lauantai 3. heinäkuuta 2010

50 (+1)

Meinas melkein unohtua kertoa yhdestä hienosta jutusta, joka tapahtui jo toukokuun lopulla kun lomailtiin Washingtonissa. Katsokaas nimittäin tätä:
Meillä oli kovat ennakko-odotukset ainoana puuttuvan West Virginian suhteen kun niille suunnille lähdettiin, mutta parin ensimmäisen päivän tuloksettoman bongailun jälkeen oltiin jo valmiit toteamaan ettei koko osavaltiossa ole oikeasti yhtään autoa. Tai ainakaan ne ei ikinä lähde sieltä mihinkään.

Oletus osoittautui virheelliseksi sinä päivänä, kun meillä oli ne liput kiertoajeluille. Yhtäkkiä silmiini osui ohitettavassa autossa ihan uuden näköinen rekisterikilpi ja West Virginiahan siinä luki. Hihkuin asiasta innoissani Villelle, jonka kanssa jäätiin yhdessä odottamaan josko liikenne olisi suotuisa ja kyseinen auto pääsisi uudestaan kirimään rinnalle. Vähän koomista, kun opas osoittaa innoissaan oikealla puolella olevaa Valkoista Taloa ja kaikista muista poiketen kaksi turistia roikkuvat lähes ikkunasta ulkona vasemmalla puolella. Mutta tiirailu palkittiin ja lista on nyt vihdoinkin täynnä. Mitäs me sit kerättäis?

5 kommenttia:

rauni kirjoitti...

Onneksi olkoon! Keksikää nyt jotain mukavaa bongailtavaa, on kiva seurata miten lista täytyy.

rauni kirjoitti...

Onneksi olkoon!
Keksikää nyt joku kiva bongattava, sitä on mukava surata miten se lista täytyy.

Andy kirjoitti...

Kiitos kiitos, oli kyllä hieno hetki. ;) Me koitetaan keksiä jotain uutta viihdykettä jossain vaiheessa. :)

Saara kirjoitti...

Mites, oletko jo kerannyt kaikkien osavaltioiden kolikot?

Andy kirjoitti...

No niiden kanssa me oikeastaan vähän huijattiin ja hommattiin tällainen. Muuten oliskin ollut varsin hyvä ehdotus, ainakin olis työllistänyt varmaan melko pitkään.. ;)