perjantai 11. syyskuuta 2009

Postimaksuja

Käväisin tänään taas postissa pistämässä yhden synttärilahjan matkaan ja ajattelin kertoilla vähän lisää paikallisen postin toiminnasta, vaikkei aihe ehkä juuri muita kuin työkavereita kiinnostakaan. Aiemminhan oli puhetta siitä, että jokaiselle maalle on oma lähetyskoodinsa (kun Suomessa on yksi yhteinen "postinumero" kaikille ulkomaan paketeille). Tämän eroavaisuuden lisäksi kohdemaa, sekä iso liuta muuta tietoa, kirjataan asiakkaalle jäävään kuittiinkin. Esimerkiksi minun tänään saamassani kuitissa oli kaksi tuotetta, joista toinen oli tuttuun tapaan postin lähetyspussi. Toinen olikin sitten itse lähetys ja piti sisällään seuraavat tiedot:
  • maa, johon paketti on matkalla
  • paketin virallinen nimike (Suomessa puhuttaisiin esim. Priority tai Economy maksikirjeestä), eli sellainen ja sellainen kansainvälinen lähetys
  • paketin paino
Uskomattoman informatiivisen kuitin lisäksi todistin jälleen kerran itselleni kuinka oikeassa olenkaan ollut sanoessani että paketin lähettäminen täältä Suomeen on huomattavasti halvempaa kuin Suomesta tänne. Tarkistin oikein postin sivuilta hintalaskurista että mitä olisi pitänyt pulittaa toiseen suuntaan samasta lähetyksestä ja hinta olisi ollut liki kaksinkertainen! Vielä siinäkin tapauksessa, että olisin Suomessa valinnut hitaamman toimitusmuodon ja yrittänyt säästää rahaa, olisi hinta ollut korkeampi kuin täältä lähettäessä. Mutta sitähän ei kai kukaan kiistäkään, etteikö Suomen posti Itella olisi suhteellisen kallis...

2 kommenttia:

sirpa kirjoitti...

ei kai vain tämä liity jotenkin 18.09. päivän lähestymiseen ja eräseen pikkumieheen joka on syntynyt tuona päivänä.. ja joka on muuten alkanut harrastamaan jääkiekkoa... NHL kutsuu...;-))
Eikö Amerikassa enää mitään syyskuun 11. päivänä.. vai onko kaikki jo unohdettu.??
ja mä kun luulin että ne on oikein kaikkien muistoloiden faneja..

Andy kirjoitti...

Liittyypä hyvinkin juuri siihen. ;)

Oli täällä eilen kaikenlaisia muistojuttuja, mutta ei me osallistuttu sellaisiin. Syyskuun 11. on nimetty Patriot Dayksi.