sunnuntai 4. elokuuta 2013

Uusin silmin: kolme kuukautta myöhemmin

Nyt kun mun Lasik-leikkauksesta on kulunut noin kolmisen kuukautta, oli eilen aika käydä tsekkaamassa silmien kunto ja tekemässä ensimmäinen virallinen näöntarkastus operaation jälkeen.

Homma oli varsin nopeasti ohi, sillä silmät näytti erinomaisilta, ja näöntarkastus vahvisti heti leikkauksen jälkeisenä päivänä todetut lukemat: vasemmassa silmässä täysin normaali näkökyky, ja oikeassa jopa pykälää parempi.

Ainoa asia joka Lasikin jälkeen on aavistuksen vaivannut on silmien kuivuminen, mutta se katsotaan aivan normaaliksi vielä kuukausia operaation jälkeenkin. Itse yritän muistaa käyttää silmätippoja muutaman kerran päivässä, mutta ne kyllä helposti unohtuu kun en niitä juuri koe tarvitsevani. Kuivuus nimittäin vaivaa lähes poikkeuksetta vain herätessä, joten lääkäri suositteli hieman tavallista kosteuttavampia tippoja illalla ennen nukkumaanmenoa käytettäväksi.

Kaiken kaikkiaan olen kyllä ihan tosi tyytyväinen että vihdoinkin päätin mennä kyseiseen leikkaukseen, on se arki vaan huomattavasti helpompaa ja huolettomampaa ilman silmälaseja tai piilolinssejä. Eikä sitä kulutettua dollarimäärääkään tule enää edes ajateltua, ihan oikeassa olin kun mietin että kerran se vain kirpaisee.

perjantai 2. elokuuta 2013

Lomakuvat

Suomiloma kesti vain sen suunnitellun puolitoista viikkoa, loma töistä tasan kaksi, mutta blogiloma venyi puolivahingossa kuukauden hiljaisuudeksi. Mutta lomakuvien saattelemana haluamme vielä kiittää kaikkia kivasta lomasta. Oli ihan tosi mukavaa että onnistuttiin treffaamaan niin montaa tyyppiä, tiukoista aikatauluista huolimatta.

Lomaan mahtui mm. visiitti Suomenlinnassa Ollin ja Riitan kanssa. En ollut siellä koskaan aikaisemmin käynytkään.
Sit Villen siskonpojat vei meidät soutelemaan. Kauhean kätevää kun ei itse tarvinnut tehdä mitään, kunhan vaan nautti maisemista.
Suurin osa lomasta vietettiin Turussa. Ykköstoiveena oli vierailu jokilaivalla, joka onneksi onnistui ja vielä ihan huipussa seurassa!
Kotiin palattuamme meillä oli vielä kiva pitkä viikonloppu aikaa rentoutua ennen töiden jatkumista. Ja sit siitä eteenpäin onkin ollut suhteellisen kiireistä. Meillä on enää pari viikkoa aikaa siihen kun uudet opiskelijat tulee (tai oikeasti osa aloittaa jo nyt maanantaina, mutta suurin osa saapuu elokuun puolivälin tienoilla) ja niiden kaikkien vastaanottaminen on suhteellisen iso projekti. Mutta kyllä se tästä taas.