sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Atlanta

Palataanpa vihdoinkin viime lokakuiseen Atlantan reissuun, joka oli Villelle työmatka ja mulle miniloma. Me tehtiin hommasta road trip, eli kuljettiin omalla autolla. Kaksi päivää perille, kaksi takaisin, hieman eri reittejä. Ainoa sen isomman maininnan arvoinen pysähdys oli Talladegassa, josta onkin ollut jo juttua aiemmin.

Atlantassa me vietettiin varsinaisesti kaksi päivää, kun keskiviikkoiltana saapuessa jaksettiin vaivoin edes syömään ennen hotellihuoneeseen simahtamista, ja lauantaina lähdettiin kotimatkalle heti Villen viimeisen konferenssitapahtuman jälkeen puoliltapäivin. Mutta torstaina ja perjantaina seikkailin tutustumassa Atlantan nähtävyyksiin, eikä Villekään sentään ihan koko aikaa työasioiden parissa viettänyt.

Ensimmäinen kohteeni oli Georgia Aquarium, koska meille on muodostunut vähän perinteeksi tutustua paikallisiin akvaarioihin. Menin paikalle itsekseni, koska Villen konferenssin perjantainen iltatilaisuus järjestettiin akvaariolla yksityistilaisuutena, eli Ville pääsi myös kiertelemään paikkaa. Ja se oli kyllä kiertelyn arvoinen. Tähän asti Galvestonissa sijaitseva Moody Gardens -akvaario on ollut meidän ylivoimainen suosikki, mutta Georgia Aquarium nousi kyllä rinnalle, suunnilleen tasoihin.
Beluga-valaita

Piraijoita

Valashait on maailman suurimpia kaloja. Georgia Aquariumista niitä löytyi useampiakin.

Ne oli ihan valtavan kokoisia ja oli aika mieletön näky kun sellainen uiskenteli yläpuolelta.

Akvaarion pihalla oli delfiinipatsaita, joista yhdellä oli Atlanta Falconsien pelipaita, ja ilmeisesti koko joukkueen nimmarit sen pintaan raapustettuina.

Akvaariosta suuntasin World of Coca-Colaan, kyseiselle limpparille omistettuun museoon. Coca-Cola kun on nimittäin Atlantasta kotoisin. Tämäkin kohde oli oikein viihdyttävä ja käymisen arvoinen. Moneen eri osastoon jaetun paikan viimeinen kohde (no, viimeinen ennen matkamuistomyymälää tietenkin) oli maisteluhuone, jossa sai hörppiä yli kuuttakymmentä eri limpparia joka puolelta maailmaa, sekä tietenkin rajattomasti kokista.
Olympiasoihtuja eri vuosilta. Coca-Cola on ollut olympiakisojen sponsori jo usean vuoden ajan.

Väittivät että tässä holvissa säilytetään kokiksen supersalaista valmistuskaavaa.


Alkuillasta käveltiin vielä yhdessä ympäri ihan meidän hotellin vieressä sijaitsevaa Olympiapuistoa ennen illalliselle suuntaamista.
Meidän hotelli on tuolla taustalla.


Perjantaina oli vuorossa kohde, jota itse odotin ihan eniten, nimittäin Margaret Mitchellin koti. Hommaan kuului opastettu kierros Tuulen viemää -teoksen kirjoittajan asunnossa, pieni museo, sekä Tuulen viemää -elokuvan teosta kertova näyttely. Hirmu mielenkiintoinen juttu kokonaisuudessaan, mutta ihan parasta oli ihan tosi hauska ja viihdyttävä opas, joka kävi läpi paljon yksityiskohtia Mitchellin elämästä ja kyseisen talon historiasta.
Mitchellin asunnon ovi. Asunnossa sisällä ei valitettavasti saanut kuvata.


