Hovilan kartanossa

Vietettiin Suomen lomalla vähän aikaa Somerolla siskon luona, ja vierailtiin mm. Hovilan kartanossa. Alkuperäistä kunnioittaen kunnostettu kartanorakennus on hieno, mutta minuun suuremman vaikutuksen teki kivinavetan yläkertaan rakennettu Muistojen kultaa ja nuoruuden hurmaa -näyttely 50- ja 60-lukujen Suomesta.

Olin erityisen ilahtunut siitä, että halkopinon väliin oli oikeaoppisesti piilotettu pulloja. Mun kuvat näyttäis olevan vähän autopainotteisia, mutta oli siellä muutakin. Mun mielestä vaan vanhat autot on kovin hienoja. Oli miten oli, suosittelemme lämpimästi piipahdusta Hovilan kartanossa jos olette jossain vaiheessa liikkeellä Someron suunnalla.

Luovia työpöytäratkaisuja

Mulla on töissä viime aikoina ollut käytössä vähän luovasti ratkaistu seisomapöytä. Tulin siihen tulokseen, että olisi hirmu hyvä vaihtoehto jos joskus voisi seistä työpöydän ääressä, kun niin suuri osa vuorokaudesta menee kuitenkin istuen tai makuulla. Tiedän parikin eri tyyppiä kampuksella joilla on seisomatyöpöytä ja kun kyselin kokemuksia, kaikki sanoivat pitävänsä ratkaisusta kovasti.

Katsottiin esimiehen kanssa sellaista työpöydän lisäosaa, jonka avulla voi helposti säädellä korkeutta ja se periaatteessa nostaa tietokoneen näytön (ja näppiksen sun muut) seisomakorkeudelle, sisältäen myös jonkin verran tasotilaa. Valitettavasti kaikki järkevän kokoiset vaihtoehdot osoittautuivat hieman liian isoiksi mun työpöydälle. Kummallista, koska olen aina ajatellut että mun työpöytä on ihan ruhtinaallisen kokoinen. Se on myös vaan reilu vuosi sitten hankittu, kun se tila meidän toimistossa jossa munkin työpiste sijaitsee laitettiin kokonaan uusiksi, joten pöydän vaihto ei tule kysymykseen.

Ennen kuin alettiin pohtimaan mitään radikaaleja ratkaisuja tai tuhlattiin asiaan isommin rahaa, päätin että testaan hommaa vähän luovasti, jotta tietäisin pitäisinkö seisomapöydästä myös käytännössä. Virittelin siis tietokoneen näyttöni, näppäimistöni ja hiireni parin ylösalaisin käännetyn laatikon päälle. Kolmas laatikko toimii lisätasona, koska varsinainen pöytätaso on seistessä niin matalalla, että pitää kumarrella rasittavasti. Homma on toiminut varsin hyvin ja olenkin päättänyt, että jotain pysyvämpää ja ehkä hieman esteettisempääkin ratkaisua voisi nyt oikeasti alkaa pohtimaan. Haluaisin ehdottomasti sellaisen ratkaisun joka mahdollistaa suhteellisen vaivattoman siirtymisen seisomapöydästä istuen työskentelyyn, koska joskus on vaan helpompi, mukavampi ja/tai käytännöllisempi istua ja nyt vaihto vaatii koko laatikkoviritelmän purkamisen (ja säilömisen työpöydän alle) tai kasaamisen, enkä ihan niin usein jaksa siihen ryhtyä kuin haluaisin. Sit joko istun silloinkin kun ihan hyvin voisin seistä, tai sinnittelen kipein jaloin korkkaripäivänä. Ja ei, korkkareista luopuminen ei ole vaihtoehto.

Tyylikäs laatikkoviritelmä.

Tuskaisa kotiinpaluu

Me tultiin Suomesta jo viime lauantaina, mutta mulla on edelleen vähän vaikeuksia saada arkea rullaamaan. Siksipä olenkin suosiolla keskittynyt siihen että palautan arjen ensin kotona ja töissä (missä oli kahden ja puolen viikon hommat rästissä ja näinollen suhteellisen kiireistä) ja pidän blogin telakalla vielä hetken. Mutta nyt hommat alkaa olla suunnilleen normaalissa, joten eiköhän palata ruotuun täälläkin.

