maanantai 21. syyskuuta 2009

Leirielämää olohuoneessa

Meillä ollaan melko yksimielisiä siitä, ettei televisio lähtökohtaisesti kuulu makuuhuoneeseen. Aina silloin tällöin, ihan vaan välillä, on kuitenkin hauska tuoda vaihtelun vuoksi makuuhuone television luo. Kotosalla Suomessa näin kävi vähän vahingossa kerran, kun meidän sänky hajosi. Roudattiin sitten patja olohuoneen lattialle, kun sinne sai parhaiten raivattua tilaa, ja vietetiin leirielämää kunnes saatiin uusi osa valmistusvirheisen tilalle. Ja katsottiin telkkaria sängystä, koska olohuoneessa ei juuri muualle mahtunut, kun patja täytti pitkälti koko vapaan lattian.

Tänään ei sentään siirretty sänkyä olohuoneeseen, mutta päätettiin testata vihdoinkin meidän vuodesohvaa. Se on kuitenkin kiva tietää, että miten se vaikka avataan, ennen kuin sitä tarjotaan tuleville vieraille mahdolliseksi yösijaksi. Hienosti toimi ja kyllä tässä nukkumaankin pystyy, vaikka patja onkin naurettavan ohut ja jouset painaa jonkin verran läpi. Mut jos ei montaa yötä tarvii nukkua, niin eiköhän sitä sit pärjää, ainakin vähän paksunahkaisemmat yksilöt. Ja ehkä me voidaan ilman vieraitakin leireillä taas pari päivää ja katsoa telkkaria sängystä. Etenkin kun yöksi voi sitten siirtyä televisiovapaaseen ja, mikä tärkeintä, pehmeäsänkyiseen makuuhuoneeseen.

4 kommenttia:

marketta kirjoitti...

Joko on tauti talttunut, vai pitaako huolestua?
Taalla muistutetaan kaikkialla, kuinka kasia tulee pesta yhtenaan, mutta niin varmaan muistutetaan siellakin.

Andy kirjoitti...

Se oli tosiaan jo menossa pois, mutta vaihtoi sitten muotoa yskäksi, kuten mulle aina käy. Joten nyt mä sit köhin varsin ahkerasti, jonka takia kurkku on melko arka. Mut muuten on jo ihan hyvä olo.

sirpa kirjoitti...

Mä en sit ainakaan nuku niin ohuella patjalla ;-))))

Mä kävin Pulssissa maanantaina lääkärissä, niin ne muuten vielä kätteli ja sanoi ettei semmoisia tauteja täällä ole nähtykään.. että ei siellä panikoitu influenssapelon kourissa..

Televisio makkarissa on ihan ehdoton juttu!! kysy vaikka meidän lapsilta.. jotka viikonloppuaamuisin tulee katsomaan sänkyyn lastenohjelmia.. ja äiti saa torkkua vielä vähän;-)

Andy kirjoitti...

Meidän kun ei tarvi miettiä tota lapsipuolta asiasta, niin voidaan hyvin pitää telkku poissa makkarista. Ja sää saat sit paksumman patjan. :)