torstai 24. joulukuuta 2009

Lomaterveisiä

Jos olisin kirjoittanut blogiin jotain sunnuntaina, olisin kertonut että lennot meni hyvin, mutta laukut jäivät matkalle. Kirjoituksen sävy olisi eittämättä ollut jokseenkin kärkevä, sen verran turhauttavasta vastoinkäymisestä nimittäin oli kyse. Onneksi Finnair muisti meitä pienillä paketeilla, joista löytyi mm. hammasharjat ja –tahnat, sekä Lumenen putsaustuotteita matkakokoisina. Kelpaa mulle. Vaan ei kuitenkaan ihan pystynyt poistamaan harmitusta siitä, että omat kosmetiikkatuotteet seikkailivat ties missä, yhdessä kaikkien meidän joulupakettien kanssa. Typerät kadonneet matkatavarat… Olisin myös lisännyt että harmituksesta huolimatta lumiset maisemat olivat kerrassaan ihastuttavia.
Jos olisin kirjoittanut blogiin jotain maanantaina, olisin kertonut matkalaukkujen löytymisestä ja siitä, kuinka ne olivat kyllä tulleet meidän kanssa samalla koneella Helsinkiin, mutta ajautuneet sitten väärään terminaaliin. Josta niiden löytyminen kesti siis liki vuorokauden… Kaiken muun hyvän lisäksi pakaasit löytyivät juuri sen verran eri aikaan, että ne toimitettiin meille kahdessa eri kuljetuksessa. Ja sopivasti muutaman tunnin välein että niitä piti koko päivä odotella neljän seinän sisällä. Olisin myös lisännyt että kaiken tämän takia Ollin ja Riittan meille suunnittelema rentouttava kylpyläretki meni täysin mönkään, mutta tuli hyvin korvatuksi iltakävelyllä upean lumisessa Helsingissä ja lämpimällä saunalla sen päätteeksi.
Jos olisin kirjoittanut blogiin jotain tiistaina, olisin kertonut kuinka ajomatka Turkuun alkoi sillä että muistin kyllä oikein sujuvasti, huolimatta kahdeksan kuukauden automaattiajelusta, miten kytkintä käytetään, mutta tajusin vasta noin sadan metrin jälkeen että kakkoselle pitää vaihtaa ihan itse. Ville sen sijaan ei sunnuntaina heti ymmärtänyt miksei vaihde mennyt päälle vaikka jarrupoljin oli oikeaoppisesti pohjaan painettuna. Ja että mikä tää kolmas poljin täällä oikein on… Olisin myös lisännyt että oli ihana nähdä kavereita pitkästä aikaa ja että luminen Turku aiheutti pahimman koti-ikäväpuuskan kahdeksaan kuukauteen.
Jos olisin kirjoittanut blogiin jotain keskiviikkona, olisin kertonut kuinka hauskaa oli nähdä lisää kavereita ja käydä kurkkimassa oman kodin vastamaalattuja rappukäytäviä (mehän ollaan evakossa toisaalla, koska ei haluttu häiritä oman kodin vuokralaista). Hauskaa oli myös pyöriä hieman kaupoissa, ja käyttää huomattava osa synttärilahjakortista pariin kenkiä. Ville käytti omastaan osan ostamalla kolme paria sukkia, mikä olikin varsin hohdokas valinta. Olisin myös lisännyt että kun kävimme illalla ulkona syömässä, laskun loppusumma aiheutti pienen kulttuurishokin.
Mutta koska kirjoitan blogiin tänään, kerron että kävin elämäni ensimmäistä kertaa kuuntelemassa joulurauhan julistuksen ihan paikan päällä. Sen jälkeen siirryimme viettämään jouluaattoa hyvässä seurassa, herkullisten ruokien äärellä. Illalla jostain ilmestyi kerrassaan valtaisa määrä paketteja, joista mekin Villen kanssa saimme osamme. Ollaan oltu vissiin hurjan kilttejä, sen verran kivoja juttuja paketeista paljastui. Ja suolalamppu. Kiitti kaverit. Valitettavasti se painaa kuin synti, niin ei voida rahdata sitä mukanamme takaisin Houstoniin. Tosi harmi, mä kun olisin niin halunnut.
Illalla käytiin vielä romantillisesti kävelyllä ihastelemassa sitä, miten kaunis Turku voikaan lumisena talvi-iltana olla.
Hyvää joulun jatkoa!

lauantai 19. joulukuuta 2009

Joululoma

Me lähdetään kohta lentokentän suuntaan, joten hyvää joulua kaikille, luonnollisesti Houston Texansien hengessä!
Kuva lainattu täältä.

perjantai 18. joulukuuta 2009

Pakaasit valmiina

Nythän on niin, että minä pakkaan aina viimeisellä mahdollisella hetkellä. Tännekin kun lähdettiin, siis vuodeksi, matkalaukut pakattiin edellisenä päivänä. Mun mielestä on hyvin helppoa tietää mitä mukaan tarvitaan, enkä osaa stressata siitäkään että jotain unohtuisi. Vielä en ole sellaiseen kohteeseen matkustanut josta ei kauppoja löytyisi, jonka lisäksi mulla nyt vaan ei ole niin paljoa tavaraa että valikoimisessa tulisi suuria ongelmia... Siksipä onkin kerrassaan käsittämätöntä, että meidän laukut on nyt pakattu! Hammasharjat ja vastaavat mitä aamulla vielä tarvitaan täytyy tietenkin vielä laukkuihin heittää, mutta muuten kaikki on ihan valmista. Aivan uskomatonta... Etenkin, koska meidän lento lähtee huomenna vasta puoli viiden aikaan, joten mun luontainen vaisto olisi lykännyt pakkaamisen tietysti aamuun. Ja ihan hyvin oltais ehditty sittenkin.

Painorajat ei täyty lähellekään, mutta laukut on silti ihan pinkeinä ja täynnä. Sen siitä saa kun raahaa mukanaan monta kymmentä joulupakettia, joiden vaatima tila ja tiiviys ei nyt ihan optimaalisesti kohtaa. Mut onneksi saatiin kaikki sit ilman hillitöntä väkivaltaa survottua matkaan mukaan. Kai te nyt varmasti olette kaikki olleet riittävän kilttejä, ettei nähdä vaivaa ihan suotta..?

