Mitä saguaroille kuuluu

Meidän äiti tuossa taannoin kyseli, että miten meidän saguaroviljelmät jaksaa. Erinomaisen hyvin, kiitos kysymästä. Niistä isoin on jo ihan varteenotettavan piikikäs yksilö.

 Pakko vielä näyttää ensimmäinen otos. Utelias Kissi, aina siellä missä tapahtuu!

Vettä janoisille

Mulla on aina ollut vähän vaikeuksia juoda riittävästi vettä päivän mittaan. Töissä olen jo pitkään pitänyt vesimukia työpöydällä, mutta ei siitä ole tyhjänä paljon apua jos sitä ei muista/jaksa/viitsi/ehdi (ei oikeastaan ikinä ole kyse oikeasti ehtimisestä, se on tekosyy) täyttää. Hyvistä aikeista huolimatta ihan tosi monena päivänä työpäivän aikainen vedenjuonti rajoittui lounaan kanssa juotuun pieneen vesipulloon. Tiedostan hyvin, ettei tämä ole kovin terveellistä, joten jotain oli keksittävä.

Törmäsin netissä ylistäviin arvioihin Plant Nanny -nimisestä puhelimeen ladattavasta sovelluksesta, jonka latasinkin omaan puhelimeeni jo useampi kuukausi sitten. Plant Nannyn idea on kannustaa riittävään vedenjuontiin siten, että joka kerta vettä juodessaan saa kastella myös pienen kasvin, joka riittävästi vettä saatuaan kasvaa aina vaan isommaksi ja isommaksi, kunnes sen saa siirtää omaan puutarhaan ja istuttaa seuraavan taimen. Simppeli homma, joka todellakin toimii!

Minun ensimmäinen kasvi!

Plant Nannyn pienet virtuaalikasvit ovat niin suloisia, että niistä haluaa väkisinkin pitää hyvää huolta. Jos ne eivät saa vettä, ne menevät ihan surkean näköisiksi, missä vaiheessa viimeistään on parasta ryhdistäytyä, ettei ituparka pääse kuolemaan. Myös liiallinen kastelu on haitallista, joten Plant Nanny kehottaakin juomaan vettä tasaisesti pitkin päivää. Sovellus laskee suositellun päivittäisen vesimäärän painon ja aktiivisuustason perusteella, ja muistuttaa juomaan vettä tietyin väliajoin. Itse olen valinnut muistutusväliksi kaksi tuntia, koska tiedän etten kuitenkaan reagoi siihen ihan joka kerta. Siksipä on hyvä tietää että saan päivän kiintiön täyteen vaikka muutaman kerran jättäisinkin muistutuksen huomiotta.

Jotkut kasvit on vähän oudompaa sorttia. :)

Virtuaalipuutarhaan siirretyt aikuiset kasvit tuottavat siemeniä, joiden avulla voi istuttaa uudenlaisia kasveja. Minulle kasveja on kertynyt jo kymmenen, ja niiden joukosta löytyy kahdeksaa eri lajiketta (pari kertaa on pitänyt tehdä sellainen joka jo löytyy, koska sen istuttaminen ei vaatinut siemeniä, joita piti kerryttää jotain uutta kasvia varten). Sovellus palkitsee myös hauskoilla sertifikaateilla, kun on esimerkiksi saanut puutarhaansa viisi erilaista kasvia, tai kun on juonut riittävästi vettä 30 peräkkäisenä päivänä. Minun kohdallani Plant Nanny on ollut hurja menestys, ja olenkin luonnollisesti aivan koukussa pienen puutarhani kasvattamiseen.

Sain sertifikaatin kun puutarhassa oli viisi erilaista kasvia.

