Täällä tosi-tv:n luvatussa maassa pyörii jos jonkinlaista reality-sarjaa. Yksi kiinnitti huomioni tuossa päivä muutama sitten, ja sen nimi on Hitched or Ditched. Kaikessa älyttömyydessään sarjan idea on se, että seurustelevat pariskunnat jotka eivät osaa päättää pitäisikö heidän sitoutua pysyvästi pakotetaan tuo valinta tekemään. Heille järjestetään heidän unelmiensa häät, ja alttarilla sitten joko sanotaan tahdon tai heippa. Katsoin puolihuolimattomasti yhtä jaksoa, enkä kyllä toista halua nähdä...
Mutta miksi se yksi jakso sitten kiinnitti huomion? No, sulhasen äiti oli, sanotaanko nyt kauniisti, aivan totaalinen sekopää. Hän ilmoitti välittömästi hääsuunnitelmista kuullessaan että ei käy, tuo naikkonen ei tähän perheeseen tule, ja miten ikinä hänen ihana poikansa voi mennä naimisiin sellaisen naisen kanssa joka häntä vihaa. Morsian sen sijaan ilmaisi joka käänteessä halunsa yrittää korjata anoppikokelaan kanssa tulehtuneet välit, mutta turhaan. Uhattuaan ties millä, äiti sai lopulta tahtonsa läpi ja mies hylkäsi morsionsa alttarille, joskin olen taipuvainen uskomaan että se oli morsiamen kannalta vain ja ainoastaan positiivinen asia.
Näin jälleen törmättyämme malliesimerkkiin legendaarisesta hirviöanopista, haluammekin Villen kanssa ilmaista vilpittömän ja rajattoman kiitollisuutemme siitä, että meille on kyllä anoppilotto molemmille tarjonnut ihan täysosumaa. Te ootte hei oikeasti ihan tosi huippuja!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
KIITOS Ville kyllä meillekin on siunaantunut ihan loistovävy.
Muidenkin sukulaisten ( siis Villen) kanssa tulemme loistavasti toimeen.Kiitos myös heille. T. Rauni ja Mauri
Se on kyllä hieno homma että te tuutte keskenänne kaikki juttuun. Eikä muuten ole meillä Villen kanssa tuo appiukkolottokaan huonommin mennyt... ;)
Hyvä että vävy kelpaa, kun en meinannut ihan heti mihinkään tästä kadota:)
voi onnen ja ilon päivää: sarjaa löytyy kuin löytyykin netistä! (pakkohan mun nyt noin idioottimaista ideaa on ees vilasta, voidaan sit taas skypessä vaahdota)
huonolla tv-saralla tapahtunutta: eilen tuli kolmosen 45min special -sarjassa dokkari esineisiin rakastuneista naisista. yleensähän meikäläinen oikeen piehtaroi näis tirkistelydokkareissa, koska mikään ei oikeesti vahvista omaa normaaliuden tunnetta yhtä tehokkaasti ku kaiken maailman friikit. mut ny täytyy sanoo et tultiin siihen pisteeseen, mis vaan toivoo, et oisivat ny voinu nääkin tyypit jättää rauhaan. vaik ne haastatellut naiset ihan vilpittömästi halusivat kertoo tilanteestaan ja olivat onnellisii, et vihdoinki joku kuuntelee heitä, ni kyl siin vaihees ku eiffel-tornin kans naimisiin menny tyyppi rupee paneen suhdettaan täytäntöön, ni... ei sanat enää riitä.
Mä muuten päätöksestä huolimatta vilkuilin eilen yhtä jaksoa tuosta sarjasta, ja taas hirviöanopin motivoimana. Mustan sulhasen äiti ei hyväksynyt pojalleen valkoista tyttöystävää, ja kutsui kyseistä naista mm. valkoiseksi paholaiseksi. Että sillä linjalla...
Lähetä kommentti