Huomenna pitää vielä vähän tyhjentää jääkaappia ja käydä heittämässä hillitön määrä tavaraa kierrätettäväksi. Yritettiin hoitaa sekin asia pois jo tänään, mutta olivat ruojat laittaneet paikan säppiin kunnostustöiden vuoksi. Onneksi kyltti portissa kertoi että huomenna ovat auki taas, muuten olis pitänyt kantaa takakontillinen roskaa takaisin kämppään, jossa ne olisivat sitten voineet iloisesti meitä tervehtiä kahden viikon päästä. Ollaanpas me jotenkin hirmu hyvin nyt varauduttu kaikkeen, alkaa oikein vähän huolestuttaa. Pitänee kehittää huomiseksi joku viime hetken paniikki, eihän sitä muuten usko matkan menevän hyvin.

torstai 17. joulukuuta 2009

Jouluvaloja

Enää yksi kokonainen työpäivä, kaksi yötä ja tuskallisen pitkä lentomatka erottaa meidät kahden viikon lomasta Suomessa, joten joulumieli alkaa hiljalleen olla valloillaan. Siispä aattelin jakaa teidän kanssa lähinaapuruston jouluvaloja, joista räpsittiin muutamia kuvia reilu viikko sitten. Tässä siis hienoudet ja hirveydet, päättäköön jokainen itse mitkä kuvat kuuluu kumpaankin kastiin...

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Tilaajalahjoja

Me saatiin tuossa reilu kuukausi sitten postia Time-lehdestä, jonka tilausta me tosiaan jatkettiin kesällä. Halusivat muistaa meitä tilaajalahjoilla ja mikäs sen mukavampaa. Lahjatkin saatiin valita itse, kirjeessä nimittäin toimitettiin aika kohtuullisen kokoinen lahjakortti sekä kuvasto jossa mahdolliset vaihtoehdot listattiin. Ja tosiaan, koska summa oli aika suuri, eikä yksittäisten tavaroiden hinta ollut kovin korkea, päästiin sitten valitsemaan melkoisen monta eri juttua. Ensimmäiset tuli postissa eilen.
Hyötyosastoa edusti taskulamppu, joka on aina hyvä olla olemassa. Sen lisäksi tilattiin paljon muutakin hyödyllisempää, mutta kun lahjakortista riitti aina vaan, eikä ihan kaikki krääsä jaksanut kiinnostaa, Ville sanoi että tilataanpas loppusummalla pari noista vähän kalliimmista korupaketeista. Kelpaa mulle! Kaikki vaihtoehdot oli juurikin tuollaisia että sisälsi kaulakorun ja korvikset, hopeaa hela hoito. Villen mielestä hienoimmat oli nuo violetit ametistit, joten ne valikoitui luonnollisesti tilaukseen mukaan. Mun mielestä kaikista kivoimmat oli nuo ihan kirkkailla kivillä koristellut yksilöt, joten otettiin siis myös ne. Nyt on bling blingiä vähäksi aikaa.
Katsotaan ehditäänkö saamaan loputkin lahjukset vielä ennen joululomaa, onhan tässä kuitenkin postipäiviä vielä jäljellä. Vähän kuin ylimääräisiä joululahjoja saisi, kiitos siis kovasti Time.

tiistai 15. joulukuuta 2009

Vielä on tekemistä...

Mää kans...

1. Uinut delfiinien kanssa
2. Kiivennyt vuorelle
3. Ajanut Ferraria
4. Ollut pyramidin sisällä
5. Pidellyt tarantellaa
6. Ollut jonkun kanssa kylvyssä kynttilänvalossa
7. Sanonut "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä
8. Halannut puuta
9. Hypännyt benji-hypyn
10. Käynyt Pariisissa
11. Katsellut ukkosmyrskyä merellä
12. Valvonut koko yön ja nähnyt auringonnousun
13. Nähnyt revontulia
14. Ollut isossa urheilutapahtumassa
15. Kiivennyt Pisan kaltevan tornin huipulle
16. Nukkunut tähtien alla
17. Vaihtanut vauvalle vaipan
18. Lentänyt kuumailmapallolla
19. Katsellut meteorisadetta
20. Juopunut shampanjasta
21. Antanut hyväntekeväisyyteen enemmän kuin olisi ollut varaa
22. Katsonut yötaivasta teleskoopilla
23. Mennyt ruokasotaa
24. Lyönyt vetoa voittavan hevosen puolesta
25. Pyytänyt tuntematonta treffeille
26. Mennyt lumisotaa
27. Pitänyt karitsaa sylissä
28. Nähnyt auringonpimennyksen
29. Ajanut vuoristoradalla
30. Lyönyt kunnarin
31. Tanssinut hölmösti välittämättä siitä kuka näkee
32. Ollut täydellisen tyytyväinen elämääsi, edes hetken ajan
33. Käynyt kaikissa Yhdysvaltojen 50 osavaltiossa
34. Saanut uskomattoman ihania ystäviä
35. Tanssinut tuntemattoman kanssa vieraassa maassa
36. Reilannut Euroopassa
37. Ollut kuutamokävelyllä rannalla
38. Hypännyt lentokoneesta
39. Käynyt Irlannissa
40. Käynyt Japanissa
41. Lypsänyt lehmää
42. Aakkostanut CD-levysi
43. Laulanut karaokea
44. Lorvinut sängyssä koko päivän
45. Ollut laitesukeltamassa
46. Pussannut sateessa
47. Käynyt Kiinan muurilla
48. Rakastunut ilman että se on johtanut sydänsuruun
49. Käynyt arkeologisilla kaivauksilla
50. Opetellut kamppailulajeja
51. Pelannut D&D:ia
52. Mennyt naimisiin
53. Ollut elokuvassa
54. Kuokkinut juhlissa
55. Ottanut avioeron
56. Leiponut keksejä
57. Voittanut ensimmäisen palkinnon parhaasta naamiaisasusta
58. Matkustanut gondolilla Venetsiassa
59. Ottanut tatuoinnin
60. Ollut televisio-ohjelmassa asiantuntijavieraana
61. Saanut kukkia ilman syytä
62. Esiintynyt lavalla
63. Käynyt Las Vegasissa
64. Pussannut ekoilla treffeillä
65. Käynyt Thaimaassa
66. Ostanut talon
67. Käynyt sota-alueella
68. Ollut risteilyaluksella
69. Puhunut enemmän kuin yhtä kieltä sujuvasti
70. Esiintynyt Rocky Horrorissa
71. Nähnyt lempibändisi tai -laulajasi kiertueella
72. Osallistunut pyöräretkelle vieraassa maassa
73. Kävellyt Golden Gate sillalla
74. Laulanut autossa, vaikka tiesit että joku katsoo
75. Ollut kauneusleikkauksessa
76. Selvinnyt onnettomuudesta vastoin kaikkia odotuksia
77. Kirjoittanut artikkelin isoon julkaisuun
78. Ohjannut lentokonetta
79. Koskettanut rauskua
80. Auttanut eläintä synnyttämään
81. Voittanut rahaa telkkariohjelmasta
82. Murtanut luun
83. Ottanut lävistyksen kasvoihisi
84. Ratsastanut hevosella
85. Ollut leikkauksessa
86. Omistanut lemmikkikäärmeen
87. Käynyt kaikissa 7 maanosassa
88. Syönyt kengurua
89. Syönyt sushia
90. Saanut kuvasi sanomalehteen
91. Ollut riippuliitämässä
92. Koskettanut torakkaa
93. Lukenut Iliaksen ja Odysseian
94. Ollut menemättä yhteenkään luokkakokoukseen
95. Kommunikoinut jonkun kanssa ilman yhteistä kieltä
96. Rakentanut tietokoneen osista
97. Värjännyt hiuksiasi
98. Ajanut pääsi kaljuksi
99. Pelastanut jonkun hengen