Jostain syystä tämä kotiinpaluu on tosiaan ollut paljon aikaisempia hankalampi, olen mm. kärsinyt huomattavasti normaalia kauemmin jonkinlaisesta aikaerorasituksesta. Yleensä aikaerotuskaa esiintyy oikeastaan vain Suomeen mennessä, ja tänne palaaminen on käynyt helposti yksien kunnollisten yöunien avulla. Nyt oon kuitenkin ollut koko viikon tosi väsynyt ja simahtanut iltaisin jo siinä kahdeksan aikaan sohvalle jo valmiiksi melko väsyneiden työpäivien päätteeksi. Epäilen tämän johtuvan osittain siitä että täällä on ollut niin kuuma (anteeksi kaikille jotka valitti että haluavat helteet Suomeen, mutta meidän mielestä siellä oli ihanaa!), mutta eniten siitä, että meillä oli koko loman ajan hirmu kiire ja niin paljon hommia, että en varsinaisesti ehtinyt missään vaiheessa lepäämään ja rentoutumaan, kuten lomalla kai jossain määrin olisi tarkoitus.

Kiireestä huolimatta meillä oli huippuloma Suomessa. Kiitos kaikille jotka ehtivät meidän kanssa viettää aikaa, ja pahoittelut siitä että se aika oli joskus niin kovin lyhyt. Onneksi kuitenkin saatiin myös ihan vaan hengailla ja päästiin sinne jokilaivallekin, vaikka satoikin vettä! Luvassa vielä parikin eri ”turistina Suomessa” -katsausta, kunhan saan aikaiseksi valikoida kuvia.

Meillä kävi muuten paluulennon suhteen melkoinen tuuri, kun meidät siirrettiin yllättäen Premium Economy -luokkaan. Meistä ei kumpikaan tiennyt tästä etukäteen, vaan saatiin se selville kun oltiin jo menossa koneeseen. Lennettiin Lufthansalla, ja niillä oli sellainen itsepalveluportti, jossa itse luetaan boarding passin viivakoodi ja kävellään portista sisään. Ville oli mennyt viereisestä portista just mun edellä, kun mun viivakoodi ei avannutkaan porttia välittömästi. Siinä kesti just sen verran kauemmin, että ehdin ajatella jonkun olevan pielessä, kun masiina printtasikin ulos uuden paikkanumeron. Onneksi Ville oli saanut sellaisen myös, niin päästiin edelleen istumaan vierekkäin.

Premium Economyssa oli aavistuksen isommat penkit, enemmän jalkatilaa, ja isommat leffanäytöt. Varsinkin tämä viimeinen oli todellista luksusta, koska menomatkalla mun istuimen näyttö oli rikki, enkä voinut katsoa yhtään mitään. Siispä paluulennolla otettiin vahinko takaisin ja katsottiin kolme elokuvaa! Arvostin myös sitä, että meidän paikat oli Premium Economy -osaston takimmaisessa rivissä, joten pystyin laittamaan penkin selkänojan ihan huoletta just niin taakse kuin se menee (normaalisti en koskaan tee niin, koska haluan olla muita huomioiva matkustaja). Harmi että vähän tilavamminkin matkustettaessa lentäminen on mun mielestä edelleen epämiellyttävää ja olo on koko ajan pikkuisen hutera. Muuten olisin ehdottomasti nauttinut siitä ilmaisesta Baileysista jota Premium Economy -matkustajille aterian päätteeksi tarjoiltiin!

Kuvitus meidän lyhyeltä vierailulta Mannerheimin Metsästysmajalle.

Tuhat

Uskomatonta mutta totta, tämä on meidän blogintekeleen tuhannes (!) kirjoitus! Kirjoitin tuossa viime vuoden loppupuolella blogireflektion, ja voin ilokseni todeta että kolmen päivityksen viikkotahdissa on keskimäärin pysytty aika hyvin. Ja koska silloin tuli kirjoiteltua vähän enemmän ajatuksia tästä tekeleestä, päätin näin pyöreiden kunniaksi keskittyä vähän epämääräisempiin blogifaktoihin:

• Jos olisin koko ajan kirjoittanut keskimäärin kaksi kertaa päivässä, kuten alussa, olisi tuhat päivitystä tullut täyteen jo syyskuussa 2010.
• Jos olisi koko ajan kirjoittanut keskimäärin kolme kertaa viikossa, kuten nykyisin, tulisi tuhat päivitystä täyteen vasta syyskuussa 2015.
• Tuhannesta päivityksestä Ville on tehnyt 77.
• Tuhannesta päivityksestä meillä käyneet vieraat ovat tehneet 7.
• Jopa mun lyhyellä matikalla edellisistä voi päätellä, että tuhannesta päivityksestä minä olen tehnyt 916. 
• Eniten päivityksiä löytyy hyvin epämääräisestä Muuten vaan -kategoriasta.
• Vähiten päivityksiä löytyy Miko-kategoriasta. Mutta ei huolta, voin luvata että tämä kategoria kirii kyllä muita kiinni kovaa vauhtia!

