Pomoja moneen lähtöön

Hirmu vauhtia on aika vierähtänyt uusissa töissä. Ihan justiinsa vasta aloitin ja ensi viikolla tuleekin sitten jo kolme kuukautta täyteen. Hymisteltiin tuossa pari päivää sitten pomojen kanssa molemmin puolin, että ei ole ollut mitään suurempaa valittamisen aihetta vaan tyytyväisiä ollaan oltu kaikki. Ei tässä vieläkään mitään Nobelia olla hankkimassa, mutta on sitä jotain tuloksiakin saatu aikaan ja paljon olen oppinut uutta.

Mun kaksi esimiestä on luonteeltaan aika erilaisia. Ryhmän johtaja on sellaista temperamenttisempaa ja suorasanaista sorttia, joka haluaa puskea vauhdilla eteenpäin ja murehtia mahdollisia ongelmia vasta sitten, jos hommat menee päin seiniä. Mun lähiesimies - ja itsekin taidan kuulua tähän ryhmään - taas on selvästi rauhallisempi ja ehkä turhaakin huonot vaihtoehdot etukäteen huomioiva tyyppi, joka haluaa testata kaiken viimeisen päälle ennen kuin siirrytään kokeissa eteenpäin. Tästähän sitten luonnollisesti seuraa aina välillä vähän hankausta. Yksikin palaveri piti keskeyttää välillä, kun johtaja halusi ottaa viiden minuutin rauhoittumistauon haukuttuaan ensin meidän koesuunnitelmat pataluhiksi ja liikaa paikallaan junnaaviksi. Temperamenttisen luonteen hyviin puoliin onneksi kuuluu, että pomo myös rauhoittuu nopeasti ja varmistaa jälkikäteen kohteliaasti, että eihän jäänyt kellekään mitään hampaan koloon :)

Hippipizzaa

Koska tauti vaivaa yhä, mentiin tänään matalan aidan kohdalta ruokailun suhteen. Meidän äiti kyseli tuossa viime viikolla että vieläkö me haetaan pizzat samasta paikasta kuin ennenkin, eli Domino'sista. Ei haeta, meillä on uusi ja parempi vakipizzamesta, Zpizza. Sen lisäksi että Zpizza löytyy ihan meidän kotinurkilta, on niiden pizzat ihan miljoonakertaisesti parempia kuin muiden ketjujen.

Zpizza harrastaa vähän sellaista terveysruokahenkistä linjaa, mikä tarkoittaa sitä että niiden ainekset on priimaluokkaa, jonka lisäksi listalta löytyy paljon kasvisvaihtoehtoja. Myös gluteenittomia ja kokonaan vegaanisia vaihtoehtoja on ihan peruslistalla, ja sit melkein joka pizzasta saa tilattua sellaisen jos on tarve. Meillä ei yleensä ole, mutta on ne vegaanijuusto-optiotkin tullut testattua kaverin kanssa (terkkuja Lillille!).

Tänään tilausvuorossa yksi mun suosikki, jossa on mm. kanaa, porkkanaraastetta ja ituja. Nam!

Useampi kuukausi sitten me haettiin kokeeksi Domino'sista vanha suosikki, Memphis BBQ Chicken Pizza, ja pakko sanoa että se oli kyllä Zpizzaan jo tottuneena melkoinen pettymys. Että kyllä me pysytään tän hippipizzan parissa tästä eteenpäin.

Saikkupäivä

Olen onnistunut kehittämään itselleni jonkun todella ärsyttävän kevätflunssan, joka näytti ensimerkkejään viime perjantaina. Viikonlopun sairastin ihan tosissaan, jopa siinä määrin että otin maanantaina ylimääräisen vapaapäivän ja jatkoin toipumista kotisohvalla. Tänään palasin töihin, mutta ei olo vieläkään ihan sataprosenttinen ole, ja etenkin kovat yskänpuuskat vaivaavat edelleen.

