Laiskuruuden huonot puolet

No ainakin yksi huono puoli on tämä häpeällisen pitkäksi venynyt ajanjakso, jolloin kukaan ei koskenut blogiin. Yritetään siis käydä hyvin epämääräisellä sekasotkulla läpi mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua tämän suunnittelemattoman blogitauon aikana.

Saguaro-vauvat kasvattaa pikkupiikkejä. Kiva että saan seurata niitä vielä vuoden verran.

Käytiin molemmat lyhentämässä hiuksia kesän kunniaksi. Kampaamon ilmastointi oli rikki, joten kokemus oli tavallisuudesta poiketen rentouttavan ja miellyttävän sijaan tukala ja äärimmäisen epämukava. Allekirjoitettiin uusi vuokrasopimus tulevaksi vuodeksi. Olen edelleen kovin iloinen että toimiston väki onnistui sopimaan asian niin, että saamme jäädä tähän samaan asuntoon. Ei olisi millään jaksanut nähdä muuttamisen vaivaa vain päätyäkseen toiselle puolelle pihaa.

Meidän vuokrasopimus. Ihan siltä varalta että joku kuvitteli meidän aikanaan liioitelleen kun puhuttiin 700 allekirjoituksesta...

Hankittiin uudet lentoliput Suomen lomaa varten. Älkää kiltit houstonilaiset murtovarkaat nyt käyttäkö tilaisuutta hyväksenne kun kerron, että olemme Euroopan puolella tulevasta lauantaista kaksi viikkoa eteenpäin. Ollaan tehty paljon töitä, aina viime torstaihin asti. Sitten työlupani umpeutui ja olen pakotettu lomailemaan ilman sen kummempia velvollisuuksia siihen asti, kunnes saan uuden työluvan. Vaikka joutenolo ihan mukavaa onkin, toivon silti että uusi kortti odottaa minua kun tulemme Suomesta takaisin.

Työkaveri toi tuliaisia kesälomareissultaan.

Vaikken saakaan tehdä töitä, kävin silti työpaikalla heti seuraavana päivänä tervehtimässä yhtä työkaveria, joka palasi kesälomalta. Aikanaan hänen lomansa alkaessa olimme siinä käsityksessä, että emme ehkä näkisi enää ikinä, joten olin luvannut piipahtaa paikalla moikkaamassa vielä viimeistä kertaa. Niinhän ei nyt käynytkään, mutta kävin silti vaihtamassa kuulumiset ja kertaamassa viimeaikojen kummalliset käänteet ihan kasvotusten.

Olin saanut samalta työkaverilta jo aiemmin perinteiset korealaiset kirjanmerkit itselleni ja Villelle, sekä pienen pussukan.

Olen ravannut kenkäsairaalassa aivan liian usein. Lempisandaaleistani napsahti yksi remmi irti ja vein kengän korjattavaksi tiistaina. Samalla lupasivat vähän fiksailla kenkien kärkiä, joita yritän nähtävästi aktiivisesti tuhota potkimalla asioita, noutaa saa torstaina. Kiidin paikalle töiden jälkeen, mutta kenkiä ei löytynyt mistään. Sanoivat, että joskus asiat viivästyvät ja kengät eivät ole vielä palautuneet sieltä, mihin ikinä ne lähetetäänkin joskus korjattavaksi, mutta seuraavana päivänä pitäisi sitten viimeistään saapua. Palasimme paikalle lauantaina, jolloin Villen haukankatse bongasi poponi hyllyn päältä. Maanantaina laitoin sandaalit töihin jalkaan, mutta jo päivän puolivälissä se pirun remmi napsahti irti uudelleen. Tästä ärsyyntyneenä tein sen ainoan tehtävissä olevan asian, eli kävin ostamassa uudet sandaalit.

Niissä on röyhelökukkia ja ne on silti minusta hienot!

Kiikutin myös suosikkisandaalini takaisin liikkeeseen tiistaina ja kovasti pahoitteleva asiakaspalvelija huomasi, että remmiä ei ole koskaan liimattu uudelleen. Se on vain ujutettu takaisin pohjan väliin, mutta eihän se sillä tavalla mitään kestä. Sanoi että torstaina saisi tulla hakemaan, eikä todellakaan maksa mitään. Nyt kengät on kotona ja toivon kovasti että niillä kärsii kävellä. Ovat edelleen kuitenkin ihan tosi mukavat ja ihan erityisen hyvät töissä.

Bongattiin kampuksella lounastauolla kirkkaanvihreä gekko.

Koettiin myös viisumistressiä, kun Villen viisumi vanheni kesäkuun lopussa. Tehtiin netissä hakemus uusintaa varten ja ryhdyttiin sen jälkeen katsomaan sopivaa aikaa viisumihaastatteluun, johon Helsingin suurlähetystön sivujen mukaan oli silloin keskimäärin kahden vuorokauden odotusaika. Ja mitä vielä, ensimmäinen vapaa ajankohta olisi irronnut vasta kolme päivää sen jälkeen, kun meidän on tarkoitus palata Houstoniin. Hetkellisen paniikin jälkeen siirryimme nopeasti pohtimaan ratkaisua. Suomen loman peruminen ei houkuttanut kumpaakaan, eikä vähiten siksi, ettemme varsinaisesti halua tukea lentoyhtiöitä lahjoittamalla niille toistuvasti rahaa lipuista, joita emme sitten käytäkään.

Satunnaisten gekkojen lisäksi kampus on täynnä oravia. Eräänä päivänä katsoimme Villen kanssa, että onpas tuolla oravalla kummalliset korvat...

Kirjoitimme sähköpostia suurlähetystöön selittäen tilanteemme ja pyytäen aikaisempaa haastatteluaikaa. Sellaisen saimmekin, jälkimmäisen lomaviikon keskiviikolle. No ihan tosi kiva ja avuliasta sinänsä, mutta kun viisumin käsittelyaika on 24-48 tuntia, niin on enemmän kuin mahdollista ettei Ville ehtisi saamaan passiaan postitse takaisin ennen lauantaista lentoamme. Yritimme vielä uuden sähköpostin avulla vedota asiasta päättävään tahoon, mutta turhaan. Keskiviikko oli heidän viimeinen tarjouksensa. Hitot siis Helsingistä, meidän kahden viikon Suomen lomaamme kuuluu nyt reissu Tallinnaan, jonka suurlähetystöllä on huomattavasti armeliaampi aikataulu.

Mutta se olikin aivan hirmuisen söpö pikkuinen pupu!

Eilen vietettiin paikallista itsenäisyyspäivää kivassa seurassa. Päivällä yksi työkaverini halusi miehensä kanssa tutustuttaa meidät vietnamilaiseen ruokaan, joten suuntasimme lounaalle kivaan pieneen ravintolaan, jossa he tilasivat pöydän täyteen toinen toistaan herkullisempia annoksia. Valitettavasti lihapullat Ikeassa ei ehkä ihan kelpaa vastapalveluksena, joten lienee syytä keksiä jotain parempaa. Illalla suuntasimme Millerin ulkoilmateatteriin OISS:n porukan kera viettämään aikaa ja ihailemaan ilotulituksia. Tällä kertaa en edes yrittänyt kuvata raketteja, aikaisemmista heinäkuun neljänsien ilotteluista löytyy kuvamateriaalia täältä ja täältä.