sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

NASA-räpsyjä

Kuten vajaa kuukausi sitten mainitsin, mun kesään mahtui toinenkin reissu NASAan. Otin eilen mukaan yhden työkaverin ja noin 60 kansainvälistä opiskelijaa ja vierailevaa tutkijaa, ja mentiin noin neljäksi tunniksi tutkimaan Space Center Houstonia. Musta tuntuu että otan siellä joka visiitillä suunnilleen samat kuvat, mutta onneksi uusi Independence Plaza on edes vähän lisännyt kuvauskohteita, joten ajattelin jakaa mun muutamat NASA-räpsyt täälläkin.

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Juoksuho Juoksemattomuushommia

Ricen kirjakauppa järjesti viime viikolla yhden päivän alennusmyynnin, miinus 75% kaikista vaatteista. En ensin aikonut edes mennä, mutta kun työkaveri esitteli kaksi valtavaa kassillista kivoja Rice-vaatteita joista oli yhteensä maksanut alle 60 dollaria, päätin sittenkin kutsua Villen kampukselle lounaalle ja tutkimaan valikoimaa. Valitettavasti lounasaikaan mennessä suurin osa hyllyistä oli jo ehtinyt tyhjentyä, ja jäljellä oli lähinnä XL ja XXL-kokoisia paitoja. Mutta ei me ihan tyhjin käsin poistuttu, ostin nimittäin itselleni suunnilleen kahdeksalla dollarilla uudet Under Armourin juoksushortsit. En ollutkaan suunnitellut vastaavien ostoa kuin noin puolitoista vuotta.
Sit pitäis vaan jaksaa mennä juoksemaan. Ajankohta on siinä mielessä huono, että Houstonin kesä on pääsemässä vauhtiin, mikä tarkoittaa tukalan kuumia ja nihkeitä päiviä. Lähetin viime viikolla kavereille päivityksiä säätilasta, tyyliin 36 astetta mutta tuntuu 43 asteelta. Ei mitkään erityisen houkuttelevat juoksukelit siis. Mutta pitäis kyllä ryhdistäytyä, nämä laiskurit ovat nimittäin tänä koko vuonna käyneet juoksemassa suunnilleen kahdesti: maaliskuussa yksi kymppi ja huhtikuussa Ricen kampuksella järjestetty Flying Owls 5K. Voin kertoa ettei maaliskuisen kympin juokseminen kylmiltään ollut erityisen nautinnollista, joten en välttämättä haluaisi yrittää samaa lokakuussa olevalla puolimaratonilla, johon ollaan jo ilmottauduttu...

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Omituiset sukat

Saatiin tovi sitten Marketalta pieni paketti, joka piti sisällään omituiset sukat*. Ville katsoi ensin että sukkia on kolme paria, mutta tarkempi tarkastelu paljasti, että kyseessä olikin kolme sukkaa. Onneksi hämmennystä helpotti sukkapaketin mukana tulleet käyttöohjeet:
1) Ota kaikki kolme omituista sukkaa
2) Valitse niistä kaksi ja laita yksi sivuun
3) Hymyile ja näytä upealta
Kakkoskohta voidaan toistaa kolme kertaa erilaisten yhdistelmien luomiseksi. Kiitos Marketta kivasta paketista ja omituisista sukista!

*www.unitedoddsocks.com/

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Synttärikisu

Meidän Mikolla on tänään syntymäpäivä! Merkkipäivän kunniaksi maukulainen sai ihan tuliterän pallon, ja leikkiaikaa sen kanssa heti aamulla. Yleensä aamuleikit on ihan mahdoton ajatus kun pitää yrittää ehtiä töihin, mutta tänään nousin ihan tarkoituksella vähän etuajassa että ehdittiin antaa kisulle lahja.
Mikolla on ollut vastaavia palloja jo pari aikaisemminkin, mutta niistä on sulat revitty irti jo kauan sitten. Palloista toinen on vielä ollut leikeissä mukana, mutta se alkoi olla jo sen verran rähjäisessä kunnossa että synttärit oli hyvä hetki vaihtaa se uuteen. Ja hyvin tuntui kelpaavan uusikin pallo, sillä on leikitty tänään jo paljon. Ja siitäkin on jo kovasti yritetty retuuttaa sulkia irti, siinä toistaiseksi vielä onnistumatta.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Lahjakortti