Perjantai oli Villellä hyvin lyhyt päivä, joten oltiin etukäteen sovittu että miestä eniten kiinnostava kohde käytäisiin läpi perjantai-iltapäivänä yhdessä. Tämä kohde oli opastettu kierros CNN:n tiloihin. Meidän hotelli oli itse asiassa CNN-Centerissä, joten sen sijainti oli kaiken kaikkiaan mitä mainioin, eikä vähiten siksi että Villen konferenssi pidettiin aivan kadun toisella puolella.
Konferenssikeskus. Taustalla näkyvä pyöreä rakennus on muuten Atlanta Falconsien kotiareena.

Kaikki tämä teki meidät CNN:n uumeniin vieneestä kierroksesta tavallaan vielä kiinnostavamman, kun kuitenkin ihan nurkilla oltiin pyöritty jo suhteellisen paljon. Ja olihan se nyt muutenkin ihan tosi mielenkiintoista päästä näkemään studioita ja muita tiloja, ja oppia lisää siitä miten iso uutiskanava toimii ja ylläpitää päivittäisiä operaatioitaan.

Illalla Villellä oli konferenssin iltajuhla akvaariolla, ja vaikka olinkin tuntenut oloni varsin turvalliseksi kaupunkia kiertäessäni, en kuitenkaan halunnut liikkua yksikseni enää iltamyöhällä. Siispä päätin käyttää tilaisuuden hyväksi ja otin suunnaksi hotellin hienon saunaosaston, johon kuului ulkosalla oleva uima-allas ja poreamme. Reilun tunnin verran nautiskelin siis vuorotellen virkistävästä pulikoinnista uima-altaassa ja rentouttavasta loikoilusta poreammeessa tähtitaivaan alla, ja mietin että voisipa se elo olla kurjempaakin.
Hotellin melko hulppea uima-allasalue.

Atlanta oli kokonaisuudessaan oikein kivanoloinen kaupunki, vaikkei me nyt hirmu paljoa ehdittykään noin lyhyessä ajassa. Mutta varsin sopiva kohde vastaavalle minilomalle, ja tulipahan käytyä taas ihan uudessa osavaltiossakin.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Uusin silmin

Täällä on tapahtunut tässä loppuviikon aikana melkoisen suuria muutoksia, kävin nimittäin tuossa torstaina Lasik-leikkauksessa. Asia on ollut mielessä enemmän tai vähemmän säännöllisesti jo jonkin aikaa, mutta useampi viikko sitten vuotuisessa näöntarkastuksessa päätin rohkaista mieleni ja kysellä optikoltani asiasta hieman tarkemmin. Sitten juttelin Villen kanssa, ja kun hänkin kannusti minua selvittämään asiaa enemmän, päätin varata uuden ajan optikolta konsultaatioon.

Ensimmäinen konsultaatio optikon kanssa ei paljastanut mitään mikä tekisi minusta huonon kandidaatin, joten seuraava askel oli varata toinen konsultaatio operoivan lääkärin kanssa. Tämä aika oli tiistaina, kun vietin pari tuntia klinikalla, jossa minulle tehtiin kaikenlaisia testejä ja ihan tosi kattavia näöntarkastuksia. Kattavampia kuin koskaan aiemmin, ja se on aika paljon sanottu ihmiseltä joka on kuitenkin käyttänyt silmälaseja yli puolet elämästään. Kaikkien testien jälkeen lääkäri kuitenkin totesi minun olevan ihan täydellinen kandidaatti Lasik-leikkaukseen, kuulemma oikea oppikirjatapaus. Ja sitten minulle kerrottiin että he operoivat aina torstaisin, ja että seuraava vapaa aika olisi todennäköisesti jo samalla viikolla.

Vaikka olinkin kuvitellut saavani harkita tilannetta parisen viikkoa, päätin tarttua tilaisuuteen ja varata Lasik-aikani vielä saman viikon torstaille. Siispä torstaina Ville tuli hakemaan minut puolikkaan työpäivän jälkeen, ja suuntasimme pikaisesti lounaalle ja hakemaan apteekista Valium-reseptin. Sitten matka jatkui klinikalle. Tässä vaiheessa jännitti jo melkoisesti, joten kun heti klinikalle päästyämme minua kehotettiin ottamaan se Valium, tuli se melko lailla tarpeeseen.