Lisääntynyt vedenjuonti sai meidät myös vihdoinkin miettimään sitä, kuinka älytöntä meidän on raahata vesi kotiin kaupasta valtavissa kanistereissa. Eivät ne kanisterit ennenkään mikään ekologisin vaihtoehto olleet, vaikka ne tunnollisesti aina kierrätettiinkin roskikseen heittämisen sijaan, mutta nyt niitä pitäisi ostaa huomattavasti useammin. Paikallinen hanavesi on sellaisenaan juomakelvotonta, mutta päädyimme hyvien arvioiden perusteella tilaamaan Amazonista vedensuodatinkannun, joka on ratkaissut ongelman täysin. On ihanaa, ettei tarvitse raahata kaupasta kotiin isoja vesikanistereja, jotka tyhjänäkin täyttää kaikki paikat, kunnes ne sitten pitää rahdata taas kierrätykseen. Hanasta vaan vettä suodatinkannuun ja kannu jääkaappiin. Tulee myös paljon halvemmaksi, vaikka kannun suodatinosa tarvitseekin vaihtaa parin kuukauden välein. Suosittelen siis lämpimästi sekä Plant Nanny -sovellusta että vedensuodatinkannua, vaikka jälkimmäiselle ei ehkä Suomessa niin olekaan tarvetta (paitsi Turussa, Turun vesi on vastenmielistä).

Tällä hetkellä kasvatan pientä kaalia, joka iloisena laulelee kun se on saanut riittävästi vettä.

Siivoustorstai

Me ollaan Villen kanssa molemmat oltu ilmeisesti aina vähän laiskoja siivoajia. Meidän äiti ei varmaan uskonut ikinä, että joskus asuisin muidenkin ihmisten mielestä elinkelvossa ympäristössä, sen verran säännöllisesti mun huone teini-ikäisenä näytti täysin pyörremyrskyn sekoittamalta. Eikä se aina se oma kämppä opiskeluaikanakaan mikään maailman siistein ollut, vaikka ajoittain sainkin sen pidettyä kunnossa hyvän tovin. Sit aina jäi ensin muutama vaate säkkituoliin (joo, säkkituoli oli ihan mahtava!) ja siitä se sit vähitellen lipsui täyteen kaaokseen, kunnes ei kestänyt enää ja oli pakko siivota.

Jossain vaiheessa mulle tuli kuitenkin ihan tosi tärkeäksi, että kotona on kaikki paikallaan ja järjestyksessä, ja tästä ollaankin molemmat Villen kanssa pidetty todella tunnollisesti kiinni yhdessä asuessa, sekä ensin Turussa että nyt täällä. Kyllä mulla joskus edelleen saattaa ajella vaatehuoneen hyllyllä joku puolipitoinen vaate vähemmän siistin näköisesti, mutta ne läjät on kuitenkin oven takana piilossa. Enkä ole vielä keksinyt mitään hirmu siistiä tapaa jemmailla vaatteita, jotka eivät ole varsinaisesti puhtaita, mutta eivät vaadi vielä pesuakaan.

Meillä on siis oikeastaan aina ollut täällä kotona siistiä, ainakin siinä tarkoituksessa että tavarat on paikallaan, koska en oikein kestä enää sellaisia suurkaaoksia jotka ei teininä/nuorena haitannut ollenkaan. Mutta sellaisessa varsinaisessa siivouksessa missä imuroidaan ja puunataan ja puleerataan me oltiin edelleen ihan tosi onnettomia, ja siivouspäivät oli ihan tosi harvassa. Kuulostaa pahalta, mutta en mä kyllä tunnusta että meillä koskaan olisi mitenkään likaista ollut, vaikkei jatkuvasti oltukaan imuroimassa. Ehkä hienoisia pölykerroksia pääsi joskus kertymään*, mutta ei siihen kuole. Ja tietysti sit siivottiin heti, jos jotain kaatui/läikkyi/meni rikki.

Mikon muuttaessa taloon me kuitenkin päätettiin, että nyt on ihan oikeasti ryhdistäydyttävä, koska en halua hukkua kissankarvaan (tai vaaleanpunaiseen haituvaan). Kaikki aikaisemmat suunnitelmat säännöllisestä viikkosiivouksesta ovat kariutuneet enemmän tai vähemmän vauhdikkaasti, mutta nyt olen vähän naurettavankin ylpeä siitä, että ollaan onnistuttu toteuttamaan viikkosiivousta ihan ennätyksellisellä menestyksellä. Olen varma, että jotkut ovat sitä mieltä että on ällöttävää kun meillä imuroidaan vaan kerran viikossa, mutta meille tää sopii oikein hyvin.

