maanantai 28. syyskuuta 2009

"Yhdeksän kuukautta kesää..."

Aattelin vaihteeksi raportoida säätiedoista, kun tulevat vieraat halusi tietää millaista vaatetta pakata mukaan. Lähdetään nyt vaikka siitä, että edellisten vieraiden kanssa tehdyn kiertoajelun opas kertoi Houstonissa olevan kaksi vuodenaikaa: yhdeksän kuukautta kesää ja kolme kuukautta helvettiä. Helpottuneina kerrottakoon, että alamme hiljalleen siirtyä sinne kesän puolelle...

Säätiedotuksissa puhutaan uudesta viileästä rintamasta, jonka pitäisi osua meidän kohdille suunnilleen huomenna, lämpimän ja kauniin viikonlopun jälkeen. Viileä rintama tarkoittaa sitä, että lämpötilä pysyy suurimmalti osin alle yhdenksänkymmenen äffän, mikä suunnilleen 32 ceetä vastaa sillä tutummalla asteikolla. Jep, kovin on viileää. Viilenemistä edesauttaa se, että täällä on satanut aika paljon. Ja vaikkei sataiskaan, niin on kuitenkin varsin pilvistä, eikä aurinko pääse porottamaan ihan niin tukalasti.

Kun vähitellen livutaan kohti lokakuuta, laskevat lämpötilat vähän lisää. Kovin paksuja vaatteita ei silti tarvitse kaivaa esiin (tai vieraiden pakata mukaan), koska alle kahdenkymmenen asteen ei elohopea oletettavasti laske kuin korkeintaan yöaikaan. Katsellaan sit talvikuukausina uudestaan, silloin voi lämpötila laskea jopa kymmenen asteen tietämille.

4 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

Hienoa, että kesäkeleihin tullaan.. jos nyt joku hurrikaani sitten eksyis niin vois ottaa vain kokemuksena. Villapaidat siis kotiin ja kesävaatteita mukaan mutta niitäkin mahdollisimman vähän että mahtuu takaisinpäin sitten enempi........ jos visa-limiitti kestää ;-)
Hei Tarja... et kirjoittanut sanaakaan jalkapallosta.. Wautsi.. ;-)

Andy kirjoitti...

Sisätiloissa on usein sen verran ilmastointia, että kannattaa varautua myös muutamalla kevyellä pitkähihaisella ja -lahkeisella vaatteella. Ja meillähän pääsee sitten pesemään pyykkiä kanssa, niin vaatteita voi käyttää useamminkin. :)

sirpa kirjoitti...

Mutta ne teidän pesukoneet tekee sellaisia tepposia... enkä mä halua enää vauvanvaatteita ;-)

Andy kirjoitti...

=D