maanantai 28. kesäkuuta 2010

Loman loppu

Kylläpä meni loma nopeasti, eikä ole ihan reilua että Suomeen on nyt heti tulossa hellettä kun me lähdetään pois. Harmittais enemmän jos ei olis niitä yli kolmenkympin päiviä aika reilusti ihan omasta takaa Houstonissakin... Huomenna aamulla siis suunta meren toiselle puolen, josta toivottavasti maltetaan taas päivitellä blogiakin vähän loma-aikaa tiuhemmin.
Kuten kuvasta näkyy, loman loppupuolelle mahtui mm. reissu Särkänniemeen siskokullan, Iitun ja Empun kanssa. Särkänniemen lisäksi ehdittiin viettää lisää aikaa niin ystävien kuin perheidenkin seurassa, sekä juhlia juhannusta. Saatiin myös iso huoli hartioilta pois, kun siskokulta toimi maailman parhaana amatööriasuntovälittäjänä ja hommasi meidän kämppään hyvät ja luotettavat vuokralaiset. Kaikki on siis kerrassaan mainiosti, niin voi hyvillä mielin lähteä seikkailemaan vielä toiseksi vuodeksi.
Vähän tietty on haikeaakin, koska tässä kohtaahan meidän oli tarkoitus jäädä Suomeen ihan pysyvästi. Mutta tosi hyvin on viihdytty maailmallakin, niin ei ole mitään syytä olettaa etteikö toinenkin vuosi menisi mitä parhaiten. Mut sit me kyllä tullaan jo kotiin. Ihan oikeasti.

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Raihnaiset

On muuten ihan tosi aktiivista ollut tämä blogin päivittäminen näin lomaillessa. Kyllä me sit taas parannetaan tapamme kunhan päästään takaisin Houstoniin, mutta kerrottakoon nyt että viimeisen viikon aikana on ehditty vaikkapa pienimuotoisesti mökkeilemään.
Minen juurikaan tuosta mökkeilystä suuremmissa määrin välitä, kun arvostan nykyaikaisia mukavuuksia enemmän kuin paljon, mutta kyllähän tuollaiset pikavisiitit aina kestää kun pääsee ihailemaan kivoja järvimaisemia. Uimassakin käytiin, tietenkin, vaikka olihan tuo vesi nyt selkeästi enempi kylmää kuin lämmintä.
Jos järvimaisema oli hyvä, niin tämän kyseisen mökin tilapäinen yösija oli sitten harvinaisen huono. Onnistuttiin nimittäin Villen kanssa molemmat saamaan selkämme jumittamaan. Eikä jälkimmäisen päivän lentopalloilu siskon lasten kanssa varmastikaan auttanut asiaa... Tänään onkin tuo liikkuminen sitten vaatinut astetta enemmän vaivannäköä, toivottavasti tila helpottaa nopeasti kun olisi huomattavasti mukavampi lomailla liikuntakykyisenä.
Ehdittiin muuten jo vähän hermostumaan, kun Villen viime viikon tiistaina olleen viisumihaastattelun jäljiltä suurlähetystöön jääneitä passia ja muita tärkeitä papereita ei ollenkaan kuulunut takaisin. Varsin tyypillisesti saapumisilmoitus kolahti postiluukusta heti sen jälkeen, kun ehdittiin lähettää asiasta kyselevä sähköposti... Pääasia että tulivat, koska vähitellen olisi alkanut hermostuttaa vähän enemmänkin, mutta ei me silti oikein ymmärretä miksi ne on lykätty postiin vasta eilen, kun systeemit on kuitenkin päivätty jo heti silloin viime viikon alussa.

torstai 10. kesäkuuta 2010

Valmis

Siis minä olen, valmis, virallisesti tänään.
Filosofian maisterin tutkinto on siis päivätty 10.6. ja vähän sattumankin kautta pääsen osallistumaan tiedekunnan publiikkiin jo heti huomenna.
Tänään oli kuitenkin se päivä kun me Villen kanssa nautittiin shampanjaa.
Oli hyvää!

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Oma koti kullan kallis (ja rasvainen)

Jahas, jos päivittäis blogiakin välillä...

Selvisimme Suomeen noin viikko sitten ilman sen suurempia ongelmia. Kiinnostuneet voivat kysellä lisää yhden välietapin lentoseurana olleesta miehestä, joka kerää puukkoja, kasvattaa hämähäkkejä, pitää afrikkalaisten esineiden museota kellarissaan ja tuntee kaiken lisäksi ihan tosi paljon suomalaisia, joita pitää keskimäärin ihan huipputyyppeinä...

Viikon aikana ollaan päästy pitkästä aikaa viettämään aikaa ihan omassa kodissa, joululomahan meni lainanurkissa kun oma koti oli vuokralla. Vuokralainen on ilmeisesti muuten ollut melkoisen innokas uppopaistaja tai muuten vaan rasvaa ylenpalttisesti käyttävä kokkaaja, mutta valitettavasti hänen käymässään kokkikoulussa ei olla tuohon jälkisiivoukseen niin kovasti perehdytty. Arvatkaa oliko kiva havaita, että koko keittiö on ällöttävän rasvakerroksen peitossa?!? Kaikki astiat on nyt kiertänyt tiskikoneen kautta, pöytää, tuoleja ja tasoja on hinkattu parinakin päivänä oikein olan takaa ja lattialle ei yksi pesukerta riittänyt likimainkaan. En mää kyllä ymmärrä että miten se on itse voinut asua täällä sen hitonmoisen rasvamäärän keskellä.

Siivouksen ohella ollaan myös käyty läpi vintille ja kellariin reilu vuosi sitten pakattuja tavaroita, niitä tarkastelee nyt ihan uudella asenteella kun suurinta osaa ei ole vuoteen lainkaan kaivannut. Jonkun verran materiaa heitettiin pois tai pakattiin kierrätyskassiin, osa puolestaan pääsee kuun loppupuolella mukaan Houstoniin. Sitä en tiedä pääseekö ne sitten enää toisen vuoden jälkeen takaisin Suomeen, mutta esimerkiksi vaateinventaarion tekeminen kotiin palatessa on toivottavasti huomattavasti selkeämpää kun vaatteet on edes suunnilleen samassa paikassa.

Vähän ollaan ehditty tapaamaan ystäviäkin, mutta läheskään kaikille en ole vielä ehtinyt edes soittaa, saatika nähdä (anteeksi kaverit!). Tämä asia pitää kyllä korjata ihan ensi tilassa. Harmi kun viralliset asiat (ja se kirottu siivoaminen) on pois ystävien kanssa vietetyltä ajalta. Huomenna me suunnataan Helsinkiin jo valmiiksi Villen tiistaiaamun viisumihaastattelua varten, joten täällä Turussa ei olla valitettavasti tavattavissa alkuviikosta, mutta onhan tässä kesäkuuta ja samalla myös lomaa onneksi vielä jäljellä.