torstai 2. tammikuuta 2014

Kartta

Memphisistä on selvitty kotiin kunnialla ja vuoden ensimmäinen työpäiväkin kärsitty läpi. Liberty Bowlissa hävittiin varsin reiluin numeroin, mutta siitä huolimatta reissu oli tosi huippu. Raportteja luvassa varmasti useammassa osassa, toivottavasti jo viikonloppuna pääsisin lukuisten otettujen kuvien kimppuun.

Matkalla päästiin käymään jopa kahdessa uudessa osavaltiossa, ja sen inspiroimana ajattelin lanseerata tuliterän ”checklistin”. Edellisessä versiossahan bongailtiin eri osavaltioiden rekisterikilpiä, mutta tässä uudessa merkkaillaan karttaan ne osavaltiot joissa on ehditty vierailemaan. Kartta on kotoisin tältä nettisivulta, tosin me sovellettiin värikoodia omiin tarpeisiin sopivammaksi.
Elikäs, vihreissä osavaltioissa on käyty omalla autolla road tripien yhteydessä. Sinisissä on vierailtu muuten vaan. Washington D.C.:n kohdalla me huijattiin pienesti, koska sitä ei ollut kartassa tarjolla. Klikkasin siis Marylandia sen sijaan, koska se nyt on siinä lähinnä, ja sitä paitsi meidän lennot oli sitä kautta, eli ollaan me siellä teknisesti ottaen käyty. Ja Texas ansaitsee luonnollisesti ihan oman värinsä! (Punainen on New Jersey, jossa on oltu tasan sen verran kuin mitä kesti suhata autolla lentokentältä New Yorkiin. Mietin pitkään että laskenko sitä ees mukaan, mutta kun oli vielä yksi väri vapaana niin ajattelin nyt laittaa. Sellaista osavaltiota jossa ei oltais poistuttu edes lentokentältä en laskisi mukaan.)

Kuten kuvasta näkyy, etelä alkaa olla ihan kohtuullisesti hanskassa, mutta kyllä täältä vielä lääniä löytyy kierrettäväksi.

8 kommenttia:

Rauni kirjoitti...

Siinä teillä onkin matkustelemista, jotta jokaiseen osavaltioon ehditte poiketa. Kyllä niissä varmasti jokaisessa on omat erikoispiirteensä katsottavaksi, mutta talvella ei kyllä kannata kobvin pohjoiseen ainakaan autolla kesärenkain mennä.

Andy kirjoitti...

Joo, voi olla ettei ihan kaikkia osia kartasta saada tosiaankaan väritettyä. :)

Iitu kirjoitti...

Viimeks mä bongansin teille rekisterikilven, joten kuuluuks mun nyt tulla käymään teijän kanssa jossain kivassa ihanassa osavaltiossa? :O

Andy kirjoitti...

Ilman muuta! Valkkaat vaan noista vielä valkoisena olevista jonkun ja kerrot koska mennään. :)

Iitu kirjoitti...

Eiks Tennessee olis mulle hyvä, kun oon näin maalainen.. Jos sielt sais sellaset hienot bootsit ;)

Andy kirjoitti...

Semmonen ongelma vaan, kun Tennessee on jo väritetty. Jonka lisäksi parhaat ja hienoimmat bootsithan saa, luonnollisesti, Texasista!! :)

Iitu kirjoitti...

Eikä oo väritetty ! Mä on jossain muualla taas :((

Andy kirjoitti...

No onhan, kun just Memphisin reissun ansiosta saatiin se vihreäksi. Texasista yläviistoon oikealla on Arkansas, ja siitä vielä oikealle on Tennessee. Siinä isosta vihreästä blokista ylimmäisenä, se vähän pitkulainen, missä on terävä kulma oikeassa reunassa.