Huonoa huumoria

Joitakin vuosia sitten olin aika pahasti koukussa WWE:n SmackDowniin. Vapaapainia siis. Eipäs naureta siellä, seurasin sarjaa aktiivisesti mm. koska kirjoitin siitä muutamankin esseen mediatutkimuksen kursseille. (Jätän nyt mainitsematta että seurasin jo kauan ennen esseitä, jotka olivat enemmän seuraus kuin syy...) Koska silloisessa vanhassa kämpässäni ei näkynyt Sub joka ohjelmaa Suomessa esitti, vierailinkin ahkerasti erään kaverin luona ohjelmaa tapittamassa (Kiitti vaan kovasti, tiedät kyllä kuka olet!). Mutta sitten juonikuviot alkoi ärsyttämään, kun esim. Undertaker muka kuoli, mutta kävi silti mätkimässä vastustajia haudan takaa, ja koko hommasta meni vähän maku.

Tosi addiktio ei kuitenkaan parane koskaan. Siispä aina välillä huomaan istuvani sohvalla maanantai- (Raw) tai perjantai-iltaisin (SmackDown) tuijottamassa kun isot rumat kaverit uhoaa toisilleen. En kuitenkaan ole asiasta kovin huolissani, koska ihan joka jaksoa ei sentään tarvitse nähdä. Mutta on ollut hauska saada tilaisuus seurata molempia WWE:n sarjoja, koska juoni etenee molemmissa ja Suomessa näytettiin tosiaan vain toista. Suomen jaksot olivat myös huomattavasti lyhennettyjä versioita, joista esim. WWE:n Divat oli kokonaan karsittu pois.

Tämä sairaus, tunnustan, on vain ja ainoastaan minun, eikä Ville ymmärrä sitä lainkaan. Joskus se seuraa hetken vieressä ja kommentoi kuinka typerältä koko touhu vaikuttaa. No just, siinähän se hupi onkin! Niin huonoa viihdettä, että on jo oikeastaan taas tosi hauskaa. Ja aivan ilmiömäisen suosittua täällä päin maailmaa. Siksipä sarjaan kuuluvat oleellisesti maksulliset erikoislähetykset säännöllisin väliajoin, mutta niihin en ole vielä sortunut. Vaikka ylihuomisen Extreme Rules hieman kyllä houkuttaisi...