Kausikertaus

Lisäys: Koska lauantain Chroniclen playoff-liitteen kausikertaus muistutti useammastakin eilen tätä kirjoittaessani unohtuneesta jutusta, päivittelin vähän tietoja. Jos nyt ylipäänsä kukaan jaksoi/jaksaa tätä kaikkea lukea...


Tänä viikonloppuna alkavat jalkapallon playoff-pelit ja Houston Texans on ekaa kertaa ikinä mukana rähinöissä. Uskomatonta sinänsä, koska pojilla on takanaan aivan naurettava kausi. Haluatteko kuulla pienen kertauksen? Ei se mitään, tarjoan sen silti.

Kausi alkoi kolmella voitokkaalla ja yhdellä tappiollisella preseason-pelillä, joiden ehdottomasti merkittävin yksityiskohta oli se, että kolmannessa niistä meidän joukkueen ylivoimaisesti paras running back (Wikipedia tiesi kertoa, että kyseisen pelipaikan suomenkielinen termi on keskushyökkääjä. En ehkä kykene käyttämään sitä...) loukkasi itsensä, eikä kyennyt pelaamaan varsinaisen kauden avauspelissä. Ei se mitään, Indianapolis Colts kaatui silti reilusti (34-7). Kauden kakkospelissä kaveri pääsi jälleen kentälle, loukkasi itsensä uudelleen ja katseli sivusta kun joukkue onnistui silti voittamaan Miami Dolphinsit (23-13). Kolmospeli jäikin sitten taas väliin ja New Orleans Saints veti meitä pataan (40-33).

Neljännestä pelistä eteenpäin meidän running backit ovat pysyneet enemmän tai vähemmän tolpillaan, hyvä niin. Juoksupeli onkin ollut koko kauden meidän vahvinta alaa, koska ykköskaverin lisäksi meidän kakkoskeskushyökkääjä (ei hitto..) on sen verran pätevä tyyppi, että yhdessä ne ovat vastustajien puolustusten suurin kauhu. Mikä on ollut erityisen positiivista, sillä pelissä numero neljä menetimme loukkaantumisen vuoksi ylivoimaisesti parhaan wide receiverimme (Se on sitten näköjään laitahyökkääjä...). Onnistuimme silti päihittämään Pittsburgh Steelersit (17-10). Loukkaantunut tähtilaitahyökkääjämme oli lopulta toipilaana sivussa seuraavat kuusi peliä, joka on huomattava määrä, kun muistetaan että peruskaudella pelejä on ylipäänsä vain 16.

Sitten pelattiin Oakland Raiderseja vastaan, otettiin turpiin (25-20), ja koettiin seuraava loukkaantumistakaisku, kun yksi meidän puolustuksen parhaista pelaajista siirtyi sivuun koko loppukaudeksi. Viikkoa myöhemmin hävittiin Baltimore Ravenseille (29-14), mutta ei se mitään, koska kaikki pelaajat käveli sentään tällä kertaa omin jaloin kentältä pois. Paitsi yksi meidän takapuolustajista (siis safety oikeesti), joka joutui loukkaantumisen vuoksi sivuun loppukaudeksi. En tiedä oliko se kaikista näistä vastoinkäymisistä johtuva sisuuntuminen vai mikä, mutta yhtäkkiä Texansit olivat ihan erinäköinen joukkue. Joukkue, jossa jokainen loukkaantuneen pelaajan tilalle nostettu varamies pelasi ihan uudella tasolla. Voitimme Tennessee Titansit (41-7), mutta menetimme yhden takapuolustajan seuraavaksi kolmeksi peliksi. Voitimme Jacksonville Jaguarsit (24-14), mutta menetimme jälleen yhden puolustajan koko loppukaudeksi. Voitimme Cleveland Brownsit (30-12), vihdoinkin ilman merkittäviä loukkaantumisia. Kaikesta huolimatta Texansit olivat voitokkaita ja meidän puolustuksemme oli yksi koko liigan parhaista. Toivo alkoi nousta. Kunnes viikolla kymmenen, kun voitimme Tampa Bay Buccaneersit (37-9), pelinrakentajamme loukkaantui vailla toivoa palata kentälle enää tällä kaudella.