Koska kipeänä ei jaksa miettiä mitään edes kaukaisesti mielenkiintoista sisältöä blogiin, menen siitä missä aita on matalin, ja julkaisen luonnollisesti kissakuvia. Tai siis kuvitetun raportin siitä miten me Mikon kanssa vietettiin mun saikkupäivää.

Katseltiin ikkunasta lintuja (en mä oikeasti tiedä mitä se katselee, mutta väitän aina että se tietenkin katselee lintuja).

Torkuttiin sohvalla.

Saatoin myös katsoa pari leffaa ja lukea muutaman aikakauslehden, mutta näistä aktiviteeteista ei ole kuvamateriaalia.

Hyllyn täytettä

Makuuhuoneeseen hankitun uuden kirjahyllyn mahdollistama uudelleenjärjestely on johtanut siihen harvinaislaatuiseen tilanteeseen, että meillä on tilapäisesti yksi ihan täysin tyhjä hylly meidän olohuoneen kiinteässä kirjahyllyssä. Tai no, suurimman osan ajasta se on tyhjä.

Ehkä mulla ei olekaan nyt tilaa uusille kirjoille, kuten luulin.

Noutaja

Meidän hönö kissa kuvittelee ilmeisesti olevansa osittain koira. Miko on nimittäin löytänyt noutamisen ilot. Lähes päivittäin suosikkinoutolelu* kannetaan meistä toisen eteen ja tuijotetaan vaativasti. Ja sit kun sen heittää, syöksyy Miko perään täyttä vauhtia. Palauttaminen tapahtuu sit kun tapahtuu (jos tapahtuu...), ja sit pitää heittää taas.

Kyllä se silti vielä on selvästi enempi kissa kuin koira, noutamista leikitään nimittäin vain ja ainoastaan Mikon aikataulussa. Jos me yritetään heittää lelua silloin kun homma ei kisua kiinnosta, tulee vastaukseksi lähinnä tylsistynyt katse jonka tulkitsen tarkoittavan lähinnä jotain sen kaltaista kuin mitä ihmettä te oikein teette, miksi mä ton perään juoksisin. Mut parhaimmillaan meillä on täällä ihan huikeat heitto-/noutoleikit.


*Sellainen muovirinkulasysteemi, joka on aiemmassa elämässään yhdistänyt neljä siideritölkkiä yhdeksi paketiksi.

Ps. Tyhjä paperipussi on yhä myös hitti. Että on toi vaan kauhean vaativa kissi mitä leluihin tulee.

Hopeareunuksia

Meitä kohtasi muutama kuukausi sitten suuri järkytys, kun tajuttiin että meidän lempikiinalainen ravintola on ilmeisesti sulkenut ovensa kokonaan. Kirottua! Me löydettiin kyseinen paikka alun perin kovin helposti, se nimittäin sijaitsi käytännössä kadun toisella puolella meidän vanhasta kämpästä. Siellä oli siis tarpeen tullen ihan älyttömän helppo piipahtaa. Pari kertaa olosuhteiden pakosta olin testannut muidenkin paikkojen tarjontaa, mutta mikään ei ollut niin hyvä kuin First Hot Shot Wok (jep, se oli sen paikan nimi!).

Silloin kun muutettiin tähän nykyiseen asuntoon, me testattiin tästä tosi läheltä löytyvää paikkaa. Ja todettiin heti että eieiei, tää ei oo meitä varten, kyllä me edelleen jaksetaan huristaa vanhoille nurkille kiinalaisen aterian perässä. Ja niin me tehtiin. Ja oltiin niin uskollisia kanta-asiakkaita, ettei oikeastaan tarvinnut edes tilata. Me kun tylsinä tyyppeinä valittiin listalta aina sama annos (kanaa ja cashewpähkinöitä!), ja sit ihan muutamasta vaihtoehdosta toinen. Omistaja hihkaisi aina innoissaan kun Ville meni sisään että ooh, cashew nut chicken.