Pari testiä tehtiin vielä uudemman kerran juuri ennen operaatiota, että laseriin saatiin varmasti ohjelmoitua oikeat tiedot, ja sitten pääsinkin sisään varsinaiseen operaatiohuoneeseen. Asetuin ”leikkauspöydälle” makaamaan, ja sain rinnalleni Sandy-nimisen pehmokoiran, josta sain pitää kiinni. Aika soma yksityiskohta, jota arvostin kyllä suuresti, oli nimittäin oikeastaan aika mukavaa että oli joku jota halata kun pikkuisen jännitti, ja ehkä aavistuksen pelottikin.

Operoiva lääkäri oli ihan mahtava, ja vaikka hän oli selittänyt koko homman kulun jo etukäteen, jutteli hän vielä operaation edetessä koko ajan että mitä kulloinkin tapahtuu. Ensin yksi masiina leikkasi silmän pinnasta läpän, jonka jälkeen sänky siirtyi automaattisesti laserin alle, ja sarveiskalvoa trimmattiin silleen sopivasti, ettei laseja enää tulevaisuudessa tarvita. Sitten lääkäri asetteli sen aiemmin leikatun läpän takaisin paikalleen silmän suojaksi. Silmään oli aiemmin laitettu sen verran rajusti puuduttavia tippoja, ettei kipua tuntunut missään vaiheessa. Ainoat tuntemukset oli silloin kun läppää leikatessa tuntui painetta, ja kun laseroidessa haistoin palaneen käryä (hyvin häiritsevää muuten, kun tietää sen tulevan omasta silmästään...).

Välittömästi operaation jälkeen näkö oli jo huomattavasi parempi kuin ennen leikkausta, mutta kuitenkin sen verran sumea että meidät käskettiin suoraan kotiin ja nukkumaan lääkehuuruja pois. Nukkuminen oli suositeltavaa myös siksi, että silmiin laitettujen tippojen vaikutus häipyy noin puolessa tunnissa, ja yleensä potilaat kokevat pahinta epämukavuutta tai kipua noin kolmen - neljän tunnin ajan leikkauksen jälkeen. Suuntasin siis kotiin päästyämme suorinta tietä nukkumaan.

Valitettavasti suunnitelma petti sen verran, että heräsin noin tuntia myöhemmin, eli kivun ollessa juuri pahimmillaan. Silmissä tuntui aivan järkyttävä polttava tunne, jonka lisäksi niistä valui kyyneleitä aivan solkenaan. Olin saanut mukaani puuduttavia silmätippoja joita oli lupa käyttää kuusi tuntia leikkauksen jälkeen, ja niitä laitettiinkin seuraavan tunnin aikana silmiini useampaan kertaan. Napsin myös pari Valiumia lisää, ja sain lopulta onneksi nukahdettua uudelleen. Kun heräsin seuraavan kerran kolme tuntia myöhemmin, oli kaikki hyvin, eikä silmissä tuntunut lainkaan kipua, tai epämukavuutta.

Perjantaiaamuna kävin jälkitarkastuksessa, jossa todettiin vasemman silmän näöksi 20/20 (joka on hyvän näön perusstandardi), ja oikea silmä oli 20/15 (joka on perushyvää näköä yhden pykälän parempi). Seuraavan viikon ajan silmiin laitetaan monta kertaa päivässä kaikenlaisia silmätippoja (antibiootteja, tulehduksenestolääkkeitä, plus ihan perus kosteuttavia silmätippoja), mutta jo nyt voidaan sanoa että operaatio oli menestys, enkä todennäköisesti tarvitse laseja moneen vuoteen. Minun tilanteessani olevilla potilailla lasit tulevat kuulemma yleensä seuraavan kerran kyseeseen joskus reilun kymmenen vuoden päästä, kun ikänäkö alkaa vaivata ja aiheuttaa lukulasien tarvetta.

Ihan ilmaista ei tämä lysti ollut, mutta näin kolme päivää myöhemmin olen kyllä ihan tosi tyytyväinen. Ja vastaan mieluusti kaikenlaisiin kysymyksiin kommenttiosion puolella.