Herkuttelua

Meidän perjantai-ilta näyttää tältä:
Hyvää viikonloppua teillekin!

Menestyksekäs kotiinpaluu

Avaruussukkula Endeavour laskeutui tänään aamulla Floridaan, vierailtuaan menestyksekkäästi kansainvälisellä avaruusasemalla tekemässä korjauksia ja asentamassa kokonaan uuden osan asemaan. Laskeutuminen sujui ongelmitta, epäonnisesta lähdöstä huolimatta. Sukkulan mukana kotiin palasi japanilainen astronautti Koichi Wakata, joka ehti viettää avaruudessa neljä ja puoli kuukautta. Kerrottakoon myös, että Wakata toi tutkijoiden riemuksi tuliaisena alusvaatteet joita oli pitänyt kuukauden putkeen. Kyseessä on japanilaiset hienoudet, joiden pitäisi olla kovin hygieeniset ja hajuttomat ja näin kestävät ankarampaakin käyttöä. Ja nyt tiedemiehet pääsevät tutkimaan että toimiko ne silleen kun piti. Se on niitä NASA:n hohdokkaampia hommia...

Kummitteleeko?

Broadway Across America on organisaatio joka kierrättää nimensä mukaisesti Broadway-esityksiä ympäri Amerikkaa, mahdollistaen loistokkaista esityksistä nauttimisen myös New Yorkin ulkopuolella. Tällä hetkellä Houstonin Hobby Centerissä esitetään The Phantom of the Operaa, jota minä kerrassaan rakastan. Muutenkin tunnustettakoon, että mun mielestä Sir Andrew Lloyd Webber on kerrassaan kova jätkä, jonka teoksissa on aivan mielettömän hienoja juttuja. Ja hienoin kaikista on Oopperan kummitus. (Minä pidän jopa siitä uudehkosta, Joel Schumacherin leffaversiosta.)

Ville, tuo maailman ihanin hajamielinen tohtori, päätti hankkia meille liput, jotka sitten minulle yllätyksenä tupsahtivat postissa viime viikon lopulla. Tänä iltana siis, aivan innosta soikeana (Miksi muuten innosta menee soikeaksi? Kuuluuko tää samaan sarjaan sen kanssa että simpukat on muka niin onnellisia..?), mentiin katsomaan yhtä maailman parhaista musikaaleista. Ja se oli ihana! Esiintyjät olivat loistavia, lavasteet varsin tyylikkäät, toteutus paikoittain taianomainen, ja se musiikki saa välillä kylmät väreet menemään selkää pitkin. Tästä mä intoilen vielä monta päivää!

Intoilua auttaa se, että ostin väliajalla itselleni t-paidan jonka etumuksessa komeilee kummituksen naamio ja punainen ruusu, ja se on aikast hieno. Esityksen jälkeen bongattiin yhdellä tytöllä suunnilleen samaisella kuvalla varustettu juliste, joka todettiin tyylikkääksi ja työhuoneen seinälle loistavasti sopivaksi, joten Ville kävi vielä sellaisen nappaamassa mukaan. Samalla minä kuuntelin syvän järkytyksen vallassa kun yksi nainen kommentoi ystävättärelleen kuinka oli koko toisen puoliskon ajan miettinyt että eikö tämä koskaan lopu. Siis mitä?! Teki mieli mennä kysymään, että kai tähän oli joku ulkopuolinen syy? Että puutuiko takapuoli (Villelle kävi niin), vai puhalsiko ilmastointi kylmää ilmaa suoraan niskaan (minulle kävi niin)? Mutta ehkä se sit vaan ei tykännyt. Oma menetys.

Pistetään nyt vielä loppuun video American Idolin 7-kaudelta. Tässä kisan sinä vuonna voittanut David Cook (joka me on nähty livenä) ja The Phantom of the Operan "Music of the Night":

Yliopistouutisia

Princeton Review julkaisee vuosittain yli sadalta tuhannelta opiskelijalta kerättyihin vastauksiin perustuvia tilastoja Yhdysvaltain 371:stä "parhaasta" korkeakoulusta. Usein Suomessakin esillä olleiden tuloksellisuusmittareiden sijaan kysely siis kertoo opiskelijoiden mielipiteistä omasta opinahjostaan. Uusimmat tilastot julkaistiin juuri ja Rice pärjäsi oikein hyvin. Rice oli koko maan paras kysyttäessä opiskelijoiden elämänlaadusta (best quality of life), ja uutinen luonnollisesti noteerattiin sekä yliopiston omilla nettisivuilla kuin myös Chroniclessa.

Elämänlaadun mittareina oli mm. turvallisuus ja liikkumisen helppous kampuksella, opiskelija-asuntolan mukavuus, ruoka kampuksella ja sen ulkopuolella, yliopistohallinnon sujuvuus, opiskelijoiden ystävällisyys ja onnellisuus, hyvät suhteet ympäröivään yhteisöön jne. Monet näistä arvioista voin itsekin allekirjoittaa, vaikken olekaan täällä opiskelijana.

Ricea koskevista tilastotiedoista käy myös ilmi mm. että perustutkinto-opiskelijoita on reilu 5 000 henkeä (Turun yliopistossa noin 15 000), joista 48% on naisia ja 45% Texasin ulkopuolelta. Ehkä mielenkiintoisin tieto on kuitenkin se, että opettajia on yksi jokaista viittä opiskelijaa kohti, kun Turussa ja Suomessa yleensäkin suhde on 1 per 17. Vastapainona sitten opiskelu ei ole ihan ilmaista, lukukausimaksu on n. 22 000 euroa vuodessa. Opiskelijat ei kuitenkaan valita: Princetonin tutkimuksen mukaan Rice on neljäntenä listalla "Top 10 Best Value Private Colleges".

Muutto lähestyy

Meidän tutkimusryhmän piti alunperin muuttaa uuteen rakennukseen heinäkuun lopulla, mutta aikataulun täsmentyessä päivämääräksi tuli lopulta elokuun kolmas eli ensi maanantai. Yllättäen meille kuitenkin ilmotettiin viime viikolla, että saammekin halutessamme siirtää muuttoa aina lokakuulle saakka. Sen verran viimetipassa ilmotus tuli, ettei suunnitelmia kuitenkaan enää ruvettu muokkaamaan. Muutto tapahtuu vaiheittain yksi tutkimusryhmä kerrallaan ja on ollut meneillään jo hyvän tovin. Ensimmäiset "onnekkaat" pääsivät muuttamaan uusiin tiloihin, kun rakennustyöt olivat vielä osin kesken.

En ole varma liittyikö tapaus itse rakennustyömaahan vai ei, mutta pieni tulipalokin rakennuksessa on jo koettu. Ja Murphyn lakia noudattaen tämä sattui tietysti päivänä, jolloin puhelinlinjat oli asennustöiden takia poikki. No palokunta saatiin toki hälytettyä kännyköiden avulla, mutta palokunnan ohjaaminen paikalle olikin kuulemma sitten jo vähän kinkkisempää. Normaalisti lankapuhelimesta soitettaessa hälytyskeskus meinaan näkee huoneen tarkkuudella, mistä päin kampusta hälytys tulee. Sen sijaan koko kampusalueella on vain yksi katuosoite, eikä se paljoa palomiehiä auta. Virallinen ohjeistus onkin, että kaikki hälytykset pitäisi aina tehdä kampuksen poliisille, joka tuntee alueen ja hoitaa sitten hälytyksen tarvittaessa eteenpäin. Samassa yhteydessä selvisi myös, että talon palohälytysjärjestelmä on suunniteltu kerrassaan nerokkaasti. Palon sattuessa hälytys laukeaa meinaan vain ko. kerroksessa sekä yhtä kerrosta alempana ja ylempänä. Eli jos esim. neljännessä kerroksessa syttyy tulipalo, niin kuudennessa (meidän) kerroksessa ei asiasta tiedetä mitään. Paitsi ehkä sitten kun savu alkaa kirveltää silmissä...

Muuttamisesta on pidetty miljoona palaveria ja tehty hienoja suunnitelmia, mutta vähän olen epäileväinen (enkä ole muuten ainoa), mahtaako kaikki mennä ihan niin sujuvasti kuin kaaviot esittää. Homman pitäisi sujua siten, että kukin pakkaa omat henkilökohtaiset tavaransa, tietyt isommat/kalliimmat tutkimuslaitteet hoidetaan erikseen ja muuttomiehet hoitaa sitten kaiken muun. Se on tämä viimeinen kohta, jota en oikein ymmärrä. Ajatuksena meinaan on, että jokaiselle laitteelle/tavaralle merkataan etukäteen hyllyn tarkkuudella paikka uusissa tiloissa ja muuttomiehet sitten vaan roudaa. Että vetolaatikossa Q olevat tavarat siirtyy huoneen X, kaapin Y laatikkoon Z. Mutta entäs jos ja kun uudet laatikot/hyllyt on erikokosia kuin vanhat? Eikö ois järkevintä jos muuttolaatikot vaan kannettais keskelle uutta labraa, ja tutkijat sitten ihan ite paikanpäällä pähkäilis, mihin lootaan mikäkin tavara parhaiten sopii?

Lounaalla

Olin tänään Villen kanssa lounaalla Ricen kampuksella olevassa delissä, josta saa täytettyjä leipiä ja patonkeja sekä panineja. Siellä on jännä, joskin erittäin käytännöllinen tilaussysteemi, jossa asiakas saa itse valita kaiken mitä leipäänsä haluaa. Tiskiltä saa lapun, jossa kaikki vaihtoehdot on lueteltu ja ympyröitävissä. Ja siitä vaan valkkaamaan.

Ensin saa valita millaisen leivän haluaa ja toivooko sen paahdettuna vai ei. Sitten siirrytään täytteisiin. Kaikki leivät maksavat saman verran, paitsi tuplatäytteestä pitää maksaa vähän ekstraa. Vaihtoehtoina mm. kanasalaatti, kalkkuna, kinkku, tonnikalasalaatti ja joku kasvistahna (?) tai vastaava. Varsinaisen täytteen jälkeen valitaan millä leipään tulee kosteutta, vaihtoehtoja majoneesista sinappiin, joista saa valita useita. Viimeisenä lisukkeet, salaatti, tomaatti, sipuli, suolakurkku jne. Jälleen vain taivas on rajana (ja se, että suolakurkut on hirmu pahoja, niin niitä ei kannata ottaa...). Kaikkien näiden vaihtoehtojen lisäksi lapun yläreunaan kirjoitetaan oma nimi, jotta valmis leipä löytää aikanaan oikean omistajan.

Täytetty lappu viedään tiskin vasemmassa reunassa olevalle kassalle, josta se sitten päätyy tiskin takana leipiä väsääville tyypeille. Sitten vaan odotellaan että kuullaan oma nimi, koska silloin leipä on valmis. Meidän hajamielinen tohtori oli kuitenkin unohtanut tällä kertaa laittaa nimen lappuun, joten tyyppi tiskin takana ojensi sen välittömästi Villelle takaisin. Samalla kun Ville alkoi nimeään lappuun rustaamaan, tavasi kassalla meitä palvellut, ilmeisesti paikan pomo, V-i-l-l-e. Hetken siinä naureskeltiin herran hyvää muistia, mutta sen verran jonoa oli takana etten ehtinyt kysymään miten ihmeessä hän nimen muisti. Ville kertoi myöhemmin että sama kaveri oli kerran kysynyt miten nimi lausutaan, niin ehkä siksi oli jäänyt mieleen. Ja ehkä myös siksi, että Ville kuitenkin käy paikassa lähes päivittäin. Oli miten oli, on tuo meidän sankari ainakin jossain päin yliopistoa ehtinyt tekemään lähtemättömän vaikutuksen.

Säätietoja vaihteeksi

Nyt on parina viime viikkona ollut melkoisen ukkosaltista ilmaa täällä suunnalla, lähes joka päivä on jyristänyt ja salamoinut jonkin verran. Sadettakin on saatu, mutta monesti jyristää ilman pisaraakaan, joten ison mittakaavan kuivuuteen ei ole vielä saatu huomattavaa helpotusta. Se ilo muutamista sadekuuroista on, että lämpötilat on painunut sieltä sadasta asteesta hieman alaspäin. Keskimääräinen lämpötila on silti edelleen reilusti yli 30 astetta ceetä, alkaen kakkosella lähinnä aikaisin aamulla, myöhään illalla, tai ukkosmyrskyn aikana sekä välittömästi jälkeen. Toisaalta joskus on se 35 astetta ja sataa kaatamalla, erikoinen näky kun sadevesi höyrystyy silmien edessä...

