Mikon rankka viikko

Miko on viime aikoina saanut kummallisia köhimiskohtauksia, jotka kuulostavat lähinnä siltä, että se yrittää kakoa ulos karvapalloa, mutta tuloksetta. Koska olin itse tämän viikon vielä lomalla, päätin varata maukulle eläinlääkäriajan, ihan vaan varmuuden vuoksi. Keskiviikkona pakkasin siis hieman vastahakoisen kisun kantokassiin ja suuntasin meidän vakieläinlääkärille tarkastukseen, jonka päätteeksi Miko sai lääkepiikin, vaikka olinkin hölmönä mennyt sille lupaamaan, ettei tänään varmaan piikitetä, kun kaikki rokotukset olivat ajan tasalla. Mutta ei se mitään, koska lohdutuksena lupasin kisulle, ettei eläinlääkäriin tarvitse palata ennen joulukuun vuositarkastusta.

Toisin kävi. Perjantai-iltana Miko nimittäin oksensi, ja jatkoi oksentelua yön aikana. Kun lauantaiaamunakin sitten tuli vielä uusi oksennus, soitin eläinlääkäriin ja sain ajan heti aamuyhdeksäksi. Tällä kertaa kantokassin näkeminenkin oli liikaa ja kisu todella vastahakoinen, mutta ei auttanut, sinne sisään oli mentävä, vaikka kostoksi sainkin käsivarteeni kunnon raapimanaarmut.

Koska Mikolla on aina ollut vähän ongelmia karvapallojen kanssa, päätimme eläinlääkärin kanssa ottaa röntgenkuvat siltä varalta, ettei vatsassa/suolistossa ole mitään karvakertymästä johtuvaa tukosta. Onneksi mitään ei kuitenkaan näkynyt, joten lääkäri päätyi antamaan Mikolle pahoinvointia estävää lääkettä, sekä vähän lisänesteytystä, koska raasu oli menettänyt parisataa grammaa painoa keskiviikon ja lauantain välillä (se on suhteessa paljon, kun kokonaispaino on reilusti alle neljä kiloa!). Eli taas tuli piikkejä, mutta Miko oli kuulemma ollut oikein reipas potilas.

Miko ei ollut saanut aamiaista ennen eläinlääkäriaikaa, siltä varalta ettei ruoka olisi pysynyt sisällä, ja lääkäri kehotti antamaan pahoinvointilääkkeelle aikaa vaikuttaa ennen syömistä. Maukuparka oli aivan hämillään siitä, miksei ruokatarjoilu toimi. Ensin se asettui loikoilemaan ruokakipponsa viereen, ilmeisesti uskoen että me ei ehkä vaan oltu huomattu että kippo oli tyhjä. Kun tämä hiljainen protesti ei toiminut, alkoi sydäntäsärkevä maukuminen ja syyllistävä tuijotus. Onneksi Ville oli kotona ja pysyi lujana, koska itse olisin saattanut heltyä, vaikka toimimmekin Mikon parhaaksi.

"Antakaa ruokaa. Olen niin nääntynyt etten jaksa edes päätäni nostaa..."

Toistaiseksi kaikki näyttää hyvältä taas, Miko sekä syö hyvällä ruokahalulla että juo vettä, eikä vaikuta lainkaan huonovointiselta. Toivottavasti kyseessä nyt oli vaan joku tilapäinen juttu ja meidän maukulla olis kaikki hyvin.

Lahjakortti leffaan

Me saatiin keväällä kavereilta hääpäivälahjaksi lahjakortti elokuviin. Kiva yllätyslahja oli erityisen hauska kahdesta syystä: lahjakortti oli valtavan suurikokoinen, ja se oli paketoitu lahjapaperiin, joten Mikollekin riitti hupia pitkäksi aikaa.

Päätettiin käyttää lahjakortti pois kun mentiin katsomaan Captain America: Civil War. Ei me mitään pientä pränttiä sen enempiä luettu, läpyskässä luki että kaksi lippua ja sen ketjun nimi mihin meidän lähiteatteri kuuluu, joten napattiin lahjakortti kainaloon ja lähdettiin yksi sunnuntai elokuviin. Tai ainakin yritettiin, kunnes lipunmyynnissä meille kerrottiin että kyseinen pahviläpyskä olisi kuulunut ostoliikkeessä vaihtaa niihin lahjalippuihin. Ok, maksettiin lippumme perinteisesti omalla rahalla ja päätettiin perehtyä lahjakorttihommaan myöhemmin.