Liian monta laukkua

Nyt kun postiongelmat on ratkaistu, voidaankin siirtyä seuraavaan pulmaan, nimittäin meidän joululoman matkatavaroihin. Katsokaas kun meidän jälkimmäinen setti lentolippuja on KLM:lle, joka sallii vain yhden ruumaan menevän matkalaukun jokaista matkustajaa kohden. Yhden?!? Ihan kohtuutonta... Eka lippusetti on British Airwaysilla, joka antaa ottaa kaksi laukkua ruumaan, minkä olen kuvitellut olevan aika normi Yhdysvaltoihin lennettäessä, mutta KLM on tosiaan ihan hiljattain alentanut määrän yhteen. Tämä on kuulkaas iso ongelma.
Alunperinhän elättelin sellaista naurettavaa ajatusta että tultais joululomalle vaan yhden yhteisen matkalaukun kanssa, mutta meidän olohuoneen nurkassa jo jonkin aikaa viihtynyt pakettipino aika tehokkaasti murskaa tuollaiset lapselliset harhakuvitelmat. Sinänsähän kaksi laukkua mukaan ei ole vielä se ongelma, koska matkalla Suomeen BA tosiaan sallis vaikka neljä laukkua meiltä yhteensä, eikä se kaksi ole KLM:llekään liikaa paluumatkalla. Mutta hetkinen, meillähän on yksi meidän matkalaukuista jo Suomessa odottamassa, kun siskokulta tartti sitä lainaan täydennettyään vierailun aikana tenavien vaatekaappeja niin suurella innolla. Tarkoitus oli napata se sieltä mukaan, mutta sit laukkuja olis kolme, joka taas KLM:lle ei enää sovikaan.
Oon tässä nyt pyöritellyt vähän vaihtoehtoja, kertokaa te mikä kuulostaa järkevimmältä. Koska alkuperäisistä haaveista on välillä vaikea päästää lopullisesti irti, pohdin yhä josko saisin ängettyä kaiken tarvittavan yhteen matkalaukkuun ja kahteen sallittuun käsimatkatavaraan. Voi kyllä tehdä aika tavallisen tiukkaa... Mutta sit me saatais se yksi laukku tuotua takaisin. Sit mä mietin välillä myös, että tarvitaanko me sitä siskokullan lainaamaa laukkua nyt ihan välttämättä. Tarkoitushan on lentää aikanaan Suomeen kuitenkin mahdollisimman pienen tavaramäärän kanssa ja pakata kaikki muu autoon, joka tulee meren yli vesiteitse. Sama kai se on onko ne kamat siellä autossa matkalaukussa vai ei? Vaikka olishan se nyt hirmusti kätsympää jos se laukku olis... Kolmas vaihtoehto ärsyttää mua periaatteen vuoksi, vaikka alkaakin vaikuttaa hetki hetkeltä houkuttelevammalta. KLM:n rajoituksen voi nimittäin kiertää rahalla, eli me saatais kyllä kyytiin se ylimääräinenkin matkalaukku, mutta ne kurjimukset veloittaa siitä iloiset 50 euroa. Laukusta joka ei todellakaan tule täyteen meidän paluumatkalla, mutta tulis tarpeeseen sit ensi keväänä. Pitäiskö sitä sit kumminkin lyödä vaan rahat tiskiin?

maanantai 14. joulukuuta 2009

Postiratkaisuja

Ei meidän sit mihinkään postiin tarvinnut mennä, kun apu löytyi taas kerran internetin ihmeellisestä maailmasta. Surffailin päivällä Jenkkipostin sivuille tarkoituksenani perehtyä mahdollisen jakelun keskeytyksen olemassaoloon, ja sellainenhan sieltä juurikin löytyi. Voidaan tehdä 3-30 päivän ajaksi, eikä maksa mitään. Pyynnön voi tehdä joko lomakkeella postikonttorissa tai vielä kätevämmin netissä, molemmissa vaihtoehdoissa saa ite päättää haluaako että kerätty posti kannetaan kokonaisuudessaan keskeytyksen päätyttyä kotiin, vai noudetaanko se itse lähimmästä konttorista. Me nyt tehtiin sitten niin, että keskeytys päättyy lauantaina 2. tammikuuta, jolloin kahden viikon postien pitäis odottaa meitä meidän lokerossa (tai kaapissa jos niitä on paljon) kun tullaan sunnuntaina takaisin joululomalta. Sit ehditään saamaan se vuokralaskukin, eikä tarvi mitään arvioshekkejä rustailla.

