Eka, toka, kolmas, palo

Tehtiin tänään taas jotain molemmille uutta ja ihmeellistä ja käytiin katsomassa baseballia Minute Maid Parkissa. Kotijoukkue Houston Astros hävisi täpärästi Pittsburgh Piratesille, mutta hauskaa oli silti. Baseball oli vähän kuin pesäpalloa olis katsonut, mutta ei kuitenkaan. Tutulta se kuitenkin tuntui, vaikka eroavaisuuksiakin on melko paljon.
Kaikki varmasti tietää että baseballissa syötetään ihan eri tavalla, kun pallo viskataan lyöjää kohti. Huippusyöttäjän kädestä lähtiessään pallo saattaa kiitää jopa yli 200 kilsaa tunnissa, joten lyöjän osuminen palloon on suunnilleen miljoona kertaa hankalampaa kuin pesäpallon lempeässä ylös vippauksessa. Kolmesta hudista (tai jos jättää lyömättä suoraan ja siis kelvolliseen syöttöön) tulee palo ja suurin osa paloista tapahtuukin just kotipesässä ilman että lyöjä pääsee koskaan edes etenemään. Muutenkin paloja tulee ihan eri tahtiin kuin pesiksessä, kun esimerkiksi koppilyönneistä palaa aina. Siksipä baseballia pelataankin yhdeksän vuoroparia (jos ne päättyy tasan niin jatketaan vuoropari kerrallaan kunnes peli ratkeaa), eikä peli siltikään kestä kohtuuttoman kauan. Vaihtoja on usein, jopa ilman että lyövä joukkue on kertaakaan edennyt ykköspesää pidemmälle. Kuten kuvistakin näkee, pesät kierretään nätisti vastapäivään ringissä, eikä silleen siksakkia kuten pesiksessä.
Syöttöjen lisäksi toinen näyttävä eroavuus pesäpalloon on takalaittomien puuttuminen. Se kun on silloin homerun, eli kunnari. Eikä sitä pysäytetä tylsästi kolmoselle, vaan juostaan silleen lönkötellen ja tuulettaen koko lenkki yleisön hurratessa villisti. Paitsi sitten kun kunnari oli vierasjoukkueen. Silloin ei hurrattu.
Yleisesti ottaen baseball oli yllättävän hidastempoista katsottavaa. Kuten sanottu, suurin osa paloista tehtiin suoraan kotipesään syöttötilanteessa ja kun osumista ylivoimaisesti suurin osa päätyi kopiksi, vaihtuivat puolet tiuhaan ilman suurta määrää näyttäviä etenemisiä. Pirates teki kaksi juoksua joista toinen kunnarilla, Astros löi yhden kunnarin. Pelistä puuttui kokonaan se mukaansa tempaava riemu ja riehakkuus mitä koin kun oltiin katsomassa sitä futista, enkä heti kärkeen ymmärtänyt lajin suunnatonta viehätystä. Ihan kivaa, muttei mitenkään erikoisen ihmeellistä. Kunnes sitten (kahden ja puolen tunnin jälkeen) viimeisen vuoroparin aikana yleisö yhtäkkiä päätti elää mukana ja sitä tunnelmaa löytyikin yllättäen ihan roppakaupalla. Astrot menivät viimeiseen sisävuoroon kahden juoksun takaa-ajosta ja aloittivatkin sen komeasti sillä kunnarilla. Harmillisesti kiri ei riittänyt, mutta hienosti ne yritti. Sitä mä vaan mietin, että miksei yleisö kannustanut samalla tavalla jo aiemmin? Miksi piti jättää ihan viime hetkeen se joukkueen tukeminen? Eikö olisi kannattanut hurrata niille kovasti jo aiemmin, kun niillä olisi ollut paremmin aikaa tasoittaa ja vaikka mennä johtoonkin? Mutta pelin loppuvaiheilla alkoi tosiaan mulle kuitenkin se viehätys aukeamaan, niin ehkäpä me löydetään itsemme Minute Maid Parkista vielä uudestaankin.
Baseball on muuten kaikkien numeroihmisten unelmalaji, koska siinä kirjataan tilastot aivan kaikesta mistä vaan voi kuvitella. Ja sit lyömässä olevan pelaajan tilastot lyödään valotaululle kansan ihailtavaksi. Pienellä päättelyllä me keksittiin noista suurin osa, mutta osa oli pakko luntata hyvän ystävämme Googlen avulla. Nyt ihan rehellisesti ja käsi sydämellä, osaisko joku lunttaamatta sanoa mitkä kaikki tilastot Quinteron taululla kerrotaan?
Kuvan saa klikattua isommaksi jos haluaa katsoa tarkemmin.