Meidän siivouspäivä on torstai, koska yksi kaveri (terkkuja Petulle!) kerran selitti, kuinka torstai on maailman järkevin siivouspäivä: sitten voi perjantaina vaan tulla siivottuun kotiin ja aloittaa viikonlopun viettämisen kaikessa rauhassa. Ja ihan totta, kukapa sitä haluaisi viikonloppujaan viettää siivoamalla. Perinteinen siivouspäivä lauantaisin kuulostaa mun mielestä ainakin ihan hirveältä.

Täällä on siis tänään(kin) töiden jälkeen siivottu, joten nyt taidan hyvillä mielin korkata yhden siiderin ja asettua sohvalle katsomaan uutta The Astronaut Wifes Club -sarjaa. NASA-aiheen se vaati, että mut sai ”livetelevision” eteen muutenkin kuin urheilua katsomaan, toivottavasti sarja osoittautuu hyväksi. Eka jakso oli ainakin viime viikolla ihan lupaava.


*Meidän äiti aina kylässä käydessään kirjoitti mun televisioon Pyyhi minut jos se oli pölyinen. Se oli ihan todella ärsyttävää, koska tasaisen pölykerroksen läpi pystyi ihan hyvin katsomaan, mutta ne puhtaat kohdat joihin oli sormella piirretty oli ihan todella häiritseviä... ;)

Suomalais-ruotsalais-japanilainen sunnuntai

Me ei olla Villen kanssa kumpikaan tarkoituksenmukaisesti missään vaiheessa yritetty löytää muita suomalaisia täältä Houstonista. Ei siihen sen kummempaa syytä ole, ei vaan olla missään vaiheessa kaivattu nimenomaisesti suomalaista seuraa, kun kivat ihmiset on kivoja ihmisiä, tuli ne sitten mistä maasta tahansa. Asiaa helpottaa varmasti myös se, että me Villen kanssa tietysti puhutaan kotona keskenämme aina suomea. Jos näin ei olisi, uskoisin kaipaavani suomen puhumista ja sitä omalla kielellä kommunikointia ihan eri tavalla. Nyt kuitenkin tutustuin tuossa viime kuussa sähköpostitse suomalaiseen Emmiin ja käytiin sunnuntaina brunssilla/lounaalla Rice Villagessa yhdessä kolmen muun suomalaisen ja yhden ruotsalaisen tytön kanssa. Oli kyllä kivaa, toivottavasti nähdään vielä uudemmankin kerran.

Ville oli päättänyt mennä mun Suomi-Ruotsi-treffien ajaksi töihin (Sunnuntaina! Se on ihan kajahtanut...), joten kun oltiin molemmat ihan käytännössä naapurissa, päätettiin mennä iltapäivällä käymään Houstonin Luonnontieteellisessä Museossa katsastamassa Samurai-näyttely. Tykkäsin kovasti, vaikka Tokion katanamuseossa käyneenä ei tuollainen vaatimattoman pieni otos ihan samalla tavalla sykähdyttänyt. Mutta varsin kattava näyttely oli kyseessä ja muhun tunnetusti tuo samurai-estetiikka vetoaa kyllä ihan täysillä. Kunnon kameraa ei tietenkään ollut mukana, mutta räpsin puhelimella joitain kuvia kumminkin. Kaiken kaikkiaan oikein mukava sunnuntai!

Kauden viimeinen baletti ja yksi Niksi-Pirkka-niksi

Tänä viikonloppuna meiltä loppui baletin kausiliput, kun lauantaina käytiin katsomassa The Taming of the Shrew, eli Kuinka äkäpussi kesytetään. Siinä missä oopperan kohdalla en yleensä erityisemmin välitä komedioista, toimii komiikka baletissa/tanssissa aivan erinomaisen hyvin. Esitys oli siis Houstonin baletin normaalitason mukaisesti sekä laadukas että todella hauska. Tykättiin molemmat kovasti. Baletinkaan kausilippuja ei olla kuitenkaan ajateltu uusia ensi vuodeksi, kun tuleva kausi ei vaikuta ihan yhtä kiinnostavalta. Eiköhän me kuitenkin yksi tai kaksi esitystä käydä silti katsomassa, ainakin Prinsessa Ruusunen olis mun listalla.