Asennuspuuhia

Silläkin uhalla ettei kukaan enää jaksa kuunnella meidän uudesta vauvasta, raportoitakoon vielä sen verran että saatiin tänään asennettua kylkiäisenä tullut monitoimiprintteri. Asennettiin se ensin mun vanhaan läppäriin. 20 minuuttia myöhemmin printattiin mukana tulleelle valokuvapaperille testikuva ja todettiin asennuksen olleen menestyksekäs. Tämä kuva me muuten pikaisesti valittiin, ei meillä yhtään hääkuvaa olekaan mukana niin nyt on sitten tällainen pistää vaikka lipaston päälle.
Asennettiin sitten printteri heti perään uudestaan meidän uuden vauvan käytettäväksi. Aikaa meni suunnilleen viisi minuuttia. Ja hienosti toimii, myös skannaus. Kirjoitan meinaan tätä vauvan kanssa ja ajattelin tuon kuvan laittaa mukaan. Sitten muistin että sehän löytyy ainoastaan vanhalta koneelta, jonka olin jo sammuttanut. Laiskuus parantaa ongelmanratkaisukykyä, joten heitin testikuvan skanneriin ja kas, hienosti kävi.
Kuva: Tara Lehtonen

Virkanainen

Muistattehan te Sarah Palinin, presidenttikilvassa kakkoseksi jääneen republikaaniehdokas John McCainin valinnan varapresidentiksi. Naisen, joka kannattaa kiivaan konservatiivisesti sitä, että koulujen seksuaalivalistuksen pitäisi keskittyä vain ja ainoastaan pidättäytymisen opettamiseen ja jonka oma tytär (tämä on ironiaa parhaimmillaan) on teiniäiti. Naisen, jonka mielestä hänen pätevyytensä ulkopoliittisissa asioissa osoittaa kiistatta se, että hän on kuvernöörinä osavaltiossa josta on suora näköyhteys Venäjälle. Tällä logiikalla Suomen itärajalta löytyy lukuisa määrä ihmisiä jotka ovat toinen toistaan pätevämpiä pyörittämään minkä tahansa valtion ulkopolitiikkaa...

Sarah Palin astui eilen alas virastaan Alaskan kuvernöörinä, 17 kuukautta ennen hänen kautensa loppua. Julkisuusmylly vaalikampanjan jälkeen on ollut melkoinen, eikä Palin koe kykenevänsä median silmätikkuna hoitamaan virkaansa niin hyvin kuin alaskalaiset ansaitsisivat. Huhut alkoivat välittömästi kun eropäätöksestä kerrottiin julkisesti noin kuukausi sitten. Jotkut ovat sitä mieltä, että rahakkaan kirjasopimuksen tehnyt Palin haluaa lyödä rahoiksi ja siirtyä maksulliseksi puhujaksi ja luennoitsijaksi. Pelottavampi teoria on se, että Palin alkaa valmistautua kampanjoimaan vuoden 2012 presidentinvaaleissa.

Mediassa ollaan voimakkaasti sitä mieltä, että jos Palin mielii tosissaan presidentiksi, on ennenaikainen ero suuri virhe. Hänen kautensa kuvernöörinä olisi päättynyt ajoissa jotta kampanjointi olisi ollut mahdollista siinäkin tapauksessa. Toki tällä tavalla hän saa jonkin verran pisteitä siitä ettei laiminlyö virkansa velvollisuuksia kampanjoimalla samaan aikaan, mutta voimakkaampana on kuitenkin näkemys siitä että Palin luovuttaa. Tämä tullaan muistamaan jos (kun?) hän pyrkii poliittiseen virkaan tulevaisuudessa, kannatuslukemat ovat nyt jo pudonneet dramaattisesti eroilmoituksen jälkeen. Ja jos nyt sellainen pieni ihme tapahtuu että hänet nimetään republikaanien ehdokkaaksi 2012, toivotaan että amerikkalaisilla olisi sen verran järkeä päässä ettei häntä Valkoiseen Taloon asti päästetä.

Vauvan kanssa

Tänään ollaan keskitytty opettamaan uutta pienokaista talon tavoille. Turun yliopiston etäkäyttöyhteyden hitaus ja ongelmat ajoivat melkein pisteeseen jossa teki taas mieli tiedustella voiko turhautumiseen kuolla, mutta kärsivällisyys palkittiin ja vaavi hallitsee nyt mm. Office-paketin kaikki hienoudet. Tämän lisäksi tuore perheenjäsen on opetettu tunnistamaan äiskän lisäksi myös iskä validina käyttäjänä, sekä hallitsemaan suomen kielen kimuranteimmatkin piirteet, ääkkösten muodossa. Kyllä siitä vielä hyvä tulee, kunhan talouden iäkkäämmät kannettavat eivät kateuden puuskassaan tee mitään radikaalia...

Opettajien oikeuksista

Texasissa ja Kaliforniassa raportoitiin viime vuonna yli 33000 tapausta missä koululaisia oli joko eristetty tai pidetty paikallaan sitomalla tai pitelemällä. Näiden kahden osavaltion lisäksi ainoastaan neljässä muussa vastaavia tilastoja ylipäänsä seurataan. 19 osavaltiossa ei ole tällä hetkellä minkäänlaisia rajoitteita koskien kyseisiä toimenpiteitä kouluissa. Päivän lehti kertoi muutamia melko rankkoja esimerkkejä:

• Illinois'n osavaltiossa 8-vuotias sidottiin tuoliin ja hänen suunsa teipattiin kiinni, koska hän oli käyttäytynyt hyperaktiivisesti luokassa,
• Kaliforniassa 7-vuotias tyttö, joka sairastaa Aspergerin tautia, hillittiin ensin päällä istumalla ja sen jälkeen hänet sidottiin ja eristettiin muista suljettuun tilaan,
• Texasissa 14-vuotias poika menehtyi sen jälkeen kun opettaja oli, hänen kieltäydyttyään istumasta aloillaan, paininut hänet maahan ja maannut hänen päällään.

Kouluilla on siis vapaammat kädet usein keskittymishäiriöistä tai muista vastaavista ongelmista kärsivien lasten käsittelyssä kuin sairaaloilla tai hoitolaitoksilla. Asiasta keskustellaan, mutta useat tahot vastustavat rajoituksia, sillä heidän mukaansa opettajilla on oltava oikeus puolustautua ja suojella muita oppilaita häiritsevältä käytökseltä. Pitää pystyä luomaan positiivinen ympäristö oppimiselle, vaikka sitten sellainen missä riehakkaammat kaverit istuu takarivissä köytettynä ja suukapulan kera.

Oon kyllä ihan samaa mieltä, että opettajilla on oltava mahdollisuus puuttua tilanteisiin missä oppilaat käyttäytyvät huolestuttavasti, mutta kai tähän nyt on sentään mahdollista löytää joku järkevä toimintamalli? Siinä missä Suomessa mennään vähän liiankin hissuttelulinjalla, on täällä meno puolestaan jokseenkin turhan tylyä.

Lahjoja ja lehtiä

Puhtaan ja täydellisesti toimivaksi havaitun auton kanssa oli kiva palata kotiin ja suunnata uima-altaalle rentoutumaan. Matkalla tarkistettiin päivän postit (täällä jaetaan myös lauantaisin) ja ilo oli suuri kun löydettiin jälleen uusi yllätyspaketti. Kiitos Marketta ja Seppo, kylläpä meitä hemmotellaan! Paketista paljastui pari Muumi-keittiöpyyhettä, jotka pääsivät heti käyttöön.
Myös salmiakkia saatiin lisää, sekä vähän muutakin karkkia. Kortti teipattiin jääkaapin oveen muiden saatujen korttien seuraksi. Se alkaa näyttää jo aika kivalta, tylsä valkoinen jääkaapinovi kun ei ole meidän juttu.
Me tykätään ottaa aina lehtiä mukaan uima-altaalle, kun mä en oikein uskalla kirjoja sinne viedä. Lehtien kanssa ei niin haittaa jos on vähän kosteat kädet kun on käynyt vedessä viilentelemässä, mutta kirjat on sellaiseen ihan liian tärkeitä ja arvokkaita. Timen Ville tilasi jo vuosi sitten Suomessa ja sen tilaus siirrettiin sitten mukana tänne. Sitä kun tykätään molemmat lukea, niin jatkettiin sitten tilausta vielä toisellakin vuodella. Minä tilasin itselleni lisäksi vähän muotihömppää, Ellen muodossa. Ostin reilu kuukausi sitten yhden irtonumeron (hintaa $4) ja lehden välissä oli tarjouskuponki vuoden tilaukseen. Hinta $9.99, eli ei paljon mitään. Eihän siihen hintaan saisi edes kolmea irtonumeroa (Suomessa ei varmaan kuin yhden...), joten tänne vaan. Pari päivää sitten sain ensimmäisen numeroni ja siinä on kyllä erinomainen uima-altailulehti. 200 sivua sopivan kevyttä hömppää muutamalla asiallisemmalla artikkelilla varustettuna. Eikä sen kanssa tarvitse kinastella Villen kanssa että kumpi saa lukea ensin...

Kolme kuukautta

Tasan kolme kuukautta sitten me saavuttiin Texasiin ja melkein kolme kuukautta sitten me ostettiin auto. Clear Lake Volkswagenin palveluun kuuluu ilmainen tarkastus joka tehdään joko ensimmäisen 90 päivän tai 6000 mailin kohdalla, riippuen siitä kumpi tulee ensin vastaan. Meillä ei maileja ole kuin vähän toista tuhatta mittarissa, mutta 90 päivää alkaa olla kasassa, joten tänään vietiin auto vierailemaan vanhoilla kotikulmilla.

Me reippailtiin läheiseen McDonald'siin kahville (no hei, ei siellä ollut lähellä parempaakaan paikkaa) ja 45 minuuttia myöhemmin soitettiin että auto on valmis ja sen saa noutaa. Olivat käyneet koko auton läpi, tarkistaneet nesteet, jarrut, sun muut ja todenneet että meidän muru on oikein hyvässä kunnossa. Loisto palvelu ja kuorrutuksena kakun päällä nousi hymy huulille kun huomattiin että auto on myös pesty ja puleerattu, sisäpintoja myöten. Tätä liikettä me ollaan kyllä valmiita suosittelemaan ihan varauksetta.

Splashdown loiskis

Otetaan vuosijuhlajuttuja kerta vielä, eli päivälleen neljäkymmentä vuotta sitten Apollo 11 laskeutui takaisin maahan ja Neil Armstrong ja Buzz Aldrin palasivat kaverinsa Mike Collinsin kanssa turvallisesti kotiin oltuaan ensimmäiset kuussa käyneet ihmiset. Tapahtuman kunniaksi Houston Space Center järjesti bileet.

Etukäteen oli tiedossa, että ovet avataan puoli seitsemältä. Ajeltiin paikalle juuri niihin aikoihin, huomataksemme että loppuunmyytyyn tapahtumaan oli aikas moni tullut vielä enemmän ajoissa jonottamaan. Jono jatkui ja jatkui, silmänkantamattomiin. Space Centerin edustalla on oikeilla mittasuhteilla toteutettu malli meidän aurinkokunnasta ja kun me vihdoin löydettiin jonon pää, oltiin Plutoakin pitemmällä. Onneksi kello oli niin paljon että jono lähti liikkumaan aika reippaasti, jonka lisäksi mieltä ylensi myös se että meidän taaksekin kertyi vielä melkoisesti porukkaa.

Sali jossa kunniavieraat puheitaan pitivät oli täyttynyt jo siinä vaiheessa kun me oltiin jossain Saturnuksen kohdalla, mutta NASA:n kavereitten äänentoisto toimi onneksi ihan eri tasolla kun taidemuseolla aikanaan, ja isoja televisioruutujakin oli vähän joka puolella. Niistä me sitten katseltiin ja kuunneltiin ohjelmaa, johon kuului aikaisemmin mainittujen Neil Armstrongin, Buzz Aldrinin ja Gene Kranzin lisäksi mm. George Abbey, Gerald Griffin, Christopher Kraft, Jr. ja Glynn Lunney (jos nimet ei sano mitään mutta uteliaisuutta riittää, Google on ystävä).