Mutta nyt First Hot Shot Wok on tosiaan sulkenut ovensa, ja meillä oli edessä kovat ajat. Olin nimittäin vakuuttunut, että uuden paikan löytäminen veisi ikuisuuden, kun en kerran ollut isommin pitänyt yhdestäkään muusta aiemmin testaamastani paikasta likimainkaan yhtä paljoa. Mutta sitten, ihan puolivahingossa, heti eka paikka josta Ville meidän suosikin sulku-uutisen jälkeen kävi nappaamassa koesafkat mukaan olikin ihan tosi hyvä. Ja sit me kokeiltiin sitä uudelleen, ja se oli sittenkin tosi hyvä. Ja nyt se onkin sitten meidän uusi vakiokiinalainen ravintola.

Olen päättänyt suhtautua tähän silleen jokaisella pilvellä on hopeareunus -tyyppisesti ja hyödyntää sen että tämä paikka on meille ihan uusi. En nimittäin ehkä ensimmäistä kertaa ikinä aio jämähtää saman annoksen tilaamiseen*, joten meillä on Villen kanssa vakaa aikomus kokeilla niiden listalta aika pitkälti kaikkea mahdollista. Tänään laiskurit halusi taas päästä helpolla, joten vuorossa on kaksi ihan uutta annosta. Saas nähdä onko ne yhtä hyviä kuin viimekertaiset valinnat, jotka nousi tähän mennessä maistelluista kärkeen. Ja ei, kumpikaan niistä ei ollut kanaa ja cashewpähkinöitä.


*Mulla on melkeinpä kaikissa meidän suosikkiravintoloissa yksi, korkeintaan kaksi, vakioannosta, enkä oikeastaan koskaan niistä poikkea. Se olisi ihan kauhea pettymys jos tilaisi jotain muuta, eikä se olisi yhtä hyvää! Jotkut sanoo että kokeilematta ei voi tietää jos vaikka joku muu olisi parempi, mutta minusta riski on liian suuri otettavaksi.

Verohommia

Voi puuh mikä viikko. Tuntuu siltä kun oltais tultu joka päivä kotiin vasta iltamyöhällä, eikä kissin ja itsen ruokkimisen jälkeen jaksanut mitään kuin koomata hetken sohvalla ennen nukkumaan käymistä ja saman härdellin toistamista seuraavana päivänä. Onneksi on viikonloppu. Tänään ei olla tehty yhtään mitään. Tai no, pyöräytin mä yhden koneellisen pyykkiä, ja katsoin kaikki viikon mittaan tulleet jaksot seurattuja sarjoja, mutta ei näistä nyt kumpikaan ollut mikään erityinen saavutus.

Yksi myöhäinen ilta meni siinä, kun käytiin hoitamassa veroilmoitus kuosiin. Me käytettiin jo neljättä kertaa H&R Block -firman palveluja, koska laiskuus ja mukavuudenhalu on avainsanoja, kuten silloin ekana vuonna epäiltiin. Homma on vaan mennyt ensimmäisen vuoden jälkeen hieman jännemmäksi, koska se kokenut ja kaiken hallitseva heppu ei ole siellä enää töissä. Joten viimeiset kolme vuotta meidän verot on tehnyt Victor.

