Halloween!

Hauskaa Halloweenia!

Viime vuoden tapaan askarreltiin taas kaksi kurpitsaa. Vähän enemmän Halloween-teemaan sopiva Dracula, ja sit taas Texans-versio, joka onnistui tänä vuonna yli odotusten. Toisin kuin Texansien tämän kauden pelisuoritukset, mutta ei siitä sen enempää. Ne olis meinaan ihan liian pelottavia kauhujuttuja, jopa Halloweenina...

Kisupäivä

Olen nykyään instagramiin liittymisen seurauksena huolestuttavan tietoinen kaikista mahdollisista "merkkipäivistä", kuten nyt vaikkapa siitä, että tänään on kansallinen kisupäivä. Sen kunniaksi ajattelin, että on täydellinen tilaisuus ostaa Mikolle se uusi huiska, jota kissi on kipeästi vailla.

Päätin kokeilla vielä kerran tällaista "laatuhuiskaa", ja ostin oikein National Geographic -merkkisen lelun, jonka pitäisi jotenkin tosi luonnollisesti jäljitellä saaliseläintä ja viritellä kissan saalistusviettiä. Yritin edelleen vakuuttaa itselleni, että parempi merkki tarkoittaisi pitkäikäisempää lelua, ettei tarttis ens viikolla taas ostaa uutta. Noin viiden minuutin leikkituokion jälkeen tilanne oli kuitenkin tämä:

Että eipä tässä sen kummempia... Miko kuitenkin tykkää sen uudesta lelusta, ja se on pääasia!

Lahjoja: Futispalkinnot

Tää on nyt vähän huijausta, koska näitä juttuja en ole niinkään saanut lahjaksi, vaan ihan itse hankkinut. Kyseessä ovat nimittäin viimeisen kolmen vuoden International Education Weekin jalkapalloturnauksen voittajajoukkueelle jaetut palkinnot.

Kolme vuotta sitten voittajat saivat avaimenperät, ja kaksi vuotta sitten palkintona oli stressipallokuutio. Yritin kyllä löytää paikan jossa olisin voinut teettää jalkapallokuvioisen pyöreän stressipallon, mutta valitettavasti hinta tahtoi nousta niin korkeaksi, että tyydyimme jalkapallokuvalla varustettuun kuutioon. Tänä kyseisenä vuonna turnaus jouduttiin perumaan, joten tilasin lopulta stressileluja jaettavaksi kaikille alunperin ilmoittautuneille. Viime vuoden palkinto oli magneettiklipsi, jolla voi kiinnittää esimerkiksi kuvia tai muita lappuja vaikka jääkaapinoveen. Just tänään suunnittelin että mikä tämän vuoden palkinto tulee olemaan, pitänee laittaa ensi viikolla viimeistään tilaukseen.

10K Laiskottelusunnuntai

Meidän alkuperäiseen sunnuntaisuunnitelmaan kuului ihan todella aikainen herätys ja seitsemältä starttaava kymmenen kilsan juoksutapahtuma downtownissa, mutta todellisuudessa päivä kului kotona laiskotellen ja jalkapalloa katsellen. Juoksutapahtuma nimittäin ilmoitettiin lauantai-iltana perutuksi, kun kaupungilta oli tullut kehotus pysytellä sisätiloissa jatkuvan sateen ja tulvavaaran vuoksi. Meksikoon osunut hurrikaani vaikutti meille asti nyt pari päivää lähes tauotta jatkuneilla sateilla, joskin veden määrä on ilmeisesti pysynyt sen verran maltillisena, ettei mitään älyttömiä tulvia ole tällä kertaa syntynyt.

Ilmoittautumismaksujahan ei näistä juoksutapahtumista yleensä saa takaisin vaikka koko homma peruttaiskin, mutta saatiinpahan edes paidat.