Lippujen hintaan kuului myös hodari-buffet, josta me nautittiin puheiden jälkeen. Loisto ajoitus, sillä hirmu suuri osa ihmisistä lähti pois heti kun "virallinen ohjelma" päättyi, eli istumapaikkakin löytyi siinä kohtaa varsin helposti. Ja mikäs siinä oli syödessä kun lähistöllä soitteli bändi The Rockit Scientists ja televisioruuduilla pyöriteltiin valokuvasarjaa Apollo 11:n ajoilta. Hodarien lisäksi tarjoiluun kuului jätskejä ja pieniä suklaaleivoksia, jotka kulkivat mini moon pien nimellä. Kaikkiaan siis ihan tosi kiva ilta, me tykätään NASA:sta!

Vauva!

Käytiin tänään Galleriassa hakemassa perheenlisäystä, kun taloon tuli uusi mac-vauva. Pieni ja soma, helppo kuljettaa mukana, tutustuminen alkaa heti huomenna.
Meille sattui ihan hillittömän hauska ja pätevä myyjä, John, jonka kanssa oli oikein hauskaa höpötellä urheilusta ja euron suhteesta dollariin (Meille hyvä, mutta John lohduttaa egoaan sillä, että dollaria vahvempaan valuuttaan tarvittiin koko maanosan yhdistyminen. Punnasta ei haluttu keskustella...). Kysyin sitten mahdollisuudesta ääkkösiin jenkkinäppiksellä, mikä onnistuu oikein kivasti pienellä näpertelyllä, ja samalla tuli puheeksi että tehtaalta he voi tilata jenkkiversion sijaan vain espanjalaisen tai japanilaisen näppäimistön. Heitin sitten jotain siitä miten japanilainen voisi olla jännä, missä vaiheessa kävi ilmi että John tosiaan puhuu japania. Esitteli sitten hetken japanilaisen näppäimistön toimintaa minun luvatessa pitäväni vastaisuudessa suuni kiinni...

Maksun hetkellä törmättiin silleen jännään ongelmaan, että Villen pankkikortti ei mennyt läpi. Tämä on kuulemma tuttu ongelma ja johtuu siitä, että veloitettava summa on niin suuri että pankki ei halua ottaa riskiä jos kortti on väärän henkilön käsissä. Pankkiin pitää siis soittaa ja kertoa että joo, minä täällä, ihan omaa korttia yritän käyttää. Kysyvät pari kysymystä millä varmistavat henkilöllisyyden ja sit toimii taas (John katsoi toki myös Villen henkkarit, mutta mikäpä pankki johonkin myyjään luottaisi...). No, mepä sitten soitettiin ja kysymyksiä tosiaan esitettiin. Nyt hep käpälää ylös taas kaikki, jotka pystyy ilman lunttia kertomaan kaikki tilitapahtumat summineen ja tarkkoine päivämäärineen. Entäs onnistuisko luetella vaikka nyt muutama viimeinen kortilla maksettu juttu, missä, kuinka paljon ja minä päivänä? Mitäs jos pyydetäänkin vain niitä kertoja kun kortilla on tehty jotain mihin on sisältynyt pin-koodin näppäily? Minä päivänä, missä, kuinka paljon? Joo, no meillä olis tässä tää suomalainen Visa-kortti, maksettaisko sit sillä kuitenkin...

Ricen työntekijänä Ville sai muuten oikein kivan alennuksen, jonka lisäksi kavereilla on aika mielenkiintoiset kytkytarjoukset uusien koneitten ostajille. Heittivät kaupanpäälle tuliterän iPod touchin ja vielä monitoimiprintterin. Mikäs siinä, kyllä meille kelpaa jos nyt väkisin haluatte lahjoittaa...

Maassa maan tavalla?

Senaatti äänesti eilen, että onko lupa kantaa piilotettua asetta voimassa myös muissa kuin luvan myöntäneessä osavaltiossa. Ongelmaksi kun muodostuu se, että joissain osavaltioissa luvan saa ilman minkäänlaista taustojen tarkistusta, riippumatta siitä onko henkilö tuomittu rikoksesta, alaikäinen, tai onko hänellä mitään koulutusta aseiden käytöstä, kun taas toiset osavaltiot vaativat tiukan taustatutkimuksen ja vielä lisäksi suoritetun kurssin ampuma-aseista. Jos luvan voi sitten käydä hankkimassa jossain lepsummassa osavaltiossa, ei rajoituksilla ole mitään käytännön merkitystä niissäkään paikoissa joissa yritetään jonkinlaista asekontrollia ylläpitää.

Lisäyksen puolesta äänestettiin huomattavalla enemmistöllä, 58-39. Läpi se ei kuitenkaan mennyt, sillä siihen olisi tarvittu 60 ääntä. Mutta eikös tää tilanne nyt ole kuitenkin tavallaan verrannollinen siihen, onko joku laki tai asetus voimassa sen mukaan missä ollaan, vai sen mukaan mistä on kotoisin? Palataan nyt esimerkiksi takaisin tähän punaisia päin oikealle kääntymiseen mistä oon aiemmin jutellut. Olisiko järkeä, jos päätettäisiinkin että vaikka se on laillista, niin minä en saa niin tehdä koska olen Suomesta, missä se ei ole laillista? Tai että amerikkalaiset saisivat lain vastaisesti tehdä niin Suomessa, koska täällä niin saa toimia? Vai olisko sit kumminkin fiksuinta niin, että mennään kaikki niitten lakien ja asetusten mukaan mitkä on voimassa siellä missä ollaan? Ja jos ei kelpaa, niin sit voi mennä muualle.

Hups, ammuin vahingossa vaimoani

Vaimo nousi yöllä puoli kolmen aikaan sängystä käydäkseen vessassa, mies havahtui liikkeeseen käytävällä ja ampui tunkeilijaksi luulemaansa vaimoaan useita kertoja. Nainen on sairaalassa (tila vakaa, nähtävästi mies ei ollut erityisen hyvä ampuja), eikä miestä todennäköisesti tulla syyttämään mistään, koska kyseessä oli ilmiselvä vahinko. Hän kun luuli että vaimo on edelleen sängyssä, niin pakkohan sen oli olla tunkeilija.

Mä olen sanaton.

Automurtoja

Meille tulee aina välillä sellaista postia joka kuuluu meidän kämpässä aikaisemmin asuneille ihmisille. Nämä postit me sitten kiikutetaan toimistoon, josta ne mahdollisesti toimitetaan eteenpäin, mahdollisesti heitetään roskikseen, mutta kävi niille kuinka hyvänsä, me ollaan oma osuutemme hoidettu. Eilen taas tuli sellainen kirje ja kun oltiin lähdössä liikenteeseen Ville kävi nakkaamassa sen toimistolle samalla, kun minä hain auton jotta voin sitten poimia miehen matkalta kyytiin. Lähestyessäni parkkialuetta vastaan tuli se mukava nainen jolle aikaisemmin tein palveluksen pyykkituvassa. Tervehdittiin ja ohittaessaan nainen sanoi että tarkista autosi, joihinkin autoihin on murtauduttu.

Ja niin tosiaan, parkkipaikalla oli keskellä poliisiauto ja paljon ihmisiä parveili muutaman auton ympärillä. Varuillani lähestyin meidän murua, mutta onneksi kaikki oli kunnossa eikä mitään jälkiä missään. Ei ollut vissiin näyttänyt kovin houkuttelevalta, kun ei sisälläkään ollut mitään (me ei pidetä muutenkaan siellä tavaraa ja sen aiemmin tulleen ilmoituksen jälkeen oltais viimeistään otettu kaikki pois) ja se on muutenkin sellainen omituinen ulkomaalainen auto. Pujotellessani poliisiauton ohi pois parkkialueelta vilkuilin vielä niitä autoja jotka oli joutuneet murron kohteeksi, ne oli helppo tunnistaa kun niissä oli kaikki ovet ja takaluukut apposen auki ja poliisin tutkintavälineitä ympärillä. Onnistuin havaitsemaan tällaisia autoja kaksi ja molemmat oli juurikin sellaisia isoja citymaastureita mistä nää täällä niin kovasti tykkää. Onko julkinen vahingonilo sallittua?

Letti lyhyeksi

Pääsin tänään pitkästä aikaa parturiin. Ensimmäistä kertaa rapakon tällä puolella. Edellisestä hiustenleikkuusta oli kulunut kolme kuukautta, ja ulkonäön puolesta olisin sulautunut jo pitkätukkahippien joukkoon. Hiukset tuli pahasti korvan päälle ja niskaakin hiosti kummasti.

Andy oli aiemmin huomannut meidän lähiostarilla parturikampaamon, jonka oven takana kävimme sunnuntaina kurkkimassa. Liikkeeseen ei tarvittu ajanvarausta ja tiistaisin miesten hiustenleikkuu oli alennuksessa. Töitten jälkeen sitten suuntasimme sinne yhteistuumin; minä koekaniinina ja Andy uteliaana potentiaalisena tulevana asiakkaana. Odotusaika oli minimaalinen ja kyllä tällä siistityllä lookilla kehtaa huomenna töihin mennä. Minusta ainakin tuli kerralla vakioasiakas, enkä ajatellut ihan yhtä kauaa odotella seuraavaa parturissa käyntiä. Andykin sanoi jossain vaiheessa kokeilevansa kyseistä kampaamoa, joten ei ne varmaan ihan surkeaa työtä mun kohdalla tehneet.

Mun istuessa parturin penkissä Andy tutustui vieressä olevaan kirjakauppaan ja minäkin menin sinne sitten perässä. Valikoimaa löytyi ja jotain pientä tarttui mukaankin. Kirjakaupalle tulee kyllä varmasti käyttöä jatkossakin, tosin Andy on myös katsonut netistä meitä lähimmän Houstonin kaupunginkirjaston yksikön sijainnin. Parturiliikkeen viereinen ovi oli jäätelöbaari, joka jäi tällä erää katsastamatta. Mutta vielä ehtii...

Voitto kotiin

Vihdoin ja viimein! Pari viikkoa laitoksen sihteeri onnistui jättämään yhteydenottoni huomiotta, mutta tänään lykästi. Sain sihteerin ahdistettua työhuoneen kulmaan niin ettei se päässyt livahtamaan ohi sen paremmin vasemmalta kuin oikealtakaan. Ei sen sitten auttanut kuin raapustaa puuttuva tilinumero kaavakkeeseen. Yritti polo vielä teeskennellä pahoittelevansa, kun asia oli näin viivästynyt. En kyllä usko. Tahallaan oli yrittänyt saada mut luovuttamaan, sanokaa mun sanoneen.

Kaavakkeet kourassa tepastelin sitten uudemman kerran kassalle. Nyt oli niin paljon allekirjoituksia eri lapuissa, että eivät keksineet enää mitään valittamista. Tyytyväisenä sitten katselin, kun seteleitä vihdoin ladottiin mun eteen. Ja koska kassassa oli vaan pikkuseteleitä, niin pinosta tuli oikein mukavan pullea. On se kyllä kumma miten ihminen voi hämätä itseään. En mä yleensä noin paljon riemastu, kun pankkiautomaatti antaa mulle mun omia rahoja;)

Suomesta kuuluu kummia

Nyt maailmanmatkaajaa hämmentää, niin osaisiko joku kenties auttaa. Meidän posteista huolta pitävä äitikulta kertoi eilen että olin saanut paketin. Ja paketissa oli oikovedos Raija Orasen elokuussa julkaistavasta uudesta kirjasta Leijonan osa. Ei saatekirjettä, ei merkintää lähettäjästä. Miksi minä sellaisen sain? Tietääkö joku, voiko kertoa? Julkaistaankin vasta 27.8. Kaveri on täällä nyt ihan pihalla...

Rauhallisuuden meri

Tämä päivä on vietetty aika pitkälti television ääressä, koska vuosipäivän ohjelmisto on pitänyt sisällään lukuisia, toinen toistaan kiinnostavampia dokumentteja niin Apollo 11:sta kuin NASA:n avaruusohjelmasta yleensä. Alkuperäinen suunnitelma oli yrittää uudelleen osallistumista juhlatapahtumaan josta ukkonen piti meidät poissa lauantaina, mutta sama tilanne toistui tänäänkin: ukkonen ja sade eivät houkutelleet ulkoilemaan. Onneksi dokumentit oli tosiaan kiinnostavia, mutta harmitusta hillitsi myös toinenkin syy. Me päästään nimittäin muutenkin osallistumaan vuosipäiväjuhlintaan.
Perjantaina, päivälleen neljäkymmentä vuotta sen jälkeen kun Apollo 11 palasi takaisin menestyksekkäältä matkaltaan, Houstonin Space Center järjestää omat juhlat jonne meillä on liput. Paikalla puhumassa on useampi henkilö NASA:n Apollo-ohjelman aikaisesta henkilökunnasta, mukaan lukien Neil Armstrong ja Buzz Aldrin (ja tällä kertaa minä aion kyllä tasan varmasti kuulla mitä ne puhuu!) sekä Gene Kranz, jonka moni varmasti muistaa Ed Harrisin esittämänä Apollo 13 -leffasta. Luvassa siis vielä (ainakin) kerran Apollo- ja NASA-hehkutusta, koittakaa kestää.
Kuva NASA:lta.