Täyttelin samalla netissä myös keskeytysilmoituksen meidän sanomalehdestä, ettei vaan unohdu. Vaikkei sitä meille kannetakaan kuin kolmena päivänä viikossa, kertyis niistä silti ihan kivan kokoinen muuri oven tukkeeksi... Chroniclen kun katkaisee saa valita kolmesta vaihtoehdosta. Voi esimerkiksi lahjoittaa keskeytyksen aikana tulevat lehdet paikalliselle koululle Chroniclen koulutusta tukevan ohjelman nimissä, ja näin me on aina tehty jos me on peruttu vaan yksi lehti jonkun viikonloppuretken tai muun takia. Toinen vaihtoehto on, että lehdet kerätään talteen ja toimitetaan sitten kerralla keskeytyksen päätyttyä, mutta eihän me nyt jakseta kahden viikon ajalta mitään vanhoja lehtiä lukea kuitenkaan. Siispä päädyttiin kolmanteen vaihtoehtoon, eli otetaan keskeytyksen ajalta hyvitys niin, että tämä aika siirtyy meidän tilausjakson loppuun pidentäen sitä siis kahdella viikolla. Aika hyvä saldo, kun saatiin kaikki mahdolliset postiongelmat pois päiväjärjestyksestä noin kymmenen minuutin vaivannäöllä. Miten sitä tällaiset hoituikaan aikana ennen nettiä?

Kokemuksia

Kun on kipeä, ei välttämättä jaksa ajatella mitään järkevää. Juuri sopivaa viihdykettä onkin kääntää netin syövereistä löydetty kysely suomeksi ja vastata siihen...

Tummenna näistä kaikki mitä olet tehnyt:

1. Uinut delfiinien kanssa
2. Kiivennyt vuorelle
3. Ajanut Ferraria (olisinkin...)
4. Ollut pyramidin sisällä
5. Pidellyt tarantellaa
6. Ollut jonkun kanssa kylvyssä kynttilänvalossa
7. Sanonut "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä
8. Halannut puuta
9. Hypännyt benji-hypyn
10. Käynyt Pariisissa
11. Katsellut ukkosmyrskyä merellä
12. Valvonut koko yön ja nähnyt auringonnousun
13. Nähnyt revontulia
14. Ollut isossa urheilutapahtumassa
15. Kiivennyt Pisan kaltevan tornin huipulle
16. Nukkunut tähtien alla
17. Vaihtanut vauvalle vaipan
18. Lentänyt kuumailmapallolla
19. Katsellut meteorisadetta
20. Juopunut shampanjasta
21. Antanut hyväntekeväisyyteen enemmän kuin olisi ollut varaa
22. Katsonut yötaivasta teleskoopilla
23. Mennyt ruokasotaa
24. Lyönyt vetoa voittavan hevosen puolesta
25. Pyytänyt tuntematonta treffeille
26. Mennyt lumisotaa
27. Pitänyt karitsaa sylissä
28. Nähnyt auringonpimennyksen
29. Ajanut vuoristoradalla
30. Lyönyt kunnarin
31. Tanssinut hölmösti välittämättä siitä kuka näkee
32. Ollut täydellisen tyytyväinen elämääsi, edes hetken ajan
33. Käynyt kaikissa Yhdysvaltojen 50 osavaltiossa
34. Saanut uskomattoman ihania ystäviä
35. Tanssinut tuntemattoman kanssa vieraassa maassa
36. Reilannut Euroopassa
37. Ollut kuutamokävelyllä rannalla
38. Hypännyt lentokoneesta
39. Käynyt Irlannissa
40. Käynyt Japanissa
41. Lypsänyt lehmää
42. Aakkostanut CD-levysi
43. Laulanut karaokea
44. Lorvinut sängyssä koko päivän
45. Ollut laitesukeltamassa
46. Pussannut sateessa
47. Käynyt Kiinan muurilla
48. Rakastunut ilman että se on johtanut sydänsuruun
49. Käynyt arkeologisilla kaivauksilla
50. Opetellut kamppailulajeja
51. Pelannut D&D:ia
52. Mennyt naimisiin
53. Ollut elokuvassa
54. Kuokkinut juhlissa
55. Ottanut avioeron
56. Leiponut keksejä
57. Voittanut ensimmäisen palkinnon parhaasta naamiaisasusta
58. Matkustanut gondolilla Venetsiassa
59. Ottanut tatuoinnin
60. Ollut televisio-ohjelmassa asiantuntijavieraana
61. Saanut kukkia ilman syytä
62. Esiintynyt lavalla
63. Käynyt Las Vegasissa
64. Pussannut ekoilla treffeillä
65. Käynyt Thaimaassa
66. Ostanut talon
67. Käynyt sota-alueella
68. Ollut risteilyaluksella
69. Puhunut enemmän kuin yhtä kieltä sujuvasti
70. Esiintynyt Rocky Horrorissa
71. Nähnyt lempibändisi tai -laulajasi kiertueella
72. Osallistunut pyöräretkelle vieraassa maassa
73. Kävellyt Golden Gate sillalla
74. Laulanut autossa, vaikka tiesit että joku katsoo
75. Ollut kauneusleikkauksessa
76. Selvinnyt onnettomuudesta vastoin kaikkia odotuksia
77. Kirjoittanut artikkelin isoon julkaisuun
78. Ohjannut lentokonetta
79. Koskettanut rauskua
80. Auttanut eläintä synnyttämään
81. Voittanut rahaa telkkariohjelmasta
82. Murtanut luun
83. Ottanut lävistyksen kasvoihisi
84. Ratsastanut hevosella
85. Ollut leikkauksessa
86. Omistanut lemmikkikäärmeen
87. Käynyt kaikissa 7 maanosassa
88. Syönyt kengurua
89. Syönyt sushia
90. Saanut kuvasi sanomalehteen
91. Ollut riippuliitämässä
92. Koskettanut torakkaa (meidän keittiössä oli eilen torakka, hyi yök!)
93. Lukenut Iliaksen ja Odysseian
94. Ollut menemättä yhteenkään luokkakokoukseen
95. Kommunikoinut jonkun kanssa ilman yhteistä kieltä
96. Rakentanut tietokoneen osista
97. Värjännyt hiuksiasi
98. Ajanut pääsi kaljuksi
99. Pelastanut jonkun hengen

Kertokaa tekin jotain mitä ootte tehnyt, jooko!

