torstai 17. syyskuuta 2009

Golfia kampuksella

Ricen kampuksella suhaa jatkuvasti kymmeniä golfkärryjä, joilla kai lähinnä huoltohenkilöstö yms. kulkee paikasta toiseen. Joihinkin kärryihin mahtuu neljä henkeä kun taas joissain takapenkit on korvattu pienellä lavalla tai tavarankuljetuslaatikoilla. Sähkökäyttöiset menopelit on aika kätevän oloisia vekottimia nopeaan siirtymiseen rakennusten välillä. Etenkin kesän kovimmilla helteillä olen usein katsellut kateellisena vierestä kun golfkärry paahtaa ohi. Siksipä kärryajelu onkin kohonnut korkealle listalla vuoden aikana koettavista asioista.

Bioengineering-laitoksen muutettua kampuksen laidalle uuteen rakennukseen on suunnitelmissa ollut hankkia myös tutkijoiden käyttöön kulkupelejä, joilla kampuksella käyntejä voisi helpottaa. Huhua on ollut niin golfkärryistä, polkupyöristä kuin Segwaystakin. Saas nähdä josko puheet jossain vaiheessa muuttuisi todeksi. Täytyy sanoa että Segway olisi noista vaihdoehdoista ehkä hupaisin, mutta valitettavasti täysin hyödytön tavaroiden tai useamman ihmisen kuljettamiseen.

Tänään mä sitten vihdoin pääsin sellaisen golfkärryn kyytiin! Olin kävelemässä kampukselta kohti meidän BRC-rakennusta ja jouduin väistämään sivuun kun takaa lähestyi kärry. Kuski kuitenkin yllättäen pysähtyi mun kohdalla ja kysyi että kelpaako kyyti, kun selvästi ollaan matkalla samaan suuntaan. Kelpasihan se ja hyppäsin kärryn takapenkille selkä menosuuntaan. Yllättävän kovaa vauhtia kärry kulki; arviolta 20-30 kilsaa tunnissa. Taas ollaan siis yhtä kokemusta rikkaampi.

2 kommenttia:

marketta kirjoitti...

Suosittelen vakaasti ennakkoluuloista luopumista, ja golfmailoihin tarttumista tosipelit mielessa. Sillakeinoin voisi paasta tuonnempanakin golfkarryn kyytiin.
Meilla on menopeli vaihtunut taas Sisukissaan, joka sukii viiksiaan kerrankin myotatuulessa Portugalin lansisivua etelaanpain ! Tama on kivaa.

Ville kirjoitti...

Ei taida minusta tulla golfaria, vaikka kärryn kyydissä olikin hupaa.

Hienoa että tuulet ovat myötäiset. Ehkä tämä on enne eläkepäivistä nauttimaan päässeelle.