Ei ole varmaan jäänyt keneltäkään huomaamatta, että hyvin hetkellisesti virkistynyt päivitystahti ei selvinnyt Atlantan lomasta... Johtunee suurelta osin yleisestä kirjoitusmotivaation puutteesta, mutta myös siitä, että ollaan viime aikoina töiden jälkeen käyty varsin säännöllisesti joko juoksemassa (se puolimaraton, nähkääs, koska vaikken koko matkaa tosiaan juossutkaan, niin en mä sitä silti ihan kylmiltään tempassut), tai työkavereiden kanssa kampuspubissa. Ja siitä, että hyvän tovin vietin kaiken vapaa-aikani tuijottaen erään kissapentueen elämää nettikameran välityksellä. Mutta nyt kissanpennut ovat kaikki löytäneet kodit, ja puolimaraton on suoritettu, joten pitäisi taas yrittää panostaa. Etenkin kun kerrottavaa kyllä riittäisi, Atlantastakin on kuvia vaikka kuinka monta kymmentä.
Viime viikkoihin (tai kuukausiin...) on mahtunut paljon merkkipäiviä ja kulttuurielämyksiä, kun me ollaan juhlittu meidän molempien synttäreitä, käyty oopperassa ja musikaalissa, ja osallistuttu meidän ihan ensimmäisiin amerikkalaisiin häihin! Mun yksi työkaveri meni naimisiin marraskuun alussa ja koko meidän toimisto oli kutsuttu. Oli ihan tosi kiva nähdä paikallinen seremonia ja hääjuhla, vaikkei se nyt mitenkään hirmuisesti eronnut suomalaisista häistä. Tai sit kaikki eroavaisuudet oli vaan niin tuttuja telkkarista ja elokuvista ettei niistä niin yllättynyt.
Täällä häävieraille on tapana antaa hääkarkin sijaan joku pieni tavaralahja, jossa yleensä lukee hääparin nimet ja päivämäärä, ja tämä juttu oli työkaverin häissä hoidettu ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Paikalla oli nimittäin valokuvauskoppi ja paljon oheistarvikkeita (hassuja hattuja, aurinkolaseja, naamioita, jne.). Neljän kuvan liuskoja sai kaksi kappaletta, joista toinen liimattiin vieraskirjaan omien terveisten kera, ja toisen sai pitää muistona itsellään pienessa suojamuovikotelossa josta sitten löytyi ne päivän tärkeät tiedot. Ihan huippu juttu, ja nyt mulla on älyttömän hauskat räpsyt muistona siitä kun me Villen kanssa tungettiin sinne koppiin yhdessä kahden mun työkaverin kanssa...
Musikaali oli Broadway Across American produktio
Les Misérablesista, joka oli ihan mielettömän huikea. Nyt odotan entistä suuremmalla innolla jouluna ensi-iltaan tulevaa
elokuvaversiota. En tosin usko että se yltää live-esityksen tasolle, vaikka trailereiden perusteella varsin mahtipontiselta toki vaikuttaakin. Oopperassa puolestaan katsottiin
La Bohème, joka oli myös oikein erinomainen, vaikkei ihan suosikkioopperoideni joukkoon kivunnutkaan. Merkittävän tilaisuudesta teki se, että paria päivää ennen esitystä Ville sai Houston Grand Operalta sähköpostia, jossa meitä ensin kiiteltiin kovasti tuesta ja sitten tarjottiin meidän normaalien kaikista korkeimmalla olevien (ja siis halvimpien) parvipaikkojen vaihtamista ihan kaikista parhaisiin permantopaikkoihin. Otimme luonnollisesti tarjouksen kiitollisina vastaan, ja olihan se nyt melkoisen jännää katsoa esitystä ihan erilaisesta perspektiivistä. Niin paljoa ei kuitenkaan vaikututtu, että jaksettaisiin vastaisuudessa omalla rahalla panostaa parempiin paikkoihin, sen verran hyvät on kyllä Houstonin korkeat parvipaikatkin.
Tänään me lähdetään heti töiden jälkeen Austiniin kyläilemään kavereiden luokse. Toivottavasti tämä reissu Houstonin ulkopuolelle ei johda ihan yhtä surullisen pitkään blogitaukoon kuin visiitti Atlantassa, kun kyllä oikeasti olisi tarkoitus päivitellä vähän tiuhemmin kuin kahden kuukauden välein.