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Futispäivä

Kun on, pakko kai myöntää, vähän kipeänä, ei sitä jaksa sen kummempia puuhastella. Siispä vietettiin sunnuntaita katsomalla jalkapalloa oikein urakalla. Ensin riemuittiin kovasti kun Texansit päihitti Seattle Seahawksit selkeällä erolla, 34-7, ja sitten iloittiin melkein yhtä paljon kun Dallas Cowboys hävisi San Diego Chargerseille 17-20. Parhaillaan on menossa vielä New York Giantsien ja Philadelphia Eaglesien välinen tiukka ja isopisteinen kamppailu, tilanne kolmen neljänneksen jälkeen meinaan 31-37. Tässä pelissä ei varsinaisesti väliä kumpi voittaa, kunhan nautiskellaan kahden hyvän joukkueen väännöstä ja jännästä pelistä.
Tuommoset terveellisen puoleiset herkkueväät tänään, vaikka kai se on syytä tunnustaa että keskimmäisen pelin aikana syötiin vähän jätskiäkin. Mutta mä vetoan siihen että mulla on edelleen kurkku ärtsynä ja kylmä auttaa kipuun! Se on mun virallinen selitys, mää haluan parantua pian. Kipeenä on oikeasti kamalan kurjaa, ja kurjinta ehkä se kun ei oikein mitään tahdo jaksaa. Pestiin me reippaasti päivällä kaksi koneellista pyykkiä ja niittenkin reissujen jäljiltä olin ihan uuvuksissa. Vaikka Ville kantoi pyykkikorinkin aina.
Mut kyllä tää tästä, jäätelön ja näiden terveellisempien herkkujen voimalla. Ihan vimostaan viikon puolivälissä on oltava kunnossa että jaksaa järjestellä ja pakata joululomaa varten. Puhumattakaan siitä että jaksaa lentää. Miten se voikin olla niin rankkaa, vaikkei muuta tartte kun paikallaan istua?

Postipohdintaa

Joululoman lähestyminen pakottaa selvittämään muutamia asioita, joista yksi on meidän kahden poissaoloviikon postit. Ville kävi tänään asuntokompleksin toimistossa tiedustelemassa josko heillä olis jotain neuvoa antaa, kun ei varmaan olla ensimmäiset vuokralaiset jotka on parisen viikkoa poissa, mutta valitettavasti neuvoja irtosi jokseenkin vähän. Lähinnä kehottivat ottamaan yhteyttä postiin, mikä olis muutenkin ollut meidän seuraava askel. Villen tiedustelema vaihtoehto siitä, että meidän postit menis parin viikon ajalta sinne toimistoon jemmaan (he kun ottaa pakettejakin vastaan asukkaiden puolesta) ei valitettavasti onnistu.
Meidän postit jaetaan tuollaisiin minipieniin lokeroihin. Ja sit jos tulee jotain vähän isompaa, eikä lokeron tila riitä, paketti menee tuollaiseen isompaan kaappiin (kuva alempana), jonka avain sit löytyy sieltä omasta lokerosta. Niin yksi vaihtoehto mitä me vähän mietittiin on se, että josko vaan jätettäis postisedälle tai -tädille lokeroon viesti että ollaan poissa, ja että jos lokeroon ei mahdu, niin voisko laittaa yhteen noista kaapeista meidän posteja sitten. Ja ainahan on ihan mahdollista että postit mahtuis lokeroonkin, koska me ei kuitenkaan mitään hurjia määriä odoteta saavamme. Ja niistä mitä tulee suurin osa on kuitenkin ihan turhia mainoksia, jotka vois vaan suoraan viskata roskiin. Vaan katsotaan mitä ne postissa huomenna sanoo, onhan ihan mahdollista että näilläkin on joku Itellan jakelun keskeytystä vastaava palvelu, ettei posteja kanneta lainkaan ennalta sovittuna ajanjaksona, vaan noudetaan sit keskeytyksen päätyttyä postikonttorista.
Sen verran toimistosta kuitenkin osattiin auttaa että suurin huolenaihe postien järjestymisen kannalta poistui, nimittäin tammikuun vuokran maksu. Vuokran mukana nimittäin maksetaan sekä vesi- että kaasumaksu, kulutuksen mukaan molemmat, ja lasku tulee postissa hieman ennen kuun loppua. Ei kuitenkaan riittävästi ennen, että ehdittäis se saamaan ennen kuin karataan Suomeen. Eräpäivä on joka kuun 3. päivä, jonka jälkeen siihen lyödään lisämaksua automaattisesti, eikä tästä asiasta voi valitettavasti neuvotella. Tarkoittaa käytännössä sitä, että jos postit odottais meitä meidän lokerossa (tai yhdessä niistä kaapeista) ei ongelmaa olisi, koska tullaan kuitenkin takaisin juurikin 3. päivä, ja voitais sit se vuokrashekki kirjoitella hetimiten ja kiikuttaa toimiston ulkopuolella olevaan postilaatikkoon. Jos taas postit saadaan vasta maanantaina 4. päivä, ollaan väkiseltään myöhässä, ja meitä muistetaan kivalla lisämaksulla.
(Ville demonstroi miten älyttömän pienet meidän postilokerot onkaan.)