Reippaan toiminnan ihmisinä käytettiin muutama viikko sitten vihdoinkin pois lahjakortti, joka oltiin saatu joululahjaksi. Vuonna 2014... Lahjakortti oli Houstonin Kulinaarisessa Instituutissa sijaitsevaan Kris Bistroon, joka osoittautui varsin mukavaksi paikaksi. Ja kun oli lahjakortti ja kaikkea, päätettiin aterioida oikein pitkän kaavan mukaan alkuruokineen kaikkineen.
Villen tilaama alkuruoka saa meiltä kyllä ehdottomasti kaikkien aikojen mielenkiintoisimman esillepanon palkinnon, vai oletteko useinkin saaneet ruokaa pyykkinarulta?
Illan paras annos oli kirkkaasti minun pääruoka, eli täydellisesti marinoitu pihvi. Olisin pärjännyt pienemmälläkin vuorella maissia, tai vaihtoehtoisesti kaivannut hieman enemmän vaihtelevuutta lisukkeen sisältöön, mutta ei se oikeastaan edes haitannut, koska liha oli niin naurettavan hyvää.
Jälkiruokaan ei enää hyvistä aikeista huolimatta pystytty, mutta meidän todella mukava tarjoilija lähetti meidät kotimatkalle ilmaisten macaronsien kanssa. Sanoi että syötte vaikka seuraavana aamuna aamukahvin kanssa, ja niin me sitten tehtiin. Kiitos vielä Olli ja Riitta oikein kivasta joululahjasta. Vuodelta 2014.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Siegfried

Käytiin hyvä tovi sitten vähän niinku meidän hääpäiväviikonloppuna katsomassa Nibelungin sormuksen kolmas osa, Siegfried, Houstonin oopperassa. Odotukset oli tosi kovat, koska aiemmat osat - etenkin Valkyyria - oli ihan mielettömän hienoja teoksia. Siegfried ei yltänyt ihan samaan loistokkuuteen, mutta oli silti varsin mainio esitys. Etenkin nimiroolin laulanut Jay Hunter Morris oli todella hyvä. Liput Jumalten tuhoon on jo hank olis jo hankittu, mutta kun ei ne pirut oo myynnissä vielä. Onneksi on muistutus kalenterissa, koska tätä en missään nimessä halua missata!