Kotka on laskeutunut

Päivälleen neljäkymmentä vuotta sitten kaksi kolmasosaa Apollo 11:n miehistöstä laskeutui kuuhun (se oli tuo keskimmäinen kaveri joka jäi kiertoradalle odottelemaan).
Saavutus on jokseenkin uskomaton, ottaen huomioon että Alan Shepard matkasi ensimmäisenä amerikkalaisena avaruuteen vuonna 1961, vain kahdeksan vuotta aikaisemmin. Kahdeksan vuotta, miten lyhyt aika kun miettii millaisista eroista suorituksissa puhutaan.
Apollo-ohjelma päättyi Apollo 17:n myötä vuonna 1972 ja sen jälkeen kuussa ei ole käyty. 12 ihmistä on siis päässyt kuun pinnalle tallustelemaan, tai hyppelemään kai lähinnä, painovoimaerosta johtuen. Mielipiteitä jakava aihe, mutta minä olen niiden kannalla joiden mielestä on korkea aika mennä takaisin. Ja vielä pidemmällekin.
Viimeinen kuva muuten ei sinänsä kuulu sarjaan, koska se on Apollo 8:n lennolta, joka ensimmäisenä kävi kuun kiertämässä vuonna 1968. Mutta huikaiseva otos joka tapauksessa.

Kuvat NASA:lta.

Yhteiskunnan viholliset

Käytiin tänään katsomassa Public Enemies, joka olikin ihan kohtuullinen leffa. Tosin valitettavasti vaan ihan kohtuullinen, kun kyllä tuolla porukalla olisi parempaankin voinut yltää. Sinänsä viihdyttävä gangsterielokuvien perinteitä elvyttävä ja tositapahtumiin perustuva leffa, mutta siihen se sitten jäikin. Eikä siinä mitään vikaa ole, mutta ohjaaja Michael Mannilta vaan on ollut lupa yleensä odottaa enemmän. Herran elokuvat kun kertoo usein paljon muustakin kun miltä päällepäin vaikuttaa (takaraivossa pieni ääni huutaa Miami Vice, jonka epäilen näkemättäkin olevan just niin höttöä kun voi vaan kuvitella...). Aika kevyttä siis, vaikkakin erinomaisen hyvin tehtyä keveyttä. Mann osaa hommansa ja näyttelijäkaartikin oli ihan terässä. Onhan se nyt ihan selviö ettei elokuva voi olla kokonaan huono jos pääosassa esiintyy Johnny Depp, se mies on kyllä kovasti lahjakas ja taitava, eikä ulkoisissa ominaisuuksissakaan ole mitään vikaa. Pikemminkin paranee vaan vanhetessaan!

Hyvin onnistuivat viihdyttämään sen pari ja puoli tuntia, vaikka loppuratkaisu olikin tiedossa alusta alkaen, eikä yllätyksellisyydelle näin ollen jäänyt juuri sijaa. Ja aina siellä sen verran raavittiin pintaa syvemmältäkin, että tittelin monikkomuodossa olleet yhteiskunnan viholliset eivät viitanneet ainoastaan John Dillingeriin ja kumppaneihin, vaan selkeästi myös nuoreen ja varsin kunnianhimoiseen J. Edgar Hooveriin virkaintoisine alaisineen. Ja hei, Johnny Depp! Minä ja puolet maailman muista naisista ei voida olla väärässä... ;)

Syökää jätskiä

Vuonna 1984 silloinen presidentti Ronald Reagan nimesi heinäkuun kansalliseksi jäätelökuukaudeksi. Tämän lisäksi heinäkuun kolmas sunnuntai on virallinen kansallinen jäätelöpäivä. Kelpaa mulle muuten paljon paremmin kuin se aiempi kansallinen donitsipäivä, koska jäätelö nyt vaan on herkkujen eliittiä. Hauskaa jäätelöpäivää siis!

Turha reissu

Houstonissa juhlitaan varmaan Apollo 11:n vuosipäivää innokkaammin kuin missään muualla. Onhan kaupunki kuitenkin Lyndon B. Johnson Space Centerin koti ja siellä sijaitsee NASA:n ohjauskeskus. Vaikka raketit lähetetäänkin matkaan Kennedy Space Centeristä Floridasta, on vastuu sen jälkeen kavereilla Houstonissa ja kaupunki saikin nimensä esiin ihan maailmanlaajuisesti kun Neil Armstrong liki neljäkymmentä vuotta sitten totesi "Houston, Tranquility Base here. The Eagle has landed." (Puhumattakaan siitä kun Apollo 13:n miehistö muutamia vuosia myöhemmin lausui huomattavasti lainatumman repliikin "Houston, we've had a problem here.")

Vuosipäivää vietetään mm. nelipäiväisellä tapahtumalla downtownissa sijaitsevassa pienessä puistossa, jonka ohjelmaan kuului tänään mm. ilmainen ulkoilmateatterinäytös elokuvasta Apollo 13. Sinne siis. Ensimmäinen haaste oli parkkipaikan löytäminen. Tapahtuman nettisivut mainostivat runsasta määrää parkkiruutuja lähikatujen varsilla, joiden piti vielä olla kuuden jälkeen ilmaisia. Kadunvarsikylteissä ei kuitenkaan puhuttu kellonajoista mitään, ainoastaan että parkkimaksu maanantai-lauantai. Lyötiin kumminkin auto yhteen ruutuun ja mentiin tutustumaan maksuautomaattiin, mutta tieto maksuttomuudesta iltaisin piti vissiin paikkansa, kun laite ei suostunut kertomaan hintaa.

Joku käsittämätön ajatuskatkos ilmeisesti aiheutti sen, että meillä oli puiston mittakaava ihan erilaisena mielessä kun miltä se paikan päällä vaikutti. Ehkä me sitten haahuiltiin jossain väärällä alueella, mutta tuhat henkeä vetävää amfiteatteria ei kyllä sattunut silmiin. Hirmu pitkään ei sitten kyllä kierreltykään, kun taivaalle kertyneet mustat pilvet kehottivat siirtymään takaisin autoa kohti. Sade alkoi just kun päästiin autoon sisään ja sitä muuten sitten tuli sitä vettä, ukkosen jyristäessä ja salamoidessa ihan kohdalla. Ukkoskuuroja on lupailtu sääennustuksissa jo useamman päivän ajan, mutta ei ole näkynyt ennen tätä päivää. Ajeltiin sitten takaisin kotiin, kun ei tuo ulkoilmateatteri oikein sadesäällä houkuttele.

Väliaikatiedote

Kerrottakoon jatkona aikaisempaan raportointiin, että Endeavour telakoitui eilen menestyksekkäästi kansainväliselle avaruusasemalle. Samalla rikottiin myös ennätys suurimmasta määrästä astronautteja yhtä aikaa avaruudessa, kun heitä on tällä hetkellä siellä 13. Lähdön yhteydessä tapahtuneet epäonnisuudet eivät ilmeisesti olleet sittenkään kovin vakavia, NASA:ssa ainakin uskotaan että paluun pitäisi onnistua ongelmitta. Hyvä puoli asiassa on sekin, että avaruussukkulan ollessa telakoituneena asemalla, sitä voidaan tutkia hyvinkin tarkkaan, joten riskit jäänevät varsin pieniksi.

Palvelus

Olin tänään pesemässä pyykkiä alakerrassa. Siellä on käytävän oikealla puolella huone jossa on kuusi pesukonetta ja vastapäätä vasemmalla huone josta löytyy kuusi kuivausrumpua. Laitteet toimivat kortilla, johon on mahdollista ladata lisää rahaa sekä kuntosalilla (pankkikorttia käyttäen) tai toimistossa (käteisellä). Kun olin juuri siirtänyt pyykkini kuivausrumpuihin, tuli paikalle aasialaissyntyinen nainen, joka lähestyi minua palvelusta pyytäen.

Aluksi en ihan meinannut ymmärtää millaista palvelusta minulta tarkalleen pyydettiin, sillä naiselta oli muutamakin englannin sana vähän hukassa. Hän selitti ettei voinut ladata kortilleen rahaa kuntosalilla, enkä oikein saanut selville johtuiko se siitä ettei hän osannut käyttää latauslaitetta, vai eikö hänellä ollut siihen sopivaa pankkikorttia. Tajusin vasta paljon myöhemmin että todennäköisin syy oli se, että kuntosali oli tänään koko päivän kiinni kunnostuksen vuoksi. Nainen jatkoi selittämällä, ettei toimistossakaan lataaminen onnistunut, koska siellä kelpaa ainoastaan viiden tai kymmenen dollarin setelit, eikä hänellä ollut sopivaa.

Lopulta yhteisymmärrys löytyi ja ymmärsin että nainen halusi käynnistää kuivausrummun minun kortillani. Tästä hyvästä minulle ojennettiin dollarin seteli. Mikäs siinä, kiva jos voin olla avuksi. Jonka lisäksi kuivausrummun käyttö veloittaa kortilta ainoastaan 75 senttiä. Sain hyvän mielen kun pystyin auttamaan naapuria pulassa ja nettosinkin vielä neljännesdollarin. Ei huonompi saldo.

Vastine

Haa, me ei sentään oltu ainoita joiden mielestä parkkipaikoista kirjoittanut nainen oli pöljä. Tämän päivän lehdessä oli useita vastineita kirjepalstalla, missä ihmiset kommentoivat sitä loputonta itsekeskeisyyttä mitä citymaasturin omistajilta voi odottaakin. Pidin erityisesti siitä kirjoituksesta missä muistutettiin että siinä missä jokaisella on toki vapaus ajaa juuri sellaista autoa kuin huvittaa, on liikkeilläkin vapaus määrittää etuoikeutetut parkkipaikkansakin juuri niillä perusteilla kuin huvittaa. Uskoni ihmiskuntaan on palautettu, toistaiseksi.

Vuosipäiviä ja avaruussukkuloita

Päivälleen tasan 40 vuotta sitten, klo 8.32 Houstonin aikaa, Apollo 11 laukaistiin matkalleen kohti kuuta. Presidentti John F. Kennedy oli jo vuonna 1962 julistanut, että amerikkalaiset käyvät kuussa ennen vuosikymmenen loppua, ja ainakin ennen Neuvostoliittoa. Tämä presidentin kuuluisa puhe pidettiin muuten täällä Houstonissa, Rice Universityssa, missä Ville on tälläkin hetkellä töissä. Ja niin vain NASA toteutti presidentti Kennedyn kunnianhimoisen suunnitelman ja sai pari kaveria kuuhun 60-luvun puolella. Puhumattakaan Neuvostoliiton voittamisesta ns. space racessa, amerikkalaiset kun ovat edelleen ainoita jotka ovat kuussa käyneet.

Nykyisellään NASA:n tilanne on vähemmän hohdokas ja juhlittu kuin neljäkymmentä vuotta sitten. Avaruussukkula Endeavour saatiin vihdoinkin eilen matkaan, kuudennella yrityksellä. Kaksi laukaisuyritystä jouduttiin jättämään kesäkuussa sikseen teknisten ongelmien takia ja kolme viimeistä keskeytettiin sääolosuhteiden vuoksi. Lauantaina sukkulaa ei haluttu tankata koska edellisen illan ja yön salamaniskujen pelättiin johtaneen mahdollisiin vaurioihin, ja sunnuntaina ja maanantaina sää oli yksinkertaisesti liian huono laukaisuun. Eilen sitten onnisti, mutta siltikään ei kaikki mennyt ihan nappiin.