Tästä vuokra-asiasta olin siis etukäteen vähän huolissani, mutta toimiston väki ratkaisi ongelman. Me voidaan nimittäin kuulemma kirjoittaa shekki jo etukäteen, sellaisella summalla joka nyt suunnilleen vastaa sitä mitä se on ennenkin ollut. Ja mahdollinen (tai siis todennäköinen) heitto suuntaan tai toiseen hyvitetään tai veloitetaan sitten seuraavan kuun laskun yhteydessä. Kätevää, ja helpottavaa. Taidanpa varmuuden vuoksi heittää pari dollaria ekstraa siihen shekkiin, että jäädään saamapuolelle. Tuntuu ainakin itsestä kivammalta niin.

perjantai 11. joulukuuta 2009

Uudestaan, uudestaan

Saatiin meidän asuntokompleksin toimiston väeltä joulukortti ja -karkki, kuten sai kaikki muutkin asukkaat. Aika kiva juttu, tosin vielä kivampaa olis tietenkin ollut jos karkkeja olis ollut kaksi, että molemmat oltais saatu oma. Mut ei voi mitään, eikä auta olla kiittämätön. Eiköhän me voida tää pistää puoliksikin.
Iltasella katsottiin puolihuolimattomasti SmackDownia jos oltais vaikka vilahdettu yleisön joukossa, mutta ei ainakaan osunut silmään. Oli hassua katsoa jakson tapahtumia uudestaan, kun tiesi koko ajan etukäteen mitä tapahtuu ja miten yleisö reagoi. Selostajat toivat uutuusarvoa, koska niiden höpinöitähän ei livenä pääse kuulemaan, mutta ei me silti ihan koko jaksoa jaksettu tiirailla.

Kurjuutta

Eilen iltasella alkoi kurkussa tuntumaan ikävältä, ei se varsinaisesti ole kipeä, mutta sellainen karhea ja ärtyisä kuitenkin. Valitettavasti kurjuus ei yön aikana häipynyt, vaikka Ville antoikin mun jäädä aamulla nukkumaan suunnatessaan itse töihin. Ei mulla vieläkään ole kurkkukipua, mutta ei se ihan normaaliltakaan tunnu. Kirottua tällainen.

Kuumetta ei ole, eikä olo pienen pääkivun lisäksi ole erityisen kipeä, joten kaikki spekulaatiot mahdollisista sikataudeista kannattaa hillitä toistaiseksi. Stressataan sit vasta jos on jotain oikeita oireita, eiks vaan? Mä ainakin aion vakaasti luottaa siihen että tää on nyt vaan joku pieni ärsytys, joka menee pois hyvissä ajoin ennen joululomaa. Siihen on kuitenkin viikko vielä aikaa, enkä minä ainakaan suostu olemaan kipeä niin kauaa.

torstai 10. joulukuuta 2009

Kiirettä ennen vuodenvaihdetta

Vuodenvaihde laittaa kummasti ihmisten aikatauluihin aina vähän lisää hoppua. Sitä haluaa saada erinäköiset projektit valmiiksi "vielä tämän vuoden puolella". Töissä asiaa edesauttaa entisestään pomojen painostus, että saadaan tuotokset kirjattua kuluvan vuoden tilastoihin. Turussa ainakin kaksi työkaveria on tainnut väitellä näin loppuvuodesta ja täällä Ricessakin kaksi tutkijaa meidän labrasta väittelee vielä ennen joulua.

Tänään oli vuorossa kuitenkin paikallinen erikoisuus, johon en ole muualla törmännyt, nimittäin tulevan väitöstyön tutkimussuunnitelman virallinen puolustus. Tilaisuus noudatti prikulleen varsinaisen väitöstilaisuuden kaavaa, mutta julkisesti retosteltavana oli siis vasta suunnitelma. Kyllähän meilläkin on tutkijakouluihin usein sisäänpääsykokeet/tentti, mutta itse tutkimussuunnitelma kyllä rekisteröidään tiedekuntaan ilman suurempia seremonioita. Ehkä näiden vähän kevyempi hiillostustapa sitten vaatii kaksi yritystä ennen kuin kokelas on läpeensä kypsä tutkijaksi;)

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

WWE tuli Houstoniin

Tunnustin jo kauan sitten julkisesti olevani vapaapainin ystävä, joten kun WWE tuli Houstoniin, ylipuhuin Villen lähtemään paikalle katsomaan touhua livenä. Kyseinen ylipuhuminen kävi yllättävänkin helposti, koska vaikkei mies ilmiöstä juuri välitäkään, oli sekin sit kuitenkin aika utelias näkemään että millainen kokemus on kyseessä. Asiaa ei vaikeuttanut sekään, että liput oli ihan naurettavan edulliset, alle kolmekymmentä dollaria kappaleelta, ja siihen hintaan irtosi jo tosi hyvät paikat noin puolivälin korkeudelta.
Eilen illalla siis matkasimme Toyota Centeriin uusien kokemusten äärelle. Ilta alkoi WWE:n "pikkusarjan" ECW:n (anteeksi nyt kanssafanit, mutta Raw ja SmackDown on ne mistä minä välitän...) livelähetyksellä, joten saatoimmepa päästä telkkariinkin.
(Christian ja Shelton Benjamin uhoaa tikkailla kumpi voittaa ensi sunnuntaina mestaruuden.)

Toisin kuin maanantaisin tuleva Raw ja tiistai-iltojen ECW, perjantaisin esitettävä SmackDown ei ole livelähetys, vaan se kuvataan ECW:n kanssa samassa paikassa, samana iltana. Tämähän tarkoittaa sitä, että jos ei eilen meitä näkynyt telkkarissa, uusi tilaisuus tarjotaan heti perjantaina. Pitänee ehkä yrittää vähän vilkuilla.
(Big Show on ihan käsittämättömän kokoinen kaappi.)

Kyllähän me etukäteen tiesimme, että laji on täällä aivan käsittämättömän suosittu, eikä tupaten täysi Toyota Center yllättänyt. Se mikä yllätti, oli yleisön aivan uskomaton fanaattisuus. Paikalla oli paljon tenavia, siinä kuudesta kymmeneen ikävuoteen, jotka olivat ylivoimaisesti eniten hommassa mukana, mutta niiden lisäksi osa aikuisistakin tuntui jotenkin raivokkailta. Ymmärrän hyvin että käsikirjoitetuissakin matseissa omalle suosikille hurrataan ja vastustajalle buuataan, niin minäkin tein. Mutta on eri asia olla "leikissä mukana" ja katsoa touhua viihteenä, kuin suhtautua siihen samalla tavalla kuin nyt vaikkapa jalkapallo-otteluun. Enkä ole muuten noin raivokkaaseen katsomoon törmännyt edes Texansien peleissä, niin yli yleisö sen ampui.
(John Morrison on pukeutunut Mel Gibsoniksi Braveheartissa. Älkää kysykö miksi, ette halua tietää kumminkaan...)