Victor on sellainen oikein mukava, aavistuksen iäkkäämpi heppu, joka vaikuttaa silleen herttaisella tavalla tumpulalta. Se aina käy meidän edellisten vuosien paperit läpi, muistuttaakseen itselleen että miten meidän kummalliset suomalaiset tulot nyt pitäisi ilmoittaa, ja sit mennään. Ihan ekaksi pitää tietenkin kääntää suomalaisista tositteista eurot paikallisiksi dollareiksi, ja se pitää tehdä verovuoden viimeisen päivän kurssin mukaan. Ok, netti auki, valuutanmuunninsivusto esiin, oikean päivän kurssi valittuna ja sitten syötetään numerot. Dollarit kirjataan tunnollisesti eurolukujen viereen paperille, jonka jälkeen nettiselain suljetaan ja siirrytään heidän käyttämän verosoftan puoleen laittamaan lukuja paikalleen. Sitten seuraava tosite, jossa on taas niitä kirottuja euroja vaan. Ok, netti auki, valuutanmuunninsivusto esiin, oikean päivän kurssi valittuna ja sitten syötetään numerot, jotka taas kirjataan paperille. Ja selain kiinni ja verosoftan puolelle. Mut sit olis tää seuraava sivu jossa on edelleen euroja. Ok, netti auki, ja niin edelleen... Kuten sanoin, herttaisella tavalla tumpula.

Tarpeetonta kai sanoa että meidän veroissa menee aina aika kauan. Kyllä niissä varmasti kenen tahansa tekemänä saisi aikaa kulumaan, mutta oon mä aika varma, että siitä ajasta sais jonkun verran hiottua pois jos vaikka kääntäis kaikki summat kerralla kun se valuutanmuunninsivu on auki. Tai esimerkiksi niin, jos sitä ei sulkis aina välillä ja joutuis joka kerta uudelleen etsimään Googlella. Koska sehän ei siis tosiaan ole Victorilla esimerkiksi kirjanmerkeissä. Mitä suotta, kun sen ihan näppärästi voi aina etsiä joka kerta erikseen. Kas näin: avataan nettiselain ja Google. Kirjoitetaan hakukenttään ”yahoo historical currency converter”, silleen kaksisormijärjestelmällä, eli aika verkkaisesti. Ja kyllä, se ”yahoo historical currency converter” kirjoitetaan joka kerta kokonaan, vaikka sen ensimmäisen yyn jälkeen Google jo tarjoaa että tarkoititkohan mahdollisesti tätä hakua. Mutta koska Victor katsoo kaksisormijärjestelmäänsä käyttäessään näppäimistöä, jää tämä kätevä oikaisuvaihtoehto huomaamatta.

Älkää ymmärtäkö väärin, Victor on oikeasti mukava setä, ja kaikessa herttaisessa tumpulaisuudessaan varsin symppis tapaus. Mutta kyllä se hieman hymyilyttää. Onneksi H&R Block ei laskuta käytetyn ajan perusteella, vaan sen mukaan kuinka monta eri kaavaketta pitää täyttää. Meidän kohdalla se on monta, joten loppulaskukin on iso (haa, palautukset on sentään selvästi isommat!). Niin iso, että joka vuosi me pienesti harkitaan itse yrittämistä, nyt kun on jo useamman vuoden ilmoituksista kopiot joista voisi ottaa mallia. Ja uskon kyllä että suurin osa jutuista saatais varmaan menemään ihan oikein, mutta mun mielestä on aika helpottavaa tietää että jos ongelmia tulee, niin H&R Block on niistä vastuussa, eikä meidän oma tumpulointi. Jonka lisäksi yhdestä jutusta ei olla olleenkaan varmoja, että osattaisko me sitä laskea.

Täällä nimittäin veroviranomainen on ilmeisesti sitä mieltä, että meidän Suomen asunnon arvo automaattisesti laskee joka vuosi. Tähän arvonalenemiseen on joku kaava, josta me ei ymmärretä sitten yhtikäs mitään, mutta sen vuoksi Victor ihan joka vuosi pahoittelee sitä, kuinka paljon tappiota me tehdään kun saatu vuokra ei riitä likimainkaan kattamaan yhtiövastikkeiden lisäksi tätä arvonlaskua. Ja sen vuoksi paikallinen veroviranomainen on sitä mieltä, että homma on meille vähennys, eikä suinkaan verotettavaa tuloa (etenkin, kun otetaan mukaan Suomeen jo maksettu vero). Aivan hulvatonta, kyllähän se luonnollisesti on silkkaa tappiota, että eikun seteleitä silppuriin vaan. Mutta mikäs siinä, kyllä nää vähennykset meille kelpaa. Ja ensi vuoden treffit Victorin kanssa on alustavasti sovittu jo.