Ulkoisen polttoainetankin suojavaahtoa ilmeisesti halkeili irti lähdön jälkeen ja vajaa kymmenen palasta osui sukkulaan. Huoli aluksen kohtalosta on suuri, sillä samalla tavalla kävi avaruussukkula Columbialle vuonna 2003. Silloin lopputulos oli traaginen: vauriot aiheuttivat sen, ettei alus kestänyt ilmakehään palaamista vaan tuhoutui, seitsemän astronautin saadessa surmansa. Vastaavanlaisen tilanteen toistuminen olisi suunnaton isku NASA:lle, jonka tilanne ei muutenkaan ole loistelias (poliittisen korrektiuden nimissä mainittakoon, ettei se ihmishenkien menetyskään olisi hyvä juttu). Presidentti Obama on pistänyt pystyyn työryhmän, jonka tarkoitus on selvittää NASA:n tehtävät ja asema tulevaisuudessa. Työryhmä raportoi elokuussa, jolloin selviää mm. kuinka paljon rahaa voi olettaa avaruusohjelmalle liikenevän vastaisuudessa. Esimerkkinä kerrottakoon, että Apollo 11:n aikaan NASA:n osuus oli 4% liittovaltion budjetista, kun se nykyisellään on 0.6%. Ero muuttuu huomattavammaksi jos lisätään vielä, että liittovaltion budjetti huitelee siinä kolmen biljoonan dollarin tienoilla.

Endeavour palaa takaisin heinäkuun viimeisenä päivänä ja NASA:n avaruussukkulaohjelman loppu on jo näkyvissä. Columbian onnettomuuden jälkeen ohjelma määrättiin lakkautettavaksi ja sukkulat poistettavaksi käytöstä vuoden 2010 loppuun mennessä. Endeavourin ja edesmenneen Columbian lisäksi laivueeseen on kuulunut myös Discovery, Atlantis, sekä myös onnettomuudessa tuhoutunut ja jo aiemminkin tässä blogissa mainittu Challenger. Endeavouria lukuunottamatta kaikki sukkulat on otettu käyttöön 1980-luvulla, ja Buzz Aldrin esittikin kirjassaan Magnificent Desolation: The Long Journey Home from the Moon (jonka muuten just sain luettua loppuun) mielenkiintoisia arvioita siitä oliko ylipäänsä kohtuullista odottaa kyseisiltä aluksilta liki kolmenkymmenen vuoden palvelusta.

Aldrin myös ilmaisi harmistuksensa siitä, ettei NASA:lla ole tällä hetkellä mitään korvaavaa kalustoa, jolla pystyisi lähettämään ihmisiä avaruuteen. Constellation ohjelma on vielä pahasti keskeneräinen, eikä taloudellisten resurssien puute helpota sen vauhdittamisessa. Amerikkalaisen avaruusohjelman tulevaisuudessa on siis luvassa useamman vuoden tauko, jolloin esimerkiksi kansainvälisen avaruusaseman tulevaisuus ja toiminta jää lähes tyystin venäläisten kosmonauttien ja kiinalaisten taikonauttien varaan. Tosin vastustustakin löytyy. Nykyisessä talousahdingossa on vaikea perustella rahan syytämistä avaruuteen, kun paikalliseltakin tasolta löytyy ongelmia. Kiinnostavaa nähdä millaisen kannan presidentti Obama ottaa NASA:n tulevaisuuteen ja kuinka paljon rahaa kehitykseen liikenee. Tätä tulevaisuutta pohditaan Aldrinin kirjassakin paljon, joten kannattaa ehdottomasti lukea jos mielenkiintoa vaan yhtään löytyy.

Rikosaalto

Saatiin tänään tiedote, että täällä on meneillään joku automurtoaalto alueen asuntokomplekseissa. Jossain läheisessä kompleksissa oli kuulemma murtauduttu neljäänkymmeneenyhteen autoon yhden yön aikana. Tiedotteessa muistutettiin ettei kannata jättää mitään vähänkään arvokasta näkyville autoon, ja jos näkee jotain epäilyttävää pitää ilmoittaa poliisille. Mehän ei onneksi mitään autossa pidetäkään, niin toivottavasti se ei vaikuta kovin houkuttelevalta murtokohteelta. Näpit irti meidän murusta!

Makuja maailmalta

Mulla on ollu jo pitempään pienenä projektina, että pitäis kaikenlaisia täkäläisiä makuelämyksiä kokeilla. Alku lähti hotellissa vilkkaasti liikkeelle, kun aamupalalla sai vohveleita vaahterasiirapin kera. Uuteen kotiin muutettaessa ostettiin ruokatarvikkeiden joukkoon maapähkinävoita. Ehkä kerran viikossa sitä tulee laitettuakin leivän päälle, mutta kyllä se puteli meidän kulutuksella kestää koko vuoden. Kolmanneksi listalle pääsi Dr Pepper, josta on juotu sekä dieetti että tavallista versiota. Mä oon jopa tykästynyt siihen ja kyllä Andykin sitä kovimpaan janoonsa suostuu juomaan, pakon edessä siis. Tuorein testaus oli itsenäisyyspäivän riennoissa, kun uskaltauduin ostamaan cajun-hodarin. Suht tulista makkara oli, muttei yhtään hassumpaa.

Makujen metsästys on viimeaikoina vähän hiipunut, ja listalla onkin jäljellä ainakin lautasen kokoinen Texasilainen T-luupihvi ja root beer. En tosta viimesestä oikein edes tiedä mitä se on, mutta (Suomen) televisiossa sitä kovasti juodaan ni kai sitä sit täytyy testata. Jos maailmankansalaisilla tai nettisukupolvella on antaa hyviä vinkkejä, niin täällä on sitten yksi aulis koekaniini;) Pidätän kuitenkin oikeuden käyttää veto-oikeutta erilaisten iljetysten syönnissä.

Etsintäkuulutus

Yleisö ilmaisi mielenkiintoa meidän vankikarkurikuvia kohtaan, joten pakkohan ne on sitten esitellä. Hakemukseen piti aikanaan täytellä pituuden lisäksi myös paino, mutta sitä ei onneksi sentään kirjattu korttiin ylös. Suomalaisesta näkökulmasta oli myös hippasen erikoista että osoite kirjattiin, luulis olevan ikävää aina joutua uusimaan kun muuttaa. Mutta tällaset ne nyt sit on, Texasin osavaltion viralliset henkilöllisyystodistukset.

Yleisönosasto

Päivä muutama sitten oli lehdessä lukijoiden kirjepalstalla kirjoitus joka pukkasi vähän naurattamaan. Eräs nainen kertoi kuinka oli miehensä kanssa menossa ostoksille Best Buy -elektroniikkaliikkeeseen. Parkkipaikalla hän havaitsi kuinka perinteisten invaruutujen ja lapsiperheruutujen lisäksi Best Buy oli ottanut käyttöön etuoikeutettuja parkkiruutuja ihan uudelle ryhmälle. Pyrkimyksissä tukea ekoystävällisiä autoja Best Buyn pihalla oli ruutuja varattu myös vähäkulutuksisille autoille. Ja tästähän täti oli sitten raivostunut.

Hänen miehensä, joka autoa oli sillä hetkellä ajanut, oli kiltisti ohittanut nämä lähempänä ovia olleet ruudut ja pysäköinyt muualle, mutta hän olisi itse kyllä ihan tarkoituksella ja mielenosoituksellisesti parkkeerannut ison citymaasturinsa juuri sellaiseen ruutuun. Miten Best Buy siis kehtaa tuolleen vihjailla, että hänellä ei ole oikeutta ajaa juuri sellaista autoa kun sattuu huvittamaan?! Aivan törkeää! Onhan tämä sentään vapaa maa jossa kaikilla pitäisi olla täysi vapaus hankkia hirmuisesti ja valtavasti kuluttava maailman epäympäristöystävällisin auto. Kyllä nyt Best Buy on ihan naurettavalla tavalla mennyt mukaan tähän ilmastonmuutos hömppään, jota joka tuutista tulee ulos muutenkin, vaikka koko homma on ilman muuta ihan täyttä valetta. Ja hän ei enää kyseisessä liikkeessä asioi, ja piste.

Pisti vissiin sitten kuohuttamaan. Mutta toisaalta, enkös mä sanonut että nää rakastaa isoja autojaan..? Mitä tähän nyt sit enää vois oikein lisätä.

Teatteri tähtien alla

Vuodesta 1968 asti Theatre Under the Stars on esiintynyt Millerin ulkoilmateatterissa joka kesä. Esitys on, kuten kaikki Millerin esitykset, yleisölle ilmainen, ja ainakin tänä vuonna esitysiltoja on viisi. Neljännenkymmenennentoisen (42., mutta se oli noin kirjoitettuna hauskempi) vuoden kunniaksi showksi oli valittu 42nd Street, ja tänään (toiseksiviimeisenä näytöspäivänä) me suunnattiin eväittemme kanssa sitä katsomaan.

Minä oon ihan rakastunut koko Millerin ulkoilmateatteriin. Miten voikin löytyä jotain tuollaista ilmaiseksi. Eikä ohjelmien laadusta todellakaan tingitä. Kuten on aiemminkin ollut puhe, esityksiin on mahdollista myös varata lippuja (luonnollisesti ilmaisia) katettuun katsomoon, mutta meidän mielestä eväitten ja peittojen kanssa nurmirinteellä on kyllä paljon mukavampaa. Tänään just kysyin Villeltä että haluaisiko se ihan vaan kokemuksen vuoksi joskus varata liput ihan katsomoon, johon se vastasi että kyllä hän on penkeiltä saanut teatteria katsoa ennenkin... ;)

42nd Street oli muuten hirmu hyvin toteutettu, ja kovasti hauska esitys. Minä oon joskus nähnyt leffaversion, mutta Villelle koko juttu oli ihan uusi tuttavuus. Eikä sitä edes haitannut että kyseessä oli musikaali!

Tuloksia ja selityksiä

Tänään oli sitten mun vuoro pitää esitys omasta työstä koko tutkimusryhmälle. Pari kuukautta oon jo ehtinyt täällä olla, mutta kyllä esitys oli silti enemmän suunnitelmia kuin tuloksia. Vaan mahtui joukkoon jokunen onnistunutkin eksperimentti. Itsenäisyyspäivän lomien ja kovasti varattujen (videotykillä varustettujen) luentosalien seurauksena tälle ja ensi viikolle oli survottu kolme esitystä per kerta. Oli siis toisaalta vaan hyvä, että mun esitys oli vähän lyhyen puoleinen. Johtuikohan puuduttavasta aiheesta vai railakkaasta viikonlopusta, mutta yksi kesätyöntekijä kyllä nukkui tyytyväisenä koko mun esityksen ajan; rento takakeno seinään nojaten, silmät kiinni ja suu auki.

Lopuksi lyhyt päivitys rahasotaan. Allekirjoitukset on nyt hankittu, mutta yhdestä kaavakkeesta oli unohtunut tilinumero. Rahoja ei voida maksaa, kun ei tiedetä miltä tililtä. Ja sihteeri ei oo taaskaan tavoitettavissa...

Kolmiulotteista

Käytiin katsomassa sunnuntaileffana Ice Age 3: Dawn of the Dinosaurs, 3D-lasit silmillä. Olihan tuo katsomisen arvoinen, vaikkei likimain kahden ensimmäisen Ice Agen tasolle yltänytkään. 3D-teknologia ei sitten taas tehnyt varsinaisesti vaikutusta. Hauskahan tuollainenkin oli katsella, ja onhan se nyt tekniikka kehittynyt kovasti siitä kun Tappajahai kolmosessa hai pyrki valkokankaalta yleisön kimppuun. Mutta kyllä se mulle ainakin saa jäädä harvaksi huviksi, ja valitsenkin mieluummin elokuvani vastaisuudessa ihan perinteisinä versioina. Jotenkin oli sellainen olo koko ajan että silmät väsyy ja katsominen tuntui raskaalta.

Leffasta ajeltiinkin sitten suoraan vähän shoppailemaan ja Ville löysi vihdoin ne etsimänsä uudet housut. Sukkiakin sille tarttui mukaan, mutta kenkien metsästys saa vielä jatkua. Ruokakaupasta napattiin herkkuruokien lisäksi kukkakimppu pitkästä aikaa piristämään asuntoa.

Osuma

Tänään tapahtui jotain kauheaa. Oltiin uima-altaalla loikoilemassa ja lukemassa lehtiä, kuten niin useana viikonloppuna on ollut tapana. Siinä aika menikin mukavasti, aina välillä käytiin polskuttelemassa altaassa, ja muuten makoiltiin auringossa. Jossain vaiheessa sitten vaihdettiin toiselle puolelle allasta, hieman varjoisammille tuoleille. Oikein mukavaa siinäkin, ja vähemmän tukalan kuuma. Kunnes... Puissa, jotka meidän aurinkotuoleja niin mukavasti varjostivat, oli lintuja. Ja mikä on pahinta mitä voi tapahtua, jos makoilee aurinkotuolissa puussa olevien lintujen alapuolella..? Siihen se mäjähti, käsivarrelle. Hyi yök sentään. Villen taskussa ollut nenäliina tarjosi ensiapua, mutta aika vauhdilla siirsin itseni ensin altaaseen, ja sitten sisätiloihin suihkuun. Katsotaan nyt jäikö pysyvä trauma, mutta aika pitkään suihkussa hinkutin saippuaa käteeni. Onneksi ei osunut sentään keskelle päätä.