Ennen balettiin lähtöä puuhastelin kotona itselleni uusia lakkauksia varpaisiin, kun tajusin että kynsilakanpoistoaine veteli viimeisiään jo viime kerralla, mutten ollut muistanut/saanut aikaiseksi ostaa uutta pulloa. Sain vanhat lakat pois noin puolista varpaista ennen aineen loppumista kokonaan, missä vaiheessa epätoivoissani etsin Googlen avustuksella korvaavia ratkaisuja. Uudella lakkakerroksella saa kuulemma poistettua vanhatkin lakat, jos odottaa sen verran että lakkakerrokset tarttuvat toisiinsa, mutta ei niin kauaa että uusi lakka ehtii kuivua. Itse kuitenkin testasin toisenlaista vinkkiä, jonka mukaan kynsilakka lähtee hajuvedellä. Ja muuten lähti! Bonuksena varpaat tuoksuivat koko illan oikein miellyttävän voimakkaasti omenalle...

Kyklooppi

Me juteltiin viikko sitten pomon kanssa jotain amerikkalaisesta terveydenhoitojärjestelmästä ja pääsin siinä sitten sanomaan, etten ole kertaakaan täällä olon aikana käynyt lääkärissä, hammaslääkärissä vaan. Ei ois pitänyt retostella, kun sen saattoi arvata, että heti välittömästi moisen lausunnon jälkeen jotain käy kuiteskin. Perjantai-illalla täytyi ruveta nukkumaan, kun silmät tuntui niin väsyneiltä, ettei enää jaksanut oikeen lukea. Uni ei tällä kertaa kuitenkaan auttanut, vaan aamulla heräsin oikea silmä kirkkaan punasena ja näkökin oli vähän sumea. Kun en ollut ainakaan kuuteen vuoteen tarvinnut lääkäriä, niin kait tämäkin siitä sitten itsellään menis pois...

No ei mennyt ainakaan kohtuuajassa vaan tuntui paremminkin sen kun vaan pahenevan. Niinpä täytyi sitten ottaa lusikka kauniiseen käteen ja talsia eilen lääkärin vastaanotolle. Kätsyä sinänsä kun olen nykyään lääkiksessä töissä, niin silmäklinikkakin löytyi naapurirakennuksesta. Visiitin aikana mulle laitettiin ensin kaksiakin mitä lie silmätippoja ja sit kun ne halus vielä tiirata silmän pohjalle saakka ni sit sain sellaisia pupilleja laajentavia tippoja. Niitten vaikutuksen alkamisen muuten huomaa kivasti siitä, kun ei enää pysty kohdistamaan katsetta lähelle. Tulehtunut silmän ketale ei kuiteskaan halunnut oikeen tehdä yhteistyötä ni se sai sitten perään vielä kaksi satsia jotain supertippoja että saatiin sekin pupilli lopulta laajenemaan. Loppupäivän olinkin sitten puoliavuton kun se toimiva silmä ei nähnyt lähelle ja toinen oli sumussa ihan joka etäisyydellä.

 Ei sieltä silmän pohjasta mitään kummempaa onneksi löytynyt niin hoidoksi määrättiin vaan lääketippoja. Ainoa ongelma tässä tosin on se, että allekirjoittaneella on tunnetusti "herkät silmät" joita ei sovi ronkkia. Tippapullon lähestyessä silmä puristuu refleksinomaisesti niin tiukkaan kiinni kuin vaan pystyy. Keskimäärin yksi tippa kymmenestä menee yleensä perille saakka. Sanomattakin selvää etten ole koskaan edes harkinnut piilarien käyttämistä. No näitä lääketippoja pitäs ensin laittaa neljästi päivässä ja sitten myöhemmin sellasia laimeempia versioita aina kahden tunnin välein. Saas nähdä kuinka pojan käy... Mutta on tipoista ainakin osa päätynyt jo silmäänkin sillä tänään punotus on kadonnut jo melkeen kokonaan. Näkö on kyllä edelleen sumea, niin että yhdellä silmällä mennään.

Kasi vee

Meillä vietettiin eilen syntymäpäiviä, kun meidän pieni kisu täytti kahdeksan! Synttärisankari sai erityisen paljon rapsutuksia ja herkkunaksuja, sekä luonnollisesti hyvissä ajoin ostetun synttärilahjan. Entinen suosikki, sittemmin pysyvästi väärinkäytöksen vuoksi (lue: vaaleanpunaisen haituvan liiallinen syöminen...) piiloon siirretty huiska sai korvaajaksi uuden huiskan, jossa tuli mukana kolme erilaista mahdollista leluosaa.