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Kirjastokortti

Tämän viikon uusiin kokemuksiin kuului se, että haettiin meille molemmille kirjastokortit Houstonin kirjastoihin! On oikeastaan aika uskomatonta, ettei meillä sellaisia vielä seitsemän vuoden jälkeen ollut. Etenkin minä olin asiaa ajatellut aina satunnaisesti, mutta tätä ennen ei vaan ollut tullut sellaista oikeaa "tarvetta".** Mulle oli tullut täällä vähän paha tapa ostaa melkein kaikki kirjat jotka halusin lukea, kunnes Suomessa suurimman osan kirjoista lahjoitettuani tulin siihen tulokseen ettei ihan kaikkia tarvi haalia omaksi, etenkin kun olen täälläkin lahjoittanut jo aika monta kirjaa eteenpäin. Sen lisäksi Ricen kirjastossa on hyvinkin kattava valikoima kaunokirjallisuutta, ja sieltä olenkin lainannut kirjoja ihan säännöllisesti.
Kirjastokorttien hankkiminen sujui varsin näppärästi, me mentiin valmiiksi täytettyjen hakemusten kanssa tiskille, virkailija näpytteli meidän tiedot niiden järjestelmään, ja muutamaa minuuttia myöhemmin meille jo tyrkättiin kortit käteen. Lainasin haluamani kirjat heti perään ja onnistuin hienosti käyttämään ehkä maailman sujuvinta itselainausautomaattia. Laina-aika kirjoille on 3 viikkoa ja ne voi kerran uusia netissä itse. Kirjat voi sitten palauttaa mihin tahansa kirjastoon, meillä on suhteellisen lähellä kaksi pistettä, ja vielä lähellä Ricea kolmas. Suomalaiseen ikuiseen kirjastokorttiin tottuneena se oli erikoista, että kortti itsessään pitää uusia aina kolmen vuoden välein. Ehkä ne haluaa varmistaa että asuu yhä Teksasissa, koska osavaltion asukkaille kortti on ilmainen, kun taas muualla majailevat joutuvat maksamaan jos haluavat käyttää Houstonin kirjastoja.
**Nyt akuutin "tarpeen" aiheutti se, että me alettiin katsomaan The Strain -sarjaa. Kyseinen sarja perustuu kirjatrilogiaan, jonka ensimmäisen osan olin ostanut jostain alennusmyynnistä jo kauan sitten. Luin sen suhteellisen hiljattain ja halusin lukea myös ne muut osat, etenkin kun sarjan tulevia jaksoja pitää odottaa vielä muutama kuukausi. Kun Ville sitten ilmoitti ettei hän usko haluavansa niitä lukea, kun hän seuraa vaan sen tv-sarjan, päätin että turha niitä on ostaa, kun kerran kirjastokin on olemassa. Ja siksipä oli aika mennä hankkimaan kirjastokortti!

perjantai 3. kesäkuuta 2016

NASA - Independence Plaza

Mulla on meneillään hyvin NASAntäyteinen kesä, pääsen nimittäin ramppaamaan siellä suunnilleen kuukauden välein. Meidän OISS:n kesäretki NASAan järjestetään kesäkuun lopulla, mutta minä kävin siellä jo pari viikkoa sitten Houstonissa vierailevan Fulbright-ryhmän kanssa. Rice nimittäin isännöi osan Fulbrightin Houstonissa tapahtuneesta rikastuttamisseminaarista ja yhtenä vapaamuotoisempana ohjelmanumerona oli visiitti Space Center Houstoniin. Seminaarireissun järjestäjät olivat kysyneet meidän pomolta vinkkejä, ja pomo kehotti ottamaan yhteyttä minuun. Kerroin sitten miten meidän NASA-reissut yleensä sujuvat, ja kaiken päätteeksi minua pyydettiin vierailulle ryhmän mukaan jakamaan parhaat vinkit sun muut vielä paikan päällä.
Oli kovasti hauskaa, eikä vähiten sen vuoksi että pääsin vihdoinkin näkemään kunnolla suht vähän aikaa sitten avatun Independence Plazan. Kyseinen nähtävyys pitää sisällään sekä Kennedy Space Centeristä perityn sukkulan mallikappaleen, joka Houstonissa nimettiin Independenceksi, että NASAn vanhan Boeing 747 -koneen, jolla sukkulalaivastoa tarpeen tullen siirreltiin paikasta toiseen. Houston on ainoa paikka maailmassa, jossa tällä hetkellä voi nähdä nämä kaksi alusta yhdessä, mutta sen lisäksi niihin molempiin pääsee nykyään myös sisään!
Kierros alkaa mallisukkulasta, jossa pääsee katselemaan niin ohjaamoa kuin rahtiruumaakin. Sen jälkeen voi siirtyä lentokoneeseen, johon on rakennettu kattava näyttely joka käsittelee niin sukkulaohjelman kuin myös kyseisen liftarikoneen historian. Varsin komea lisä Space Center Houstonin jo ennestään hyvin mielenkiintoiseen tarjontaan!