Odotus palkitaan

Eilen tuli postissa vihdoinkin meidän ID-kortit, joiden hankkiminen olikin vähän odotettua hankalampaa. 6-8 viikkoa tarkoitti sitten lopulta kahdeksaa viikkoa ja kolmea päivää. Mutta nyt on lailliset ja kaikkien paikallisten hyväksymät henkkarit. Ja me näytetään kuvissa ihan vankikarkureilta...

Legenda mieheksi

Eilisen konsertin jälkeen pohdiskeltiin että mitäs sitä tulevana viikonloppuna tekisi, ja Ville ilmoitti että hän toivoisi ettei perjantaina olisi mitään sen isompaa ohjelmaa. Sopiihan se, tai sopi ainakin siihen asti kunnes minä luin päivän lehteä... Buzz Aldrin on puhumassa meille jo tutussa Museum of Fine Artsissa illalla seitsemältä. Siis se kaveri, joka maailmassa toisena ihmisenä heti Neil Armstrongin jälkeen pääsi tepastelemaan kuun pinnalla! (Paitsi jos kuulut niihin joiden mielestä kyseessä on Yhdysvaltain hallituksen suuri salaliitto, eikä kuussa ole oikeasti koskaan käyty. Siinä tapauksessa Aldrin on luonnollisesti yksi niistä petollisista huijareista. Me ollaan kuitenkin taipuvaisia menemään ton ensimmäisen vaihtoehdon mukaan...)

Varovasti sitten Villeltä kyselin että josko kumminkin voitais ihan pientä ohjelmaa vaan suunnitella tällekin päivälle, ja kiltisti se lupasi, kun kerran oli koko päivä aikaa asennoitua. Ja minä olin aivan innoissani. En pelkästään pääsisi kuulemaan herra Aldrinin juttuja, vaan saisin myös signeerauksen hänen uuteen kirjaansa Magnificent Desolation: The Long Journey Home from the Moon, joita museossa oli myynnissä. Sinne siis, intoa puhkuen!

Muutama muukin ihminen oli kiinnostunut kuulemaan Aldrinia, joten me ei valitettavasti mahduttu enää sisään auditorioon. Mutta ei huolta, tilaisuutta pystyi seuraamaan myös ylemmästä kerroksesta, jossa se webbikameran avulla heijastetaan valkokankaalle. Sielläkin istumapaikat oli tupaten täynnä, joten me päätettiin harvinaista älykkyyttä osoittaen seurata hommaa jo valmiiksi signeerausjonosta. Samahan se missä sitä seisoo. Erinomaisen hyvä päätös, koska äänentoisto osoittautui aivan totaaliseksi epäonnistumiseksi äänen puuroutuessa täysin. Selvää sai ehkä joka viidennestäkymmenennestä (50., mutta se oli noin kirjoitettuna hauskempi) sanasta, ja se ei paljoa ilahduttanut. Ihmiset jotka eivät olleet kirjaa hankkineet lähtivätkin melko vauhdikkaasti pois, mutta me sinniteltiin. Pakko kyllä myöntää että pettymys oli kova, mutta ilman signeerausta en aikonut poistua.

Noin tunnin verran Aldrin sitten jutteli (varmasti täysin mielenkiinnottomia juttuja, yleisö auditoriossa nauroi ihan säälistä vaan...), jonka jälkeen paljastui se pilven hopeareunus. Meillä oli hyvät paikat signeerausjonossa, kun auditoriossa kuunnelleet ihmiset joutuivat piiiitkän jonon hännille. Tästä sitten katkerina ja vahingoniloisina vaihdettiinkin parin muun jonottajan kanssa kommentteja, kuinka tämä on vähintäänkin reilua.

Olisi ollut hurjan kiva päästä kuulemaan mitä tarinoita Aldrin olisi kertonut, mutta lohduttaudun sillä että nyt minulla on miehen itse signeeraama teos. Aika hienoa, kumminkin.
Kamera ei huomannut hypätä kyytiin, joten kännykällä vauhdikkaasti räppästy kuva ei juuri kummoinen ole. Mutta todistanee kumminkin että juttu on tosi!

Tärkeysjärjestys

Jos nyt joku vielä ei ole kuullut, niin Michael Jackson on kuollut. Ja siitäpä on sitten jaksettu puhua ja kirjoittaa, muistella ja ylistää, välillä vähän kritisoidakin, mutta juttua on joka tapauksessa riittänyt. Mulla oli mun oma nurkkaus internetissä, missä asiasta ei pitänyt puhua, mutta puhutaan kumminkin. On meinaan yks juttu...

Kongressiedustaja Sheila Jackson Lee (ei sukua sentään) on esittänyt virallista päätöslauselmaa, jossa käydään läpi Michael Jacksonin niin musiikilliset kuin humanitäärisetkin ansiot, ja julistetaan Yhdysvaltain kongressin paitsi tunnustavan nämä ansiot myös muistavan Jacksonia hienona ihmisenä. Puhemies (siis -nainen) Nancy Pelosi ilmoitti välittömästi että kyseinen päätöslauselma ei pääse käsittelyyn asti. Samalla Pelosi hyvin diplomaattisesti ja älykkäästi kommentoi, kuinka Jacksonin musiikilliset ansiot ovat kiistattomat, ja tästä mies tullaan varmasti muistamaan ilman kongressin virallista kannanottoakin.

Pelosi myönsi myös aivan suoraan, ettei päätöslauselmaa käsitellä mm. siksi, että keskustelusta tulisi mitä suurimmalla varmuudella varsin ikävää kuultavaa, kun kaikki Jacksonin edesottamukset - niin todistetut kuin epäillytkin - tongittaisiin esiin. Mikä nyt sinänsä tässä vaiheessa on jo aika turhanaikaista, eikös vaan? Suurin osa kongressiedustajista ainakin on samaa mieltä, sillä päätöslauselma sai aikaan melkoista kohua ihan välittömästi. Puoluerajoista ei ollut tietoakaan kun osa porukasta ilmoitti ykskantaan ettei tuollaista lauselmaa tule ikinä tukemaan. Että jos annettais olla taas.

Asia tuntuu näin paikallisesti kiinnostavan vielä vähän enemmän kuin mitä olisi sinänsä tarpeen, koskapa Sheila Jackson Lee edustaa Yhdysvaltain kongressissa Texasin osavaltiota. Rouva on Houstonista, ja paikalliset ovat, mielestäni täysin oikeutetusti, sitä mieltä että olisi ehkä jo aika palata vähän tärkeämpien poliittisten päätösten pariin.

Rauhaa ja pitkää elämää

Me ollaan nähty jo Houstonin ooppera sekä baletti, ja tänään oli vuorossa Houstonin sinfoniaorkesteri. Orkesterin ohjelmistoon kuului nimittäin tänään Music of Star Trek & More Sci-Fi, ja pakkohan tuollainen oli käydä katsomassa. Piheinä ihmisinä me tyydyttiin toiseksi edullisimpiin lippuihin, jotka olisivat sijoittaneet meidät kahdesta parvesta ylemmän etuosaan (takaosassa olisi ollut se vielä halvempi hintaluokka). Tiistaina Ville sai kuitenkin yllättäen sähköpostia, jossa kerrottiin että meidän liput on vaihdettu parempiin, permannon paikkoihin. No kiitos vaan kovasti!

Me epäiltiin ensin, että tämä yllättävä paikkojen parantuminen tarkoitti sitä, ettei lippuja ollut juurikaan mennyt kaupaksi, mutta paikan päällä tämä luulo osoittautui vääräksi. Permanto oli lähes täynnä, kuten myös alempi parvista. Ajateltiin sitten, josko ne olisi tyhjentänyt ylemmän parven saadakseen väen vähän tiiviimmin, mutta jossain vaiheessa havaittiin että kyllä sielläkin vaan väkeä istui. Eli jostain täysin käsittämättömästä syystä juuri me saatiin tällainen yllätys. Ja mikäs siinä, paikat oli aivan mahtavat, kyllä kelpasi.

Ilta aloitettiin alkuperäisen Star Trekin tunnusmusiikilla, ja sitä seurasi hillittömän hauska kokoelmateos Nuoren henkilön opas televisioon, johon oli kerätty tunnusmusiikkeja niin sarjoista kuin mainoksistakin. Kiviset ja Soraset sai osan yleisöstä lähes laulamaan mukana... ;) Twilight Zone sai ihan oman hetkensä, ja sen jälkeen vuorossa oli otos musiikkia Taisteluplaneetta Galacticasta (siitä alkuperäisestä, ei mistään uusiolämmitetystä versiosta). Tämän jälkeen päästiinkin niin sanotusti asiaan, ja orkesteri esitti tunnusmusiikkia niin Deep Space 9:sta, Voyagerista kuin The Next Generationistakin. Enterprisen tunnusmusiikkia ei kuultu ja hyvä niin, koska se on aivan kamala...

Kapellimestari Robert Franz oli aivan uskomattoman hauska kaveri välijuontoineen ja eläytyessään täysin niin musiikkiin kuin illan teemaankin. Vai mitä sanotte siitä, että mies ilmestyi väliajan jälkeen takaisin lavalle Spockiksi naamioituneena, peruukkia ja korvia myöten. Sitten saatiin kuulla ote elokuvasta Avaruusseikkailu 2001 (joo, just se kohta), jonka jälkeen palattiin jälleen Star Trekiin, nyt keskittyen elokuviin. Yleisö sai tunnistaa mistä elokuvasta musiikkiotteet olivat, ja palkinnoksi oli tarjolla lippuja sinfonian tulevaan esitykseen. Me joudutaan kyllä ostamaan omamme jos mielitään kuulemaan, ei nimittäin kilpailussa pärjätty.

Illan tunnelma oli varsin rento ja vapautunut, yleisönkin eläessä voimakkaasti musiikin mukana. Ohjelmaan kuului myös pukukilpailu niille muutamalle, jotka olivat ihan tosissaan panostaneet ja pukeutuneet suosikkihahmoikseen. Huutoäänestyksellähän voittaja sitten lopulta ratkaistiin. Hän ja muutama muu finalisti palkittiin sinfonian lipuilla, jonka lisäksi he saivat istua orkesterissa viimeisen musiikkiesityksen ajan. Ilta päätettiinkin musiikkiin siitä uudesta Star Trek -leffasta.

Pakko sanoa että oli kyllä hulvattoman hauska ilta, ja uskomaton määrä ihmisiä oli lähtenyt näinkin erikoista ohjelmistoa kuulemaan. Veikkailtiin rivejä ja penkkejä laskeskelemalla, että noin tuhat henkeä yleisössä varmaan oli. Kuinkakohan moni lähtisi esimerkiksi Turussa liikkeelle, jos kaupunginorkesterin huumorintaju ylipäänsä riittäisi vastaavaan tempaukseen? Riemuittiin myös täysillä meidän yllättävästi saaduista huippupaikoista. Käsittelykuluineen meidän toiseksi halvimmat liput kustansivat meille $69 (yhteensä, siis kaksi lippua), kun taas niissä lipuissa jotka meille luukulta lyötiin käteen oli kappalehintana $75. Kävispä aina samanlainen tuuri.

Taistelu jatkuu

Viikko sitten valitin, kun en ollut kuukauden odottelun jälkeenkään vielä saanut rahojani takaisin ensimmäisestä rokotuksesta. No lomien jälkeen vihdoin lykästi ja sihteeriltä tuli eilen viesti, että nyt sopii tulla hakemaan täytetty korvauskaavake, jota vastaan rahat maksetaan kassalta. Kaupan päälle sain vielä ohjeistuksen, että rahoja ei kyllä sitten makseta ilman alkuperäisiä kuitteja; kopiot ei käy. Kun sihteeri nyt kerrankin oli paikalla, käytin tilaisuutta hyväksi ja jätin samalla korvaushakemuksen jälkimmäisestä rokotuskerrasta. Kassalle en enää ehtinyt, joten rahanhaku jäi tämän päivän puhteeksi...