Suosikki löytyi ennen kuin ehdin saamaan osia edes irralleen, kun Miko innostui tuosta sulallisesta osasta. En ehtinyt edes kiinnittämään sitä huiskan varteen kiinni, kun kisu jo hyökkäsi sen kimppuun ja kantoi saalista suussaan ympäri kämppää. Huiskan varressa sen viehätys kasvoi vielä entisestään, eikä mikään määrä huiskutusta meinannut riittää meidän synttärisankarille.

Star Wars -lelujen kohdalla meni ehkä vähän pieleen, mutta uudesta huiskalelusta tuli kyllä kertaheitolla suosikki. Siis Mikon mielestä. Itsehän ehdin jo aavistuksen verran katumaan lahjavalintaa, kun se kannettiin aamuviideltä sänkyyn heilutettavaksi. Meillä käydään täällä siis hieman kehityskeskusteluja sopivista leikkiajoista, joihin ei kuulu ne hetket kun herätyskellon soittoon on vielä tunti aikaa.

Kyselylomakeaddikti

Mulla on joku käsittämätön mieltymys erilaisten lomakkeiden täyttämiseen. Etenkin kaikki kyselylomakkeet ruksittelen ihan ilokseni (pitää olla monivalintoja, en minä mitään sanallisia vastauksia jaksa rustata). Siispä luonnollisesti täyttelin myös televisionkatselutottumuksia kartoittavan kyselylomakkeen kun sellainen postiluukkuun hyvä tovi sitten ilmestyi. Sen mukana tuli jopa dollarin seteli kiitokseksi, ja palautuksen jälkeen luvattiin vielä vitonen. Kiitos vaan, olisin minä lomakehulluna tehnyt tämän ilmaiseksikin.*

Jokin aika sitten minulle sitten soitettiin ja tiedusteltiin, että voisinko vastata puhelimitse muutamiin jatkokysymyksiin. Suostuin, ja selvitin oikein mukavan haastattelijan kanssa tällä kertaa vuorostaan radionkuunteluani, sanomalehtien lukemista, sekä erilaisten uutissivustojen seuraamista netissä. Ihan hauskaa, vaikkakin mieluummin olisin luonnollisesti täyttänyt kyselylomakkeen. Ja loppuvaiheissa alkoi jo vähän mielenkiinto herpaantua, kun kysymyksiä oli ihan tosi paljon. Mutta puhelun lopuksi minulle kerrottiin, että vielä yksi kysely tulee postissa ja olisi tosi hienoa, jos voisin siihenkin vastata.

Eilen se viimeinen osa sitten saapui ja tällä kertaa sen mukana lähetettiin 7 dollaria. Olen siis kyselylomakeinnostuksellani onnistunut tienaamaan jo reilusti yli kympin! Tämä viimeinen osa on viikon ajan pidettävä televisionkatselupäiväkirja, johon tulee merkitä kaikki seitsemän päivän aikana televisiosta joko suorana katsotut tai nauhoitetut ohjelmat. Nettipalvelujen kautta tai vaikkapa DVD:ltä katsottuja juttuja ei kuulu merkitä, joten kun meillä katsotaan nykyään lähinnä Netflixiä, tulee minun päiväkirjasta ihan todella tylsä. NBA-finaaleja vaan, kuten tänäkin iltana. Mutta täytän kuitenkin kiltisti penkkiurheiluni päiväkirjaan ja palautan sen viikon jälkeen, tietenkin.


*Hassuna sattumana sain suunnilleen samoihin aikoihin, siis ihan muutaman viikon sisällä, vastaavanlaisen televisionkatselukyselyn myös Suomesta. Sen mukana tuli viisi euroa. Täyttelin senkin lomakkeen, luonnollisesti, mutta päätin kuitenkin olla palauttamatta. Siinä ei nimittäin missään vaiheessa voinut mitenkään ilmaista asuvansa ulkomailla, joten epäilen että minun vastauksistani olisi ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Sen verran kummalliselta tuntui ruksia että joo, kyllä meillä näkyy kaikenlaisia erikoiskanavia, mutta ei, Yleä ei kyllä saa näkyviin...