Rehellisyyden nimissä on pakko sanoa, ettei meistä kumpikaan ollut erityisen pettynyt perumisuutiseen. Sateessa juokseminen ei nimittäin kuulostanut kovin houkuttelevalta, etenkin kun valmistautuminen kympille on mennyt molempien sairastelun takia jokseenkin pieleen. Tahtoo sanoa sitä, ettei kumpikaan ole juossut kertaakaan viimeiseen kahteen viikkoon, ja mulla ainakin on edelleen vähän yskääkin. Niin ehkä oli oikeastaan parempi, ettei mennyt ennenaikaisesti rasittamaan itseään. Pitänee parannella rauhassa, ja etsiä sitten joku toinen juoksutapahtuma johon ilmoittautua että motivaatio säilyy.

Armeijan invaasio

Ricen jalkapallojoukkue pelaa huomenna armeijan West Point Military Academyn joukkuetta vastaan ja sen kunniaksi meidän jalkapallostadionin viereen laskeutui eilen Apache taisteluhelikopteri. Itse en valitettavasti päässyt saapumista katsomaan, mutta itse helikopterin olen jo nähnyt ohi mennessäni muutamaankin kertaan. Vaikea sitä on olla huomaamattakaan, se on kuitenkin melko massiivinen härveli. Ja koska ei ollut vielä riittävän erikoista, että stadionin kyljessä nököttää valtava armeijan helikopteri, tänään sen viereen parkkeerattiin tankki!

Suuri saalistaja

Muistaako joku vielä Mikon kesäkuussa syntymäpäivälahjaksi saaman uuden hienon huiskan? Sillä on sitten muuten leikitty. Miko rakastaa huiskan väijymistä, vaanimista, jahtaamista, ja kaikenlaista höyhentämistä enemmän kuin ehkä mitään, eikä mikään määrä huiskan heilutusta tunnu riittävän. Tämä huiska on ollut myös meille mieluisampi, sillä vaikka siitä onkin lähtenyt osia irti, ei se ole kuitenkaan ollut lainkaan niin rasittavaa kuin edellisen suosikkihuiskan vaaleanpunainen haituva, joka yhdessä vaiheessa kuului oleellisena osana meidän sisustukseen. Tässä vielä muistin virkistykseksi kuva siitä miltä tämä ihanista ihanin sulilla ja paperinauhoilla varusteltu ja välittömästi suosikin asemaan noussut lelu näytti suoraan synttäripaketista avattuna:

Niin sitä vaan mietin, että miten nää huiskat on näin heppoista tekoa, ettei ne tahdo ollenkaan kestää meidän suuren saalistajan kynsissä? Nyt on nimittäin niin, että me joudutaan taas leluostoksille, vaikkei synttärilahjalla ehditty leikkiä edes puolta vuotta. Onneksi muilta osin meidän kisu tyytyy aika vähään mitä leluihin tulee. Vanha kunnon paperipussi on edelleen hitti, kuten myös pahvilaatikot ja pakkauspaperi. Ja hyvä niin, koska olen jo alkanut miettiä että ihmiset on ihan hakoteillä kun ne pohtii että lemmikin ottaminen on kallista ruokakustannusten ja eläinlääkärimaksujen vuoksi. Ei kuulkaa, kyllä se on se, kun pitää ostaa uusi pirun huiska monta kertaa vuodessa. Ai miksei vanha vielä kelpaa? No koska se näyttää nykyisin tältä:

On sillä vähän joo leikitty.

NASA-retki

Tiistaina oli taas sellainen päivä, kun sain palkkaa NASAssa hengailusta, eli meidän toimiston järjestämä vuosittainen syyslomaretki kansainvälisille opiskelijoille. Tällä kertaa mun mukaan lähti yksi bussilastillinen tyyppejä. Ja NASAssa oli luonnollisesti hirmu hauskaa, kuten aina.

Vaikka päivä oli muuten mukava, alkoi jo NASAssa tuntumaan siltä, että taidan olla tulossa kipeäksi. Seuraavina päivinä olo vain paheni, mutta sinnittelin kuitenkin torstaihin asti, kunnes viimein ilmoitin pomolle ettei tästä tule nyt yhtään mitään, meikä ottaa saikkupäivän. Ja siispä olen ollut tänään koko päivän kotona, jo toisena perjantaina peräkkäin. Tosin siinä missä viime viikolla luin hyvinvoivana mm. yhden kirjan, olen tänään lähinnä nukkunut Mikon kanssa päikkäreitä, ja ehkä just viimeisillä voimillani katsonut muutaman jakson telkkarisarjoja netistä.