Ville on monesti ihmetellyt minun WWE:n sarjoja katsellessani, että nehän puhuu ja uhoaa ihan kauheasti ja matsaa kauhean vähän. Mutta kun totuus on, että suurimman osan aikaa suurin osa matseista on melko tylsää katsottavaa. Tykkään näyttävistä heitoista, korkeista potkuista ja muuten vaikuttavista akrobaattisista tempauksista, mutta se perusmatsaus on, ihan oikeasti, melko älytöntä. Ja absurdia, kun hyvin näkee ettei isku edes ottanut kontaktia ja silti toinen kavereista hoipertelee liki pökertyneenä kehän toiseen reunaan. Ja tosiaan, niin meillekin kävi, että eniten viihdytti oikeastaan kaikki matsien ulkopuolinen toiminta. Ennenkaikkea se yleisö, tunnelma oli kyllä aika huikea.
(WWE Divas. Ville kannusti noita joilla oli vähemmän vaatteita ja oli tosi harmissaan kun ne hävisi.)

Tunnustan, että intouduin minäkin hommaan mukaan illan päämatsin tullessa vuoroon. Rey Mysterio on nimittäin aina ollut minun suosikkeja, juurikin siksi kun sen matseissa on niitä lennokkaita hyppyjä ja muita akrobaattisia temppuja.

(Rey!!!)

(Reyn tunnusmerkkiliike, 619.)

Rey kyllä hävisi, mutta hienoa se oli silti. Ja kun hyviksestä pahikseksi muuttunut Batista (tää on oikeasti ihan mielettömän kiehtovaa miten niitä hahmoja välillä käännetään) oli aikeissa piestä jo lähes tajutonta Reyta lisää ja Undertakerin tunnarina toimivat kellot alkoivat soimaan salin pimetessä täysin, se yleisön mylvintä oli aika ainutlaatuista. Ei se oo telkkarista sama. Ei ees lähellä.
(Undertaker uhoaa, Batista pakeni kehästä.)

Mut jep, meillä oli kyllä ihan kiva ilta, vaikka reilut kolme tuntia vapaapainia alkoi riittään jo mullekin enemmän kuin hyvin. Enkä mä sitä ehkä uudestaan lähtis livenä katsomaan (paitsi jos joku Wrestlemania tulee lähistölle, sit on ehkä pakko tehdä poikkeus..), mutta noin kertaelämyksenä kyllä kannatti. Villekin oli sitä mieltä, sit lopulta.

tiistai 8. joulukuuta 2009

Kumma kaupunki

Houstonissa on sanonta, Jos et tykkää paikallisesta säästä, odota kymmenen minuuttia niin se muuttuu. Reilu viikko sitten sunnuntaina oltiin katsomassa peliä t-paidoissa ja farkuissa, eikä tullut kyllä yhtään kylmä, kun lämpötila oli lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä astetta. Viime perjantaina elohopea putosi lähelle nollaa (yöllä jopa sen alle) ja taivaalta tuli kuin tulikin pikkuisen lunta. Ja nyt lämpöä löytyy taas reilusti yli se kakskyt astetta. On tää kyllä tavallisen kummallinen kaupunki...

maanantai 7. joulukuuta 2009

Poro

Meillä odotetaan jo joulua innokkaasti ja se alkaa hiljalleen näkymään. Ensin tuli jouluseppele, sitten kynttilöitä (vaikka ne kyllä kuuluu tähän vuodenaikaan ihan joulusta riippumattakin), ja joulukalentereidenkin luukkuja ollaan innokkaasti availtu joka päivä. Tänään puolestaan kauppareissulta oli kerrassaan välttämätöntä napata mukaan yksi joulutähti.
Katsokaa nyt miten vastustamattomassa ruukussa se tuli. Maailman herttaisin poro. Tästä tulee aivan varmasti meidän perheen virallinen joulutähtiruukku moneksi vuodeksi.

Piristystä

Koska maanantai on aina viikon kurjin päivä, katotaan josko sitä onnistuis piristämään parilla videolla. Ette varmaan pysty katsomaan näitä hymyilemättä!


Muistakaa viimeistään tässä vaiheessa säätää koneesta äänet päälle...

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Kynttilöitä ja hammastikkuja

Käytiin tänään elokuvissa katsomassa The Blind Side, joka osoittautui oikein hyväksi valinnaksi. Kyseessä on paikoin hillittömän hauska, paikoin koskettava tositapahtumiin perustuva tarina naisesta, joka ottaa nuoren kodittoman pojan osaksi perhettään, ja tarjoaa tälle mahdollisuuden tulevaisuuteen niin opiskelupaikan kuin jalkapallourankin kautta. Leffa onnistui pitämään otteessaan, vaikka onnellinen loppuratkaisukin oli jo etukäteen tiedossa. Se nuori koditon poika, Michael Oher, pelaa nimittäin tulokaskauttaan tällä hetkellä Baltimore Ravensien riveissä.
Leffan jälkeen suunnattiin ostoksille, hankkimaan tilaustavaraa joululomaa varten. Äitikulta esimerkiksi löysi vierailunsa aikana puolivahingossa kuulemma maailman parhaita hammastikkuja, joita pyysi tuomaan lisää. Tiedoksi vaan että ne on nyt sit hankittu, eli tulossa on. Nyt me on muuten myös paikallistettu lähikaupastakin jo hammastikut, joita sillon viime vieraiden täällä ollessa ei löydetty sitten millään. Mutta ei ollut meidän vika, seison edelleen päätöksen takana yrittää etsiä niitä samasta hyllystä hammasharjojen, -tahnojen ja -lankojen kanssa. Kertakäyttöastiahylly ei suoraan sanottuna käynyt mielessäkään, mutta siellä niitä vaan näytti nököttävän, heti niiden pillien vieressä mitä menin sieltä hyllyltä hakemaan...
Ostettiin me kotiinkin jotain, nimittäin pari kynttilää olohuoneen pöydälle. Mun mielestä syksyn ja talven ihan ykkösjuttuja on polttaa paljon kynttilöitä, ja meillä onkin aika vaikuttava tuikkukokoelma kertynyt kotiin. Siispä ostoskoriin täällä kaksi vähän tuollaista isompaa tulta, että kestävät sitten vähän pitempään, eikä tule houkutusta kantaa kotiSuomeen enää enempää tuikkulaisia.