Örkkejä

Mun on ehkä sittenkin lopetettava parvekkeella hengailu, tai ainakin laitettava ovi kiinni. Me ollaan nimittäin pidetty sitä tietenkin auki, että Miko pääsee mukaan niin halutessaan. Valitettavasti tämä tarkoittaa sitä, että meille aina välillä päätyy sisään kaikenlaisia ärsyttäviä ja vastenmielisiä örkkejä, joiden paikka olisi oikeasti ulkosalla. Just aikaisemmin tällä viikolla tajuttiin, että meidän sohvalla kiipeilee jättimäinen ötökkä, kun ihmeteltiin että mitä Miko mahtaa niin tiivisti tuijottaa. Ja tosiaan vaan tuijottaa, silleen pienesti varuillaan. Meidän kisun mahtimetsästykset rajoittuvat ilmeisesti muovirinkuloihin ja vaaleanpunaisiin haituvahuiskiin.

Tällainen meillä vieraili. Internetin ihmeellisen maailman mukaan se on mustakeltainen mud dauber, eli jonkinlainen ampiainen.

Tästäpä tulikin mieleeni kun muutama viikko sitten töissä meidän toimistosta löytyi torakka. Se hengaili katossa aivan yhden työkaverin pään yläpuolella, eikä liikkunut siitä koko päivänä mihinkään. Olin hyvin vaikuttunut siitä, että työkaveri pysyi pöytänsä ääressä, koska itsehän olisin ollut varma että torakka tippuu hetkenä minä hyvänsä niskaan, enkä näin ollen todellakaan olisi tyynesti istuskellut sen alla. Torakasta (joka sai muuten nimekseen Bob) puhuttaessa työkaveri totesi, että kyllä hän vähän toivoisi että hänen kissansa olisi nyt paikalla, koska se aina kotonakin hoitaa kaikki torakat ja muut ötökät. Minun kantani oli lähinnä se, että vähänkö hyvä ettei meidän nykyisessä kämpässä ole näkynyt yhtäkään torakkaa. Vähän meinaan epäilen että meillä ei Mikosta olisi torakanmetsästäjäksi. Meidän pieni nöösökisu ottaisi paljon todennäköisemmin pataan siinä matsissa...

Kuva lainattu täältä.

Vakuutuskummallisuuksia

Mun on ollut jo pitkään tarkoitus kirjoittaa vähän tästä paikallisesta, varsin kummallisesta vakuutussysteemistä. En vielä kuuden vuoden jälkeenkään ihan tarkalleen ymmärrä homman läheskään kaikkia hienouksia, mutta suomalaiseen terveysjärjestelmään tottuneelle muutos on ollut jokseenkin hämmentävä. Yksi oleellisimmista yksityiskohdista näiden järjestelmässä on se, että suurin osa vakuutuksista (joita toki on erilaisia ja eritasoisia) korvaa ainoastaan tiettyyn verkostoon kuuluvien lääkärien palvelut. Onkin erityisen tärkeää varmistaa, että kaikki mitä tapahtuu kuuluu vakuutuksen korvaamien asioiden piiriin, koska muuten voi edessä olla iso lasku.

Tästä on puhuttu paljon, kun eri tahot miettivät että mikä kaikki voi realistisesti kuulua potilaan vastuuseen. Hyvänä erimerkkinä tilanne, jossa potilas oli jossakin rutiinileikkauksessa, jonka aikana hoitava kirurgi oli konsultoinut kollegaansa. Tämä kollega ei kuulunutkaan potilaan vakuutuksen korvaamaan verkostoon, joten huikean kallis konsultointilasku lankesi sellaisenaan potilaan maksettavaksi. Harmi vaan, että potilas oli ollut kaiken tämän tapahtuessa nukutettuna, mutta vakuutusyhtiön mielestä tämä ei kuitenkaan ollut riittävä tekijä siihen että he korvaisivat homman.