Aika tavalla olin yllättynyt, kun aamulla sähköpostissa ekana odotti viesti että sihteerillä ois asiaa. No ei siinä muu auttanut, kun mennä ovelle koputtelemaan että mistä mahtaa olla kyse. Uskokaa tai älkää, mutta sihteerillä oli valmiina jälkimmäisen rokotuskerran korvauskaavake. Ei mitään kuukauden odotusta vaan välitöntä toimintaa. Intoa puhkuen lähdinkin hetimiten kaavakkeet ja kuitit kourassa kassaa kohti...

Ja kylmää vettä niskaan. Ei mun kuitit kelvannut mihinkään, kun niissä ei ole erittelyä, mistä summa koostuu. Mutta hätä ei ole tämän näköinen. Näitä tilanteita varten on nimittäin ihan oma kaavake. Kaavakkeen yläosaa käytetään, jos alkuperäiset kuitit on kadonnut ja jäljellä on vain kopiot. Muistattehan että kopiot ei kelpaa....paitsi ilmeisesti jos selvittää asian tällä kaavakkeella. Minä kuitenkin täytän kaavakkeen alaosan, joka on varsinaisesti tarkoitettu käytettäväksi, kun kuitit on tyystin kateissa. Tosiasiassa sepustan kaavakkeelle omasta päästä, mitä "kadonneiden" kuittien erittelyssä olisi pitänyt lukea. Siinä sivussa vielä vakuutan tehneeni kaikkeni kuittien kaksoiskappaleiden hankkimiseksi. Että silleen. Ja luonnollisesti molemmista rokotuskerroista täytyy täyttää omat kaavakkeensa, ettei maailmasta vaan pääsisi paperi loppumaan. Prosessi on vielä kesken, kun en ehtinyt tänään saamaan noihin lappuihin laitoksen johtajan - ei siis oman pomon - allekirjoitusta. Kas kun ei yliopiston rehtorin puumerkkiä vaadittu.

Onneksi mulla on omat suomalaiset tukijoukot takana. Muuten olisin voinut jo luovuttaa. Mutta taistelu jatkuu...

Jatkoa edelliseen

No niin, kahden aikaan vihdoin pääsivät korjaushommiin ja vesi poikki. Ja heti tuli olo että muka vessaan pitäisi päästä, vaikka just kävin. Tää on niin tätä taas.

Lisäys: Suurin osa päivää oli siis noin kahdesta neljään. Äkkiä korjasivat.

Vesikatkos

Eilen tuli ilmoitus että meidän asuntokompleksin länsipuolella sijaitseva vesiputki on vaurioitunut. Ville muisteli lukeneensa lehdestä juttua, että kuivuuden takia maa liikkuu ja sen takia putket rikkoutuu, joten mahtaisko tääkin johtua siitä? Mene ja tiedä, eikä sillä nyt juuri väliä ole. Ilmoituksessa kuitenkin sanottiin, että kaupungilta tulevat tänään sitä korjaamaan, ja sen takia joutuvat katkaisemaan veden koko meidän asuntokompleksista. Tää tapahtuu sitten aamulla siinä yhdeksän jäljestä, ja on hyvä varautua siihen että vesi on suurimman osan päivää poikki.

Nyt ollaan jo iltapäivän puolella ja vesi se vaan juoksee. En mä nyt varsinaisesti valita, että meillä onkin vettä, mutta oon eilisestä asti asennoitunut siihen ettei sitä tänään voi käyttää. Ja nyt sit voikin, vai? Ihan epiä tällanen, en mä kuitenkaan uskalla mitään tehdä mihin sitä vettä tarvittais. Katkaisevat kumminkin just kun on shampoot tukassa tai muuta vastaavaa. Se olis ihan tyypillistä.

Ei nimi kanavaa pahenna?

Ei sitä sadetta sitten riittänyt kovin pitkälle iltapäivään, ja viiden jäljistä paisteli taas jo aurinkokin eikä pilvistäkään ollut enää tietoakaan. Mutta tuli sentään jotain, ja ilmakin tuntui täpärästi ehkä raikkaammalle. Kosteammalle nyt ainakin, mikä tosin näillä kosteusprosenteilla ei aina välttämättä juurikaan raikasta.

Tänään tapahtui myös jotain varsin merkittävää. Tai no, jos ei nyt merkittävää, niin pienesti hupaisaa edes. Oon aiemminkin myöntänyt meidän olevan SciFi-kanavan ystäviä, mutta nytpä me ei enää olla. Kanava nimittäin muutti tänään virallisesti nimensä, ja se uusi nimi on (rummun pärinää, kiitos) Syfy. Väännetääs nyt vähän rautalankaa, että saadaan tää hölmöys kirkastumaan hitaimmallekin hämäläiselle. Elikäs SciFi tulee sanoista science ja fiction, jotka yhdessä tieteisfiktiota tarkoittavat. Siis kaikkea just mikä on hauskaa viihdettä, avaruusmatkailua, -olentoja, kaikenlaista tuhottoman vaikuttavaa mutta jokseenkin mahdotonta teknologiaa ja vaikka aikakoneita. Mutta sitten eräänä kauniina päivänä johtoportaan kaverit tuli siihen tulokseen että kylläpäs kuulostaa ihan nörttien touhulta, ei kai me tällaiseksi haluta identifioitua. Vaihdetaanpas nimi johonkin joka kuulostaa silleen muodikkaalta ja modernilta, ja ihan ykkösenä sen pitää kuulostaa coolilta (elikäs ihan tosi siistiltä). Ja sit jollain välähti, ja niin kehiteltiin Syfy.

Hienoushan tässä oli se, että nyt oli nimi (kuulemma), jota pystytään ihan tosissaan markkinoimaan ihan kaikille, ja brändätäkin voidaan, ja vaikka mitä. Ja vaikka se lausutaan ihan samalla tavalla kuin vanha tuttu SciFi (elikäs siis saifai, jos ei joku vaikka tiennyt), niin se on kuitenkin uusi ja fantastisen makea Syfy, josta kaikille ei heti tule nörtit mieleen. Ja ihan erityisen parasta on se, ettei Syfy tarkoita missään mitään ennestään.

Paitsi....

Syfy tarkoittaa puolan kielellä sukupuolitautia. Sitä olis voinut kuvitella että ne kaverit jotka tän keksi, olis tarkistanut ensin ettei näin pääsis käymään. Koska siitähän ei ole mitään epäilystä, etteikö tällainen tieto leviäisi internetin ihmeellisessä maailmassa kulovalkean tavoin. Ja voi, miten se onkaan levinnyt. Just nyt ihmiset tuntuu kovasti miettivän että vaihtaako Puolankin SciFi nimensä, vai olisko se sit kuitenkin jo vähän liikaa. Oli miten oli, mun mielestä on turha kauheasti parjata, koska kyllähän nuo kuitenkin onnistui tavoitteessaan ihan täydellisesti. Ei meinaan tule nörtit mieleen...

Sataa sataa ropisee

Tänään tulee vettä, kivaa! Mä tykkään sateesta oikein kovastikin, silloin kun saa olla sisätiloissa. Esimerkiksi nyt siis sade on tosi mukavaa, lauantaina tai sunnuntaina ei niinkään. Onneksi siis sataa vasta nyt. Satais vaan paljon, koska täällä on tosiaan ollut melkoisen kuivaa. Vaikka sinänsä, liikaa ei sopisi sataa kerralla, se nimittäin johtaa hyvin herkästi siihen että kaikkialla tulvii vettä. Ei tänäänkään meinaan nyt niin kauheasti ole satanut, muutamia kovempia kuuroja, välillä sellaista "normisadetta" ja joskus tihuttelee vaan. Ja silti kun ajelin Villeä töihin oli kadut täynnä lammikoita (paikoittain ihan suoranaisia järviä). Niin sitä me vaan, että eikö nää osaa yhtään sadevesiviemäreitä tehdä?

Viikonlopun päätteeksi

Pitkän vapaan viikonlopun ihan parhautta on se, että vaikka sekä lauantaina että sunnuntaina on ollut kaikkea jännää ohjelmaa, on silti jäljellä vielä yksi päivä täydelliseen rentoutumiseen ja ohjelmattomuuteen. Ja meillähän se tarkoittaa sitä että uikkarit niskaan ja uima-altaalle, jonka jälkeen noutoruokaa kiinalaisesta. Loistavuutta lisää tieto siitä, että kun työviikko alkaa vasta tiistaina, on seuraavaan vapaapäivään ainoastaan neljä työpäivää.

Yleisesti ottaen siis koko itsenäisyyspäivän viikonloppu sujui mitä mainioimmin ja mukaan mahtui kaikenlaista hauskaa, ja varmasti ainutlaatuisia kokemuksia kertyi taas lisää. Sitä me vaan on mietitty, kun nää juhlii tätä itsenäisyyspäiväänsä tosiaan aika monipäiväisen kauan ja hartaasti. Nytkin itse neljäs osui lauantaille, mutta silti vielä maanantaikin oli vapaapäivä. Mitä sitten jos neljäs osuukin vaikka keskiviikkoon? Meneekö nää silloin koko viikolla töihin ollenkaan..?

Elävää musiikkia

Tunnustin taannoin että me ollaan American Idol -faneja. Ollaan oltu jo useampi vuosi. Taisin myös avautua siitä, ettei meidän suursuosikki Adam voittanut tämän vuoden kisaa. Viime vuonna oli toisin, ja saatiin tyytyväisinä katsella kun meidän koko kauden suosikki David Cook kruunattiin uudeksi idoliksi. Siksipä käännettiin eilen auton nokka kohti Galvestonia keikkaliput tiukasti hyppysissä.

Sää oli suosiollinen ja mitä sopivin ulkoilmakonserttiin, eli kuivuus jatkuu yhä. Myös lämpötila oli hieman inhimillisempi kun päästiin lähemmäs rantaa, ja merituuli viilensi vielä entisestään. Eli mikäpä siinä istuskellessa ja musiikkia kuunnellessa. Paikallinen radiokanava tarjosi odottelumusiikkia, ja lämppäriksi oli saatu needtobreathe niminen poppoo. Meille bändi oli entuudestaan vieras, mutta ilmeisesti ovat saaneet "More Time" nimisen biisin P.S. Rakastan sinua -leffaan, jos joku sattuu tunnistamaan...

Cook itse tempaisi reilun tunnin mittaisen setin, ja pakko kyllä sanoa että osaa poika laulaa. Ei sen biisit nyt ihan meidän maailman kaikkien aikojen suosikeiksi nousseet, mutta kelpo rokkia kumminkin. Muutama oli oikeinkin mainio, ja kaverin särmikkäällä äänellä pelastaa paljon. Kannatti siis ehdottomasti käydä katsomassa, ja nyt voidaan kehuskella että ollaan nähty yksi kappale American Idoleita ihan livenä.
Illan päätteeksi heittivät vielä ilotulitusesityksen taivaalle, mikä olikin loistava tapa päättää mitä hauskin päivä. Ei se nyt ihan lauantaille vetänyt vertoja (en usko että mikään enää koskaan vetää), mutta kohtuullisesti keskiverto uutta vuotta komeampi kumminkin.

Heinäkuun neljäs

Itsenäisyyspäivänä Suomessa kansa katsoo telkkarista kun eliitti juhlii, täällä juhlii kansa (ja kyllä varmaan eliittikin, mutta me ei välitetä niistä). Jos jonkinlaista paraatia ja juhlaa olisi ollut tarjolla ympäri kaupunkia, mutta me valittiin Freedom over Texas -tapahtuma Eleanor Tinsley Parkissa. Festivaali olisi alkanut jo kello neljä, mutta me suunnattiin paikalle vasta siinä puoli seitsemän aikoihin. Ollaan sen verran opittu, ettei meidän kestävyys riitä iltaan asti jos aloitetaan kovin paljon ennen auringon laskemista. Nytkin oli tunnin ajan melko tukalaa, mutta olo muuttui kovasti siedettävämmäksi jahka ei enää porottanut kirkkaalta taivaalta. Jos lämpötila on noin muuten siinä vajaassa neljässäkympissä, niin en uskalla edes ajatella mitä se oli siinä suorassa paahteessa...

