Kenen häät?

Sillon aikanaan kun suunniteltiin meidän häitä, koukutin itseni Nelosen sopivasti esittämään sarjaan Bridezillas. Sarjassa seurataan pariskuntia hääjärjestelyjen loppuhetkillä, keskittyen morsiamiin joista vähitellen kuoriutuu totaalisia ihmishirviöitä. Se oli maailman rentouttavinta katsottavaa oman (rehellisesti melko olemattomaksi jääneen) häästressin keskellä. Näihin ihmisiin verrattuna meillä oli kaikki kunnossa, enkä ainakaan ollut likimainkaan yhtä kamala kuin ne naiset siinä sarjassa.

Meidän häät pistettiin kasaan alle puolessa vuodessa, enkä ole vielä eläissäni oppinut ymmärtämään niitä ihmisiä, jotka suunnittelee omiaan jonnekin kahden vuoden päähän. Mihin niin paljon aikaa edes tarvitaan? Toisaalta, ne on varmaan just niitä ihmisiä, joilla pitää kaikki olla just vimpan päälle sellaista, kun on tarhan prinsessaleikeistä asti haluttu ja haaveiltu. Askarrellaan koristeita ja kutsukortteja ja niille kirjekuoria ja väkerretään sormenpäät verillä jotain hääkarkkeja. Mikäs siinä, jos joku siitä tulee onnelliseksi ja kokee että se on oma juttu. Meille se ei ollut. Kutsut tuli painosta ihan valmiina, kirjekuorien kera. Ei tarvinnut kun kirjoittaa osoitteet päälle ja viedä postiin. Pöytiin pistettiin Fazerin Sinisiä kippoihin ja hyvin näytti kelpaavan. Ainoa askarteluksi laskettava oli, kun väännettiin opastekyltit juhlapaikalle. Ja niihinkin käytettiin pahvia, rautalankaa, kontaktimuovia ja jeesusteippiä. Ei tarvinnut pähkäillä mitään ylisöpöjä prinsessahäitä meille.

Me katsotaan aina välillä Bridezillasia täälläkin ja ne on edelleen kaikki ihan pähkähulluja ne naiset. En mä pidä pahana jos joku haluaa massiviiset häät pikkutarkkoine yksityiskohtineen, kyllä saa järjestää just sellaiset kuin haluaa. Mutta sitä mä en ymmärrä, että miten sitä on valmis ajamaan itsensä niin hulluuden äärirajoille, ettei se ole enää kivaa. Ihan hirmu moni niistä sanoo, että onneksi nää häät on nyt ohi, eihän tällaista kestä kukaan. No ei kai, kun suunnitellaan onnettoman huonosti, ylitetään budjetti suuruudenhulluina moneen kertaan, eikä mistään suostuta tekemään yhtään kompromissia. Sit parutaan koko juhlan ajan, kun jossain nurkassa olevassa kukkalaitteessa on yksi ruusu pikkuisen vinossa. Mikä näitä ihmisiä vaivaa? Eikö se harmita sit joskus, ettei edes omista häistään nauttinut yhtään? Mulla oli ainakin omissani ihan tosi kivaa ja toivottavasti oli kaikilla muillakin. Eikö se oo aika kauhee ajatus, ettei omissa häissä olis kivaa?

Mistä tää nyt tuli kaikki mieleen? No lehdessä olevista hääilmoituksista. Täällä tuntuu olevan jotenkin tosi voimakas ajatus siitä, että häät on morsiamen juttu ja sulhaselle vähän sellainen pakollinen paha. Bridezillasissa on monta kertaa nähty ja kuultu morsiamen sanovan että tää on hänen juhla ja kaiken pitää mennä just silleen kun hän haluaa. Se mitä sulhanen haluaa on toissijaista. Yhdessä jaksossa sulho sanoi jossain vaiheessa morsmaikulleen että nää on hei meidän häät, yhdessä pitää päättää. Niin siihen vastasi raivoisa nainen että eikä ole meidän häät, vaan mun häät, silleen tehdään kuin minä haluan! Mietittiin Villen kanssa että tuolla mentaliteetilla olis käynyt kyllä tosi äkkiä niin, että sais ihan yksin niitä häitä sitten viettääkin... Mut kai se sit on täällä jotenkin "normaalia" koska sinnikkäästi ne aina naimisiin päätyy, vaikka sulhaset onkin ihan tossun alla. Tästä muistuttaa myös tosiaan joka sunnuntain lehti, jossa hääilmoitukset julkaistaan. Yhdeksän kertaa kymmenestä kuvassa on vain morsian yksinään (kihlausilmoituksissa on yleensä molemmat). Voisko joku kertoa miksi mä haluaisin hääkuvan vain itsestäni?