Jatkoa edelliseen

Vakuutusyhtiön edustaja kävi tänään katsomassa meidän autoa. Ihan tosi mukava tyyppi, joka kertoi kysyttyään mistä mun erikoinen nimi on peräisin, että hänellä oli kolmannella luokalla koulun kautta kirjekaveri Suomesta! Kirjeitä vaihdettiin suunnilleen yksi kumpaankin suuntaan, mutta oli kuulemma ollut erityisen hienoa saada postia oikein ulkomailta.

Siinä jutustelun lomassa kaveri myös tutki ja kuvasi meidän auton, eli käytännössä ne kaksi minipientä naarmua takapuskurissa. Kurkkasi myös auton alle ja sanoi ettei mikään vaikuta olevan rikki, mutta ettei hän nyt tietenkään ihan sataprosenttisen varma voi olla ettei siellä mitään vauriota olisi. Yleensä kuulemma puskurista näkee sitten jo päällepäin jos siellä on jotain hajonnut, joten hän tekee virallisen korvausarvionsa nyt vaan niistä näkyvistä jäljistä koska ei usko muuta ongelmaa olevan. Mutta toki jos me se korjaamolle viedään ja siellä toteavat että jotain on vialla, niin yhteyttä vaan uudestaan heihin, niin he arvioivat sitten uudelleen.

Homma toimii nyt niin, että me saadaan vakuutusyhtiöstä shekki kotiin, ja me saadaan sitten tehdä sillä rahalla ihan mitä huvittaa. Summa on arvioitu korjauskulujen mukaan (tässä tapauksessa kuulemma naarmujen paikkailu ja takapuskurin uudelleenmaalaus), mutta meillä ei ole mitään velvollisuutta sitä oikeasti korjauttaa, jos ei haluta. Eikä kyllä haluta, koska niitä naarmuja ei oikeasti edes huomaa jos ei osaa etsiä.

Villeä hämmentää tässä jutussa eniten se, että paikallisessa systeemissä tosiaan on ihan mahdollista että korvaus tulee suoraan meille tällaisen arvion perusteella, eikä esimerkiksi autokorjaamolle, tai vähintäänkin kuitteja vastaan todellisten kulujen mukaan. Mua hämmentää puolestaan se, että meidän naarmujen paikkailun ja puskurin uudelleenmaalauksen arvioidut korjauskulut, ja siis postissa lähiviikkoina saapuvan shekin summa, on pikkuisen yli 600 dollaria. Että kun aiemmin sanoin että kyllä me voidaan joku pieni shekki ottaa jos he haluaa sellaisen meille lähettää, niin en mä kyllä ihan tätä odottanut.

Crash Boom Bang, taas

Meidän viikko alkoi kunnon rysäyksellä. Eilen matkalla töihin olimme pysähtyneet punaisiin valoihin, mutta joku meidän takana ei pysähtynyt... Noustuamme autosta meille valkeni, että olimme onnistuneet päätymään etummaiseksi autoksi kolmen auton ketjukolarissa.

Aivan kuten viimeksi kun meille kävi vastaava juttu, takimmaisen auton kuljettaja ojensi välittömästi vakuutustietonsa ja tarjosi yhteystietojaan, jotka otimmekin ylös. Kävi myös ilmi, että keskimmäisen auton kuljettaja on myös Ricessa töissä, joten vaihdoimme kätevästi käyntikortteja. Koska kukaan ei onneksi loukkaantunut ja yhteystietojen vaihto sujui helposti, päätimme jatkaa matkaa kutsumatta poliisia paikalle.

Ricessa sitten tutkittiin vaurioita ja huomattiin, ettei meidän autolle käynyt oikeastaan mitenkään. Takapuskurissa näkyy ihan minipieni naarmu, mutta tultiin siihen tulokseen ettei sen vuoksi kyllä jaksa nähdä vaivaa. Vaikka huolehtivaisuuteen taipuvaisena ihmisenä kyllä mietin, että ehkä sitä voisi käydä jossain näyttämässä ihan vaan varmistaakseen, ettei siellä nyt ole mitään näkymättömiä murtumia tai mitään, minkä vuoksi puskuri ei mahdollisesti seuraavalla kerralla hoitaisi hommaansa yhtä hyvin.