Huokaistuaan syvään joukkue totesi että ei voi mitään, kakkosmiestä kehiin vaan. Koko kauden harjoitettu Next Man Up -filosofia oli todellisessa testissä. Onneksi seuraava viikko oli taukoviikko, joten oli hyvin aikaa valmistautua. Ja meidän laitahyökkääjämmekin (en ehkä kestä..) oli jälleen pelikunnossa, se on niin hyvä pelaaja että se ottaa kiinni vähän huonommatkin heitot. Kaikki näytti hyvältä, Texansit olivat valmiit uuteen taistoon Jacksonville Jaguarseja vastaan. Ja sitten, pelin toisella neljänneksellä, meidän kakkospelinrakentajamme mursi solisluunsa.

Kentälle asteli meidän kolmospelinrakentaja, joka pelaa ensimmäistä kauttaan, ja jonka tehtävä hyökkäyskuvioita suunnitellessa oli tähän asti ollut lähinnä hakea ykkös- ja kakkospelinrakentajille kahvia. Ja me voitimme Jacksonville Jaguarsit (20-13). Sitten me voitimme Atlanta Falconsit (17-10), eikä kukaan enää tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun se meidän ykköslaitahyökkääjämme loukkaantui pelissä uudelleen. Viikkoa myöhemmin tein molempia, kun voitimme Cincinnati Bengalsit (20-19) ja varmistimme oman divisioonamme voiton ja pääsymme playoff-peleihin, vaikka kautta oli vielä kolme peliä jäljellä. Tiesittekö muuten, että punter on suomeksi lentopotkun potkaisija? Sellainen meiltä loukkaantui tässä pelissä ja joutui sivuun koko loppukaudeksi.

Varsinainen kausi päättyi harmillisesti kolmen pelin tappioputkeen, kun hävisimme ensin Carolina Pantherseille (28-13) ja menetimme yhden tärkeän pelaajan hyökkäyslinjasta. Sitten hävisimme Indianapolis Coltseille (19-6), onneksi ilman merkittäviä loukkaantumisia, ja viime sunnuntaina hävisimme vielä Tennessee Titanseille (23-22). Viimeinen näistä peleistä tosin käytännössä lahjoitettiin pois, sillä mahdollisuus taukoviikkoon oli jo menetetty, eikä pelillä ollut minkään valtakunnan merkitystä, joten valmennusjohto päätti pelin viimeisillä sekunneilla riskeerata. Texansit olisivat voineet pakottaa ottelun jatkoajalle, mutta valitsivat sen sijaan riskialttiimman kahden pisteen yrityksen, joka epäonnistui. Voitto tai tappio, peli haluttiin päättää varsinaisella peliajalla, jottei yhdellekään pelaajalle enää vahingossakaan kävisi mitään. Etenkään sen jälkeen, kun se meidän kolmospelinrakentajamme oli loukkaantunut heti pelin alkuminuuteilla (yllättikö tämä enää ketään..?).

Kaiken tämän jälkeen tuntuu jokseenkin käsittämättömältä, että me olemme mukana playoffeissa. Tästä eteenpäin jokainen matsi on voitettava, aiemmilla peleillä ei ole mitään merkitystä. Ykköslaitahyökkääjä on pelikuntoinen, kuten on kuulemamme mukaan myös meidän kolmospelinrakentaja. Houston Texansit ovat kolmen voiton päässä Super Bowlista, mutta jos tulee kerrankin turpiin, pelit loppuvat siihen. Huomenna Tänään vastassa on revanssiaan varmasti innolla odottava Cincinnati Bengals ja meillä on liput peliin. Tästä se alkaa.