Tapahtuma-alue oli varsin laaja, eikä nähtävää puuttunut. Musiikkia oli tarjolla laidasta laitaan, kolmella eri esiintymislavalla. Armeijalla, kuten poliisillakin, oli omat värväyspisteensä, joissa pääsi katselemaan tankkeja sun muuta välineistöä. NASA:lla oli oma pisteensä, ja pääsipä sitä halutessaan kokeilemaan myös kuinka vauhdikkaasti osaisi vaihtaa renkaat autoon (silleen formula-tyyliin). Lapsille oli oma alueensa, josta löytyi possujunia sun muita pieniä laitteita. Myös ruokakojuja löytyi vähän joka lähtöön, kuten myös tapahtuman yhden suurimman sponsorin, Budweiserin olutpisteitä. Meille ei tuo olut niin kovasti maistu, mutta vettä käytiin ostamassa aika tiuhaan tahtiin.

Kierrettyämme suunnilleen koko alueen läpi, jäätiin katsomaan vuotuista Bud Light rantalenttisturnausta. Naisten finaalista nähtiin viimeinen erä (Galvestonin joukkue voitti San Antonion) ja miesten finaali saatiinkin katsella kokonaan (Houston pieksi Dallasin!).
Lentopallofinaalin aikana illan pääesiintyjä, countrytähti Clay Walker oli aloittanut settinsä päälavalla, ja me lähdettiin ääntä kohti etsimään vähän jotain nälkää taltuttamaan. Päädyttiin cajun-ruokaa myyvälle kojulle, josta Ville valikoi hodarin tyyppisen ratkaisun, ja minä söin hyvällä ruokahalulla bbq-leivän. Eikä tuo Walker mitään ihan huonoa taustamusiikkia ruokailuhetkelle tarjonnut, olisihan tuota kuunnellut kauemminkin. Tai no, kyllä ne ilotulitukset siinä vaiheessa oli jo oikein tervetulleita, niidenhän takia me pääasiassa valittiin nimenomaan tämä tapahtuma. Shell sponsoroi siis Yhdysvaltojen suurimman maalta ammuttavan ilotulitusesityksen!

Kaikista ilahduttavinta oli se, että esitys ei ollut vaan rakettien paukuttelua taivaalle, vaan siihen kuului musiikkia ja pätkiä puheista, ja kokonaisuudessa oli löydettävissä tarinankerronnallinen kaari. Kaikki alkoi elokuvistakin tutulla NASA:n ohjauskeskuksen lähtötarkastuksella, jossa jokainen yksikkö antaa luvan laukaisuun. Kun lista oli käyty läpi, kaiuttimista kuului "we are go for launch" ja sitten räjähti. Riemua ei millään lailla hillinnyt se, että ensimmäisenä musiikkina kaikui Tähtien sota!

Muutenkin musiikinkäyttö oli varsin toimivaa, ja raketit mitä näyttävimpiä. Villen suosikki oli Louis Armstrongin What a Wonderful World -biisi, johtuen suurimmalti osalti tuosta varsin hauskasta hymynaamasta. :)

Eihän näistä videoista nyt millään lailla saa yhtä huikeaa tunnelmaa kun mitä paikan päällä oli, mutta onhan edes jotain...

Vartin verran kaverit pisti menemään, ja lopettelivat vielä sellaisella grande finalella että oksat pois. Villen sanojen mukaan "ja sit ne sekos..."

Mä rakastan ilotulituksia, kuten kaikki mun kanssa uutta vuotta koskaan viettäneet varmasti hyvin tietää. Yleensä on vaan tottunut siihen että niitä katsellessa on jonkin verran kylmä, mutta tällä kertaa ei tosiaan ollut. Nyt vaan pitää alkaa totuttelemaan siihen ajatukseen, että ihan tällaista showta ei näe enää ikinä, kun Turun kaupungin uuden vuoden ilotulitukset ei kyllä ihan pysty kilpailemaan...

Koristeellista

Hauskaa heinäkuun neljättä! Myös meidän asuinkompleksi on koristautunut juhlapäivään sopivilla lipuilla, joita on ripoteltu ihan tuhottomasti sisääntuloväylän varrelle.
Myös toimistorakennus (täältä löytyy myös se meidän kuntosali) on tällätty lippusiiman avulla nätiksi.
Me ollaan tankattu itsemme valmiiksi herkkutortilloilla, ja lähdetään pikkuhiljaa katsastelemaan miten tätä päivää nyt sitten oikein parhaiten voisi viettää. Luvassa ainakin Yhdysvaltojen suurin maalta ammuttava ilotulitusnäytös!

Herkkupöytä

Pitkä juhlahumuinen vapaaviikonloppu vaatii jotain tosi herkkua ruokapuolta, ja meidän taloudessa se tarkoittaa usein sitä että pääsee herkuttelemaan tortilloilla! Maailman helpointa, ja ah miten hyvää. Ainoa oikea vaiva on se pilkkomisen määrä, mutta kun sen on kerran tehnyt kunnolla, riittää aineksia vielä seuraavanakin päivänä. Jonka lisäksi mä olen ihan tosi hyvä pilkkomaan, kun taas Ville on oikeinkin lahjakas maustamaan tortilloille täydellistä jauhelihaa. (Ja sipulin pilkkoo Ville, koska se ei itke sipuliparkojen vuoksi ollenkaan niin herkästi kuin minä...)

Parasta on se, kun on pöytä täynnä kippoja ja kulhoja, ja saa omin kätösin valkkailla juuri ne aineet mitkä juuri siihen tortillaan haluaa lastata. Tosin oma strategiani on aina ollut se, että kaikki täytteet joka kerta, mitä sitä turhia kainostelemaan. Meidän lähikaupassa ei vaan valitettavasti myydä sellaisia kunnon kokoisia tortillalettuja, vaan jotain ihan onnettoman pieniä. Ja sit ne tulee täyteen hirmu helposti, ja sit on vähän sotkuista. Mutta sehän on just tortilloissa parasta! Tacokuoria kyllä löytyisi vaikka minkälaisia, mutta ne on meidän mielestä vielä hankalampia, ja ihan mahdottomia syödä edes vähänkään siististi.

Jos ketään muuten kiinnostaa, niin kerrotakoon julkisesti että meidän tortillabuffet sisältää erinomaisesti maustettua jauhelihaa (myös kana käy tähän, mutta täällä ei olla vielä testattu), salaattia, kurkkua, tomaattia, paprikaa, sipulia, salsaa ja dippikastiketta. Ja kun kaiken laittaa sekaisin, tulee muuten ihan tosi hyvää.

Pitkä viikonloppu

Huomenna vietetään paikallista itsenäisyyspäivää, ja ottavat bileet sen verran vakavasti ettei niistä ihan yhdellä päivällä selvitäkään. Ja mikäpä on parempaa kuin nelipäiväinen työviikko? No, luonnollisesti kaksi nelipäiväistä työviikkoa putkeen! Valitettavasti ihan niin hyvä tilanne ei kuitenkaan ole, mutta aika lähellä. Sen lisäksi että ensi maanantai kuuluu osana pitkään viikonloppuun, on tänään vielä ns. puolikas työpäivä. Sellainen noin kolmen tunnin naaman esittely työpaikalla riittää siihen että voi vetäytyä kotiin nauttimaan riennoista ja juhlahumusta, eikä takaisin tarvitse mennä ennen tiistaita!

Sanoin jo aikaisemmin, että meillä on tälle viikonlopulle hirmu hauskaa ohjelmaa, joten toivottavasti kuivuus jatkuisi nyt vielä pari päivää, ettei sade sotke suunnitelmia. Ja puolikkaan työpäivän ansiosta Villekin tulee jo ihan tosi aikaisin kotiin, niin voidaan ruveta miettimään tarkemmin että miten huomisen hauskuus toteutetaan. Lisäraportteja luvassa lähipäivinä.

Ei olla Kansasissa

Tänään osui tv-ohjelmasta silmään sellainen leffa että oli pakko asettua töllöttimen eteen. Niin moni juttu on lähtöisin The Wizard of Ozista, että pitihän se nyt katsoa, etenkin kun edellisestä kerrasta on hirmuisen pitkä aika.

Syvää järkytystä aiheutti Villen täydellinen tietämättömyys mitä tähän populaarikulttuurin klassikoon tuli, kun kaveri tunnusti ettei ollut koskaan teosta nähnyt. (Nimen oli kuulemma joskus sentään kuullut.) Tyhjä katse vaan, eikä mitään tunnistusreaktiota, kun ruudulle levittäytyi keltainen tiilitie tai rubiinikengät. Jopa rallatus "ding dong, the witch is dead" oli pojalle täyttä hepreaa. Elokuvan päätteeksi Ville vielä totesi että johan oli surkea leffa, eli mitään syvää suhdetta ei sitten päässyt ilmeisesti syntymään vieläkään...

Eikö tää kaikki siis olekaan universaalia tietoa, joka jostain vain tulee riippumatta jopa siitä onko edes nähnyt koko elokuvaa? Mä olen aina luullut, että linnunpelätti, peltimies ja pelokas leijona on tuttuja kaikille. Mä luulin myös, että esimerkiksi tämän kirjoituksen otsikko oli aivan ilmiselvästi tunnistettava viittaus Oziin. Voidaanko nyt ottaa pieni galluppi, että päästään totuuden jäljille?

Ootteko te nähnyt Ihmemaa Ozin?

Pistoksissa

Tänään oli hepatiittirokotuksen kakkospistoksen aika. Reitti rokotuskeskukseen oli ennestään tuttu ja ninpä lähdimme pahaa aavistamattomina matkaan. Mutta kun viimeksi kehuin ettei tarvinnut edes jonottaa, niin arvatkaas pitikö tällä kertaa. Ei se jono ollut edes erityisen pitkä, mutta kun se ei vaan jostain syystä liikkunut mihinkään. Aika tarkkaan tunti me sitten istuttiin odottamassa hoitajaa, joka mulle pistoksen lopulta antoi.

Itse toimenpidehän ei juuri viittä minuuttia kauempaa kestänyt. Pari allekirjoitusta piti toki paikalliseen tapaan taas antaa, ja ainakin kolme puhelinsoittoa ehti keskeyttää piikityksen. Näistä viimeinen oli sitä paitsi aika jännä. Mulle vaan jäi valitettavasti epäselväksi mistä taudista oli kyse, mutta joku huone oli määrä puhdistaa kokonaan ja nykyisen asukkaan (käskettiin siirtämään ko. henkilö välittömästi uuteen paikkaan) oireita tarkkailla, josko hän on saanut tartunnan. Rokotuskeskuksen seinällä oli lappu, jossa varotettiin syfilis-epidemian leviävän Houstonissa, mutta tuo puhelinkeskustelun puolisko kuulosti kyllä lähinnä rutolta!

Jokaisesta kolmesta pistoksesta täytyy maksaa erikseen (n. 50 € laaki), mutta mun pitäisi saada rahat projektin kautta takaisin. No, enpä oo kesäkuun rokotusrahoista kuullut muuta kuin että kyllä sihteeri sitten ilmoittaa, kun paperisota on valmis. Ei oo ilmottanu, eikä hän tunnu koskaan olevan ees paikalla. Viimeksi tänään yritin hakea uutta rahanpalautuskaavaketta, mutta ovi oli ja pysyi suljettuna. En aio kuitenkaan luovuttaa...

Yökyöpelit

Paikallisten työtottumukset on yllättänyt mut aika lailla. Yleensä positiivisessa mielessä. Tarinat kun etukäteen pelotteli aamusta yöhön töissä roikkuvista tutkijoista, joilla tuskin on elämää kampuksen ulkopuolella. Se on varmaan tää etelän helle, kun saa ihmiset rentoutumaan. Kuten olen aiemmin todennutkin, niin täkäläisten yleisin työaika tuntuu olevan suunnillen yhdeksästä viiteen.

Mutta toisaalta nää on kyllä ihmeellisiä yökyöpeleitä. Yliopistolla on eräs yhteiskäytössä oleva laite, jota minäkin tarvitsen, mutta valitettavasti se on varsin varattu. Eikä mulla ole lupaa käyttää sitä itsenäisesti ilman koulutusta. Työkaveri kuitenkin halusi mieluummin tulla tänään töihin illalla yhdeksältä kuin aamulla kahdeksaksi. Niinpä olen siis juuri lähdössä töihin, toisen kerran tänään.

Eikä siinä vielä kaikki. Meidän jälkeen laitteella on varauksia aamukahteen saakka, vaikka huomenaamulla laite olisi vapaana aina yhdeksään saakka. Ja sama meininki jatkuu päivästä toiseen. Yhden käden sormilla on laskettavissa ne päivät, kun laitteella on käyttöä ennen yhdeksää. Minä voisin kyllä tulla jo kahdeksalta, mutta kun sitä laitekoulutusta on luvassa vasta puolen vuoden päästä...