Ei kuitenkaan ehditty itse tehdä vielä mitään, kun takimmaisen auton kuljettajan vakuutusyhtiöstä soitettiin. Hän oli itse ottanut heihin yhteyttä ja raportoinut tapahtuneen, joten hänen vakuutusyhtiönsä halusi lähettää oman edustajansa katsomaan meidän autoa. Ok sitten, kyllähän se meille sopii. Ja jos he välttämättä haluavat kirjoittaa meille pienen shekin takapuskurin naarmusta, niin kyllä me se vastaan otetaan. Mutta katotaan miten käy, kunhan saadaan tapaamisaika sovittua.

Työpäivä museossa

Eilen oli kiva mutta rankka työpäivä. Meillä on koko viikon vieraillut jälleen noin 50 opettajan joukko Kiinasta, ja kuten viime vuosina on tullut perinteeksi, sain viedä heidät Houstonin Luonnontieteelliseen museoon.

Tuttuun tapaan ryhmä sai liput museon perusnäyttelyyn ja perhostaloon, sekä yhteen 3D-elokuvaan. Tänä vuonna elokuva oli todella mielenkiintoinen Journey to Space, jonka vuoksi pomo pyysi että pitäisin heille lyhyen NASA-luennon ennen museoon suuntaamista. Mikäpä siinä, isona NASA-fanina minähän puhun NASAsta aina oikein mielelläni. Kun vielä kävi ilmi että ryhmä oli aikeissa mennä vierailemaan NASAan seuraavana päivänä ennen Houstonista poistumistaan, tarjoutui erinomainen tilaisuus antaa heille hieman vinkkejä siitä, miten päivä kannattaisi viettää. Ilmeisesti innostukseni välittyi, koska päivän päätteeksi kaksi opettajista lähestyi minua ujosti ja kertoi että he olivat miettineet että haluaisinko kenties lähteä NASAan heidän kanssaan, minun kanssani kun päivästä kuulemma varmasti tulisi erityisen mielenkiintoinen. Olin todella otettu kutsusta, vaikka jouduinkin valitettavasti kieltäytymään.

Elokuvan jälkeen ryhmä hajaantui museossa omille tahoilleen, koska koko 50 hengen joukkoa ei voisi mitenkään kuljettaa yhdessä. Minusta on myös mukavaa, että he voivat keskittyä niihin asioihin jotka heitä erityisesti kiinnostavat. Itse vierailin yhden työkaverin kanssa ensin perhostalossa, ja sitten suuntasimme katsomaan dinosauruksia.

Tällä hetkellä Houstonin Luonnontieteellisessä museossa on parikin tilapäistä valokuvanäyttelyä, joissa esitellään vuoden parhaimpia luonto-, eläin- ja matkakuvia. Tosi kiva yllätys, ja vietimmekin näyttelyissä hyvän tovin upeita otoksia ihaillen.

Kun palasimme kampukselle, oli opettajilla vielä kaksi tuntia luentoja ennen iltapäivän loppujuhlallisuuksia. Sellaisia "oikeita" töitä tuli siis tehtyä eilen aika vähänlaisesti, mutta kyllä se työpäivä aina välillä menee oikein mukavasti näinkin.

Taidetta

Ricen galleriassa on uusi näyttely, Thorsten Brinkmannin The Great Cape Rinderhorn. Tämä on hyvin erilainen kuin edellinen Intersections, mutta siksi juuri pidänkin Ricen galleriasta niin kovasti. Installaatiot vaihtelevat kauniista ja esteettisistä todella kummallisiin ja erikoisiin, ja puhtaasti visuaalisista teoksista hyvinkin interaktiivisiin. Esimerkiksi The Great Cape Rinderhornissa taiteeseen saa, ja kuulemma pitääkin koskea.

Brinkmann on omien sanojensa mukaan varsinainen keräilijä ja se näkyy hänen työssään, installaatio on täynnä tavaraa. Seinätaide on kuulemma suurimmaksi osaksi Brinkmannin vanhempaa tuotantoa, mutta suurin osa installaation esineistä on juuri Ricen galleriaa varten kerätty, enimmäkseen Houstonista.