Itsellänikin on, huomattavasti pienemmässä mittakaavassa, hieman vastaavanlainen kokemus. Olin kaikista kauhutarinoista oppineena varmistanut kirjallisesti vakuutusyhtiön asiakaspalvelusta etukäteen erään lääkärikäynnin kuuluvan kokonaisuudessaan vakuutukseni piiriin. Yllätykseni oli siis melkoinen, kun pari kuukautta käynnin jälkeen vakuutusyhtiö heitti minun suuntaani reilusti yli sadan dollarin laskun. Lähetin asiakaspalveluun tiedustelun, että mistäköhän mahtaa olla kyse, kun olin vielä etukäteen varmistanut että kaikki on kunnossa, ja minulle kerrottiin että lääkärikäynti toki korvataan, kun lääkäri kuuluu verkostoon, mutta se labra missä kävin ei kuulu, joten labratyö ei kuulu korvattavien asioiden piiriin. Kerroin takaisin etten ollut käynyt missään labrassa erikseen vaan kaikki tehtiin lääkärintarkastuksen yhteydessä, missä vaiheessa vakuutusyhtiö lupasi tarkastaa tilanteen uudelleen. Kävi ilmi, että lääkärintoimisto oli käyttänyt ulkoista labraa, joka tosiaan ei kuulunut minun vakuutuksen verkostoon. Mutta koska Ricen vakuutus on varsin hyvä ja he totesivat että minä en olisi tätä voinut mitenkään tietää, päätyi vakuutus korvaamaan maksusta osan, ja osa jäi sitten lääkärin ja sen labran omalle vastuulle. Itse en joutunut maksamaan siis mitään. Monet tarinat päättyvät toisin, joten olen todella iloinen etten itse joutunut tappelemaan asiasta sen enempää.

Parvekkeella

Ville teki pari viikkoa sitten melkoisen uroteon ja pesi meidän talven aikana lievästi sanottuna järkyttävään kuntoon päässeet parvekekalusteet. Sen jälkeen ollaankin uhmattu Houstonin turhankin lämpimiä kesäkelejä, ja etenkin minä olen viettänyt melko paljon aikaa parvekkeella. Sieltä nyt vaan sattuu löytymään meidän kaikista mukavin löhötuoli, johon aina majoitun joko kirjan tai puhelimen kanssa lukemaan, tai ihan vaan torkkumaan.

Ja koska me ollaan vietetty aikaa parvekkeella, on tarjottu samaa mahdollisuutta myös Mikolle. Itsehän jokseenkin ylenpalttiseen huolehtimiseen taipuvaisena en ihan alun perin ollut varma, että haluanko päästää Mikoa parvekkeelle ollenkaan. Olin onnistunut vakuuttamaan itseni siitä, että pöljä kissa joko yrittää tunkea itsensä kaiteen raosta ulkopuolelle, tai vaihtoehtoisesti hyppää kaiteen yli jonkun tirpan perään. Ville yritti sanoa että ei se kisu nyt mikään täysidiootti ole, mutta kyllä se joskus on melkoisen hönö. Kolmannesta kerroksesta on kuitenkin pitkä matka maahan.

Tulin lopulta järkiini ja päätin että minun tai meidän molempien ollessa parvekkeella, jää ovi auki jotta Miko voi halutessaan liittyä seuraan. Mutta ei se kyllä ainakaan toistaiseksi ole erityisemmin halunnut. Se ei oikein tunnu ymmärtävän, että mistä tässä parvekehommassa on oikein kyse. Eka visiitti oli ihan todella epäröivä, ja pienikin rasahdus tai meidän liikahdus sai arkajalkakissin pakenemaan sisätiloihin. Mistään kaiteen läpi tunkemisesta ei ollut pelkoakaan, kun eihän kissiraasu uskaltanut lähellekään kaidetta.

Parvekkeeseen on nyt tutustuttu useampana päivänä ja ihan pienimuotoista lämpenemistä on havaittavissa. Ei Miko siellä vieläkään pitkiä aikoja viihdy, mutta pyörii kuitenkin jo ihan kaikkialla ja kaiteen raoistakin on katseltu maisemaa. Silleen rauhallisesti, eikä onneksi yhtään sen näköisenä että harkitaan kaiteen yli hyppäämistä tai jotain muuta typerää (olen salaa vieläkin ihan minipienesti aina varuillani, kun Miko menee liian lähelle kaidetta).