Supersankareita

Luin kouluikäisenä innokkaasti supersankarisarjakuvia ja suosikkini oli (ehkä Mustanaamion ohella) Marvelin Ryhmä-X, jota tilasinkin useita vuosia. Siksi olikin hurjan hauskaa saada viime synttärien, ja pyöreiden vuosien, kunniaksi lahjatilauksena The Amazing X-Men lehti vuodeksi.

Tuo on siis yksi versio noin puolesta tusinasta eri paikallisesta Ryhmä-X aiheisesta lehdestä. Rinnakkaisten lehtien hurja määrä ja keskenään ristiin rastiin menevät juonikuviot (eikä X-men ole suinkaan tässä suhteessa ainoa laatuaan) saivat Marvelin pomot lopulta laittamaan käytännössä koko sarjakuvakirjonsa ihan uuteen uskoon. Minun kohdallani se valitettavasti tarkoitti sitä, että yhtäkkiä lehti vain jäi tulematta ilman mitään selityksiä. Kun lopulta havahduin tilanteeseen kävi ilmi, että tilaamani lehden tuotanto oli kokonaan lopetettu tänä keväänä. Pienen googlailun jälkeen päätin sitten, että lopputilaus voidaan siirtää upouuteen Ryhmä-X lehteen nimeltään Years of Future Past. Ongelmaksi vaan muodostui, että ensimmäinen saamani lehti oli itse asiassa sarjan viides numero. Eihän sitä nyt voinut hommaa keskeltä aloittaa, niin täytyi vaan kiltisti laittaa lehti syrjään ja alkaa metsästää noita puuttuvia neljää numeroa. Netistähän ne sai helposti tilattua ja tänään ne vihdoin saapui. Kaksi ekaa ehdin jo tyytyväisenä lukaisemaan ja loput on edessä kunhan saan julkaise-nappulaa painettua...

Lahjoja: Pöllöt

On mahdotonta olla Ricessa töissä ilman, että alkaa kiinnittää huomiota pöllöihin. Ei olekaan mikään ihme, että niitä on kertynyt myös mun työpöydälle jonkin verran. Ensimmäinen pöllö on peräisin meidän alan kansallisesta konferenssista, joka järjestettiin Houstonissa muutama vuosi sitten. Yleensä konferenssiin menee meiltä vaan pari tyyppiä, mutta tällä kertaa me osallistuttiin kaikki, koska se kerran järjestettiin ihan naapurissa. Yksi työkavereista törmäsi tilaisuudessa Birminghamin yliopiston pisteeseen ja sai selville, että heidänkin maskottinsa on pöllö. Hän vaihtoi muutaman heidän pöllön meidän pöllö-pinsseihin, ja yksi näistä karvapalloista päätyi minulle.

Toinen pöllö on syntymäpäivälahja työkaverilta, joka toi minulle tämän upean kivestä tehdyn pöllön omasta kotimaastaan, Brasiliasta. Tällainen kivitaide on siellä kuulemma todella yleistä. Tämä on ehkä minun suosikkini kaikista omistamistani pöllöistä.

Kolmaskin pöllö on synttärilahja, eräältä toiselta työkaverilta. Se on, kuten paidasta voi päätellä, virallinen Rice-pöllö, joka minun työpöydällä hengailee yhdessä yhden kisukimpusta puretun kissin kanssa.

Viimeisenä vielä pöllöteemainen pikkuinen kalenteri. Yksi minun kaveri askartelee tällaisen kalenterin erilaisista pöllökuvista joka vuosi, ja lähettää yhden minulle lahjaksi. Tämä on jo ainakin kolmas tällainen kalenteri koristamassa mun työpöytää.

