perjantai 1. toukokuuta 2009

700 allekirjoitusta myöhemmin...

Meillä on koti! Ja kodin avaimet ja postilaatikon avaimet ja kortti jolla saa portin auki. Ihanaa että yksi näinkin tärkeä asia on nyt hoidettu ihan loppuun asti valmiiksi, eikä voi (en ainakaan usko) mennä mitenkään enää pieleen. Kodissa tulee huomisesta eteenpäin olemaan myös kalusteita, mutta siitä lisää myöhemmin.

Kodin saaminen oli helppoa, koska vuokra-asuntojahan täällä riittää. Asuntoja olisi ollut hetikin vapaana, mutta kun meillä on tämä hotelli, niin oli varaa jopa valita millaisen pohjaratkaisun haluaa. Ja meidän valinta oli kahden makuuhuoneen koti, joka on juurikin laitettu ihan uusiksi.

Kodin vuokrasopimuksen allekirjoittaminen puolestaan ei ollut helppoa. Ensin allekirjoitettiin vuokrasopimus. Ei siinä mitään, oliko tää sit tässä? Ei tietenkään, mehän olemme oikeudenkäyntien luvatussa maassa. Joten me olemme tänään allekirjoittaneet erikseen dokumentit joissa myönnämme ymmärtävämme mm.
  • että kuntosalilla tai uima-altailla ollaan omalla vastuulla, ja jos hukkuu tai kompastuu juoksumatolla, ei asuntoyhtiötä saa haastaa oikeuteen
  • että seinien maalauksessa on joskus käytetty lyijymaalia, joten jos lapsi syö maalilastuja ja sairastuu, ei asuntoyhtiötä saa haastaa oikeuteen
  • että asunnon rakennuksessa on käytetty asbestia, joka paljastuu jos lyö nyrkin kokonaan seinän läpi (ei pelkästään seinää rikki, vaan ihan läpi asti), ja jos näin tekee ja sairastuu, ei asuntoyhtiötä saa haastaa oikeuteen
  • että tiskipöydän alla on vaahtosammutin, ja että sitä pitää käyttää samalla kun soittaa 911
Tämän lisäksi jokainen alunperin allekirjoitetun vuokrasopimuksen ehtoja sisältävä sivu tuli merkata nimikirjaimin, että on todiste siitä että kaikki kohdat on meille näytetty ja esitetty.
Voi elämä sentään.

2 kommenttia:

mama kirjoitti...

miten voi olla mahollista, et en oo kommentoinu näin herkullista tekstii?! etenkin ku oon vuosikausii kääntäny just tommosii idioottimaisii varotuksii... mä epäilen, et teiän blogi syö mun tekstejä...

eikös ton kaiken vois muuten vaan tiivistää muotoon: asuntoyhtiötä ei saa missään tapauksessa haastaa oikeuteen?

Andy kirjoitti...

En oo poistanut yhtäkään kommenttia, ite oot tumpuloinut... ;)

Mut ei tuollaista kukaan voi allekirjoittaa, kun mitä sit jos löytyiskin se yksi pieni asia mistä ne ihan oikeasti olis vastuussa..?