Ehkä Miko vielä jossain vaiheessa innostuu sen pienimuotoisesta ulkoilumahdollisuudesta. Meillä se on muutoin ihan täysin sisäkissa, mutta en yhtään tiedä onko se alkuperäisen omistajansa aikana päässyt ulkoilemaan. Epäilen että ei, ottaen huomioon sen suhtautumisen ihan ensimmäiseen parvekeretkeen.

Yllätyskoukussa koripalloon

Me ollaan vähän vahingossa jääty koripallokoukkuun. On se mun mielestä aina ollut ihan kiva peli katsoa, mutta en ole sitä silti koskaan mitenkään erityisemmin seurannut. Mutta tänä vuonna Houston Rocketsit ylsivät playoffeissa aina läntisen konferenssin finaalipeleihin asti, ja me huomattiin katsovamme pelejä varsin intensiivisesti.

Rocketsit eivät valitettavasti lopulta pärjänneet, vaan koko NBA:n tänään alkavissa finaalipeleissä kohtaavat Golden State Warriors ja Cleveland Cavaliers. Ja vaikkei kotijoukkue enää olekaan mukana, taidan silti korkata yhden siiderin ja asettua illaksi television ääreen. Nyt kun vielä osais päättää että kenen puolella sitä olis. Tunnetusti katkerana häviäjänä ilmoitin heti sen jälkeen kun Warriorsit pudottivat Rocketsit, että finaaleissa kannatan Cavseja, mutta näin useamman päivän aikana harmitus on jo laantunut ja on ollut pakko myöntää että Warriorsien joukkue on kyllä tosi kova. Ehkä mä vaan katson ja odotan että mulle selviää puolivahingossa kenen puolella olen (mulle käy usein niin, että yhtäkkiä vaan pelin aikana huomaan olevani toisen joukkueen puolella, vaikka aluksi on mukamas ollut ihan sama että miten peleissä käy).

Tulvatarinan jatko-osa

Kuten viimeksi mainitsin, Ricen yliopisto ilmoitti viime viikolla tulviin johtaneen myrsky-yön jälkeen olevansa tiistaina normaalisti auki, vaikka moni muu alueen yliopistoista joko aukesi myöhemmin, tai oli kokonaan kiinni. Jos kampukselle ei tulvivien teitten vuoksi päässyt, piti käyttää lomapäivä. Tämän päätöksen tehneet tahot ovat viimeisen viikon aikana saaneet jokseenkin kipakkaa palautetta aiheesta, joten eilen putkahti sähköpostiin selventävä viesti.

Sähköpostissa perusteltiin sulkemattajättämispäätöstä, ja selvennettiin käytäntöä siitä milloin olosuhteiden vuoksi ei tarvitsisi käyttää lomapäivää jos töihin ei pääse. Pääpiirteissään homma menee niin, että jos koko kaupungissa vallitsee poikkeustila sääilmiöiden vuoksi (esimerkiksi hurrikaani Iken aikaan), ei tarvitse käyttää lomapäivää jos ei pääse töihin, vaikka yliopisto olisikin auki. Mutta tulvien katsottiin vaikuttavan vain rajallista osaa kaupungista, joka johti päätökseen lomapäivän käyttämisen vaatimisesta.

Tämä päätös on nyt sen kipakan palautteen vuoksi todettu epäonnistuneeksi, mutta käytännön syistä hommaa on kuulemma vaikea enää jälkikäteen muuttaakaan. Sen sijaan ylemmät tahot ovat tulleet siihen tulokseen, että ihan kaikki Ricen työntekijät ansaitsevat vähän jotain ekstraa, riippumatta siitä korvataanko osalle porukasta "menetetty" lomapäivä, vai palkitaanko niitä, jotka töihin ilmestyivät. Siispä Rice on päättänyt pidentää itsenäisyyspäivän viikonloppua yhdellä ylimääräisellä päivällä, niin että yliopisto on kiinni jo heinäkuun neljättä edeltävänä torstaina (4. päivä on siis tänä vuonna lauantai, ja edeltävä perjantai oli alusta asti merkattu vapaapäiväksi). Kelpaa mulle, etenkin kun siitä viikonlopusta alkaa meidän parin viikon loma (ollaan tulossa Suomeen!).