Meidän blogiin törmää ilmeisesti joskus kun googlaa jotain ihan muuta. Tässä ovat yleisimmät hakusanat jotka eivät liity meihin millään lailla, mutta joilla meidät on kuitenkin löytänyt:

• Korupuu – Olen edelleen ihan tosi tyytyväinen omaani, jonka löysin Urban Outfittersistä.
• Black Swan & Musta joutsen elokuva – On muuten edelleen mun mielestä ihan valtavan hyvä elokuva, kannattaa katsoa! 
• Opossumi – Olen nähnyt opossumin kahdesti. Ekan kerran kävellessä Rice Villagesta kotiin kun vielä asuttiin vanhassa kämpässä. Tokan kerran kaverin autotallissa, josta jahtasin sen luudan kanssa pihalle samalla sille suomeksi törkeyksiä huutaen, koska olin yllättänyt sen syömästä kisulle tarkoitettua ateriaa. 
• Alligaattori – Niitä kannattaa mennä katsomaan Brazos Bend State Parkiin! Kuvia täällä, täällä ja täällä.
• Kurpitsalyhty – Täällä hienot ja mahtavat ohjeet kurpitsalyhdyn kaivertamiseen.
• Tidafors sohva – Pakko sanoa että tämä yllätti. Mutta mikäs siinä, kiinnostuneille kerrottakoon että me ollaan oltu sohvaamme varsin tyytyväisiä.

Näillä eväillä on menty kaikessa epämääräisyydessään siis tuhannen päivityksen verran, joten eiköhän jatketa samaan malliin tulevaisuudessakin. Nyt tosin blogi hiljenee todennäköisesti kokonaan meidän Suomen loman ajaksi, eli palataan linjoille reilun parin viikon päästä.

Kesä leffassa

Me ollaan tässä kevään/kesän mittaan elvytetty meidän sunnuntaileffaperinne ja käyty katsomassa jo vaikka mitä. Kaikki alkoi siitä kun Fast & Furious -leffasarjan seitsemäs osa tuli teattereihin ja mun oli tietysti pakko päästä se katsomaan. Edellisestä leffakäynnistä olikin vierähtänyt melko tovi, mutta Furious 7:n jälkeen meni vaan kaksi viikkoa kun mentiin seuraavan kerran. Ja sit päätettiinkin että täähän oli kivaa, eiköhän oteta tavaksi. On meillä pari sunnuntaita jäänyt välistäkin. Ensin yksi jolloin kurjan ilman vuoksi päätettiin että on täydellinen päivä leikkiä meidän toimiston Wii-pelikonsolilla niin paljon, että sen voi vihdoinkin palauttaa, ja nyt pari viikkoa sitten, kun oli suomalais-ruotsalais-japanilainen sunnuntai, eikä viitsitty enää mennä museon jälkeen vielä elokuviinkin.

Nyt kun Suomen loman aikana tulee sunnuntaileffoihin tauko, ajattelin tehdä julkisen tunnustuksen siitä, kuinka huono meidän elokuvamaku onkaan, eli mitä me ollaan viime aikoina käyty katsomassa (lista on katsomisjärjestyksessä, sikäli kun sellaisella on yhtään mitään väliä):

• Furious 7 – Itsehän olin huonon kakkososan ja umpisurkean kolmososan jälkeen jo luovuttanut tämän elokuvasarjan suhteen, kunnes kuudennen osan trailerin näkeminen sai minut taas kiinnostumaan. Eli kakkos- ja kolmososiin pettyneille tiedoksi, nelosesta eteenpäin paranee taas. Eihän näissä mitään järkeä ole, eikä realismin häivääkään, mutta voi hemmetti miten paljon ne silti (tai siksi?) viihdyttää.

• Avengers: Age of Ultron – Me ollaan vankasti Marvel-faneja, joten uusin Avengers-elokuva oli luonnollisesti välttämätöntä nähdä. Taattua viihdettä, vaikkei likimainkaan parasta mitä Marvel on viime vuosina saanut aikaan. Elokuvan mahtavuus lisääntyi parillasadalla prosentilla ihan vain James Spaderin ansiosta.

• Ex Machina – Viime aikaisista sunnuntaileffoista ainoa joka ei ole semiaivotonta toimintaräimettä, vaan oikeasti ihan todella fiksu leffa. Koska me ei olla juurikaan käyty leffassa, en ollut edes huomannut että Alex Garland oli ohjannut esikoisteoksensa, ennen kuin kaveri kysyi huvittaisko meitä lähteä sitä katsomaan. Sinä päivänä ei käynyt, mutta pari viikkoa myöhemmin sopi ja hyvä niin. Pidettiin nimittäin kaikki kolme elokuvasta ihan tosi paljon.

