torstai 30. heinäkuuta 2009

Yliopistouutisia

Princeton Review julkaisee vuosittain yli sadalta tuhannelta opiskelijalta kerättyihin vastauksiin perustuvia tilastoja Yhdysvaltain 371:stä "parhaasta" korkeakoulusta. Usein Suomessakin esillä olleiden tuloksellisuusmittareiden sijaan kysely siis kertoo opiskelijoiden mielipiteistä omasta opinahjostaan. Uusimmat tilastot julkaistiin juuri ja Rice pärjäsi oikein hyvin. Rice oli koko maan paras kysyttäessä opiskelijoiden elämänlaadusta (best quality of life), ja uutinen luonnollisesti noteerattiin sekä yliopiston omilla nettisivuilla kuin myös Chroniclessa.

Elämänlaadun mittareina oli mm. turvallisuus ja liikkumisen helppous kampuksella, opiskelija-asuntolan mukavuus, ruoka kampuksella ja sen ulkopuolella, yliopistohallinnon sujuvuus, opiskelijoiden ystävällisyys ja onnellisuus, hyvät suhteet ympäröivään yhteisöön jne. Monet näistä arvioista voin itsekin allekirjoittaa, vaikken olekaan täällä opiskelijana.

Ricea koskevista tilastotiedoista käy myös ilmi mm. että perustutkinto-opiskelijoita on reilu 5 000 henkeä (Turun yliopistossa noin 15 000), joista 48% on naisia ja 45% Texasin ulkopuolelta. Ehkä mielenkiintoisin tieto on kuitenkin se, että opettajia on yksi jokaista viittä opiskelijaa kohti, kun Turussa ja Suomessa yleensäkin suhde on 1 per 17. Vastapainona sitten opiskelu ei ole ihan ilmaista, lukukausimaksu on n. 22 000 euroa vuodessa. Opiskelijat ei kuitenkaan valita: Princetonin tutkimuksen mukaan Rice on neljäntenä listalla "Top 10 Best Value Private Colleges".

7 kommenttia:

mama kirjoitti...

yks opettaja viittä opiskelijaa kohti? miten tommosessa suhdeluvus voi lainkaan pysyy anonyymina? omien kokemusten perusteel ku voin sanoo, et siitä ei oo ku harmii, jos opettajat tuntee sun naaman. 8-) tai no, ei ihan aina, mut suurimmas osas tapauksii kuiteski. ja ei, sil ei varmastikaan oo mitään tekemistä sen kans, et mul on usein huomattavii vaikeuksii pitää päätäni kii, vaik syytä ois.

marketta kirjoitti...

Meillä oltiin silmät ymmyrkäisinä,kun luin tätä ääneen, että kuinka ihmeessä Turun Yliopistossa on moninkertainen määrä opiskelijoita. Siinä kyllä tietysti on eroa, että opiskeluajat hieman poikkeavat toisistaan. Mamako ei kuulukaan siihen suurehkoon opiskelijajoukkoon, joka vaatii enemmän ja parempaa ohjausta ? Mitäh?

Andy kirjoitti...

Minähän oon suunnilleen aina sanonut, että sisäänottoa pitäisi Suomen yliopistoissa pienentää rankalla kädellä. Jotkut sanoo, että se johtais eliittiyliopistoihin, mutta mitä pahaa siinä on niin kauan kun se eliitti määritellään pääsykokeilla, eikä hirmuisilla lukukausimaksuilla?

mama kirjoitti...

marketta: en vaadi, en. mun graduseminaarissa oli kaks opiskelijaa ja kaks opettajaa. jos ohjausta on viä enemmän, ni rupee ahistaan!

mama kirjoitti...

andy: mä oon samaa mieltä sun kanssa. enkä mä kyl hyväksy sitäkään, et uusil ylioppilail annetaan etuu pääsykokeiden pisteytykses. reilu meininki ja parhaat tulokset saaneet sisään!

Ville kirjoitti...

marketta: Ricessa ei oo esim. lääkistä tai oikista lainkaan. Ne kyllä suunnittelee parhaillaan yhdistymistä Baylor College of Medicinen kanssa, mutta neuvottelut on pahasti kesken..

Ville kirjoitti...

mama: anonyymisti voi sit suorittaa tutkinnon nettiyliopistosta;) Kyllä mä kannatan henkilökohtasta (pienryhmä) opetusta ainakin perusopintojen jälkeen. Sisäänottoa vois pienentää, joo. Ja kohdistaa sitä ees vähän siihen suuntaan mitä töitä on tarjolla.

Nää muuten kilpailee nettisivuillaan yleisesti sillä, missä opiskelu on halvinta + mihin on vaikeinta päästä sisään. Eli oikeesti pyritään rekrytoimaan lahjakkaita opiskelijoita.