Eilen käytiin taas vaihteeksi oopperassa, katsomassa itse asiassa sellainen esitys, joka me ollaan HGO:ssa jo kertaalleen nähtykin. Madame Butterfly nimittäin palasi ohjelmistoon, kun sitä viimeksi esitettiin vuonna 2010. Muistan pitäneeni siitä paljon jo silloin reilu neljä vuotta sitten, ja pidin siitä oikein kovasti myös eilen. Madame Butterfly on minusta parhaimmillaan väliajan jälkeisissä osissa. Ymmärrän että ensimmäinenkin osa on tärkeä, koska siinä alustetaan se tarina, mutta kaikki todella voimakas musiikki ja draama koetaan kyllä vasta väliajan jälkeen. Onneksi loppupään loistokkuus korvaa paremmin kuin hyvin alusta ehkä puuttuvaa huikeutta.

Tänään onkin sitten vuorossa kaikkien jalkapallofanien suosikkipäivä, eli Super Bowl -sunnuntai. Me Villen kanssa hurraamme Seattle Seahawkseille, jotka puolustavat viimevuotista mestaruuttaan. Seattle on muutenkin noussut mun kakkosjoukkueen asemaan, mutta ihan eniten olen iloinen siitä, että yksi minun kansainvälisistä opiskelijoista pelaa edelleen Seahawksien riveissä. On aivan uskomatonta että Luke Willson pelaa toisessa Super Bowlissaan yhtä monen NFL-kautensa aikana. Aatelkaa nyt, Luke ei edes tiedä miltä playoffeista putoaminen liigassa tuntuu, koska niin ei ole hänen ammattilaispeliuransa aikana vielä käynyt! (Seahawkseja vastaan asettuu New England Patriots, joita vastaan on hyvin helppo olla. Ne on minun ylivoimaisesti inhokkijoukkueeni yhdessä Dallas Cowboysien kanssa.) GO HAWKS!!


EDIT: Typerä New England voitti. Pahoittelut, oon huono häviäjä, en pysty perinteiseen onnitteluviestiin.