Kaikista jännittävintä teoksessa on huoneen keskellä oleva valtava laatikko, jonka sisällä pyörii filmi pienessä ”elokuvateatterissa” ja sieltä pääsee pikkuista tunnelia pitkin salahuoneeseen. Yksityiskohta joka saattaa jäädä monelta vierailijalta jopa huomaamatta kokonaan, niin minultakin ensimmäisellä visiitillä. Kuultuani tunnelista oli se tietenkin kerrassaan välttämätöntä käydä testaamassa, en olekaan ennen ryöminyt taideteoksen sisällä. Ja ryömiä siellä tosiaan piti, koska tunneli oli oikeasti varsin pieni, mutta salahuone kaikessa kummallisuudessaan ehdottomasti visiitin arvoinen.

Toruk

Käytiin torstaina pitkästä aikaa katsomassa Cirque du Soleil -esitys. Tällä kertaa Houstoniin saapui Avatar-elokuvasta inspiraationsa saanut Toruk.

Toruk oli hyvin erilainen kuin aikaisemmin näkemäni Cirque du Soleil -esitykset, ja keskittyi huomattavasti enemmän tarinankerrontaan kuin sirkukseen. Itse jäin kyllä kaipaamaan enemmän niitä sirkusnumeroita, joita minusta tarinaan olisi saanut juonesta tinkimättä upotettua melko helpostikin, mutta kyllä Toruk oli silti aivan ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Kyseinen esitys oli aivan mielettömän hienosti toteutettu, ja niin uskomattoman kaunista katseltavaa alusta loppuun, etten muista koskaan nähneeni mitään vastaavaa. Pidin siitä huomattavasti enemmän kuin itse elokuvasta, josta se on saanut inspiraationsa... Tässä vielä Torukin virallinen mainosvideo kiinnostuneille.

Koripalloa

Me ollaan töissä viime aikoina viritelty vähän yhteistyöjuttuja Ricen urheiluosaston kanssa. Viimeisimpänä viime lauantain koripallopeli, jossa oli teemana kiinalainen uusivuosi. Urheilun markkinointipuolen pojat olivat kehittäneet koko homman keskenään, mutta koska me tunnetaan jo aika hyvin, kysyivät apua kiinalaisten opiskelijoiden kutsumiseen. Meiltä luonnollisesti löytyy listat kaikista, joten helposti ja tosi mielelläni kutsun lähetin eteenpäin oikeille tyypeille.

Siinä sivussa tarjosivat sitten mulle ilmaisia lippuja meidän toimiston väelle, ja tartuttiinkin yhden työkaverin kanssa tarjoukseen. Käytiin siis lauantaina katsomassa vähän koripalloa, Rice vastaan Southern Miss, jonka Rice tietysti voitti!

Kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi videotaululla näytettiin Ricen presidentin puolison terveiset.

Puoliajalla oli vuorossa huikea kiinalainen lohikäärmetanssi.

Ja oli siellä sit sitä koripalloakin.

Tapahtumaa varten oli teetetty Rice-paitoja, joissa lukee kiinaksi Pöllöt. Itse en sellaista pelissä saanut, mutta markkinoinnin tyypit olivat sitä mieltä että mun kuuluu sellainen saada, joten mulle säästettiin yksi! Aika huippua.

Apinan vuosi

Kas, meillä on blogi!

Nähtävästi se ei joululoman aikana isommin kiinnostanut ja tammikuukin viiletti ohi saman blogiloman jatkona. Mulla on paljon raportoitavaa meidän joululomasta Washingtonissa, sekä töissä tapahtuvista muutoksista, kunhan saan aikaiseksi käsitellä kuvat ja naputella kaikki ajatukset edes jokseenkin selkeiksi kokonaisuuksiksi.

Meidän tammikuu sujui oikein erinomaisesti. Katsottiin mm. alusta loppuun kaikki seitsemän kautta West Wingiä, joka on mun mielestä yksi parhaista tv-sarjoista ikinä. Syytän tästä muuten meidän Washingtonin reissua, koska sieltä palatessa mulle syntyi suuri tarve katsoa kyseinen sarja läpi. Olin ihan varma että edellisenkin maraton-katselun aiheutti nimenomaan vierailu Washingtonissa, mutta just äsken blogista tarkistaessani (vähänkö kätsyä että niin voi tehdä!) se olikin useampi vuosi myöhemmin, Suomen loman seurauksena. Kummallista.

Käsi ylös jos sinäkin olet kiinalaiselta horoskoopiltasi apina! Se on meidän vuosi nyt!

Kuva täältä: Designed by Freepik

Uudet NFL-mestarit

Onnea Denver Broncos!!

Kuva lainattu täältä.