Liikenteessä

Siinä vaiheessa kun autojen määrä liikenteessä ylittää reilusti ja moninkertaisesti sen mihin Turussa on tottunut, arvostaa kummasti paikallisten taitoa tehdä liikenteestä mahdollisimman sujuvaa. Vaikka pakko myöntää, kun on aina uskollisesti noudattanut sääntöä siitä, miten nopein auto kulkee aina vasenta kaistaa, sitä hämmensi aluksi kun muut pyyhälsi ohi ihan miltä puolelta sattuu. Ohi mennään sitä kaistaa jolle mahtuu, ja melkoisia pujottelusuorituksia on tullut nähtyä. Ja tunnustetaan, myös toteutettua... Vapauttavaa, kun siihen tottuu.

Kaistaa saa siis vaihtaa omasta nopeudesta riippumatta, jos tilaa vaan löytyy. Ja hirmu hyvin sitä löytyy. Jos ei muuten, niin kuono vaan rohkeasti väliin, ei kukaan halua autoonsa lommoja. Paikalliset myös ymmärtää, tottuneina runsaampaan autojen määrään, että joskus on ruuhkaa ja silloinkin sitä haluaa päästä siihen liittymään mihin tähtää, vaikka sitten kolmen kaistan yli.

Muistanette varmaan sen mainoksen, missä miehet jutteli kuinka "Mitä se kenellekään kuuluu mihin mä olen menossa?" ja jotta "Rikkihän se vilkku menee jos koko ajan renklaa, ja millä käytät rikkinäistä?" Niinpä. Joskus tuntuu että minä oon ainut kun vilkuttaa risteyksissä tai kaistaa vaihtaessa. Vaikka en minä ole, onneksi, mutta jos en nyt reilussa vähemmistössä, niin en kyllä enemmistössäkään. Moottoritiellä on hurjan kiva ajaa, eikä se pujottelukaan häiritse, mutta piru vie kun jos voisit vilkulla vähän edes näyttää ennen siirtymistä siihen puolen auton mentävään koloon minun eessä. Tietäisin väistää.

Me on alettu epäillä että sillon kun nää vilkuttaa, kyseessä on puhdas vahinko. Koska hyvin usein se vilkku sitten jää päälle, ja sit voikin jännittää seuraavan pari mailia että kääntyykö tuo nyt jonnekin, vai mitä se meinaa. Ville jo epäili, että se on varmaan näitten mielestä joku outo vipu se vilkku, jota voi sitten aikansa kuluksi vekslailla, että on käsillä jotain tekemistä. Mitään tekemistä sillä ei ole sen kanssa, mihin se auto aikoo seuraavaksi mennä.

Vilkuista vielä, kuka ikinä keksi punaiset vilkut oli kyllä aika toope. Ilmiö näyttäisi olevan amerikkalainen, koska kyllä meidän saksalainen muru vilkuttaa ihan perinteisillä oransseilla, ja niin tuntuu vilkkuvan kaikki muutkin eurooppalaiset biilit. Mutta nää paikalliset siis harrastaa punaisia vilkkuja. Mikä järki? Jarruttaako toi vai vilkuttaako se? Ai se jarruttaa ja vilkuttaa, sepä kiva. Kaipa tuohonkin vuodessa tottuu.