Romeo ja Julia

Käytiin lauantaina taas baletissa, tällä kertaa vuorossa Romeo ja Julia. Jos kuulosti tutulta, niin ei syyttä. Käytiin nimittäin baletissa katsomassa Romeo ja Julia myös vajaa kolme vuotta sitten, kun se viimeksi oli ohjelmistossa. Toisto ei kuitenkaan haitannut, sillä vaikka musiikki olikin vanhaa tuttua (huikean upeaa!) Prokofjeviä, oli koreografia ja produktio muuten laitettu aivan uusiksi. Kyseessä oli nimittäin Houstonin baletin omaa tuotantoa oleva uusi versio klassikkobaletista. Ja siis nimenomaan jujuna oli uusi koreografia, lavastus, puvustus ja sitä rataa. Tarina oli edelleen se vanha tuttu.

Ihan siltä varalta että joku luuli Houstonin baletin pistäneen Shakespearet uusiksi. Ei, Romeo ja Julia ei ollut yhtäkkiä romanttinen komedia, jossa sankariparilla on onnellinen loppu.

Vähemmän hyvä idea

Sitä vaan, että jos teillä joskus jää mikropoppareita yli, niin niitä ei kannata laittaa seuraavana päivänä mikroon siinä toivossa, että ne sitten lämpiminä olis yhtä hyviä kuin "tuoreina".

Sarjassamme hajamielisen tohtorin vähemmän hyvät ideat.

Kuoharibileet

Meidän toimiston työpäivä päättyi tänään puoli tuntia tavallista aiemmin, jonka jälkeen siirryttiin naapuriin nauttimaan pienistä naposteltavista ja kuohuviinistä. Juhlistimme nimittäin Brasil@Rice-toimiston Senator Paul Simon Spotlight -palkintoa, jonka Rice voitti alkuvuodesta.

Meille homma oli erityisen merkityksellinen, koska meidän toimiston pomo on myös Brasil@Rice-toimiston pomo, ja ne jakaa meidän kanssa samat tilat, niin tavallaan me ollaan samaa porukkaa. Tai sisartoimistot nyt vähintäänkin. Ja kun tätä palkintoa haettiin, niin huomattava osa myös meidän tyypeistä osallistui materiaalin keräämiseen sun muuhun. Itsekin kokosin kasaan melko paljon tarvittavia juttuja alkuperäistä hakemusta varten, sekä kirjoitin puhtaaksi huomattavan määrän pomon käsin raapustamia muistiinpanoja (olen muuten joskus työkavereille nauranut, että mun työtehtävistä ylivoimaisesti vaikein on tulkita pomon käsialaa).

Ihan huikea juttu siis, että palkinto Ricelle myönnettiin, ja ehdottomasti asia jota kannatti juhlistaa. Vaikka mun mielestä voitais useamminkin päättää työpäivät kuohuviinitarjoiluun. Ei kai siihen palkintoja tarvita?

Kuoharin lisäksi myös muut tarjoilut olivat kohdillaan.

Parempaa kuin kissanminttu

Kuten sanottu, kyllä Miko esiintyy meidän blogissa säännöllisesti yhä, vaikka faktalistaukset (ainakin toistaseksi) loppuivatkin. En nimittäin mitenkään malta olla esittelemättä Mikon uusinta innostuksen kohdetta.