"Lahjakortti" oli oikeasti aivan hervottoman kokoinen!

Ajateltiin että saatais juttu selvitettyä kavereita vaivaamatta, mutta liikkeessäpä pyysivät kuittia todistukseksi, että pahviläpyskä on oikeasti maksettu eikä vaan jostain nyysitty. Kun selitettiin että kyseessä oli lahja, sanoivat että jos saadaan kavereiden jäsennumero (kyseessä siis sellainen ketju, jossa voi shoppailla vaan jos on jäsen) niin voivat varmistaa että ovat ostaneet lahjaliput. Mun suosikkikohta oli se, kun kerroin meitä auttaneelle asiakaspalvelijalle mitä oli tapahtunut, että kaverit olivat ilmeisesti maksaneet sen pahviläpyskän, mutta sitten eivät hoksanneet vaihtaa sitä niihin itse lippuihin, niin asiakaspalvelija vastasi että tätä käy usein. Tai siis, on näin ennenkin käynyt. Niin siis, ei hän ole kyllä koskaan kuullut, mutta ihan varmasti on kai joskus tapahtunut.

Ihan siltä varalta ettei koko tullut edellisessä kuvassa selväksi...

No mikäs siinä, soitto kavereille ja tilanteen selitys, saatiin jäsennumero ja lopulta ne lahjaliputkin. Kaverit pahoittelivat kovasti tapahtunutta, sen mitä naurultaan pystyivät. Toinen heistä oli kuulemma ollut ostaessa sitä mieltä että pahviläpyskä kuuluu vaihtaa lippuihin, mutta toinen oli sanonut että ei tietenkään tarvii kun se on itsessään se lippu, eikä sen heille myynyt kassahenkilökään ollut sanonut asiasta mitään. Meitäkin tilanne lähinnä nauratti, etenkin kun kuvailtiin miten oltiin ilmestytty leffateatteriin jättilahjakortin kanssa, ja lipunmyynnissä olleen tyypin ilmettä kun me tyrkättiin se sille käteen!

Ps. Oikeat lahjaliput käytettiin sarjakuvaleffojen hengessä X-Men: Apocalypsen katsomiseen.

Rekisterikilvet

Luvassa pian useampi blogipostaus meidän viime viikon lomalta Meksikossa, mutta sillä välin kun yritän karsia kuvamääriä kohtuulliseksi, ajattelin heittää ilmoille muutaman luonnoksissa pitkään roikkuneen rästijutun.

Täällä maksetaan auton rekisterimaksu kerran vuodessa, meidän kohdalla eräpäivä on aina huhtikuun lopussa. Todisteena maksusta saa tarran tuulilasiin. Aikaisemmin tarroja oli myös toinen todistamassa että vuotuinen katsastus on hyväksytysti suoritettu, mutta viime vuonna systeemit yhdistettiin siten, että katsastus on suoritettava ennen rekisteröinnin uusimista. Jos katsastusta ei näy tietokannassa, ei rekisterimaksusta huolimatta tipu tarraa. Siirtymän vuoksi me saatiin jättää yksi katsastus väliin - tai oikeammin lykätä sitä muutamalla kuukaudella - koska edellinen katsastus vanheni lokakuun lopussa, mutta uutta ei enää tarvittu kuin vasta tosiaan nyt keväällä.

Suureksi yllätykseksemme rekisteröintitarran lisäksi postiluukusta tipahti tuliterät rekisterikilvet. Hetken jo mietittiin että mitä ihmettä, ei me tällaisia tilattu, mutta pikainen googlaus paljasti, että Texasissa kilvet uusitaan automaattisesti seitsemän vuoden välein. Ovat sitä mieltä että siinä ajassa kilvet kuluvat niin paljon, ettei niistä välttämättä enää erota rekisterinumeroa. Pienesti hämmentävää, sillä kyllä suomalaisista kilvistä vaan erottaa, mutta mikäs siinä. Nyt on vaan pitänyt opetella ihan uus numero. Jonka lisäksi nämä uudet kilvet on ihan tylsät. Vanhoissa oli sentään vaikka mitä jännää, kuten öljytorneja, pieni cowboy, ja jopa avaruussukkula. Näissä uusissa on vaan mitätön tähti ja minikokoinen Texasin kartta.

Alemman kuvan kilpi on mallikappale. Tämä numero olisikin ollut huomattavasti helpompi muistaa...