Itsenäisyyspäivä

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Hetken aikaa viihdytettiin itseämme harkitsemalla josko Linnan juhlia pääsis seuraamaan netin välityksellä, mutta sitten tajuttiin että ehkä me keksitään parempaakin tekemistä. Näkee niistä koltuista kuvia huomennakin...

perjantai 4. joulukuuta 2009

Sääilmiöitä

Kyllä siitä lumisateesta tunniksi pariksi riitti riemua, vaikkei sen olemassaolosta enää mitään merkkejä näykään. Maahan sitä ei tosiaan jäänyt ainakaan meidän puolella kaupunkia mitenkään kovin pitkäksi aikaa, mutta hetkellisesti näytti jo melko talviselta. Yksi Villen työkavereista nappasi tämän otoksen työhuoneen ikkunasta, missä näkyy aika kivasti valkoinen maa.
Riemua aiheutti sekin, kun Villeltä tuli siinä kolmen aikaan seuraava sähköposti:
Kurjan kelin takia "nonessential" työntekijät saa lähteä töistä etuajassa pomon luvalla. Pomot on molemmat poissa, joten me on yhteistuumissa päätetty olevamme tarpeettomia kaikki;)
Mut saa hakea.
-turhake

Hain sit hyödyttömän raasun pois kuleksimasta, eli meidän viikonloppu alkoi parisen tuntia etuajassa.

Ensi yöksi on luvattu pakkaslukemia, mikä on aika erikoista, etenkin näin aikaisin joulukuuta. Houston haluaa selvästi esitellä meille kaikki puolensa, kun ensin saatiin kokea ennätyksellisen lämmin kesä, ja nyt vielä harvinaiset pakkaskelit ja lumisadekin. Hurrikaanilta vältyttiin, mutta ehkä joku tornado näkyy sitten keväämmällä?

!!





torstai 3. joulukuuta 2009

Nyt syttyy valot tuhannet...

Meidän asuntokompleksissa oli tänään juhlat jouluvalojen sytyttämisen kunniaksi. Tarjolla oli voileipiä, lihapullia ja juustokakkua, sekä hyvin mielenkiintoista, eikä ihan kokonaan pahaa, joulujuomaa, jonka resepti on kuulemma salainen. Sen verran voin kertoa että siellä oli appelsiinin ja omenan palasia joukossa (?). Kaikki asukkaat oli kutsuttu ja toimiston edustalla olikin iloinen tungos. Toimistoon oli pystytetty myös hieno joulukuusi, ja olipa joulupukkikin ehtinyt paikalle kuulemaan lasten (ja aikuistenkin) lahjatoiveita. Älykiva juttu, ja nyt meillä on hienot jouluvalaistukset. Tässä pari enemmän tai vähemmän onnistunutta otosta (meidän kamera ei tykkää ottaa järin hyviä kuvia pimeällä, tai sit me ei vaan osata...).
Huomiseksi on luvattu lumisadetta! Se on Houstonissa äärettömän harvinaista, ja vielä harvinaisempaa on jos se ei sula välittömästi maahan osuessaan pois. Parhaat puhuu jopa muutamasta sentistä valkoista peitettä, tarpeetonta kai sanoa että me ollaan ihan innoissamme. Raporttia seuraa.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Ilmaista ruokaa

Käväisin tänään taas ilmaisella lounaalla muiden kansainvälisten naisten kanssa, kun sitä kerta on joka kuun ekana keskiviikkona tarjolla. Koska joulu on tulossa, kuului päivän ohjelmaan jouluseppeleiden askartelu. Kansainvälisten asioiden toimisto huolehti materiaaleista ja me saatiin päästää luovuutemme valloilleen. Tässä mun aivan huikea taidonnäyte.
Tässä vaiheessa viimeistään kaikki varmasti ymmärtää miksi tosiaan meidän häihin askarreltiin vain jeesusteipillä. Ei oo ihan mun juttu nää käsityöt. Ville kuitenkin tuumasi että mun seppele on vähintäänkin liikuttava, joten oveenhan se sit ripustettiin. Sisäpuolelle tosin, ettei sentään naapurit joudu kärsimään...
Oli oikeasti tosi hauskaa, saatiin paljon huvitusta seppeleiden väkertämisestä. Mä en nimittäin ollut ainoa joka ei kokenut hommaa ihan omaksi vahvuudekseen. Mun ja muiden teoksia voi kuulemma jossain vaiheessa ihailla Facebookissa, mutta en selvitellyt asiaa tarkemmin, kun en siellä kerta itse ole. Metsästäköön itse jos jotakuta kiinnostaa.
Ilmainen lounas ja karkkia mukaan, kyllähän tuolla käy ihan mielellään. Ihmisetkin on varsin mukavia. Tämän päivän karkkisaalis oli tavallistakin runsaampi, kun kansainvälisten asioiden toimisto muisti kaikkia pienillä joulupaketeilla, joihin niitä herkkuja oli lastattu.
Päivän ilmaiset ateriat ei kuitenkaan päättyneet tähän, sillä Villen työpaikalla oli työpäivän päätteeksi pienimuotoiset juhlat, pikkujouluiksi kai voisi kutsua. Perheenjäsenet oli myös tervetulleita, joten käytiin sitten yhdessä syöpöttelemässä lisää hyvää ruokaa, joka koostui lähinnä Kiitospäivän aterialta tutuista jutuista. Tapasin myös vähän lisää Villen eri kivoja työkavereita, joiden kanssa juteltiin mm. Suomen jouluperinteistä. Yksi heistä kysyi sitten, että kuuluuko joulupukki suomalaiseen jouluun, johon totesin että kaveri hei, joulupukkihan on juurikin Suomesta kotoisin, nää on ihan kummallisia nää teidän Pohjoisnapa-väitteet. Hämmästyksissään hän sit kyseli porukan kahdelta muulta henkilöltä että tiesittekö te tällaista, ja suureksi riemukseni molemmat sanoivat tienneensä. Hahaa, Pohjoisnapa-propaganda alkaa murtua!