Uusi tapa katsoa leffoja

Siitä asti kun me ostettiin meidän CD-soitin, olen halunnut testata drive-inissä sellaista viritelmää, että katsottaisiin leffat takalaatikosta käsin. Meidän farmarimallisessa autossa kun saa takapenkit laskemalla aika mukavanoloisen tilan auton taakse. Aikaisemmin tämä ratkaisu ei ole ollut mahdollinen, sillä meidän autoradiossa on akkua suojeleva ominaisuus, eli se sammuttaa radion automaattisesti tunnin päästä jos radio on päällä ilman että auto on käynnissä. Normaalisti etupenkeillä istuessa tämä ei haittaa, kun radion voi vaan nopeasti painaa takaisin päälle, mutta takalaatikosta pimeässä keskikonsolin yli ryömiminen radiota käynnistämään ei varsinaisesti houkuttele. Uusi laite toimii kuitenkin myös paristoilla, joten viime viikonloppuna oli aika laittaa tämä idea testiin!

Ville suhtautui mun puuhailuihin skeptisesti, eikä uskonut että auton perässä voisi mitenkään olla mukavaa, tai että sieltä voisi nähdä kunnolla ulos. Mutta joutui kyllä myöntämään että ihan hyvin näki, ja olipa melko mukavat oltavatkin, kun vaan pohjalle levitti peittoja ja kasan tyynyjä. Tästä lähtien mekin siis ajetaan automme drive-inin parkkiin perä edellä!

Viime viikonloppuna tuplanäytöksen ohjelmistossa oli kaksi elokuvaa, jotka halusin kovasti nähdä. The Martianille olin ladannut aika korkeat ennakko-odotukset, ja se osoittautuikin aivan todella hyväksi elokuvaksi. Yksi parhaista näkemistäni pitkään aikaan! En yleensä ole maailman suurin Matt Damon -fani, mutta tässä leffassa hän onnistui roolissaan minusta aivan mielettömän hyvin. Leffa sai minut palavasti haluamaan lukea sen kirjan, johon se perustuu, joten kun eilen oli sopivasti vapaapäivä töistä, ahmin sen lähes yhdeltä istumalta. Kirja oli vielä elokuvaakin parempi, koska siinä pystyttiin pureutumaan asiaan luonnollisesti yksityiskohtaisemmin, mutta suosittelen kyllä lämpimästi molempia!

Jälkimmäinen elokuva, Maze Runnerin jatko-osa The Scorch Trials, oli puolestaan hurja pettymys. Pidin aikanaan Maze Runnerista yllättävänkin paljon, ja sekin sai minut kiinnostumaan kyseisestä kirjasta. Luinkin aikanaan koko sarjan, ja se saattoi olla syynä siihen, miksi en pitänyt Scorch Trialsista ollenkaan. Elokuvaversio nimittäin tuntui siltä, että tekijät olivat ottaneet kirjan hahmoista lähinnä nimet, mikään muu ei ollut lähelläkään alkuperäisteosta. Yleensä mua ei haittaa ollenkaan kirjoihin perustuvissa elokuvissa tehtävät muutokset. Ymmärrän hyvin, että kyseessä ovat hyvin erilaiset kerrontamuodot, joten muutokset ovat jopa välttämättömiä, ja osaan mielestäni varsin hyvin tarkastella niitä eri teoksina. Olin kuitenkin odottanut jotain parempaa, koska Maze Runner oli osannut tehdä muutokset niin taitavasti, vaikka rehellisyyden nimissä mietin jo Scorch Trials -kirjaa lukiessani, että mitenköhän tämän filmatisointi mahtaa onnistua. Luin jälkikäteen, että ohjaaja oli todennut että tässä elokuvassa tosiaan muutetiin aika paljon asioita, mutta trilogian kolmannessa osassa palataan taas lähemmäs kirjaa. En ymmärrä, miten se tulee olemaan mahdollista, kun kakkososassa muutettiin minun mielestäni jopa koko tarinan ideaa sen verran paljon, enkä luvalla sanoen tämän kokemuksen jälkeen ehkä aio mennä kolmoselokuvan tullessa ulos edes ottamaan selvää.

Viime viikonlopun vierailun lopputulos oli se, että meidän uusi katsomoviritelmä, eli peitoista ja tyynyistä rakennettu pesä auton taakse, oli 100% menestys, kun taas illan elokuvat onnistuivat vaan 50%:sti. Mutta ei se mitään, drive-inin liput on niin naurettavan halvat, ettei haittaa jos joskus katsoo vähän huonommankin leffan.