• Mad Max: Fury Road – The Road Warriorin suurena fanina minusta oli aivan itsestään selvää että uusi Mad Max pitää nähdä. Ville ei ollut kauhean innostunut, mutta suostui kuitenkin lopulta. Ja vihasi tätä elokuvaa, eikä ole ehkä vieläkään antanut minulle täysin anteeksi sitä, että raahasin hänet sitä katsomaan. Ei se minustakaan ollut erityisen hyvä, mutta kyllä se silti katsomisen arvoisesti viihdytti. Villen mielestä ei.

• San Andreas – Katastrofielokuvat on keskimäärin aika huonoja, mutta San Andreas oli meidän molempien mielestä katastrofielokuvaksi yllättävän hyvä. Jotkut väittävät ettei se ole kovin realistinen, mutta vapaapainin entisenä suurfanina olen itse täysin valmis uskomaan Rockin pystyvän mihin tahansa!

• Jurassic World – Olin tästä elokuvasta niin innoissani, että pakotin Villen katsomaan kaikki kolme aikaisempaa Jurassic Park -elokuvaa sitä ennen. Ykkönen on luonnollisesti klassikko, mutta kakkonen ja kolmonen on aika huonoja. Jurassic World sen sijaan oli meidän mielestä aivan erinomainen, vihdoinkin sen ensimmäisen arvoinen jatko-osa. Eihän siihen mennytkään kuin vähän yli kakskyt vuotta.

• Tomorrowland – Ihan ok, mutta ei sen kummempi. Oli siinä muutamia ihan mielenkiintoisia ajatuksia, mutta valitettavasti etenkin loppuvaiheissa leffa meni Villen mielestä vähän paasaavaksi, ja mun mielestä se oli, noh, vaan niin kovin Disney. Ihan ongelmitta me se kerran katsottiin läpi, mutta en mä usko että mulle missään vaiheessa tulee mitään suurta halua nähdä tätä uudestaan.

Jep jep. Aika pitkälti sellaisen pitkälti aivottoman toimintaviihteen puolella ollaan siis oltu. Mutta ei siinä mun mielestä ole mitään vikaa. Joskus elokuva saa ihan vaan viihdyttää, ilman että se vaatii juuri minkäänlaista aivotoimintaa. Ja kyllä me ihan oikeasti katsotaan muutakin kuin toimintaräimettä. Monesti vaan ne oikeasti hyvät elokuvat on parhaimmillaan kotona kaikessa rauhassa, ilman että ympärillä on salintäydeltä mahdollisesti huonosti käyttäytyviä katsojia.

Kohta me lähdetään juhlimaan Villenkin loman alkua drive-iniin, jossa vuorossa mitäs muutakaan kuin toimintaräimettä. Ajateltiin nimittäin käydä vilkaisemassa uusi Terminator Genisys. Onneksi drive-inissä on aina hauskaa vähän huonommankin elokuvan kanssa, koska suhtaudun tähän kyllä melkoisen suurella varauksella. Kyseisessä leffasarjassa kun ei mun mielestä ole tapahtunut mitään hyvää sitten kakkososan.

Kaikki leffajulisteet lainattu täältä.

NASA-lauantai

Mulla alkoi tänään loma, josta muistutin työkavereita vähintäänkin riittävästi. Perustelin sen sillä, että mitä ärsyttävämpi olen lomahehkutukseni kanssa, sitä vähemmän niillä on mua ikävä kun olen poissa. Kaikki voittaa!

Loman kunniaksi voisinkin kertoa viime viikon kuudennesta työpäivästä, kun lauantaina oli taas aika mennä vuosittaiselle kesäretkelle NASAan. Työkaverit kyselee aina välillä, että eikö mua kyllästytä mennä joka kerta. Miten ihmeessä voisin kyllästyä?! Lähes joka kerta näen jotain uutta, ja silloinkin kun en näe, näen ihan mielettömän hienoja vanhoja juttuja.

Tällä kertaa kiertoajelu vei meidät ihan tuliterään, uuteen Mission Control -keskukseen, joka kuulemma otetaan käyttöön vasta myöhemmin tänä vuonna. Ja siitä syystä kiertoajelut tilapäisesti pääsevät sitä katsomaan, koska kun se on käytössä, ei sinne ole enää yleistä pääsyä. Melkoinen ero kyllä laitteistossa siihen, miltä nyt vaikkapa historiallinen, Apollo-ohjelman aikainen Mission Control -keskus näyttää.

Ylimääräisenä hienoutena siellä näytettiin livekuvaa kansainväliseltä avaruusasemalta, ja meidän ryhmän ollessa paikalla sattui asema juuri siirtymään maan valoisalle puolelle. Tahtoo siis sanoa, että saimme nähdä auringonnousun avaruudessa, ISS:n näkökulmasta katsottuna. Meille harvinaista herkkua, mutta ISS:n miehistö pääsee nauttimaan tästä upeudesta aina 90 minuutin välein. Niin mihin tässä kaikessa taas piti kyllästyä?