Jostain täysin käsittämättömästä syystä Villen hikinen juoksupaita (kuvassa Mikon alla) saa kisun ihan hurmioon. Ja nimenomaan siis paita jota on käytetty, ei se puhtaana innosta yhtään muuta kuivausrumpulämmintä pyykkiä enempää (kuivausrumpulämmin pyykki luonnollisesti innostaa aina jonkin verran, pyykkiläjässä on mitä parhain yrittää ottaa torkut). Jos paita on sängyllä joko ennen tai jälkeen lenkin, voi olla varma että sen päältä löytyy melko välittömästi myös kieriskelevä kisu. Eikä siis päde pelkästään tuohon siniseen paitaan, vaan Mikolle kelpaa ihan kaikki Villen paidat, kunhan ne päällä on käyty juoksemassa. Höpsö kissi.

Miko-infoa, viimeinen osa

Siis kyllä Miko varmasti seikkailee blogissa vielä monia, monia kertoja, mutta ainakin toistaiseksi tämä nyt olisi viimeinen tällainen faktalistaus.

• Miko ei juuri koskaan syö ruokakuppiaan tyhjäksi kerralla, vaan käy syömässä useammassa osassa, taukoja pitäen. Kaikista mieluiten syömäpuuhia suoritetaan silloin kun meistä jompikumpi on myös keittiössä, jonka johdosta Ville antoi Mikolle lempinimen nro 7: Pienimasuinen Seurasyöppö. Ruokailuun liittyvänä bonusfaktana kerrottakoon, että Miko ilmeisesti pitää vedestään maustettuna, sillä se harvinaisen usein siirtää yhden (tai joskus jopa kaksi) kuivaruokanaksuaan vesikulhoonsa.

Sunnuntain sanomalehti luetaan perusteellisesti.

Mikon suosikkileluihin kuuluu mm. ruskea paperipussi...

• Yksi kaveri varoitti, että hitaat ja laiskat viikonloppuaamut saa unohtaa, kun kisu tottuu siihen että aamuruoka tarjoillaan työpäiväaikataulun mukaisesti hyvin aikaisin, ja sitä tullaan vaatimaan suunnilleen samaan aikaan joka päivä. Ja vielä mitä. Miko on viikonloppuisin ihan just samanlainen aamuköllöttelijä kuin mekin, eikä yhtään vaadi meitä nousemaan aamukuudelta arkipäivien tapaan. Eli siis ihan just meidän kissi!

Sylikisu valmistautuu aamupäivänokosiin.

Kas näin. Ilmeisesti niskat sijoiltaan nukkuminen on mukavampaa kuin miltä se näyttää.

• Miko osaa avata kaappien ovet, kuten myös vaatehuoneen liukuoven. Meillä meni siis alakaappien järjestys vähän uusiksi, kun esimerkiksi tiskiaine piti säilöä aiempaa kissiturvallisemmin. Vaatehuoneesta olin alun perin ajatellut, että sen voisi yrittää pitää kisuvapaana alueena (vähemmän kissankarvoja vaatteissa), mutta kun Miko ensimmäisen kerran avasi liukuoven ihan itse, tulin siihen tulokseen että turhaa taitaa olla. Ja nyt kun vaatehuoneeseen on vapaa pääsy, eikä kaapeissakaan ole mitään kissaa kiinnostavaa, ei kisu niitä oviakaan enää nykyään oikein jaksa aukoa.

Väijykissi ♥

Miko on viime aikoina moneen kertaan kiinnostunut kovasti televisioon kytketyn läppärin hiiren liikkeistä.

• Lempinimi nro 8: Törötassu. Miko nukkuu usein pienellä kerällä, mutta vähintään yhtä usein nukkuvasta kasasta kissaa sojottaa vähintään yksi tassu. Muistelen jostain lukeneeni että se on sen merkki, että kissa tuntee olonsa turvalliseksi, kun tassuja ei tarvitse pitää suojassa vartalon alla. Oli miten oli, harvinaisen herttaisen näköistä se on.

Kas näin tassu töröttää korista.

Joskus tassu ei niinkään kirjaimellisesti törötä, vaan esimerkiksi roikkuu.