Ps. Tänään ei menty drive-iniin, vaan vietin sen sijaan mukavan päivän suomalaisen Emmin kanssa. Emmi kirjoitti hyvän ja kattavan raportin meidän päivästä, kannattaa käydä lukemassa se täällä!

Leffajulisteet lainattu täältä.

Yllättävä tiistai-ilta

Olen saattanut joskus mainita, että Houstonilla on suunnilleen koko maan huonoin baseball-joukkue. No ei ole enää. Astrot ovat nimittäin pelanneet tänä vuonna ihan älyttömän hyvin, ja etenivät jopa playoffeihin asti. Eilen Astrot aloittivat pudotuspelinsä ottamalla mittaa New York Yankeeseista, ja tavallisuudesta poiketen tämä homma oli kerrasta poikki. Yleensä kun baseballin pudotuspelit pelataan sarjoissa, vissiin ensin paras viidestä periaatteella, ja finaalit sitten paras seitsemästä.

En ole koskaan peitellyt sitä, että baseball on mun mielestä tavallisen tylsää, mutta päätettiin eilen kuitenkin katsoa peliä, ihan vaan kannatuksen vuoksi. Ja joo, on se mun mielestä edelleen ihan älyttömän hidastempoinen laji, jossa ei suurimman osan aikaa tapahdu juuri mitään, mutta oli ainakin tuon eilisen pelin katsominen tavallaan ihan hauskaakin. Ehkä se oli tieto siitä, että kyseessä oli vain yksi, ratkaiseva peli, eikä mikään pitkä sarja, tai sit se oli se, että Astrot voitti ja eteni seuraavaan vaiheeseen!

Niin kyllä mä mietin, että voisihan niitä tuleviakin pelejä katsoa, ihan vaan kotikaupungin joukkueen vuoksi. Eihän sitä koskaan tiedä, ehkä mut valtaa joku Astros/baseball-villitys, samalla tavalla kun kävi koripallon kanssa kun Rocketsit eteni playoffeissa. Tänä torstaina kun Astrot pelaavat seuraavan kerran aion kuitenkin baseballin katsomisen sijaan istua jalkapallostadionilla, eikä valintaa tarvinnut edes harkita. Joku raja tälläkin hulluudella.

Kuvat lainattu täältä.

Viikon blogitauko

Päädyin näköjään pitämään puolivahingossa viikon blogitauon. Ehkä ihan hyvä niin, töissä on ollut kaikenlaista, ja tällä viikolla on ollut puhti vähän poissa. Siksipä olikin ihan piristävää, että perjantaina suuntasin toimiston sijaan Houston Forumiin, joka on meidän alan kaksi kertaa vuodessa järjestettävä päivän mittainen mini-konferenssi kaikille Houstonin alueen instituutioiden kansainvälisiä asioita hoitaville toimistoille. Ja mikä parasta, tällä kertaa Houston Forum järjestettiin viiden minuutin kävelymatkan päässä meidän kotoa!

Siispä aamulla kävelin tuohon parin korttelin päähän naapuriin, nauttien samalla jopa viileästä aamuilmasta. Täällä alkaa viimeinkin olla kelit ihan parhaimmillaan, tänään taisi olla ensimmäinen päivä kun lämpötila ei noussut kertaakaan yli kolmenkymmenen asteen. Perjantaina nousi, mutta Houstonille tyypillinen nahkea kosteus puuttui käytännössä kokonaan, eli kun kävelin lounastauolla kotiin syömään ja moikkaamaan Mikoa, oli matka ainoastaan lämmin, eikä ollenkaan sellainen tukalan ja painostavan kuuma.

Lounastauon jälkeen ohjelma jatkui minun osaltani enää reilun tunnin verran, sillä iltapäivän viimeinen tapahtuma ei koskettanut minua mitenkään. Siispä juttelin hetken tuttujen kanssa, ja suunnistin sitten kävellen kotiin, aloittaen viikonloppuni jo puoli kolmelta. Tämä tuli pitkän viikon jälkeen todella tarpeeseen, ja nyt oon ihan valmis menemään huomenna taas töihin. Tai no, niin valmis kuin maanantaiaamuna nyt ikinä ylipäänsä voi olla.